Syys Kymppien Joulun Tohinat ja Uuden Vuoden Metkut ????

Mamma_76

Puuhakas puhuja
Lapsen lailla Jouluun kulje,
kuusen luona silmät sulje.
Muista Joulut entiset
- tiedän että hymyilet.
????????????????
 
Heipä hei ja hyvää päivää!
Mamma on ollut hieman kiireinen, sen jälkeen kun pikku herra lähti kävelemään. Opittu ollaan säikyttelemään sydän juuria myöden kiipeilemällä millon minnekkin, varsinkin kun äidin pitäisi tehdä jotakin kotihommia,eikä minimiäs saa kaikkea huomiota osakseen.
Joulun tohinoita, mutta ilman stressiä ja paniikkia, näin olen päättänyt.Ukko kultakin saapuu ensi viikonloppuna vapaa viikolle, ja pitkästä aikaa voidaan yhdessä tehdä joulua muksuille. 
Muita kulumisia, muutimme isompaan asuntoon, mutta jäimme nyt toistaiseksi tänne Pohjanmaalle "jumittamaan". Oli hieman pakkorako, kun ihminen jolla olimme vuokralla, päätti laittaa asunnon myyntiin. Asuntoa ei ole kuulunut, eikä näkynyt sieltä paikakunnalta minne olisimme muuttamassa. Katselemme siis tässä vielä muutoman vuoden.. Mutta nyt meillä on puilla lämmitettävä sauna ja tilaa suht koht riittävästi. Tosin myös siivottavaa paljon paljon enemmän.
Olen ollut aikalailla loppu-poikki-katki kaiken tämän häsläämisen keskellä. Eli lähes tulkoon loppuun palaminen on ollut lähellä. Olen jopa miettinyt karvakamuista luopumista, koska oma jaksaminen ei tahdo riittää kahden murkkuikäisen ja pienen taaperon kanssa, vielä eläinten hoivaamiseen. Ovat jääneet todella paljon vähäiselle huomiolle, ja tunnen itseni välillä tosi huonoksi ihmiseksi. Hyvä kun olen jaksanut pakolliset kuviot... *huoks*

No joo, siinä valitusosioni...

Siis hei, mitä kaikille noin muuten kuuluu??? Tulkaas nyt ihmeessä kertomaan, etten joudu koko foorumia läpi selaamaan. (Tuskin edes aika riittäis)

Vauvat on nyt taaperoita, ja pitäisi osata sitä ja tätä. Onko kenelläkään huolia jonkun kehityksen kanssa? 
Itse olen täällä pähkäillyt tuon poijjaan puheen kehityksen kanssa. Sanoja ei tule kuin aivan muutoma, äiti,isi,anna,pappa,ei. Yksi lause:äiti anna.
Ei kuulemma pitäisi vielä huolestua, mutta mutta... niin kun llähti liikkeelle niin aikasin ja ikilikkujahan tuo lapsi on. Koko ajan touhaamassa. 

Jahans, ja tähän loppui mun oma aika, kun päikkärit on ohi. See Juu! 


Paljon onnea kaikille vauvautuneille ja Pojanäidille avioitumisesta!!
 
Mamma: Paljon jaksamista sinne! Hienoa, miten paljon olet silti jaksanut! Harmi juttu tuo asunnon menettäminen tuolla tavoin, kiva kuitenkin että kaikki järjestyi :)

Puheen kehitys: Siis sanovatko teillä lapset "äiti", kun esim. haluavat teidät paikalle? Meillä se tulee kai sattumalta "äitä - äiti - ättä", "mamma" = naminamia eli hyvää, mutta käyttää sitä myös kun haluaa jotakin kai? Eli oisko myös merkitys sille tuo anna :D Meillä ei siis mitään selkeää puhetta, mutta kun poika lähti liikkeelle niin myöhään, niin puhe kai jäi jalkoihin. Ensinhän poika toisti kaikkien sanojen loppuja tosi hyvin ja ajattelin, että oppii ajoissa puhumaan. En stressaa asiasta, jos tulee ongelmia puheen kehityksen kanssa, niin sillehän ei voi mitään. Olen kuitenkin ahkera pojalle toistamaan sanoja, joten vika ei ole mussakaan..
Mun siskon poika oppi aika myöhään puhumaan ja kun oppi, niin sitä tuli tosta vaan ja PALJON :D Ja mitään puheterapeuttia ei tarvittu :)

Muuta omaa: Huh, menkat alkoivat, tissi kyllä vielä kipee, mutta lukaisin, että kesken laatan ku lopettaa voi hormonit seota jotenkin, joten toivottavasti sitä vaan.. Jos jatkuu, niin sit kuukauden päästä lääkäriin, näin päätin.

