Televisio, kännykkä, älylelut jne..

Kolibri

Sanaisen arkkunsa ammentaja
Tammikuunmammat 2015
Eli apua / mielipiteitä / faktoja / keskustelua digiajan virikkeistä taaperon kanssa.

Meillä on aika vähän katsottu kotona televisiota, mummilassa enemmän. Mummin luona tyttö alkukesän aikana innostui erityisesti BUMBAsta ja pari viikkoa sitten nähtiin (tyttö näki) bumba dvd:tä kaupassa enkä voinut olla ostamatta yhtä levyä. Nyt sitten katsoisi nitä kokoajan ja käydään jatkuvaa taistelua kun tyttö tuo mulle kaukosäädintä ja levykoteloa vaatii että laittaisin pyörimään. Ja äiti on tylsä ja kieltäytyy ja koittaa tarjota jotain lelua virikkeeksi (dubloja, autoja, junarataa, kirjoja...)

Ihan sama kännykän kanssa. Sinne ladattiin muutama lasten sovellus junamatkoja varten, kun vilkasta taaperoa on melkein mahdotonta saada pidettyä tyytyväisenä paikallaan pitkillä matkoilla. Nyt sitten haluaisi pelata jatkuvasti. Olen jo lepsunut ja annan päivittäin pari kertaa hetken pelata, yleensä joko kulkuneuvossa matkatessa tai kotona, kun mun pitää saada siivottua/tehtyä ruokaa tms..

Itseasiassa samantapainen "riippuvuus" tytöllä on aiemmin syntynyt muutamaan äänikirjaan ja muumiperheen lauluretki -levyyn, ne on kestäneet muutamia viikkoja, kun pitänyt jatkuvasti kuunnella uudestaan ja uudestaan aamusta iltaan..

Ollaanko ainoita joilla vastaavia ongelmia? Vai onko tämä ihan normaalia tän ikäiseltä? Kännykän tavallaan ymmärrän kun näkee jatkuvasti muiden räpläävän niitä. Itse oon koittanut rajoittaa omaa kännykän käyttöä (tai siis keskittää sen tytön päivä-/yöuniin ettei näkisi) mutta tuntuu olevan jotenkin tosi helposti addiktoituva :)
 
Entä minkä laisia aikoja annatte lasten käyttää älylaitetta tai katsoa televisiota? Mun mielestä puolituntia kerrallaan on jo tosi pitkä aika tämän ikäiselle, mutta tyttö kyllä katsoisi varmaan tunteja (toki samalla leikkii jotain muuta) jos vain saisi..

Toki me ollaan jokapäivä paljon ulkona, leikkipuistoissa jne ja käydään harrastuksissa ja kyllä tyttö kotonakin jaksaa keskittyä myös perusleluihinsa tai äänettömiin kirjoihinkin (kurkistuskirjat on tosi jees tällä hetkellä) mutta nää mölylaitteet on ne joista vetää monta kertaa päivässä kilarit, kun kiellän/rajoitan.

Vai stressaanko turhaa? Onko tää nyt tätä normaalia vanhempien asettamien rajojen hakemista?
 
Varmaan ihan liikaa, mutta en jaksa aina tapella. Mentiin monta päivää lähes telkkaritta, mutta syöminen alkoi tökkiä niin paljon hampaiden takia, että oli pakko saada poika syömään, niinpä tabletti on taas ruokapöydässä ja ruokakin maistuu.... On myös paha kieltää, kun itsekin räpeltää puhelimella syödessään. Telkkari on aamulla auki aamupalaan asti, poika leikkii ja touhuaa ja välillä katsoo jonkun ohjelman, mutta muuten kiinni, välillä keretään katsomaan pikkukakkonen iltapäivällä. Pelejä ei pelata, kun ehkä kerran 2kk duplopeliä tai nuottiniittyä.

Joskus aikasemmin kirjoitinkin, että itse olen pienenä katsonut paaljon lastiksia, ja ihan täyspäinen olen silti :P Onhan ne opettavaisiakin, tärkeää, että päivään kuuluu muutakin kehittävää, ulkoilu yms, eikä vain ruutuaikaa.
 
Aika samoilla linjoilla NiBaBan kanssa. Tosin meillä poika pelailee pädillä tai luurilla jonkun verran. Ja meillä katotaan telkkua vaan olkkarissa, hyvin harvoin syödessä.

