Turhat murheet raskauden aikana

[Lindeliini]

Hei!

Olen nyt 19. viikolla raskaana, ja mielialat tuntuvat heittelevän aika lailla. Tuntuu, että murehtimista on vaikka kuinka! Tiedän, ettei kaikkea kamalaa kannattaisi ajatella, mutta kun tulee mieleen kaikenlaista...

Aluksi murehdin sitä, että lapseni on taatusti jollain tavalla vajavainen. Pelkäsin Downin syndroomaa, kunnes np-ultran tulos oli ok. Kaikkia pelkoja se ei vienyt, mutta pahimmat kuitenkin. Selvyyden vuoksi kerron vielä, että olen siis jo pitkään pyrkinyt elämään esimerkillisesti. En ole koskaan tupakoinut, ja alkoholiakin on kulunut ennen raskautta vain pari lasia punaviiniä kuukaudessa. Liikun ja syön monipuolisesti. Pelkoni eivät siis johdu siitä, että huono omatunto soimaisi.

Uusin murheeni on työtilanne. Olen akateemisesti koulutettu 26-vuotias avioliitossa oleva ensimmäisen lapsen odottaja. Vakituista virkaa minulla ei ole, joten pelkään äitiysloman jälkeistä työttömyyttä kuin ruttoa. Rakastan työtäni ja tahtoisin todella päästä takaisin työelämään heti äitiysloman jälkeen. Mitään tietoa työpaikasta ei ole, sillä nykyinen työsuhteeni loppuu äitiysloman aikana. Olen yrittänyt miettiä positiivisesti, että taloudellisesti selviämme kyllä. Miehelläni on töitä reiluksi vuodeksi eteenpäin ja mitä todennäköisimmin myös sen jälkeen. Kyse on lähinnä siitä, että tiedän, etten ole kotiäitityyppiä ja haluan todella tehdä koulutustani vastaavaa työtä.

Olen asian kanssa itkeskellyt jonkin aikaa. Tänään jopa ajattelin, että olenko aivan hullu, kun olen hankkiutunut raskaaksi vailla vakituista työtä. Millainen tilanne teillä muilla on? Ovatko kaikki muut järkevästi odottaneet ensin työtilanteen tasaantumista? En työskentele varsinaisesti alalla, jolla olisi paljon työttömyyttä. Tuloni ovat hyvät, joten ehdin säästää rahaa ennen äitiyslomaa. Lisäksi on toki tyhmää murehtia, kun asialle ei juuri nyt voi mitään.

Löytyykö siis muita riskinottajia? Minulle iski jo viime talvena kova vauvakuume ja tuntui, että lapsi on saatava. Olin todella onnellinen, kun viiden kuukauden yrittämisen jälkeen tulin raskaaksi. Nytkin on varmaan vain kyse hormoneista, mutta silti...Toivon sydämestäni, että lapsen syntymä todella muuttaa elämän arvojärjestyksen, eikä millään muulla tunnu enää olevan niin suurta väliä. Tällä hetkellä sitä vain on vaikeaa uskoa.

 

[Maiza]

Lindeliini: Et ole huoltesi kanssa yksin. Raskauteen kuuluvat juuri nuo huolet ja murheet. Se johtuu tietysti osittain hormoneista, mutta myös erittäin mullistavasta elämäntilanteen muutoksesta. Kukapa ei jännitäisi elämänsä kenties isoimman asian edessä?

Kaikki huolet ja murehdinnat ja pohdinnat kuuluvat asiaan, itkukin, kunhan et jää niiden kanssa yksin, eivätkä ne ala saada liian isoa osaa arjessasi. Puhu miehesi kanssa kaikesta, mikä mieltä painaa ja muista avata suusi myös neuvolassa. Usein jo se, että saa avattua suunsa ja kuulee ääneen omat ajatuksensa, saattaa hälventää pahoja tuntemuksia loitommalle.

Itsellä tilanne 27. raskausviikon juuri alettua on se, että olen 31-vuotias opiskelija ja taloudellinen tilanne on katastrofaalinen. Olen omassa elämässäni kuitenkin niin isojen tyrskyjen läpi käynyt, että nykyään en jaksa ainakaan tuosta talodellisesta puolesta kantaa niin isoa huolta. Kaikki järjestyy ennemmin tai myöhemmin ja vauvalla on joka tapauksessa kaksi rakastavaa vanhempaa, katto pään päällä ja meillä hyvä turvaverkko. Pääasia on, että minulla, masuvauvalla ja läheisilläni on kaikki hyvin ja kaikki me rakastamme tätä tulevaa uutta perheenjäsentä. Olemme häntä odottaneet 7 vuotta, joten mikään maailmassa ei tällä hetkellä mene sen edelle.

