Taaperoiden kehitys ja kasvu

Nyt ihan viime kuukausina saanut pieniä määriä syödä leivonnaisia, keksejä jne. Varsinaisia karkkeja vältän. Tyytyväisenä vetelee muumi-rusinoita, kun muut karkkia!
Edelleen on helppo huijata syömään esim. turkkilaista jugurttia samalla kun muut syö jäätelöä.

Ja kaikki ruoka maistuu hyvin. No, eipä meillä muutekaan saisi lupaa olla syömättä. Aina ollut meininki, että syödään tai itketään ja syödään. Ollut tosi helppoa, koska ei ole nirso ollut ikinä. Satunnaisesti testaa vaan.

Pottailu on ruvennut innostamaan tyttöä ja sitä onkin nyt muutamia viikkoja testailtu hyvin tuloksin. Tosin ilman paineita. Edelleen ajattelen että kunhan ensi kesän aikana oppii päiväkuivaksi. Ja todennäköisesti tähän tulee kuitenkin "notkahdus/taantuma" kun ensi kuussa syntyy pikkuveli...
 
Meillä on päästy jo karkkien makuun,haluaa kaiken saman kuin iso veljensä ja en pystynyt/halunnut pitempään toista huijata. Mutta meillä on aina ollut karkkipäivä ja se toimii hienosti. Mehuja ja limuja en mielelläni juota,mutta saa kyllä jos on juhlat tai vieraita. On neidillä myös suklaa kalenteri nytten ja hienosti ymmärtää että vain yksi suklaa päivässä,ei saa kilareita siitä :hilarious:
Oppi muuten tekemään kuperkeikan tuossa alkuviikosta,mahtavaa :gen014
 
Ilona ei oo vielä karkkia saanut. Jostain syystä kyllä tunnistaa suklaan (ja oli kyse mistä suklaapaketista vaan), mutta ei sitä ole syönyt :D

Onks muiden taaperoilla (vai joko nämä meidän vauvat alkaa olla leikki-ikäisiä?) semmosia ihme pelkojuttuja? Esim. yhtäkkiä pelkää hämähäkkejä (joita ei siis ole näkynyt kesän jälkeen, eikä aikaisemmin ole pelännyt, mutta nukka lattialla saa likan juoksemaan), vessassa hius lattialla niin se kiipee meikäläisen vartta pitkin, eikä halua astua lattialle (ja voitte kuvitella miten niitä hiuksia sitten siellä lattialla on kun imetän :D). Joka päivä kerään hiukset lattialta, mutta aina se näkee jossain yhden hiuksen ja sitten tulee se inhotus. Että onko tää nyt joku 2v vaihe, vai vaan meidän tytön joku herkkyysvaihe.
 
Meillä ei oo ollu vielä tollasta,mutta imurikammo on ja pysyy. Pelkää vieläkin sitä kuin ruttoa:nailbiting:
 
Meillä oli jossain kohtaa toisella nuita pelkojuttuja,mutta tilanne tasoittunut, kun on niitä "käsitelty". Esim. A-typy halusi kovasti hämähäkkejä halloweenina. Piti niistä. Sitten B-typy ripusti leikkilinnan ikkunaan kiinni hämähäkin, niin A säikähti aivan julmetusti. Sitten alkoi se pelkääminen, mutta käytiin asiaa yhdessä läpi, niin nyt taas leikkii myös hämähäkeillä :p jollain tasolla A pelkää pimeää huonetta (nukkuu kuitenkin ainoastaan pilkkopimeässä), mutta ei muuten tykkää olla pimeässä.

Kun eikös lapsi tavallaan opi vanhempien "pelot"? Itsekin inhoan hämähäkkejä, mutta lasten myötä otin mm.syksyllä hämähäkin kädelle, tutkailtiin sitä yhdessä ja päästettiin takaisin vapauteen. Lasten myötä voitin oman pelkoni. Jee!! :grin:grin

Niitä asioita pitää vain yhdessä ihmetellä :p imuria meillä pelättiin myös, mutta ostettiin leikki-imuri ja sitten tutustuttiin oikeaan, niin "voitettiin" sekin :grin

...ja sitten uutta pelkoa kohti!

Edit. Karkeista. Meillä ei ole mikään ruoka-aine kiellettyä joten kaikkea saa maistaa. Tytöt ovat yllättävänkin moniruokaisia. Karkkeja ovat maistaneet myös.
 
