TOUKOKUUN TURINAT

Mä en oo kertonu vielä kellekkään. Mies vaan tietää. Poika kyllä jostain syystä ruvennu kyseleen, että millon hän sais pikkusiskon tai veljen [emoji5]️
 
Mä oon kertonu miehelle ja parhaalle ystävälle. Muut saa toistaiseksi odottaa, vähintäänkin ekaan neuvolaan jos pääsis sydänäänet kuulemaan.
 
Sama kuin Justiina89. Me miehen kaa aateltiin odottaa nt ultraan asti, että kerrotaan muille.
 
Me ollaan kerrottu mun vanemmille ja lähimmille ystäville ihan siitä syystä, että itse en pystyisi enkä haluaisikaan mahdollisen keskenmenon kärsimyksiä läheisiltäni peittelemään ja ajattelen, että salailu tehdään lähinnä juuri siksi, ettei tarvitse selitellä sitten kenellekään, jos meneekin pieleen.
 
Mä olen vain raidoittanut ja välttänyt päänahan sekä värin kosketusta. :)
 
Just kävin laittaa raidat :rolleyes: kampaamotuotteet on by the way hellävaraisempia ku kotivärit. Mutta tuskin sekään kovin vaarallista on jos nyt ei ihan päntiönään iske väriä päähän.
 
Sitten on jotain vähemmän haitallisia kasvivärejä, mutta sopiiko nekään raskaana oleville. Vrt yrttiteet joista vasta puhuttii.
Ja onko hiusvärien välttelystä hyötyä, jos kuitenkin käyttää muita kemikaaleja esim meikit, deo jne.
Itse en värjää hiuksia koska tykkään omasta väristä ja meikkinä yleensä pelkkä ripsiväri, mutta deodoranttia käytän. Ja käytän myös mikroa ruuan lämmitykseen enkä aina osta luomua vaikka joskus yritän tehdä ns parempia valintoja :grin Tiedostan kyllä että kemikaaleista voi olla haittaa eikä kaikkea ole vielä tutkittu, mutta kaikesta ei voi eikä jaksa stressata kokoajan.
 
Muokattu viimeksi:
Kyl miekii oon hiuksii kampaajalla värjäilly :) sanoin kampaajalle viel et oon raskaana nii ei sit niin kovia hapetteita? käytetty :)
 
Jään pois tästäkin ryhmästä. Tänään alkoi vuoto. Ehkä saan sen lääkäriajan kun kuitenkin jo kolmas km.

Tsemppiä ja ihanaa odotusta kaikille, kiitos myös neuvoista ja tuesta :Heartpink
 
Jään pois tästäkin ryhmästä. Tänään alkoi vuoto. Ehkä saan sen lääkäriajan kun kuitenkin jo kolmas km.

Tsemppiä ja ihanaa odotusta kaikille, kiitos myös neuvoista ja tuesta :Heartpink
Voi ei justiina :sad010
Olen todella pahoillani:Heartred voimia ihan hurjasti tästä(kin) toipumiseen:Heartred
 
Voimia Justiina :Heartred Tuo on todella ikävää ja epäreilua, että menetykset eivät mene ihmisille tasan, vaan jotkut joutuvat kokemaan tuon useasti ja jotkut eivät ollenkaan. Toivon sinulle pikaista uutta onnistumista, joka menee maaliin asti.
 
Mä ajattelin olla värjäämättä hiuksia, yks lääkärituttu kehotti olee värjäämättä. Särkylääkkeitäkään en syöny ekassa raskaudessa. Vältrelen niitä muutenki. Paitsi hammassäryssä sitä en kestä! ':D
 
Takaisin
Top