Tuleville sisaruksilla kertominen

Minniliini

Piirimestaruustason postaaja
Tammikuunmammat 2016
Miten ja koska olette ajatelleet hoitaa tuleville isosikoille/-veljille vauvauutisen kertomisen ja minkä ikäisiä siaruksia teidän vauvalla tulee olemaan?

Meille lapsi on siis ensimmäinen yhteinen lapsi ja miehen lapset (ensi syksynä 1.luokkalainen ja 3.luokkalainen) ovat meillä joka toinen viikko. Olemme kovasti yrittäneet miettiä, miten lapsille kertoisi asian niin, ettei heillä syntyisi huolta mistään. Mieleen on tullut, että miettivätköhän miehen lapset tai tuntevatko he huonoa mieltä siitä, että miksi tällä lapsella on ehjä perhe tai miksi tämä lapsi saa olla meidän kanssa aina, mutta he eivät saa olla isän ja äidin kanssa samaan aikaan.

Selväähän on, että alusta asti lapset otetaan asioihin mukaan, mutta silti mahdollinen sisarkateus ja heidän mahdolliset huolet omasta asemastaan mietityttävät. Nuorempi on kyllä vähän aikaa sitten sanonut, että hänen hartain toiveensa on joskus saada leikkiä pikkusiskon kanssa :love7 mutta silti mietityttää, mitä se arki todellisuudessa tulee olemaan.
 
Meillä sisarusten ikäeroksi tulee hieman alle 3 vuotta. Ajateltiin kertoa esikoiselle vasta sitten kun maha alkaa näkymään, joskus puolivälin jälkeen siis. Noin pieni ei varmaan ymmärrä ajankulua, joten siksi mahdollisimman myöhään kerrotaan. Toki sen verran aikaisin kuitenkin, että keretään juttelemaan useaan otteeseen asiasta ja valmistelemaan tulevaan mullistukseen perheessä. Mutta varmaan se on ihan tuurissaan, miten sisarussuhteen käy. Varmaan alkuun on ihmeissään, sitten ärsyttää kun uusi vauva on koko ajan äitin tissillä eikä vauvasta ole vielä leikkikaveriksi. Varmaan lähempänä 1v sitten helpottaa, uskoisin! Jänskättää, jos pahin uhma osuu just vauvan syntymän aikoihin...

Esikoinen käy tällä hetkellä hoidossa ja ajateltiin hoitoa jatkettavan vauvan syntymän jälkeen 3 päivää viikossa. Saa siellä leikkiä kavereiden kanssa, askarrella ja ulkoilla. Ja äiti levätä... :p
 
Me kerrotaan isosisaruksille vasta sitten, kun halutaan, että tieto saa tulla julki kaikille. Koska tuo kolmevuotias lörppä kyllä heti papattaa asian julki hoidossa ym. :wink Eli varmaankin toisen kolmanneksen alettua - jos nyt ei tämä kasvava pötsi paljasta tilaa sitä ennen (siis muille, ei nyt välttämättä lapsille).

Vauvan synnyttyä esikoinen on jo nelivuotias ja kakkonenkin melkein kolme, eli uskoisin heidän jo vallan hyvin ymmärtävän tilan. Lisäksi parikin naista lähipiiristämme ovat vuoden sisään olleet raskaana, joten aihe on ollut muutoin tapetilla ja heidän kasvavia vatsoja on ihmetelty. Viimeksi tänään pienempi tunki pehmolelun paitansa sisään ja leikki että hänellä on vauva masussa. :Heartred

Esikoisen ja kakkosen ikäero on 1v 4kk, ja silloin esikoinen ei kyllä ymmärtänyt asiaa ollenkaan - ei selittämällä, ei kirjoista - ennen kuin vauva syntyi. Ja vauvan syntymän jälkeen kesti hetken, ennen kuin hän hoksasi, että kuka tuo tyyppi on ja että se tosiaan on tullut jäädäkseen. Vaikka nuo nyt ovat kuin paita ja peppu (niin hyvässä kuin myös pahassa), olen silti onnellinen, että saatiin tähän kolmanteen vähän isompi ikäero. :)
 
Kerrotaan myös kunhan ollaan valmiita julistamaan maailmalle :) Huomenna 3 täyttävä pälpätin kertoisi kuitenkin kaikille! Luultavasti annamme pälpättimen kertoa muille kun aika tulee, sillä hänelle kuitenkin ensimmäisenä kerromme.
 
