Toukokuun touhuilut

Pikkis, siinä purkaessaan idea on vain se, että syljeneritys lisääntyy ja tulee nieleskeltyä enemmän. Korjatkaa, jos olen väärässä.

Sen perusteella luulisi, että mikä tahansa pureskeltava voisi toimia jotenkin. Kuivatut karpalot, rusinat, xylitolipastillit... Kunhan on semmonen herkku että syö vieraassakin paikassa/kun jännittää. Meillä poika ainakin jällyttää kuivattuja karpaloita, tunkisi niin suunsa täyteen jos annettais.
 
Täytyy sanoa että tämä työssäkäyminen on rankkaa.. Abu on koko ajan pienessä nuhassa ja nyt haroo korvia. Toivon ettei iske korvatulehdus. Aamuisin on tosi kärttyinen kun herää ji ennen kuutta (samoin siis minä..). Iltapäivisin on myös tosi väsynyt ja erityisesti 18-19 välinen aika on kamalaa.. Poika heittelee tavaroita, puree ja huutaa. En tiedä onko pelkästään väsy vai oireileeko sitä et on päivät musta erossa.
Omatkin päivät on pitkiä.. Lähden jo 7.30 maissa jotta ehdin viim 17 hakemaan pojan päiväkodista. Illalla ei jaksa kuin maata sohvalla..
 
Meillä oli alunperin tarkoitus tehdä niin että minä töihin syyskuussa jolloin isä pitää isäkuukauden. Nyt uusi raskaus ja ajateltiin että olisin ollut töissä syyskuu-marraskuu loppupuoli mutta päätettiinkin että hoitovapaa jatkuu syyskuun jälkeen ja oon pojan kanssa sen loka ja marraskuun kunnes alkaa äitiysloma. Ajateltiin vaan ensin että rahallisesti olis fiksumpi mennä töihin ja jos ei pystykään olemaan töissä niin sitten saikkua. Mutta ei haluta rasittaa poikaa ja itseämme kun on kyse 1,5 kuukaudesta. Monet kertonut että kun hoito alkaa niin kotirutiinit, yöunet yms hieman järkkyvät. Ei oo sen arvoista tässä tilanteessa ja meillä on onneksi taloudellinenkin tilanne hyvä. Luulenpa että olisin ihan puhki kun kävisin töissä (työni luonne vielä stressaava) ja illat kantaisin huomionkipeää poikaa ja raskausvatsaa :grin

Tsemppiä solfiza :Heartred onneksi se siitä pian lähtee helpottamaan
 
Kotimama, sen isäkuukauden saa jakaa kahteen osaan ja neljä viikkoa saa käyttää samaan aikaan kun toinen lapsi on syntynyt. Kaksi viikkoa isän pitäisi sitten pitää niin että sä olet töissä. Periaatteessa jos olisit vuosilomalla kaksi viikkoa, niin mies saisi sen pitää. Kunhan esikoinen on alle 2-vuotias.

Me pidettiin ne neljä viikkoa toisen syntymän jälkeen, helpotti hirveästi kun itse sai keskittyä vauvaan ja mies hoiti esikoisen. Huonoa omaatuntoa siinä tietysti koki, mutta mies on aina osallistunut paljon hoitoon joten pojasta se oli vaan kivaa. Äiti reagoi enemmän, niin kuin se taitaa yleensä olla.
 
Korjaus. Ei siis tarvi olla töissä kun mies pitää isäkuukauden kahta viikkoa, mutta ei voi olla vanhempain-/äitiys-/hoitovapaalla.
 
