Toinen haaveissa, ensimmäistä pitkään yrittäneet

HelmiUnelma

Oman äänensä löytänyt
Heippa!
En löytänyt ajankohtaista ketjua aiheeseen mutta linkatkaa jos sellainen on :) (Olen ihkauusi palstan käyttäjä).

Onko täällä muita paikalla, joilla on ollut vaikeuksia saada lapsi (mutta ovat onnellisesti vahemmiksi lopulta tulleet) ja nyt kuumeilisivat/odottaisivat toista/kolmatta/.. ? Toki kiinnostaa myös kuulla onnistumisia! :Heartred

Itse olen 30+ yhden lapsen äiti. Lapsi on reilun vuoden ikäinen ja pikkusisarus on kovasti toiveissa. Ensimmäinen lapsi sai alkunsa IVF hoidolla muutaman vuoden yrityksen jälkeen. Olemme selittämättömästi lapsettomat ja luomuihmekin voisi olla hyvin mahdollinen. Nyt yritämme siispä taas luomusti mutta hoitoihin lähdemme jos ei tärppää. Biologinen kellokin kuitenkin tikittää..

Kaikki keskustelu ja vertaistuki aiheeseen olisi tervetullutta :)
 
Hei!
Meillä samanlainen tilanne, paitsi että vauva vasta elokuussa täyttää vuoden ja toisesta enemmänkin haaveilen kuin kuumeilen. 2 vuotta meni meilläkin pysyvään plussaan. Mulla ikää 39 vuotta ja siitä syystä varmasti tuli ensin 2 kkm kun tässä iässä joka toinen munasolu on huono ja sellainen kun hedelmöittyy niin luonto hoitaa elinkelvottomat alkiot pois. Näin mä ainakin olen asian järkeillyt. Tottakai keskenmenot oli raskaita ja toivo oli välillä koetuksella, mutta niin vain ihana tyttö saatiin.
Ehkäisy ei ole käytössä, mutta mulla ei ole kierto vielä käynnistynyt synnytyksen jälkeen ja seksiä on kieltämättä aika harvoin eli yllätys ois melkoinen jos raskaaksi tulisin. Iloinen yllätys toki.

Onko teillä pakkasessa vielä alkioita? Meillä oli letrot käytössä ei sen enempiä hoitoja. Niitä ei voi käyttää kun vielä imetän, mutta iästäni johtuen päätöksiä toisen lapsen suhteen on tehtävä aika nopeesti. Teoreettisesti ajatellen olisi ihana jos tyttö saisi sisaruksen. Mutta käytäntö hirvittää. Hän nukkuu aika katkonaisia öitä edelleen ja itse olen välillä tosi väsynyt. Miten teillä arki rullaa ja millainen lapsi on? Joko kävelee?
 
Täällä myös pitkä yritys historia ja näyttää jatkuvan edelleen.Yritystä yli neljä vuotta ja tässä välissä hoitojen kautta yksi raskaus mikä päättyi kohtukuolemaan siitä siis esikoinen.Kyseinen raskaus sai alun viidennestä inseminaatiosta(3 tehtiin yksityisellä ja 2 julkisella)Diagnoosi selittämätön lapsettomuus ikää miehellä 27v ja miulla 22v naimisissa olemme.Tutkimukset tehtiin yksityisellä yksityisellä kokeiltiin letrot, kaks ovulaatioindultiota ja kolme inssiä.Siirto julkiselle ja siellä kaksi inssiä siitä raskaus mutta tuo kohtukuolema.Kohtukuoleman jälkeen uudestaan Helsingin Naikkarille hoitoihin kaksi inssiä ja yksi ovulaatioinduktio tehty.Marraskuussa 2017 IVF jonoon laitto toukokuussa yritetiin tehdä eka IVF mutta follikkeleita ei tullut tarpeeksi kaksi isoa ja muut pieniä vaihtui hoito inssiin.Yhteensä Naikkarilla tehtyjä inssejä uudestaan hoitojen hakeutumisen jälkeen kolme.Nyt tällä hetkellä kesäsulku ja uus yritys elokuussa IVF:än osalta.Kaiken lisäksi monirakkulaiset munasarjat löytyy.
 
