Syyskympit syksyllä 2011

Onnea Purrille myös täältä! Tuuhan kertoilemaan, sitten ku ehdit kuinka synnytys sujui. Kovasti kiinnostaa, että miten se erosi ensimmäisen synnytyksestä :)

Ei meillä mitään ihmeellistä, muuta kuin väsymystä. Neidillä on ollut nyt 1kk nuha, välillä tosi kova ja välillä vähän iisimpi. Viikonloppuna taas valvottiin öitä yskiessä ja tukoisen nenän kanssa ja tänään käytiin lääkärissä, joka totesi, että virus on, eikä muuta voi kuin suolatipoilla ja limaimulla yrittää helpottaa toisen oloa. Alkaa vaan vähän rasittaan itseä nuo yölliset valvomiset.

Vielä 2vkoa joululomaan ja viimeiset tentit edessä. Ei vaan tahdo löytyä motivaatiota mihinkään muuhun kuin joulun suunnittelemiseen :D Ostin ikkunaan tuollaisen joulutähti valon, niin nyt neiti osaa nyt sanoa tähti ihan selvästi emoticon

Ollaan jo aloitettu kodin järkkäily uutta tulokasta varten. Raskaus on onneksi mennyt suht hyvin, nyt puolivälin jälkeen on vaan alkanut ilmenemään kaikenlaisia oireita: selkä on ihan kökkö ja muutenkin alkanut kaikenlaiset kasvukivut vaivata.

Mukavaa joulun odotusta ja lumen odotusta kanssa. Saisi tulla jo vähän valkoisempaa, että ei olisi aina näin harmaata!
 
voi mikä kuhina täällä on käyny! ihanata!

Purri: ONNEA "pienestä" tulokkaasta!!

: Mä niin ymmärrän su miestä :D -aattele, jos oliski ollu "loudali" kita-a:n sijaan se sana.. :-O

viuvau: Mitämitä- sähän olet saamassa kans maaliskuussa vauvelin! - kuten mä ja thilduska
Mahtavaa!

Grenie: Meillä käveltiin 8 kk:den iästä eteenpäin (mun kaikilla lapsilla on ollu kiire jonnekkin :-/)

Mila: No hyvä, että helpotti päänsäryt! Tavallaan kurjaa , että mikään hormonaalinen ehkäisy ei käy, mutta toisaalta taas ihanaa, että ei tarvi tunkeä itseensä mtn hormeja.
Mutta meillä pelkkä kondomi kyllä tarkoittaisi lisää lapsia :DD

Pia: Onnea uudesta työpaikasta!!!
Toivottavasti alkaa suttaantumaa miehenkin kanssa paremmin.

Thilduska: Täällä kans ootellaan vaan joululoman alkua! Olisi oikein kk:den loma tiedossa!

Omaa: Ei mtn uutta. Kait. Tai no..eilen tuli uusi sana tytöltä: "lampa" (=lamppu). Eli tulee molempia kieliä tasapuolisesti.
Ja itse olin partiokoulutuksessa koko viikonlopun -se oli raskasta..vieläkin kroppaa väsyttää.. Meillä oli ohjelmaa klo 08.00-22 -huh!
Nyt pitäisi pinnistää vielä pari viikkoa ja sitten pitäisi olla voiton puolella..tai ainakin suurin osa tenteistä takana ja raportitkin pitäisi olla loppusuoralla...

Jaksamista kaikille ja mä kans oottelen synnytyskertomusta, Purri!

 
Nooooni, lapset unilla.. Ehin kirjottaa varmaa mun stoorini.. toivottavasti :D

Elikkäs tiistaina illasta supparit alko tulemaan, mut vaan 20min välein eikä ne ees sattunu. Ehin jo kavereilleki kirota et taas vaa harjotussuppareita.. No menin sit nukkumaan ja klo 03 heräsin ja ihmettelin et mitäs tää ny on... 3:30 tuli vasta seuraava supistus ja heräsin sit siihen... no sit seuraava tuli vartin kuluttua, sit 10 min... ja sit 5min välein.. sit ku oli jo puolisen tuntii 5min välein tullu kovia suppareita, soitin kättärille et "miten tää menikää uudesti synnyttäjillä?" :D No jäin sit vielä himaan, ku ei ihan hirveen tuskanen olotila ollu... 5:30 soitin uudestaan et "mä tuun käymää käyrillä", soitin mutsille, et tulee hakee mut ja se heitti mut sit kättärille. Olin siel vähä 06 jälkeen ja ku ne katto tilanteen.. olin 4cm auki ja supparikäyrät huiteli pilvissä... No ei siinä siirryttiin saliin ja kattoivat uudestaan (noin vartin kuluttua) ni olinki jo 6cm auki.. Sit sain spinaalin (ku vakuuttivat et vie selkäsäryn pois kokonaan eikä epiduraali muka ehtis vaikuttamaan..). Selkäsärky ei lähteny :( mut en tuntenu supistuksia!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Käyrällä ne kuitenki näky. No sit joskus 8 jälkee olin täydet 10cm auki ja sain alkaa ponnistelee.. Hirveen kivaa puuhaa varsinki, ku ei edelleenkää tuntunu supistuksia ollenkaan.. piti selkäsärystä päätellä et koska supistaa :S no pikkuherra syntyi sit 8:54 eikä mulla taaskaan tullu yhtää ainutta repeämää :)