Onkos teillä muilla lunta? Täällä etelässä ei yhtään.

Hetzulle
onnittelut uudesta miehestä ja vauvasta :)) Kauankos olet uudessa suhteessa ollut, jos saan kysäistä? On kyllä ihailtavaa, miten hyvin (?) olet kuitenkin suhtautunut raskauksiisi, vaikka ylläreitä olleetkin :))

Nyt pitää mennä. Ainiin, meillä oltiin ekaa kertaa kuumeessa. Poikahan on ollut terveenä, ei ikinä vieläkään mitään korvatulehduksia tai muitakaan ollut, niin minä olin ihan "apua, mitä nyt teen", kun poika tuli kipeeksi :DDD
 
Ei täälläkään juuri puhuta vielä. Enkä kyllä ressaakkaan asiasta...vielä ;)

Olipas kiva kuulla Mammasta!

Täällä kaikki hyvin, varsinkin nyt on kuukauden loma koulusta!

Hyvää joulun odotusta kaikille ja muutamalle myös hyvää odotusta!
 
Heipsansaa!!

..2 yötä jouluun on...diipadaapadiipadaapa diipaa... :D Ja osa lahjoista edelleen ostamatta :P


Surffailin tuolla ens vuoden odotuspalstoilla ja pongasin ens vuoden elokuisista kaks meihin syyskymppeihin kuuluvaa mammaa :) Elikä Pilpa ja Custos odottavat myös pikkukakkosta! Onnea heille :) Ja anteeksi samalla kun täällä jo hoilotin teidän raskauksianne, jos te ite olisitta ilouutisen meille halunneet kertoa 

Ite kävin eilettäin lääkärillä, joka vielä varmisti raskauden ja sen keston..Siellä köllötteli sellainen n. 2 cm:n kokonen möllykkä <3 Oli kasvanut sitte viime näkemän ;) Nyt sit vaan odotellaan kutsua np-ultraan, joka tulee olemaan joskus tammikuun alkupuoliskolla.. Laskettuaika lääkärin mukaan 26.7 ja viikkoja nyt 9+0, mutta päivitämpä ton tickerin vasta sitten np-ultran jälkeen oikeaksi.. jos siinä nyt mitään päivitettävää edes on :) 

Oli kyllä se eilinen lääkäri (tai ei se edes ollu valmis lääkäri ja vasta aloittanut äippäneuvolan lääkärinä) pikkasen varovainen tapaus. Ensin se aiko ultrata alakautta, mutta ei se saanu mitään kohtua sieltä ees näkyviin.. No ei ihme, ku työns sitä anturia aivan liian vähän, syvemmälle ois pitäny! :D Kuitenkin itellä muutamat kerrat kokemusta tuosta alakautta ultraamisesta, nii tiesin ettei oo tarpeeksi syvällä.. Empä sit kuitenkaan alkanu neuvoonkaan :) No, sitten se lääkäri että koitetaan tosta vatsan päältä... No sitäki anturia se paino aivan liian hiljaa, hyvä että tunsin että se mahan päällä on!! Muutamien minuutien etsintöjen jälkeen se viimein löys sieltä möllykän.. Olin siinä ootellessa, että ei hitto... kuitenkaan mikään paniikki ei iskeny ettei siellä nyt ois ollukaan enää mitään, mutta oli vaan jotenkin nii turhauttavaa varsinkaan ku en ite nähny sitä monitoria ku se kääns sen vaan ittelle :D Että semmonen kokemus täl kertaa.. Kiva jos jatkossakin lääkärinä tuo yhtä pihalla oleva ns. lääkäri... Toisaalta vähän säälitti se nuori tyttönen.. Toivotaan että oppii ultraamaan kokemusten kautta :D


Puheesta: melko vähästä! edelleen äiti ja anna ainoat oikeat sanat. että Mamma ja muut; tuskin vielä tarvii huolestua. Luin jostain vastikää, että jotkut lapset sanovat ensisanan vasta 1,5 vuoden iässä ja silti heistä tulee ihan normaaleja puhujia :) 

Hetzulle Onnea! :)



Oikein Ihanaa ja Rauhaisaa Joulua Teille Kaikille!!!!!!


