Toista vauvaa kuumeillen.

nii oletan et puhutaa foolihaposta... tääl ei apteekeist löydy 1mg ja lääkäri yleensä on kirjottan aina 5mg ku tietää ettei pienempää löydy apteekista ni sillä mennää. se ku on vesiliukonen ni ei ol vaarallista.
 
Toista myös kuumeilen, esikoinen täyttää tammikuussa 10v. Ja toinen on unelmani. Jo aiemmassa parisuhteessa oli toiveena saada vauva, mutta siinä suhteessa mies piti haaveitani yllä mutta tosissaan ei sitten kanssani halunnutkaan perheenlisäystä. Suhteen loppuminen ei sinänsä tuntunut pahalle, se oli kutakuinkin odotettavissa. Mutta ex miehen tuleva vauva joka oli suunniteltu eli kaikkea sitä mitä itse toivoin kolahti pahasti.

Nyt toiveena on saada itselle perheenlisäystä kun on löytynyt suhde eli siis mies kenen kanssa tahdon jakaa loppu elämäni


-Elli-
Elämääni mä tahdon sen, pienen iltatähden suloisen.
 
Mun mielestä jos on epilepsialääkitystä, juuri toistuvia keskenmenoja tms. niin Suomessakin suositellaan jopa 4mg annoksia? :) "Normaalisti" jos ei mitään erityissyitä ole niin se 400 mikrogrammaa on ihan hyvä ja juuri se 1mg taitaa olla maksimisuositus.
 
elmiina oot oikees. omast kokemuksesta meinaa voin sanoa että epileptikoille suositellaa normaalia vahvempaa annosta just lääkityksen takia koska monet epilepsialääkkeet voi aiheuttaa vaurioita alkiolle/sikiölle koska imeytyy istukan läpi ja myös äidinmaitoon, ite tosin en ole vuosiin tarvinnut lääkitystä ja tämän totes lääkäri suomessa mulle ennen muuttoa ku kävin tarkastuksessa. ja toinen on sit tosiaa toistuvat keskenmenot.
 
Gatusa, kiitos vastauksesta :) Ja tosiaan siksi kysyin kun mietin onko tuo oma annostukseni riittävä :) Niin tai näin, teille ainakin edesauttoi :happy119raskautumiseen! Luin vain, että Suomessa tuo 5 mg on maksimi ja sekin lääkärin määräyksellä.

Tervetuloa Elli ja toivotaan, että saat nopeasti plussan :)
 
eipä ukko sitä aktiivisest kauaa ehtin syödä mut ennen aktiivist vaihetta otti silloin tällöin ku minä olin että ota nyt vaa kiltist se mut uutisten jälkee otti ilman mukisemista joka päivä eli jotai ehkä kuukauden oli ehtin vetää korkeella annoksella päivittäin mut ennen sitä korkeella annoksella noin kerran kaks viikossa ehkä, minä jokapäivä otin kiltisti.
 
Niin ja plussatuulia kaikille täällä. Täällä on kyllä tainnut olla aika hiljaista viime aikoina.
 
juu hiljasta on... minä voisin kertoa vähä ultrakuulumisia tänne... neiti vastaa 24+0-24+5 mitoiltaa ja painoa on 614g. ultralaite anto 24+0 viikoiks ja LA aikaistu 2 päivällä :) omalta osalta saldo oli vuodelepoa ja särkylääkettä, ei tutkittu eikä mitattu verenpainettakaan.tulipa kotii tullessa huudettua kivusta ku pääs sisään ku koko aamun purin hammasta ku hermo jumissa ja ei pysty käveleen enää oikeestaa eikä liikkuun. supparei ollu välillä vähäsen ku oltii tk:ssa oottaas ultraa ja pyyhin hikeä ja purin hammasta siitäkin syystä. eipä se lääkäri mitää muuta tosiaa reagoinu ku sano että ei saa liikkua eikä seistä, vessaan korkeintaa saa mennä muuten liikunta kielletty.
 
Takaisin
Top