Taaperokesä

Anjuska86

Sanaisen arkkunsa ammentaja
Millaisia kesäsuunnitelmia on perheen ja muksujen kanssa?
Onnistuuko joku onnekas lisäksi suunnittelemaan puolison kanssa kahdenkeskistä aikaa?
Onko kesässä rasitteita?

Meillä tarkoitus mökkeillä (edullisessa vuokramökissä), käydä Suomenlinnassa, Flamingon kylpylässä ja Powerparkissa lasten kanssa. Näissä kohteissa menee niin taapero, kuin koululaiset.
Toki lisäksi tavallisia rantapäiviä, reissuja mummuloihin ja grillausta takapihalla.

Rasitteena koen lähinnä muksujen jatkuvan aurinkorasvalla lääppimisen ja hyttyset.
Pitääkö mielestänne Biosolis-voide pestä muksulta pois? Mekaaninen luomu-suoja. Meillä ei siis taapero käy pesulla normaalisti kuin pari kertaa viikossa.
 
Meillä on muutaman yön reissu tulossa. Mua hieman stressaa etukäteen mitenkä tyyppi suostuu nukkumaan vieraissa paikoissa, koska ei ole koskaan nukkunut missään muualla kuin omassa sängyssään. Mutta silti on kiva lähteä reissuun, on täällä jo tarpeeksi kökötetty kotinurkissa. Musta on muutenkin tullut laiska lähtemään yhtään mihinkään.. Poitsu viihtyy hyvin oman pihan hiekkalaatikolla, joten ei ole tarvinnut pitkään aikaan lähteä edes puistoon. Poikaa ahdistaa selvästi puistossa, jos siellä on paljon muitakin lapsia. Ja niitähän piisaa näin hyvillä ilmoilla. Puistossa usein on halunnut ainoastaan keinua tai olla mun sylissä. Sylissä en jaksa kauaa pitää joten siinä tapauksessa on halunnut istua rattaissa. Senkään takia en ole viitsinyt lähteä puistoon asti, jotta tyyppi voisi istua rattaissa ja katsella kun muut leikkii...

Aurinkorasvaa olen laittanut pojalle muutaman kerran. Se on sellaista lasten 50 suojakertoimella olevaa. Myöskin mekaaninen suoja. Nyt en kyllä muista minkä nimistä oli. Ostin jo viime kesänä (joo, tiedän että pitäis ostaa uutta joka vuosi, mut en raaski :wink). Yleensä olen suojannut pojan vaatteilla, mut nyt kun on ollut niin kuuma, niin on ollut pakko laittaa vähemmän vaatetta ja sen takia myös rasvata ihoa. En ole sitä mitenkään erityisesti pessyt pois.. Käsiä ja naamaa pesen pojalta joka tapauksessa joka ruokailun jälkeen ( ja myös ennen), joten eiköhän ne rasvatkin siinä ole huuhtoutuneet. Se on muuten "ihanaa" kun on juuri rasvannut pojan käsivarret ja tyyppi menee hiekkalaatikkoon sukeltamaan. Mukavasti hiekka tarttuu rasvaan. Senkin takia täytyy aika usein pestä poikaa, että saan hiekat pois ennen sisäleikkejä. Kokosuihkussa käytän vaan pari kertaa viikossa.
 
Ai niin ja ne rasitteet: Se ettei ole koulua ja minä joudun keksimään esikoiselle tekemistä. Ja jatkuva ruuan laitto rasittaa myös. Ja omasta ajasta on turha edes haaveilla... Mutta silti, on se kesä vaan niin ihana :)
 
Ai, mun mielestä ihan parasta on ettei oo koulua niin ei tarvi herätä aikasin itsekään ja kerkee tekemään kaikkee yhdessä. Mut koululaisista on kyl seuraa toisilleen, eli viihdyttää ei tarvitse samalla tavalla kuin ehkä yhden kanssa.
 
Me aiotaan mökkeillä pariinkin kertaan. Toinen mökkireissu on vuokramökki, jossa viihdytään pari yötä. Siellä ollaan ihan kolmisteen, mutta juhannuksen tienoilla sitten mökillä, siellä on anoppi, appiukko, me ja toisiks vanhin muksu. Esikoista ei meidän mökkireissuille enää saa mitenkään. Jotain päiväreissuja tullaan varmaan tekemään kesäkuun aikana ja ehkä vielä heinäkuussakin, mutta kun tää loppuraskaus häämöttää, niin ei parane hirveen pitkälle enää reissata heinäkuussa.

