Taaperon päiväunet

Meidän 13 kk ikäisellä pojalla on menneet päikkärit ihan mahdottomiksi. Saattaa nukkua vain 20-30 minuuttia kerran päivässä. En ehdi edes laittamaan lounasta siinä ajassa, saati lepäämään ja alankin olla aika poikki. Öisin poika nukkuu onneksi hyvin, yleensä 12 tuntia. Olisiko teillä jotain neuvoja tähän päikkäripulmaan? Voisiko se olla ohimenevää? Poika on jokin aika sitten oppinut kävelemään ja muitakin taitoja karttuu koko ajan, voisiko olla niin, ettei hän yksinkertaisesti malta nukkua?
Nukkuuko lapsi sisällä vai ulkona?
Meillä kokeiltiin sisäunia, kun vaunut kävivät ahtaaksi. Nukahtaminen oli hidasta ja unet lyhyitä. Ostettiin isommat vaunut ja poika herätetään päiväunilta viimeistään kolmen tunnin jälkeen.

Muista syistä ollaan käyty nyt 2+ iässä lastenlääkärillä ja sanoi, että tämän ikäisen pitää vielä ilman muuta nukkua päiväunet. Ei siis kysytä haluaako nukkua vaan aikuinen päättää että nukkuu.
 
Nyt on nukkunut sisällä, kun ei lumen takia päästä enää ulkoilupolulle ja täällä on vähän hankala lenkkeillä muualla, kun en halua kulkea autotiellä. Paikallaan olevissa rattaissa ei siis nuku, se olisikin liian helppoa. :rolleyes:

Mulla saattaa mennä 40 minuuttia nukuttamiseen ja sen jälkeen nukkuu vaivaiset 20 minuuttia. Todella toivon, että tämä korjaantuu.

Mehän oltiin itse asiassa unikoulussa ja hoitosuhde on vielä muutaman kuukauden voimassa, jos tulee ongelmia. Voisin kysyä sieltäkin neuvoa. Olin jo unohtanut sen mahdollisuuden.
 
Towanda, toivottavasti saatte unikouluttajalta hyvät ohjeet. Meillä sisälle nukuttamisessa meni 45min-2h ja nukkui max tunnin. Minulla ei hermo kestänyt neljää päivää pidempään.
 
Tsemppiä Towanda! Muistaakseni meillä on nuo päiväunet vaihdelleet kausittain pitkään. Välillä nukkunut pidempään, välillä vähemmän. Välillä ollaan siirretty päiväunia hieman myöhäsemmäksi, mikä on auttanut. Ja sitten ne onkin saattanut joutua/saada siirtää vanhalle paikalleen, kun ei lapsi jaksakaan sinne mihin ne on myöhäistetty. Voisiko teillä auttaa päiväunien myöhäistäminen? Ei siis tarvinne paljoa siirtää. Toivottavasti unikoulusta löytyy apu. Itse olen kanssa tehnyt paljon asioita lapsi liinassa, kun hän on ollut läheisyydenkipeä ja on pitänyt saada tehtyä. Toisinaan hän on sitten siinä nukkunutkin.
 
Mä yritin liinaa joskus taannoin, mutta poika vain huusi siinä. Sylissä kelpasi kyllä muuten olla koko ajan. o_O Nykyään haluaa vain touhuta ihan tauotta. Ei pysy yhtään paikoillaan, onkohan se normaalia? :smiley-ashamed004

Tänään meillä nukuttiin hyvin. Käytiin uimassa ja sen jälkeen poika nukkui pari tuntia. Pitäisi varmaan uida joka päivä!
 
Millaista touhua teillä on aamupäivisin? Meillä on pakolliset ulkoilut ja lisäksi jotain missä joutuu käyttämään hoksottimia, haetaan nälkää ja unta.
 
Millaista touhua teillä on aamupäivisin? Meillä on pakolliset ulkoilut ja lisäksi jotain missä joutuu käyttämään hoksottimia, haetaan nälkää ja unta.