Eli mun muksuilla on 1v 2kk, 11pvää ja 17min ikäeroa :D :D :D Edithän syntyi kans rv 39+1 ja klo 8:37 :D :D :D

Tällänen pikaversio tällä kertaa :)
 
Purrille suuren suuret ja lämpöiset onnittelut! Miten on perheen arki lähtenyt kulkemaan?

Milamariaa: Onneksi olkoon harjoittelupaikasta! Varmasti mahtifiilis!

Tiitiäinen: Miten meni ultrassa?

Grenie: Teillähän puhua pupatetaan jo kunnolla, Helmellä se on hieman viikosta kiinni - toisinaan enemmän, toisina vähemmän - lisääntyvässä määrin tosin. Uusimpina sanoina on "titi" - isi, "mennää" - mennään, "appa"-vaippa, "neä" - nenä, "käsi", "kakka" - ihan sitä itseään ;0) ja sitten se sana mitä äiti olisi halunnut kaikin puolin välttää on napattu hoidosta: "anna"... No olisihan se tullut jossain välissä. ;0)

Kävelemään Helmi oppi noin 11 kk iässä. Hän aloitti aikalailla samantien kun ensin hannaillen uskaltautui. Sen jälkeen ei ollakaan pysähdytty. Nyt aivan huippuja on juokseminen (iltariekkuna varsinkin), kiipeäminen, tavaroiden työntäminen / vetäminen sekä tanssiessa ympäri pyöriminen ja laulaminen. Otin eilen pätkän kännykän videolla - on hän sen verta suloinen. <3

Viu Vau peukut työhön pääsylle. Toivottavasti supparit vähän helpottaisi. Ja tietenkin, onnittelut toisesta prinsessasta!

Olen huomannut olevani hieman herkempi suppareiden pelossa nyt toisessa raskaudessa (ensimmäisessähän niitä ei ollut kuin 8h ennen neidin syntymistä) - vaikka mitään sen suuntaisia merkkejä ei olekaan. Toissapäivänä juoksin niin Heathrown kuin HKI-Vantaan päästä päähän ja piti hieman pohtia kun oli sellainen "jännä fiilis" - sillä sitten löysäilin torstaina ja jätin treenit väliin. Sain olla illan rauhassa neidin kanssa, tosin reissun 20h yhtä soittoon valvominen, saapuminen kotiin samaisena aamuna klo. 01.00 - hieman verotti äidin älykkyystasoa - mutta pääasia, että neidillä oli hauskaa. >0D

Mutta nyt takaisin työn kimppuun.

Ihanaista ensimmäistä adventtia kaikille tulevana viikonloppuna!
 
Moikka kaikille!

Voi miten teidän lapsukaiset pölpöttää jo! Meillä kommunikoidaan sanattomasti tai no, muutaman sanan kanssa. Joskus huomaa, että pimukin turhautuu, kun vaihtoehtona on huuto tai kiljuminen, kun ei vielä löydä sanoja.

Olipas kiva lukea Purrin synnytyksestä! Mä aloin heti miettimään, niinpä, se olis taas edessä itselläkin.

Omaa: Täällä ollaan tooodella muhkeassa kunnossa, painoa tullut 16 kiloa :-O
Jaksan vielä treenata suht hyvin, mutta kyllä huomaa 12 tuntisten päivien jälkeen, että mä en kyllä jaksa mtn ylimääräistä...
Nyt suunnittelen kevään opintoja ja so far so good. Olen keväällä 1. jakson ihan normaalisti koulussa ja sitten toiselle jaksolle (alkaa la:n aikoihin) mulle jää yhden ison kokonaisuuden loppu puoli suoritettavaksi. Että hyvältä näyttää, eikä valmistuminenkaan näillä näkymin viivästy liiemmin. Kaikki siis siinä ajatuksessa, että mun ja vauvan vointi on normaali. Ekaksi mä ajattelin, että voinko mä nyt suunnitella näin, mutta sitten tulin siihen tulokseen, että olishan se nyt typerää suunnitella tulevaisuuttaan siltä pohjalta, että raskaus/synnytys/vauvavuodeaika menis jotenkinsa päin honkia...

 
Juup oli tosi kiva lukea Purrin kuulumiset.
Ja tietty teidän muidenkin.

Mila: onnea harjoitteluun, kuinkas siellä on lähtenyt sujumaan?