Ajattele mielessäsi, mikä olisi pahinta, mitä voisi tapahtua? Miten kuvittelisit selviäväsi siitä. Miten toimisit? Jos jäisit työttömäksi, se tuskin kestäisi ikuisesti. Jos et koe olevasi kotiäitityyppiä, miten ajattelet järjestäväsi päiväsi jos niin kuitenkin käy? Tee asioita, jotka sinua kiinnostavat ja joita voit edelleen toteuttaa vauvan kanssa. Kulje kohti itsellesi asettamia mielikuvatavoitteita ja usko niihin. Saattaa kuullostaa höpölöpöltä, mutta toimii. Jos asetat mielessäsi asiat huonoon valoon, ne luultavasti näyttäytyvät tulevaisuudessakin niin.

Et ole hullu, olet erittäin järkevä ja loogisesti toimiva ihminen. Ei vauva taloutta kaada, jos ei sitä tee itse. Kovinkaan kummoista tavaraakaan ei pikkuinen tarvitse, oikeastaan niitä tarvitsevat vauvan ympärillä pyörivät aikuiset.

Nauti raskaudesta ja vauvan odotuksesta, anna ajatuksille tilaa tulla ja mennä. Kaikki maailman asiat järjestyvät aina tavalla tai toisella. Älä soimaa itseäsi negatiivisista ajatuksista, mutta muista päästää ne myös menemään.

Onnellista loppuodotusta!!

 

[Lindeliini]

Voi, Maiza, miten ihanasti kirjoititkaan! Kaunis kiitos sanoistasi.

On oikein hyvä neuvo, että kannattaa miettiä, mikä voisi olla pahin eteen tuleva tilanne. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että työttömyys olisi pahinta, mutta toki on paljon kamalampiakin asioita. Ehkäpä kannattaa miettiä, että jos työttömyys on todella murheista suurin, siitä kyllä selviää. Kotona oleminen muutaman kuukauden pitempään tuntuu nyt ikävältä sen vuoksi, että kuvittelen mielessäni, kuinka monta mahtavaa työpaikkaa menetän sillä aikaa. Elämää ei kuitenkaan voi aina hallita: joskus täytyy antaa asioiden vain mennä itsestään. Minussa on kontrollifriikin vikaa ja siksi aina yritän suunnitella kaikkea etukäteen. Pari vuotta sitten pelkäsin työttömyyttä myös valmistumiseni jälkeen, mutta olen kuitenkin saanut olla töissä koko ajan, mikä on nykymaailmassa hieno asia.

Uskon kuitenkin, että keksisin tekemistä kotonakin. Viihdyn hienosti kotona, enkä aina jaksa osallistua kaikkiin menoihin, joihin pyydetään. Asun pienellä paikkakunnalla, jossa ei paljon tapahdu, mutta ystäviä löytyy onneksi jonkin verran. Vanhempani asuvat lähellä ja siskonikin vierailevat kotimaisemissa melkein joka viikonloppu. Turvaverkostoa siis löytyy.

Pitkään ajattelin, ettemme voi hankkia lasta kesken opiskelujen. Nyt välillä olen jopa ajatellut, että se juuri olisi ollut järkevää - ei olisi tarvinnut juosta työpaikkojen perässä. Taloudellinen tilanne opiskellessa kuitenkin on tosiaan tiukka, ja ikääkään meillä ei silloin ollut kovin paljon. 25 vuotta täytettyäni aloin haaveilla lapsesta. Minulla itselläni on iäkkäät vanhemmat ja toivoin aina, että olisin itse suhteellisen nuori äiti. Olen myös toivonut, että vanhempani ehtisivät nähdä lapseni ja olla mukana hänen kasvaessaan. Iloitsen siitä, että nyt tilanne sen suhteen näyttää hyvältä. Molempien vanhemmat odottavat innoissaan ensimmäistä lapsenlastaan ja se on minulle ihana asia.

