Tammikuu!!

janjan: Tervetuloa sekaan. Laitoit tuossa sanoiksi, ne samat ajatukset joita minä mielessäni pyörittelen. En millään meinaa uskoa/käsittää, että todellakin olen raskaana. En, vaikka siellä ultrassa olen toisen eläväisenä nähnyt. Jotenkin epätodellinen olo ja minäkin odotan, että maha alkaa tästä kasvamaan, sillä luulen että se on myös minulla "portti", jolloin tulen asian ymmärtämään ja sisäistämään.
 
Mullaki on tota samaa, ettei taho oikeesti ymmärtää että kyllä ihan aikusten oikeesti sieltä mahasta on tulossa heinäkuussa ihan oikea lapsi, ymmärtävä ihminen...

Tää on niin perseestä suoraan sanottuna, kun tartteis syödä kaikkea tuoretta ja terveellistä, niin mä en voi syödä hedelmiä. Heti, kun syön vähänkää enempää kun kaks haukkasua jostain hedelmästä, tulee jonkun ajan päästä ylös. Nyt lähti tosiaan 16.vko tänään käyntiin, mut ei noi hedelmät vaan jostain syystä pysy sisällä. Kaks päivää on päätä särkeny ja oksettanu kokoajan taas, just kun pääsin kehumasta ettei oo pahaa oloa niin kamalasti ollukkaa. Tänään ei oo sit oikee kelvannukkaa mikään, aamulla söin jonkun myslipatukan, päivällä kaks ruisleipää tonnikalalla ja sti alkuillasta vedin purkillisen hedelmämixiä (päärynää, persikkaa, viinirypälettä ja kirsikkaa) ja heti tunnin päästähän se ylös tuli. Äsken mutustelin porkkanan ja seki vähän tuntuu etsivän tietään ulos väärästä päästä :(

Onko teillä hyvät ladyt mitään vinkkiä, mikä olisi helposti sulavaa ja terveellistä tuoretta, mikä vois pysyä sisällä?
 
janjan: Tervetuloa. Mulla on myös ollut tuo sama epätodellinen olo. Vaikka maanantaina näin vauvan ultrassa, niin sitä on tosi vaikea käsittää, että tuolla se möyrii ja liikkuu, kun ei tunne vielä mitään! Varmaan myös kun on eka raskaus niin kaikki on uutta.

Vaatteista: Mä käytän oikeestaan vaan mekkoja ja hameita&legginsejä ja sukkiksia, niin ei oo ollut vielä mitään ongelmaa vaatteiden kanssa. Eikä varmasti tuukkaan viel vähään aikaan. En jotenkin osaa käyttä housuja muutenkaan - ainakaan mitään tiukkoja tai kiristäviä, yök.

Olin tänään mammajoogassa, oli ihanaa! En oo oikein liikkunut yhtään tässä alkuraskaudesta (tai ennnen raskauttakaan) ja nyt on tosi hyvä olo, että sai vähän liikuttua ja paljon keskityttyä :)
 
Daru, niin kauan kun pahoinvointi vaivaa, on ihan turha miettiä syökö terveellisesti. Tärkeintä on saada jotain pysymään mahassa. Eli jos tiedät että hedelmät tulee ylös, niin älä syö niitä. Mulla mandariinit oli ainoa "tuore" asia, mitä sain noin 1,5kk:n ajan syötyä, ei mitään salaattia, vihanneksia tai hedelmiä. Nyt kun pahoinvointi on jo aika lailla helpottanut, oikein himoitsen hedelmiä, salaatteja, vihanneksia, raakoja juureksia, yms :):

Nennahh, mä siirryin joululomalla puhtaasti mammahousuihin, ihan turha enää yrittää vanhoja farkkuja jalkaan, olo on niin tuskainen. Mutta yhtään mammapaitaa en ole vielä ostanut, eli ei kukaan mun vaatetetuksesta kyllä arvaa, että olen raskaana. Eihän äitiyshousuja tunnista, näyttävät ihan tavallisilta housuilta. Paidoista käytän vähän löysempiä tai sitten kerrospukeutumista, eli esim avonainen neuletakki paidan päällä, niin kätkee vähän mahaa.

