??? Syyskympit Huhtikuun Hulinoissa ???

Iltaa!
Miä oon nyt nukuttanut pojun omaan sänkyyn viikon ajan (pari kertaa kyllä oon yöllä nostanu viereen, jos poju heränny, kun mulla on tullu ikävä :DD tyhmä minä). Mutta siis, ei yleensä enää syö yöllä, pari kertaa tai kerran saattaa herätä yöllä ja vähän inistä tai kiukutella, mutta nukahtaa sitten.
Saattaa mennä kohta jopa vielä paremmin yöt, nimittäin poju on varmaan 2 viikkoa tehny uusia hampaita.. Elieli, kohta jos saisin nukkua 12 tunnin pätkän heräämättä yhtään mihinkään :)) Toivon!

Uninen: Kiva kuulla etten oo ihan ainoana ollut. Ja voi kun kuulostaa tuo Joonan istumistouhu ja muu hassulta :'DD Meilläpä ei vieläkään istuta ilman tukea, sitä odotellessa.
Kyllähän tää aika on parantanut huomattavasti.. Neuvolakäynnit oli aikas rankkoja raskaana kun olin, muistan vasta nyt miltä tuntui istua odottamassa pääsyä huoneeseen, kun edessä oli onnellinen pari.. Tuntui, ettei edes henki kulkenut, ja piti vaan hymyillä takaisin, vaikka oikeasti tunsi surua, omaa pienuutta - huonommuutta, kateellisuutta ja mitä muuta. Huhhuh. Todellakin, olen onnellinen että aika on mennyt eteenpäin ja osaan jo olla iloinen joidenkin parien puolesta täysillä, ja mikä parasta: Elän joka päivä enemmän omaa elämääni, enkä kulje suru mukanani tai tunne, että jotain puuttuisi.
Mutta kyllähän tämä yksin jääminen on kasvattanut, kasvattanut niin pirusti - vielä kun suht nuori ihminen olen, eikä elämää takana paljoa. Joinakin päivinä olen jopa kiitollinen, että jäin yksin ja tekee mieli huutaa kuinka ihanaa elämä onkaan ja tätähän miä odotin, tunnetta että kaikki on taas hyvin :)) <3

Mammaliina: Onnittelut muutosta :)

Mamma: Voi, toivottavasti teillä flunssa helpottanut jo ja menee helpommin syönnit yms! Ja tosi kiva kun, jos pääsette muuttamaan :))

Mymmeli: Kyllä se isompi kämppä varmasti on mukavampi!

Kirsikka: Mulla näyttää vaaka heti grammoja tai kiloja enemmän, jos oon mässäilly! Onnekas oot! :)

Piia: Hyvä, että oli jonkun muun pussi käytettävissä vieressä :)

(Luinkohan nyt kaikkien tekstit, hmm.. Miä taidan hetken jumittaa koneella ja mennä sitten toivottavasti ajoissa sänkyyn :-D)
 
Kyl koti on ihana paikka emoticon Tai no oikeestaan mulla oli ikävä mikroa. Voin sanoa, että puudutti 2 viikkoa lämmittää ruokia vesihauteessa, ei oo mitään nopeeta hommaa.
Loma meni hyvin ja huonosti. Toinen tytöistä ei oikeen suostunu nukkumaan siellä. Nukahti oikeestaan vaan kainaloon ja jossain väliä yössä piti ottaa viereen ja siinäkään hyvin nukkunut. JA muutenkin ne, varsinkin tää samainen nukkuja, kitisivät tosi paljon. Lääkärissäkin käytiin, mut korvat oli ok. Eli hampaita tekevät ehkä kauan tai sitte oli koti-ikävä. Kyllähän sen nyt huomaa, että ne on eilisen illan ja tän päivän viihtyny paljon paremmin. Toisella nyt edelleen on kitinä ja huuto herkässä, mut nukku se sentään yönsä kunnolla vaikkakin vieressä. Ei oliskaan ollut kiva nukkua pitkästä aikaa miehen kainalossa ;)
Mut näin jälkeen päin ajatellen oli ihan hyvä reissu, vaikka siellä olinkin hermorauniona siitä kitinästä. 8 kk ollut liian helppoja lapsia, niin en oo tottunut tollaseen.
Sää oli hyvä, paikka kun on epävakainen, niin kertaakaan ei satanut. Eli tavoite yksi eli rusketus onnistui mutta ne muut meniki sitte ihan persiilleen. Kiloja ei lähtenyt (kiitos mun twix-patukka addiktion), mutta ei tullut lisääkään ja tupakka nyt taida loppua koskaan kele.

