Tammikuun törinät

Hyvää uutta vuotta!
Mies päätti että uuden vuoden kunniaksi voi korkata anopilta saadun skumpan. Juotiin sitä sit yhdessä vähän samalla kun parvekkeelta katsottiin ilotulitusta. Poju heräs myös syömään tossa puoli yksi ja nyt nukkuu tossa vieressä samalla kun katson jääkiekkoa! :)
 
Me käytiin ihan uuden vuoden juhlissa. Tuossa ystävien luona kävelymatkan päässä. Illallinen piti kyllä hoitaa vuoroissa miehen kanssa kun vauva oli hereillä ja viihtyy vain sylissä, mutta muuten meni oikein kivasti ja kotiin tultiin hieman ennen puolta yltä. Vuosi vaihtui siis täälläkin tissi pojan suussa :joyful:.
 
Me lähdettiin miehen kanssa yöllä ex-tempore ajelulle kattelemaan raketteja, oli aika hauskaa :D Siinä sitten mietittiin, että viimeistä kertaa kahdestaan jokuseen vuoteen.

Mä oon ihan hyvilläni, että meidänkin vauva syntyy tammikuussa :) Mä oon itse lokakuun lopussa syntyneenä ollut ekat kouluvuodet fyysisesti niin surkean pieni rimpula. Onneks oma lapsi saa lähteä kouluun ikäluokkansa vanhimpana. Vaikka pieniä juttujahan nuo ihmiselämässä on.

Nyt kun vaan kyselevät sukulaiset malttais rauhottua, niin sais itsekin olla rauhassa. Kännykkä on jo pysyvästi äänettömällä.. Se on niin jännä, miten sitkeässä on oletus että syntyis laskettuna aikana..
 
Aamulla käytetty pientä labrassa.. biliarvot vähän kohonnu eilisestä mut kaukana vielä siitä rajasta eli ei hätää.. mut koska ei saada syötettyy 30ml lisämaitoo ain tissittelyjen päälle ni tarvii huomiseks varaa nla et punnataan ja nlatäti kattoo vähän vointia jne.. mut kaikki näyttäis ny olevan ihan hyvin :)
 
Hyvää uutta vuotta kaikille! :)
Minä olin vuoden vaihtuessa jo nukkumassa, toisella puolella tuhisi pikkunöttönen ja toisella puolella isoveikka. Eipä löydy maailmasta parempaa paikkaa. :Heartred
Oltiin eilen alkuillasta katselemassa raketteja tässä oman asuinalueen puistossa. Pikkunöttönen pääsi ekaa kertaa ulkoilemaan vaunuissa. Mä ostin kaverilta niiden vanhat tuplakärryt, joilla mentiin. Oli kyllä aika surkeet kiesit, ihan rehellisesti. :meh: Aisat vähän vinossa ja kärryt puoltaa vasemmalle. Lisäksi se vaunukopan kiinnitys ja irrotus oli tosi hankalaa. Ja tarkoitus on, että tuplilla kuitenkin kuljetaan vähintään se pari kertaa viikossa avoimissa kerhoissa molempienclasten kanssa, joten täytyy olla hyvät ja sellaiset, että saan helposti sen vaunukopan irroitettua ja kuljetettua vauvaa siinä. Kärrykaupoille on siis lähtö ens viikolla. Onhan nuo kalliita, mutta tuntuu, että pakko se on nyt sijoittaa, että saadaan kunnolliset.
 
Tekee omallekin päälle hyvää kun lähtee pienelle happihyppelylle pikkukaverin kanssa. Ja niin kivaa ku tänää sato lunta ja maa on taas edes hetken valkoinen. :) meillä ulkoilua haittaa säätö vaunujen kanssa, vaunut ei mahu sisälle eikä haluta pitää niitä tossa pihassa joten ne on häkkivarastossa, jonne ne taas ei mahu kokonaisena vaan aina pitää kasata. :/
 
Hyvää uutta vuotta kaikille! Täällä meni vuodenvaihde myös imetyksen parissa.. Onneksi raketteja ammutaan vain kerran vuodessa.
Odotin että päästäisiin vauvan kanssa ensi viikolla ulkoilemaan kun tytöllä tulee kaksi viikkoa täyteen, mutta lupailee pakkasia.. -20...-32.
Minulla on ollut myös harkinnassa tuplarattaat, pitäisi löytää sellaiset millä pääsisi lumessa helposti kun täällä ei aina auraus oikein pelaa..
 
Iik huomenna koittaa arki ja mies menee töihin. Vähän alkaa jännittää varsinkin kun olis tarkoitus aloittaa myös kokeilemaan kestoilua huomenna pikkuhiljaa ja sit mun pitää pärjätä yksin koko päivä..
 