Hei kiva kun tänne löysi tiensä muitakin! :Heartred

Jahtu tuo oli ainakin itselleni kiva vaihe että kakkonen on ajatuksissa mutta se yrittämisen stressi ei oo ajankohtainen. Ei tarvi miettiä ehkäsyjäkään. Mikäli koet sen samanlailla niin nautihan :) Ja toisaalta jaksamista tuohon väsymykseen - kyllä se siitä vielä helpottaa! Uskon, että keskenmenot on todella raskaita, otan osaa menetyksiinne :Heartred Hienoa että raskaus lähti käyntiin vain pienellä avituksella!

Meillä on onneksi pakkasessa vielä muutama alkio ja todella toivon ettei uutta IVF:ää tarvisi tehdä. Meillä arki on nyt ruvennut rullaamaan oikein kivasti kun hyvät rytmit on muodostuneet. Ja poitsu on ihana iloinen tyyppi (tosin myös hampaiden teosta kiukkuinen). Kävelemään on oppinut ihan viime päivinä :) Meidän elämä on näinkin oikein mukavaa mutta todella toivon että vielä jossain kohtaa lapsi saisi pikkusisaruksen.

Heitsu1996 Toivon todella paljon voimia teille!! :Heartred Olen todella pahoillani puolestanne, kohtukuolema on varmasti rankimpia kokemuksia mitä voi kohdalle sattua. Valoisa asia teilläkin tuo että raskaus on saatu alulle kevyen puoleisella hoidolla. Toivottavasti seuraava IVF toisi isomman saaliin. Ainakin minulle sanottiin hoidoissa että eka IVF on semmoista kokeilua vasta.
Miten sulla ilmenee (vai ilmeneekö) monirakkulaiset munasarjat? Onko kierrot pitkiä?
En tiedä oletko kokeillut ja ehkä kyllästynyt tämmöisiin "vippaskonsteihin" mutta itse olen lukenut ubikinonin vaikutuksesta munasoluihin ja ajattelin että se kortti voisi olla kääntämisen arvoinen..
 
Kiitos tsempeistä ja teille myös tsempit :Heartred Kohtukuolema on raskas asia ja siitä ei selviä koskaan muuttaa vain muotoa suru ja vieläpä tälläisen pitkän yrittämisen jälkeen.Olen myös kuullut että eka ivf on kokeilua ja minulla oli gonal-f annos 125 kun pelättiin että rakkuloita tulee runsaasti kun insseissä tuli jo hyvin ja omasta takaa oli jo rakkuloita.Elokuun ivf:ään annos nosto 150.Diagnoosia ei ole mutta on sanottu että on monirakkulaiset munasarjat ilmenee lähinnä ylipaino, runsaskarvoitus ja raskauden jälkeen on pitänyt jokatoinen kierto käynnistää terolut/primolut kuurilla sen arvaa jo että jos edellinen kierto on ollut max 35kp niin pitää katkaista tuleva kierto lääkkeillä.Usko luomu plussaan 0% silti sitä aina luomu kierrossa yritetään.Olen kuullut tuosta että parantaisi munasolujen laatua mutta olen myös samalla miettinyt että lisääkö se punktiossa verenvuoto riskiä?Ajattelin tähän seuravaan IVF:ään ottaa kaveriksi kaikkien vitskujen lisäksi vielä inofolic jauheen mikä sekoitetaan juoman sekaan.Olen kuullut että sitä ameriikkassa paljon käytetään IVF hoitojen kanssa,PCOS auttaa ja munasolujen laatuun pitäisi kuulema myös auttaa.Olen suunnittelut että aloittaisin sen heti heinäkuun alkavasta kierrosta ja nyt menossa 8dpo ja usko tärppiin 0%.
 
Täällä myös! Esikoinen saatiin 6vuoden yrittämisen jälkeen luomusti. Hän on vielä ihan pieni, syntynyt 10/17 mutta toista kuumeillaan jo. Ikä alkaa asettaa ehtoja, ollaan molemmat miehen kanssa tänä vuonna 38v. Kauaa ei siis yritetä luomua, vaan hoitoihin kipitetään jos ei melko joutuisasti ala tapahtumaan.
Selittämätöntä meidänkin lapsettomuus, kummastakaan ei ole mitään syytä tilanteelle löytynyt. Esikoisen syntymään johtanut raskaus on ainoa kerta näiden vuosien aikana, kun plussa ilmaantui r-testiin.
 