Tää oli nyt taas pelkkää omaa napaa, mut vieläki väsyttää eikä ny jaksa niin pali keskittyy kommentoimaan. Jos siis hilpasis sänkyyn ennen kun saa taas hakea ton toisen neidin viereen. 8kk neuvolakin olis tällä viikolla. Saas nähä kuin pali noi on lihonnu, kun ainut millä ne pysy kaupunkireissut kiltisti oli kuivatut paahtoleivät. Ja niitä sitte järsittiinkin kohatalaisesti =D
 
Ja heti toisena yönä kotona meillä nukuttiin taas kunnolla =D Sillä oli siis vaan koti-ikävä, eikä mikään vaiva.
 
Tiko: tervetuloa takasin!

Öh,äh, pöh... Sain tänää mun ultra-ajat... ihan kökösti. Eka on tossa parin viikon kuluttua 11:45 (eli neidin ruoka-aikaan) ja toinen sit vasta heinäkuussa ja heti aamulla 9:30! Pitää soittaa mun äidille, josko se tulis vahtimaan...

Ja huomen pitää pakata! Lähetää tytön kans landelle pe-su ja sain kuulla et mies meinaa sit pitää jätkien illan.. eli byebye Purrin rommipullo! Ei nimittäi jätkät tuo omia juomiaan, kun heidän khylttyyrissään ei ole moinen tapana..

Äh.. en muista mitä mun piti kirjottaa.. oon ihan usvassa, mut en silti onnistu nukahtaa päikkäreille.
 
Hellurei!! 

Ompas täällä erikoisen hiljaista.. huhuu, missä kaikki on?! emoticon Taitaa tää kevät (joka just nyt ei näytä kovin houkuttelevalta -> räntäsäde) viedä voiton tästä foorumista emoticon Totta omalta osaltanikin! On se vaan nii ihanaa ku arska paistaa, lumet sulaa, ilmat lämpenee...Ah, kesä emoticon

Huhhuijaa, sois enää reilu 2 viikkoa reissun alkuun. Voi tsiisus ko tää aika menee taas kerran niiiin nopeesti! Minun rantakunnon tavoittelukin on menny ihan persiilleen ja eihän tässä ajassa enää mitään ihmeitä voi tehä emoticon ha!

Eilen aloin jo laskeskeleen että kui paljo tolle poitsulle pitää ottaa mukaan korviketta ja ruokaa.. Pojan matkalaukku, joka saa painaa 10 kg, ompi kyllä ihan tapissa nuista ruuista ja korvikkeista. Täytyy kyllä laittaa varalta vähän omiinki ja miehen tavaroihin ruokaa ja korviketta, jos vaikka sattuukin käymään nii et just toi pojan matkalaukku vaiks katoasiki. kopkopkop. Toivottavasti näin ei tuu käymään!! emoticon  

Tänää syötiin ekan kerran "alkaen 8kk"-ruokaa. Hyvi uppos vaikka paloja oli mukana. Makuna oli perunamuusia ja lohta. 


Jahas, poika kutsuu. Jäi kaikki kommentoinnit kommentoimatta emoticon  

emoticon Munarikasta pääsiäistä kaikille tasapuolisesti !!!emoticon

 
Heeeiiiiiiiii!

Hilijasta täällä tosiaan.

Purri: ai vitsi, kun tuli sellainen flas bakki noista ultrista. Jänskästtääkö yhtä paljon ku ekalla kerralla? Ihanaa pääsiäistä maalla teille! Mää ostan sulle sitten uuden rommi pullon syksyllä ;)

Omaa (niin kauan ku kerkee)
Pihaa oon laittanut kuntoon, kun sitä on ainakin viime kesän hoitanut joku, jota pihan hoitaminen ei pahemmin kiinnosta, niin vaikkei iso piha ookkaan, niin puuhaa riittää. Mathilda saa takapihalle oman vauvakeinun ja grilli odottaa kasaamista. Grillikausi saatetaan aloittaa nyt vkloppuna, jos kerran ilmat on sellaiset mitä on luvattu. Ulkona oloa siis.. Harrastukset alkaa onneksi olemaan tältä keväältä ohitse. Jotenkin tuntuu, että aika vaan rientää, jospa kesä olis vähän rauhallisempi. Just täällä katselen tätä hävitystä, kun pitäisi siivota, että syksyllä on sitten tällästa, kun ei varmaan jaksa mitään tehdä iltaisin täyden päivän jälkeen.

