Tuulimunan oireet?

iinis89

Vasta-alkaja
Heips. Olen yrittänyt googlailla, että onko tuulimunaraskaudessa ihan tavalliset raskausoireet, mutta löydän hyvin sekavia vastauksia ja monet keskustelupalstojen keskustelut kääntyvät johonkin aivan muuhun, kuin mitä alunperin on kysytty. Siispä kysyn itse.

Onko raskausoireet samanlaiset tuulimunassa, kuin normaalissa raskaudessa?

Kävin ultrassa kun viikkoja oli 6+3, mutta siellä ei näkynyt kuin raskauspussi. Gyne sanoi, että näkyvyys on tosi huono koska vatsanpeitteitä on jonkin verran (ylipainoa löytyy). Käski käydä uudelleen parin viikon päästä. Uusi ultra on sovittu ensi viikon lopulle.

Ehdin jo suhtautua tuohon uutiseen niin, että ei siellä ketään sittenkään ole ja aloin varautua tyhjennykseen. Oireet kuitenkin saavat jonkun pienen osan aivoissa uskomaan, että raskaus olisi sittenkin onnistunut.

Vatsa on sekaisin (yleensä aamuisin), kuvotus alkaa ennen lounasta ja kestääkin sitten aikalailla koko iltapäivän, ellei koko ajan syö jotain pientä. Ruoka ei meinaa mennä alas, joten mutustan koko ajan klementiinejä. Vatsa on turvonnut ja tunnen oloni lihavammaksi kuin koskaan ennen. Alavatsassa vihloo välillä kevyesti, tyypillisesti toispuoleisesti (välillä oikea puoli, välillä vasen). Tissit tuntuu kipeiltä erityisesti, kun vapauttaa ne rintaliiveistä päivän päätteeksi tai kun kääntyy makuulleen nukkumaan.

Onkohan tässä siis vielä toivoa, että masussa joku elelisi, vai ylläpidänkö toivoa turhaan?

Ovulaatio on tikutettu 7.10. eli ei ainakaan pitäisi olla siitä kysymys, että viikkoja olisi vähemmän kuin luultu.
 
Itellä oli viimeksi tuulimuna raskaus ja kaikki oireet täysin samat kuin onnistuneessakin raskaudessa. Niin kauan on toivoa kun toisin todistetaan. Vaikka ootkin tikuttanu oviksen nii ovis voi kuitenkin olla 2vuorokautta myöhemmin ja riippuen koska kiinittyminen tapahtunu nii missä vaiheessa kehitys on.
 
Heippa! Minulla kävi samoin, että ekassa ultrassa noilla viikoilla kun sinulla oli, ei näkynyt myöskään mitään. Uudessa ultrassa alkoikin sitten jotain näkymään. Np-ultrassa loppujen lopuksi todettiinkin keskenmeno.
 
Last edited by a moderator:
Takaisin
Top