Syntymättömän lapsen vakuutus

Pippinen

Vauhtiin päässyt keskustelija
Kuinka moni on ottanut? Miksi koet tarpeelliseksi ja miksi et? Me ollaan tuota mietitty, mutta kun seuloissa kaikki on ollut hyvin ja olemme molemmat perus terveitä, ei edes allergioita, niin olen vähän taipunut sille kannalle ettei otettaisi. Silti kuitenkin jäin tätä vielä miettimään. :)
 
Myö otettiin toi vakuutus, ku se on kuitenki voimassa 20 ikävuoteen asti (ainaki LähiTapiolalla.) ja ku eihän sitä tiiä jos vaikka tulee jotain ongelmia synnytyksessä nii se korvaa sit mahdollisia hoitoja/hoitopäiviä heti syntymästä lähtien. :)

Meilläki ol seuloissa kaikki ok.. :)
 
Me otettiin myös, vaikka seuloissa ja ultrissa kaikki enemmän kuin hyvin. Ihan siltä varalta otettiin, että voihan vielä synnytyksessäkin tapahtua sellaisia asioita, mitkä vaikuttaa tulevaisuuteen, niin on sitten vakuutukset valmiina. Ainakin IF:llä tulee äidin henkivakuutus ilmaiseksi kaupanpäälle, joten jos tässä nyt itselle jotain sattuisi, niin onpahan sitten siihenkin varauduttu. Mulla on itsellä vielä sellainen läjä allergioita (+astma) ja aurallinen migreeni riesana pienestä pitäen, joten lyhykäisesti, ihan varmuuden vuoksi vakuutukset otettiin. Vaikka kunnallinen hoito näin raskaana ja lapsille täällä ihan hyvä onkin, niin hädän tullen on kuitenkin mukavampi päästä jonottelematta yksityiselle. Ja juuri mitä Suhwikin sanoi, että vakuutus kuitenkin korvaa sitten heti syntymästä lähtien, jos vaikka syntyisikin huomattavilla vajaaviikoilla tm. Hintaansa nähden tuo vakuutus kuitenkin on hädän tullen melkoinen apu. :)
 
Mä just tuosta juttelin siskon kanssa ja sanoi, että he otti ensimmäisen lapsen kohdalla, mutta tokan kohdalla eivät enää. Ilmeisesti nuo vakuutukset korvaa hoidot vain julkisella puolella? Meillä sinällänsä tollanen ei ole sitten niin tarpeen, kun meillä työterveys korvaa lapsien lääkärikäynneistä yksityisellä 50%.

Tuntuu hassulta, että korvaa vain julkisen puolen. Tutun lapsella sellainen sairaus, jota joudutaan hoitamaan HUS:issa, jolloin siis ei saa mitään korvauksia vakuutuksesta siitä ja matkoista + lääkkeistä tulee taas korvaus Kelalta, joten heilläkin jäänyt tuo tavallaan turhaksi, vaikka vakava sairaus lapsella onkin.

Mä muutenkin vähän kritisoin tuota vakuutusyhtiöiden markkinoimaa valheellista turvallisuuden tunnetta, josta maksat ja ehdot sitten taas korvaavat vähän sitä ja vähän tuota ja omavastuuosuudet on monesti sellaisia, että lippulappujen täyttelemisestä saa ehkä muutaman euron takaisin tililleen.
 
Meillä on esikolla ollut vakuutus ja olen enemmän kuin tyytyväinen, pojalla alkoi tulla korvatulehduksia n.vuoden iässä ja olihan/onhan se aina mukavaa, kun "sai" mennä yksityiselle, eikä jonotella julkisella puolella. Kerran käytiin terveyskeskuksessa ja toiste en mene jos ei ole pakko. Kun ei osannut lääkäri edes sanoa, onko korvatulehdusta vai ei.. Korvien putkitukseenkin päästiin yksityisen kautta pian ja mitään ei siitäkää jouduttu itse maksamaan, vaikka se mehiläisessä tehtiinkin. 

Eli varmasti otetaan vakuutus tälle toiselle ja se on jo työallakin, koskaan kun ei tiedä mitä sattuu.. Pojan vakuutus on ainakin maksanut itsensä jo monta kertaa takaisin..
 
Meilläkin on kaikki ollu ok ja haluaisin ottaa vakuutuksen, ihan varmuuden vuoksi. Sitä kun ei ikinä tiedä mitä voi sattua. Mies tosin on sitä mieltä, että vakuutukset on höpöhöpöjuttuja, eikä sellasia tarvita....
 