Noista seuloista vielä, eihän niiden kai olekaan tarkoitus olla kuin suuntaa antavia. Jos riskiluku on koholla, niin sitten voi halutessaan mennä lapsivesipunktioon, jossa mahdolliset kromosomipoikkeamat saadaan selville. Ja toisaalta, jos esim etukäteen päättää, että lapsivesipunktioon ei kuitenkaan halua lähteä, niin sittenhän on melkein turhaa mennä koko seulaan. Mä halusin käydä ton veriseulan ja olisin myös ollut valmis lapsivesipunktioon, jos tarvetta olisi ollut. Sitä en tiedä, mitä oltaisiin tehty, jos vauvalla olis todettu esim down, olisi ollut melkoinen itsetutkiskelun paikka.

Oma olo on aika lailla ennallaan, eilen taas poksahti viikot, nyt 14+1. Oksennus tulee joka aamu, mutta päiväpahoinvointi on helpottanut. Illat vähän vaihtelee, välillä tulee vielä huono olo, mutta ei aina. Ruoka maistuu paremmin ja tosiaan etenkin kaikkea terveellistä oikein himoitsen. Maha on selvästi plumpsahtanut esille ja koko raskaus alkaa tuntumaan vähän todellisemmalta. Nyt on vaan niin hitsin kiire töissä, että tuntuu ettei ehdi koko asiaa edes ajattelemaan. Olon parantumisen huomaa myös siinä, että liikkumaan tekisi myös mieli! En ole kahteen kuukauteen käynyt salilla tai jumpissa, kun olo on ollut niin kurja, mutta nyt ajattelin että viimeistään viikonloppuna lähden kokeilemaan jotain "kevyttä", vaikka zumbaa tai sh'bammiä. Spinningiin haluaisin, mutta pitää ehkä alottaa jollain vähän kevyemmällä.

Ja ihanan hyviä ultrauutisia kaikki ovat saaneet!
 
Täällä kans yks "onneton" joka ei oo vielä(kään) täysin sisäistänyt raskaana olemista...Välillä "jopa" muistaa, että on raskaana..välillä taas "unohtuu" ihan tyystin. :/ Kovasti oottelen jo liikkeitä, luulis siinä vaiheessa viimestään uppoovan otsalohkoon, että on vauva mahassa! :)
 
Huoh!

Ihana, miten aktiivisia kirjoittajia meillä on heinäkuisissa! Pari päivää poissa ja taas on tännekin tullut pari sivua tekstiä, ihana lukea kaikkien kuulumisia:)

Meillä oli eilen se kauan kauan kauan odotettu ensimmäinen "virallinen" ultra, nt-ultra! Tilasin onneksi sen kotidopplerin viime viikolla, ja sieltä kun äänet kuului ihan selkeästi, niin pystyin jo ajattelemaan positiivisesti, että siellä se pikkuinen on kaikissa voimissaan. Ei sitten jännittänyt eilinen enää niin paljoa.:) Kaikki oli masussa hyvin, sydän löi oikein hyvää tahtia, ja pikkuista katsoessa vaikutti vahvasti siltä, että on vanhempiensa aktiivisuuden ainakin perinyt, sen verran kovasti siellä käsillä ja jaloilla viuhdottiin! Saatiin kotiin 15 kuvaa, mikä oli mielestäni hirveen paljon?!? Ei sillä, en todella valita, ihana vaan katsoa, kun on lähikuvaa kasvojen piirteistä jne. Niin, ja alkuperäisestä la-arviosta tultiin taas 2 päivää lisää taaksepäin, ja tänään sitten paukkuikin jo 12+ rikki <3 Veriseulan tuloksia nyt sitten vielä pari viikkoa odotellaan.

