Temperamentti - säilyykö samana?

N

Niittyleinikki_

Puuhakas puhuja
Maaliskuiset 2023
Miten teidän vauvojen temperamentti on ilmennyt vanhemmalla lapsella, tai siis lapsen kasvaessa? Onko temperamentti pysynyt yhtä voimakkaana? Eli jos on hurja, villi, voimakastahtoinen, kovaääninen vauva, tuleeko hänestä myös sellainen taapero / lapsi /teini/ aikuinen? Vai laantuuko nuo piirteet iän myötä?
 
Tempperamentti on kyllä ollut aika pysyvä, mutta iän kanssa sitä opitaan kyllä hillitsemään ja sen kanssa opitaan elämään. Mutta energisestä lapsesta kasvaa energinen aikuinen, energia on käyttövoimaa ja sillä jaksetaan niin koulussa, töissä kuin vaikkapa urheilussakin. Taipuvainen lapsi on taipuvainen teininäkin. Ärtyvä vauva kasvaa helposti tahtotaaperoksi, ja lapseksi jonka itsenäisyyskausien väliin ei tunnu seesteistä hetkeä mahtuvankaan. Lohdutan itseäni että hänestä varmasti kasvaa aikuinen joka ei ole muiden vietävissä vaan tekee täsmälleen niitä juttuja mitä haluaa ja on siten oman elämänsä ohjaksissa.

Tempperamentin kanssa on hyvä vilkaista sinne peiliin ja miettiä et miten itse (tai puolisosi) on opetellut pelaamaan piirteidensä kanssa.
 
Muokattu viimeksi:
Nepeta Cataria sanoi:
Tempperamentti on kyllä ollut aika pysyvä, mutta iän kanssa sitä opitaan kyllä hillitsemään ja sen kanssa opitaan elämään. Mutta energisestä lapsesta kasvaa energinen aikuinen, energia on käyttövoimaa ja sillä jaksetaan niin koulussa, töissä kuin vaikkapa urheilussakin. Taipuvainen lapsi on taipuvainen teininäkin. Ärtyvä vauva kasvaa helposti tahtotaaperoksi, ja lapseksi jonka itsenäisyyskausien väliin ei tunnu seesteistä hetkeä mahtuvankaan. Lohdutan itseäni että hänestä varmasti kasvaa aikuinen joka ei ole muiden vietävissä vaan tekee täsmälleen niitä juttuja mitä haluaa ja on siten oman elämänsä ohjaksissa.

Tempperamentin kanssa on hyvä vilkaista sinne peiliin ja miettiä et miten itse (tai puolisosi) on opetellut pelaamaan piirteidensä kanssa.
Click to expand...

Jep, taitaa isältä periä tuon hurjan temperamentin. Siksi on itsellä vaikea sitä ymmärtää. Iskä ei ole oppinut oikein itsekään sen oman temperamentin kanssa elämään😆
 
Mulla on ollut kaksi hyvin rauhallista ja sopeutuvaa vauvaa ja sitä he ovat olleet tähän päivään asti (nyt siis esiteini ja teini). Saas nähdä kuinka vilkas ja itsepäinen tästä meidän kuopuksesta vanhemmiten tulee.. Toivottavasti rauhoittuis edes vähän meno ja ei tarvis joka asiasta vääntää, kun hän kasvaa. 😬
 
Niittyleinikki_ sanoi:
Jep, taitaa isältä periä tuon hurjan temperamentin. Siksi on itsellä vaikea sitä ymmärtää. Iskä ei ole oppinut oikein itsekään sen oman temperamentin kanssa elämään😆
Click to expand...
No tässähän olisi kasvun paikka isillekin, pohdintaa että kuinka kasvattaisi itseään muistuttavan lapsen. Ja siinä voi olla monta hyvää oivalluksen paikka itsellekin kun seuraa jälkikasvunsa toimintaa ja reagointia, ymmärtää ehkä paremmin jopa itseäänkin. Ja testailee että millainen toimintatapa toimii milloinkin, samahan voi toimia lapsella ja isällekin, toki ehkä jalostuneemmassa muodossa aikuiselle.
 
Kyllä se tuntuu säilyvän. Esikoinen on ollut vauvasta asti voimakastahtoinen ja sitä on edelleen (koulussa nyt). Kyllähän siinä välillä räiskyy, mutta hyvä myös kun osaa pitää koulussa puoliaan ja laittaa sen pinkin paidan vaikka joku sanoi sen olevan tyttöjen väri. (Esikoinen on poika ja tykkää punaisesta ja pinkistä.) Esikoinen on myös ollut aina herkkä ja liikkeelle lähti hitaasti ja nämäkin näkyy isompanakin. (Lähti vauvana myöhään liikkeelle ja oppi myös myöhään pyöräilemään.)
 
Niittyleinikki_ sanoi:
Joo se on jännä kombo tuo voimakastahtoinen ja herkkä.
Click to expand...
Sitä se on.

Minulla on sellainen combo kasvattavana tässä, ja onhan tuo ollut melkoinen: vierastaminen alkoi tosi varhain ja yltyi aika hurjaksi, tehtiin kunnolla töitä et saatiin vierastaminen laantumaan siinä 2-3 -vuotiaana. Aluksi se oli sitä et jos oli vieraita ihmisiä huoneessa, niin ei voinut tehdä muuta kuin itkeä. 2-vuotiaana aloitettiin värikylpy ja 3-vuotiaana perhekerho jotta hän tottuisi vieraisiin paremmin.

