Tulevien isien fiilikset

[Helmi-mamma]

Kertokaapas, miten teidän miehet ottivat raskausuutisen vastaan ja millaisilla fiiliksillä ovat olleet sen jälkeen? :)

Me jännitettiin testiviivoja mieheni kanssa yhdessä ja laskettiin sekunteja, että viiva(t) tulevat näkyviin. Plussan jälkeen seurasi valtava hämmennys ja positiivinen shokki. "Voiko tää pitää paikkaansa?!" Sit äkkiä uusi testi ja siinäkin kaksi viivaa. Yhdessä jaettiin alkuinnostus ja se uskomaton tunne, että voiko tämä olla todellista. Vauva oli odotettu, mutta ei uskottu sen tärppäävän niin nopeasti.

Itse olin alusta asti onnesta soikeana ja oli ihanaa huomata, että niin oli miehenikin. Tottakai insinöörinä hän alkoi käymään läpi kaikkia järkitalouslaskemia hyvin pian, mutta kyllä sieltä pursusi päällimmäisenä sellainen onnellinen tunne, mikä näkyi päälle päin. Alussa vauvasta puhuminen sai ihan perhoset vatsaan, kun se asia tuntui niin epätodelliselta.

Varhaisultrassa, kun pikkuinen alkio tuli vaaleana täplänä näkyviin ja lääkäri rauhallisesti totesi, että onneksi olkoon, tuolla se teidän vauva nyt on, niin mulla pyörähti vatsa kuin jonkun jättiläisperhosen jälkeen ja mieheni liikuttui melkein kyyneliin. Sen jälkeen ei moneen päivään muusta puhuttukaan :-D

Nyt viikolla 11+3 ollaan jo hyvin totuttu ajatukseen ja kiinnytty siihen, että pirpana kasvaa masussa ja viikon päästä saadaan nähdä se uudelleen, kun mennään np-ultraan, jihhaa! :)

Mitään isyysjuttuja mieheni ei ole oma-aloitteisesti juurikaan lukenut, mutta kuuliaisesti kuunnellut kaikki mun referoinnit joka ikisestä neuvolasta saadusta lappusesta ja haluaa onneksi olla kaikilla ultra- ja neuvolakäynneillä mukana

 

[Tigger]

Mun mies on ihan innoissaan. Annoin sille synttärilahjaksi pienet sukat kun just sopivasti olin tehnyt testin pari päivää aikasemmin. Se synttäriyllätys oli tosi onnistunut ja mies onnesta soikeena. Nyt on tosi ihanasti ollu mukana kaikessa, lukenu kaikki lääkäristä saadut vihkoset, huolehtinu mun syömisistä ja etten vaan kanna mitään liian raskasta jne. Tänään jopa eka kertaa alkoi jutella mahalle, hihii.. :) Tosi onnellisia ollaan siis molemmat!

 

[leipälapio]

Täälläki mies otti asian jopa paljon positiivisemmin kun mä alkuun! :)

Ostanu jo joitain pikkuvaatteita vauvalle, lopetti tupakoinnin ja alkoholin käytön lähes samantien, tullut kaikille käynneille sekä lukenut kaikki lappuset. Niin ja kestänyt mun kiukkuilut vaikka oon varmaa välillä aika sietämätön.

Ihan innoissaan ollut asiasta koko ajan ja itku sillä tuli np-ultrassa kun pieni etsi hyvää asentoa masusta.

 

[Balacenia]

meillä kans ollaan innoissaan "pavusta".

Silloin kun tein testin toin sen miehen eteen tietokonepöydälle. Se sit vaan totes, et en mää näistä ymmärrä mitään. Onnesta soikeena sitten kerroin, et se tarkoittaa että me saadaan vauva! Joutu rauhotteleen mua kun olin niin innossani.. :D Hyvä etten kärrynpyöriä vedellyt meidän kaksiossa... :D

Oli mukana ekassa (ja ainoassa) neuvolassa ja tietenkin ultrassa. Ultrassa melkein itki onnesta. Oli ihan sanattomana.

Enemmän ehkä mää oon ollu innoissani, mut kyl se jo melkee heti plussan jälkeen kerto töissäkin kaikille. :D Et ainakin innoissaan on kertonut kaikille (myös esimerkiksi matkatoimiston tiskillä virkailijalle... :D ).

 

[lovelife]

Ihanaa kun jotkut miehet ovat mukana odotuksessa. :)

Olis kivaa jos oma mies olis edes hieman kiinnostunut.. ei ollut ekasta, ei tokasta ja tästä kolmannesta vielä vähemmän. On se aina mukaan tullut ultriin kun olen muistuttanut sata kertaa asiasta, mut siinäpä se. Synnytyksissä on ollut mukana ja saa tulla kyllä nytkin.

