Syyskuun hölinät
- Ketjun aloittaja Cocoa
- Aloituspäivämäärä
Suoraan sanottuna meinaa stressi/ paniikki iskeä :D Ja pelottaa se uus elämä synnytyksen jälkeen, tässä kun on kaikkea mahdollista henk. kohtaista mitkä vaikuttaa siihen arkeen (osittain jopa negatiivisesti...)
Kyllä sitä odottaa sitä vauvan syntymää ja haluais jo pikkuisen syliin, mutta tuntuu ettei sitä oo vielä kerennyt valmistautua tarpeeks (henkisesti+ kaikki tarvikkeet yms) :D
Vielä olis parisen viikkoa ennen mammaloman alkua, tällä hetkellä kesälomailen :)
Kyllä sitä odottaa sitä vauvan syntymää ja haluais jo pikkuisen syliin, mutta tuntuu ettei sitä oo vielä kerennyt valmistautua tarpeeks (henkisesti+ kaikki tarvikkeet yms) :D
Vielä olis parisen viikkoa ennen mammaloman alkua, tällä hetkellä kesälomailen :)
Mä tässä yritän kovasti nyt saada menemään tuonne aivoihin asti, ettei mun tarvitse mennä huomenna töihin, eikä sitä seuraavanakaan päivänä, vaan vasta ens vuonna :O Mutta on kyllä ihan hyvä juttu, ettei tarvitse mennä, kun olo alkaa olla välillä jo melko tukala tämän pötsin kanssa. Olis aika rankkaa käydä vielä töissä sekä fyysisesti että henkisestikin.
Odotan kyllä sitä tiistain neuvolalääkäriä, kun jotenkin tuntuu, että tahtoisin ammattilaisen tutkittavaksi, vaikka ei tunnu siltä, että olisi jotain vialla. Jotenkin vaan kaipaisin jonkinlaista varmuutta asioihin, edes jonkinlaista arviota vauvan koosta ja alapään tilanteesta muutenkin. Ehkä se on vain tämä kun olen ensimmäistä kertaa tässä tilanteessa, niin epävarmuuksia on aika paljon, vaikka moneen asiaan löytyy vastaus netistä luotettavilta sivustoilta, ja muiden kokemuksiakin luen mielenkiinnolla.
Lisäksi omat olotilat vaihtelee. Kävin koiran kanssa todella lyhyen lenkin, ja jo heti alkumatkasta koko alavatsa alkoi kiristyä ikävän tuntuisesti, ja tuntui siltä, että rupesin sitten vaappumaan kävellessä, kun vauva tuntui painavan tuonne alas oikein urakalla. Sitä en osaa sanoa, että pitääkö siitä välittää lainkaan, vai mennä vaan eteen päin, liikkua enemmän.
Samaa ajatusta on kyllä mullakin, kuin HuliVilillä, voisi jo syntyä, mutta en kyllä koe olevani mitenkään valmis siihen vielä kuitenkaan. Eli vielä pitäisi olla aikaa ajatusten selkiytymiseen, vaikken yhtään tiedä, mitä odottaa sitten kun synnytys alkaa ja vauva tulee maailmaan. Ehkä ei pitäisi liikaa edes miettiä, vaan mennä "virran mukana", ottaa tapahtumat sellaisina kuin ne tulee eteen. Helppo nyt sanoa, mutta veikkaan, että rauhallisuudesta ei ole tietoakaan, kun tositoimet alkaa
Yritettiin tässä nyt suunnitella edes huonejärjestelyitä taas, mutta mennään nyt näillä mikä on ollut tähän asti, vaihdellaan sitten, jos tuntuu siltä, että mies tarvitsisi rauhallisemman makuuhuoneen. Kai kaikki sitten muotoutuu, kun päästään vauvan kanssa kotiin.
Odotan kyllä sitä tiistain neuvolalääkäriä, kun jotenkin tuntuu, että tahtoisin ammattilaisen tutkittavaksi, vaikka ei tunnu siltä, että olisi jotain vialla. Jotenkin vaan kaipaisin jonkinlaista varmuutta asioihin, edes jonkinlaista arviota vauvan koosta ja alapään tilanteesta muutenkin. Ehkä se on vain tämä kun olen ensimmäistä kertaa tässä tilanteessa, niin epävarmuuksia on aika paljon, vaikka moneen asiaan löytyy vastaus netistä luotettavilta sivustoilta, ja muiden kokemuksiakin luen mielenkiinnolla.