Me myös yleensä ulkoillaan aamupäivällä ja käydään kaupassa. Mitään älyllistä meillä ei juuri ole. :grin
 
Niinno on siinä sit pitäny uudestaan vieressä olla et nukahtaa uudelleen. Mut etenki ton tokan kohdalla myös hoidossa sitä harrastaneet et käyttäneet kesken unien vessassa ja sit unet jatkuu :wink
 
Poika 11kk ja tyttö 2,5v menee molemmat klo:13 päikkäreille. Tyttö heräilee puol kolmen jälkeen ja poika puol neljä, viimeistään neljältä herätetään jos ei itse herää ettei mene yöunet. On kyllä miulle ihan henkireikä et nukkuvat päikkärit samaan aikaan:grin
Yöunille klo:20 ja aamulla lapset herää noin 7.00
 
Towanda, Meillä alkoi nukuttaa paremmin, kun oppi kävelemään ja siitä eteenpäin koko ajan alkanut sujua paremmin. Ensimmäiset 1,5-vuotta oli aika helvettiä. Sekä yö- että päiväunet. Me siirryttiin kesällä sisälle nukkumaan, kun ulkona oli niin kova meteli. Ja sitten syksyllä naapuriin muutti alati pihalla haukkuva koira, joten ulkona lapsi ei voi enää koskaan nukkua :sad001 Teidän lapsi kuulostaa tosi samalta kuin meidän.

Meillä ei koskaan ulkoilla aamuisin, ei mitenkään ehditä. Mennään aina välipalan jälkeen ulos, niin ei käy ilta niin pitkäksi.
 
Asuuko teilläkin touhupetteri? :smiley-ashamed004 Meidän poika oppi tänään juoksemaan, nyt pitää juosta koko ajan. Ehkä hänestä tulee isona Forrest Gump.

Päikkäreihin on palautunut taas joku tolkku, nyt on viime päivinä nukuttu paremmin. Pari kertaa on pitänyt jopa herättää, ettei veny liian pitkälle iltaan. Mutta rattaisiin ei ole suostunut joka kerta nukahtamaan, meikäläinen on sitten rientänyt munaravia takaisin kotiin nukuttamaan ja siinä on myöhäistynyt ruoka-aikakin. Huoh. Onneksi saa olla vielä hyvän tovin kotona harjoittelemassa tätä.

Harmi juttu teillä tuo koiran haukkuminen, onko sinne muuttanut joku pystykorva? Meidän poika ei ihme kyllä herää koiran haukkuun, mun nivelten naksumiseen kyllä. :rolleyes:
 
Meillä kohta 1v 4kk poika on nyt nukkunut viime aikoina mielestäni aika pitkiä päiväunia, kolmisen tuntia menee usein, joskus 1-2,5 tuntia. Yhdet päiväunet nukkuu. Yötkin on ruvennut enimmäkseen nukkumaan ilman heräämisiä. Nukahtaa illalla viimeistään klo 20, ja herää aamulla 5-7 aikaan. Normaalina työarkena herätän pojan klo 6. Olin pari viikkoa lomalla, joten arki oli erilaista. Ulkoilu oli hyvää unilääkettä pojalle, kun talvitamineissa liikkuminen on vielä kohtuullisen hankalaa välillä, varsinkin kun muksahtaa ja siitä pitäisi punkea itsensä ylös, joskus pitää auttaa, kun tuuskahtaa mahalleen maahan :) Osaa siis kyllä jo kävellä melko sujuvasti muuten. Sisällä kompastelee vielä mattojen reunoihin, mutta on jatkuvasti liikkeessä, joten se kyllä väsyttää (ja näkyy ruokahalussa!!). Vaunuissa/rattaissa poika ei ole koskaan nukkunut kuin max puoli tuntia riippumatta siitä, liikkuvatko vaunut/rattaat vai eivät, joten päiväunet poika on aina nukkunut sisällä.