Kävin myös jumpissa eilen ekaa kertaa pariin viikkoon, ja sehän onnistui jo ilman pahoinvointia! Syke kyllä nousi todella helposti spinnatessa, mutta sitten vaan pienemmillä vastuksilla, niin pysyi sen jälkeen maltillisena. Olipa ihana päästä edes kevyesti liikkumaan! Vatsalihasten tekeminen oli jo nyt osittain haasteellista, kun vatsaa hiukan juili, samaten venyttelyt eivät ole ihan niin notkeita enää, mutta omissa(/pikkuisen) rajoissa kun tekee, niin eiköhän tämä tästä :)

Mullakin on ollut vähän samankaltaisia ajatuksia.. Tiedän olevani raskaana, olen siitä super super onnellinen, pieni on jo nyt kaikki kaikessa, mutta silti en vielä tajua sen kaiken oikeasti olevan totta, vaikka pieni masukin jo estää farkun nappien kiinnilaittamisen ja ollaan kuultu sydämen lyönnit, nähty pienen liikkuvan jne. Olen ajatellut niin, että rakenteessa sitten kun saamme tietää (ja haluamme) kumpaa puolta pienokaisemme on, niin ehkä asia sitten silloin konkretisoituu ja masukkia pystyy jo oikeasti alkaa ajattelemaan tulevana ihmisenä. Tähän raskausaikaan on muutenkin tuntunut mahtuvan miljoonia ajatuksia, ihan kaikesta, joten eipä kai se ihme ole, että tällaisiakin asioita me mielessämme pyörittelemme.
 
Meille ainakin kun on esikoinen tulossa, niin tuntuu että on niin paljon kaikkee muuta mielessä ettei vauvalle meinaa löytyä päästä vapaata lokeroo. Pitää muistaa neuvolat ja alussa varsinkin verikokeet yms ja sitte tarvikkeiden pohdinta, mitä ostaa ja mitä ei... *huoh* Onneks saahaan tutuilta paljon käytettynä tavaraa nii ei tarvii nii paljoo siitä "ressata". :) Positiivisin mielin kuitenkin eteenpäin. Ja niinku tos aiemmassa viestissä sanoin, kuhan ne liikkeet alkaa kunnolla tuntua eiköhän tää raskaus sitte mee jakeluun. :)
 
Hei te jotka ootte käyny/käytte noissa jumpissa niin mitkä olis sellasia mitkä olis hyviä näin raskaana ollessa?

Tarkotus oli alottaa salilla ja jumpissa käynti juuri ennen kun tulin raskaaks ja oon nyt voinu niin huonosti että viime viikolla vasta ekaa kerta pitkästä aikaa pääsi uimaankin. Tuntuu että kaikki vähäsetkin lihakset on kuihtunu pois :D
 
Sama täällä, esikoinen tulossa ja päässä pyörii niin paljon kaikkia muita asioita että pääsee oikeasti unohtumaan tuo kaikkein olellisin ja tärkein asia; minähän odotan vauvaa! :D Jotenkin tuntuu että ajattelen ostavani näitä rattaita ynnä muita pinniksiä jonkun muun vauvalle kun ei tunnu yhtään siltä että olisi raskaana. Ja saan varmasti pitkään odotella noita potkuja myös kun istukka edessä!! Toisaalta, kuuluuhan ne sydänäänetkin niin hyvin..;)

Mua kanssa muuten kiinostaisi että mitkä olis hyviä jumppia yms. näin raskaana ollessa. En ole tähän mennessä tehnyt mitään itseni eteen olen vaan löhönnyt sohvalla kun on niin vetämätön olo, ja nyt tuntuu että voisin jo alkaa jaksaakkin jotain!

Hei, sellainen kysymys että oletteko pohtineet tulevalle isälle tehdä jonkinnäköinen ISYYSPAKKAUS? ;) Sain niin loistavan idean ja olen jo kahminut kaikennäköistä siihen ja eilen laitoin tilaukseen netistä pari juttua. Mulla on nyt siihen siis:
- Vauva - omistajan opas-kirja
- Isin kulta - body
- Ääntä kohti - ruokalappu
- Tutti jossa tekstinä "Äänenvaimennin" :D
- Korvatulpat

Ja näitä olis tarkotus vielä lisäks ostaa tässä kun ehtii:
- Esiliina vaipan vaihtoa varten;)
- Kaasunaamari pilailukaupasta myös vaipanvaihtoa varten
- Pieni sekä iso konjakkipullo
- Energiajuomaa
- kumiankat tai laivat isille ja vauvalle kylpyleikkeihin
- Liukkaria
- Jokin hauska tuttipullo
- äidinmaidonkorvike
- sikari
- lupalappu lähteä baariin yhdelle ja 5 e :D
- kumihanskat