Lisäksi omat olotilat vaihtelee. Kävin koiran kanssa todella lyhyen lenkin, ja jo heti alkumatkasta koko alavatsa alkoi kiristyä ikävän tuntuisesti, ja tuntui siltä, että rupesin sitten vaappumaan kävellessä, kun vauva tuntui painavan tuonne alas oikein urakalla. Sitä en osaa sanoa, että pitääkö siitä välittää lainkaan, vai mennä vaan eteen päin, liikkua enemmän.
Samaa ajatusta on kyllä mullakin, kuin HuliVilillä, voisi jo syntyä, mutta en kyllä koe olevani mitenkään valmis siihen vielä kuitenkaan. Eli vielä pitäisi olla aikaa ajatusten selkiytymiseen, vaikken yhtään tiedä, mitä odottaa sitten kun synnytys alkaa ja vauva tulee maailmaan. Ehkä ei pitäisi liikaa edes miettiä, vaan mennä "virran mukana", ottaa tapahtumat sellaisina kuin ne tulee eteen. Helppo nyt sanoa, mutta veikkaan, että rauhallisuudesta ei ole tietoakaan, kun tositoimet alkaa
Yritettiin tässä nyt suunnitella edes huonejärjestelyitä taas, mutta mennään nyt näillä mikä on ollut tähän asti, vaihdellaan sitten, jos tuntuu siltä, että mies tarvitsisi rauhallisemman makuuhuoneen. Kai kaikki sitten muotoutuu, kun päästään vauvan kanssa kotiin.
Täällä fiilis on tosiaan sellainen, etten ihan elä mukana enää tässä raskaudessa. Siis sen etenemisessä. Vaikea ymmärtää, että nyt on 3pv ja 30pv on laskettu aika, eli tässä kuussa mukamas ja viikkojakin kasassa jo 36+1, siis tosi paljon 
Milloin muka tähän asti on päästy...
Kaikki on valmiina vauvaa varten ja kyllä häntä jo odotetaankin, mutta silti elän pääni sisällä, että olisi vielä sellainen 2-3kk odotettavaa, eikä kuukausi tai vähän reilu :)
Joten epäuskoisena täällä suunnalla.
Mammaloman alun kunniaksi tuli leivottua mansikkakermakakku, muuten tässä on kotosalla oltu ennen mammaloman alkuakin se kolmisen viikkoa sairaslomalla, joten ei vaikuttanut enää kotona olemisen totutteluun kun täällä lötsinyt jo elokuun ekasta viikosta alkaen :)
Milloin muka tähän asti on päästy...Kaikki on valmiina vauvaa varten ja kyllä häntä jo odotetaankin, mutta silti elän pääni sisällä, että olisi vielä sellainen 2-3kk odotettavaa, eikä kuukausi tai vähän reilu :)
Joten epäuskoisena täällä suunnalla.
Mammaloman alun kunniaksi tuli leivottua mansikkakermakakku, muuten tässä on kotosalla oltu ennen mammaloman alkuakin se kolmisen viikkoa sairaslomalla, joten ei vaikuttanut enää kotona olemisen totutteluun kun täällä lötsinyt jo elokuun ekasta viikosta alkaen :)
Tokoliina
Oman äänensä löytänyt
Kyllä, Vaikea uskoa että on jo syyskuu! Aika on mennyt tosi nopeasti, vaikka alkuun tuntuikin ettei viikkoja meinaa kertyä millään! Täällä alkaa olla kotona kaikki valmista esikoisen tuloon, se rauhoittaa mieltä kivasti. Vielä kolme täyttä viikkoa töitä, mikäli ei ihmeempiä ongelmia tule. ..Istumatyö kun on niin pitäisi jatkuvasti muistaa nousta penkistä ylös jaloittelemaan! Parikin tuntia jos istuu yhteen mittaan niin tuntuu ettei ylös meinaa päästä millään ja alavatsa painaa ihan hullun paljon noustessa. Onko muilla ollut vastaavaa tunnetta?
