Synnytystoivelista

Helmeri

Sanaisen arkkunsa ammentaja
Helmikuun äidit 2019
Oletteko tehneet/ajatelleet tehdä? Onko kokemusta aiemmin synnyttäneillä, kuinka hyvin otetaan sairaalassa huomioon?
 
Mä toivoin kunnon kivun lievityksen eli mömmöt kehiin, napakan kätilön joka sanoo mitä tehdä. Vihaan lässytystä. Samoin mun puoliso tulee ottaa huomioon, jos en itse pysty sanomaan mitä haluan, hän tietää. Myös se että miehelle ei tarjota napanuoran leikkausta ja mahdollisuutta pestä vauvaa, sillä pelkää oman verän näkemistä jopa normi verkokeissa
 
aion toivoa että mahdollisimman pitkälle kevyin lääkkein/keinoin, haluan myös napakkuutta kätilöltä, kertoo mitä tehdä milloinkin ja mitä he tekevät milloinkin. en myöskään kaipaisi mitään lässytyksiä vaan ihan suoraa puhetta ja käskyjä.
 
Me saatiin nyt toissapäivänä neuvolasta mukaan esitietolomake, jossa oli mm. kohta näille toiveille synnytystä ajatellen. Esikoisen kohdalla sama homma ja hyvin toteutu kaikki mitä siinä kohtaa oli mahdollista. Ite haluisin ammeeseen avautumisen ajaksi, oli ihanaa lillua kuumassa vedessä mehulasi kourassa! lievitti supistuskipuja tosi hyvin! muuten mennään ihan fiilis pohjalta, kipulääkettä otan jos koen sitä tarvitsevani. Tens-laite olis kiva myös testata..
 
Tein ensimmäistä odottaessa (Voi käydä lukemassa täältä: http://forum.vau.fi/threads/synnytystoivelista.1579866/ on sekä lista, että siitä kuinka sitä noudatettiin jne) ja teen nyt myös. :) Omaa kätilöä ja doulaa varten yhden ja sairaalaan joutumisen varalta toisen. Näistä tulee kyllä keskenään hyvin erilaiset listat, koska oman kätilön ja doulan kanssa on tietysti tullut juteltua paljon synnytyksestä ja he tietävät muutenkin mitä haluan.
 
Mielestäni neuvolatäti teki tän jutun kans tyhmästi, anto lapun kouraan "joo toho tiedot ja toiveet, ota synnytysvalmennukseen sit mukaan :) " esikoista ku oottaa ni on vaikee lähtee toivomaan oikeen mitään spesiaalia, lääkettä okei.. mut oikeesti? Oisin ihan hukassa ton lapun kans jos täältä foorumilta en ois saanu esimerkkejä toivomuksista :D oisin varmaan kirjottanu että "minä toivon kipulääkettä ja synnytyksen jälkeen mega-aterian hesburgerista. Ei jäitä juomaan." :P
 
Tein viime raskaudessa, ja mikäli synnytystapa-arviossa vaan sellainen arvio on, että alakautta sopii yrittää, niin teen tälläkin kertaa. Hyvin pitkälle noudatettiin toiveitani, kunnes sitten komplikaatiot pakotti sekä minut että henkilökunnan toimimaan toisin. Olin toivonut, että vauvalle ei anneta vierasta maitoa/pullosta maitoa, jollei ihan välttämätöntä ole, ja tätäkin toivetta kunnioitettiin :)
 
Reginaveritas, miksi kaksi listaa? Eikö se doula ja kätilö ole sairaalassakin? Vai meinaatko synnyttää kotona?
 
Reginaveritas, miksi kaksi listaa? Eikö se doula ja kätilö ole sairaalassakin? Vai meinaatko synnyttää kotona?


Synnytän kotona. :) Mutta kyllä tulevat sairaalaankin, jos sairaalaan päädyn. :D (Mies siis on esikoisen kanssa, meillä ei ole hänelle muuta vahtia) Mutta sairaalassa ei voi kaikkea tehdä niinkuin kotona ja sairaalassa joutuu eritavalla neuvottelemaan, siksi kaksi eri listaa, vaikka kätilö ja doula sairaalaankin tulevat. Ja tietenkäänhän kätilö ei ole sairaalassa enää kätilön ominaisuudessa vaan doulana hänkin.
 
Miten uskallat? Menikö viimeksi kaikki hyvin? Eikö pelota, että vauva syntyy esim. Elottomana tai napanuora kaulassa tai lapsiveteen kakanneena? Ei oo tarkoitus pelotella, mut kaikkea voi aina sattua myös itsellesi! (On vaan itelle jäänyt synnytyksestä sellainen maku, ettei ikinä kotona, kun sektioon lopulta mentiin kiireellä...) varmaan oot näitä miettinyt jo aiemminkin ja ehkä joku muukin kysynyt.
 
No, hyvin uskallan. :) Paikalla on kuitenkin ammattitaitoinen kätilö ja doulakin on kätilöopiskelija.