 
MilaMaria: Kuusamossa on ollut jo marraskuun puolesta välistä asti lunta. Välillä vähempi ja välillä enempi. Milla on oppinut taas muutamia sanoja lisää. Nyt tulee kunnolla Äiti, täti, ei, hei, pappa, mamma, nälkä, (ängä) ainakin luulisin et se tarkoittaa nälkää kun sanoo sen ku näkee et oon ruokaa laittamassa. Ja edelleen sanoo prum prum. Mitenhän on sen sanan yhdistänyt kakkaamiseen :D

Nyt olemme olleet jo kuukauden uudessa asunnossa. En enää vaihtaisi mihinkään toiseen taloon :) on niin paljon helpompaa kun on oma suihku ja pääsee ulos eikä tarvi portaita ravata. Nettiliittymää emme tänne ottaneet ollenkaan kun kännykässä on datapaketti, mut se ei kyllä toimi kuin todella hitaasti. Mut eipä pahemmin kerkiä netissä olemaankaan.

Milla on oppinut kävelemään lyhyitä matkoja :) Ennen kävelyä oppimista oppi ensin kiipeilemään. Nyt yrittää tulla jo sängystään alas, mut ihan vielä ei onneksi jaksa vetää itseään reunalle. Tai  ei ehdi kun käyn nostamassa pois sängystään. Kauhulla odottaa milloin kuuluu kolinaa kun neiti tulee alas sängystään ;( Nyt on alkanut taas nukkumaan ihan hyvin yöt ja päivälläkin kaks tuntia tai puolitoista tuntia, iltaisin vaan ei suostu nukahtaan itsekseen vaan jos lähtee pois sieltä huoneesta ennen kun milla nukahtaa nii huutaa monta tuntia eikä rauhotu itsekseen. Pitää olla vieressä niin kauan että nukahtaa kunnolla. Monta kertaa herää kun yritän lähteä pois vierestä ja nukuttaminen jatkuu pitempään.

Pientä flunssaa on taas ollut, varmaan jo kolmatta viikkoa. Jatkuvasti nenä vuotaa pienellä.
 
Pikasesti tuun infoamaan, et meiä poitsu on nimeltänsä Etinosa Isto Daniel.. ja siis kutsutaan Danieliksi :)
 
Moikka moi!

Onnea uuteen kotiin Grenie!

Purrin poitsun ensimmäiseen nimeen ei näin Suomen oloilla varmaan ihan joka päivä törmää ;D

Maru: Voih ihanuus, että sielläkin on kaikki kunnossa! Ja keäsvauvat on niin ihania! Mun yksi lapsi on kesällä syntynyt ja tiedä häntä, mutta kun kesällä kaikki on rennompaa ja mukavampaa, niin musta se näkyy lapsessa myös - ei kamalasti ressaile vieläkään mun nuorempi poitsu ;D
Ja se, että pääsee ulos samoin tein lapsen kanssa!

Omaa: Täällä mennään loppuraskaus tiukalla diabetesruokavaliolla. Selvis, miksi painoa keertyy niin hurjasti vaikka söinkin normaalisti --> raskausdiabetes diagnoosi..oli paaaaljon huonommat arvot ku viime raskaudessa. Aloitin ruokavalion toissapäivänä ja hups - paino tippui 1,6 kiloa ale kahdessa vrk:ssa...pikkasen oli hiilarit keränneet nestettä :D
Muuten kaikki reilassa ja mun huone on nyt valmis. Oma huone!! Arvatkaapa tuleeko musta niin paljon parempi ihminen, kun saan aina tarpeen vaatiessa tulla oman huoneen rauhaan :DD

Mutta nyt kaikille teille ihanaisille niin rentouttavaa joulua, kun nyt pienten lasten kanssa voi vaan viettää!
 