Muokattu viimeksi:
Olimme eilen 2 vuotis tarkistuksessa. Neiti on nyt 86 cm ja 12,4 kg. Kasvaa tasaisesti omalla käyrällään. Kaikki ok ja kyselin vähän miten ton puheen kanssa kun ei vielä puhu kuin n.20 ymmärrettävää sanaa,niin neuvolan täti sanoi että voidaan varata 2,5veenä ylimääräinen neuvolakäynti jos puhetta ei siihen mennessä ala tulemaan enemmän. Tuskin on syytä huoleen, onhan tyttö oppinut niin paljon muuta että luonnollisesti se on jostain pois. Nyt on jo kolmatta viikkoa oltu yötkin ilman vaippaa! :gen014
 
Meillä oli jouluviikolla tuo 2v neuvola ja tytön mitat oli 94,6cm ja 15,3kg :grin Lähellä 3vuotiaan mittoja mennään..

Meille sanottiin että jos 3vuotiaana ei tuu vielä parin-muutaman sanan yhdistelmiä niin sit katotaan eteenpäin. Vielä ei tuu siis muuta kun yksittäisiä sanoja, tosin niitä on viime päivinä alkanu tulemaan koko ajan lisää ja lisää :)

Meillä ei tyttö tee potalle mitään, mutta WC pytyllä käy pissalla. Vielä aika vaihtelevasti, välillä kertoo ite kun on hätä mutta touhutessa unohtuu helposti. Kakalle ei suostu sitten millään pöntölle, sen tekee aina vaippaan :rolleyes:
 
Ompa pitkä tyttö :wideyed: mun poika oli samoissa mitoissa myös 2 veenä kun teidän tyttö :) hän on kasvanut kokoajan vuotta vanhempien tahtiin ja on nyt 6 vuotiaana 127,5cm pitkä :grin
Ja tosta puheesta ei ois varmaan mitään sanottu jos en ois ite kysyny. Toisaalta ne kyllä tarhassa aika äkkiä tarttuu siihen jos puhetta ei ala tulemaan. Nyt on jo valmiiksi lupa olla neuvolaan yhteydessä :rolleyes:
 
Meilläkin on vihdoin 2v tarkastus. Myöhästyi kuukaudella kun halusin samaan aikaan pikkuveljen kanssa ja sitten tänne avattiin toi uusi terveyskeskus, niin senkin takia meni sit vähän yli. Meillä on nyt niin ihana terveydenhoitaja, että kaikki ne neuvolalääkäri kammot jotka tyttö sai 1,5v tarkastuksessa ei näkynyt enää missään. Sai hyvin punnittua ja mitattua eikä tarvinnut ottaa vaatteita pois (mikä on ollut likalle kauhistus, varsinkin just silloin lääkärin tarkastuksessa). Pituus nyt 86cm ja paino pikkasen alle 10kg. Siro tyttö, mutta menee käyrillään ja terkkari sanoikin, että sitten ois syytä huoleen jos yhtäkkiä ois kasvanut ja painoa tullut reilusti. Jalasta saatiin lähete fyssarille, mun omasta pyynnöstä. Toinen jalka kääntyy sisäänpäin (istuu samanlailla kuin minä ja mun esikoinen, joka sitten aiheuttaa tätä). Pottahommat vieläkin vaiheessa, uhman takia varsinkin. Puhetta tulee pitkiä lauseita ja näppärä on sormista. Nuo olikin jo tiedossa. Sit 3v seuraava tarkastus :)
 
Käyköhän täällä enää kukaan? Noh, kysympä kuitenkin.
Onko muilla sellaista, että tämä 2v6kk ei anna leikata tukkaa tai varpaankynsiä? Tukan pesemisenkin aikana aina huudetaan lujaa! Pojan tukka on tosi paksu ja nyt aika ylipitkä kun leikkaamisesta ei vain tule mitään. Tosi turhauttavaa!
 
Mun kaveri leikkas ekan kerran tytön hiukset (oli silloin 1,5v) ja anto lakupiipun suuhun. Hyvin suju ku keskitty siihen piippuun. Vähän jännittää hiusten leikkuuta, mutta ihan antaa leikata. Kynnet on saanu leikata reilun vuoden rauhassa (nyt siis 2v5kk).
 
Meillä käytiin siinä kaksivuotissynttäreiden aikaan ekaa kertaa parturissa, oltiin juteltu asiasta paljon ennen käyntiä. Poika oli itsekin sitä mieltä, että pitää leikata, kun "tukka menee silmiin". Nyt on käyty jo toistamiseenkin ja on mennyt ihan ok, vaikka jännittäähän se poikaa. Kynsien leikkuu menee vaihtelevasti, varpaan kynnet on vähän haasteelliset, kun pojan jalat kutisee herkästi.
 
Takaisin
Top