Meillä on opittu sanomaan ei o ja aina kun kysyy jotakin, että oliko ruoka hyvää: ei o, oliko tarhassa kivaa: ei o.... Ja sille saa sitten nauraa. Meilläkin on opittu tuo anna tai oikeastaan se on anga, mikä ainakin omaan korvaan kuulostaa huomattavasti ärsyttävämmältä :D ja piiiiitkä odotuksen jälkeen myös isi on opittu, mikä kyllä on ikkä. Sitä aletaan huutaa jo tarhan portilla ja kotiin asti kysellään, että ikkä? ikkä? muita sanoja on aukka(auto) ekka(en oo varma onko oikeasti rekka vai joku muu) nappi(neidin unilelu, jolle itse antoi nimen) hankka(hanska) akki(takki) keeekä(kenkä) hakku(hattu), ja apel (appelsiini).... ja paaljon muita. Sen lisäks pajatetaan omaa kieltä joka väliin. Uutuutena on viime viikosta ollut aamu kolmelta huudeltava o-ou, o-ou, jonka aikana neiti tosin nukkuu sikeästi.

Täällä on jo laitettu seuraavan äippäloman hakemus menemään ja kuumeisesti odottelen päätöstä, että saisi määrät tietää. Mää on koulussa helmikuun alkuun asti ja menen sitten vuoden 2013 alusta takaisin. Äippäloman aikana teen yhden harjoittelun ja muutaman kurssin opintoja. Mutta ensimmäiset kolme kk oon suunnitellut olevani ihan vaan kotosalla hiirenhiljaa tutustuen pienokaiseen ja ihmetellen elämää 2 lapsen kanssa. Toki kaikki voi siis mennä päin p:tä, eikä varmasti mene niin ku oon ajatellut, mutta eteenpäin kuitenkin :D

Tää raskaus on ollut täysin erilainen kuin ensimmäinen. Pahoinvointia oli vähemmän ja se kesti lyhyemmän aikaa. Painoa on tullut viime neuvolaan menessä yhteensä se 2kg ja makea ei ole maistunut, paitsi nyt viime aikoina oon alkanut vetelemään suklaata, että voi seuraavassa neuvolassa vaaka huutaa hoosiannaa.. Suppareita on ollut jonkin verran ja selkä on ihan kaput, mutta koitan vielä jaksaa viimeiset tentit ja esseiden palautukset kouluun, kun ei tässä oo kuitenkaan enää ku puolitoista viikkoa ennen joululomaa ja sitten melkein kuukauden loma, jonka jälkeen enää kk koulua ja sitten äippäloma.

Jospa sitä raahautuisi noiden tenttikirjojen pariin... Toivottavasti joululomalla ehtii olemaan vähän aktiivisempi täälläkin. Mutta niin se vaan menee, että ei tässä arjessa paljon tilaa jää harrastuksille tässä vaiheessa. Kauhulla odotan tulevaa, kun on 2 nappulaa, että mitä sitä oikein ehtii ja pystyy.
 
Heippa ihanaiset!

Heti alkuun pahoittelut kun en ole tänne rustaillu piiitkään aikaan :/ Lukemassa tietty olen käyny säännöllisin väliajoin :) 

Purrille Onnea pojasta! <3

Ja tietty onnea myös odottaville mammoille! Niitähän täällä jo aika montaki.. Kaika, Thilduska, Maya_L,*tiitiäinen,ViuVau.. oliko muita..? Anteeksi jos unohdin jonkun.. Niin joo, unohdin ainakin itseni! :D Elikäs täällä odotellaan pikkukakkosta <3 LA heinäkuun lopussa, eli hyvin alussa ollaan (rv 6. menossa). Toivotaan että pikkuinen pysyy matkassa loppuun asti :) 

Mentiin viimein kihloihinkin 11.11.11. :D Oltiinhan sitä oltukki "koeajalla" jo sellaset 9 vuotta ;) 

Täälläkään ei vielä hirveesti puhuta, tai no omiansa kyllä höpöttää kovastikkin :) Äätä(äiti), haua(hauva) oikeestaan ne "oikeet" sanat mitä pikkuherra osaa. Mutta kaitpa se sanavarasto tuosta pikkuhiljaa alkaa kehittyyn..

Kukas se kysyikään kävelystä...hmm.. No kuitenkin, meillä lähettiin käveleen 10kk. Nyt jo osataan hiukkasen jo juostakki tai no ainakin nopeuskävellä :D 


Nyt ei ehi enempää, täytyy alkaa soittaan neuvolaan. Ja lounastaki pitäs alkaa loihtimaan..  

Mutta lupaan palata piakkoin taas tänne höpötteleen :)




...Ups, olin sitten unohtanut painaa tota lähetä-nappia.. No nyt tää lähtee :)


 
Mä taas pikaseen...

Me päräytettiin naimisiin viime perjantaina, silloin tuli 8vee yhdessäoloa täyteen about päivälleen. Kukaan ei asiasta tiennyt, lapset sai kuulla tuntia aikaisemmin. Mentiin aamusella maistaraatissa ihan vaan perheenkesken, Esikoinen toimi kuvaajana ja todistajat tuli talon puolesta. Nyt sitten harjoitellaan uuden sukunimen kanssa. ♥

Onnea Marulle kihloista ♥ onkos häät mielessä?