Moikka moi!

Onnea uuteen kotiin Grenie!

Purrin poitsun ensimmäiseen nimeen ei näin Suomen oloilla varmaan ihan joka päivä törmää ;D

Maru: Voih ihanuus, että sielläkin on kaikki kunnossa! Ja keäsvauvat on niin ihania! Mun yksi lapsi on kesällä syntynyt ja tiedä häntä, mutta kun kesällä kaikki on rennompaa ja mukavampaa, niin musta se näkyy lapsessa myös - ei kamalasti ressaile vieläkään mun nuorempi poitsu ;D
Ja se, että pääsee ulos samoin tein lapsen kanssa!

Omaa: Täällä mennään loppuraskaus tiukalla diabetesruokavaliolla. Selvis, miksi painoa keertyy niin hurjasti vaikka söinkin normaalisti --> raskausdiabetes diagnoosi..oli paaaaljon huonommat arvot ku viime raskaudessa. Aloitin ruokavalion toissapäivänä ja hups - paino tippui 1,6 kiloa ale kahdessa vrk:ssa...pikkasen oli hiilarit keränneet nestettä :D
Muuten kaikki reilassa ja mun huone on nyt valmis. Oma huone!! Arvatkaapa tuleeko musta niin paljon parempi ihminen, kun saan aina tarpeen vaatiessa tulla oman huoneen rauhaan :DD

Mutta nyt kaikille teille ihanaisille niin rentouttavaa joulua, kun nyt pienten lasten kanssa voi vaan viettää!
 
Siis voi kamala kun ei täälläkää ole muistanut/ehtinyt käymään :/ :(
Täällä mä työmaalla vietän aaton ja vasta tuossa 19 maissa pääsen päräyttämään takas lasten luo. Siis niin niin väsy olo, kun ennen 6 oli herätys.... 5h vielä pitäisi jaksaa niin on 12h työpäivä takana ja huomenna uudet 12h edessä.

Purrin pojalle onnittelut ihanasta nimestä.
Kaikille plussanneille paljon paljon onnee...
Saa nähdä alanko mä vuotaa vai en...?
Tässä nyt aika paljon ollaan oltu miehen kaa töissä ja koitettu vaa jaksaa arkee.
Esikoiseni kiukuttelut ja raivokohtaukset vienyt voimia ja sitten Aadakin alkanut kiukuttelemaan oikein olan takaa... Täällä töissä tuolta ruutu.fi sivulta katellut tuota Vauvan tarinaa ja herran pieksut siinä oli yksi jakso missä oli 7v kaksospojat, 2v kaksospojat ja vielä syntymässä kolmannet kaksoset! Mä kyl jo siinä vaiheessa itkisin.... :D

Valkoisesta joulusta ei tarvinut nauttii tänä vuonna :(

Oikein ihanaa ja rauhaisaa joulua teille kaikille!
 
Heipsistä!

Enpäs sitten ehtinytkään toivottamaan hyviä jouluja...mutta toivottavasti kaikkien joulu meni hyvin ja saitte mahan täyteen herkkuja! :D Täällä on melko väsynyttä porukkaa...semmosta jetlagia pukkaa että huh huh. Oltiin siis kaukana kaukana Hawaijilla asti, eli kellot kääntyi ihan ympäri. Nyt poika sitten nukahtelee yöunilleen tuossa neljän-viiden aikaan iltapäivällä ja nukkuu aamuun asti. Minä ja mieskin ollaan oltu ihan älyttömän väsyneitä, eilenkin mentiin jo joskus kasin maissa nukkumaan, kun ei enää jaksanu pitää silmiä auki... Ehkä se tästä pikkuhiljaa lähtee normalisoitumaan. Tarttis varmaan hommata semmonen kirkasvalolamppu, niin saisi vähän valoenergiaa, kun tuolla ulkona on vaan niin mahottoman pimeää...

