Syyskuun lapsi 2012 :)

Täällä kans laskureiden mukaan LA24.9 ja viikkoja 5+, mut ensimmäiselle neuvolakäynnille vasta ens viikolla. Pikkukakkonen on tulossa ja jos sattuu, niin saapi viettää synttäreitä isosiskon 2v kanssa samana päivänä. On nimittäin laskettu aika sama kuin esikolla. Lauantain haamuplussa ja maanantain vahva plussa ja nyt meinaa raskausoireetkin nostaa vähitellen päätään. Vilutusta, nälkää, väsymystä, unettomuutta. Mut kaikesta huolimatta vielä jumpassa käyn ja tyttösen kanssa muskarissa, perhekerhossa ja yhteisessä jumpassakin. Ratsastuksen ajattelin laittaa tauolle ens kuussa.
 
mä en voi vielä uskoa, että tein muutama tunti sitten positiivisen testin. mulla heräs eilen epäilys, ties mistä johtuen, ja tänään fiilistelin ajatuksella ja päätin käydä ostamassa testin. plussa. ihan mieletöntä. mies ei vielä tiedä, kun on työmatkalla ja palaa huomenna. täytyy rauhassa miettiä, että milloinka ja miten kertois. jotenkin ajatus toisesta lapsesta (esikoinen 13kk) on pyöriny ajatuksissa jo muutaman kk, mut ei sitä oo vakasti aatellu, että näin nopeasti se kävis toteen. Kun kaikkea on ehtinyt suunnitella ennen toisen lapsen tuloa, mutt kohtalolla on eri suunnitelmat. Ihanaa...jos nyt kaikki menee hyvin, niin LA ois 28.9.

hmph. mulla on pieni ongelma. ois reilun viikon päästä aika hammaslääkärille, ja siellä ois tarkoitus tehdä röntgen koskien visuria. viime kerralla, ei poistettu hammasta kun raskauduin, ja nyt historia toistaa itseään. tosin, viimeksi röntgen ehdittiin tehdä ennen raskautta. mites nyt ton uuden röntgenin suhteen?
 
Hammaslääkäri jos osaa asiansa niin ei edes suostu ottamaan röntgeniä enää kun olet raskaana. Eikö vanhat kuvat kävisi?
 
Onnea ja tervetuloa syysodottajien joukkoon kaikille uusille plussanneille. :) 

Mie taisin käydä hammaslääkärissä viime viikolla ja kyllä ainakin kirjotin siihen esitietolomakkeeseen raskaudesta. Mulla oli juurihoito ja en oo aivan varma ottivatko röntgenin. En kyl ihmettele vaikka ottivatkin, kun hampaasta lähtee nyt jo vissiin paikka irti. :( Toinen kerta jo. Tuntu eilen painetta hampaassa ja sen jälkeen alko hirvee särky. Ens kuun lopulla uus aika ja vois kyllä sanoa et repikööt koko hampaan vaikka irti, mulle ihan sama. 
 
vanhoista kuvista on lähes kaksi vuotta aikaa ja ongelman ydin on se, että en haluaisi mainita vielä raskaudesta näin alkuvaiheessa. sukulaisia töissä samassa paikassa, ja heillä on pääsy tietoihini. viime kerralla jouduin kertomaan yhdeksännellä viikolla, miksi kieltäydyn visurin poistosta. nyt haluaisin pitää tämän uutisen vähän pidempään omana tietonani... en vaan keksi muuta pätevää syytä, ettei otettaisi koko kuvia. kun hammas ei ole edes kipeä, mutta kyllä se joissain vaiheessa on poistettava kun se ei tuu ulos kokonaan ja on hermokanavassa.
 
Lillii: Mulla oli ihan sama ekassa raskaudessa. Oli niin kamala olo, etten voinut harrastaa yhtään mitään ja yks tuttu samassa tilanteessa juoksi puolimaratonia... :)
Se on tosi ärsyttävää, kun joutuu salailemaan, koska ei halua kertoa vielä tässä vaiheessa kellekään. Minäkin jätin työpaikan illanistujaiset suosiolla väliin, kun varmasti ois alkaneet puhua, jos en olis juonut edes ruuan kanssa viiniä. Mistään muustahan syystä nainen ei voi olla juomatta...