Mua ei rasita mökkeilyssä muu kuin se, että anopin mökillä on ulkohuussi ja raskaus ja ulkohuussi ei ole kiva yhdistelmä :) Pitää rampata yötolkulla vessassa ja sitten piristyy siinä matkalla kun öisin on usein viileetä ja sit valvotaan. Ilona on tottunut reissailija, se nukahtaa kyllä paikkaan kun paikkaan kunhan tutut ihmiset on ympärillä. Ja sit tietty rasittaa jos mökkireissun aikana sataa koko ajan. Me tykätään kaikki olla pihalla (paitsi ehkä toi mun toisiks vanhin muksu, joka inhoaa ötököitä ja muutenkin istuu mielummin koneella), jos sataa vettä koko ajan, niin kyllä rupee hermot napsumaan kun pienessä mökissä on anoppi ja ylienerginen taapero :spitoutdummy:
 
Mä aion ensi sijaisesti nauttia tästä kesästä lasten kanssa, koska tämä on ainoa "pitkä" kesä, jolloin voin viettää tyttöjen kanssa koko kesän. Kuitenkin itsessään niin korvaamatonta aikaa. Tulevina kesinä se on sitten "vain" kesäloma aika. Puistoilut, kotieläintilat, piha-amme, metsäretket ovat kaikki tytöille niin suurta ja ihmeellistä vielä :Heartred

Sitten kun mies on lomalla, käydään mökkeilemässä, sukulaisten luona, Korkeasaaressa & SeaLifessa ainakin. Nämä on niin eläinrakkaita tyttöjä, että sopii heille. Houkuttaisi viedä toista tyttöä Linnanmäelle, mutta toinen ei oikein pidä hurjista "laitteista"..mutta asiahan voi muuttua vaikka jo huomenna.

Aiotaan todellakin ottaa taas yksi yö omaa aikaa. Olemme tänä vuonna ottaneet oman "yön" ilman lapsia kaksi kertaa ja todellakin tulee kesällä myös. Parisuhdetta pitää kuitenkin vaalia tässä hektisessä lapsikeskeisessä arjessa, jonne se puoliso välillä melkeinpä "unohtuu".

& ei rasitteita. Kaikki kuuluu elämään :wink
 
Iloista juhannusta vietetty to-la kummieni mökillä. Mies sai myös kolme vapaapäivää juhannukseen. Isoin muksu 10v. on ollu kipeänä. Kuumetta, rauhaset turvoksissa jne. Mutta tulehduskipulääkkeillä pysynyt menossa mukana. Huomenna näytille päivystykseen.
Taapero on pysynyt pois joesta ja ollut reipas reissulainen. Samoin tietty likka 8v. Päivällä pyörähdetty juhannustorilla.
Ostin itselleni vähän erikoisempia alkoholittomia kuohujuomia matkaan mutta ne on kyl huonompia kuin limpparit...
Nyt on kokot ihasteltu ja saa mennä nukkumaan.
Toivottavasti teillä on ollut mieleinen juhannus myös!
 
Meidän pikkuinen taisi olla hyttysten herkkua mökillä kun oltiin. Muistutti lähinnä elefanttimiestä kuin suloista taaperoa,niin oli pää turvoksissa puremista :bored: laitoin etono nimistä voidetta ja se onneksi laski ne paukamat pieneksi ,nyt näyttää enään vesirokko potilaalta o_O muuten oli onnistunut reissu. Vielä 2 viikkoa töitä ja sit vihdoin LOMA:woot:
 
Sama juttu Eevis..hyttyset ja mäkäräiset kiusasi tämän perheen naisia erityisesti. Vieläkin on ohimossa näppyjä ja silmäluomesta pääsi mäkäräinen puraisemaan ja se on vasta nyt eilen ärtynyt. Onneksi ei tunnu likkaa haittaavan paukamat kuitenkaan...äitin paukamat onkin sitten toinen juttu :grin
 
Aikamoista taaperon perässä juoksemista on kyllä mökkeily! Huhhuh! Mä laitoin ronskisti vaatteisiin hyttyskarkotetta, vaikkei sitä suositellakaan näin pienille. Olisi ollut sen verran suuri hyttysparvi taaperon kimpussa kokoajan, että parempi näin.
 
Me ei olla päästy minnekään reissuun...toiveissa oli..kohta alkaa puinnit ja mun mahakin alkaa huomauttelemaan liian menevistä päivistä, joten saapi nähdä. Eipä tuo reissaaminen nyt ole mitenkään elämää määrittävä juttu, mutta kun jo ehdin vähän haaveilla. Muuten kesä on kyllä ollut lystiä pihalla viilettämistä! Olgan kotieläinpihalla ollaan sentään käyty (koska meillä maalla ei muuten eläimiä näe, heh) ja lampaat oli ihan hittikamaa :D . Juhlia on riittänyt jos jonkun sorttista -pieni mies on edustanut hyvin ja huolella. On ollut mukava huomata, että sitten kun porukkaa on reilusti, niin meidän rämäpääkin ihmettelee edes sen hetken äipän lähellä.

Tämänhetken tiukin tavoite olisi eteneminen Lahteen..olikohan se määränpää Launeen perhepuisto nimeltään. Pitäkäähän peukkuja :wink
 
Takaisin
Top