Toista vauvaa kuumeillen.

minä en enää toista kuumeile, hän syntyi 6 viikkoa sitten, mutta aikanani täällä olin puolitoista vuotta kuumeilemassa. minulla on endometrioosi, mitä on leikelty kahdesti 11/08 ja 6/10, sitten 10kk viimeisimmän leikkauksen aikaan raskauduin ja esikoinen syntyi tammikuussa 2012. tätä toista alettiin kuumeilemaan melkein heti perään, mutta tie oli pitkä ja kivinen niinkuin ekankin kohdalla. esikoista yritettiin siis nelisen vuotta ilman mitään tuloksia.

mulle ei oo muuten kukaan missään vaiheessa kertonut, minkä tyypin endo mulla on. se ei ole kuitenkaan raskauksien välillä ehtinyt villiintyä. multa leikeltiin aikoinaan oikeaa munasarjaa ja ennen tokaa leikkausta lekuri pelotteli, että se saatettaisiin joutua "viemään", kun siellä on käyty jo aikaisemminkin. oikea munis kuitenkin jäi ja toimi ihan hyvin. meille puhuttiin ivf-hoidoista, jollei olisi luomusti onnistuttu pikkukakkosta saamaan, onneksi selvittiin kuitenkin ihan luonnollisella tavalla.
 
Heippa, tulin vähän päivittämään kuulumisia. :smiley-bounce015

Kp 27/28 tein testin, koska oltiin lähdössä viikonlopuksi reissuun ja mietin et millaiset sidearsenaalit pitää pakata mukaan. No negaahan se näytti ja olikin ihan sellainen olo, että menkat alkaa. Viikonloppuna unohdin murehtia koko asiaa kun oli niin paljon ohjelmaa, mutta maanantaina huomasin, että kp 31/28 ei oo menkat alkaneet. Tiistaiaamuna haamu ja tänään jo vähän vahvempi viiva :) Hmm. nyt olen vähän ihmeissään et näinkö iisisti tää sitten kävi...?? :confused: Mies oli aivan innoissaan. Koitin sanoa et ei nyt kauheasti vouhoteta tästä vielä, ettei sit tule pettymystä jos jotain käy, mut hän oli sitä mieltä, et kai nyt vähän saa asioita suunnitella ja miettiä..? :dance008

Noista hoidoista vielä, kun mullakin on Clomit apuna, niin kiitän kyllä mahtavaa lääkäriäni, joka on reseptit kirjoittanut aikailematta. Mullahan ei oo luomusti ollut menkkoja koskaan ja hän sanoi jo heti kun oli pco diagnoosin mulle aikanaan tehnyt, että heti vaan lääkkeet hakemaan kun haluaa lapsia alkaa tehdä. Ja onneksi on lääkkeet mulle myös hyvin tehonneet! :) Mut kannustan kyllä kaikkia joilla jotain haastetta on, niin olemaan myös tiukkana et saa hoitoja ajoissa.

Toivotan kaikille kovasti onnea yritykseen! :Heartbigred
 
Toivottavast Aerialla on parempi onni, kuin minulla. :)

Nyt menossa kp 6. Kolme ensimmäistä päivää kuukautisia olin aivan p*rseelle ammuttu karhu, itkuinen, kiukkuinen jne, neljäs päivä helpotti ja sitten olikin vuoto ohi. Vuodin kyllä kuin pistetty eläin! :eek: Mutta ei se mitään, jos vaan on noin lyhyitä vuotoja. :) Nyt on tulossa sunnuntaina hääpäivä! Jospa tästä uuteen nousuun... :wink
 
Täällä nyt myös menkat päällä... Onneksi loppumaisillaan. Tyhmä kysymys. Onko kuukautisten alkaminen ensimmäinen kiertopäivä? Mä oon ihan pihalla näistä kiertopäivä ym termeistä.
 
Heips. Kiitoksia noista dpo selvennyksistä. Lukenu tätä palstaa jonku aikaa ja noita lyhenteitä oon arvuutellu mitä ne kaikki tarkottaa. :) Täältä pittäis löytyy sanakirja. :wink

Itellä kp 27/28 ja jännittäää... testejäki innoissani kaks tosi herkkää tein, mut negaahan ne näytti. Oireita vaan kuvittelen tuntevani, mut varmaan liittyvät nää mun tuntemukset ihan muihin juttuihin. Mulla ei oo toinen yrityksessä, usiampi jo, mut kuopus on jo kymppivuotias, joten tää kaikki tuntuu ihan uuelta ja jännältä. :)
 
Aeria, ekat menkat tulleet juhannuksena jo, tässä välissä ehti olla sellainen 4 viikkoa täyttä vuotoakin yhdessä vaiheessa. :D Kroppa sekaisin. Synnynnäisestikin jo.
 
Täällä kanssa on toista jo todella kova kuume. Eka "vasta/jo" 4 kk. Ja sitäkin yritettiin melkein vuosi ennen kuin onnistu. No jospa jossain vaiheessa sais tohon mieheen kanssa tän vauvakuume.
 
