Tarkempia esittelyjä

Hei kaikki,

Tulin minäkin sitten virallisesti tänne esittäytymään. Löysin palstan vasta ihan muutama päivä sitten ja oli tosi kiva huomata, että täällä on näin paljon samassa tilanteessa olevia!

Olen siis 31-vuotias tuleva ensisynnyttäjä Espoosta, olen alunperin kulkeutunut tänne Savosta Jyväskylän kautta. Minulla on hollantilainen mies mutta ainakin toistaiseksi olemme asettuneet Suomeen asumaan. Tosin nyt jo välillä mietityttää, mitenköhän raskaus, neuvolakäynnit ja synnytys etenevät näin kaksi-tai kolmikielisesti, mieheni kun haluaa mielellään olla kaikessa mukana, mutta hän ei puhu juurikaan suomea. Kuitenkin ensimmäinen neuvola ja ultrakin saatiin auttavasti läpi englanniksikin, pitää vaan meidän molempien opetella myös virallinen synnytyssanasto enkuksi. Saadaan sitten siitä vähän lisähaastetta.

Minä olen siinä onnellisessa asemassa, että en tietäisi olevani raskaana jos en olisi raskaana, mitään erityisiä raskausoireita rintojen kasvua lukuunottamatta ei ole ollut. Tosin sekin riittää, en nimittäin ajatellut muuttuvani ihan Pamela Anderssoniksi näin alussa, mutta paljon ei siitä enää puutu...Sen lisäksi kärsin migreenistä, joka ei minulla ainakaan ole mennyt pois joten sen lääkitseminen on ollut vähän vaikeaa. Onneksi kohtauksia ei ole kuin kerran kuussa mutta sitten kärsitään monta päivää putkeen kun "kunnon" lääkkeitä en voi ottaa.

Laskettu aika mulla on 12.3., vauva on ikäänkuin ensimmäisen vuoden häälahja, menimme viime vuonna naimisiin 19.3. Ollaan kyllä molemma ihan innoissaan, että vauva on tulossa näinkin pian!
 
mäkin nyt esittelen itseni :)

Eli olen 26-vuotias jyväskyläläinen, ja meidän perheeseen on tulossa kolmas lapsi. Näiden ihmisvauvojen ja mieheni lisäksi perheeseen kuuluu kaksi kissaa, jotka on myös mun "vauvoja", ja kani, joka oli pari kesää sitten miehen päähänpisto haluta lemmikiksi. Onneksi meillä on samanlainen käsitys siitä, miten eläimiä kuuluu hoitaa, eli vaikka päähänpistosta olikin kyse, kani on kaikki tarvitsemansa hoidot, ruuat ja tarvikkeet saanut, ja siitä ollaan vastuussa ja huolehditaan.

Meillä esikoinen oli aikoinaan yllätysvauva, ja jo silloin tuli ilmi, että mies on vastuuntuntoinen eikä jätä ketään yksin tilanteisiin, joissa on itse ollut osallisena. Olimme tunteneet vasta kolme kuukautta, ja seurustelleet seitsemän viikkoa, kun olin raskaana tuplaehkäisystä huolimatta. Minä pelkäsin kamalasti, että mies ottaa jalat alleen, mutta raskausuutisen kuultuaan mies tokaisi, että "eihän tuota isänä oloa ole vielä kokeiltukaan." Mulla oli silloin ikää vielä 19, ja miehellä 21, esikoisen synnyttyä mies oli 22 ja minä 20. Joskin täytyy myöntää, että miehen nuoren iän huomasi vähintään siitä, että pari viikkoa ennen synnytystä mies tokaisi, että hän toivoo esikoisestamme tyttöä, koska "kaikki tutut tuntuu saavan poikia, ni olis kiva kun meillä olis tyttö, ettei oltais samanlaisia kuin kaikki muut" :) Hyvä kuitenkin oli, että näin toivoi, esikoinen kun oli tyttö.