Aika yksin tässä mennään mut hyvinpä olen näinkin pärjännyt.

 

[Musta_lammas]

Juu ei meilläkään mies oo mitenkään super innostunut ollut vaikka hänellekin ensimmäinen nyt tulossa. Jos kaupoissa kierrellessä oon ehdottanut, et mennäänkö kattelee huvikseen jo vauvan vaatteita tai tarvikkeita niin häntä ei oikein vähempää vois kiinnostaa vaan kävelee vaivaantuneena mun perässä. Ihan mielissään kyl ultraan jne. osallistunut ja on tulossa kai noihin seuraaviin neuvolakäynteihin mukaan, mut selkeesti aattelee, että liian aikasta mitään tavaroita vielä katella. Eikä se kyllä tuosta tulokkaasta kotonakaan mulle puhele mitään ellen mä jotain sille selitä tai kysele.
Ainut, mistä nyt on innostunut niin on uuden auton katselu, kun nykyinen on niin pieni, että pakko vaihtaa autoa, jos meinaa vauvaa tarvikkeineen kuljetella. Joten mies katselee ja selailee päivät pitkät netistä noita autoja ja puhuu koeajoista. Minä taas mietin vaan vauvajuttuja, eikä autot vois juuri vähempää kiinnostaa. Elättelen toiveita, et jos tässä parin viikon aikana löytys sopiva auto ja saatais se asia kuntoon niin sit alkais nuo vauvajututkin enempi kiinnostamaan. Voi kyl olla toiveajattelua. Ja jospa tuo mies nyt enempi innostuisi, kun on kertonut koko perheelleen (isäänsä lukuunottamatta) ja varmaan sieltä suunnalta alkaa tulla kyselyä vauvaan liittyen. Pikkuhiljaa on sentään alkanut ymmärtää, että vauvasta johtuen mun hermot on välillä kireellä ja oon normaalia väsyneempi eikä enää vingu, kun en mitään tee tai jos hermostun "turhasta".

 

[Jele]

Tämä on ollut meidän yhteinen matka. Yhtä kovasti ollaan molemmat haluttu ja yritetty vauvaa melkein kaksi vuotta ja sitten kun testi yhtäkkiä näyttikin plussaa, kumpikaan ei uskonut ja luottanut siihen. Vasta kun ultrassa rv 6+2 näkyi syke, uskottiin, että olen oikeasti raskaana. Alku on menty kuitenkin positiivisin vaikkakin varovaisin mielin. Tänään kun meillä oli nt-ultra, mies oli ekan kerran mukana (itsehän olen käynyt tuota ennen jo kolmesti ultrassa) ja kyllä hän oli ihmeissään mitä näytöltä näkyi. Tänään hänelle varmasti konkretisoitui että sisälläni kasvaa oikeasti joku. :)
Ja nyt itsekin uskaltaa jo alkaa iloita asiasta, kun riskiaika on aikalailla ohi ja nt-ultrassa oli kaikki hyvin. Ihanaa ja jännittävää aikaa meille molemmille!♡

 

[Helmi-mamma]

Musta_lammas, ehkä sun miehen on vaan ollut vaikea sisäistää koko asiaa vielä. Se varmasti tuntuu miehistä niin paljon etäisemmältä, kun se pikkuinen ei kasva omassa vatsassa eikä se samalla lailla konkretisoidu. Sitten kun sun masu alkaa kasvaa ja mieskin pääsee näkemään ultrassa enemmän, niin varmasti kiinnostuskin hänellä herää vauvaa kohtaan :)

Tosin on meilläkin niitä autoja kateltu ja valittukin jo. Kyllä se kuitenkin taitaa olla sitä miesten lempipuuhaa :-D

 

[Pipridae]

Kannattaa muistaa sekin ettei kaikkia innostu samoista asioista. Ehkä miesten nyt vaan on helpompi innostua siitä uudesta autosta, kun pinnasängystä, söpöistä vaatteista tai lastenhuoneen tapeteista :)

Ja mä en itse taas hirveesti osaa puhua vauvasta vielä, vaikka ajattelen sitä kyllä paljon. Joten voin ymmärtää, että mies, jolle koko vauva on epätodellisempi, haluaa ensin käsitellä asiaa itekseen. Se ettei osaa tai halua puhua vauvasta, ei tarkota etteikö se silti olis ajatuksissa. Ei tietysti ehkä kaikilla, mutta koitetaan ymmärtää niitäkin miehiä, jotka ei heti oo niin täysillä mukana. Me kaikki reagoidaan asioihin niin erilailla :)