Kaika Vaikka painoa onkin tullut niin eiks lohduta että ainakin edes viimestä kertaa? Mä ainakin odotan sitä tunnetta että kaikkea viimeistä kertaa, nyt varsinkin kun painitaan kolmosen kanssa että tuleeko olemaan oma vai ulkomailta... (vai kolmas oma ja sit kaks ulkomailta xP)

Purri aika helpolta kuulosti, kuinkas se ukko, kuuliko vasta jälkikäteen vai hellyitkö ja kerroit  lähteväsi laitokselle :D ?

Thilduska Ihq höpöttäjä teillä ja jotenkin ihanalta kuulosti että olet alkuunsa rauhassa kotona ja tutustut pienokaiseen sekä maistelet eloa kahden kanssa. Saat sen jo nyt kuulostamaan helpolta, mutta hyvin suunniteltuhan onkin jo puoliksi tehty :D

Maya Mites, kun Helmestä tuli Helmi, niin onko tällä "pikkuisella yllätyksellä" jotain työnimeä kenties? ;D

Eipä muuta, aatuutilullaa, huomenna katsastukseen, pitääkin kaivaa minihame laatikonpohjalta, on nimittäin aikas roisissa kunnossa tuo vanhus...
 
Heissan taas pitkästä aikaa. Siitä on viikko kun olen viimeksi päässyt koneelle istumaan. On ollut kauheaa hässäkkää, kun muutimme kerrostalokaksiosta rivitalokolmioon :) Ihana talo. 79neliötä ja tämä on oma. Ei tarvi raahata neitiä ja tavaroita portaita ylös, mut kuitenkin pitää kiertää talo kun etupiha on talon takana ja takapiha edessä. Vähän oudosti suunniteltu. Mut täällä on paljon enempi tilaa ja rauhallisempaa kuin edellisessä asunnossa. Ja paljon uudempi kuin edellinen talo. Se oli rakennettu joskus 50-60 luvulla, tämä sentään 80-luvun lopulla :) Milla on kotiutunut parhaiten tänne, nukkuu meidän kans samassa huoneessa vielä kun hänen huone on täynnä tavaraa. Mut eiköhän me kohta saada hällekki oma tila missä olla.

PojanÄiti: onnea avioliittoon astumisen johdosta sekä onnea katsastukseen vai joko se on ollut tänään?

Maru: onnea kihlautumisesta :)

Thilduska: enimmäkseen tytön höpöttely on sitä hänen omaa kieltään, välillä saattaa tulla muutama ihan oikeakin sana. Mut hyvin harvoin.

Ai niin, kävin tänään työhaastattelussa. Enia (Matkapuhelin-, ja nettiliittymä Elisan tytäryhtiö) etsii Saunalahden liittymäkauppiaita. kokopäivätyö, 6,5tuntia päivässä, 5päivää viikossa. Tuntipalkka ensimmäisen kuukauden verran 8,85e, sen jälkeen 9,95e. Sanoi haastattelun lopuksi et ilmoittelee joulukuun puolessa välissä pääsenkö sinne. Oli aika paljon nyt hakijoita. Mut paikkoja on aika paljon avoinna. Kaks vai kolme vuotta oon ollu työttömänä, osaakohan sitä enää töitä tehdäkkään :D

Eipäs tässä nyt tämän enempää. Jaksamisia kaikille odottajille ja hyvää joulun odotusta myös :) Ei saa stressata.
 
: Onnittelut vielä!
Ja juu, onhan tuo kiva tietää, että viimeistä kertaa, mutta kun ei vaan voi käsittää, että mistä nää tulee.. turvotusta juu... neukkutätikin sanoi, että ilmeisesti se sitten on niin, että poikia odottaessa se 20 kiloo tulee mulle helposti..tiedä sitten, voiko lapsen sukupuolella olla merkitystä raskauden aikana nälän tunteeseen tjt

Grenie: Mä pitelen täällä peukkuja, että saisit työn!

Marulle onnittelut kans!!

omaa:
Olin eilen uimassa ja aiheutin hämmennystä, kun kerroin, että vatsassa on vain yksi vauva ja sillä ETA 28.3. :D
Ei meinannu mummot uskoa.
Eilinen meni taas lentäen 6-21.30, joten tänään otetaan relasti päivällä (illalla taas harrastuksiin..)
Huomenna leivotaan lasten kanssa joulutorttuja ja ilmeisimmin podetaan närästystä illalla ;D
 
Heips ihanaiset!

ONNEA PURRI! Hienoa, että synnytys meni hyvin! Kuinkas siellä arki rullaa?