Nyt meillä on kohtapuoliin seitsemän yhteistä vuotta takana, tyttö meni tänä syksynä eskariin ja täyttää muutaman viikon päästä 6v, ja tällä hetkellä vielä kuopuksen asemasta nauttiva poika on 2,5-vuotias. Mies tekee opintojaan loppuun, lapset on muutaman päivän viikosta hoidossa perhetutulla (Jyväskylän kaupunki maksaa tällä hetkellä palvelurahaa, jolla yksityinen pph saa hoitolapsista saatavan hoitorahan lisäksi 400e/jokaisesta kotihoidettavasta alle kouluikäisestä), ja minä teen töitä nuorisoalalla. Kolmannen lapsen laskettu aika on 21.3., eilen kävimme ensimmäisessä ultrassa ja siinä kaikki vaikutti olevan ok. Tämä oli mulle ensimmäinen kerta, kun ultrassa mitattiin niskaturvotus ja otettiin verikoeseula kromosomihäiriöiden tutkimiseksi, aiemmissa raskauksissa niitä ei otettu. Tämä on myös ensimmäinen mun raskauksista, joissa pääsen kunnan puolesta rakenneultraan, aiemmin se on pitänyt hoitaa yksityisellä ja normaalissa raskaudessa alle 35-vuotiailla on ollut vain se alkuraskauden ultra.
 

   Karijobe: Miulla migreeni on ollu "ilona" jo ennen raskautta. Nyt ei onneksi ole vielä yhtään kohtausta tullut... Mutta kannattaa kysyä neuvolalääkäriltä hänen mielipidettään. Miulle kirjotti kohtausta varten Panacodia. Raju lääke, mutta on kuulemma täysin turvalliseksi tutkittu ja oli sitä mieltä, että paljon pienempi stressi aiheutuu elimistölle yhdestä lääkkeestä, kuin monen päivän kohtauksen kärsimisestä (tai siitä, että mättää suuhunsa paketillisen miedompaa Paracetamolia)! =) Itekin olin ollu siinä uskossa, että mitään kunnon lääkettä ei turvallisesti voi ottaa...

   Tietysti eri asia on se, että jos ei halua mitään lääkkeitä käyttää, mutta miulla pahimmillaan kohtaus voi kestää kunnolla päälle päästyään jopa 1-2 viikkoa. Siinä tapauksessa lienee pakko varmaankin nöyrtyä... =/
 
Hei.
Minäkin nyt sain aikaiseksi liittyä tänne.
Eli olen 24v. neitokainen. Ukko on 30v. Ollaan oltu yhessä 2ja puol vuotta. Ja pk:seudulla asutaan omakotitalossa. Meillä on 3vuotias koira ja esikoista odotellessa.
Väsyttää tolkuttomasti, ei välttämättä kokoaikaa, mutta kun alkaa väsyttää, ni sitte kanssa väsyttää. :D Pönttö on ollut halien perusteella kaikista paras ystävä raskauden aikana. Naama kukkii....tai no koko kroppa navasta ylöspäin. Alkaa pikkuhiljaa ylittyä se maaginen raja, jolloin pitäs pahoinvoinnit sun muut helpottaa. Sitä odotellessa.
Ja täysin yllätyksenä tosissaan raskaus tuli. Aluksi oli todella suuri järkytys, mutta aika nopeasti sitä rauhoittui. :)
 
Jospa minäkin sitten esittelyn raapustan vaikka tykkäänkin ehkä enemmän näillä foorumeilla "vain" seurata keskusteluja.

Eli olen 30-vuotias vanginvartija, mieheni 42 ja asustellaan Vantaalla kahden koiran kanssa.Viisi vuotta ollaan oltu yhdessä ja esikoista odotellaan kahden ja puolen vuoden yrittämisen jälkeen. Julkisella puolella aloitettiin viime syyskuussa lapsettomuustutkimukset. Mitään syitä ei löytynyt (miehelläkin aikaisemmasta liitosta 12-vuotias poika) ja nyt kolmannella inseminaatiolla siis rv 14+5. Takana toisesta inseminaatiosta keskenmeno viikolla 7+. Toivottavasti tämä kolmas kerta nyt oikeasti sitten toden sanoo. Itse olen edelleenkin jostain syystä kauhean skeptinen tämän raskauden suhteen. Minkäänlaista pahoinvointia ei ole ollut, ylipainoa kun on niin maha ei vielä näy ja mikään ei vaan tunnu siltä että raskaana olisi :). Ehkä täytyy vaan luottaa siihen parin viikon takaiseen ultraan, jossa maha-asukki heilutteli meille hullun lailla ja pisteli muutenkin tanssiksi niin ettei kätilöä meinannut saada pää-perämittaa ollenkaan otetuksi. :)
 
Liityin juuri vasta tähän foorumille. Laskettu aikani on maaliskuun lopulla.

