Moikka!
Ah, ihanaa! Meillä on taas lakattu ruokalakkoilemasta! Puuroa tosin en oo vielä kokeillut, mutta josko sekin taas viikon tauon jälkeen maistuisi... ongelmana kun on ollut, että tuo ei suostu syömään leipää tai muuta niin paljoa, että ei ois nälissään. On meinaan alkanut nyt taas viimeistään siinä vaiheessa huutelemaan maitoa sänkyynsä ku isi tulee aamulla kuudelta töistä, ja sen jälkeen Joona on jatkanut uniaan heti, eli nälkähän se on ollut.
Mitä teillä muilla syödäänkään iltapalaksi? Pitääkö se nälän poissa sen 12h? :)
Maarisen tuliterä keittiöväline, jee! Vähän kateellisena lueskelen, musta ois ihanaa, jos ois se täydellinen keittiö, mutta eipä tässä vuokralla ollessa ole mahdollisuuksia (=kiinnostusta) ruveta mitään hienoa laittelemaan. Katsotaan sitten, jos sitä joskus se oma koti ois.. ;) Tosin mä oon allerginen kaasulevyille, mutta hieno kiertoilmauuni ois ihana! Samoin haluisin siis erillisen keittotason ja se uuni vois olla jossain toisaalla keittiössä, syrjemmässä ja ei lattiatasossa... Haaveita haaveita. Keittiö on mulle kyllä oikeesti se kodin sydän! <3 (ja kylppäri :D Tässä vuokrakämpässä se on tuo vierasvessa, kylppäriä en oo sillain sisustellut...)
Turkoosi lapsensänky kuulostaa ihanalta! Oijjoi! Mä haluaisin jonkun spessusängyn tuolle lapselle... jotain kivaa siinä siis oltava - mutta voitte arvata, että meillä isi haluais sellaisen ällöruman jenkkityylisen hienon formula tai paloautosängyn. Jepjep... katotaan kuka sitten joustaa ;)
Mua vaan harmittaa, kun keväällä oli huutiksessa sellainen ihana ja täydellinen sänky, mutta mieshän ei sitä vielä halunnut. Tuota laidan irroittamista oon kans ehdottanut, mutta jostain syystä sekään ei miehelle sopinut, pöh.
Maariselle piti vielä sanoa, että johan tuolta sun blogin puolelta näki, että kivalta se tyttösen huone jo näyttää, ihan laittamattakin! :)
Jossain puheltiin noista sadepäivätekemisistä, ja piti vinkata, että meillä ei piirtäminen kiinnostanut sitten yhtään, mutta Halipossulla kylässä isot pojat väritteli yhdessä värityskirjaa! Ja kotiin tultua kaivoin pussukan, jonka anoppi oli viikkoa aiemmin antanut, ja siellä oli kyniä ja Salama McQueen -värityskirja, joten alkoihan se värittely kotonakin maistua! Ja oli sitä näemmä mummolassa jo väritelty, minä hassu kun olin laittanut sen värityskirjan ja ne tussit katsomatta vaan kaappiin, aatellut, että siellä ne saa vielä vuoden-pari muhia, että oppikoot piirtelemään ihan tyhjälle paperille eka! Mutta avot, värityskirja, siinä se innostus!
Pranametri mä kans vaadin ala-asteella saada sen puisen hienon ruskean nokkahuilun, mutta sen kohtalosta en tiiä... meillä on noita myös ala-asteenperuja (ilmeisesti mun ja veljeni?) olevat 2 noita perus "kermaisen beigen" värisiä muovisia kapistuksia. Mutta ne kelpaa Joonalle ja onhan se äitikin niillä parit ukkonooat ja ostakaamakkarat luritellut. Joskus osasin oikeesti soittaa jotain ihanaakin, muistan harjoitelleeni Päivänsäteen ja Menninkäisen, mutta enää en kyllä osais... Musikaalisuutta mulla ei muuhun sitten olekaan, nokkahuilu oli ilmeisesti riittävän helppo soitin :D
Ja Joonalle ois ihanaa saada sellanen iso "sylirumpu" tiiättehän, sellaisen letkeän reggaetyyppisen ihanan! Maarinen varmaan sen nimenkin tietäis (mäkin tiedän sillä olevan nimi, mutta en nyt millään saa päähäni..)?
Potta kulkeutui taas vessaan piiloon. Ahistaa vaan hirveesti ajatus, että millä tuon opettaa kuivaks, vaikka sitä kuinka koittaa tässä olla mukamas stressaamatta. Mutta kiitos Maarinen, ehkä annan sille armoa ja yritän lakata ajattelemasta, kuinka Tuik:in Kaapo-poika on jo täyskuiva! :O
Hei tehdäänkö muilla sellaista, että kun laps koittaa tehdä jotain kiellettyä, niin se tulee kääntämään äidin katseen pois? Joona ekaa kertaa viikonloppuna mummolassa koitti hiippailla leluhyllyn luo hakemaan sen päältä tuttia (jonka olin siltä ottanut pois ja kieltänyt laittamasta suuhun, jos ei ole menossa nukkumaan). Joona vaan tuli siihen mun luo, käänsi leuasta työntämällä mun katseen toiseen suuntaan, jotta en näkisi, että se sinne hyllylle menee. Varmaan viistoista kertaa tuli kääntämään mun pään, lähti hiippailemaan ja parin askeleen jälkeen tarkisti, että katsonko. Ja kun katsoin, niin se ähkäisi turhautuneena, tuli takas mun luo, käänsi mun pään ja lähti takas hyllylle. Ja tätä siis toistettiin vaikka kuinka monta kertaa, eli ihan suunnitelmallisesti se tuli kääntämään mun katseen! Ja tänään sitten kotona toistui, kun istuin pöntöllä ja Joona halusi leikkiä saippuapurkilla, ja kielsin pumppaamasta saippuaa turhaan lavuaariin, niin se tuli siihen aina kääntämään mun katsee pois :D Toisaalta herttaisen söpöä, että se tajuaa, että äiti ei saa tätä nähdä, mutta kuinka hölmö voi olla pienen lapsen ajatus, että tulee itse kääntämään äidin katseen muualle! Ihan kuin se pieni viekas ilme ei jo kertoisi riittävästi, että äiti varmasti tarkkailee pojan tekemistä siinä vaiheessa! Hihih!