Aika hurjan kokoinen mun listani, mutta olen vaan niin innoissani tästä asiasta että ideoille ei tule loppua!:D Lisäksi vielä sitten kortti johon kirjoitan mitä varten mitkäkin tarvikkeet on. Mitä mieltä olette ideastani?:)
 
Huhhei piti vielä tulle kyselemään ja ihmettelemään. Viime viikon keskiviikkona mulla oli se neuvolalääkäri jolloin mun paino oli 80 kg tasan, nyt viikon jälkeen 78 kg eli olen laihtunut 2 kiloa viikossa??? Onkohan se ihan hyväksi vauvalle?:O mulla siis on ylipainoa koska olen 163,5 cm pitkä. Mutta 2 kiloa viikossa? ei se haittaa jos laihdun mutta noin nopeasti!!:O
 
Seuloista: Me ollaan joka kerta osallistuttu seuloihin ja oltais kyllä menty lapsivesipunktioon jos sellaiseen olisi ollut aihetta mennä. Ja sitten jos sieltä olisi löytynyt jotan poikkeavaa kuten Down-syndrooma, olisi se ollut todellakin itsetutkiskelun paikka niinkuin Mariannu sanoi, ei olla ääneen asiasta keskusteltu edes, mitä tehtäis siinä tilanteessa eikä onneksi ole tarvinnut vielä. Ja molemmat ollaan sellaisia ihmisiä että mietitään sitten vaihtoehtoja jos niitä eteen tulee, etukäteen ei kannata murehtia ja miettiä liikoja.

Oloista: Täällä tulee joka aamu "tyhjänmahanoksennus" eli heti kun nousen sängystä, on mentävä vessaan yökkimään mahanesteitä. Heti syönnin jälkeen olo paranee ja loppupäivä menee yleensä hyvin voiden. Onneksi. Ja ruokakin on alkanut maistua. Pahoittelut siis niille jotka edelleen oksentelee monesti päivässä eikä tahdo ruoka pysyä sisällä. Nimimerkillä: Edellisessä raskaudessa rv 6-24 oksentelua monta kertaa päivässä, joka päivä!

Täälläkään olo ei tunnu yhtään raskaana olevalta varsinkin kun vointi on parempi jo. Ulkoiltu ollaan joka päivä koko perhe yhdessä, se varmaan myös auttaa olon paranemiseen. 
Liikkeitä sanoin tuntevani tuossa viikko sitten, ehkä ne oli kuitenkin jotain muuta. Istukka on nimittäin etuseinämässä ilmeisesti ja vauvakin oli vähän pienempi mitä arvioitiin joten taidan uskoa nyt että ne oli jotain muuta kuplintaa. 

Isyyspakkaus: Itse en varmaan tee isyyspakkausta mutta tuo ninspen lista vaikuttaa hyvältä. Kannattaa selata aikaisempien kuukausien ryhmiä, niistä voi saada myös hyviä ideoita lisää. 

ninspe: Jos sulla on ollut nestettä joka nyt on hävinnyt niin siksi painoa lähtenyt kaksi kiloa. Mutta jos sinä syöt muuten normaalisti ja terveellisesti, kyllä vauva kaiken tarvitsemansa saa. Ja neuvolan vaaka ja kotivaaka voi näyttää eri lukemia, niitä ei kannata verrata keskenään. 
 
Itse en ole tajunnut miettiä mitään erillistä isyyspakkausta, kun tuota äitiyspakkaustakin niin kovin yhessä ootellaan:) Tuo Ninspen paketti kuulostaa kyllä kivalle. Meillä tosin on täällä kämpässä niin vähän tilaa, eikä tykätä mistään ylimääräisestä tavarasta, että mieluummin ollaan ilman:)

Ja tuolla kun aiemmin puhuttiin tuosta epätodellisesta olosta, niin sen tunnistan täällä kyllä edelleen! Ultrissa on kaikki ollut hyvin, joten eiköhän niin ole edelleenkin, mutta silti täytyy oikees ajattelemalla yrittää ajatella että se reilu viis senttinen paketti tuolla mahassa temmeltää:D Liikkeitten tuntua odotellessa. Ehkä sitä sitten alkaa uskoa. Mun kaverilla ei kyllä tuntunut liikkeet oikeen vielä synnärilläkään.