Turvotusta on myös kiitettävästi jaloissa, muutoin olo on oikein hyvä! Supistuksia ei ole ollut lainkaan eikä selkäsärkyjä tms. Se auttaa mukavasti siihen että jaksaa kotonakin vielä puuhastella aikalailla normaaliin tapaan. Odottelen myös lääkärineuvolaa ihan mielenkiinnolla, siitä on niin pitkä kun on viimeksi tutkittu että haluaa tietää mikä tilanne tällä hetkellä :)
Turvotusta on myös kiitettävästi jaloissa, muutoin olo on oikein hyvä! Supistuksia ei ole ollut lainkaan eikä selkäsärkyjä tms. Se auttaa mukavasti siihen että jaksaa kotonakin vielä puuhastella aikalailla normaaliin tapaan. Odottelen myös lääkärineuvolaa ihan mielenkiinnolla, siitä on niin pitkä kun on viimeksi tutkittu että haluaa tietää mikä tilanne tällä hetkellä :)
Fiilikset välillä aika sekavat, tuntuu et iha vasta plussas ja sit tajuaaki et parin kk päästä vauva jo varmaa on. Mitää ei Oikeestaa oo valmiina, mutta pärjää kyl jos niiksee tulee. 20pv eka mammalomapv mut enää 6 työpäivää joista yks on vaa palaveri. Ni ei paha :)
Mä en vaan saa mitään aikaiseksi enkä jaksa tehdä mitään :arghh: Pinnasänky on onneksi vihdoin saanut pohjamaalin ja vahva usko että maalaus olisi valmis tällä viikolla. Se varmaan poistaisi paljon ahdistusta kun saisi sen vauvansängyn tuonne omalle paikalleen... Kauankohan mahtaa vesiohenteisessa maalissa kestää ettei enää käryä..?
Lisäksi toiveissa olisi tällä viikolla saada makuuhuoneen kalusteet uusille paikoilleen, se on myös ollut tosi iso ahdistuksen aihe. Sitten pääsisi järjestelemään niin esikoisen kamat kuin uuden tulokkaankin tavarat omille paikoilleen ja alkaisi ehkä tuntua että ollaan valmiihkoja syntymään.
Äitiyslomaan vielä pari pv. Kotonahan tässä ollaan hoitovapaalla mutta saa nähdä tuntuuko sitten erilaiselta
Mua hirvittää jo nyt se että kohta näitä vauvan potkutteluja ei enää tunne, eikä enää ikinä saa todnäk kokea niitä uudestaan. Mutta toki myös innolla odotan että pääsisi aloittelemaan kaksilapsisen perheen elämää.
Lisäksi toiveissa olisi tällä viikolla saada makuuhuoneen kalusteet uusille paikoilleen, se on myös ollut tosi iso ahdistuksen aihe. Sitten pääsisi järjestelemään niin esikoisen kamat kuin uuden tulokkaankin tavarat omille paikoilleen ja alkaisi ehkä tuntua että ollaan valmiihkoja syntymään.
Äitiyslomaan vielä pari pv. Kotonahan tässä ollaan hoitovapaalla mutta saa nähdä tuntuuko sitten erilaiselta
Mua hirvittää jo nyt se että kohta näitä vauvan potkutteluja ei enää tunne, eikä enää ikinä saa todnäk kokea niitä uudestaan. Mutta toki myös innolla odotan että pääsisi aloittelemaan kaksilapsisen perheen elämää.
Vähän on sekavat fiilikset sen suhteen, että nyt se kuukausi vaihtui jota on odottanut kohta 9kk.
Aika on mennyt niin nopeasti, että toivoisi paria lisäkuukautta mutta toisaalta ei malttaisi odottaa yhtää enempää.
Kaipa se on se tuleva arki, joka pelottaa. Pärjäänkö, riitänkö molemmille lapsille ja miehelle.
Ehkä myös hieman haikea olo, että kohta tätä mahaa ei enää ole eikä todennäköisesti enää koskaan tulekkaan. No kaikki päättyy aikanaan
Aika on mennyt niin nopeasti, että toivoisi paria lisäkuukautta mutta toisaalta ei malttaisi odottaa yhtää enempää.
Kaipa se on se tuleva arki, joka pelottaa. Pärjäänkö, riitänkö molemmille lapsille ja miehelle.