Me yritetään vähä kattoo sitä, et mitä sielt telkusta tulee. Ollaa katottu TaoTaoo, Olipa kerran elämää, Myyrää... Kätyrit, RyhmäHau ja Masha ja Karhu on lempparit, mut niiden katsomista rajoitetaan. Esim. Netflix-kuvake on piilotettu pädistä.
Peleissä yritetään tarjota jotain kehittävää. Ja on hienoa nähdä, et miten nopeesti poika oppii, et miten mikäkin peli toimii. Junamatkoilla pelit on kätevä ajanviete, jos leikkipaikalla on liian levoton meno.
 
No hyvä ettei ola ainoa perhe, jossa 1,5v saa katsoa telkkaa ja pelata kännykkää.. Mä elän kai jossain kuplassa ja kuvittelen että kaikki muut on täydellisiä kasvattajia ja munkin pitäisi olla ja kaikki elektroniikka pahasta tänikäiselle.. :oops::rolleyes:

Mut joo toki kohtuus ja balanssi ja riittävästi erilaisia virikkeitä. Ehkä kun on itse kasvanut ajalla ennen kännyköitä ja telkastakin tuli lastenohjelmia vain puolikuusi ja pikkukakkonen... mä taisin olla jo eskarissa kun meille tuli ekat videot ja vhs:t ja koulussa kun tuli tietokone, niin en jotenkin osaa ajatella että nykyään on ihan normaalia, että lapset oppii käyttämään eri laitteita jo pienestä pitäen! Ja joo toki sillä sisällöllä on myös merkitystä. Kännykkä peleinä meillä on lähinnä sovelluksia, missä opetellaan eri värejä, muotoja, numeroita, aakkosia, eläimiä, soittimia jne.. Jännä kyllä miten nopeasti oppii eri juttuja käyttämään. Osaa jo kännykässä raahata tavaroita paikasta toiseen eikä vaan tökkiä, ja pelaa mielellään peliä Where is the..? missä tulee kolme vaihtoehtoa ja pitää valita oikea (ajoneuvo/soitin/eläin)

Meillä siis myös osataan jo itse käydä painamassa stereoista playtä kun levy on loppunut, että saa kuunnella lisää ja laittaa myös dvd soittimen päälle (mutta televisiota onneksi ei vielä itse saa päälle, joten ei ihan koska vaan voi katsella ohjelmiaan..)
 
Meillä käydään nykyään päivittäin taistelua kännykästä. Oiekin itseäni harmittaa. :oops:
Keväällä oli sama meno padin kanssa, joten se on nyt siirretty kokonaan pois. Latasin pojalle muutaman pelin (Kapun metsä, Sound Touch, Nuottiniitty jne.), että olisi tekemistä lentomatkalla, kun oltiin lähdössä reissuun. Padi oli kotona koko ajan esillä ja äkkiä poika oppi, että siellähän ne pelit on ja olsihalunnu pelata koko ajan. Ja kivasti pelasikin aina vähän sikaa, mutta sitten keskittyminen herpaantui ja alkoi vaan rämpätä ohjelmia auki ja kiinni. Päätin, että nyt loppuu pelailut ja laitoin padin kaappiin. Jokusen viikon jaksoi päivittäin sitä etsiä, mutta aina selitin, että peli on nyt poissa ja voidaan pelata taas joskus sadepäivänä tms. Se toimi kyllä ihan hyvin.
Nyt on alkanut sama meno mun puhelimen kanssa. Joskus olen näyttänyt YouTubesta paloauto-videoita ja nyt poika ottaa heti aamusta mun puhelimen yöpöydältä ja pytää "pää pää" (pii paa). Tänään on kolmet itkut itketty, kun puhelin onkin piilossa. Juteltiin pitkään pojan kanssa, että sellainen peli tai video, mistä tulee monta kertaa päivässä paha mieli, ei ole kiva juttu ollenkaan. Kerroin, että puhelin on nyt poissa ja voidaan tehdä muita juttuja, lukea, rakentaa jne. Kyllä hän siihen tyytyi ja rauhoittui. Itseä vaan harmittaa, että ilmeisesti olen antanut katsoa vähän liikaa noita videoita, kun ei nyt muuta tekisikään. Päätin siis, että saa olla luuri nyt kokonaan poissa hetken aikaa. On tämä vaikeaa tasapainoilua.
Ja hienoahan se on, että nämä lapset oppivat käyttämään laitteita, eivätkä ne ole mitään ihmeellisyyksiä heille. Mutta en halua, että kännykän räpläys on asia, jota kaikki perheenjäsenet harrastavat aamusta iltaan. Tekee ihan hyvää itsellekin tämä "kännykättömyys". :grin
 