ONNEA POJANÄITI! Melkoisen tempun teitte! emoticon Tsemppiä noihin laps(i)enhankita kuvioihin ja pohdintoihin! :)

Greniekin päässyt ihan omaan kotiin! Onnittelut! On tämä rivitaloasuminen sata-nolla kivempaa, kuin kerrostalossa! :) Meilläkin kesti melko kauan, ennen kuin saatiin kaikki tavarat paikoilleen muuton jälkeen...

Marulle oikein lämpimät onnittelut kihlauksen johdosta ja kyytiläisestä! :) Ihanaa!

Thilduskalla on ihana pieni höpöttäjä siellä! :) Hyvältä kyllä kuulostaa tuo suunnitelmasi!

Kaika: Teidän tyttelin motorinen kehitys oli niin hurjan nopeaa, etten kyllä yhtään ihmettele, että puhetta ei vielä hirveästi tule. Muuten teitin tytteli olis kyllä jonkin sortin supervauva! :D Hyvältä kuulostaa sinunkin tulevaisuuden suunnitelmat. Ja minä oon kyllä samaa mieltä siitä, että kannattaa ajatella nimenomaan positiivisesti, eikä odottaa mitään pahoja asioita tapahtuvaksi! :)

Piia: Onnittelut työpaikasta! Joko oot aloittanu? :)

ViuVaulle  ja tiitiäiselle onnittelut perheenlisäyksestä! :)

Mites
Milan harjoittelu? Joko oot päässy vauhtiin? :)

Meillä lähdettiin kävelemään noin viikko ennen synttäreitä ja nykyään meno muistuttaa jo enempi juoksemista...huoh... :D

Voi että, kun melkein kateeksi käy kaikkia teitä raskautuneita...täällä ei siis vieläkään ole positiivisia uutisia, mutta eiköhän se tästä.

Pojan allergiat alkaa toivottavasti olla historiaa. Oon nyt viime sunnuntaista altistanu omatoimisesti maitoa piimän muodossa, eikä iholla tai vatsan toiminassa näy sen kummempia oireita. Alkuun poika piereskeli ihan hirmuisesti, mutta sekin on nyt vähentyny huomattaavasti! :) Ai että oon  iloinen!

Ei kai tänne mitään sen kummempaa...lähdetään ensi viikolla reissuun ja tullaankin takaisin vasta 20. päivä, joten voi olla etten ehdi pulisemaan ennen joulua...mutta sen verran koitan ehtiä, että käyn toivottamassa hyvät joulut, joten ei niitä vielä! Nauttikaa naiset jouluvalmisteluista ilman stressiä! :D Toivotaan, että saadaan kaikille valkea joulu! :)

 
PÄ: No eipä siinä voinu oikee välttyäkää kertomiselta, ku mies oli kotona ku lähin :D ja kehtas viel eka valittaa et herätin sen, KUNNES tajus et mistä on kyse.. no sit se luuliki jo et ambulanssia soitin ittelleni XD mut sil meni kyl päivä iiiha sekasin.. luuli raukka et menee töihi klo 8 ja oli menny paikalle vain kuullakseen, et duuni alkaaki vast klo 12 :D no eipä se sit enää laitokselle ehtiny siitä, eli näki poikansa vasta yöllä.

meiä arki alkaa pikkuhiljaa rullaa ihan normi urillaan.. Edith alkaa tottua vauvaan ja suostuu taas sovinnolla unille eikä hingu mun syliin, ku syötän vauvaa. Tosin Edith on alkanu vinkuu iha hirveesti.. en tiiä johtuuko sitä ku ei se osaa oikein sanoa mitää ja sit ku ei keksi miten kertois mitä haluaa, ni alkaaki vinkuu.. mut tooooooodella ärsyttävää se on kuitenkin.
 
Milla on kans samanlainen et vinkuu sillon ku pitäisi jotain saada tai päästä syliin. Eilen laitoin hänet ulos nukkumaan kun oli nätti mut aika tuulinen ilma, ei nukkunut kuin puolituntia. Sisällä nukkuu melkein aina 1,5-2 tuntia.

Kävimme eilen kaverin luona vähän askartelemassa joulukortteja kun halpa-hallista sai joulukorttia vastaan pienen paketin lapselle. Kaverini kävi hakemassa ensin miehen työpaikalta meidän lapsen istuimen, sitte tuli meille ja yritimme saada penkkiä oikein asennettua hänen autoonsa. Kolme tyttöä istuu takapenkillä ja kaksi isoa naista etupenkillä :D oli vähän tiivis tunnelma.

Sitte kun menimme sen toisen kaverin luo siellä oli vielä kaksi tyttöä lisää. Eli meitä oli 8 naista samassa taloudessa (kaverilla on vielä tulossa yksi vauva masussaan, jonka sukupuolesta ei ole vielä tietoa) :D Akkavalta. Kaksi kolme vuotiasta tyttöä, sitten nuo nuorimmat oli muutaman kuukauden ikäerolla.