Kiitos selvityksestä kobe. Voiko mies pitää kuitenkin nyt myös toisesta syntyvästä lapsesta sitten jotain lomia kun syntyy? Jos nyt esikoisen isäkuukauden pitää syyskuussa? Olisi hienoa jos mies olisi kotona ainakin sen 3-4vkoa kun kakkonen syntyy. Unohtunut jo nämä asiat, mies kyllä on varmaan perillä mua paremmin näistä omista oikeuksistaan:grin

Mä olen nyt tässä viikon aikana käynyt kolmasti kaupoilla. Poika ollut mukana. Joka reissu mennyt huonosti. Kärryssä/vaunuissa vaan kiljutaan ja kiukkuillaan. Masentaa. On ollu sillon tällöin tämän kotilaiffin ihanaa virkistystä käydä esim kaupungilla vaunuilemassa ja jopa ruokakaupassa. Poika vaan ollut tosi äänessä kaupoissa viime päivät mutta eipä tuota voi kotiinkaan jättää. Ja nytkin mies työmatkalla ja pakkohan mun on ruokaa hakea :grin toivottavasti tämäkin vaihe pian helpottaa. Ja tosiaan käyty vielä hyvään aikaan eli ei oo ollu nälkä, väsyaika tai vastaava.
 
Suosittelen kokeilemaan kantoreppua. Meillä poika on nykysin ollut kauppareissut selässä :) on ihana kun kesken kauppareissun saattaa alkaa halia mun selkää ,:Heartred Arggh mrillä poika herännyt viikon ajan joskus ennen viittä ja pyörinyt sängyssä sitten kuuteen asti hereillä. Tänään univelkaa oli jo sen verran, että nukahti päikyille jo vähän yli 9 ja nukkui 11. On siltikin kokopäivän kitissyt. Toivottavasti tää menee ohi pian. Käyntiin lääkärissäkin ton pitkään jatkuneen yskän kanssa. Kuulemma voi jäädä virusinfektion jälkeen "päälle" ja kertoo vaan keuhkojen normaalista toiminnasta. Kun meillä tuli toinen flunssa päälle, just kun oltiin toivuttu ekasta.
 
Tula mulla onkin mutta kantaminen tuntunut pahalta nyt raskausaikana vaikka viikkojaka ei paljoa olekaan. Muuten vois kokeilla :)
 
Saako isyysvapaasta nykysin pitää enemmän samaan aikaan kun äiti on äitiyslomalla? Onko nää muuttunu tässä viime vuoden jälkeen? Vai onko tuo eri juttu pitää yhestä lapsesta isyysvapaata kun äiti on toisesta lapsesta äitiyslomalla? En oo vielä kerenny noita asioita miettii. Meillä siis mies piti sen sallitun 3 viikkoa yhtä aikaa miun kaa vapaata sillon kun poika synty, nyt pitää kesällä loput 6 viikkoa kun mie oon töissä. Sit ois kaikki pidetty ja seuraavasta lapsesta on isyysvapaalla taas sen 3 viikkoa (?) kun syntyy syksyllä, loput myöhemmin.
 
Meillä vielä isäkuukausi pitämättä. Mies pitää sen kesällä, kun vihdoin mahdollisuus. :)
 
Siiis mikä ihme tossa Ryhmä-Haussa lapsia kiehtoo!! Meillä ei katottais mitään muuta, kuin sitä Areenasta...
 
Meillä poika ihan koukussa noihin lasten musavideoihin. Pikkukakkosen videot esim nalle, musarullaa, muista laulaa yms. Hieman toisinaan paska fiilis että katsonut niitä viime päivinä tavallista enemmän. Oon itse ollut tän raskauden aikana taas väsynyt, hieman huonovointinenkin ja helpommalla pääsen kun istutan pojan silloin tällöin ruudun ääreen.
 
Meillä katotaan vaan pingua :grin ja joskus hoplaa. Tää äiti ei voi sietää lasten ohjelmien kimitystä (miks ne ei voi puhuu normaalisti!?) ja niin pitkään kun poika ei osaa ite toiveita esittää ni niitä ei katota. On siis ihan innoissaan aina pingusta ja kattoo sitä ihan liian monta jaksoa päivässä... Tuo telkkarin tai tabletin käyttö on vähän sellasta mitä en haluis tehä mut kun en saa ite muuten ikinä mitää kotitöitä tehtyä, ku eihän tuo poika malta montaa minuuttia yksinään leikkiä, ni ohjelmaa rauhottuu kattoo ja saan ite kokattuu tai tiskikoneen täytettyy rauhassa (siistimmissä kotitöissä poika auttaa aina).
 