Reissu meni muuten tosi hyvin, paitsi että mulla alko menkat kesken menomatkan. Olikin ensimmäiset sitten viime vuoden joulukuun. Näin pitkään siis mulla piti imetys menkat poissa, eli ei ihmekään, ettei vielä oo napannu. Nyt sitten jännäillään, että kuinka kävi, kun vanhan rytmin mukaisesti ovis sattu justiinsa matkustuspäiville, mutta eipä tuota tiedä tuliko koko ovista, kun reissussa tuli taas imetettyä vähän normaalia enemmän. Perjantaina ajattelin testata, vaikka on vielä melkoisen aikasta, mutta en kestä vaan odotella uusia menkkoja alkaviksi! :D

Viettäkäähän kaikki oikein ihana vuoden vaihde ja olkaa varovaisia rakettien kanssa! :)
 
Juu-u... Tiistaina tein testin ja näytti negaa. Nyt menossa 5pv ilman menkkoja ja huomenna teen sitten uuden testin...
Täällä suunnassa ei tietookaa lumesta :/

Onkos kaikki keskustelijat lomailemassa? :)
 
Täällä ollaan!

Meillä meni joulu superrauhallisesti ja mulla sitten ilman mässäilyä.
Ja aikamoista, kun lähti nesteet liikkeelle ja muutenkin tarkan rd ruokavalion ansiosta, paino tippui aaton aatosta eiliseen 2.6 kg :)

Mä kävin eilen myös 4d ultrassa ja VOIH, se oli ihana kokemus. Siellä se mun poistu hymyili, kun mä nauroin ja kurtisti kulmiaan, kun ultraaja tärisytti mahaa ♥♥♥
Ultraajakin sanoin, että taitaa olla tempperamentti kohillaan tällä kaverilla ;)
Mun lapsi...saan siis kuopata haaveet lungista viimeisestä lapsesta. Mä haaveilin jo sellaisesta loivaliikkeisestä vauvelista, joka makoilis ja hyöris paikoillaan siihen vuoden ikään saakka, mutte ilmeisesti mä en osaa tehdä sellaisia tyyneyden esikuvia.

Mitäs muuta hmm... no tänään lähdetään mutsin patojen ääreen ja huomenna pimeän tultua räjäytellään raketteja, jotta pieninkin saa nähdä sitten tullaan illaksi kotiin (ja pimu nukkumaan) ja pojat pääsee vielä täällä räjäyttelemään muutaman raketin. (joo, tiedän, että nekin rahat vois antaa hyväntekeväisyyteen ja naapuruston koirat säikkyvät, mutta me ollaan nyt sitten huonoja ihmisiä ja nautitaan räiskeestä ja paukkeesta ja kiljutaan riemusta, kun saadaan upean värikäs ilotulitus.., mutta tinat me jätetään väliin, jos se sitten vähän kompensoi...)

Uuden vuoden jälkeen jatkuu taas treenit, jotka tässä joulun alla on väänyt vähemmälle, kun on koko ajan jotain muuta.

Mitäs teille muille? Missä uusi vuosi vietetään?
 
Onnellista uutta vuotta kaikille!

Joulu: kierretiin mummulta ja vaarila, kun meillä on vihdosta viimein oma auto, joka tuntuu ihan luksukselta :) Neiti tykkäsi joulupöydässä kaikista kaloista ja homejuustosta, mutta laatikot ei tahtonut oikein maistua, kun vasta tapaninpäivänä. Hää sai lahjaksi sellaisen vauvanuken, mitä on nyt kotona työnnellyt työntökärryssään ja antanut pullosta maitoa. Vähän sai levättyäkin, kun neidillä oli monta hoitajaa.

Uusi vuosi: kuvittelin, että olisi kiva katsella raketteja yhdessä ja sädetikkuja poltella ulkona, mutta jo sädetikut olikin ihan kauhean pelottavia, niin se siitä. Neitiä kiinnosti enemmän ohi ajavat autot.

Raskaus: paksusti voidaan. Tai ei niin paksusti kuin viime raskaudessa, mikä oli tarkoituskin. Ostin spinningpyörän kotiin, että saa sitten raskauden jälkeen polkea oikein urakalla ja nyt raskaana ollessa sillain kevyesti, kun käveleminen on alkanut oleen vähän turhan raskasta puuhaa. Suklaa on maistunut ja maistuuuuuuuu. Sokeriarvot on onneksi kohillaan.