 
Destiny: Itse kävin muutama vko hammaslääkärissä ja oli tarkoitus ottaa rtg, oli siinä vähä enne plussannut ja kerroin asiasta trille -> ei otettu rtgtä.

Muistathan myös hammaslääkärit ja hoitajat ovat vaitiolovelvollisia. Ainoastaan sinua hoitavalla henkilökunnalla on lupa katsoa tietojasi luottamuksellisesti. Jos asia epäilyttää ketkä käyvät tietojasi katsomassa, sinulla on oikeus pyytää lokitiedot ketkä ja koska ovat tietojasi käyneet katsomassa. Asia on vielä vakavempi jos tuttu/sukulainen käy luvatta tietoja katsomassa!!
 
Meillä myös syyskuun vaavi masussa kasvamassa <3
Erittäin toivottu esikoinen tulollaan, ensi viikolla käydään ultrassa varmistamassa, että kaikki on ok.
Viime kesänä todettiin valitettavasti keskeytynyt keskenmeno samaisessa ultrassa joten hiukkasen jännittää :(

 
Yozzun, tervetuloa! Jännitetään sun puolesta, että kaikki menee hyvin! :)

Lillii ja Siiri11, mä yhdyn tohon. Kun odotin esikoista, jouduin kavereiden kunnon tarkkailuun. Joka ikinen kerta kun vaan tavattiin, multa alettiin tentata, josko olisin raskaan ja kauheasti epäilyksia yms. tosi ärsyttävää... no nyt tän toisen raskauden myötä, mä haluaisin pitää tän salassa ihan niin pitkään kuin vain mahdollista. Kun esikoista venasin niin jouduin jopa ostamaan alkoholitonta viinia kotiin, kun järkättiin illanistujaisia, ja kävin salaa keittiöstä hakemassa lisää sitä alkoholitonta, niin sainpa sillä tavalla johdettua harhaan...eh))

Hammaslekurista sen verran vielä, että menen sinne tarkastukseen, ja kerron rehellisesti, että hammas ei vaivaa ja en turhaan haluaisi sitä sorkkia. Jos alkaa vaivaamaan, niin sitten katotaan:) tässä tapauksessa en usko että he haluavat kuvata, jos ei ongelmaakaan ole.
 
Meillä oli viime raskauden aikaan kans illanistujaiset ja ei ollut vielä tarkoitus kertoa kenelläkään, mutta ei oikein mennyt läpi mun "maha on kipee" selitykset juomattomuuden suhteen. Ja sitten kun suoraan joku kysyi, että ootko raskaana niin en osannutkaan kieltää :/ Siellä sit juttu kulki lähempien sukulaisten kesken nopeesti ja kovasti onniteltiin ja hymyiltiin. Se raskaus tosiaan sitten keskeytyi ja muutamille joutui ison pettymyksen tuottamaan :(

Tällä kertaa pidetään mahdollisimman pitkään omana tietonamme.
Nyt on taas bileet tiedossa viikonloppuna ja aattelin nyt sanoa kyselijöille ihan vaan, että yritetään vauvaa ja ei tiedä vielä olenko raskaana, niin en uskalla juoda.
 
Mun meili ei nyt ole päättänyt ilmoittaa kenenkään kommenteista yhtään mitään :D Ja täälähän on vaikka ja mitä... Omalla kohalla huonovointisuutta ei ole, voisin päivästä riippuen syödä koko ajan... ainakin sen oon huomannu että viimistään kolmen tunnin välein on pakko syödä tai tulee ns etova tai heikko olo... Tänään vapaata koulusta ja pitelen sormia ristissä ettei junnulla ole mahatautia... Vauvanvaatteita on tullu hypisteltyä niin paljon että oon jo lajitellu 70cm alespäin olevat tuohon odottamaan että koska ne pestäisiin :) Kestovaipat myös tulee pestä ennen käyttöön ottoa... ja noitahan on siis kerääntynyt tässä todella kiitettävä määrä...

Ihana kuulla noista varhaisultrista, ite odottelen että sinne viikolle 12 jos sen ekan ultran sais ihan kunnalliselta... se selvinnee kuhan ny ensin pääsen sinne neuvolaan, ei onneksi enää kovin kauaa tarvi odotella (6.2).