Mathildakin sai eilen lohta, ostin niitä kaupan kalakuutioita pakkaseen ja eilen keitin kokeeksi yhden. Aikasemmin ollan maistettu sellaista +6kk pilttiä, missä oli lohta, niin uskalsin tätä nyt antaa. Kohtahan meilläkin sitten voidaan siirtyä niihin +8kk piltteihin. Huimaa :D Tuoreita hedelmiä syödään nykyään päivittäin, päärynää, luumua, banaania, vitsi odotan niin kovasti, että saa tuoreita marjoja.

Meillä nytkytellään nykyään konttausasennossa, mutta eipä vielä liikuta. Hassun näköistä. Musiikin kuuntelu on yksi neidin lempipuuhaa. Meillä on keinutuolin vieressä tuo soitin, niin neiti ryömii sen viereen, nostaa kädet ylös ja alkaa kitiseen. Rauhoittuu vasta, kun pääsee syliin ja pimpelipom soimaan. Yksi ihana asia mitä Mathilda tekee nykyään usein bussissa on, että hän kiljuu, on varmaan kanssa matkaajilla kivaa. Hyvää korvikketta en oo vieläkään löytänyt, ja mietin, että josko en mitään etsiskään, kun kohta voi kuitenkin aloittaa ne maitotuotteet ja ruokavalio edelleen monipuolistuu, niin josko sitä sitten yrittäis sinne 1v asti imettää. Mua ei vaan enää huvittas yhtään, mutta kait se on neidin parhaaksi.

Mua väsyttääääääää. Yöt menee koko ajan muka paremmin, mutta mä oon entistä väsyneempi koko ajan. Kait se on sitä, että stressi vähenee koko ajan tulevaisuudesta, siis että oon kotona kesä, ei kauheesti oo rahaa, mutta saapas vaan olla, syksyn kuviot on selvät jne..  Zumba-peli on aaaaaaaivan mahtava :DD Jeps, ei kait siinä sitten muuta. Mämmi odottaa pakkasessa syöjäänsä. pääsisäismunat kaapissa neiti kasvaa kohisten.

Nyt Thilda nukkuu ulkona ja äsken itkuhäläristä kuulu kummallinen vauvanitku, ajattelin, että mikä hätänä, ja menin ulos katsomaan, niin neiti kyllä nukku ihan tyytyväisenä ja siinä hetken kuuntelin, niin joku toinen mutsi meni rauhoitteleen sitä meidän itkuhälyttimen itkijää :DD

Munarikasta pääsistä vaan tosiaan!!!

 
Moro!

Oon kyllä himpun verran kade kaikille teille, joilla on oma piha, jota laittaa! Haluaisin kovasti pienen kasvihuoneen ja -maan, jossa vois sitten itte kasvatella tomaattia ja salaattia ja kaikenlaista muuta mukavaa ja terveellistä! emoticon
Päätin sitten eilen lopettaa noiden Cerazettejen nappailun. On meinaan tainnut viedä meikäläiseltä halut ihan kokonaan. Vitsailtiin miehen kanssa, että varmaan tuohon just perustuukin tuo ehkäisyteho, kun ei koskaan tee mieli! emoticon
Täällä tarttee pikkuhiljaa alkaa miettiä lapsiturvallisuutta. Just tuossa nostin sohvapöydän liinan ylös, kun poju nyhti sitä ihan innoissaan. Saa pian kaikki tavarat päälleen... emoticon Toinen erittäin kiinnostava asia on tuo viirivehka ja sen lehdet. Tarkkana saa nykyään olla tuon mönkijän kanssa. Tänään taisi tuossa jo ottaa vähän konttausasentoa, mutta ei kyllä vieläkään liiku eteenpäin, pyörii vaan pitkin lattioita... emoticon
Allergioista vielä. Oon nyt tämän viikkoa menny ilman tomaattiakin, mutta vielä ei voi sanoa, vaikuttaako vai eikö. Soijalle kuitenkin uskon tuon pojun olevan allerginen ja chilille. Osaako kukaan sanoa, että liittyykö paprika- ja chiliallergiat toisiinsa? Kun eikös chilikin kuitenkin ole periaatteessa paprika...no enikeis...toukokuun yhdettätoista odotellessa...emoticon
Mammaliinalle onnea uuteen kotiin! emoticon Toivottavasti saat mukavat ja hauskat polttarit!
Mila: Toivottavasti pääset nautiskelemaan pitkistä yöunista mahdollisimman pian! emoticon Minä haluisin kans, mutta ei varmaan tule vielä ainakaan kuukauteen onnistumaan...
Mamma: Toivotaan, että asunnon kanssa natsaa ja että yörytmit palautuu ja että esikoisen koulunkäynti palaa vanhoihin uomiinsa! Tsemppiä sinne! emoticon
Tikolle onnittelut rusketuksesta! emoticon 
Purri: Ota rommis mukaan! emoticon Joko sulla on pahoinvointi helpottamassa?
Marulle oikein mukavaa reissua jo nyt, vaikka toki tässä vielä varmaan ehtii toivottelemaan myöhemminkin! Eikö teillä ole paikanpäällä mitään mahdollisuuksia laittaa muksulle ruokaa? Ettei tarttis kaikkea varata mukaan... emoticon
Kaikille oikein ihanata ja lämmintä pääsiäistä! Syökäähän kaikki suklaamunia minunkin puolestani! emoticon