Uhmaikä on oma lukunsa, sitä on riittänyt. Aluksi tuntui et melkein mistä vaan kilahdettiin, ja mikään määrä syliä, ymmärtämistä tai sanoittamista ei saanut uhmaitkua laantumaan. Huuto laantui vasta kun hän väsyi huutamaan. Oma hiljainen tila auttoi ja erityisesti luonnossa oleskelu. Nyt sitten koululaisena hän on edelleen herkkä; hän suuttuu aika pienistä asioita (ainakin minun näkökulmastani) ja liioittelee reippaasti sen vaikutuksia. Koitappa siinä sitten suhteuttaa hänelle asioita, esim. "ei se nyt ole arestin arvoinen juttu jos pikkusisko piirtää sun värityskirjan hahmolle silmäripset..." Huuto ei meinaa silti loppua edelleenkään mihinkään, ja joskus ainoa keino on laittaa hänet erikseen omaan tilaan rauhoittumaan - jo siksikin että se jatkuva kovaääninen huuto alkaa käymään aikuistenkin hermoille.

Edistystä kuitenkin tapahtuu, eskarissa ja koulussa on pystyy hillitsemään itseään vaikkei kaikki sujukaan oman tahdon mukaan. Kotona sitten ollaan helposti senkin edestä herkällä tuulella. Ja tuntuu että kotonakin hermot pysyvät paremmin kasassa nyt kun ikää tulee hissukseen lisää.

Isänsä on myös aika herkkä ja tempperamenttinen tapaus, välillä tuntuu että reagoimme aika moneen asiaan eri tavoin ja hän näkee niissä merkityksiä joita minä en näe. Pinnani on huomattavasti pidempi myös, vaikka rajansa silläkin on. Mutta niin, isältään kai tuo herkkyys ja tempperamentti sitten on tullut, ja ehkä se ilmenee siten ymmärtämisenä ettei hän oletakkaan tunnemyrskyssä olevan lapsen olevan rationaalinen. Minä kun menen metsään helposti siinä kun luulen et kyllähän nyt tunteet saa hallintaan kun ne sanallistaa ja järkeistää. Onhan tämä lasten kasvatus matka paitsi itseen, myös toiseen ja ennenkaikkea siihen lapseen.
 
Herkkyyttä ei pidä ymmärtää muuten ainoastaan hankalana luonteenpiirteenä, sillä siinäkin on voimaa. Tämä minun lapsukaiseni alkoi piirtämään innokkaasti 3,5-vuotiaana ja yksityiskohtien määrä piirustuksessa lisääntyi huimaa vauhtia. Ja nyt kun oli 6-vuotias tulin huomanneeksi että hänellähän on sävelkorvaa ja harrastus valittiin niin että hän pääsee hyödyntämään ja kehittämään tätä lahjaa. Herkkyys antaa terävää huomiokykyä ja silmää yksityiskohdille.
 
Olen samaa mieltä. Herkkyys ja voimakastahtoisuus ei ole kasvattajalle välttämättä helppo yhdistelmä. Mutta ehdottomasti olen myös sitä mieltä että kumpikaan ei ole vain huono ominaisuus. Herkkyys voi tuoda valtavasti myös hyvää. Meidän herkkä on mm. empaattinen. Muutenkin herkkyys ylipäätään on aliarvostettua. Ei tunteminen ja tunteiden ilmaisu ole pahasta (vaikka ne kiukut vanhemman pinnaa kiristääkin.)
 
Nepeta Cataria sanoi:
Herkkyyttä ei pidä ymmärtää muuten ainoastaan hankalana luonteenpiirteenä, sillä siinäkin on voimaa. Tämä minun lapsukaiseni alkoi piirtämään innokkaasti 3,5-vuotiaana ja yksityiskohtien määrä piirustuksessa lisääntyi huimaa vauhtia. Ja nyt kun oli 6-vuotias tulin huomanneeksi että hänellähän on sävelkorvaa ja harrastus valittiin niin että hän pääsee hyödyntämään ja kehittämään tätä lahjaa. Herkkyys antaa terävää huomiokykyä ja silmää yksityiskohdille.
Click to expand...


Kyllä, samaa mieltä! Itsekin olen herkkä ja se on parasta! Suht voimakastahtoinen olen näin aikuisena, mutta lapsena en mielestäni ollut niin, enkä äidin kertoman mukaan.. Mies ei taas ole herkkä, mutta erittäin voimakastahtoinen. Joten katsotaan millainen vauvasta tulee:) :wink

Joo aikamoinen matka tämä varmasti on, jos olisin tiennyt, olisinko edes uskaltanut tehdä lasta 😃
 
Molemmat lapset olleet tosi helppoja vauvoja, rauhallisia, hiljaisia, kilttejä tapittajia jotka lähinnä syöneet, syöneet, hieman kakkineet ja nukkuneet todella hyvin. Rauhallisia tapauksia. Molemmat on kyllä iän myötä muuttuneet kovinkin itsepäisiksi ja vilkkaiksi tyypeiksi :D Molemmat kuitenkin myös herkkiä, kilttejä ja kyllä tietyissä tilanteissa hyvinkin rauhallisia ja harkitsevaisia.
 
Takaisin
Top