Sanoit kauniisti, että mikään maailmassa ei mene syntyvän vauvan edelle. Vedet tulivat silmiin, kun ajattelin, että se on todella totta. Olen puhunut huolenaiheistani mieheni ja vanhempienikin kanssa. Puhuminen auttaa kovasti, mutta silti pelot hiipivät takaisin mieleen. Tämä kirjoittaminen auttaa kuitenkin myös.

Kiitos vielä kerran, Maiza!

 

[RiikkaJ]

Heipparallaa =)

Murheita on joka lähtöön, varsinkin kun niitä itse alkaa keksimään oikein olan takaa, mulla on ainakin ihan tapana murehtia kaikesta. Meillä on asiat ihan oikeasti kyllä ok, vaikkakin mieheni opiskelee, ja minä olen yrittäjä. Olin vahvasti sitä mieltä vielä ennen kesää, että mieheni opiskelut pitää saada päätökseen ennen kun aletaan lasta puuhaamaan, mutta havahduin sitten siihen, että kun itsellä on ikää 26, ja mieheni koulu kestää vielä ainakin 2 vuotta, voisi olla viisasta kuitenkin yrittää lasta jo nyt, vaikka rahatilanne ei ole optimaalinen. Teen töitä kotona, olen tatuoija ja minulla on täällä ihan terveystarkastettu työhuone, muutimme Helsingistä tänne Orivedelle kesäkuun alussa, ja kesä meni lomaillessa, nyt olen alkanut mainostaa jne, mutta varauskirjassa on rutkasti tilaa. Siitä saa hienon stressnaiheen jos oikein osaa ;)
Koitan ajatella asiaa kuitenkin positiiviselta kantilta vaikka ahdistaisi, tulemme aika pienellä toimeen, ja tatuoiminen on onneksi aika hyväpalkkainen bisnes, mutta en siltikään voi sitä ihan heti synnytyksen jälkeen jatkaa. Elättelen toiveita, että ehtisin saada talven aikana rahaa säästöönkin, että voisin rauhassa olla äitiyslomalla. Yrittäjänä en saa ns. normaalia äitiyspäivärahaa, vaan se on sidonnainen maksamaani yrittäjäeläkevakuutukseen, mitä olen tähän asti maksanut ihan minimillä...
Olen vasta raskauteni alussa, ja silti kaikenlaista on ehtinyt murehtia. Mieliala menee ihan miten sattuu, ja olotilat myös. Ehkä se on ihan tervettä vähän murehtia tulevasta, mutta pitäisi muistaa kuitenkin elää ja nautia odotuksestakin. Ei kovin helppoa =)

 

[Sofi]

Heippa, olen kolmekymppinen päätoiminen opiskelija, 12 viikko menossa ja mies lähdössä rauhanturvatehtäviin keväällä ennen synnytystä. Kaikenlaista, mutta uskon, että kaikki järjestyy. Raha ei mulla ole se ykköshuoli vaan yksin synnyttäminen ja ennen kaikkea miten pärjään sen kersan kanssa yksin sen alkuajan. Mutta, tämä on tietoinen päätös että lapsi saa tulla, joten olen onnellinen, että se onnistui ja yritän ajatella, että parempi miehen olla pois kun lapsi ei vielä tajua että isi ei ole kotona kuin sitten joskus myöhemmin. Mä olen kanssa kovin murehtinut tätä raskautta kesäisen keskenmenon jälkeen.

Mutta, ainahan sitä löytää jotain mistä voi stressata. Uskon että työ- ja kouluasiat järjestyvät ja muutkin omalla painollaan. Olen miettinyt että itsellä asioista murehtiminen johtuu kontrollitarpeesta, tai siitä, etten siedä sitä ettei asiat ole mun hallussa. Esim nyt keskenmenollehan ei voi mitään. Toisaalta työasioillehan nimenomaan voi, joten miksi sitten niitä miettiä etukäteen?

Tiedän kuitenkin, ettei sille pelkäämiselle voi mitään. Anna itsesi tuntea niinkuin tunnet ja keskustele itsesi kanssa. Kuulostaa hölmöltä mutta kun itelleen juttelee kauniisti sillä voi olla paljon vaikutusta. Että mitä sitä oikeasti pelkää? Joskus asiat pukeutuvat valeasuihin... On helpompi stressata jostain käytännön jutusta niinkuin koulu tai työ kun oikeasti pelkää sitä että mitä jos en olekaan hyvä äiti tai mitä jos vihaan lastani tai kadun koko juttua kun se on syntynyt jne juttuja mitä ei oikein haluaisi itselleenkään tunnustaa.