 
Mymmeli: En voi ottaa, ku sit mies nostaa metelin, et lähen muka dokaamaan ja onko hyvä tytön nähdä äitiään kännissä ja jäkäjäkä Jaaa mä en jaksa kuunnella sitä saarnaa

Thilduska: selvä homma Jos niin onnettomasti käy, että juovat. On se kyl 90% varma juttu. Pakko sanoo ettei se ultra jännää yhtää nii paljoo, ku viimeks..Mikä on kyl harmi sinänsä..

Meiä neiti nous taas vaihteeks jammailee konttausasennossa, mut sit se myös kyllä otti hyyyyyyvin varovaisia "askelia" siitä eteenpäin Sai multa hurjat kannustukset kyllä. Samaten tuo pyrkii seisomaan aina ku mahdollista ja vetää ittensä tosi kätsysti polvillensa, jos vaa saa käsillään kunnon otteen tuolista/pöydästä/patterista, mut ei siitä oo vielä uskaltanu nousta seisomaan..
 
Hellurei ja hellät tunteet!
Mies on töissä...... Piti olla vapaata ma,ti ja pe, mutta ei niin ei!!!!!!!!! Keskiviikkona sen piti mennä kouluun, mutta aamulla soittavat että tuletko töihin.
Eilen sovin että mun äiti ja sen miesystävä tulee meille tänään, niin vittu suoraan sanoen mä otin nokkiini, kun mies kysy multa että mitä oon mieltä jos menee töihin. Ilta 9 pavavemmi soittaa ja kysyy. No mä en antanut tätä miehelle anteeksi ja saan huomenna kuulemma lapsivapaan aamun. Eli mies on tänään 8-20 töissä.
No juu tarvitaan me rahaa, mutta silti olis voinut ajatella!!!
Huomenna kuitenkin mennään ulos ja neiti menee sylikummeilleen yöksi.
Esikoinen tulee maanantaina kotiin.

Miksei mulla näy hymiöt kun koitan laittaa? Kumpaakin olen koittanut ( UBB tai URL ) ennen on toiminut nyt ei??
 
Heipsistä vaan kaikille!

Mites pääsiäinen meni? Täällä on ollu melko rauhallista. Eilen käytiin anoppilassa syömässä ja vaihtamassa autoon kesärenkaat, mutta muuten ollaan oltu kotosalla. Mulla on flunssa seilannu ees taas pari päivää, joten on tuosta auringosta nauttiminenkin jääny lyhyiden vaunukäppäilyjen varaan. Niin, ja minun tissit on ilmeisesti seonnu keväästä. Tänään jouduin pumppaamaan 150ml pakkaseen, kun tuntu, että tisut räjähtää, eikä pojukaan ollu syömätuulella emoticon Viimeks tuommosia määriä saanu pumpattua joskus kolme kuukautta sitten. Yölläkin ollu pulassa tuon maidontulon kanssa, kun tuntuu, että tisut on ihan täynnä ja tulee jo tukoksia tai jotain... emoticon
Mites Purrin rommin kävi? Niin ja joko tytsy on noussu tukea vasten ite seisomaan?
Oliko Mammaliinalla mukava lauantai-ilta? Olikos neitonen aiemmin ollut yökylässä? Miten meni? emoticon
Mitäs Kaikalle kuuluu?  Onko niin kiirettä töissä/kotona/treeneissä/oikeessa elämässä, ettei ehdi enää meitä moikkaamaan! emoticon emoticon
Ei mulla muuta. Ajattelin vaan tulla pulisemaan, kun muuten tuntuu olevan niin hiljaista...niin täällä foorumilla, kuin kotonakin...tylsyttää tai jotain... emoticon
 