Ennen mammalomaa vielä kuukausi pitäisi painaa. Sitten en tee kyllä moneen kuukauteen mitään, alkaa oleen sellainen olo, että todellakin on loman tarpeessa. Tai no saa nähdä millainen loma se oikein tulee, kun on 2 pikkuista. Viime yönäkin oltiin 4h hereillä ties mistä syystä, kun ei ainakaan kipeeltä vaikuttanut, mutta eipä sitä aamulla kuitenkaan yhtään pidempään nukuttu.

Neiti on alkanut pulisemaan entistä enemmän (myös öisin) Ja nukkuu  nykyään isojen tyttöjen sängyssä, missä on nukuttu tosi hyvin joulukuun alusta asti. Nyt on tosin alkanut kiipeilemään sieltä pois ja tulee meidän viereen. Ei oo kiva herätä yöllä siihen, että joku tökkää sormen syvälle silmään ja sanoo: äiti kukkuu. Neiti myös pukee itse ja usein täällä onkin sellainen lapsonen, jolla on piposilmillä ja saappaat jalassa ja haalari päällä siten, että toinen käsi on puntissa ja toinen hihassa. Ihan sulosta. Kaaos vaan jatkuu ja pahenee. Neiti saikin joululahjaksi iiiison lelulaatikon, mihin saa lelut sitten iltaisin piiloon. Kirjoja luetaan kanssa ihan käsittämättömän paljon. Energiaa neidillä riittää ihan tarpeeksi ja vähän yli.

å+p (neidin terveiset)

Onnea kaikille raskautuneille ja raskaana oleville!
Tää menee opetteleen uuden monitoimikoneen käyttöä, että saa perheelle sapuskaa.
 
Heipsis ja hyvää tätä vuotta kaikille! :)

Täällä on hirmuinen jännitys päällä, että alkaako menkat vaiko eikö ala. Tein loppuviikosta testin, johon ilmestyi heikompaakin heikompi haamu...tyypilliseen tapaani sekoilin ihan huolella laskuissa ja päivissä, joten tuo testi tuli tehtyä vähän turhan aikaisin. Nyt sitten arvon, että pitäisikö tehdä uusi testi jo huomenna vai odotella pari päivää ja tehdä vasta sitten. Argh! :D

No, jospas sitä sitten vähän kommentoisikin, ettei mene ihan omaan napaan tuijotteluksi...

Mamma: Kiva kuulla sinustakin taas pitkästä aikaa! :) Jaksamisia sinne arjen pyörteisiin!

Mila: Mites tissi jaksaa? Joko on kipu loppunu?

Maru: Taitaa mennä noissa lääkärihommissa ihan samalla lailla kuin muissakin, että tekemällä oppii... :D

Grenie: Tutulta kuulostaa tuo yöunille nukuttaminen. En tiedä, että oonko itse "onnistunu" luomaan tuolle pojalle semmoisen tavan, mutta meillä ei ole oikeastaan missään vaiheessa nukahdettu itsestään, vaan aina pitää olla vieressä (nukutaan siis edelleen perhepedissä) ja jos liian aikaisin liikahtaa niin pojalla rävähtää silmät auki...

Purrin poitsulle onnittelut hienosta nimestä! :)

Kaika: Hienoa, että ruokavalio toimii ja paino putoaa. Niin ja onnittelut omasta huoneesta! :)

Mammaliina: Mikäs siellä on tilanne? Mitä testi näytti? Hirmuisia työvuoroja teet....minä en varmaankaan jaksaisi! :)

Thilduska: Teidän neiti taitaa olla semmonen ihana touhottaja! :D Meillä on kans kaamea kaaos, mutta minä en sen suuremmin jaksa enää välittää... :D Joku megaiso laatikko vois olla ihan fiksu hankinta...vois vaan sitten lappaa lelut sinne miten sattuu. Tuo nykyinen kori tahtoo olla "vähän" liian pieni...