Meillä on otettu esikoiselle ja nyt myös tullut päätös että "mansikallekin" on myönnetty vakuutus :) että me ollaan otettu vaikkei mitään ole ollutkaan...ONNEKSI! Mutta ehtiihän sitä sattuun ja tapahtuun lasten kanssa <3
 

Me on otettu myös, vaikka kaikki ollut tähän mennessä vauvalla hyvin. Ensimmäisen kanssa ei otettu ja korvatulehduskierre ja putkitukset käytiin julkisen puolen kautta. Hyvin tuntui sekin toimivan (että ne ylipäätään saatiin), mutta varmasti olisi asiaan tartuttu nopeammin yksityisellä ja tullut nopeammin lapsi kuntoon.

 
Meillä on pojilla ollut kanssa nuo vakuutukset ja toivotaan, että saadaan tälle kolmannellekin, huolimatta kaikista viime viikkojen mutkista.

Ja meillä vakuutukset ovat olleet hintansa väärti! Molemmilla pojilla on ollut allergioita maitoallergiasta lähtien ja ollaan oltu saman, ihanan allergologin asiakkaita jo vuosia. Kakkosen korvien putkitukset on myös hoidettu yksityisellä ja aika saatiin lähetteestä kahden päivän päähän :). Moni asiahan toki toimii julkisella puolellakin, mutta aikaa esim. erikoislääkärin vastaanotolle pääsyyn voi mennä viikkoja. Ja Vantaalla ainakin ilta/viikonloppupäivystys ovat jostain syvältä, joten me ollaan aina viety lapset suoraan yksityiselle, jonne ajan voi netin kautta varata vaikka keskellä yötä. Ja tietysti varmaan kun nuo vakuutukset on, niin ei edes koskaan mietitä julkiselle puolelle menoa, vaan varataan aina suoraan yksityiseltä sen alan erikoislääkärille aika, jota silloin satutaan tarvitsemaan. Lasten lääkäriasemilta löytyy ihan mahtavia korvalääkäreitä, infektiotautien erikoislääkäreitä yms, jotka ovat erikoistuneet nimenomaan lasten korvien ja tautien tutkimiseen.

Esikoinen kun on kohta 6v, niin nyt ollaan mietitty, että olisiko syytä irtisanoa vakuutus, koska hänellä selvästi tarve lääkärikäynteihin on vähentynyt. Vakuutuksen hinnalla (+omavastuu) kun lasta kuitenkin muutaman kerran käyttää yksityisellä, niin alkaa olemaan sillä rajalla, että onko siitä enää mitään taloudellista hyötyä.

Toisaalta, jos sattuisi olemaan perusterve lapsi, jolla ehkä satunnaiset muutama flunssaa vuodessa, niin ilman vakuutusta pärjää hyvin, vaikka käyttäisi lasta aina yksityisellä, todennäköisesti tulisi vielä halvemmaksi.
 

Me ollaan ottamassa vakuutusta pienelle. Vissiinki lähitapiolasta missä on nuo meijän muutki vakuutukset.

Miehellä ja minulla on ollu pienenä nii hirveesti korvatulehduksia, että ihan senki takia. Ja minun suku on aika allergista ja astmaattista. Ja onha se kivempi mennä yksityiselle, kun päivystykseen odottelemaan itkusen lapsen kanssa vuoroaan.

 
Mistä firmasta teillä noita on?? että mikähän ois paras...joku kehu toisessa keskustelussa Fenniaa........on kai aika paljon eroja niissä säännöissä
 
Me otetaan vakuutus Pohjolasta. Samasta kun muutkin vakuutukset ja saa sitten op:n asiakkaana bonuksilla maksettua vakuutusmaksuja. Mun mielestä lapsen vakuutus on ihan ehdoton juttu; ikinä kun ei tiedä mitä etään tulee vaikka seuloissa kaikki onkin ollu kunnossa. Mun kaverin vauvalla seurattiin sydämen sivuääniä sairaalassa viikon verran syntymän jälkeen ja kuulemma vakuutus oli jo siinä kohtaa hyvä juttu kun piti maksaa sairaalapäivistä. Ja toisella tutun lapsella korvatulehduskierre ja toisella astma. On vakuutukset tulleet siinäkin tarpeelliseksi ja on päässyt nopsasti hoitoon yksityisellä puolella. Toivottavasti vakuutus on ihan turha ja sitä ei ikinä tarvitse, mutta parempi varautua kaikkeen. Me käytiin juuri tällä viikolla jutskaamassa vakuutusasioista, se kun pitää Pohjolassa ottaa ennen raskausviikkoa 27. Ettei vaan pääse unohtumaan kun tuntuu että viikot menee niin nopsasti...
 