Mymmeli: Ihme ja kumma toi rommipullo on edelleen baarikaapissa samassa kunnossa, ku lähtiessä! Mutta myös omituista: en nähny kaapissa yhtää ainutta kalja/tms pulloa.. eli tod näk mies vieny ne kauppan, mut MIIIIIIKS se ei oo vieny noita tyhjiä limupulloja siinä samalla?????????? En tajuu... Ja koko kämppä oli pesty lattiasta kattoo, ku sunnuntaina kotiuduttiin.. mut siinä ny ei oo mitää kummallista, ku tuo kuitenki vähintää kerran viikossa puunaa koko kämpän.

Edith nousee tosi ketterästi polvilleen, mut ei oo vielä uskaltanu nousta seisomaan tukea vasten. Tänää kyllä yritti, mut tömähti sit lattialle istumaan. Siitä riittiki sit hupia pariks minuutiks, kunnes tömähti istualtaan selälleen ja sitä se sitte ihmetteli, et kuis näi pääs käymään.. :)
 
Heippa!

Hiljaista on kyllä täällä nykyään, mutta enpä minäkää paljoa ole ehtinyt kirjoitella kun pihalla ollaan touhuttu nytkin koko pääsiäinen ja hommaa vieläkin piisaa vaikka muille jakaa!

Poitsu on viimeviikolla alkunut nousemaan istumaan lattialla ja johan päätä kopsauteltu kun lentää suoraan selälleen välillä kun innostuu liikaa. Eteenpäin päästään jos edessä on jotain todella mielenkiintoista ja kiellettyä emoticon

Yö unet--> joko teillä muilla nukutaan yöt kokonaan? meillä syödään edelleen kerran tai kaksi yön aikana vaikka päivällä saakin jo 2lämmintäruokaa, aamu,-väli, -iltapalankin.

Oli niin ihanat ilmat pääsiäisenä jotta ei voinut kuin nauttia! Ja sai jo esimakua tulevasta kesästä kun poika oli ihan hikinen kun vaunuissa nukkui vaikka päällä ei ollut kuin body+paksutsukkahousut+housut ja kypärälakki. Meidän poitsu vain on tuollainen kuumakalle ollut aina, ainut murhe vain oli jotta sää kuitenki vielä arvaamaton jotta helposti tulee kipeäksi jos liian vähän pukee, kun ei nyt kesä vielä ihan ole vaikka lämmintä onkin.

Mutta nyt taas pitää mennä laittamaan poitsu takaisin pikku unille kun sai syötyä ja hetken jaksoi leikkiä!

 
Täällä kans arki on koittanu tähän huusholliin. pyykkiä on pyörimässä jo toinen koneellinen ja samuel nukkuu tuolla aamu-uniaan.

Vaikka pääsiäisenä oli ilmat todella hyvät, oli kyllä elämäni paskimmat pyhäpäivät :( se on tämä parisuhde ku taas rullaa! mutta ei siitä nyt sen enempää, joskus toisella kertaa!

Samuel pärjää yön ilman ruokaa, ja periaatteessa siis nukkuu, viime yö oli taas tahtojen taistelua kun heräs kolmelta, eikä sitte millää ois selälleen alkanu, muttaku mahallaan vaan ähistiin koko ajan. neljältä sen sitten otin viereen nukkumaan ja nukahti heti, tietenki. Joskus kyllä tulee annettua yöllä maitoa, jos tuntuu että ei rauhotu nukkumaan sitten millään kierii ja pyörii vaan ympäri sänkyä.

Ruoka asiaa nyt tälle palstalle
Päivisin syö viisi kertaa: aamulla puuron(+maito), lounaaksi lämpimän ruoan(+maito), iltapäivällä joku hedelmä tai marjasose(+maito), maito-annos (jolla venytetään vähän iltaruoan antoaikaa) annosiltapala puuroa tms(+maitoa sen mitä juo). Nämä ruoat tulee noin 7-20 väliselle ajalle.

