TENS-laite synnytyksessä

Mulla oli vuokrattuna TENS, olen saanut yhden lapsen, ettei vertailukohtaa ole. Ottaisin uudelleen, jos olisi tilanne päällä. Minusta se saattoi jonkin verran ainakin muuttaa sitä kiputumtemusta, kun avaavat supistukset tuntuivat selässä ensisijaisesti. Käytin alkaen kotona, kun alkoi kipeitä epäsäännöllisiä supistuksia tulemaan. Sain yhden yön levättyä kuitenkin sen avulla (nukuin istuen jalkarahin päälle eteenpäin nojaten).
 
Esikoisen synyntyksessä ei ollu tenssiä mutta tokan synnytystä varten vuokrasin sellasen. Ei ollu itelle mitään apua :sad001 Tosin, synnytys oli aika nopsa, vedet ku meni niin vartin päästä alko säännölliset ja todella kipeät supistukset 2min välein, eikä se niihin auttanu yhtään.
 
On ollut tens molemmissa synnytyksissä. Toisessa riitti ilokaasun kanssa ainoiksi kivunlievityskeinoiksi. Ehdottomasti haluaisin seuraavallakin kerralla käyttööni, jos synnytykseen olisin vielä menossa. Automatka sairaalaan sujui paljon mukavammin tensin kanssa. :)
 
Mulla on tens ollut ainoana kivunlievityksenä kahdessa synnytyksessä. Mulle se oli aivan paras apu. Hämmästyin kun vasta luinkin artikkelin, jossa todettiin tensin tehoavan vain n. puolella sitä käyttäneistä. Minä olen yksi niistä onnekkaista siis, joilla se sähkö puudutti kivun todella mahtavasti. Ja mullakin nämä kaksi synnytystä olivat todella nopeat: 2,5h ja 1,5h alusta loppuun. :)
 
Kahdessa viimeisessä synnytyksessä TENS, aivan mahtava! Myös minulla se oli ainoa apuväline kivunlievitykseen. Toiseksi viimeisimmässä se ei auttanut enää loppuvaiheessa, mutta viimeisimmässä oli boost päällä viimeiset 15min koko ajan, ja auttoi ihanasti! Koko synnytyksen kesto oli vain 39minuuttia, ja tuo 15min oli käytännössä yhtä supistusta.
 
Tosi hyvä. Ei sulje pois muita samanaikaisia kivunlievityksiä, toki veden kanssa taukoa pidettävä.
En pidä yhtään normi oloissa, mutta synnytyksessä loistavan tuntunen. Ihan parasta automatkalla sairaalaan mennessä ja saa nukuttua jos supistelee!
 
Esikoisessa ei ollut, tokassa oli. Auttoi kivuliaisiin ja tiheisiin supistuksiin että kotona saattoi olla ja autossakin helpotti vähän. Toisaalta teho oli siinä että siirsi kipuja alavatsalta selkään kun tässä toisessa ei tullut selkäpuolelle lainkaan. Eli harhautti vähän. Ekassa olisi varmaan tehonnut paremmin.
 
Tenssistä unohdin sen kirjoittaa, että siirsin yhdet lätkät reisille, kun supistukset valahti sinne. Ja jälkisupistuksien ainana olen käyttänyt alavatsalla, imettäessä supisteli kiitettävästi..
 
Kokeilin TENSiä synnytyksessä, eikä siitä ollut yhtään mitään hyötyä. Joko sitä ei tuntenut, tai sitten sekin sattui.

Jos kivunlievityksen toimintaperiaate on se, että kun jalkasi on kipeä, niin pyydä jotakuta lyömään sinua kovaa naamaan, jotta et enää huomaa jalkakipua kun naamaan sattuu enemmän, niin tällaiset kivunlievitykset ainakin minä jätän väliin.
 
Osa ihmisistä voi olla sähkölle herkkiä tai jopa allergisia, jolloin tens tuntuu kurjalle tai aiheuttaa jopa kipua. Myös vääränlainen käyttö (kosketushäiriö, väärin asetellut anturit) voi aiheuttaa ikäviä tuntemuksia. Valitettavasti tenskään ei kaikille sovi..
 