 

[nannanna]

Hyvin kirjotettu Pipridae! :) muistetaan tämä!
Meillä mies on jo varhaisultran jälkeen (siellä asia konkretisoitui hänellekin) kutsunut mua äidiksi ja itseään isäksi. On innoissaan silittämässä kasvavaa kumpua ja kysyy päivittäin miten "me" jaksetaan :) hellyyttävää seurata kuinka innoissaan on. Mitään ei ole silti halunnut vielä hankkia, odotellaan np-ultran yli ainakin.

 

[Ruttu]

Voin lohduttaa, et eipä täälläkään miestä ainakaan näytä kiinnostavan koko raskaus vaikka esikoinen tulossa, mutta eipä me asiasta ees juuri puhuta. Tiedän että mies on epävarma sen suhteen et koska viimeks meni kesken ja otti hänelläkin koville, et ehkä ultran jälkeen osais ottaa rennommin asian suhteen :) aika näyttää

 

[Suski75]

Miehen kiinnostamattomuus saattaa jatkua synnytyksen jälkeenkin (tai kiinnostus saattaa lopahtaa synnytykseen), ja siinä vaiheessa tämän tajuaminen voi tulla shokkina äidille, joten kannattaa jo nyt miettiä, kuinka asiaan suhtautuu. Ilmeisesti moni mies ei todellisuudessa edes tajua, mitä häneltä odotetaan, ja sitten kun se heille valkenee, on jo liian myöhäistä perua lastenhankinta. Erityisesti omista menoista ja harrastuksista tinkiminen tuntuu olevan uusille isille erittäin vaikeaa.

Itse olen nähnyt tätä tapahtuvan lähipiirissäni aika monelle, jotkut erosivat, toiset totesivat, että parempi pysyä yhdessä ja hoitaa lapsi sitten kokonaan itse, tuohan se mies edes perheelle rahaa. Vanhempi sukupolvi on kommentoinut, että näin se usein menee, elämä ei ole täydellistä.

Toivottavasti mahdollisimman harvalle käy näin!

 

[KuplaKameli]

Meillä on siitä lohdullinen tilanne että vaikka onkin eka yhteinen, niin miehen 2 tytärtä on aina olleet paljon myös meillä. Molemmat on tottunut jo karsimaan menoistaan ja panostamaan yhteiseen aikaan. On meilläkin edellinen keskenmeno tuonut malttia tähän raskauteen. Tällä kertaa ei mieheni ole kertonut edes kavereilleen, elleivät ole osanneet kysyä.

 

[moony]

Meillä ei vielä eletä raskausaikaa, mutta pakko kommentoida sen verran että mielenkiinnolla odotan millaista se tulee olemaan. Kaikki miehet ei tosiaan välttämättä luonteeltaan vaan ole samanlaisia innostujia/"hössöttäjiä". Voin hyvin kuvitella oman mieheni olevan hiljaisempaa sorttia raskausaikana eikä höpötä ja mieti asioita niinkuin minä. Voisin kuvitella hänet juuri enemmän tälläsenä joka pohtii asiaa juuri isomman auton kautta tms, enkä häntä varmasti saa mun kanssa mihinkään vauvanvaate ostoksille :D mutta onneksi tunnen hänet ja tiedän millainen on enkä edes suoraan sanoen osaa kuvitella vielä häntä isänä, mutta kuitenkin jollain tavalla vaan tiedän hänen olevan varmasti maailman paras isä meidän lapselle odotan innolla meidän tulevaisuutta. :)

 

[jannah]

täällä mies pelkäsi todella paljon kun oli kkm jne. Ei hirveesti puhunut asiasta ja odotti pahinta kokoajan mutta eilisen ultran jälkeen on hän iki onnellinen ja katselee itse tavaroita netistä ja pussailee vatsaa ja katselee meijän ultrakuvaa sillointällöin

 

[helmiodotus]

Ihanat miehet Jannah ja Jele! Jospa ne muidenkin miehet alkais innostumaan ajallaan ja onhan se heille tosi kaukainen ajatus ennen kuin mitään alkaa näkymään/tuntumaan.

Meillä mies ultrissa aina mukana van varovainen hänkin on tässä raskaudessa ollut. Esikoisen kohdalta muistan miten mieskin innostui ja kaikki tuntui entistä todellisemmalta,kun alkoi liikkeitä vatsan läpi tuntemaan.