Meillä taistellaan päivittäin telkkarista. Poika on koukussa yle areenan Nalleen ja musarullaa lastenkonserttiohjelmaan. Poika katsoo ihan liikaa telkkaria, ehkä yhteensä noin tunnin päivässä. Sen ajan saa itse tehtyä kotihommia/huilattua. Kännykkää poika kitisi yhdessä vaiheessa jatkuvasti, sanoin padia mutta ne ei enää herätä hirveästi kiinnostusta. Kaukosäädintä kyllä tuo tosiaan monesti päivässä :grin
 
Apua, kyllä meillä varmaan katsotaan enempi kun tunti, mutta en mää sitä oo liikana pitänyt :P Kun ulkoillaan ja leikitään ja luetaan yms myös.
 
Poika heräsi eilen juuri päiväunilta, kun kirjoittelin tänne, niin jäi vähän ajatus kesken, kun piti laittaa padi piiloon. :joyful:
Noista peleistä piti vielä sen verran, että itse rinnastan esim. Kapun metsän, Sound Touchin jne. kirjoihin, kun niitä pelataan ja katsotaan yhdessä. Se on mukavaa puuhaa. Harmittaa vaan, kun melkein aina kiva pelituokio päättyy huutoon, kun pojan keskittyminen väsyy ja alkaa vaan rämpyttämään padista ohjelmia päälle ja pois...
Yhdessä pelaaminen, lastenohjelmien katsominen jne. on siis ihan hyvää virikettä, mutta jos lapsi istuu tunti tolkulla yksin pelin tai tv:n ääressä, se ei ole.
 
Kyllä meilläkin joskus katsotaan enemmän, ku tunti teeveetä päivässä. Mut on myös päiviä, et telkku on kiinni koko päivän. Eikä poika aina jaksa edes keskittyä kauaa ohjelmiin. Jos huomio herpaantuu, tv suljetaan, eikä poika aina edes huomaa, että ohjelmat on loppu.
Busy shapesia ollaan pelattu aika paljon, se on hyvää hahmotusharjoitusta, ja sit duplon ja fisher pricen pelejä, ne ei kyl o kovin opettavaisia tms.
 
Meillä taas poika ei välttämättä katso telkkaria, mutta jos sen menee sulkemaan, niin tulee huuto ja sitten katsoisi sitä taas hetken aikaa. Oikeastaan meillä voitais katsoa lähinnä lastenohjelmien tunnareita.

Mies syöttää poikaa useammin padin avulla, minä en niinkään. No, välillä kyllä.

Liikaa saa tv:tä ja padia käyttää, mutta tosiaan on meillä myös päiviä, jolloin ne ei ole ollenkaan käytössä. Haluaisin opettaa siihen, että sadepäivinä voidaan katsoa ja pelata, mutta toisaalta haluaisin myös, että sadepäivinä voisi isompana vaikka askarrella. No, eiköhän sitä aikaa siihenkin sitten joskus ole.
 
Meillä on tabletti vähän turhan usein käytössä, joka ruokailulla... Harmittaa ihan älyttömästi kun tuli sillon viime vuoden puolella opetettua poika syömään lastenohjelmien avulla. Poika söi siis tosi vähän, sit kun alettiin näyttää piirrettyjä niin ruoka upposikin paljon paremmin, tuosta tavasta ei vaan nyt pääse eroon. Ite yritän aina alottaa ruokailun ilman tablettia mut heti alkaa hirvee mölinä, itku ja huitominen sinne suuntaan missä tablettia säilytetään. Poika kattoo helposti ohjelmia 30min/ ruokailu, eli ihan liikaa. Harvemmin meillä telkkaria pojalle näytetään, ei tarvii kun saa jo yliannostuksen tabletilta... Joskus laitan ohjelman tabletille pyörimään kun ite tarvii saada jotain tehtyä ja pojalla kiukku.

Pelejä ei olla pelattu, en tiiä mitä sovelluksia latais ni ollaan oltu ilman. Saa antaa vinkkejä (mielellään ilmasista) opettavaisista peleistä tabletille :)

Nää älylaitteet on valitettavasti nykyaikaa ja siihen on itekkii totuttava :grin Vauva aikana olin varma että meillä ei lapset telkkaria kato mut näin kävi...
 
