Toista odottavat

Palsta on aikalailla hiljentynyt vauveleiden syntymän jälkeen, mutta kokeillaan. Mites teillä toisen lapsen saaneilla sujuu?

Meillä esikoinen (5v) on ottanut pienen ihanasti vastaan. Haluaa hoitaa, lepertelee, lohduttaa. Mustasukkaisuutta on ollut tosi vähän, ja lähinnä sellaista, että keksii haluta sitä sun tätä just silloin kun syötän vauvaa. Enemmän on sitten ollut muuta riehumista ja uhmailua, mutta pahin taitaa jo olla ohi.

Itse koen, että en millään pysty antamaan esikoiselle niin paljon huomiota kuin haluaisin. Ja tietty täysimetys sitoo tosi paljon vauvaan - mietin jo, että miten pitkään sitä jatkan, ihan perheen kokonaisuuden vuoksi. Vauvan hoitoa piti jakaa miehen kanssa enemmän kuin esikoisen kanssa jaettiin, mutta nyt käytännössä ollaan täysin päinvastaisessa tilanteessa - minä hoidan vauvan ja hän esikoisen.

Vauva on ollut pääasiassa aika helppo, ainakin jos saa vatsavaivat pysymään kurissa eikä päästä yliväsyneeksi. Nukkuu yöllä jopa 6h putkeen.
 
Lehmus, mä en ainakaan suosittele et lopetat täysimetyksen vaan sillä perusteella et saat kokonaisen perheen. Meillä 5v ja 3v kun kuopus syntyi ja kummallekin kerrottiin että vauva vie paljon todella paljon äitin aikaa alussa. Ja kun vauva kasvaa niin se helpottaa. Meillä joka päivä säännöllisesti kun vauva nukkuu, äiti on vanhempien poikien kanssa ja he saavat valita leikin. Pyrin vielä illalla kun vauva nukkuu pitämään kummankin kanssa yksin hetken 15-20minuuttia ja tehdään just mitä he haluavat. Kun vauva on hereillä niin leikitään yhdessä. Vauva pötkötteli lattialla ja helposti kerkesi puoli tuntia tai jopa tunnin vanhempien poikien kanssa. Ja alkuun oli tietty mustasukkaisuutta mutta helpotti kuukaudessa.

Kuitenkin ei mennyt kuin hetki ja imetykset alkoi olla nopeampia. Vauva kasvaa niin nopeasti :) Nyt pitää oikein mennä rauhoittuu pojan kanssa ja imettää että keskittyy siihen ja malttaa loppuun saakka. :)
 
Meillä vauva tänään 2 viikkoa ja ei voisi helpompaa vauvaa pyytää! Nukkuu kehdossa/vaunuissa 2.5-4 tuntia kerrallaan ja pulauttelee ja kakkaa eli normi vauva käyttäytymistä. :love017
Esikoinen kun oli ihan erilainen eli ei voinut laittaa edes hetkeksi alas vaan istuin aika lailla sohvalla toisen nukkuessa sylissä ensimmäiset pari kuukautta ja sit pikkuhiljaa sain laskettua muualle nukkumaan aluksi n.5 minuutiksi ja parhaimmillaan monen viikon jälkeen max 40 minuutiksi.. ensimmäiset 6 viikkoa joka ilta 4 tunnin huutoshow :schocked028 Esikoisella on siis edelleen maitoallergia ja siitä seuras sit vauvana kauheat mahavaivat ja kakkaa sai odotella 11 päivää useampaan kertaan.. nyt vauvan syntymään asti ollut helppo taapero :love017

Nyt esikoinen on 1v8kk ja on ollut muutama hyvä päivä ja sit taas otetaan muutama askel taaksepäin vauvan tultua kotiin.. imetän esikoista myös joten se tuottaa lähinnä mustasukkaisuutta ja pahaa käyttäytymistä.. joka yö tähän asti esikoinen herää aamu 4- 6 välillä kauheaan uhmakohtaukseen et pitäis saada tissiä vaikka ei ole kohta vuoteen muuten saanut yöllä enää tissiä.. joten tänä aamuna oli pakko ottaa vauva ja mennä sohvalle nukkuun.. onneksi esikoinen kummiskin nukkuu 3 tunnin päikkärit joten on ollut mahdollisuus sulkea omatkin silmät :)
 
Lähinnä ajattelin, että tässä jossain vaiheessa totuttaisi vauvaa sen verran korvikkeeseen ja pulloon, että voisi käyttää korviketta backuppina pumpatulle maidolle. Että voisi edes yhden imetysvälin olla esikoisen kanssa kahdestaan jossain muualla. Tuskin muutenkaan mennään kokonaan ilman korviketta siihen asti kun tavallista maitoa saa antaa, en jaksa ryhtyä kovin intensiiviseen pumppailuun kuitenkaan (pumppasin esikoiselle kuukauden ajan kaiken maidon, joten se homma on aika nähty).

Tämän kanssa imetys on sujunut tosi hyvin, eikä ole missään vaiheessa asunut rinnalla, max 20min on mennyt syötössä.

Meilläkin on nukuttu hyvin, ennätys melkein 7h putkeen, mutta nyt on ilmaantunut enemmän vatsavaivoja ja muita kitinöitä. Vaavi pian 6 viikkoa.
 
Eka viikko oli vaikeaa kun esikoinen kiukutteli ja uhmasi paljon mutta nyt helpottaa kun vauva reilu 3 viikkoa. Paljon annettu huomiota, pidetään rajoista ja rutiineista kiinni ja annetaan esikoisen osallistua vauvan hoitoon. Myös asioiden sanoittaminen auttanut.
 
Takaisin
Top