Pojan suosikkiohjelmat ovat Pikkuli, Nalle ja Taavi. Katsotaan pikku kakkonen melkein joka päivä ja joo vähän huono omatunto sen takia. Mut sillä saan itsellenikin pienen lepohetken tai mahdollisuuden tehdä ruokaa rauhassa
 
Mä sain viimeinkin hommattua meille rattaat. Tähän asti ollu käytössä yhdistelmävaunujen ratasosa,mutta nyt kun sain ne myytyä niin hommasin emmaljungan scooter 2.0 rattaat. Olivat aika kivat näin ensituntumalta ja kevyet kuin mitkä työntää! :) tyttö halusi heti kyytiin kun ne näki pihalla ja sit piti sitä ajeluttaa pitkin pihamaata, ei olis halunnut edes kyydistä lähteä.:p
 

Liitteet

  • image.jpeg
    image.jpeg
    384.6 KB · Katsottu: 13
Scooterit on hyvät rattaat ja jälleenmyyntiarvokin hyvä. :wink Ihana väri! Kaveri just myi omansa. Minä hommasin käytettynä Gessleinin vanhan mallin (oisko F4?) matkarattaat, koska halusin kevyet ja näppärät, mutta tukevat (tarpeeksi isoilla renkailla, mutta kuitenkin kääntyvillä etupyörillä ts. hyvin kaupungissa, mutta myös täällä "maalla" kulkevat) ja suhteellisen vähän tilaa vievät, meillä kun ne ovat pääsääntöisesti käytössä puistossa, kauppakeskuksissa ja matkoilla. Yhdistelmärattaat todennäköisesti myyn nyt tutulle, jos niihin päätyy eli meidän ihanat, hyvin palvelleet Gessleinin Visionit, joista luopuminen hieman kirpaisee. :D Ovat kyllä olleet niin huiput ketteryydessään, mutta matkarattaat menevät hieman pienempään tilaan auton peräkontissa kuin kaksiosaiset, vaikka Visionitkaan eivät ole kohtuuttomia vieneet. Ja tietystikään en halunnut matkarattaita valitessa luopua siitä, että ne saa kääntymään paikallaan, kuten Visionit. :D
 
Meillä myös yhdistelmäkärrit myynnissä, niistä kun ei saa sopivaa kahdelle millään ilveellä. Harmittaa vietävästi, mutta minkäs teet.

Ah, turvotus on täällä. Aamuisin saa tepastella 'geelipohjallisten' päällä :D Helteitä odotellessa joo...
 
Myydäänkö mihinkään yhdistelmiin erikseen sisaristuimia? Meillä gesslein f6 air+ yhdistelmät ja ei huvita luopua. Lisäksi löytyy yhden istuttavat croozerit eli juoksurattaat/pyöräkärry. Tuplat meinattiin ostaa vielä lisäksi silti. Olkoonkin käytössä vaikka vaan hetken. Ainakin ensi talvi/kevät tullaan niitä tarvitsemaan.
 
Emmaljungaan on ainaki sisaristuin, Gessleiniin kai ei. Meillä esikoinen oli 2 v 3 kk, kun tammikuinen syntyi ja tuplat ois jääneet käyttämättä. Talvella meni pulkassa sen, mitä tartte esim. puistoon. En tosin harrasta lenkkeilyä lasten kans. Jos enempi ois lasten kanssa ulkoillu ja käyny yksin jossain, ois varmaan ollu niistä hyötyä. Me ostettiin tosin sellainen seisomalauta. Vähällä käytöllä sekin, mutta ajattelin ottaa kesälomareissullekin matkaan, jos pidempiä matkoja tulee käveltyä ja neiti väsähtää kesken kaiken.
 
Takaisin
Top