tottumuksestako yhdessä?

Vieras
minulla tilanne se, että mies on melkein koko yhdessä olomme ajan ollut työtön.eli siis melkein 7v työttömänä!lapsia on siunaantunut kaksi tässä 3v sisällä ja nyt mietin että olenko vain lasten ja tottumuksen takia yhdessä mieheni kanssa?

minä itse olen saanut ammatin, miehellä tutkinnot jääneet kesken.milloin ollut vuoden koulussa, milloin työkkärin kursseilla, suurimman osan kuitenkin sossun luukulla juostu.

pari kk sitten tympäännyin tähän touhuun.sanoin ukolle että jos ei työtä ala kuulumaan, saat kengän kuvan takamukseen!sai 2vkoa armon aikaa, ei työtä, mutten kyennyt ratkaisuun!edelleen ollaan tässä tilanteessa.

nyt olen alkanut haaveilemaan/ajattelemaan elämästä ilman miestäni.vain minä ja tytöt!elämä olisi paljon yksinkertaisempaa ja helpompaa ilman sitä riippakiveä.mutten silti tiedä onko tämä vain joku kriisi suhteessa jonka voi voittaa vai onko tämä nyt vihdoin tien pää?mies on saanut kaksi mahdollisuutta jo petrata muttei tunnu ottavan opikseen.

seksiä suhteessa on ja se on mahtavaa!muttei se kuitenkaan tuo ruokaa pöytään!mistä tietää milloin on aika luovuttaa ja antaa toisen jatkaa maleksimistaan yksinään?
 
Itse en kyllä katselis työtöntä miestä.Jos kerran perhe on perustettu niin kyllä miehen täytyy tehdä oma osansa leivän eteen siinä missä naisenki.Töitä löytyy tekevälle.Uskoisin että pärjäät loistavasti ilman stressaavaa parisuhdetta.
 
Haluatko antaa lapsillesi huonon esikuvan, että elämässä ei tarvitse tehdä töitä?
Lapset kun kasvaa niin te olette lapsienne esikuvia joten ethän halua että lapsesi myös elävät sossun luukulla ja karttavat töitä?
 
Kääntäisin asian toisin,moniko mestä naisista elää ns:miehen siivellä.. Jos mies hoitaa lapsia kotona,seksi toimii ja ennen kaikkea tunteet on kunnossa. En silloin nää eroa sille kumpi lopulta on kotona.. kela ja sossu maksavat kuitenkin nelihenkiselle perheelle hyvin. Ymmärrän oma kohtaisesti ettei tämä tietenkään aina näin mene mulla oli ukko ulosotossa ja lähin poikani kanssa kun,ei mikään onnistunu..Ennen kaikkea olimme kuin sisko ja sen veli,ei tunteita enää kuten joskus..
ratkaisu on tehtävä,se on vanhemman oikeus.
 
joo nyt vihdoin, 3v:n jahkaamisen jälkeen tein sen. JÄTIN miehen!olo on jännittynyt, sillä asuntoa tarjottiin todella nopeasti, muutamassa päivässä.asiat alkaa minun ja lasten kohdalla lutviutumaan, miehestä en enää niinkään huolehdi, kunhan kykenee tapaamaan edelleen lapsiaan.siitä on selkeät sävelet molemmilla ja sopimukset tehtynä ettei pääse missään suhteessa pettymään.lapset saavat pitää isänsä vaikka me emme enää yhdessä olekkaan.hyvin ollaan pystytty keskustelemaan vaikkakin olen itkenyt paljon, totta kai!7vuotta on pitkä aika olla yhdessä ja etenkin kasvaa yhdessä.mutta tiedän tarvitsevani muuta kuin työttömän miehen!
 
Heippa!

Pystyn jotakuinkin samaistumaan kertomaasi. Minunkaan mieheni ei suostu töihin vaikka toinen lapsi jo tulossa ja yrittänyt patistaa jotta taloutemme ei olis niin tiukalla. Itse olen tehnyt satunnaisia työvuoroja. Aina kun otan esille miehen työttömyyden, hän naljaa minua "et sinäkään käy töissä". No, musta edes kaksi vuoroa kuussa on parempi ku ei mitään. Hänen mielestä minun pitäs raskaana ollessani tienata leipä ja kalja pöytään kun hän itse pelaa kaiket päivät pleikkaria.
Ihan älytöntä.

Itse olen jo siinä pisteessä et potku persauksille ja yhteishuoltajuus käyttöön!

Suosittelen samaa sinulle. Karulta kuin se kuulostaakin...

Tsemppiä! :)
 
Itse kyllä järkytyin asiasta että joku oikeasti voi jättää toisen työttömyyden takia :eek: no eipä siinä paljon tainnut rakkauden rippeitä olla jos työttömyyteen kaatuu, eli olis mennyt mönkään myöhemmin jostain toisesta syystä :confused:
Mulla kans työtön mies eikä tulisi koskaan mieleenkään jättää sen takia. Kovasti kyllä toivon että löytäisi pian hommia, opiskelee tosin aikuiskoulutuksessa 2x viikossa ja haluaisi sen suorittaa loppuun, mutta jos löytyy mieleistä työtä niin sitten saa opinnot jäädä :)
Mutta kyllähän se varmasti on rasittavaa jos toinen on oikeasti "riippakivenä" eikä halua asiaa muuttaa :cool:
 
Takaisin
Top