No tähän mekin nyt päädyttiin, Lähitapiolaan laitoin tarjouspyyntö-pyydön perjantaina. Soittelivat sitten jo samana päivänä perään ja nyt on vakuutus otettu. Ei kyllä hinta päätä huimannut ekalle vuodelle 73e. :)
 
Meillä otettiin esikoiselle tapiolasta ennen rakenneultraa ja kappas kummaa, loppuraskaudessa huomattiinkin että tää vauva ei muuten pysty syömään mitään kun syntyy. Joten vakuutuksesta oli sitten heti suuri hyöty kun vauva joutu olee kolme viikkoo teholla ja käytiin vielä moneen kertaan kontrollikäynneillä niin pelkästään noista sairaalalaskuista tuli yli tuo 100€:n omavastuu parinakin vuonna.
Täällä ei tuo kunnallinen terveydenhuolto toimi enää yhtään kun ei oo päivystystäkään kun päiväsaikaan ja sinnekkin pitäis varata aamusin aika. Yksityisellä kun käyttää niin kerta maksaa 70€:n luokkaa, niin eipä tartte käydä sielä kun kerran ja jos saa lääkkeitä nii johan toi 100€ täyttyy. Vuosi on pitkä aika... Palovammankin kun sai käteensä, niin siitäkin käytiin moneen kertaan näyttämässä sairaalassakin.

Nyt ollaan haettu myös tälle tulokkaalle vakuutusta, mutta ei olla sieltä vielä saatu päätöstä, en kyl ymmärrä miksei saatais kun kaikkiin vaadittaviin kohtiin vastattiin että ei ole. Terveeltähän se tarkemmallakin syynäyksellä on näyttänyt, mutta kun sitä ei voi koskaan tietää... Esikoisen kohdalla on ainakin ollut nappivalinta :)
 
Meilläkin tuo keskittäminen ratkaisi tääs aika paljon eli otettiin vakuutus sieltä lähitapiolasta kun kaikki muutkin asiat ovat siellä :)
 
Pippinen: minä olen kanssa selvitellyt eri vakuutusyhtiöiden tarjouksia nyt odotusajalle sekä lapsukaisen lapsuusajalle. Toi Lähitapiolan 73€ taitas olla vaan se raskausajan varausmaksu (että saat lapsen vakuutuksen voimaan heti syntymästä alkaen ilman terveysrajoituksia) ja  1-2 vuotiaaksi varsinainen vakuutusmaksu on 350€/vuosi. Vuosimaksu alenee lapsen kasvaessa, mutta kaksi ekaa vuotta on kalliimpia, koska lapset sairastaa eniten siinä iässä. Varsinainen vuosimaksu tulee sulle sit maksuun vauvelin synnyttyä. Vakuutuksen voisi toki ottaa ilman odotusajan varausmaksua, mutta vakuutuksen voisi saada voimaan vasta 2kk lapsen syntymästä ja silloin huomioitaisiin mahdollisest synnynnäiset sairaudet vakuutuksen myöntämisessä.

Itse harkitsen vakavasti tota Lähitapiolaa, koska se tuntuu ehdoiltaan parhaalta. Onneksi on kuitenkin vielä muutamia viikkoja aikaa pohtia, koska tarjouksiin ja ehtoihin paneutuminen on raskasta ja aikaa vievää puuhaa.
 
Kii: Totta puhut, kyseinen maksu on vain varausmaksu. Täytyneeköhän sitä vielä vähän kilpailuttaa. :)
 
Mulla alkoi 27. viikko. Tätä palstaa luettuani ja muutamaa kaveria haastateltuani päädyin tänään lähettämään vakuutushakemuksen Pohjolaan. Jäihän tässä nytkin pohdinta-aikaa. Eihän tarjousta ole pakko ottaa vastaan - jos vakuutus meille siis myönnetään; eihän se mitenkään itsestään selvää ole.

Pohjolaan päädyin, koska meillä on kotivakuutuskin siellä. Tulispahan käyttöä kertyneille OP-bonuksille.

Aika kallis tuo vakuutus mielestäni tosin on. Sillä 399 eurolla + 100 e omavastuulla tulisi aika monta kertaa käytyä yksityisellä muutenkin. Mutta saahan vakuutuksen aina myös irtisanoa, jos se vasta myöhemmin alkaisi tuntua turhalta rahanmenolta.
 
Rocket katoin kans tuota samaa If:in sivuilla, pitäs melkeen soittaa ja kysyä, että onko todella noin halpa. Fenniassa nimittäin ilman kotivakuutusta pyöreesti muistaakseni 450e, kotivakuutuksen kanssa olikohan satasen vähemmän. Mutta heikommat ehdot. Omavastuu per sairaus oli tuohon tarjoukseen laskettu 50e, kun taas Tapiolalla oli omavastuu per vuosi 100e. Eli maksat omavastuun vain kerran, vaikka useammasta pienemmästä summasta ja loppuvuosi menee ilman omavastuuta. Näillä näkymin Tapiolassa pysytään. Oon tykännyt heidän palvelustaankin.
 
Takaisin
Top