Turhautumista, turhia toiveita ja epäuskoa

Himputti

Asioista perillä oleva
Kesäkuunmammat 2015
Heipä hei kaikki kanssa kuumeilijat!
Turhautumiskynnys viimein ylittyi tänään ja päätin keskustelujen seurailun sijaan avata itse uuden, josko löytyisi kohtalotovereita.
Tilanteemme on siis seuraava: esikoisemme täyttää kohta kaksi vuotta ja hänelle pienempää sirarusta olemme yrittäneet tuloksetta 10kk. Minulla on diagnosoitu pco mutta lääkärin mukaan voimme huoletta yrittää vuoden ilman lääkkeitä sillä esikoisemme tärppäsi ilman apuja 4. Kierrosta.
Mikäs nyt siten ottaa pannuun, no se etten voi uskoa etten ole raskaana. Tikutin viime kierrosta ovulaation ja olin onneni kukkuloilla sillä uskoin tosissani että kun se ovulaatio vihdoin tulee niin tulee vauvakin. No kp34/35 alkoi vuoto joka oli jokseenkin runsasta( kuten yleensäkin) vuotoa kesti yhden päiväna ja yön, sen jälkeen päivän verran tiputtelua ja toinen tuhrua. Tämä siis minulle erittäin epätyypillistä.
Eilen (3pv vuodon jälkeen) sitten päätin laittaa stopin kaikille kuvittelemilleni raskausoireille ja tein apteekin raskaustestin. Sitä siinä sitten tarkkaan tihrustelin kun plussaa toivoin ja tikkuun ilmestyi juuri ja juuri erottuva viiva siis todella todella himmeä haamu. Tästä tietenkin sain lisää vettä myllyyn vaikka tänäaamuna tekemääni ovistestiin (rtestit loppu) ilmestyi vain haalea "sinulla on hormonitoimintaa"-viiva. En vaan saa ravistettua tunnetta siitä että olisin raskaana ja laitan kaikki alavatsan nipistelyt ja huonon olon sen toivon piikkiin. Ensi viikolla sitten testaan taas vaikka järki sanoo että se on tuhlausta mutta sydän niin kovasti toivoo. Ehkä sain varhaisen keskenmenon ja ne hormonit siellä vielä haamuilee.
Kiitos jos joku tämän jaksoi lukea loppuun ja pahoittelen kirjoitusvirheitä, kosketusnäytössä on vielä harjoittelemista.
Mukava olisi kuulla jos on muitakin jotka eivät halua järjen ääntä uskoa.
 
voin itse sanoa että mua turhauttaa tänään myös. Menkkojen olisi pitänyt alkaa. Kaikki oireet on mutta ei silti tule. Järjen ääni sanoo että ei en ole raskaana vaikka oireet voisi siihenkin liittyä. Sydän silti elättää toivetta. Monta kuukautta ja vuotta toivonut lasta ja tuntui etten ikinä saa. Usko menee että ehkä mua ei ole tarkoitettu äidiksi. Parisuhde kärsii tästä ja kaverit pitää hulluna. V*tuttaa että kaikki saa koko ajan lapsia ja lisää lapsia ja ne idarit kehtaa sanoa että vielä tulee mun aika ja en oo valmis siihen vaikka olen. Musta tuntuu että kukaan ei ymmärrä tätä tuskaa. Ihan kun en olisi nainen enää kun en kykene lasta saamaa. Anteeksi purkaus mutta turhauttaa!
 
Ei tarvitse anteeksi pyydellä. Tiedän tunteen. Eikä helpota kun tuttavat kertovat miten heillä tärppäsi suunnilleen kun mies katsoi päin... Eikä kukaan sillä mitään pahaa tarkoita. Itse en ole kertonut vaikeuksistamme kuin lähimmille ja onhan se ihan luonnollista että kyselevät sisarusten perään kun esikoisemme on jo kohta kaksi vuotias... Silti voisivat olla kyselemättä... Toisaalta vielä pahempi on ehkä anoppini joka ei kysele mitään, vihjailee vaan ja tarkkailee vatsanseutuani kun luulee etten huomaa.
Äärimmäisen turhauttavaa kaikin puolin, vaan eipä auta kuin jaksaa toivoa ja yrittää olla välittämättä...
Mitenkäs sinun pezdorado kävi, onko kuukautiset jo alkaneet?
 
ei oo kuulunu vielä ja testi oli negatiivinen lauantaina... Joo mulla on mun äiti pahin joka utelee ja painostaa vähän. Sit ärsyttää sanoa että ei Se ole Nii helppoa...
 
Takaisin
Top