 

[HKI00550]

Musta tuntuu että tässä on niin monta vaihetta, joissa miehen on vaikea olla mukana samalla tavalla kuin naisen, että ei ole mikään ihme jos osa isistä innostuu ärsyttävänkin hitaasti. Jotkut miehethän osaa olla luontevasti vasta tyyliin kolmivuotiaiden kanssa, kun sitten lapsen kanssa voi jo jutella ja touhuta monimutkaisempia juttuja. Pikkuvauva-aika on yhtä ulkopuolisuuden ja vähäpätöisyyden kokemusta isälle, ja se voi olla rankkaa jos ei yhtään osaa varautua.

Meillä toi mies on mua enemmän taipuvainen sentimentaalisuuteen ja on varmasti tässä tirauttanut useammat ilon ja liikutuksen kyyneleet. Silti varsinkin alkuraskaus on ollut sille jälleen aika etäinen asia. Se sanoo olevansa silloin enemmän huolissaan mun voinnista kuin vauvasta, jota se ei vielä tunne eikä voi mitenkään havaita. Nt-ultran jälkeen se on uskaltanut jo innostua.

Esikoista odottaessa saatiin tutulta perheeltä lainaan Isä syntymässä -kirja. Siinä on ihan kauhea kansikuva, ja mä lähinnä selailin sitä, mutta mies luki sen tarkkaan. Luulen, että sille oli tärkeää, että oli joku tuollainen teos, jossa isän kokemus oli pääosassa... valmennuksissa ym. mies tuppaa aina olemaan vähän statisti, ja niille usein puhutaankin kuin olisivat idiootteja. Se opiskeli kirjasta kaikkia supistuksenvastaanottoasentoja, mikä olikin superhyödyllistä, kun synnärillä olin itse ihan transsissa enkä muistanut moisesta mitään. Mies siellä reippaasti ohjasi, että kokeillaanko tätä, kävelläänkö vähän, jne. - ja mä kiitollisena seurailin ohjeita ja keskityin supistuksiin. Saatiinkin kätilöltä palautetta, että harvoin näkee yhtä hyvää yhteistyötä isän ja äidin välillä. Uskon että pitkälti tämän ansiosta mulla on mielettömän hyvät muistot synnytyksestä, vaikka se olikin pitkä urakka.

Joten jos teillä muilla on miehet yhtään avoimia noiden juttujen opiskelulle (ehkä ei vielä, parempi odotella vikalle kolmannekselle, niidenkin pitää saada kypsytellä asioita ennen kuin synnytystä uskaltaa ajatella), niin mä kannustaisin siihen suuresti.

 

[marinellahi83]

Mää en oikeen tiijä onko mies innoissaan vai ei. Ei oikeen muutenkaan näytä mitään tunteita. Aika yksinhän joudun kaikki vauvajutut hommaan ja kotityöt tekeen koska mies on viikot pois, lähtee sunnuntaina ja tulee takas perjantaina-lauantaina. Tiiän et synnytyksen jälkeen on äärimmäisen raskasta ja vähän pelottaa kuinka selviin kaikesta yksin. Kuitenki pitää kaikki kotihommatki tehä. Mut kait siitä selvii.

 

[Eepu]

Mun mies on kans tosi huono näyttää tunteitaan. Ku plussasin nii sano vaan että okei, ja jatko uniaan.. Ei varmaan ees tajunnu koko asiaa. Ei sitä kiinnosta mitkää vauvajutut, kattelee vaan autoja. Alussa se oli koko ajan menossa, ku luulee että sen elämä loppuu lapsen myötä ja pitää istua vaan kotona ym. Välillä tuntuu aika raskaalta olla "yksin" tän kans ja alussa oli itelläki tosi ristiriitaset tunteet eikä osannu hirveesti iloita tästä, mutta semmonen mölli se vaan on. Ultran jälkeen se on ruvennu ehkä jo sisäistään mitä on tulossa ja ilosena on kertonu muille vauvasta, silitelly välillä masua ym. Ei aio tulla mukaan synnytykseen. Mutta ihana ku teillä on miehet innoissaan ja mukana odotuksessa. :)

 

[Suski75]

Marinella, selviät ihan varmasti, luota siihen. Jos lasten kanssa pärjääminen olisi miehen osallistumisesta kiinni, olisi ihmiskunta kuollut jo aikoja sitten sukupuuttoon. Ja vielä tässä vaiheessa se lapsi on miehelle aika näkymätön, joten saattaa tuo tilanne kohdallanne vielä muuttuakin.