Täällä edelleen jännitän. Meneillään kp 30-31/28. Eilen tuli kerran pyyhkiessä tippa verta ja tänään vähän ruskeaa valkovuotoa. Rinnat on turvoksissa ja tosi kipeät (yleensä ei juurikaan menkkoihin reagoi). Joten vaikka olen yrittänyt kipata jäitä hattuun, pieni toivo alkaa nousta. Tänään hain testin apteekista, joten aamulla testailen mikäli ei mitään ennen sitä tapahdu.

Toisaalta uskomatonta, jos ensimmäisestä yrityskierrosta tärppäisi, kun vauvaa on toivonut niin hirmuisen kauan (kolme vuotta). Tosin mulla oli yksi keskenmeno keväällä (sekin ekasta kierrosta, mutta meni kesken jo 5+3), jonka jälkeen yritys jäi taas oman kropan ongelmien vuoksi tauolle. Vaikka siis olisinkin nyt raskaana, koskahan uskallan siitä iloita aidosti keskenmenon pelossa? Elämä on hankalaa!
 
Tervetuloa! Kiva saada uusia kuumeilijoita. :)

Täällä osuu seuraava ovulaatio näillä näkymin tulevalle sunnuntaille. Oikein kätevää. :wink
 
Jos kuukautisten ekapv on kp1, niin täällä menossa kp15. Kierto tosiaankin erittäin heittelevä ja pcosn takia, en edes tiedä kannattaisko mitään päiviä edes laskea. Oviksia en viitsi edes tikutella, ennenkuin kierto säännöllistyy(jos sen edes tekee), mutta jos nyt ihme ois tapahtumassa ja kierto jatkaa normaalia rataa, niin sen mukaan ollaan menty että n. Parin vkon päästä menkoisa olis ovis. Joten peittoja heiluteltu eilen, mutta huomenna aamulla mies lähtee reissuun loppuviikoksi, niin taitaa ne heiluttelut olla siinä. Mitään tuntemuksia kropassa kylläkään ei ole mistään..
 
Täällä nyt elellään omituisia aikoja. Menkat alkoi 3pv myöhässä, mutta ovat erittäin niukat ja vaan ruskeaa vuotoa tullut eikä minkäänlaisia kipuja. Ei siis todellakaan mulle normaalit menkat. Tissit on edelleen älyttömän kipeät ja pissatta aivan koko ajan. Negan siis testasin tiistaina ja samana päivänä nämä "menkat" alkoivat. Pakko varmaan tehdä vielä varoiksi huomenna toinen testi, koska viikonloppuna edessä vuoden ensimmäiset pikkujoulut, enkä ajatellut olla kuivin suin jos ei "pakko" ole.
 
Täällä on nyt ensimmäinen yrityskierto/saa tulla jos on tullakseen.Tällä hetkellä kp 14/30. Musta kyllä tuntuu, että ovis on jo nyt, vaikka kaikki laskurit sanovat 1.11. No saas nähdä miten käy. Ovistestejä en ole hankkinyt, joten mutu-tuntumalla mennään. Jotenkin tuon ensimmäisen raskauden jälkeen tunnistaa kehostaan helpommin nuo kierron vaiheet. Ei tuolla pikkukakkosella ole onneksi kiire, ehtii se seuraavassakin kierrossa.
 
täällon sit kp17/31-33 ja yk 5 ilmeisesti, jokohan se tästä kierrosta tärppäis:smiley-angelic001 vaikkei nyt tavallaan mikään kiire olekaan niin silti nuo jo tulleet menkat on ollu pienoinen joka kerralla kasvava pettymys, myös miehelle ilmeisimmin, kun ei ole tässä kierrossa enää keskeytellyt :laughing021
 
tsemppiä kaikille ja plussatuulia.

minä voisin vähä omaa tilannetta päivittää vaihteeks eli 32+4 menossa, yleislääkäri ku ei täällä osaa tehä sisätutkimusta eikä muutakaa ni kotona tutkin vähä tilannetta ja täällä on kaula lyhentyn aikalailla, paikat on pehmeet ja auki vähintääki sormelle joten paree lähinnä levätä ja yrittää välttää hermostumista ja stressiä, helpommin sanottu ku tehty mut pakko yrittää ku tarttis viel 4vko 3pvä pitää neiti sisällä inshaAllah. lauantaina omalle lääkärille ultraan ja samalla vaadin sisätutkimuksen et onko edistystä tapahtun, näyttääkö uhkaavalta vai ei ja tartteeko kortisonipiikin kypsyttään vauvan keuhkoi.
 
Tsemppiä Gatusa ja hyvää loppu odotusta! Jos ei ole esikoinen (kuten sulla) niin tommonen vois kaiketi olla ihan normaali tilanne! Esikoisesta mulla oli lyhentyny (2cm), pehmenny ja sormelle auki ja sanottii et olis ihan tavallinen tilanne jos ei olis esikoinen. Iteltä tietty hankala niin tarkkaan koittaakkaan.. hyvä että pääset omalle lääkärille.
 
Muokattu viimeksi:
kiitos aeria, mulla vaa suppareita ja menkkajomotusta ollu viime aikoina ja muutenki tuntun poikkeavia oireita joita ei voi olla huomaamatta ni sen takia mietityttää ja mulla kuitenki jo yli 8v esikon saamisesta.
 
Takaisin
Top