Sama, mies menee huomenna töihin ja heti aamusta olisi neuvolakin. Ollaan noustu vasta kymmenen aikaan mutta nyt onkin aikainen herätys. Muu ei ahdista kuin se että miten pääsen suihkuun ja miten saan ruokaa. Vauva nukkuu vain sylissä. Tai vierellä jos olen imettänyt makuultaan. No vaunuissakin viihtyy kun on liikkeessä joten ulkoilemaan päästään kyllä.

Oma ruokahuolto vaan fokuksessa sillä nyt imettäessä iskee yhtäkkiä ihan jäätävä nälkä ja ruokaa on saatava heti.
 
Joo just mies lähti töihin ja ennen sitä oli pakko tehdä nopeasti aamupalaa että varmasti muistan ja kerkeän syödä..
Kiesus miten huonosti meni yö. Poika valvotti huutamalla puolesta yöstä puoli neljään kunnes mun oli pakko päästä nukkumaan. Päädyin sit nukkumaan poika mun sylissä ku ei hän millään rauhoittunut missään muualla (ja vaati kokoajan maitoa lisää kun ilmeisesti teki refluksi ja vatsan väänteet niin kipeää. Rauhoittui kuitenkin syliin eikä vaatinut päästä rinnalle vaan pulloa halusi).

Pakko mennä jossain välissä päivällä päikkäreille että jaksaa.
 
Meillä mies vielä tämän viikon kotona, tosin viikonloppuna käy töissä. Muuten varmaan pärjätään hyvin, vauva on niin tyytyväinen tapaus, mutta esikoisen uhmakohtaukset tuo haasteita. Varmaan kuitenkin muodostuu joku rytmi arkeen pikkuhiljaa, nytkin vasta heräillään eikä olla vielä syöty edes aamupalaa. :p
 
Täällä aika sama tuhlaajatyttö. Vauva on kyllä helppo, toki viihtyy paljon sylissä mutta esikoinen (2v) keksii kaikenlaista kera jäätävän uhman, onneksi imettää voi myös kävellessä hänen perässään huoneesta toiseen :grin meillä mies vielä tämän viikon kotona, ensi viikosta pärjättävä sitten yksin lasten ja koirien kanssa. Ruokaa saa onneksi jääkaapista tarpeen mukaan :grin
 
Meillä miehellä tänään taas eka isyysloma päivä :) hän lähti tallille ihmettelemään isofixi telakkaa autoon ja tulee hakemaan meidät jos saadaan lastenlääkäriltä ok leima typyn peppuun.

Isosisarukset tulee varmaan illalla kotiin. En kyl paljo varmaan jaksa tehdä koska herkästi alkaa huimaamaan ja vatsa on vielä kipeä. Aika menee varmaan maatessa ja "neiti Töhinän" :P (Niinkuin tuore isä nimesi pienen tyttärensä) kanssa tissitellen. Pitää toivoa että ruokapalvelu ja siivouspalvelu pelaa kotona.
 
Meillä mies aloitti vasta tänään isyysloman, kun hänellä loppui joulukuun vipa päivä harjoittelu. Kyllä oon niin odottanut, että mies on kotona. Arjen pyöritys on helpompaa kaksistaan. :)
 
Kotimama joo toi liikkuva imetys on kyllä tuttua! Ei kerkee nautiskelemaan sohvalla samalla tavalla kuin esikoisen vauva-aikana :p Eilen poitsu otti pöydältä nokkamukin, johon oli jäänyt maitoa ja hetken kun oli liian hiljaista, menin katsomaan ja kappas - koko eteinen oli maidossa, lattia, patteri, jakkara ja matto. Jee :facepalm:
 
Täällä myös 2v 5kk esikoinen ja uhma.. Pitäisi melkein hankkia joku helppokäyttöinen kantoliina niin saisi molemmat kädet vapaaksi vauvaa imettäessä ja kantaessa.
Onneksi mies on vielä muutaman viikon kotona, ja kun hän palaa töihin niin esikoinen käy pari päivää viikossa perhepäivähoidossa..
 
Täällä myös 2v 5kk esikoinen ja uhma.. Pitäisi melkein hankkia joku helppokäyttöinen kantoliina niin saisi molemmat kädet vapaaksi vauvaa imettäessä ja kantaessa.
Onneksi mies on vielä muutaman viikon kotona, ja kun hän palaa töihin niin esikoinen käy pari päivää viikossa perhepäivähoidossa..

Ite kans oon tullut siihen tulokseen että liina on ehdoton. Tosin tää on mun eka lapsi mutta poju kitisee itsensä hereille masun takia joten helpompaa itsellekin laittaa poju liinaan ja esim tiskata pullot tai mitä ikinä..
Mulla on siis rengasliina (testattu tänään ja toimii hyvin), trikoo- ja kudottuliina. Kudottua liinaa en ole kokeillut vielä ja toi trikooliina on aivan mahtava! Käytiin nopeasti kauppakeskuksessakin niin että otin pojan liinaan :)
 
Takaisin
Top