Tukiverkot ja niiden tärkeys

Uusperhesatu

Asioista perillä oleva
Millaiset tukiverkot teillä on? Saatteko apua arjessa tai edes välillä? Keltä? Miten tärkeäksi koette sen että saatte lastenhoitoapua läheisiltä?

Meillä on kohtalaisen hyvät tukiverkot. Omat vanhempani asuvat naapurissamme ja hoitavat lapsia tarvittaessa yön ylikin. Ensi viikon lauantaina olemme menossa ystäväni häihin, ja silloinkin lapset ovat vanhempieni hoiteissa. Saamme apua paitsi tällaisten pidempien menojen ajaksi, välillä myös jos esim. haluamme käydä rauhassa kaupassa tai siivota kunnolla ilman että lapset sotkevat samaan tahtiin. Juuri viime viikolla kaksi pienintä oli äitini kanssa pari tuntia sillä välin, kun me siivosimme juhlia varten. Toki liian usein en viitsi heiltä pyytää hoitapua, sillä myös veljilläni on lapsia, ja vanhempani hoitavat myös heitä.

Miehen äiti asuu myös melko lähellä ja hän auttaa erityisesti kahden vanhimman kanssa viemällä heitä museoihin, elokuviin jne. Viime viikolla hän vei isot lapset kahden yön reissulle Helsinkiin. Miehen isä vaimoineen asuu kauempana, joten he eivät ole samalla tavalla arjessa auttamassa.

Meillä asiat ovat siis varsin hyvällä mallilla, ja olenkin tosi kiitollinen siitä, että saamme apua. On tosi iso juttu, että meillä on mahdollisuus tehdä joskus jotain kahden keskenkin miehen kanssa. Voin vain kuvitella miten rankkaa olisi, jos tätä mahdollisuutta ei olisi.
 
Muokattu viimeksi:
Meillä tukiverkkona toimii äitini ja kaksi veljeäni. Muut isovanhemmat asuu sen verran kauempana että he eivät juuri pysty auttamaan. Lapsi on ollut äitini luona useammankin yön, kun itselläni on ollut pidempi reissu ja toisen veljenkin luona yhden yön. Heiltä saa apua jos on menoja joihin ei voi ottaa lasta mukaan ja joskus ottavat hoitoon ihan vain jotta saa levähtää tai miehen kanssa hetken kahdenkeskistä aikaa.
 
Meillä ei ole tukiverkostoa lähellä eikäpä siksikään juuri omaa tai varsinkaan kahdenkeskistä alkaa. No, jos jotain saa toivoa, että olis edes perheen ”kolmenkeskeistä aikaa” :) Remontti päällä niin turha toivo. Siskoni muutti hiljan samaan maakuntaan eli kunhan lapsi kasvaa (nyt 1,6 v) niin onhan siitä varmasti apua ja hyötyä.
Jos saisin lastenhoitoapua läheltä kätevästi, varmaan urheilisin pikkuisen enemmän. Koen, että siitä olisi koko perheelle enemmän hyötyä kuin leffassa käynnistä tai kynttiläillallisesta...
Lapsi viihtyy päiväkodissa yms. eli ollaan töissä jne. ei ole seinät kaatuneet päälle. Onneksi perhe-elämä on sujunut kaikkineen mukavasti ja lapsi on perusterve, koska yksinäistä kärvistelyä tämä olisi ollut, jos voimat olisivat jostain syystä loppu.
 
Aika "huonot" tukiverkostot löytyy täältäkin. Mutta ne on kortit jotka meille on jaettu ja niillä mennään :)
 
Takaisin
Top