Taaperon äiti vaihe

Sohwia

Sohwia

Sanavalmis juttuseppä
Marraskuunmammat 2015
Elomammat 2017
Onko kenenkään muun taaperolla äiti vaihe menossa, siis sellainen, että vain äiti tuntuu kelpaavan? Meidän taapero on ihan vauvasta lähtien ollut minun perääni ja huuto on alkanut heti, jos olen poistunut samasta huoneesta tai mennyt pihalle/ toiseen kerrokseen. Ja syliin pitäisi päästä tai minun tulisi olla ihan lähellä taaperoa. Myös niinä hetkinä kun olen kotoa pois ja lapsi on isänsä kanssa kotona, lapsi tuntuu etsivän minua ja on normaalia itkuisempi. Meillä on siis kaksi lasta ja esikoisella ei ollut näin vahvaa äitivaihetta, mutta kuopuksella tämä äitivaihe tuntuu vaan ns. Pahenevan. :oops:
 
Meillä ei ole koskaan ollut tuollaista. Isommat ovat jo 3,5v, joten heille tuskin tuleekaan. Nuorin on juuri 1v täyttänyt ja äiti on kyllä tärkeä, mutta hetken tilannetta tarkkailtuaan lähtee kyllä kenen vain luotettavan aikuisen mukaan. Nuorimman kanssa voi tietysti vielä tulla joku äiti-vaihe.
 
Meillä äiti on aina ollut ykkönen vaikka isä on myös tärkeä ja rakas. Jos sille päälle sattuu, äidin pitäät tulla pyyhkimään, lukemaan iltasatu, avaamaan ovi jne. Äärimmäinen käytös liittyy ehkä jotenkin tuoreeseen vauvaan, mutta äiti on ollut paras kyllä aina ja perään on huudeltu. Nyt esim isä vie aamuisin päiväkotiin, niin tulee kainaloon hetkeksi vikisemään että tulee äitiä ikävä vaikka sitten lähteekin ihan tyytyväisenä. Toisaalta kun äiti on pois niin isikin on ihan kiva. Siis 3v kyseessä, saa nähdä koska helpottaa :)
 
On todellakin. Meillä kaksi pienintä ovat kovasti minun perääni, olleet aina. Isompi heistä on nyt 2 v 10 kk, ja nykyisin isikin kelpaa, mutta kyllä hän aina valitsee minut tekemään asioita, jos vain olen paikalla ja saatavilla. Usein se on juuri tätä että äidin pitäisi pyyhkiä, pukea, pestä hampaat, kiinnittää turvavyö, kaataa maito... :rolleyes: Välillä teen, jos tekisin muutenkin, mutta en lähde siihen tieten tahtoen mukaan, eli jos mies on jo vaatteet käsissään valmiina pukemaan lapsen, niin ei lapsi kyllä saa komennettua minua siihen hommaan.


Pienempi on 1 v 2 kk ja kulkee usein itkien perässäni, jos yritän saada jotain tehdyksi, vaikka mies olisi paikalla ja voisi häntä sylitellä. Kun olen poissa, hänellä menee ihan hyvin isin kanssa, mutta hän ei yhtään kestä sitä jos olen paikalla, mutten ota häntä koko ajan syliin vaan pitäisi tyytyä isiin. Hänelle olen ihan ehdoton ykkönen, vaikka mies oli pitkään työttömänä ja vietti siis lapsen kanssa paljon aikaa ihan pikkuvauvasta asti. Miestä tämä joskus turhauttaa, ja niin kyllä minuakin, mutta eiköhän se ajan kanssa tasoitu.
 
Meillä ei vielä muunlaisia vaiheita ole ollukaan. Nykyään kelpaa välillä myös isä, ensimmäiseen reiluun vuoteen ei kelvannut ollenkaan. Usein haluaa äidin tekevän, jos olen kotona. Kuitenkin nykyään pärjää isän kanssa kotona, jos minulla on parinkin tunnin kestävä meno.
 