Mulla on toinen neuvola ens viikolla. Silloin 13+3 on siis yhdistetty ensimmäinen lääkäri ja toinen neuvola. Tuosta neuvola käynnistä en kyllä tiedä yhtään mitä siellä tehdään. Yleistä lätinää varmaankin, kun tuo lääkäri oletettavasti tutkii muuten. 

Väsymys täällä tuntuu nyt helpottaneen. Ainakin olen jakanut siivota! Kämppä on nyt ekaa kertaa plussan jälkeen kuurattu kyllä lattiasta kattoon, ihanaa. Mies on kyllä kiitettävästi jaksanut kotia hoitaa, kun ite olen vain nukkunut, mutta eipä tuo mies kyllä niin tarkkaan osaa siivota, miten sitä itse tekee:D
Pahoinvointiakin sain maistaa tuolla 10-11 viikoilla enemmänkin, kun sai päivittäin käydä oksentamassa. Sitä ennen oli lähinnä etovaa oloa, muttei ylös asti tullut. Nyt ei ole melkein viikkoon tarvinnut enää oksennella.

Tänään meinaan uudella energialla pitkästä aikaa mennä salillekkin. Crosstraineria ja jotain kehonhuoltotuntia ajattelin. On tässä pitkään mennyt hiukan ihmetellessä, että mitä sitä tuolla salin puolella oikein uskaltaisi tehdä. Mitä nyt olen eri lähteistä koittanut lukea, niin aikalailla kaikkea kai saa tehdä. Minua vaan hämää kaikki nuo "omaa kehoa kuunnellen" hömpät. Olen kuitenkin aikoinaan kilpaurheillut SM-tasolla ja tottunut vähän hammasta purrenkin treenaamaan, niin hiukan vaikea nyt tietää rajat, että kuinka kovaa sitä oikeasti olisi ihan ok kuntoilla. Enpä sitten ihan kauheen kovaa ole uskaltanut mitään tehdä.. Täytynee ottaa jutuksi tuolla ens viikon neuvolassa.
Eli tiedättekö onko jotain ehdotonta mitä tässä vaiheessa raskautta EI saisi tehdä? Jalkaprässiä? Vatsalihaksia?
 
Kannattaa otta huomioon, että onko neuvolassa mitattu päivällä paino. Kyllä niissä meinaa päivä ja aamu mitoissa on eroa. Ja juurkin että mitään vaakoja ei kannata verrata toisiinsa. Itse tän kuukaude aikana laihtunu 5 kiloa. voipi olla osa syy se että olin alle viikko sitten pahassa mahataudissa. Kyllä ne vähä sanoi tuo neuvolassa painosta tänään. Mutta kun alussa vasta ollaan, nii ei oo mitään hätää vaikka paino laskeekin. 

Niin ja mulle sanottii että ekan kolmanneksen aikana ei painoa juurikaan kerry. max olis se 2kiloo. Että sen jälkeen vasta painon täytys nousta.
 
Mulla on näitä liikuntajuttuja jonkin verran ollut muistissa, ja ajattelin nyt laittaa pari perushyvää ohjenuoraa tänne:)

Tähän oli melko hyvin kiteytetty pääjuttuja raskausajan liikunnasta:
http://www.ukkinstituutti.fi/ammattilaisille/terveysliikuntasuositukset/liikunta_raskauden_aikana

Tässä, "Treenaa läpi raskauden"
http://huippukuntoon.fi/liikunta/treenaa-l%C3%A4pi-raskauden

Tärkeintä kai onkin asennoitua nyt enemmänkin pitämään kuntoa yllä, ja kehittämään sitä jaksamista koko raskausajalle ja synnytykselle, ja niin sitä sitten palautuukin nopeammin synnytyksen jälkeen. Repiviä, äkkinäisiä liikkeitä tulisi ainakin välttää, esim. voimakkaita kiertoja ja taivutuksia :) 

Olen ajatellut liikkua ihan sinne viimeisille viikoille asti, mahan tuomin rajoittein ja omaa kroppaa kuunnellen, jos vaan pieni sen muutenkin sallii:) Ainakin kävelyä, uintia, mammajoogaa, salia ja spinningiä sekä venyttelyä tulee kuulumaan tämän mamman kevääseen, vaikka tällä kertaa vähän erilaiseen kesäkuntoon tähdätäänkin!;) 
 
