Synnytystarinoita

Pataässä ja Nepeta Cataria: teillä on olleet kuitenkin aika mukavan oloiset synnytykset. Toivottavasti tää minunkin kakkonen tulisi reippaasti maailmaan, vaikka toivon kyllä kerkeäväni saada epiduraalin :)
 
Nepeta cataria: Älä ees pelottele... Mies tulee vasta 2 jälkeen yöllä kotiin...

Onnea pataässä: pitkään jaksoit olla kotona. :D
 
Esikoista lähdin synnyttämään raskausviikolla 41+3 ja synnytys kesti n. 20h. Ajattelin, et tääkin menee reilusti yli ja että synnyttäessä kuluis vähintään 10 tuntia. No ei menny ihan niin...


Tiistain (19.7) ja keskiviikon (20.7) välisenä yönä heräsin vähän ennen puoltayötä vatsan kivistykseen. Ajattelin, että vauva vain siellä tunkee päätään arkaan paikkaan, kunnes tajusin, että kivut tulivatkin supistuksista. Supistusten väli oli n. 5-7 min. Päätin käydä vessassa josko rakon tyhjentäminen helpottaisi oloa. Matkalla vessaan herätin könyämiselläni mieheni, joka ihmetteli supistusteni tiheyttä. Vessassa supistukset tihenivät ja kovenivat ja päätinkin soittaa vanhempani esikoisen lapsenvahdiksi. Heitä odotellessani pakkasin (vihdoin ja viimein) sairaalakassin ja hieman hoitotarvikkeita esikoiselle. Samalla supistusten väli kapeni yhdestä kahteen minuuttiin.

N. 40 minuuttia puhelinsoiton jälkeen vanhempani tulivat paikalle, jolloin en pystynyt enää oikein muuta, kuin vastaanottamaan jatkuvia supistuksia. Äitini kysyi, milloin lähtisimme sairaalaan. Vastasin hetkeäkään epäröimättä: ”NYT!” Kävellessäni autolle sain pari kovaa supistusta, joiden voimasta nojauduin aitaan puuskuttamaan ja vaikeroimaan. Minusta alkoi myös vahvasti tuntua siltä, että minun pitäisi jo ponnistaa. Kymmenen minuutin matka synnytyslaitokselle tuntui äärimmäisen pitkältä lamaannuttavien supistusten vuoksi. Tuntui ahdistavalta vain istua paikallaan, joten purin kipuenergiaa huutamiseen.

Vähän ennen kello kahta olimme synnytyslaitoksen ovella painamassa summeria. Kun ovi avautui, luhistuin eteisen lattialle, enkä päässyt enää omin avuin ylös. Kätilö auttoi minut sairaalasängylle ja kuljetti suoraan synnytyssaliin. Koska kyseessä oli toinen lapseni, kätilö arveli lapsen syntyvän niillä minuuteilla. Samassa huoneeseen pelmahti toinen kätilö keräämään välineitä valmiiksi. Minut vastaanottanut kätilö repi päältäni omat vaatteeni ja vaihtoi tilalle sairaalakaavun. Supistuksen jälkeen hän tarkasti kohdunsuun tilanteen ja totesi, että seuraavalla supistuksella saisin ponnistaa. Olin aivan ällikällä lyöty, sillä edes lapsiveteni eivät olleet vielä menneet. Ponnistaessani kalvot sitten rikkoutuivatkin ja lapsivedet lensivät miltei peräseinään asti. Kätilö käski pidätellä ponnistamista sen aikaa, että hän saisi hanskat käteen. Sen jälkeen vauva syntyikin yhden supistuksen aikana. Papereiden mukaan ponnistin yhden minuutin. Vauva syntyi klo 01.55, n 2h ensimmäisistä supistuksista, raskausviikolla 39+4.

Kun lapsi asetettiin vatsani päälle, olin vielä niin shokissa synnytyksen tahdista, etten uskonut lapsen olevan jo maailmassa. Ensi-imetys onnistui hyvin ja tyttö viihtyikin rinnalla yli tunnin ajan. Imettyään tarpeeksi otettiin lapselta mitat: 3040g ja 49cm. Ruumiinlämpö oli hieman alhainen, joten jouduimme vuorotellen mieheni kanssa antamaan tehostettua kenguruhoitoa (tyttö asetettiin rinnalle ja päälle kasattiin peitteitä ja lämpöpusseja). Parin tunnin lämmittelyn jälkeen lämpötila olikin noussut sen verran, että pääsimme synnytysvuodeosastolle.