Olen 32v yksinhuoltaja Kanta-Hämeestä. Ennestään minulla on 7-vuotias vilkas poika.
Hieman on tainnnut "unohtua" kaikki vauva-aiheiset jutut, joten mieltä tässä virkistäessä ja maaliskuuta odottaessa.. :)

 
Hei! Mä olen 19-vuotias leipuri-kondiittori-opiskelija ja esikoista tässä odotellaan. Aviomies täyttää ens kuussa 19 ja on tällä hetkellä työkokeilussa. Asumme Jyväskylässä pienessä kerrostalokaksiossa, joten isompi asunto on pikkusen myötä haussa.Yhdessä ollaan oltu yli 4 vuotta ja maaliskuussa mentiin naimisiin. Lasta kerittiin yrittää vain muutama kuukaus kunnes nappas ja ihanaa on tämä odotus ollut, puolivälissä mennään. :) Meillä on lisäks kaksi "minivauvaa" eli pienet Roborovskin kääpiöhamsterit. <3 Kamalasti pitäis hommata vauvatavaraa, kun ei sitä ennestään ole. Onneksi on paljon sukulaisia, joilta saadaan suurin osa tarvikkeista eikä tartte käyttää satoja euroja niihin.:)
 
Täällä esikoista odotellaan. Aikamoinen yllätys oli kun ilmoitti tulostansa, kun vasta niin vähän aikaa ollaan miehen kanssa oltu yhdessä. Mutta nyt ollaan onnellisia ja malttamattomina odotellaan seuraavaa ultraa :) 

Minä siis ens kuussa 24 täyttävä, ja mies täytti viime kuussa 23 vuotta. Pääkaupunkiseudulla asutaan, mutta molemmat kotoisin kauempaa, eri kaupungeista. Yhdessä oltu vasta 11 kuukautta, vuoden verran "tunnettu" siis. Yhteen muutettiin viime viikolla, mutta yhteiseloa ollaan harjoteltu jo epävirallisesti neljä kuukautta.. Eli siis, näillä mennään :) 
 
Moikka! Sain minäkin viimein liityttyä. Odotamme mieheni kanssa esikoista. Ikää minulla on 28-vuotta, miehellä 31. Yhdessä olemme olleet yli 10 vuotta. Asumme omakotitalossa, hyvin syrjässä ja rauhassa. Perheeseen kuuluu meidän lisäksemme koira sekä pari lemmikkilintua. Ja pieni vauva mahtuu tänne oikein mukavasti 


Tämän hetken odotuskuulumisista voisi kertoa, että nyt 19+1 ja vieraat ihmiset ovat alkaneet kuntosalilla jo kysellä raskaudesta. Tuntuu oudolta kun on vielä yrittänyt pitää matalaa profiilia tän raskauden suhteen, mutta mahaa on jo niin isosti, että ei tätä enää peitellä.
 
Heipparallaa täältäkin nyt vihdoin ja viimein. Oon lueskellut vau:n sivuja jo kohta muutaman vuoden ja jostain syystä oma kirjautuminen on jäänny kokonaan, vaikka tykkäänkin kirjoitella aikani kuluksi (mikälie syy siihenkin ettei ole saanut tätä aikaiseksi aikaisemmin). Eli olen seurailut teidän keksusteluja aktiivisesti, kun oma laskettu aika on myös maaliskuussa.
Siis ensimmäinen todella toivottu pikkuinen meille on tulossa. Olen itse 27 vuotias ja mies kymmenisen vuotta vanhempi. Perheessä on myös koira ja kaksi laiskaa kissaa. Asutaan maalla, jossa työtä riittää niin pihan parissa, talon lämmitykessä (puulämmitys) ja remontin parissa... Kellaria olemme remontoineet kohta 1,5vuotta ja vihdoin ja viimein se näyttäisi alkavan valmistua.. HUIHAI! Saunaan!!!

Opiskelen ammattikorkakoulussa josta nyt sitten jää loppuraskaudesta riipuen joitakin kursseja suorittamatta ja harjotteluja.. Saapas nähdä kuinka aktiivisesti sitä koulun penkille jaksaa palailla, kun pienokainen on saapunut maailmaan. Aika näyttää..