Synnytykseen liittyy aina riskejä, eikä suurinosa riskeistä ole todennäköisyydeltään kovin suuria. Toki silloin on parempi olla sairaalassa, jos ne omalle kohdalle sattuvat, sitä en kiellä. Normaali synnytys on kuitenkin suhteellisen riskitön. Pelkoja toki tulee välillä, mutta itse koen nimenomaan kotisynnytyksen turvallisuusvalintana: Kotona tunnen oloni turvallisemmaksi kuin sairaalassa, jolloin synnytys pääsee etenemään luonnollisesti ja siten turvallisemmin, kun interventioita ei tarvita. Kätilöhän on myös paikalla koko ajan ja valvoo minun ja vauvan vointia. Sairaalaan siirrytään myös kesken synnytyksen, jos jotain hälyttävää ilmaantuu. (Vrt. sairaalassakaan ei vauvaa normaalitilanteissa monitoroida jatkuvasti, eikä sairaalassa kätilö ole huoneessa kanssasi jatkuvasti, minulla kätilö on kanssani jokainen hetki.) Vauvaa voidaan elvyttää myös kotona, napanuora kaulanympärillä ei aina automaattisesti ole hätä ja kakkainen lapsivesikin tuottaa ongelmia lähinnä silloin, jos vauvalla on sitä päässyt keuhkoihin ( eivätkä keuhkot jostain syystä tyhjene ponnistsvaiheessa lapsivedestä eikä keuhkoja saada putsattua, esikoinen esim. ei ollut vetänyt kakkaista lapsivettä keuhkoihin, eikä sillä sen puoleen ollut väliä. Tulehduksen hän sai minun tartuttamanani, eikä se liittynyt lapsivedestä kauhkoissa), noin näistä sinun mainitsemista riskeistäsi mainiten. :)

Mutta, vaikka ihan mielelläni juttelenkin kotisynnytyksestä, niin toivon, että tämä ketju varataan synnytystoivelistoille. :wink

Kotisynnytyksestä voi jutella lisää vaikka kotisynnytysketjussa: http://forum.vau.fi/threads/kotisynnytys.1581951/

Ja blogissanikin voi vierailla aiheesta lukemassa. Linkki löytyy allekirjoituksesta. :)
 
Ok, tsemppiä siihen joka tapauksessa, hurjalta kuulostaa! (Pitää katsoa linkki koneella, allekirjoitus ei näy tässä tabletissa)
 
SeEnsimmäinen, miustaki oli hullua että sairaalan esitietolomakkeeseen olisi viikolla 12 pitänyt osata täyttää toiveet ja lappu palauteltiin jo silloin ni jäi koko kohta tyhjäksi. Pitää varmaan erillinen lista sitten tehdä.
Kotisynnytyksestä katoin joskus jonkun ohjelman mutten muista minkä, siinä suurimmaksi ongelmaksi jäi synnytyksen venyminen niin äiti ei meinannut jaksaa. Muutenhan se on varmaan ihan vaihtoehto siinä missä muutkin. :)
 
Minä kun olen vähän väliinputoaja näiden synnäreiden suhteen kun valkkasin itse omani, en oikein tiedä käytäntöä mikä KYSissä on. Tai siis tiedän että heillä on käytössä sähköinen järjestelmä johon toiveet kirjataan mutta minä en sinne tunnuksia saa koska "ei ole tarvetta". Neuvola taas ei tiedä heidän käytännöistään mitään koska normaali synnytyspaikka olisi Mikkeli. Voiko tuon listan rustata ihan ruutupaperille ja viedä mukanaan synnärille?
 
Regina Veritas, luin sun blogia. Suomessa on ainakin jossainpäin kuulemani mukaan istukka syötetty talon koiralle koska sillä on saatu koirasta lapselle ikuinen ystävä ja suojelija.
 
Regina Veritas, luin sun blogia. Suomessa on ainakin jossainpäin kuulemani mukaan istukka syötetty talon koiralle koska sillä on saatu koirasta lapselle ikuinen ystävä ja suojelija.


Onpas ihana tarina! ^_^ Tavallaan. :D Ajatus omasta koirasta syömässä istukkaa on aika kamala, mutta tuo ''ikuinen ystävä ja suojelija'' :Heartred
 
Pestäänkö Suomessa vauva synnytyksen jälkeen??? (Lähinnä kun Pörtsä kertoi listallaan olevan, ettei miehelle tule tätä mahdollisuutta tarjota) Täällä ehdottomasti ei! Ihmeellisiä eroavaisuuksia kyllä käytännöissä :D!
 
Pestäänkö Suomessa vauva synnytyksen jälkeen??? (Lähinnä kun Pörtsä kertoi listallaan olevan, ettei miehelle tule tätä mahdollisuutta tarjota) Täällä ehdottomasti ei! Ihmeellisiä eroavaisuuksia kyllä käytännöissä :D!
eikös tuo lie heti melkeen sen jälkeen ku on äitiin tutustunu ni törkätä miehelle pestäväks :)
 
Miun mielestä synnytysvalmennuksessa sanottiin, että vauvaa ei pestä ellei oo sitten esim. paljon hiuksia, joista hyvä pestä töhnät pois ettei ala haisemaan. Mutta pääasiallisesti siis ei pestäis, niin se vauvankina säilyis suojana siinä iholla. Tää siis Pohjois-Karjalassa.
 
Takaisin
Top