Oi että minä sitten tykkään, kun vihdoin ja viimein saatiin tuota lunta. Heti on paljon vähemmän pimeää! Meillä ois huomenna edessä uusi maitoaltistus. Vähän ehkä jännittää, että miten käy, mutta uskon kyllä, että tuo allergia on nyt voitettu. :)

Meillä ei vieläkään puhuta oikeita sanoja, mutta semmosta kunnon vauvahölötystä kyllä. "Äiti" kyllä tulee välillä ihan selkeästi, mutta jotenkin se silti kuulostaa enemmän vahingolta tai tarkoituksettomalta...en tiedä. Mutta en jaksa tuosta stressata. Saa nähdä käykö pojan puheen kanssa samalla tavalla, kuin kävelemisen, eli odottaa siihen asti, kunnes tietää osaavansa kunnolla. Meinaan, siinä kävelemisessä ei ollu semmosta kokeiluvaihetta oikeastaan ollenkaan...kun ensimmäisen kerran päästi tuesta irti, niin sitten mentiin...

Nyt alkaa näköjään pojankin unirytmi normalisoitua, kun vieläkään ei ole yöuniltaan heränny ja kello on jo yli yhdeksän. Tämä olisi kyllä ihan mukava rytmi, että saisi aamusta ottaa itse ihan rennosti ja puuhailla omia juttujaan, ennen pojan heräämistä. :)

Eipä tässä kai sen kummempia...hyviä viikon jatkeita kaikille! :)
 
Mymmeli - voi kääk! Eikös se haamukin ole plussa ;D
Mä jään jännäämään, mitä tuloksia tulee! *tee jo, tee jo*


Meillä on on suurin osa potilaista lähes tervehtyneitä ja minä nyt sitten olen ilmeisesti sairastumassa (kunnon "työntekijä"; sairastuu itse vasta kun on sopivaa..) tai ainakin on kouhkoputki niin maan perkuleen kipeä.
 

 
Hui kun aika juoksee ja olemmekin jo vuodessa 2012! Iloista alkanutta vuotta kaikille!

Maru: Paljon onnea pikkuisesta matkalaisesta. Siullekin on nuita viikkoja jo kertynyt. Mikä on ollut vointi? Ja lämpimät onnittelut kihlautumisesta! 

Pojanäiti: Paljon onnea aviosäädystä! Oi ihanuutta kun näitä upeita kuulumisia lueskelee. Olen toki käynyt täällä aiemminkin mutta kirjoittamiseen ei tunnu löytyvän aikaa... hmmm...

Ja nyt on tänään saatu pikkuiselle yllätykselle työnimi - odotti rakenneultran varmistusta osasiko äiti aavistella oikein vai ei. Ja koska tämä ei "kertonut" kuka mahtaa olla kyseessä ja on ollut niin erilainen raskaus - että oikeinhan tuo arvaus meni. ;0)

Mitenkäs se katsastus meni?

Grenielle onnea uudesta kodosta. Taisi olla ihana viettää joulua oman kodin rauhassa? Ja mites kävi työpaikan kanssa?

Hiisi Kaika, kun tuo sun E.T.A. kuulostaa olevan jo niin lähellä. Mihin tämä aika oikein hukkuu tästä välistä? Toivottavasti vointisi on ollut hyvä. Onni on, että sait vahvistuksen ja diagnoosin - loppuraskaus pitäisi sujua paljon mukavammin. Ja ihanuus on tuo oma rauha - nautihan siitä!

Pikatsu: Onnea onnistuneesta töihin lähdöstä! Ja toiseen topiciin: meillä neiti syö hoidossa ja kotona pääsääntöisesti purkkiruokia. Olemme huomanneet, että hän suostuu syömään "isojen ruokaa" kun se on a) reilusti maustettu ja b) vanhempien lautaselta omalla haarukalla tai lusikalla. Onni ja autuus ei tämäkään aina ole mutta askelia ne ovat ne pienetkin. ;0)

Vesi- ja maitokippamukit alkaa vaihtua normi mukeihin - neiti on niin onnellinen kun saa "ryystää" esim. murolautaseltaan maidot kupin reunasta. Nokkikset ovat viime päivinä jäänyt neidin omasta toimesta. Niin nämä taaperot kasvaa - ei meinaa perässä pysyä!