Ehkä myös hieman haikea olo, että kohta tätä mahaa ei enää ole eikä todennäköisesti enää koskaan tulekkaan. No kaikki päättyy aikanaan
Kyllä on ollut monta viikkoa just tällaista töissä, välillä oli todella vaikea päästä liikkeelle ja se teki kipeää! Nyt on kotonakin äitiysvapaalla sama ongelma, jos tulee istuttua liian pitkään paikallaan, mutta pääsääntöisesti kyllä tulee liikuttua ja puuhasteltua enemmän kuin istuttua paikoillaan.
Tokoliina, mulla oli istumatyössä just tollanen tunne.
Nuppu, täällä sama, mitään en saa aikaseks eikä vaan jaksa. Paljon ois kaikkea mitä pitäis ja haluaisin tehä ennen vauvan syntymää. Just makkarin järjestys ja esikoisen kamojen laittaminen jonnekki..
Ja tosiaan, kylläpä on pari viikkoa menny taas ihan hujauksessa! Ens kuussa jo synnyttämään
Mun ei todellakaan tuu ikävä raskausaikaa, ootan vaan että saan taas olla oma itteni. Tää on myös mulle toinen ja viimeinen lapsi.
Nuppu, täällä sama, mitään en saa aikaseks eikä vaan jaksa. Paljon ois kaikkea mitä pitäis ja haluaisin tehä ennen vauvan syntymää. Just makkarin järjestys ja esikoisen kamojen laittaminen jonnekki..
Ja tosiaan, kylläpä on pari viikkoa menny taas ihan hujauksessa! Ens kuussa jo synnyttämään
Mun ei todellakaan tuu ikävä raskausaikaa, ootan vaan että saan taas olla oma itteni. Tää on myös mulle toinen ja viimeinen lapsi.
Täällä on aika samanlaiset fiilikset kuin teillä muillakin. Hieman kauhun sekaisin, kuitenkin odottavin mielin odotellaan tulevaa.
Tuntuu että plussasta on ikuisuus, mutta samalla siltä, että tää raskausaika on vain hujahtanut ohi.
Toisaalta toivoisi että vauvan saisi jo pian syliin
mutta toisaalta kaipaisi vielä muutaman kuukauden lisäaikaa.
Tuntuu että kaikki on vielä hieman kesken. Oon vähän sellainen luonteeltani etten osaa nauttia jos kaikki ei oo just eikä melkeen valmiina. Onneksi nää lapset kasvattaa ja näistä pakkomielteistäkin pääsee yli.
Haikeeta tästä tekee se, että todennäköisesti meidän lapsiluku on nyt sitten tässä. :)
Siksi mä alusta asti vannotin kuinka nautin tästä raskaudesta täysin siemauksin! Vaan toisin kävi, nää kuukaudet on olleet todella raskaat, jo ihan alkumetreiltä. Tää toinen raskaus on vaan mennyt tässä "sivussa". Aina ei edes muista millä viikolla ollaan ja ei hajuakaan siitä miten vauva on kehittynyt. (Esikoisesta kun luki joka ikisen viikon ja etapin)
Ja on haikeaa luopua tästä masusta sekä äitiysvaatteista. Ja vauvatarvikkeista kun pieni kasvaa. Ja ajatuksesta etten enää koskaan voi kokea tätä, niin hyvässä kuin pahassa.
Varmaan jonkunlainen surutyö sekin.
Kolmonen on niin iso JOS ja mietinnässä vasta joskus myöhemmin, että luulen ettei me vauva-arkeen enää palata.
Ajatelkaapa että tässä kuussa varmasti ensimmäiset jo syntyvät! :)
Tai yksi lokakuinenhan onkin jo syntynyt.
Tuntuu että plussasta on ikuisuus, mutta samalla siltä, että tää raskausaika on vain hujahtanut ohi.
Toisaalta toivoisi että vauvan saisi jo pian syliin
mutta toisaalta kaipaisi vielä muutaman kuukauden lisäaikaa. Tuntuu että kaikki on vielä hieman kesken. Oon vähän sellainen luonteeltani etten osaa nauttia jos kaikki ei oo just eikä melkeen valmiina. Onneksi nää lapset kasvattaa ja näistä pakkomielteistäkin pääsee yli.
