Thilduska
Sanaisen arkkunsa ammentaja
Heijssan!
Mila: onnee opintoihin! Kuulostaa hienolta. Ite oon tehnyt paljon opintoja kotoa käsin ja täytyy sanoa, että on se tietyllä tavalla haastavampaa ja vaativampaa kuin luokassa istuminen, mutta mielestäni opin paremmin, kun itsekseen joutuu vääntään ja kääntään asioita.
Otettita elävästä elämästä: Mies tuli eilen kotiin, neiti oli ulkona nukkumassa, mutta heräs, kun mies kolisteli katoksessa. No se kuunteli ulko-ovella ja totes mulle, että neiti on hereillä. Mä siinä sitten ok. (jotenkin mielessäni loogisesti ajattelin, että mies voisi ottaa ne vaunut samalla sisälle, kun on kerran ulkovaatteet ja kengät), mutta mies tuleekin sisälle ja laittaa oven perässään kiinni. Ei neiti siis itkenyt vaan piti kummallista mölinäänsä. En sitten jaksanut sanoa, mitään. Vaan puin itse ne ulkovaatteet ja kengät ja hain neidin sisälle. Hetken päästä istutaan sohvalla. Mun mutsi soittaa. neidillä on kakat housussa. Mies toteaa, että täällä haisee. Niinh, mutta oon puhelimessa. No meen sitten vaihtaan vaipan, kun puhelu päättyy, että sellaista.
Mammaliina: mä muuten annan miehelle joka viikko listan niistä kotitöistä, mitä toivon sen milloinkin tekevän. Lisäksi kerron, että ne kuuluisi tehdä viimeistään lauantaina kello 12 mennessä. Yleensä mies siis tekee ne lauantai aamuna hirveellä kiireellä. Oma toimisuutta on alkanut löytymään mm. keittiön siivoamsessa ja nyt pyykkääminen on alkanut toimia. Ollaanhan tätä vasta puolisen vuotta harjoteltu, mutta edelleen esimerkiksi perusimurointi ei tapahdu automaattisesti, kun tehdää se vuoroviikoin, vaan mies tarvii siitä kirjallisen muistutuksen. Ärsyttäviä paukapäitä nuo äijät joissain asioissa.
Onnea Kaikalle askelista.
Meillä noustaan polvi-istuntaan- seisomaan milloin mitäkin vasten. Nyt sitä vasta saakin olla varuillaan ja perässä juoksemassa...
Ja koneella en saa olla hetkeäkään. Jos on joku kiva leikki menossa, niin heti kun huomaa, että oon koneella niin tullaan kitiseen ja itkeen... Eli tälläkin kertaa tämä tarina tässä! Myöhemmin lisää..
Mila: onnee opintoihin! Kuulostaa hienolta. Ite oon tehnyt paljon opintoja kotoa käsin ja täytyy sanoa, että on se tietyllä tavalla haastavampaa ja vaativampaa kuin luokassa istuminen, mutta mielestäni opin paremmin, kun itsekseen joutuu vääntään ja kääntään asioita.
Otettita elävästä elämästä: Mies tuli eilen kotiin, neiti oli ulkona nukkumassa, mutta heräs, kun mies kolisteli katoksessa. No se kuunteli ulko-ovella ja totes mulle, että neiti on hereillä. Mä siinä sitten ok. (jotenkin mielessäni loogisesti ajattelin, että mies voisi ottaa ne vaunut samalla sisälle, kun on kerran ulkovaatteet ja kengät), mutta mies tuleekin sisälle ja laittaa oven perässään kiinni. Ei neiti siis itkenyt vaan piti kummallista mölinäänsä. En sitten jaksanut sanoa, mitään. Vaan puin itse ne ulkovaatteet ja kengät ja hain neidin sisälle. Hetken päästä istutaan sohvalla. Mun mutsi soittaa. neidillä on kakat housussa. Mies toteaa, että täällä haisee. Niinh, mutta oon puhelimessa. No meen sitten vaihtaan vaipan, kun puhelu päättyy, että sellaista.
Mammaliina: mä muuten annan miehelle joka viikko listan niistä kotitöistä, mitä toivon sen milloinkin tekevän. Lisäksi kerron, että ne kuuluisi tehdä viimeistään lauantaina kello 12 mennessä. Yleensä mies siis tekee ne lauantai aamuna hirveellä kiireellä. Oma toimisuutta on alkanut löytymään mm. keittiön siivoamsessa ja nyt pyykkääminen on alkanut toimia. Ollaanhan tätä vasta puolisen vuotta harjoteltu, mutta edelleen esimerkiksi perusimurointi ei tapahdu automaattisesti, kun tehdää se vuoroviikoin, vaan mies tarvii siitä kirjallisen muistutuksen. Ärsyttäviä paukapäitä nuo äijät joissain asioissa.
Onnea Kaikalle askelista.
Meillä noustaan polvi-istuntaan- seisomaan milloin mitäkin vasten. Nyt sitä vasta saakin olla varuillaan ja perässä juoksemassa...
Ja koneella en saa olla hetkeäkään. Jos on joku kiva leikki menossa, niin heti kun huomaa, että oon koneella niin tullaan kitiseen ja itkeen... Eli tälläkin kertaa tämä tarina tässä! Myöhemmin lisää..