Kotiuduimme kolmantena päivänä ja nyt harjoitellaan nelihenkisen perheen pyörittämistä :)
 
Päätin tulla kertomaan oman synntystarinani. Rv 41+4 viikko sitten la aamulla alkoi taas tuntua kipeämpiä supistuksia n. 10min välein. Tällaista oli ollut jo useamman päivän ajan ja aina supistukset 1-2 tunnin päästä laantuivat, ja niin kävi nytkin. Koko ap ja ip supisteli aina ajoittain vähän kipeämmin. Meillä oli illalla klo 16:30 alkaen tiedossa ystävän häät. Siinä sitten emmin, et voinkohan lähteä juhliin. Mies oli sitä mieltä, et lähdetään vaan, et mennään sit vaik suoraan synnärille.
Häissä alkoikin sit n. Klo 19 aikoihin supistella kipeämmin, mut vielä pystyin ihan hyvin olla, mitä nyt pisti 5-10min välein puuskuttamaan . Mies kyseli vähän väliä, et pitäisikö lähteä jo kotiin. Olin sitä mieltä, et katsotaan häävalssi ja tanssitaan yks biisi, niin sit mennään. Häävalssi nähtiin ja hääparin kanssa tanssittiin se yks valssi ja sit olikin pakko lähteä kotiin, klo oli silloin vähän yli yksitoista. Mies meinasi jo, et ajetaanko suoraan synnärille, mut olin sitä mieltä, et mennään kotiin nukkuu vähäksi aikaa. Kotona suihkuun, eikä se mitenkään supistuksia lievittänyt. Oli sellainen olo, et pitäisiköhän jo soitella sinne sairaalaan. Mut supistusten väli oli se 5-10min ja siinä ei ollut mitenkään tukala olo. No ei siitä nukkumisesta mitään tullut, kun supistukset poltteli niin kovin selkään. Mies sai onneks nukuttua reilu tunnin ennen kun lähdettiin sairaalaan. Autossa viel sanoin, et saa nähdä mennäänkö ihan turhaan, et käännyttävät viel takaisin kotiin. Sairaalaan saavuimme klo 2 ja paikat olikin 4cm auki. Hengittelin ilokaasua pahimpiin supistuksiin. Mies veteli hirsiä synnärin lattialla. Niillä lätkillä ei oikein saatu selvää vauvan sydänäänistä, kun niin liikkuva kaveri. Vauvan päähän päätettiin kiinnittää se anturi ja siinä samalla puhkaistiin sit kalvot. Siitä alkoikin synnytys käynnistyä rytinällä. Sain epiduraalin. Sitten tulikin vaihe, et kohdunsuu oli 9cm auki, eikä ponnistuttanutkaan, joten se 1cm piti odottaa ilman kivunlievityksiä. Supistukset oli järkyttävän kivuliaita ja oksu lensi. Viimein paikat aukeni niin et sain luvan ponnistaa. Mut en ollut varautunut siihen, et päätä pitää ponnistaa monta kertaa, et sen saa ulos. (Kaksoset kun tulivat silloin, kuin plussapallot, kun olivat niin pieniä.) Oli usko jo mennä, mut lopulta pää syntyi, mut se sattui kyl kovasti. Seuraavalla ponnistuksella oli sit koko vauva maailmassa. Ponnistusvaihe kesti 17min, mut tuntui kyl paljon pidemmältä ajalta. Su aamulla klo 10:05 syntyi täydellinen 9 pisteen poika.
Seuraavana päivänä päästiin jo kotiin. Siskonkin vesirokko oli onneks parantunut, niin hänkin pääsi moikkaamaan pikkuveljeä. Nyt meidän pienimies on 6pv vanha ja hän on kyl valloittanut kaikkien sydämet.
 