Uusperhesatu sanoi:
Pienempi on 1 v 2 kk ja kulkee usein itkien perässäni, jos yritän saada jotain tehdyksi, vaikka mies olisi paikalla ja voisi häntä sylitellä. Kun olen poissa, hänellä menee ihan hyvin isin kanssa, mutta hän ei yhtään kestä sitä jos olen paikalla.
Click to expand...

Meillä aivan sama! On todella todella turhauttavaa kun toinen roikkuu jalassa vaikka ois isi paikalla ja vapaana leikkimään tai tekemään mitä tahansa. Tää siis ilmeisesti on joku vaihe?!
 
Voi kyllä! Ensin oli koko vauvavuosi äitivaihetta ja nyt sitten vauvan tilalla on taapero, jolle kelpaa monesti vain äiti. Jalassa roikutaan täälläkin, kun yritän vaikka laittaa ruokaa. Onneksi isäkin kelpaa nykyään aina välillä, kunnes taas muistaa äidin olemassaolon. :joyful: Unikoulu oli iso käännekohta - isän kanssa poika nukahtaa nykyään helpommin ja itse saan iltaisin vähän omaa aikaa, kun pojat menevät nukkumaan. Luksusta!
 
Meillä ei ole äitivaihetta ollut, vaan isävaihe. Mun raskausaikana en pystynyt nostelemaan esikoista, ja leikkiminenkin teki kipeää, joten se oli ihan luonnollista että isästä tuli ykkönen. Sitä kesti vielä hetki synnytyksen jälkeenkin, kun huudettiin vain isää eikä äiti kelvannut. Sanottakoon, että vauvan kanssa valvoessa olin vain tyytyväinen kun esikoinen huusi isäänsä keskellä yötä :)
 
Meillä esikoisella ei tainnut juuri äitivaihetta olla. Luottavaisin mielin meni turvallisten aikuisten luo iloisesti vilkuttaen.

Tytöllä taasen oli selvästi äitivaihe. Vauvana vaikka isä häntäkin hoiti, tyttö välillä selkeästi vierasti isäänsä. Hoidon alettua tytön ollessa 1v2kk äitivaihe vielä korostui. Sitä jatku noin 2v asti. Sitten alkoi isäkin erilaisissa asioissa enempi kelpaamaan myös mun läsnäollessa. Isän kanssa kun olivat keskenään niin kaikki oli hyvin.

Saas nähdä minkälainen tyyppi tästä puolivuotiaasta aikanaan tulee.

Mä luulen et tuo äitivaihe on vain joku kehitys vaihe joka toisilla tulee voimakkaampana kuin toisilla. Vaikka se rankka vaihe onkin niin silti se on tärkeä lapsen kehitysvaihe. Se kertoo sen kuka on lapselle rakkain ja tärkein henkilö. Se tunnistaa teidät omaan perheeseensä. Hetken nämä meidän muruset vain on pieniä, harvoin ne enää 15 vuotiaina pyytää syliin ottamaan tai haavoihin puhaltamaan. Tarkoitan et yritetään vastata pienen tarpeisiin rakkaudella. Vaikka se välillä hermoja koetteleekin.
 
omppu15 sanoi:
Mä luulen et tuo äitivaihe on vain joku kehitys vaihe joka toisilla tulee voimakkaampana kuin toisilla. Vaikka se rankka vaihe onkin niin silti se on tärkeä lapsen kehitysvaihe. Se kertoo sen kuka on lapselle rakkain ja tärkein henkilö. Se tunnistaa teidät omaan perheeseensä. Hetken nämä meidän muruset vain on pieniä, harvoin ne enää 15 vuotiaina pyytää syliin ottamaan tai haavoihin puhaltamaan. Tarkoitan et yritetään vastata pienen tarpeisiin rakkaudella. Vaikka se välillä hermoja koetteleekin.
Click to expand...

Tämä on ihan totta. :) Kyllä meilläkin äititakiainen aina syliin pääsee, vaikka joskus hivenen turhauttaa.
 
Takaisin
Top