Talvihaalari lapselle

Pingviiniemo

Keskustelujen kuninkuusravaaja
Heinäkuiset 2021
Heips! Ostin 2 -vuotiaalle reiman talvihaalarin ensitalveksi koossa 92. Tällä hetkellä hän käyttää kokoa 86 reimalta ja haalari on juuri sopiva. Nyt mietin, että ostinko haalarin joka käy pieneksi ennenkuin ehtii päälle. Reimassa on 6cm kasvuvara ja lapsi kasvaa 5-6cm vuodessa, niin ajattelin että koon isompi riittäisi ensitalveksi.

Pojalla on lyhyemmän puoleiset jalat ja 98 koon kullingin haalari on vielä ihan valtava ja siksi päädyin 92 kokoon.

Mites muiden kokemukset?
 
3-vuotiaalle olen yleensä ostanut kokoa 98. Minulla kaikki lapset ovat syntyneet talvella eli käyttöön on tullut synttärien aikaan. Kuopus on kasvanut hitaasti ja on tarvinnut talvihaalareita jokaisessa koossa. Olen aina ostanut kalleimmat vaatteet sesongin lopun alennusmyynneistä seuraavaa vuotta varten ja aina on osunut koko oikeaan. Kenkien kanssa tämä ei kyllä onnistu.
 
Tämän ikäisillä voi joutua ostamaan 2 haalaria samaksi talveksi. Toisaalta haalari kuluu niin vähän, että kannattaa ostaa haalarit kirppiksiltä.

Meillä alkusyksystä 2 vuotta täyttänyt käytti tänä talvena alkuun kokoa 92, mutta se jäi kesken talvea pieneksi ja nyt on käytössä 98. Joka kokoa on hyvä olla, koska liian pienissä tai liian isoissa vaatteissa on lapsella hankala olla.
 
Mulla on pienikokoinen 2,5-vuotias, joten on pärjännyt talven 92 koolla, normihaalarina käytössä Petit Cherien haalari, missä mun mielestä on pieni mitoitus, ja on nyt juuri sopiva.

Varahaalarina on jostain saatu 92-kokoa oleva haalari (Reima) joka on taas sen verran iso, että hyvällä tuurilla sopii vielä ensi syksynä/alkutalvesta. Tytöllä on lyhyet kädet ja pitkät jalat. Riippuu kyllä tosi paljon merkistä ja lapsen ruumiinrakenteesta mikä sopii kenellekkin. Joko ensi talveksi jatketaan tuolla toisella 92-kokoisella tai sitten ostetaan 98-kokoinen siihen kaveriksi.
 
Kiitos vastauksista. Onneksi ostin haalarin alesta ja menee sitten siskolle, jos veikalle pieni. Kasvun puolesta näyttäis että jos vältytään isoilta pyrähdyksiltä, niin 92 menee ainakin alkutalven. Hänellä nyt kuitenkin käytössä 1.5 vuotiaan koko, vaikka on jo 2,5 vuotias.

Hänen jalkansa ovat hieman lyhyehköt ja siksi veikkaan että ns. pieni haalari on vielä sopiva.
 
Ihan arpapeliä mikä koko olis hyvä. :rolling:

Hoikka, pitkäjalkainen. Viime talvena 2,5v oli 92 haalari, joka alkoi kevättalvesta olla jo nafti. Syksyllä pituutta tais olla joku 97-98cm, joten ostin täksi talveksi 3,5v, koon 104 (hypättiin siis 98 yli) ja kuvittelin että pärjätään koko talvi. Eikä mitä, jouluna jo oli lahkeet niin lyhyet, ettei sietäny yhtään kyykkimistä, konttimista tms kun heti oli lahkeet ylhäällä ja nilkat lumessa (eikä kumilenkitkään olleet mikään suuri apu). Ostin sitten reiman 110, vaikka pituutta ei taida olla vieläkään ihan metriä. :Smiling Face With Open Mouth And Open Eyes: Nyt on lahkeet hyvät, muuten vähän turhan väljä, mutta pysyy päällä kun kiristää vyötärökumpparin. En uskalla ostaa vielä ens talveks haalaria, tai jos täytyis niin ostaisin varmaan 122. :Face With Tears Of Joy:
 
Ai niin, kannattaa pitäytyä saman merkin haalareissa, muuten voi köydä niin, että kun ostaa seuraavaa kokoa toiselta merkiltä, se onkin saman kokoinen kuin edellinen haalari, koska sattuikin olemaan naftimpia mitoitusta. Tämän takia meillä on nyt harrastettu lähes pelkästään Villervallan haalareita. Toki siirtyvät isoveljeltä pikkusiskolle, koska kestävät niin hyvin.
 
Reiman haalareissa on hyvä ottaa huomioon, että taaperomalliset ovat eri mitoituksella kuin isompien lasten haalarit. Myyjä joskus selitti vaippavaran vaikutusta punttien pituuteen. Minulle jäi epäselväksi, mistä tavallinen tallaaja tietää, kummasta mallistosta on kyse.