Lasten huone olisi sitten seuraava kohde mikä olisi remontoitava, vaikkakin pikuinen nukkuukin ensin meidän kanssa samassa huoneessa. Mutta veikkaan, että homma tulee hoidettua paremmin nyt ennen käärön olemassaoloa. Eipä siellä paljon hommoo ole tuohon kellariin verrattuna.
Jeps, noh jospa sitä jatkaisi löpisemistä jonkin muun topikin parissa
 
elikkäs olen 21 vuotias mikkoseni on 33 vuotias, meillä tammikuussa vuoden vanha lyhyt karvainen collie narttu jonka kanssa agilityä harrastetaan :) ja juuri 11 vuotta täyttänyt ocicat kissa joka on puoli kuuro, huomionhakuinen ja ihan intopinkeänä mun miekkosesta( kissa ollut mulla pennusta asti mutta kun otettiin se meille asumaan hylkäs mut). yhdessä ollaan oltu noin 4 vuotta.ja yhdessä asuttu noin 3 vuotta tulossa oleva vauvveli on molemmille esikoinen ja ihan täys ylläripylläri. sekä molempien vanhempien ensimmäinen lapsenlapsi. mikä sinäänsä on kivaa koska hirveästi auttavat ja ostavat ja näin mutta välillä menee hermo jo siihen kun toinen ei ole edes syntynyt ja meiltä kysytään että kun silloin teillä on ne kaverin häät niin josko me sitten saataisiin hoitaa. :D hauskaahan se toisaalta on mutta odotellaan nyt että saadaan tämä pikkupomo täältä mahasta terveenä ulos. asutaan helsingissä kerrostalossa mutta katseltu on  jo muita vaihtoehtoja mutta helsingistä ei tingitä. tai mulle kävisi joku lähi seutu kun itse espoosta kotoisin mutte miekkonen tahtoo helsingissä asustaa niin mikäs siinä sitten. :) pikkupomo on vilkas, kova potkimaan ja möngertämään. mistä hänen yksi monesta työnimestä mönkijä.
 
Heippa maalismasut!

Jospa minäkin vihdoin vähän esittäytyisin... kesäisestä plussasta asti olen sivuja satunnaisesti seuraillut, mutta jotenkin vain oma kirjoittelu on jäänyt ja olen tyytynyt sivusta seurailemaan teidän muiden juttuja.

Maaliskuun lopussa on siis esikoinen tulossa meidän perheeseen. Minä olen 29 vuotias ja miehellä on ikää pari vuotta enemmän. Helsingissä asustellaan nyt neljättä vuotta, töiden perässä tänne alkujaan päädyttiin.

Tyttöä meille on ultrassa lupailtu, mutta saapa nähdä, pitääkö lupaus paikkaansa. Kovin rohkeasti en ole vielä uskaltaunut mekkoja tai muita "tyttöjuttuja" hankkimaan, katsotaan sitten keväämmällä...:) Muutenkin hankinnat ja valmistelut ovat vielä hyvin alussa. Olen tuudittautunut ajatukseen, että onhan tässä vielä aikaa, viimeistään äitiyslomalla sitten. Ja yhtäkkiä äityisloman alkuun onkin enää reilut kuusi viikkoa!

Hyviä vointeja kaikille maaliskuisille, ei ole enää kovin pitkä odotus edessä!
 
Moi kaikille!

Olen 26-vuotias (maaliskuun lopussa 27!) ensimmäistä lastaan odottava nuori nainen Nokialta. Muutimme kihlattuni kanssa ( 4 vuotta minua vanhempi) kanssa kesällä Treelta Nokialle, alunperin olen kuitenkin kotoisin Oulusta. Perheeseemme kuuluu 2 koiraa, joista toinen on vielä vauva, n.4kk vanha. Mieheni on ollut työelämässä jo noin 7 vuotta, itse opiskelen kasvatustieteitä Jyväskylän yliopistossa ja haaveilen tekeväni vielä toisenkin tutkinnon saatuani paperit ulos nykyisestä opinahjosta. Tarkoituksenani olisi aloittaa gradun teko kesällä/syksyllä ja jännityksellä odotankin, kuinka paljon pikkuinen kaveri mahtaakaan nukkua silloin..vai siirtyykö äidin opiskelut hamaan tulevaisuuteen :). Opiskelujeni ohessa olen tehnyt kaupan alan töitä ja äitysloman jälkeen olisi tarkoitus hakea spinningohjaajan töitä, jota varten suoritin koulutuksen ennen raskaaksi tulemistani.

Laskettu aikani on jo ensi viikolla eli 5.3! Kovasti odotetaan, miten käy! Itse supistuksia ja varsinaista synnytystä en ainakaan vielä pelkää, enemmänkin huolta aiheuttavat mahdolliset repeämiset ym. synnytyksen jälkeiset vaivat. Toivottavasti kaikki menee hyvin! :)
 
Takaisin
Top