Halpahallissa saimme kahvia ja joulutorttuja maistella. Ostin itselleni piparitaikinaa ja torttutaikinaa. Millan kanssa paistoimme yhden pellillisen pipareita. Ihana jouluinen tuoksu tulee niistä, paremmalta vaan maistuisi jos tekisi itse taikinan, aika kuivan makuinen pipari.

En oo oikeen löytänyt hyviä joulukoristeita tänne. Oon yrittäny melkein joka kaupasta etsiä pieniä joulutonttuja jota voisi laittaa seinille koristeiksi, mut ne on joko kauhean isoja tai sitte ei oo ollenkaan. Mitähän sitä laittaisi?
 
Moikka kaikille!

Huh kiirusta pitänyt myös täällä. Kuukauden päivät oltu kohta töissä ja sitten täälläkin muutto takana. Tuntuu että päivät menee ihan lentämällä ja tosiaan konella istuminen on jäänyt laskujen maksun tasolle. :)

Purri: Isosti onnea pienestä pojasta! Ihanan "helpon" kuuloinen synnytys. Täälläkin muuten tuota vinkumista ilmassa ja se on tooodella ärsyttävää! Meillä vingutaan kun ei saada tarpeeksi huomiota tai ollaan jotakin vailla.

Pojanäiti: Onnea rouviintumisesta!

Maru, Viuvau, Maya, Tiitäinen ja kaikki muutkin (jos jonkun unohdin), tosi paljon onnea plussasta! Ihan mahtavaa että täällä syyskuisissakin alkaa noin moni olla jo raskaana! Huippua!

Mymmeli: Kovasti plussatuulia sinne! 

Grenie: Tosiaan täälläkin muutto takana (viikko sitten). Me muutettiin omakotitalosta luhtitaloon ja pieni kulttuurishokki menossa kun tilaa kuitenkin melkein puolet vähemmän kuin aiemmin. Myöskin sopivien joulukoristeiden hankinta menossa. Kärkkäiseltä löysin ihanan tonttusen istuskelemaan hyllyn päälle. Ai niin ja tosi hauskan kuuloista teidän tyttöjen treffailut.. :D

Kaika: Täälläkään ei vielä juuri puhuta. Äittä-äiti ja auto ovat lähinnä meidän ainoat sanat. Kovasti omaa pälpätystä tulee ja esim. vauvaa hokee jatkuvasti.. :) Meillä tosin se liikkumaan oppiminenkin on ollut hitaampaa. Tällä viikolla vasta opittiin kävelemään, mutta nyt muutaman päivän jälkeen ei enää muuta tehdäkkään kuin kävellään. Kyllä ne raskauskilot sieltä taas lähtee karisemaan! :)

Jahas, mitähän sitä sitten. Tosiaan töihin lähtö sujui yllättävän hyvin. Kuukauden jälkeen tuntuu kuin ei olisi poissa ollutkaan ja onneksi myös poitsu on hyvin viihtynyt hoidossa. Meillä vaan on muodostunut ongelmaksi kun poitsu ei suostu kuin purkkiruualle. Hoidossa tarjotaan itse tehtyä ruokaa mutta se kuulemma vaan yököttää. Sama juttu kotonakin vaikka esim. leipä, hedelmät, jugurtit, rahkat yms. maistuu hyvin, mutta ei se itse tehty ruoka! Onko vinkkejä miten saada se uppoamaan kun itseä ärsyttää se purkkien kantaminen ja tuntuu et noin iso poika saisi syödä jo samaa ruokaa!?! Mietiskelin että jospa sitä vaan raasti tarjoaa sitä omatekoista ruokaa ja jos se ei kelpaa niin ei sitten tarjota muuta.. Mitenkäs muuten tuttipullot, vieläkö teillä on ne käytössä? Meillä juodaan nimittäin vielä suurin osa maidosta tuttipullosta..  
 
Hei, ensiksi nyt yks kysymys teille, jotka vielä muistavat: Eli oliko teillä toisessa raskaudessa niin paljon tissiarkuutta, kuin ekassa? Lopetin pillerit viime kuun 12 pv muistaakseni ja nyt oon sit odotellu menkkoja.
Sit mulle tuli vasempaan tissiin arkuutta, ihan reunaan niin ku silloin ku olin raskaana, mutta toinen tissi ei oo melkein yhtään kipeä? Oon palellu ja kaikkea, en halua ajatella edes mitään raskautta, eniten pelkäänkin vaihteeksi rintasyöpää. En edes ymmärrä, että milloin mun menkkojen pitäis alkaa ku lopetin sen laatan kesken.. No, 10 pv ois kai sit kuukaus siitä ku lopetin laata, että kerkeäähän ne kai sit alkaa tässä parin päivän sisällä.. Mut pelottaa, että jos tää tissikipu (kosketusarka, mennyt aremmaksi ku oon kokoajan tarkistanu, että onks siellä joku vitun muhkura, kasvain vai ei..).. Ihanaa.
Toivon, että toi tissikipu on vaan joku hormonaalinen juttu ku lopetin sen laatan kesken.
(Ja vihaan tällaisia tietämättömiä kipujuttuja, musta tulee aina vainoharhainen, ku meillä suvussa syöpää ja plaaplaa..)