Täällä ollaan jo lapsille kerrottu. Täyttävät kesällä 9v ja 7v, joten ymmärtävät asian eri tavoin kuin jotku pienet. Sanottu että tämä on vielä meidän perheen salaisuus. Annetaan sitten lupa kun saa kertoa muille.
Aivan innoissaan olivat uutisesta. Kauan ovat jo odottaneet vauvaa meidän perheeseen.
Alunperin ei ollut tarkoitus näin aikaisin kertoa, mutta alkoivat jo ihmettelemaan mun yhtäkkistä väsymystä ja huonovointisuutta. Turhaa olisivat olleet huolissaan jos ei oltais kerrottu.

Hieman itseä mietityttää, miten kuopus ajankuluessa ottaa asian. On Todella paljon minussa kiinni. Nyt tässä on onneksi aikaa hieman pohjustaa tulevaa, että kukas se sitten eniten tarvitseekaan äitiä.
 
kerrotaan vasta sitten np-ultran jälkeen. kun kolmosta yritettiin, niin puhuttiin pian ekan neuvolan jälkeen pojille vauvasta. nuorempi (silloin 1,5v) ei nyt asiaa edes tajunnut, mutta vanhempi (silloin 3,5v) ymmärsi ja kovasti kyseli vauvasta. sitten raskaus menikin kesken ja sanottiin vain, että vauva tuleekin sitten vähän myöhemmin meille. vähän isompi ihmetteli, miksei se vauva nyt tulekaan. tulin uudestaan muutaman kuukauden päästä raskaaksi, odotettiin että se ultra on takana ja mahakin alkoi kasvaa, niin silloin uskalsin sanoa että nyt se vauva sittenkin tulee meille.

ajattelin nyt, että en uskalla heille mitään vauvasta sanoa, ennen kuin on "varmaa" että se meille syntyy. mulla nyt olokin on aikalailla normaali, jos vain muistaa syödä, etteivät pojat sillaa huomaa äitissä mitään eroa. :)
 
Kerrottiin eilen ultran jälkeen autossa. Nuorimmainen ei ymmärrä, kai. Esikoinen tuumasi " Taasko?" Näytin kuvan niin sanoi että näyttää koiralta. :)
 
mekin nyt ollaan kerrottu pojille, että meille tulee vauva. nuorinhan (9kk) nyt ei mitään vielä ymmärrä ja keskimmäinen (3v) ei oikein välittänyt uutisesta mitään. en tiedä tajuskokaan koko asiaa. :grin mutta meillä esikoinen (5v) myös tuumasi:
"Voi ei, en mää jaksa enää hoitaa vauvaa! Miks äiti meille tulee taas vauva..."
:grin
 
Me kerrottiin pari viikkoa sitten. Yllätyksekseni esikoinen (3,5v) ymmärsi ja innostui. Toinen (2v) ei ehkä aivan vielä ymmärtänyt asiaa kunnolla, vaikka osaakin jo kertoa että äitin masussa on vauva ja että hänestä tulee isosisko. :grin:Heartpink Ja onneksi odotettiin nt-ultran jälkeen, koska heti seuraavana hoitopäivänä tiesi koko päiväkotiryhmä, että meille tulee vauva. :happy093
 
Me kerrottiin heti ku vatsa alko näkyymään eli siinä rv 10 ja molemmat 3,5 v sekä 2 v on iha innoissaan, puhuu vauvasta ja haluu ain silitellä vatsaa ja tuo 3,5 v puhuu kuinka hyvin hän hoitaa sitten vauvaa ja että hän opettaa vauvan kävelemään..
 
Takaisin
Top