Totta ettei tens sovi kaikille, mutta suurin osa kokemuksista on positiivisiä mitä olen kuulluut. Tietyissä tilanteissa tätä ei voi käyttää, kuten epilepsia ja sydänentahdistin tai rikkonainen iho elektrodi lätkien kiinnitys paikalla.
Kannustan kyllä kokeilemaan! Itse olen vuokrannut kaikkiin kolmern synnytykseeni tällaisen.
Tenssin ei kuulu aiheuttaa kipua, säätö mahdollisuuksia on paljon (kokemusta vain synnytyskäyttöön tarkoitetusta), jos sattuu niin säätöä pienemmäksi. Myös elektrodilätkien asettaminen kauemmaksi toisistaan voi auttaa.
Lätkiä voi myös pitää päällä kerrallaan vain 2kpl, itse tein näin alkuvaiheessa, koska selällä ylemmät lätkät tuntui pahalta ja alaselässä hyvältä.
Sähköstimulaatio nostaa elimistön endorfiinitasoja pikkuhiljaa, joten kipua lievittävä vaikutuskin voimistuu hiljalleen. Tens-laite kannattaa ottaa käyttöön heti avaiutumisvaiheen alussa, taukoa voi pitää oman mielen mukaan. Kesken avautumisvaiheen, synnytystuntemusten voimistettua jo, ei tenssistä tuskin niin suurta hyötyä ole..
 
Mä kokeilin viime synnytyksessä TENS laitetta ja ei se mullakaan toiminut alkuunkaan :/ tai sit otin sen käyttöön liian myöhään?! Meinasin raskaus aikana ostaa omaksi, onneksi en ostanut! Sain synnäriltä lainaksi:)
 
Minä veikkaan, että minä sain sen siinä vaiheessa kun olisi pitänyt saada epiduraali, mutta kun kätilö sitkeästi väitti, ettei synnytys ole käynnissa, niin sitten tuli juuri näitä harhautukseen ja placebovaikutukseen perustuvia "kivunlievityksiä". Sain siis TENSin 2,5 tuntia ennen lapsen syntymää, ja voimakkuuden säätö meni niin, että millään voimakkuudella ei siitä ollut mitään apua, täysille jos laittoi, niin sitten sekin sattui, mutta pienemmillä asetuksilla oli kuin sitä ei olisi olemassakaan. Supistuskipuun se ei vaikuttanut ollenkaan. TENSin kanssa kärvistelin tunnin, koska minulle vakuuteltiin, että sitä pitää käyttää jonkin aikaa ennen kuin se vaikuttaa, mutta sitten kun olin sitä tunnin tuloksetta käyttänyt, totesin, että mieluummin otan supistuskivun yksinään kuin siihen päälle vielä toisen kivun. Senhän jälkeen vielä kätilö pyörähti paikalle kertomassa uudestaan, ettei synnytys ole käynnissä ja lapsi voi syntyä vasta viikon päästä, vaikka lapsen syntymään oli tuossa vaiheessa enää 1,5 h jäljellä.

Eli jos sattuu ja sinulle tyrkytetään TENSejä sun muita harhautuksia, pitää itse vaatia parempia kivunlievityksiä, heti. Minä näihin harhautuksiinharhautuksiin lankesin, eikä epiduraalia enää ehditty antaakaan, koska en riittävän ponnekkaasti sitä vaatinut riittävän aikaisin.
 
Joo, juuri näin. Tens pitää aloittaa heti, kun kivut alkavat tuntua, jotta elimistö ehtii tuottaa tarpeeksi endorfiineja lievittämään kipua.
 
Veikkaan että tuosta syystä itellä ei TENS toiminu. Kivut alko ihan yhtäkkiä, pian vesien menon jälkeen ja tosiaan tuli heti 2minsan välein. Mitään ennakoivia tai epäsäännöllisiä supistuksia ei kerinny tuleen.
 
Itsellä TENS toimi hyvin jo kotona ja synnärillä jatkoin, kunnes patterit loppuivat :woot: Eikä varapattereita tietenkään ollut mukana.
 
Takaisin
Top