Haikeeta tästä tekee se, että todennäköisesti meidän lapsiluku on nyt sitten tässä. :)
Siksi mä alusta asti vannotin kuinka nautin tästä raskaudesta täysin siemauksin! Vaan toisin kävi, nää kuukaudet on olleet todella raskaat, jo ihan alkumetreiltä. Tää toinen raskaus on vaan mennyt tässä "sivussa". Aina ei edes muista millä viikolla ollaan ja ei hajuakaan siitä miten vauva on kehittynyt. (Esikoisesta kun luki joka ikisen viikon ja etapin)
Ja on haikeaa luopua tästä masusta
sekä äitiysvaatteista. Ja vauvatarvikkeista kun pieni kasvaa. Ja ajatuksesta etten enää koskaan voi kokea tätä, niin hyvässä kuin pahassa.Varmaan jonkunlainen surutyö sekin.
Kolmonen on niin iso JOS ja mietinnässä vasta joskus myöhemmin, että luulen ettei me vauva-arkeen enää palata.
Ajatelkaapa että tässä kuussa varmasti ensimmäiset jo syntyvät! :)
Tai yksi lokakuinenhan onkin jo syntynyt.
Mä jäin tosiaan "kesälomalle" 14.8. ja nyt oon keskiviikosta alkaen ollut "virallisesti" äitiyslomalainen. Torstaina tulin Rovaniemelle isän ja mummon luo viikoksi lomailemaan. Oon jaksanut joka päivä käydä kävelylenkillä, kävely auttaa parhaiten alaselkäsärkyyn. Myös tukivyöstä on ollut apua, mitä en kyllä jotenkin ois uskonut :D Onneksi kaveri, jolla la kolme viikkoa mun jälkeeni, löysi mulle halvalla kirpparilta, oli itse löytänyt samanlaisesta vyöstä avun :)
Tänään 53 päivää jäljellä, kyllähän tää hullulta tuntuu ja valmiita ei todellakaan olla, lähinnä miehen vitkuttelujen vuoksi, mä kun en voi kaikkia hankintoja ja hommia yksin tehdä. Toivottavasti nyt saatais kaikki tehtyä kunhan kotiudun täältä pohjoisesta. Torstaina tosiaan meen kotiin lentokoneella. Muistipa taas tulomatkalla, miksi junalla on paljon kivempi matkustaa, vaikka matka-aika onkin kymmenkertainen - se korvien tukkeutuminen ja sitä seuraava päänsärky on hirveää :/
Jaksamista kaikille loppuodotukseen
Tänään 53 päivää jäljellä, kyllähän tää hullulta tuntuu ja valmiita ei todellakaan olla, lähinnä miehen vitkuttelujen vuoksi, mä kun en voi kaikkia hankintoja ja hommia yksin tehdä. Toivottavasti nyt saatais kaikki tehtyä kunhan kotiudun täältä pohjoisesta. Torstaina tosiaan meen kotiin lentokoneella. Muistipa taas tulomatkalla, miksi junalla on paljon kivempi matkustaa, vaikka matka-aika onkin kymmenkertainen - se korvien tukkeutuminen ja sitä seuraava päänsärky on hirveää :/
Jaksamista kaikille loppuodotukseen
Tänään tutustutetaan vauvaa kaaliin pitkästä aikaa, mies tekee todella hyvää kaalipataa Kai tuo ipana tuolla jotain "makuelämyksiäkin" saa, vaikkei vielä syökään sinällään mitään.
Joskus kyllä mietin, miten ihmeessä lapsen saa syömään monipuolisesti, onko se vaan se, että pienestä pitäen tutustuttaa uusiin makuihin pikku hiljaa? Itse kun en muista juurikaan nirsonneeni oikein mitään ruokia lapsena (muoks: alle kouluikäisenä), varsinkaan kasvisruokia, kun ne oli ainoaa ruokaa, mitä oli saatavilla. Nämä ehkä yleisimmät inhokitkin menee hyvin, kouluaikana jo tykkäsin kaaliruoista, ja sipulikin oli tuttu jo pienestä asti, kun sitä taisi miltei joka ruoassa olla. Vasta alakouluikäisenä olen tutustunut liharuokiin. Maksa ja muut sisäelimet eivät maistu vieläkään, mutta muuten kyllä syön liharuokia hyvällä ruokahalulla.