Ja vielä tälle palstalle vähän kehityksestä
Täällä huomaa että kehitystä pienissä asioissa muutenki tapahtuu nyt pikavauhtia :) niinkuin esim. kunnon oma tahto ja itsensä ilmaseminen(ääntä lähtee ihan eri tavalla ja eri äänialoilta). Liikkuminenkin, vaikkei vielä mennä tarkotuksella eteenpäin niin sylissä jo pyöritään ihan hullunlailla, koko ajan pitäs olla istumassa vaikkei se yksin vielä aina kunnolla onnistu. istumisesta menee konttausasentoa hakemaan ja siitä lysähtää sitten saman tien mahalleen ja eilen nosteli itteensä jo vähän käsien ja polvien varaan lattialla ollessaan. Kurkottelee asioita ylhäältä. Ja sylissä ollessa kädet viuhtoo sivuilta toiselle ku jokapaikkaa pitäs koskettaa ja  jokapaikkaan nähä. Tuntuu että ihan yhtäkkiä mun vauvasta on jo tullu niin iso poika *snifs* :) Mummolassa oli oppinut sen, että jos joku muu syö, hänenki pitää saada AINA maistiaisia! tässähän tätä alkaa laihtua kun ei voi syödä tuon pojan nähden ollenkaan *naur* =P

Jospa sitä pääsis tänään tuota pikkusta pihaakin vähän haravoimaan ennen loppuviikon sateita! eilen kun syuli viimesetkin lumet! JEI!!!

Viime keväänä meille tuli sisälle muurahaisia tuolta lattianraosta ja minä ku niitä kammoan sydämeni pohajasta! torstaina käytiin ostamassa jotain silikonia(?) ja mies muuraa tuolta muuutaman raon umpeen, jospa pysysivät poissa....

Perjantaina kunhan saapi rahaa niin pitää lähtiä ostamaan multaa ja uusia ruukkuja että saa kasvit uuden pesän itelleen :) näyttää jo tuoki yks tuossa viimesiään vetelevän... (mää en oikeesti oo mikään viherpeukalo)

No juu! kotihommat kutsuu vielä kun niitä saa hetken rauhassa tehä ennenku pikkumies herää.

SII JUU :)
 
Täällä kans arki on koittanu tähän huusholliin. pyykkiä on pyörimässä jo toinen koneellinen ja samuel nukkuu tuolla aamu-uniaan.

Vaikka pääsiäisenä oli ilmat todella hyvät, oli kyllä elämäni paskimmat pyhäpäivät :( se on tämä parisuhde ku taas rullaa! mutta ei siitä nyt sen enempää, joskus toisella kertaa!

Samuel pärjää yön ilman ruokaa, ja periaatteessa siis nukkuu, viime yö oli taas tahtojen taistelua kun heräs kolmelta, eikä sitte millää ois selälleen alkanu, muttaku mahallaan vaan ähistiin koko ajan. neljältä sen sitten otin viereen nukkumaan ja nukahti heti, tietenki. Joskus kyllä tulee annettua yöllä maitoa, jos tuntuu että ei rauhotu nukkumaan sitten millään kierii ja pyörii vaan ympäri sänkyä.

Ruoka asiaa nyt tälle palstalle
Päivisin syö viisi kertaa: aamulla puuron(+maito), lounaaksi lämpimän ruoan(+maito), iltapäivällä joku hedelmä tai marjasose(+maito), maito-annos (jolla venytetään vähän iltaruoan antoaikaa) annosiltapala puuroa tms(+maitoa sen mitä juo). Nämä ruoat tulee noin 7-20 väliselle ajalle.

Ja vielä tälle palstalle vähän kehityksestä
Täällä huomaa että kehitystä pienissä asioissa muutenki tapahtuu nyt pikavauhtia :) niinkuin esim. kunnon oma tahto ja itsensä ilmaseminen(ääntä lähtee ihan eri tavalla ja eri äänialoilta). Liikkuminenkin, vaikkei vielä mennä tarkotuksella eteenpäin niin sylissä jo pyöritään ihan hullunlailla, koko ajan pitäs olla istumassa vaikkei se yksin vielä aina kunnolla onnistu. istumisesta menee konttausasentoa hakemaan ja siitä lysähtää sitten saman tien mahalleen ja eilen nosteli itteensä jo vähän käsien ja polvien varaan lattialla ollessaan. Kurkottelee asioita ylhäältä. Ja sylissä ollessa kädet viuhtoo sivuilta toiselle ku jokapaikkaa pitäs koskettaa ja  jokapaikkaan nähä. Tuntuu että ihan yhtäkkiä mun vauvasta on jo tullu niin iso poika *snifs* :) Mummolassa oli oppinut sen, että jos joku muu syö, hänenki pitää saada AINA maistiaisia! tässähän tätä alkaa laihtua kun ei voi syödä tuon pojan nähden ollenkaan *naur* =P

Jospa sitä pääsis tänään tuota pikkusta pihaakin vähän haravoimaan ennen loppuviikon sateita! eilen kun syuli viimesetkin lumet! JEI!!!