Meillä jäi pillerit pois lähes 10v sitten, ajateltiin et saa tulla jos on tullakseen. No ei kuulunut, (meillä miehellä synnynnäinen munuaisvika yms. Oli dialyysit ja elinsiirto) ei päällimmäisenä ollut lapsen hankinta. No vihdoin kun kaikki seesteistä mentiin tutkimuksiin ja siitä sitten laihdutuksen kautta hoitoihin. 1 hoito ei tuottanut tulosta ja jo siirrettäessä sanottiin että heikot on mahdollisuudet. 2 hoitokierros: 1 pieni, joka taisteli itsensä kohtuun asti ja peukkuja lääkäri nosti.
Nyt tuo pieni ihme pian 1v ja haaveissa olisi, että sisarus hänelle saataisiin.
Meillä on nyt talo rakenteilla ja viim syyskuussa päästään muuttamaan. Sen jälkeen on tarkoitus lähteä kyselemään, josko meille suotaisiin toinen ihme, ellei tule superihme ja luomuna tärppäisi.
Aika vaan tulee pian vastaan minä täytän pian 38v.
 
Tervetuloa minunkin puolesta! :)

Heitsu1996 Toivon todella että teillä on kohtukuolemaan toisistanne ja lähimmäisistä tukea ja myös vertaistukea mikäli sitä kaipaatte.
Kiitos tsempeistä :Heartred
En ookkaan kuullu ton ubikinonin vaikutuksesta verenvuotoon. Luulis että ei lisää kun sitä juuri IVF:ään niin paljon käytetään. Mutta kannattanee tarkistaa vielä omalta lapsettomuuslääkäriltä. Miten hän on suhtautunut sun ehdotuksiin aiemmin vai ootko esittänyt pyyntöjä? Mä pyysin tärppikiertoon semmosen pistoksen joka joidenkin tutkimusten mukaan voi auttaa alkiota kiinnittymään. Vaikka siitä ei ole mitään ehdotonta näyttöä niin onneksi mun lääkäri suostui sen määräämään. Tsemppiä piinapäiviin!

Rauha80 Voi miten ihana tarina teidän esikoisen kohdalla, että lopulta sitten tärppäsi! :Heartred Toivotaan että raskaus olisi parantanut raskautumisongelmaa ja nyt olis "puhdas pöytä" toiselle!

Verano Ihanaa kuulla että tekin saitte oman pienen taistelijan syliin asti! :Heartred Huh mitä taisteluita olette saaneet vielä lisäksi kestää. Varmasti ovat vuodet jälkensä jättäneet. Onko miehesi nyt terveen kirjoissa?
Toivon teille myöskin toista ihmettä ja uuteen kotiin toisen pienokaisen! :)
 
Olen kuullut siitä kiinnityspiikistä ja ajattelut että voisin pyytää sen kaiken näiden "vippskonstien" joukkoon.
 
HelmiUnelma ja muut, miten menee?

Meillä on nyt toinen kierto ilman ehkäisyä menossa. Seksiä on ollut olosuhteiden sanelemana vähänlaisesti, mutta yksi kerta osui mukavasti ennen oletettua ovista. Jos tähdet on suosiollisella asemassa ja universumi oikealla radallaan niin onhan se periaatteessa mahdollista.
 
Pidetään peukkuja Rauha80 että tähdet on kohdillaan. Testaatko ennen oletettuja menkkoja vai venaatko siihen että on myöhässä? Milloin menkkojen pitäis alkaa?

Meitä onkin täällä suurin osa jo lähellä 40 vuotta. Se asettaa omat haasteensa näille toiveille kyllä. Mutta toivossa on hyvä elää:)

Mä odottelen kiertoa käynnistyväksi. Luulin jo toukokuussa että nyt starttaa kun tuli muutamana päivänä tuhrua, mutta sen jälkeen ei ole näkynyt mitään. Yöimetyksestä on tarkoitus päästä eroon unikoulun myötä. Se onnistui maaliskuussa jo hyvin, mutta sitten oltiin reissussa 2 viikkoa 5 eri majapaikassa ja yöt oli sellaista hulinaa että tissillä oli pakko rauhoittaa ja se tapa jäi sitten päälle. Tytön mielestä varmaan hyvä juttu! Mut oon kuullu et joillain yöimetyksen loputtua on kiertokin käynnistynyt.
 