Mä oon kans miettinyt tuota mammajoogaa kun olin edellisestäkin raskaudesta ja tykkäsin kovasti :) meillä kun tuo koirakin vaatii liikuntaa niin tuo kävely kuuluu "pakollisena" osana mun arkeen vaunujen kanssa tietysti :) täällä tuntuu olevan aika liikunnallista odottajaa tällä meidän palstalla :)
 
Pitkästä aikaa täällä taas, joskaan omasta mahasta ei ole juuri mitään kerrottavaa. Nyt-ultraviolettisäteilyä on vasta ensi viikolla, joten eletään taas aikaa, kun toivoo että olisi ostanut dopplerin tai jollain tutulla olisi semmoinen :) Väsymys on kovaa. Useasti käyn nukkumaan samalla, kun vien esikoisen kahdeksan aikaan nukkumaan. Aiemmin tuolla oli puhetta vaunuista. En ole ajatellut vielä pitäisikö miettiä tuolia, todennäköisesti. Esikoisen Oranssi Jovi airit on tallella ja niistä olen tykännyt. Kuten monet muutkin puhui, niin Orissa on hyvän kokoiset isot pyörät keliin kuin keliin. Meillä oli kova koppa. Suosittelen. Joku myös puhui ostaneensa Vauvataresta vaunut. Sitäkin paikkaa voin suositella: meidän vaunut ja kaukalo (isofixillä) on sieltä. Ajattelin kertoa ensi viikolla esimiehelle tilastani. En keksi enää yhtäkään veruketta, minkä vuoksi olisin pois eikä tarvitsisi tunteja "menettää". Viikkojahan ei ole paljoa, mutta antaapahan työnantajalle aikaa löytää sijainen.
 
Mulla tänään 13+0 !! iiks ihanaa! eli jo 14 viikko käynnistyi!
Ja tänään huomasin myös, että vaikka laihistan mahaa niin se ei enää litisty tosta alhaalta, eli on alkanut ihan raskaysmahaa tulla viimein näkyviin:)
 
Nennah mä en oo vielä mammavaatteita käyttänyt, mut tilasin kyllä netistä pari uutta imetys/äitiyspaitaa oottamaan :) Onneks edelleen myydään noita ihan perus leggareita, pidempiä paitoja jne. Viime raskaudessa selvisin normaaleilla vaatteilla ja parit mammafarkut vaan tuli ostettua.

Daru hassua koska mulla just parhaiten noihin iltapahoinvointeihin auttaa esim. jäiset marjat. Ja nyt kun kaikki pakasteesta on jo syöty oon siirtynyt porkkanoihin ja omppuihin. Tuntuu et iltasin on pakko järsiä jotain tai muuten laatta lentää. Voileipäkeksit on kans aika hyviä.

Meillä ei oo täällä enää mammajoogaa tarjolla :( Alotan ens viikolla mammajumpan. Ja ratsastuksen jätän varmaan kohtapuoliin tauolle.. Viime raskaudessa kävin mammajoogan lisäks uimassa, vesijumpassa ja ihan vaan kävelylenkeillä.

 
Nyt löysin ihanat äitiysfarkut, jotka näyttää ihan tavallisilta farkuilta. Ei purista eikä kiristä mistään. IHANAA. :D Tiedättekö muuten onko noissa perus vaatekaupoissa äitiysvaatteita? Ainut mistä oon löytänyt on H&M.
 


Nennahh kirjoitti:
Nyt löysin ihanat äitiysfarkut, jotka näyttää ihan tavallisilta farkuilta. Ei purista eikä kiristä mistään. IHANAA. :D Tiedättekö muuten onko noissa perus vaatekaupoissa äitiysvaatteita? Ainut mistä oon löytänyt on H&M.


Jotkut Vero Modat myy Mamalicious-vaatteita (ainakin Kampista löytyy) ja sitten myös Stockmann. Myöskin keskustan Zarassa niitä on välillä. Mutta Lindex/KappAhl jne. ei myy :(
 
Takaisin
Top