Elikkäs...30.7 lauantaina alkoi kuin tyhjästä klo 14 supistukset. Vatsa oli toiminut tyhjäksi paria tuntia aikaisemmin, mutta en osannut yhtään odottaa synnytyksen alkavan. Supistukset tulivat heti max 7 min välein ja kestivät ihan ponnistusvaiheeseen saakka sen 30-50s vaihdellen. Katselin kotona nauhalta Bond elokuvia ja kellottelin suppareita. Ne eivät laantuneet eivätkä hävinneet missään vaiheessa. Kättärille lähdettiin klo 19 ja meinas hieman mennä hermo kuskin ajoreittivalintaan, kun se oli paljon hitaampi ja matkalla monia hidastetöyssyjä(Itse olisin ajanut suoraan motaria, murr). Supparit tulivat autossa jo 2-3min välein, mutta laantuivat hieman sairaalaan tullessa 4-5min välein. Oli heti sisätutkimuksessa 3cm auki, vähän kohdun reunaa jäljellä. Saatiin lupa mennä kävelemään ulos tunniksi klo 20, että streptokokkitesti valmistuu(nega). Suppareita tuli 4min välein. Katselin auringonlaskua, kuuntelin pari biisiä Spotifystä ja puuskutin aina supparin tullessa ja roikuin miehen käsivarressa. 20.45 lähettiin takaisin sisälle suoraan saliin, jossa kivut alkoivat jo huudattaa supparin tullessa. Onneksi sain melkein heti epiduraalin ja se vaikutti nopeasti. En missään vaiheessa kadottanut paineen tunnetta välilihan tienoilla. Ei ollut kipua vaan jännä paine aina supparin tullessa. Seuraavalla sisätutkimuksella meni lapsivedet. Vauva eteni suhtkoht nopeasti kanavassa alaspäin ja aukesin hyvään tahtiin. Klo 23 laitettiin lisäannos epiduraalia koska alkoi taas supistukset tuntua jo yllättävän kovana ja alkoi tuntua ponnistuksen tarvetta. Kadotin lisäannoksen jälkeen ponnistamisen tunteen ja ponnistin sen mukaan mitä kätilö sanoi supistuksia tulevan. Suunta oli oikea. Ponnistusvaiheeksi merkattiin 20min, josta oikeastaan 10min tehtiin itse töitä ja eka 10min haettiin sopivaa asentoa ja hengitysrytmiä. Lapsi parkaisi heti kun pää oli ulkona. Seuraavalla ponnistuksella tulikin oikein kaaressa vartalo ja reilusti lapsivettä. Kätilökin sanoi lapsivedenmäärän olleen todella runsas. Alas laitettiin 2 tikkiä pieneen nirhaumaan, joka tihkutti verta. Olin käytännössä täysin kivuton epiduraalin saamisen jälkeen ja hyvä niin.
Kaiken kaikkiaan jäi hyvä mieli nopeasti edenneestä synnytyksestä, josta olin sairaalassa vain 5h lapsen ulostuloon asti.
Istukan ulostuloa en edes tuntenut. Sain nähdäkin sen tällä kertaa pyynnöstä. Sama kätilö hoiti koko synnytyksen alusta loppuun. Kohdun tarkistuksessa ekalla kertaa ulos ryöpsähti vähän reilummin verta ja sain kohtua supistavia lääkkeitä. Kun koitin mennä suihkuun ei seisomisesta tullut mitään vaan suihkuttelin pikaisesti wc-pytyllä istuessa käsisuihkulla. Kahvikupin ja leipien jälkeen olo alkoi paranemaan. Veikkaan pyörryttävän olon syyksi epiduraalia+mun alhaisia paineita ja hb:a+ fyysistä ponnistelua ja 500ml verenhukkaa)

Lapsi viihtyy hyvin rinnalla alusta saakka ja osasi homman heti alkuunsa. Virkeä ja enemmän vastaanottavainen maailmalle kuin esikoinen, joka syntyi 39+5. Isä ja äiti on ihan myytyjä pikku miehen alulle. Nyt koitan osastolla saada unenpäästä kiinni, vaan eipä oikeastaan nukuta.(+naapuripedin vauva itkee usein)
 
Tässä minunkin synnytystarina:

RV 41+2: 28.7. klo 01 alkoi tulemaan lieviä suppareita, aiemminhan kaikki supistukset oli olleet kivuttomia joten olin heti että no nyt! Tunnissa supparit muuttui koko ajan kipeämmäksi. Väli oli koko ajan keskimäärin 7 minuuttia. Soitin Jorviin joskus 2:30 ja kehottivat vielä odottelemaan. Odottelin vielä reilu tunnin ja kun supistusten väli hieman lyheni ja supparit kipenivät soitin, että voisin kyllä tulla nyt näytille.