Voisiko se sormiruokailu sitten olla hyvä juttu, kun lapsi oppii istumaan syöttötuolissa ja syö jo kiinteitä? Sottaista puuhaahan se taitaa olla, mutta ainakin sen perusteella, mitä olen siitä lukenut, niin voisi olla lapsellekin mielenkiintoisempaa kuin se, että lusikalla vaan aina tulee ruoka suuhun?
Kai tuo ipana tuolla jotain "makuelämyksiäkin" saa, vaikkei vielä syökään sinällään mitään.Joskus kyllä mietin, miten ihmeessä lapsen saa syömään monipuolisesti, onko se vaan se, että pienestä pitäen tutustuttaa uusiin makuihin pikku hiljaa? Itse kun en muista juurikaan nirsonneeni oikein mitään ruokia lapsena (muoks: alle kouluikäisenä), varsinkaan kasvisruokia, kun ne oli ainoaa ruokaa, mitä oli saatavilla. Nämä ehkä yleisimmät inhokitkin menee hyvin, kouluaikana jo tykkäsin kaaliruoista, ja sipulikin oli tuttu jo pienestä asti, kun sitä taisi miltei joka ruoassa olla. Vasta alakouluikäisenä olen tutustunut liharuokiin. Maksa ja muut sisäelimet eivät maistu vieläkään, mutta muuten kyllä syön liharuokia hyvällä ruokahalulla.
Voisiko se sormiruokailu sitten olla hyvä juttu, kun lapsi oppii istumaan syöttötuolissa ja syö jo kiinteitä? Sottaista puuhaahan se taitaa olla, mutta ainakin sen perusteella, mitä olen siitä lukenut, niin voisi olla lapsellekin mielenkiintoisempaa kuin se, että lusikalla vaan aina tulee ruoka suuhun?
Tuo sormiruokailu on mun mielestä kans erittäin hyvä tapa saada lapsi tottumaan/ tutustumaan erillaisiin ruokiin! :) meillä esikoinen "on itse päättänyt" siirtyä lähes kokonaan sormiruokailemaan eli ei edes suostu enään niin paljoa syömäänkään syötettynä vaan helpoiten saa ruokaa suuhun kun poika itse saa sen sinne laittaa (poika n.10kk) :D sormiruokailuunhan ei taida olla muuten mitään vaatimuksia muuta kuin just tuo, että osaa istua jo ilman tukea ja tottakai vanhempien kannattaa ottaa selvää sormiruokailun turvallisuusasiat ennen sen aloittamista :) netistä löytyy onneks hyvin tietoa!
Meillä myös sormiruokaillaan! :)
Se on mun mielestä luonnollisin tapa lapsen tutustua ruokaa, sen koostumukseen ja makuun. Viis sotkusta! Eipä sitä kotona muuta oo kuin aikaa.
Esikoisen aikaan arkailin hieman tuota sormiruokailua ja me aloitettiinkin soseilla (itse tehtyjä) mutta eiväthän ne maistuneet.
No jos rehellisiä ollaan niin tälle jäbälle maistui vain tissimaito reilu 1v asti. (1,5v)
Mutta sormiruokailulle annettiin mahdollisuus jo varhain ja aina välillä jotain maistoikin.
Tosi lapsentahtisesti meillä siis aloiteltiin ruokailu ja vaikka se joskus ehti vaihtua epätoivoksi niin kyllä meidänkin taapero viimein oppi syömään. :)
Sen verran nirso on että hedelmiä/kasviksia tiettyjä välttelee ihan työkseen. Ja lihaa syö ennemmin kuin lisukkeita.
Se on mun mielestä luonnollisin tapa lapsen tutustua ruokaa, sen koostumukseen ja makuun. Viis sotkusta! Eipä sitä kotona muuta oo kuin aikaa.
Esikoisen aikaan arkailin hieman tuota sormiruokailua ja me aloitettiinkin soseilla (itse tehtyjä) mutta eiväthän ne maistuneet.
No jos rehellisiä ollaan niin tälle jäbälle maistui vain tissimaito reilu 1v asti. (1,5v)
Mutta sormiruokailulle annettiin mahdollisuus jo varhain ja aina välillä jotain maistoikin.
Tosi lapsentahtisesti meillä siis aloiteltiin ruokailu ja vaikka se joskus ehti vaihtua epätoivoksi niin kyllä meidänkin taapero viimein oppi syömään. :)
Sen verran nirso on että hedelmiä/kasviksia tiettyjä välttelee ihan työkseen. Ja lihaa syö ennemmin kuin lisukkeita.