Katsoin pyhinä videoleikkeitä Helmen vuodelta ja tuntui uskomattomalta että hän on ollut joskus 3-4 kk - niin iso ja toimelias tyttö jo. Taitaa tämä kasvaminen ottaa vanhempiin kipeämmin... ;0) 

Mila: Tissiarkuutta esiintyy parhaillaan ja muutama viikko sitten - mielestäni paljon täpäkämmin kuin ensimmäisessä raskaudessa. Toivotellaankos plussatuulia tai tarrasukkia? Ja komppaan Mymmeliä tuossa, että tälle allekirjoittaneelle pillerit aiheuttivat aikoinaan paljon enemmän ongelmia kuin helpotuksia...

Mymmelin perhe kävi oikein kaukomailla. Millaista kohteessanne oli - ja miten viihdyitte? Ja toivon niin kovasti, että haamu vahvistuu... Miten sen maitoaltistuksen kanssa kävi?

Ja ihana kuulla Mammankin kuulumisia! Onnea teillekin uudesta pesäkolosta! Toivottavasti tammikuu on tuonut sinulle voimaantumista ja jaksamista arjen haasteisiin. Tsemppiä ja positiivisia ajatuksia.

Meillä oli ihan "vihoviimeinen" pyhäaika. Joulupäivän aamuna meni 08.00 sähköt, jotka palasivat torstaina yli 80h katkoksen jälkeen, seuraavana päivänä vanhin koiramme (emännän saku-narttu) jouduttiin lopettamaan kun takapää petti. Eläinlääkäri onneksi vahvisti että kipuja ei hänellä ole ollut - vanhoille sakuille tyypillinen vaiva. Ikävä on iso vaikkakin tiedän, että toisen on nyt hyvä olla. Uuden vuoden aaton sauna jäi kesken kun havaitsimme, että maalämpöpumppu ilmeisesti on saanut sähköjen palautumisesta jonkin virtapiikin ja sekoilee (onneksi huomenna tulee vihdoin korjaaja). Oli suorastaan ihana, että arki tällä viikolla alkoi - mutta jännitimpä kyllä sitäkin, että seuraako huono onni tämän aamuiseen rakenneultraan - mutta ei onneksi. Äiree on niin onnellinen!

No, mutta ihanaista alkanutta vuotta kaikille - ja keväisiä suunnitelmia!

 
Testien tulokset meni ihan väärin päin...r-testi nega, maitoaltistus positiivinen. Nyt v-tuttaa...palailen, kunhan mieli paranee....
 
Heipparallaa...

Joo, pahin ärsytys on nyt onneksi poissa...oppipahan taas, että optimismi ei kannata... :D

Tuo pojan allergia on kyllä hämmästyttävä juttu, kun reilu kuukausi sitten annoin piimää, eikä siitä tullu minkäänlaista reaktiota. Tuolla altistuksessa taas 10ml maitoa aiheutti semmoset näpyt ja punotukset naamaan, ettei mitään rajaa...ei voi ymmärtää pieni ihminen... Niin eikä menkkoja oo näkyny eikä kuulunu...mitä lie kropassakin tapahtuu...

Maya: Onpas siellä sattunu kaikenlaista. Joko kaikki sähköongelmat on korjattu? Lemmikin menettäminen on aina kova paikka, voimia! Sinullakin raskaus jo puolessa välissä, hurjaa! :) Meidän reissu meni oikein hyvin ja viihdyttiin. Poika oli melkoinen vesipeto, viihtyi sekä meressä että uima-altaassa! :D

Kiitos Kaika tsempeistä...leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä, vai mitenkä se menikään... :D

Jep jep...ei kai tässä sen kummempia. Ollaan pojan kanssa viikonloppu kaksistaan, kun mies lähti reissuun ja tulee takaisin vasta sunnuntai-iltana.

Minulla on hirmu ristiriitainen olo, kun oisin jo melko valmis lopettamaan imetyksen, mutta poika ei vielä ole osoittanut minkään sortin merkkiä siitä, että ois valmis lopettamaan. Inhottaa, kun ei oikein tiedä mitä tehdä. Toisaalta haluaisin, että poika saisi itse päättää koska vieroittuu, mutta nyt näyttää vahvasti siltä, että tuo imetys vaikuttaa meikäläisen kropassa sen verran vahvasti, että raskautuminen ei oo kovinkaan todennäköistä...

Mitäs muiden loppiaisviikonloppuun kuuluu? :)
 
Takaisin
Top