Eelis: ai yhdeksäs riskialttein? ite muistin että jos 8vk menee hyvin ni on taas yks virstanpylväs selvitetty... sormet ristissä varmaan kaikki täällä :)

TinsQ: mulla nous tossa viikossa paino 2,5kg ni jo pari tyyppiä heitti että mitäs jos saatteki kaksoset :D ei mua haittais, multa nimittäin laitetaan putket poikki tän jälkeen kun ei taida tuo kroppa pahemmin kestää...

Häyde91: mulla juniorista kuului sydänäänet viikolla yheksän ja jotain mutta normaalia on että kuuluvat vasta viikolla 11 ja sen jälkeen... Koska sul neuvola? samoilla viikoilla nimittäin mennään :)

Erica: aika tutulta kuulostaa, meillä takana yritystä puoltoista vuotta, mulla kolme entuudestaan, miehen kaverit oli hitaita ja no kunnallinen ei olisi ottanu meitä potilaikseen (juuri noiden kolmen vuoksi) ja yksityiselle ei olisi ollut varaa... heitettiin ns hanskat tiskiin ja oli muuttoa yms niin avot :D tuola se ny on :)

aanu84: :(... jaksamisia...

Lillii: jaksamisia odotukseen ja toivottavasti nyt on tärpännyt <3

eelis: hienoa että olet jättänyt menneisyyden taakse, itse uskon että ihmiset voi muuttua <3 toivotaan että tämä raskaus menisi edes hieman "normaalimmin".

Meillä tosiaan on kerrottu kaikille :D siis tuntuu että jopa tuntemattomillekin :D Mutta on heti sanottu että siis ihan aluillaan ja että toivotaan että kaikki pitää sormet ja varpaat pystyssä että kaikki menee hyvin <3 Väsymys näkyy niin että ysiltä olen nukkumassa, itsekseni heräilen 6-7 aikaan, tottumiskysymys kun joka pv soi kello 0550 että kouluun kerkiän ajella... tänään onneksi siis vapaapäivä niin saa taas laiteltua kämppää ja hoideltua asioita.

Piaffi: peukut pystyssä teidän puolesta :)

Destiny : kai sen hammasröntgenin voi ottaa... ite en yhtään ny muista... oliko muuten niin että kun on raskaana niin hampila on ilmainen? vai oliko tämä kuntakohtainen juttu?

yozzun: peukut pystyssä ja ite kannatan myös tuollasta rehellisyys linjaa, koulussa mun koko luokka ties yrityksestä ja tämän vuoden eka koulupäivä kerroin kaikille plussasta ja toivoin hyviä ajatuksia matkalle :)

Nyt jos kokeilisi taas syödä jotain ja ehdottaisi tuolle juniorillekin jotain ...
 
Hengitys sisään ja ulos... iiihan rauhassa... säikähdin tuossa vessassa käydessä... hieman värjääntynyttä valkovuotoa... mutta sitten muistin että mulla on muistaakseni ollut aiemmistakin sama homma ja juuri näihin aikoihin... mua ei satu mihinkään ja nyt aion ottaa ihan rauhallisesti... kun oiskin rahaa niin painuisin sinne yksityiselle samantien ultraan :/
 
Voimia Poikaselle ja toivotaan parasta!

Minä olen itse vähän turhankin hysteerinen edellisen km:n takia :( Välillä kun sattuu niin miettii, että onko jotain vialla ja sitten kun ei tunnu missään niin miettii, että nyt on varmaan jotain vialla. En nyt sentään ole ulospäin hysteerinen, mutta sisällä myllertää. Jospa tuo yksityisen varhaisultra osoittaisi kaiken olevan ainakin toistaiseksi kunnossa niin pystyisin varmaan vähän rauhoittumaan.

Olen 32v, joten hirveästi ei ole hyviä vuosia jäljellä yrittää :( Vauvaa on nyt yritetty 1,5v ja kuume on niin kova, että itku tulee lähes joka kerta kun näkee vauvoja tai raskaanaolevia jossakin. Nyt viime lauantain plussan jälkeen itkenkin ihan ilosta samassa tilanteessa :) Ja rukoilen, että kaikki menisi tällä kertaa hyvin.

Miehen kaksi kouluikäistä lasta ja siskon lapset onneksi lievittävät vähän tätä äitiyden kaipuuta :) Mutta olisi se vaan elämäni paras hetki, kun saisin tuntea oman pienen tuhisemassa tuossa rinnan päällä :')

Tsemppiä ja voimia kaikille muillekin samassa tilanteessa painiskeleville!
 