Niin ja harjoittelu on mennyt hyvin, kaks työntekijää ottaa loparit, toivon että pomo ottaa mut ees kesäduuniin.

Mymmeli: Plussaisia tuulia! <3

Purri: Hyvä ku arki rullaa! Ja täälläkin vingutaan ja vingutaan, onneks on välillä aurinkoinenkin tuo poikaiseni :D Ja ainiin, onnea vauvasta :D Ei aina kerkeä tänne.

Ja onnea plussanneille! En muista, että onko tullu lisää :)

PÄ ja Maru (11.11.11. Hyvä päivä, ei voi unohtaa :D), onnea naimisiinmenosta toiselle ja toiselle onnittelut kihloista! :)

Nyt lisää kahvia naamaan, väsyttää vaikka nukuin 8 h ihan hyvin (tosin kahden peiton kanssa, housujen, topin ja kevyen neuletakin kanssa - eikä tullu ees kuuma! Joko siis menkat alkamassa ku paleltaa, tai sit oon raskaana tai sit olen saanut syövän ja nyt mun elimistö on sekasin..), vai miten ois pelkkä flunssa? :D Ei kyllä oo nokka tukkeessa.

Mitkäs joulusuunnitelmat teillä on? Kaikille jouluukuuset? Meillä jouluverhot on jo, joulukrääsää ja muutamat valot on. Paketit on ostettu pojalle ja siskon lapsille, vielä puuttuu seurustelukumppanille lahja.. Vielä mietinnässä kuusi ja kuusenjalka. Rahatilannekin meni tiukaksi ku mun pitää maksaa kuntalisä takas ja kaikkee, mistä ois kiva avautua ja kiukutella tässä.. :D
 
Pikaisesti kommentointia...

Pikatsu: Minä ainakin muistan lukeneeni, että lapsi tarvitsee kymmeniä maistelukertoja, ennen kuin uusi ruoka alkaa maistua, joten sitkeyttä vaan. Oletko koittanut sekoittaa purkkiruokaa ja kotiruokaa keskenään? Sitten voisit vähitellen lisätä kotiruuan osuutta, kunnes lopulta annat pelkkää kotiruokaa... Ruuan rakenne ei kuitenkaan ilmeisesti ole ongelma? Meille hammashoitaja sanoi silloin 1-vuotistarkastuksessa, että ei tuttipulloa enää, vaan nokkamuki. Tosin tuo meidän poika kun ei oikeastaan missään vaiheessa ole pullosta edes juonut, niin ei sinällään ole ongelma...

Niin ja hienoa, että töihinpaluu ja hoitoonmeno sujui ilmeisen kivuttomasti! :)

Mila: En kyllä yhtään ihmettelisi, vaikka hormonitoimintasi olisikin vähän sekaisin noiden pillereiden jäljiltä, kun kerran niin ikävän olonkin teki sinulle. Tuo vainoharhaisuus varmasti osaltaan vaan ruokkii tuota kipua ja palellusta, mutta en kyllä osaa sanoa, miten siitä pääsis eroon... :D Jos vaikka raskaustestin teet, niin on yksi huoli vähemmän! Minuakin on palellut nyt viime aikoina tosi paljon, mutta oon pistäny sen piikkiin, että ikkunat ja ovet vuotaa kylmää ilmaa tänne sisälle... :D

Joulusta: Meillä on joulukoristeet ollu esillä jo muutaman viikon, kun järkättiin pikkujoulut ja tuparit yhdellä kertaa, niin pistettiin sitten oikein kunnolla tunnelmaa. Me ostettiin jokunen vuosi sitten semmonen pikkunen tekokuusi, josta on tullu nyt joulun ykköskoriste! :D Oon ite jo ihan joulufiiliksissä, mikä on vaan kiva asia, kun tuntui, että viime joulu meni ihan ohi, eikä oikein missään vaiheessa tullut sitä normaalia joulujännitystä...

Onko teillä muuten armaat naiset mielipidettä noista marketeista saatavista r-testeistä? Eli onko luotettavuudessa eroa apteekin testeihin? Ihan vaan mielenkiinnosta kyselen, jos jollakulla on kokemusta!? :D
 
Ostin tiimarista muutaman joulutontun ja punaista kartonkia et piirtelin ne tontun ääriviivat paperille ja leikkasin sitte muutaman lisää. Vähän väriä seinälle jotka on valkoiset/vaaleat. Anopilta saimme yhdet jouluverhot. En tiiä jaksanko laittaa kovin paljon joulua kun emme ole edes täällä jouluna paikalla vaan ensin menemme ylivieskaan mun isäni luokse ja sitte sunnuntaina miehen vanhempien luokse tänne kuusamoon.