Ja hormoonit ovat totta... [:)]

 

[Lindeliini]

On todella totta, että murehtiminen johtuu kontrollin tarpeesta. Ja tokihan työasiat on aivan eri kokoluokan murhe kuin ne todelliset pelot, joita tuore äiti taatusti tuntee, kun ajattelee lapsen tielle osuvia vaaroja.

Mietin juuri, etten todellakaan halua olla huono äiti jo ennen vauvan syntymää. Huonon äidin minusta tekee tällä hetkellä se, etten keskity olennaiseen eli vauvaan, vaan murehdin turhia. Vähän nämä tunteet ovat jo muutamassa päivässä tasoittuneet ja pystyn taas iloitsemaan kunnolla odotuksesta. Näiden viestien kirjoittaminen on auttanut: niiden kautta huomaa, kun tarpeettomia monet tyhmät ajatukset ovat. Omat työongelmiani kuulostavat hyvin vähäpätöisiltä siihen verrattuna, että toisilla on opiskeluja kesken tai mies poissa synnytyksen jälkeen... Melkeinpä hävettää nänä huoleni.

On tietysti niinkin, että eri ihmiset selviävät erilaisista asioista ja kokevat eri juttuja vaikeiksi.

Paljon voimia teille, RiikkaJ ja Sofi! Kiitos viesteistänne! Sain niistä paljon tsemppiä ja sitä toivon myös teille, joilla on erilaisia huolia, mutta taatusti yhtä tärkeiltä tuntuvia!

 

[Kaika]

Lindeliini: Varmasti hormonit tekevät osansa tuohon huolen määrään, mutta ajattele positiivisesti; olet varmasti hyvä äiti ja huoltaja, kun murehdit asioita.
Tosin liikaa ei kannata murehtia. Mitään. Koskaan.
Itse olen alanvaihtaja, joka aloitti ammattikorkeassa ja puolen vuoden jälkeen olinkin raskaana.
Lisäksi ostimme talon vuotta aikaisemmin ja laskimme tarkasti, että pärjäämme yhden palkkatuloilla.
Olen siis tämän syyslukukauden kotona ja jo tammikuussa palaan osaksi koulunpenkille.
Taloudessamme on lapsia nyt 3 (6v, 7v ja 7vko ) ja jos yksi on tullakseen, saa tulla[;)].
Elikkä harkittuja riskejä täälläkin on otettu, eikä se maailma ole kaatunut.

Elämä kantaa ja äitiäni lainatakseni:
"Kyllä työtä tekevälle riittäää!" (myös koulutusta vastaavaa[;)][;)])

Tsemppiä!

 

[Lindeliini]

Kiitos jälleen kerran! Ihania viestejä, Viirukhan ja Kaika! :)

Todellakin elämäni on ollut varmaan liiankin suunniteltua. Suurin riski on ollut talon ostaminen kaksi vuotta sitten. Suuri asuntolaina huolettaa kyllä, mutta yhdelläkin palkalla pärjäämme. Ehkäpä tällä kertaa on aika antaa elämän kantaa... Edessä oleva suuri tuntematon kauhistuttaa, mutta silti iloitsen joka päivä siitä, että olen raskaana.

On upeaa tuntea ensimmäisiä hentoja liikkeitä ja aistia pienen läsnäolo vatsassa. Oma ulkonäkö hirvittää välillä, mutta on vauvamaha silti aika kiva! Vuosien mahan sisään vetämisen jälkeen nyt saa antaa olla. :)

On ollut ihanan rohkaisevaa huomata, että todella erilaisia tilanteita löytyy muiltakin. Teillä on asenteet kohdallaan, tytöt! :) Pelkäsin ensimmäistä viestiä lähettäessäni, että muiden keskustelupalstojen tapaan törmäisin ainakin osittain hyvin ilkeisiin ja epäasiallisiin vastauksiin. Sellaisia ei ole tullut, yes! :) Mukavaa, että on ihmisiä, jotka haluavat kirjoittaa toiselle ihan vain siksi, että se piristää tämän mieltä. Kiitos!

 

[asdgf-]

Pakko itselläkin kommentoida tähän vaikka vanha viesti jo onkin, mutta niin hyvin olit kirjoittanut että sai minunkin mielen rauhoittumaan ! KIITOS, ihana lukea kun joku noin fiksusti kirjoittanut.