Meillä sekaruokailtiin esikoisen kanssa ja epäilemättä tälläkin kertaa niin tehdään. Ei otettu mitään ehdotonta otetta mihinkään suuntaan vaan mentiin milloin mitenkin. Paljon keittelin soseita pakkaseen valmiiksi mitä oli helppo sulatella ja myöhemmin lisätä lihaa joukkoon ja tyttö söi hyvin syötettynä. Mutta aina vähintään jotain päivittäin söi omin käsin, joskus vain maissinaksuja, joskus koko aterian. Toimi meillä :)
Sormiruokailuun kannattaa kyllä perehtyä tarkasti asian ollessa ajankohtaisempi. Välttyy itse säikähdyksiltä ja osaa selittää vanhemmalle polvelle asiaa, he kun tuppaavat ainakin oman kokemuksen mukaan lähtökohtaisesti kauhistelevan asiaa tietämättömyyttään.
Facesta löytyy hyvä sormiruokaryhmä jossa on yhteen tiedostoon koottu kaikki tarpeellinen sormiruokailun aloittamista varten.
Sormiruokailuun kannattaa kyllä perehtyä tarkasti asian ollessa ajankohtaisempi. Välttyy itse säikähdyksiltä ja osaa selittää vanhemmalle polvelle asiaa, he kun tuppaavat ainakin oman kokemuksen mukaan lähtökohtaisesti kauhistelevan asiaa tietämättömyyttään.
Facesta löytyy hyvä sormiruokaryhmä jossa on yhteen tiedostoon koottu kaikki tarpeellinen sormiruokailun aloittamista varten.
Meillä esikoinen sormiruokaili kans, en ollut edes kuullut moisesta ennen mutta vähän tilanteen pakosta tutustuin hommaan kun lapsi vihasi soseita tosi voimakkaasti eikä niitä edes maistellut. Sormiruokiin sen sijaan tutustui mielellään, mutta ei alle 1v nielaissut koskaan niitä vaan sylkäisi aina kaiken lopuksi, pelkällä maidolla siis käytännössä eli ekan vuoden ja vähän päälle. Siinä vaiheessa kun oppi nielaisemaan ruokia alkoi kehittyä yhä laajeneva nirsous eikä imetyksen loppumisestakaan ollut lopulta mitään hyötyä vaatimattomaan ruokahaluun.. Silti on kasvanut tosi tasaisesti. Todella nirson ja ruokailuun kielteisesti suhtautuvan lapsen voi siis "kasvattaa" myös rennosti sormiruokailemalla. 4v lähestyessä alkaa hitaasti kajastaa valoa jossain kaukana ravitsemustunnelin päässä, mutta en tiedä voiko tyypistä koskaan tulla mitään ennakkoluulotonta maistelijaa vaikka sellainen joskus olikin. Näihin juttuihin vaikuttaa varmaan aika moni tekijä joista vain osa on vanhempien hallittavissa..
Niin ja tokan kans kaavailin ilman muuta sormiruokailua kun se oli ekan kanssa niin toimivaa ja luontevaa, mutta sittenpä ei hommasta tullut yhtään mitään. Soseilla lopulta mentiin ja vasta lähempänä 1v alkoi onnistua itse syöminen ja sormiruoka. Nähtävästi ei näissä(kään) asioissa ole kaikille toimivaa kaavaa/ vanhemman tietty toiminta ei johda välttämättä tiettyyn lopputulokseen..
Mutta kyllä tän kans ajatuksena ensisijaisesti sormiruokailu.
Niin ja tokan kans kaavailin ilman muuta sormiruokailua kun se oli ekan kanssa niin toimivaa ja luontevaa, mutta sittenpä ei hommasta tullut yhtään mitään. Soseilla lopulta mentiin ja vasta lähempänä 1v alkoi onnistua itse syöminen ja sormiruoka. Nähtävästi ei näissä(kään) asioissa ole kaikille toimivaa kaavaa/ vanhemman tietty toiminta ei johda välttämättä tiettyyn lopputulokseen..
Mutta kyllä tän kans ajatuksena ensisijaisesti sormiruokailu.