Jos sitä vaikka ensi vuonna olisi ihan kotona ja laittaisi kaikki mahdolliset kun neiti on vähän isompi ja tajuaakin joulusta jotain. Yhden paketin olen hänelle ostanut, miehen lahja on tulossa just verkkokaupasta postissa tänne päin. Tietää kyllä jo mitä saapi. :)

Ensimmäisen/ainoan raskauteni totesin Clearblue digitaalisella raskaustesterillä. Silloin tiesinkin että odotan, mutta odotin testin tekemistä kahta päivää ennen menkkojen alkamispäivää. Nyt oon muutaman kerran ostanut R-kioskilta raskaustestejä, kun on ollut menkat myöhässä, mut tässä on ollut koko vuoden nii stressaavaa välillä tuon pikkuneidin kanssa et menkat on kolme viikkooki myöhässä. Ei ole suunnitelmissa vielä ainakaan toisen lapsen tulemiselle, ja ei oo noita harjoitteluakaan ku ehkä kerran kuukaudessa (ihan liian harvoin jaksaa tehä mitään) En käytä mitään hormonaalista ehkäisyä, eli kortsulla mennään (silloin ku jotain tehhään)
 
Moikka!

Heti asiaan:

tuttipullot ja tutit: Jep, tuttipullo käytössä iltaisin iltavellin kanssa. Muuten pääsääntöisesti nokkamuki/lasi. Toisinaan (kun ei ole mukista tai ruoan kanssa saanut tarpeeksi maitotuotteita) saa aamupalan jälkeen maidon pullosta. Pikkuhiljaa niistä pois...en stressaa. Varsinkin, kun mulla on hyvin muistissa poikien kanssa, että pikkuveljen syntymän jälkeen isoveljensä hetkeksi tantui takas tuttipulloelämään.
Muutenkin sitä ottaa rennommin, ku ekojen kanssa :D Pääasia mulle on, että voidaan olla ja kulkea ilman, että PITÄÄ olla tutti/tuttipullo mukana. Ne on vähän niin kuin "kotikivaa" meillä.

(..jaahas remppaukot tuli..)

Mila: Tee testi, ni selkiääpä ainakin yksi asia.... Ja niin kuin joku tuolla edessa mainitsikin, se saattaa olla mielikuvitus, joka temppuilee vaan yhdessä hormoneiden sekoillessa.

Raskaustestit: Mulla on menny niin (ja olen tehnyt kaikilla merkeillä ja MONTA testiä), että oli se sitten halpis tai kallein- ne on näyttänyt samanaikaisesti raskauden, MUTTA esim, tässä raskaudessa tiesin 1,5 viikkoa ennen kuin mikään testi näytti plussaa.

Jaahas...ny herättiin..aamupäikkäreiltä..joten takas lapsen hoitohommiin..

Palaan
 
Moi!

Tein testin, joka oli negatiivinen.. Sitä aiemmin testasin yhellä toisella testillä, mutta se meni jotenkin oudosti pieleen..
Menkat ei vieläkään oo alkaneet, mun säännöllisen rytmin mukaan tässä kuussa pitäis alkaa 21. pv.. mutta, en tiedä vaikuttaako nää pillerit sitten, että ei ala vielä ollenkaan tässä kuussa vaikka viime kuussa söin sen puol laattaa ja just tänään on siis kuukausi siitä viimeisestä napista :/

No, oon tietenkin niitä raskausoireita keksiny, aiemmin pystyin olla pissimättä koko päivän töissä tai mennä vasta tauolla, nii nyt pitää 6 h:n työaikana käydä 2 kertaa enemmän :DD
Tällä hetkellä alaselkää jomottelee silleen, että menkat alkais ihan piakkoin, mutta viikko sitten ja kolme päivää sitten ihmeellisesti pisteli ja tuikki alaselkään ja alamahaan ja maha oli ajoittain turvonneen ja painavan oloinen? Epäilin virtsistä, mutta mulla on ollu se viimeks lapsena.

Palelu on jatkunut, nukuin taas viime yön plyyssiasu päällä.. :o Toisaalta poika ja kumppani on flunssassa..
Mua on närästänyt, se pahenee jos olen ollu yli 3 h syömättä ja tämähän alkoi pelottamaan, koska.. No, toivotaan, että pillereiden kesken lopettaminen heittää hormonit niin viturallee, että puskee täydelliset raskausoireet päälle.
Meille ei vielä voi tulla vauvoja, koska minä haluan vakipaikan ja täydet tunnit.. ja sanon itselleni hiljaa mielessäni, että ehkä 1-2 vuoden päästä..

Ja kiitos vastauksista! Toinen tissi on vieläkin kipeä (lol), ollut jo yli viikon :( Odotan menkkoja ja niiden jälkeen varaan lääkäriajan, jos prkl pukkaakin jotaa syöpää mulle tai jotaa..

Eiköhän ne sit ala kohta ja toivon mukaan vie ton rintakivun mukanaan :/

Ahh, olipa omaa napaa taas..

Mitä Muille kuuluu? :o
 
Takaisin
Top