Viime keväänä meille tuli sisälle muurahaisia tuolta lattianraosta ja minä ku niitä kammoan sydämeni pohajasta! torstaina käytiin ostamassa jotain silikonia(?) ja mies muuraa tuolta muuutaman raon umpeen, jospa pysysivät poissa....

Perjantaina kunhan saapi rahaa niin pitää lähtiä ostamaan multaa ja uusia ruukkuja että saa kasvit uuden pesän itelleen :) näyttää jo tuoki yks tuossa viimesiään vetelevän... (mää en oikeesti oo mikään viherpeukalo)

No juu! kotihommat kutsuu vielä kun niitä saa hetken rauhassa tehä ennenku pikkumies herää.

SII JUU :)
 
Iltaa!



Täällä on ollut joo hiljaista :/



Meillä pääsiäinen meni hurahtaen, eilen lähdettiin molemmat yökylään papalle ja päästiin nauttimaan hyvistä keleistä omakotitalon pihalla <3 Poju tutustui nurmikkoon ja pikkukiviin, oikein innoissaan oli!



Tahto täälläkin kasvaa, minä luulin, että se pari viikkoa sitten alkanut kiukuttelu yms tarkoittaisi hampaita, mutta ilmeisesti on minun rakas myttyseni kasvamassa vaan ja lähenemässä uhmaa :D

Tänään aamulla poju kitisi kaikelle - siis aivan kaikelle! Oliko sitten nälkä, vai Tahtotahtotahto? Päivällä oli sitten taas tyytyväisempi, mutta kyllä tänään ekaa kertaa mulle koko pojun aikana tuli sellanen "Ähh, miä en jaksa kuunnella tota kiukuttelua!".. Eikä vielä ole edes kunnon uhma tullut eteen :D

Ainiin ja meilläkin vihdoin ryömitään ja lujaa! Mitäs muuta, jos olen ottanut sen yöksi viereen, niin se on osannut herättää mut jo kuukauden niin, että vetää täysiä mua hiuksista tai sitten työntää sormet nenään tai vaihtoehtoisesti puristaa täysiä poskesta tai jostakin :D



Pia: Hyi, muurahaisia!



Mymmeli: Meillä kans pari päivää sitten poju joi tosi vähän tissistä, sillä kai niin kova vauhti päällänsä.



 
Moikka!

Juuh, hiljasta täällä tosiaan. Me oltiin viikko pääsiäisen aikaan reissussa, joten ei oo ehtiny edes lueskeleen. Mulla alko siellä reissussa ollessa ne eka menkat, joten testailuja ei tarvi enää tehdä. Ovistahan ne mun 3 viikon takaset tuntemukset siis taisivat olla! Olipa muuten menkatki sit paljon kipeemmät ku ennen raskautta. Pari päivää oli tosi karsee olo. Pääsiäisreissulta saatiin sit pojalle nuha ja täs on 3 viimistä yötä menny valvoessa. Viime yö oli pahin ku pääsin nukkuun vasta 3 aikaan yöllä ja senki jälkeen poitsu herätti noin puolen tunnin välein. Nukkumaan ei suostunu ku mun masun päällä tai ihan kyljessä kiinni ja sylissä. Niin ja joka kerta ku heräs (eli puolen tunnin välein) piti nousta ylös ja kävellä, jotta rauhotuttiin. Huh huh! Tää päivä on aavistuksen menny sumussa. Nostan totisesti teille hattua, joilla pienet heräilee paljon öisin. Meillä on totuttu nuihin hyviin öihin (herää vaan 1-2 kertaa aamuyöstä tai vasta aamulla). Onneks mies töistä tullessaan otti poitsun niin sain nukkua melkein parin tunnin päikkärit. Nyt poitsu nukkunu klo 21 asti ja kerran oon käyny sen rauhottelemassa takas nukkuun, joten jännityksellä odotan miten ens yö sujuu.

Oma tahto: Täälläki on puol vuotta täytettyään alkanu tosissaan tulla omaa tahtoa. Meteli nousee jos ei saa haluamaansa. Ja kiukutella jo osataan. Huh, tosiaan sitä uhmista odotellassa.