Älyllisistä haasteista nyt en osaa sanoa, palapelejä, duploja ja erilaisia ääniä pitäviä kirjoja kyllä on käytössä (paina nappia ja kuvassa oleva lintu laulaa -tyylisiä juttuja). Poika tykkää tosi paljon kirjoista ja niitä "luetaan" ahkerasti, ja opetellaan uusi sanoja, joita poika ei siis vielä itse osaa sanoa, mutta ymmärtää kyllä melkoisen määrän jo sanoja, ja osaa yhdistellä asioita, ja muistaa, mihin on lelujaan jättänyt, kun kysellään, missä se-ja-se lelu on.

Vaihtelua on kyllä päiväunissa ollut nyt ihan viime kuukausinakin, jossain vaiheessa poika nukkui kahdet päiväunet, toiset 1-1,5 tuntia ja sitten iltapäivällä tissillä lyhyet n. 30 minuutin unet. Kyllä on tosiaan hyvä hengähdystauko nuo pitkät päiväunet kotona ollessa. Päiväkodilla nukkuu yleensä n. kahden tunnin unet.
 
Meillä nukutaan vapaapäivinä yleensä kahdet päiväunet kestoltaan 1-2h. Päiväkodissa nukkuu kuulemma 2tuntia, mutta sit ei enää kotona nuku toisia unia, mutta pärjää kyllä yksilläkin unilla jo ihan hyvin.
 
Meillä lähes 3-v. menee illalla nukkumaan 20-21, herää aamulla klo 7-8, ja päiväunia nukkuu päiväkodissa 2 h (koska siellä lapsi herätetään välipalalle) ja viikonloppuisin kotona 3-4 h. Jos jostain syystä ei pääse päiväunille, simahtaa illalla klo 17-18 ja nukkuu seuraavaan aamuun asti.
 
Asuuko teilläkin touhupetteri? :smiley-ashamed004 Meidän poika oppi tänään juoksemaan, nyt pitää juosta koko ajan. Ehkä hänestä tulee isona Forrest Gump.

Päikkäreihin on palautunut taas joku tolkku, nyt on viime päivinä nukuttu paremmin. Pari kertaa on pitänyt jopa herättää, ettei veny liian pitkälle iltaan. Mutta rattaisiin ei ole suostunut joka kerta nukahtamaan, meikäläinen on sitten rientänyt munaravia takaisin kotiin nukuttamaan ja siinä on myöhäistynyt ruoka-aikakin. Huoh. Onneksi saa olla vielä hyvän tovin kotona harjoittelemassa tätä.

Harmi juttu teillä tuo koiran haukkuminen, onko sinne muuttanut joku pystykorva? Meidän poika ei ihme kyllä herää koiran haukkuun, mun nivelten naksumiseen kyllä. :rolleyes:

Ei ole pystykorva, tuolla se nytkin haukkuu pihalla.. Juuri sain lapsen nukkumaan, ihan selvästi kuuluu myös sisälle. Meillä ei ole tässä muita koiria, ketä yksin ulkona pidettäisiin, niin lapsi ei ole tottunut. Ja on minunkin korvaani kova ja terävä haukunta. Minä yskähtelen ja niiskutan tasaisesti ympäri vuoden, siihen lapsi on tottunut. Jos lattia narahtaa tai polvi paukahtaa, siihen vain päälle vähän kröhöm kröhöm niin lapsi ei enää huomaakaan :grin

Meillä on kyllä aina (ensimmäiset kuukaudet lukuunottamatta) rattaisiin nukahtanut hyvin, toki herää heti jos pysähtyy. Taisin tän ketjun alussa iloita vain jostain vaiheesta, unet lyhentyi takaisin 20-45 min pituisiksi jo ajat sitten :grin Itse touhupetteri jaksaajiltaan asti, mutta äiti tarvitsisi välillä vähän palautumisaikaa :)
 
Takaisin
Top