Hei kiitos tästä! Ihmettelinkin, kun meillä on 86 taaperohaalari, jossa haaraosuus on pitkä. Siinä on sitten semmoinen vaippavara. 92 uudessa ei ole vaippavaraa, eli niiden haarat on suht samaa mittaa. Tällöin jää nopeammin pieneksi tää uusi. Hyvä tietää tää. :folded:
 
minusta reiman haalarit ovat aina muutenkin olleet reiluja, eli meillä on käytetty aina sitä kokoa minkä pituinen lapsi on, kun muissa merkeissä yleensä vaatteet on jääneet pieneksi kun lapsi on samankokoinen kuin kokomerkintä. esim nyt lapsi on 108cm pitkä ja vielä menee lopputalven tuo reiman 104-kokoinen talvihaalari (jos sille nyt tarvetta enää tulee). toki riippuu varmasti kropan mittasuhteistakin.
 
Meillä taas jostain syystä Reimalta pitänyt käyttää kokoa isompaa kuin oikeasti on. Jäänyt lahkeet muuten liian lyhyeksi. Nyt 77cm 1v käyttänyt koko talven 80cm haalaria ja nippanappa lenkit yltää enää kenkiin, ilman ei pysy lahkeet ollenkaan. pitäisi siis jo siirtyä isompaan. Sama juttu melkein 6v ja nyt 116cm tytöllä. 122 ollut koko talven käytössä, 116 jäi ekoilla pakkasilla jo lahkeista pieneksi. Nämä ei edes mun mielestä ole mitenkään pitkäjalkaisia lapsia.
 
Meillä taas jostain syystä Reimalta pitänyt käyttää kokoa isompaa kuin oikeasti on. Jäänyt lahkeet muuten liian lyhyeksi. Nyt 77cm 1v käyttänyt koko talven 80cm haalaria ja nippanappa lenkit yltää enää kenkiin, ilman ei pysy lahkeet ollenkaan. pitäisi siis jo siirtyä isompaan. Sama juttu melkein 6v ja nyt 116cm tytöllä. 122 ollut koko talven käytössä, 116 jäi ekoilla pakkasilla jo lahkeista pieneksi. Nämä ei edes mun mielestä ole mitenkään pitkäjalkaisia lapsia.
kenties meillä sitten on vaan poikkeuksellisen lyhytjalkainen lapsi :rolling:
 
Meillä kyllä reiman haalarit jää pieneksi ennen kuin lapsi on saavuttanut koon mukaisen pituuden. Lapsi on nyt noin 105cm ja 110 haalari alkaa olla pieni, lenksuilla saa venytettyä puntit, ettei tarvitse tälle lopputalvelle hankkia uutta.
 
Testattiin 92 haalaria taaperolle ja se kasvunvara on tosi iso. Mummokin kommentoi, että vyötärö ei ole ollenkaan oikeassa kohtaa kun on niin iso vielä ja jalat pussilla. Menee todennäköisesti seuraavanakin talvena. Taapero on 91cm pitkä. :Face Without Mouth:

Siis tossa kyseisessä reiman haalarissa on kyllä hillitön kasvunvara meidän lyhytkoipiselle muksulle.
 
Meillä kyllä reiman haalarit jää pieneksi ennen kuin lapsi on saavuttanut koon mukaisen pituuden. Lapsi on nyt noin 105cm ja 110 haalari alkaa olla pieni, lenksuilla saa venytettyä puntit, ettei tarvitse tälle lopputalvelle hankkia uutta.

Samoin meillä. Jo aiemmin vk-haalareista muistaakseni sekä 92&98 jääneet lahkeistä lyhyiksi ennen kuin lapsi ollut sen mittainen. Syksyltä oleva 104 menee nyt nippanappa tuolle 99-100cm pitkälle, tosin kumisaappaan varret osaltaan pelastaneet vähän naftit lahkeet. :rolling: Oikeasti kevät käyttöön täytyy ottaa isompi. Ja nyt tosiaan talvihaalarina ollut 110, jossa lahkeet niin sopivan mittaiset, että voisin vaikka lyödä vetoa, ettei mahdu enää ens syksynä. :Grimacing Face:

Että missälie on puhuttu kasvunvara.
 
Testattiin 92 haalaria taaperolle ja se kasvunvara on tosi iso. Mummokin kommentoi, että vyötärö ei ole ollenkaan oikeassa kohtaa kun on niin iso vielä ja jalat pussilla. Menee todennäköisesti seuraavanakin talvena. Taapero on 91cm pitkä. :Face Without Mouth:

Siis tossa kyseisessä reiman haalarissa on kyllä hillitön kasvunvara meidän lyhytkoipiselle muksulle.
tällainen kokemus on mullakin. me otettiin nykyinen reiman talvihaalari käyttöön syksyllä kun poika oli noin 103cm ja silloin koko 104 oli aika väljä. nyt mahtuu vielä ihan sopivasti, vaikka pituutta on 108cm. ilmeisesti tämä on hyvin paljon anatomiasta kiinni.
 
Meillä taas kumpikin lapsi on pitkäjalkainen ( kuten molemmat vanhemmatkin) niin talvihaalari on täytynyt olla aina aika reilun kokoinen, jotta lahkeet riittävät. Meillä on ollut Reimaa ja Lassieta, nyt himpun vajaa 90cm 2-vuotias käyttää nyt kokoa 98. Ensi talvena haalari ei takuulla enää mahdu.
 
Takaisin
Top