Onnea kahdesta viivasta!! :D Kannattaa sun kysästä siltä hammaslääkäriltä siitä röntgenkuvasta, että uskaltaako ottaa vielä vai voiko jättää odottamaan tuonnemmaksi.
 
Poikanen?: Mulla on neuvola 8.2 eli aika samoihin aikoihin mennään. :D 

Yritin varata varhaisultraakin mut kukaan ei vastaa yksityisellä puhelimeen. :( Eikä ne tos julkisella tee varhaisultraa. Välil vaa tuntuu et tää olo pomppii niin paljon ylös ja alas, ettei olo tunnu raskaalta vaa joltai ihme taudilta. Nyt varsinkin oksennustaudilta. Toivottavast pikkusel on kaikki hyvin :( Voi se myös olla et ensimmäisest vaan ottaa hirveet paineet. Mä otan ainakin. :P
 
Häyde: Jostain mä luin joskus aikoinaan et pahoinvointi ja etominen on sen merkki, et istukka toimii. :) Eiköhän siellä masussa ole kaikki hyvin. :)
 
Yozzun, tuo sinun kirjoituksesi olisi voinut ihan yhtä hyvin myös meikäläisen, ikäkin täsmää :)

Keskenmeno oli meillä loppukesästä ja joka ikinen hetki tässä miettii että onkohan maha-asukilla kaikki nyt kunnossa. Viime perjantaina käytiin varhaisultrassa yksityisellä mutta se rauhoitti mielen vain hetkeksi... Huomenna olisi neuvola, mutta eihän siellä mitään muuta kuin saadaan pino papereita ja otetaan virtsanäyte sekä hemoglobiini...
 
Onnea plussanneille ja tsemppiä kaikille muille odottajille näin aluksi!
 Täällä kans mietitään välillä onko masussa kaikki hyvin. Nyt on viime päivinä ollut niin hyvä olo. (kuulostaa hieman kummalliselta :DD) Mutta nälkä on jotain kolmen neljän tunnin välein ja sitten tulee todella paha olo jos jotain ei syö. Rinnat ovat edelleen kipeät ja oikein pistelee kunnolla välillä.... Uä:ssähän jo kävimme viime viikolla ja sydän löi niiiiiin kovasti, mutta silti sitä miettii koko ajan kaikkea. Tämä kun niin toivottu ensimmäinen pienokainen on <3
Tänään 8 + 4 :)

Ps. Mä en vieläkään ole osannut tota "viikkojanakuvaa" laittaa tänne.... Taidan olla hieman yksinkertainen :DD Osaisko joku neuvoa?
 
Mielettömästi uusia plussanneita :) Onnea kaikille plussan johdosta!

Me ollaan Lapissa lomalla miehen ja tyttären kanssa tämä viikko. Mulla on aamupäivät olleet ihan hirveitä. Etoo ihan kaikki. Mies yritti tänä aamuna keskustella siitä mitä tänään syötäisiin ruuaksi, niin sekin kuvotti. Sitten tuli semmonen ihan positiivinen mieliteko, nimittäin salaatti. Sitä kun tekiskin mieli, eikä jotain pizzaa tai muita herkkuja :)

Kaipa tämä on vaan hyvä merkki, että on raskausoireita. Juuri tällaista mulla oli silloinkin kun odotin esikoista. Eli seuraavat kuusi viikkoa on sitten tällaista...

Ensi viikon maanantaina olis se varhaisraskauden ultra. Jännittää.
 
Kävin tänää tyttäreni kanssa neuvolassa. Kysäsin samalla ettäolisiko minun mahdollista päästä neuvolan kautta ultraan ja hoitaja sanoi että pääsen kyllä alkuraskauden ultraan, jossa selvitetään kuinka pitkällä raskaus on ja onko kaikki ok. Lähete siis lähti keskusäitiysneuvolaan, saa nähdä kuinka pian aika tulee. Ensivkolla on yksityiselle aika torstaina. Jos siihen mennessä ei tule kutsua neuvolaan niin taidan mennä yksityiselle. En kestä tätä epätietoisuutta, kun jtk siellä masussa on niinku viime ultrassa nähtiin, mutta onko lähtenyt kasvamaan. Sovittiin etten vielä mene neuvolaan "ensikäynnille" ennen kuin normaaliraskaus varmistuu.
 
Takaisin
Top