Meillä opittiin viimein kääntymään ja nyt koko ajan ollaan kääntyilemässä. Sit mahallaan kdset ja jalat viuhtoo ku ois uimassa ja sit välillä kokeillaan nostaa pyllyä ilmaan. Kova halu ois liikkeelle mut ei ihan viel onnistu. Istuminen onnistuu jo tosi hyvin. Tyynyjä oon laittanu sivuille ja taakse suojaksi ku ei täysin oo ne suojeluheijasteet vielä tullu.

jahas tuli omaa napaa vaan, mut nyt pakko lähteä nukkuun et jaksaa yöllä heräillä! Paremmalla ajalla kommentoimaan!
 
Moro!

Pääsiäinen meni munaa ahmimalla ja nyt saa sitten sen energian käyttää hyötyliikuntaan. Eli pyykkäämäällä,siivoomalla ja pihahommilla.

Tempperamenttia löytyy meijänkin sälliltä, syömisestähän ei tule mitään jossei saa pitää omaa lusikkaa kädessä. Sitä sitten tiputellaan lattialle, ja sitten se on nostettava n.100kertaa ylös, jos meinaa että herra avaa suunsa... Yölliset syömingit olen saanut nyt loppumaan, mutta herää joka tapauksessa sen pari kertaa yössä, ja vaatii tuttia. Aamulla kuuden maissa annan sitten tilkan maitoa, ja jaksaa vielä tunnin tirsata ennen aamupalaa.

Just nyt kun olis 10 kättä ja 5 vaihtopäätä, kun pitäisi revetä joka paikkaan. Tai sais edes siivota rauhassa... *huoks!*
Joskus kun oikein väsyttää, niin mielessäni kiroan kaikki alimpaan ******tiin. emoticon

Noh, arska paistaa ja mukula huutaa lattialla joten lähdenpäs ulkoilmaan vaunuilemaan ja haravoimaan.. Arg!
 
Heipparallaa,

Aivan ihanat kelit ollu ja sisällä on käyty vain tekemässä ruokaa ja nukkumassa. Pihalla on hierveästi hommia ja on edelleenkin. Joona nukkuu nykyään mielettömän hyvin päikkärit pihalla vaunuissa ja yötkin menee vain yhdellä syötöllä. Nukkua siis saadaan mutta silti olen koko ajan vain väsyneempi ja nyt ei jaksais herätä edes sitä yhtä kertaa :)

Tuolla pienellä rämäpäällä on aivan hirveä meno päällä koko ajan, kaikkea mahdollista vasten noustaan seisomaan ja välillä luulee olevansa niin etevä että ei tarvitsisi pitää kuin yhdellä kädellä tukea mutta sitten kyllä mennään kumoon. Tällä hetkellä otsasta löytyy rukea, sininen ja vihreä mustelma ja tuskin tulevat olemaan viimeiset mustelmat Joonan otsassa.
 
Hohhoijaa kai sitä pitäis taas nousta täältä ihanan pehmeältä sohvalta ylös ja lähteä tekemään ruokaa
 
Auringoista päivää täältäkin. 
Mä en tajua miksen mä saan noita http://www.cosgan.de/smilie.php?wahl=0&ziel=froehlich
hymiöitä enään toimimaan?

Pikatsu: Meilläkin kääntyillään kovaa vauhtia ja sitten jalat vispaa hulluna.
Välillä on peppuakin nostanut, mutta konttauksesta ei oo vielä mitää merkkejä.
Lattialla missä ei ole mattoa, niin pääsee liikkumaan hyvin.
Meillä on muuten hampaan alkuemoticon

Tempperamenttisuus: Meillä oli tänään känkkä aamu neidillä kun puuroa yritin antaa.

Mitäs aiotte vappuna? Me ollaan ihan kotosalla tällä tietoo. Myyrmäessä käydään la tai su vappumarkkinoilla, mutta saa nähdä kun on luvattu kylmät säät.
Pitäis kohta mennä herättelee tyttöö, niin pääsis hakee esikoista tarhasta. Pitää omalla autolla nyt hakee, kun bussi lähtis 13:30.
Kämppä on viel pikkasen tavaroiden peitossa, mutta huomenna tulee perhetyöntekijä, niin jos sen kaa saisi laitettua tätä kämppää. Saa nähdä minkälainen ihminen sieltä tulee.
 
Takaisin
Top