Mulla on vielä epäsäännöllinen kierto synnytyksen jäljiltä, joten tarkkaan en tiedä milloin pitäis alkaa. Heinäkuun loppuun mennessä on varmasti jotain tapahtunut johonkin suuntaan :D Noh, en mä totta puhuen ihmeitä odota.

Meilläkin yritti yöimetykset jo vähentyä, kerta yössä riitti. Nyt oltiin reissussa pari viikkoa niin jossain kohdassa se olikin taas 100x yössä. Ja jos ei tissille halunnut niin halusi nukkua ihan kyljessä kiinni. Luojan kiitos päästään kotiin ja normaaleihin kuvioihin niin minäkin saan paremmin nukuttua!
 
Täällä 17dpo ja tällä viikolla pitäisi kuukautisten alkaa.Toivon ettei kierto sekoile ja kiertopäivät ihan normaalinrajoissa pysyy.Nyt on 29kp ja dpot yleensä 13-17päivää.Synnytyksen jälkeen on pitänyt terolut/primoluteilla joka toinen kierto käynnistää kun on mennyt pitkiksi kierrot.
 
Tehdäänkö Heitsu teille seuraava kierros pitkällä kaavalla? Pääsetkö jo seuraavasta kierrosta aloittamaan sumut? Toivon niin sydämestäni että te pian onnistuisitte ja saisitte pienen syliin :Heartred
 
Täällä kp 4 joten meneillään on just se kierron vaihe kun saa/joutuu vähän levätä näistä hommista. Mulla on yleensä ovis vasta jossain kp 17-19 (tai kuten viime kierrossa kp 25). Toivoisin että alkais jo hormonit tasaantua kuumine aaltoineen.

Rauhalle peukkuja täältäkin! Hyvältä kuulostaa mahikset :) Mä en myöskään oikein nuku hyvin perhepedissä kun pikkuinen vie kaiken tilan ja itse roikkuu laidalla :D

Mulla käynnistyi kierto juurikin yöimetyksen jäätyä. Tsemppiä Jahtu unikouluun mikäli tosiaan sitä aiotte nyt uusiksi ottaa kuvioihin!

Heitsu toivottavasti ei kierto venähdä, se on kaikista ärsyttävintä ainakin omasta mielestä. Toisaalta kiva varmaan kuitenkin ajatella että pian alkaa hoitokierto ja sitä saadaan ohjailtua ja seurattua :)
 
Tehdäänkö Heitsu teille seuraava kierros pitkällä kaavalla? Pääsetkö jo seuraavasta kierrosta aloittamaan sumut? Toivon niin sydämestäni että te pian onnistuisitte ja saisitte pienen syliin :Heartred
Kiitos oishan se aika jo saada pieni syliin asti.Hoito ja yritys historiaakin on ruhtinaalisesti jo.Seuraava hoito tehdään lyhyella kaavalla siis sama kaava kuin keväisessä missä yritetiin IVF:ää.Lääkityksenä minulla on gonal-f jaborgalutran.Irrotus: Ovitrelle ja tukihoitona lugesteron.Tarkoitus olisi päästä hoitoon elokuun alkavassa kierrossa.
 
Täällä kp 4 joten meneillään on just se kierron vaihe kun saa/joutuu vähän levätä näistä hommista. Mulla on yleensä ovis vasta jossain kp 17-19 (tai kuten viime kierrossa kp 25). Toivoisin että alkais jo hormonit tasaantua kuumine aaltoineen.

Rauhalle peukkuja täältäkin! Hyvältä kuulostaa mahikset :) Mä en myöskään oikein nuku hyvin perhepedissä kun pikkuinen vie kaiken tilan ja itse roikkuu laidalla :D

Mulla käynnistyi kierto juurikin yöimetyksen jäätyä. Tsemppiä Jahtu unikouluun mikäli tosiaan sitä aiotte nyt uusiksi ottaa kuvioihin!

Heitsu toivottavasti ei kierto venähdä, se on kaikista ärsyttävintä ainakin omasta mielestä. Toisaalta kiva varmaan kuitenkin ajatella että pian alkaa hoitokierto ja sitä saadaan ohjailtua ja seurattua :)
Toivon samaa ettei kierto venähdä ja hoidot alkaisi pian.
 
Takaisin
Top