Duplon pelit on ilmasia. Niitä on monenlaisia.
Busy shapes tais maksaa alle 3€. Siinä laitetaan erimuotosia/värisiä palikoita oikeeseen koloon. Vaikeutuu vähä pelin edetessä.
 
Meillä aika sama IceQueen kun teillä. Meillä oli viikon totaalilakko ja nyt ollaan luettu kirjoja 2/4 ruokailuista ja 2/4 kattoo ohjelmaa :) on niitä lastiksia kiva ittekki kattoa :P
 
Nokun mie NiBaBa en ite voi sietää noita lasten ohjelmia ni senkii takia ois kiva päästä eroon tuosta tabletin käytöstä :grin
 
Mä laitan aamulla herättyä lastenohjelma kanavan pyörimään ennen pvhoitopaikkaa lähtöä,mutta harvemmin neiti asiakseen niitä katsoo. Ehkä hetken ja sit alkaa leluillaan leikkiä. Muutenkin meillä teklkkari auki millon sattuu, ihan vaan siksi ettei ole niin hiljaista, neiti kuuntelee ennemmin musiikkia kuin katsoo ohjelmia.Mä olen vasta viime päivinä antanut tutkia tablettia ja sound touch sovellusta. Sitäkin ehkä joka toinen päivä max. 5-10min. Meillä ruokapöytä on vain syömistä varten ja keittiöstä on näköyhteys olohuoneeseen jos on aivan pakko jtn ohjelmaa katsoa. Mutta tyttö tykkää syödä joten yleensä keskittyy vaan siihen olennaiseen pöydän ääressä. :) puhelinta ei saa sen koommin räpeltää, korkeintaan leikkii aina soittavansa jollekin meidän vanhempien luurilla tai omalla leikkikäytössä olevalla puhelimella. :P en nää tarpeelliseksi opettaa tablettia ja puhelinta vielä tämän ikäiselle,mutta sitten kun osaa itse pyytää saada niitä käyttää niin varmasti sitten saa opetella. Ei oo hirveesti käyny edes mielessä noiden käyttö kun ei tuo telkkarikaan oo niin paljoo kiinnostanut.
 
Meillä on paha tapa pitää telkkaria päällä aamusiin, pidän aamu-tv:n auki en lastenohjelmia. Iltapäivällä katsotaan (osittain) pikku kakkonen, ehkä ekat ihan pienille suunnatut ohjelmat jaksaa jotenkuten katsoa sit loput on ehkä.enemmän sellaista vilkuilua. Muuta tv:n lastenohjelmia ei tv:stä mutta kännykällä katsottu Areenasta Pikkulia. Meidän pojan aivan ehdoton suosikki! Näytetään yleensä vain matkoilla tai muualla missä pakko pitää poika paikallaan, mutta yleensäkin max 3 osaa (ne 6min mittaisia). Poika on tosin niin innostunut ohjelmasta et nyt aina kun näkee puhelimen alkaa hokea pikkulipikkuli..
Mies olisi näyttämässä tv/kännykkää/ padia enemmän mutta minä vastustan. Meillä ollutkin riitojakin aiheesta - miehen mielestä täytyy oppia käyttämään teknologiaa, musta sen oppii myöhemmin jokatapauksessa niin ei tarvi 1,5v aloittaa..
Syöminen sujuisi kyllä paljon paremmin ohjelmien parissa, mutta meillä toimii hyvin myös kirjat.
 
Meillä on viime aikoina katsottu ihan liikaa YouTubea telkkarista. Myönnän! :inpain:
Välillä olen vaan itse niiiiin väsynyt ja ollaan pitkiä päiviä pojan kanssa kaksin kotona, kun mies töissä ja harrastuksissa. Ulkona sataa. Plääh. Helpointa on laittaa pojalle ne pyytämänsä autovideot pyörimään.... :meh: Huono äiti.
Ollaan me joka sateeton päivä käyty myös puistossa, mutta kyllä tämä aiheuttaa itselle vähän huonoa omaatuntoa.
 
Liityn joukkoon indie :hungover: poika myös alkuviikon kiukutteli enemmän (yläposkihampaat tulossa) ja yleareenaa katsottu "pikkaisen" enemmän kun tavallisesti. Sit oli hiljaista. Blaah.
 
Takaisin
Top