Sanoin miehelle että lähden taksilla ja ilmoittelen mikä on tilanne. Viideltä katsottiin sairaalassa että synnytys ei ole vielä käynnissä mutta voisin mennä pariksi tunniksi olohuoneeseen odottelemaan, jos en jaksa kotiin mennä. Supistukset kipenivät tuona aikana aika paljon ja klo 7 kätilö katsoi että olen jo 3-4 cm auki ja voidaan siirtyä saliin. Mulla alkoi heti hirveä jännitys ja itku ja soitin miehelle että nyt voisi viedä tytön naapureille ja lähteä tänne. Me asutaan noin 10 minuutin päässä sairaalasta, että onneksi sen suhteen ei tarvinnut ajaa talla pohjassa.

Streptokokkinäyte oli positiivinen joten antibiootit aloitettiin heti salissa.

Kätilö sanoi että voin ottaa puudutteet milloin haluan, kaikki on sitä varten valmiina. Mies tuli saliin klo 8 ja klo 9 laitettiin spinaali, joka auttoikin melkein heti. Sain nukuttua vähän. Kalvot puhkaistiin puudutuksen aikana ja supistukset tehostuivat sen myötä tosi paljon. Spinaali auttoi tosi pitkään, melkein kaksi tuntia, mutta sen teho loppui melkein kun seinään, joten ehdin tuntea tosi kovia kipuja ennenkuin epiduraali laitettiin ja ennenkuin se ehti vaikuttaa. Sitten sain taas hetken nukuttua.

Joskus klo 12 jälkeen kätilö kävi tsekkaamassa että oon täysin auki ja vauva on tosi alhaalla ja voisin alkaa ponnistelemaan. Keskusteltiin siinä tovi eri asennoista ja muusta ja koska en puudutukselta tuntenut supistuksia, testattiin miten saisin ponnistettua. Koska se sujui hyvin, alettiin ponnistaminen klo 12:45. Ponnistin sen minkä pystyin ja nauroin samalla kuinka hassulta tuntui kun vauvan pää syntyi ja sen jälkeen muu vartalo lumpsahti ulos. Nauroin myös miten helpolta synnytys jälleen tuntui. 12.48 syntyi täysin terve tyttövauva. Synnytys oli lähes samanlainen kuin esikoisenkin aikaan, oon tosi kiitollinen että molemmat oli yhtä mukavia ja helppoja.

Kotiuduimme seuraavana päivänä ja nyt on pari päivää opeteltu elämää nelihenkisenä perheenä. Yöt on mitä on mutta ehkä nekin tästä pikkuhiljaa tasoittuu ja löytyy paras tapa, jolla kaikki perheenjäsenet saa tarpeeksi unta. Käydään huomenna sairaalassa näytillä varhaisen kotiutumisen vuoksi sekä antamassa labrassa verinäyte, jolla seulotaan jotain aineenvaihduntasairauksia.
Sen jälkeen onkin tosi kyseessä kun mies on töissä ja itse kahden kanssa kotona. Jännää.
 
Kopsasin mun synnytystarinan tosta yli 40sten palstalta, jonne sen jo kirjoitin:

Me tosiaan tultiin kymmeneksi tänne ja pistettiin sit käyrille. Siinä ajassa tulikin ainakin 5 supistusta ja yhden aikana syke katosi melkein kokonaan. Lääkäri tutki alapään ja totesi että kaulaa vielä 2cm jäljellä, mutta hänen mielestään synnytys on hyvä käynnistää kun tuli se notkahdus. Sain tabun ja sen jälkeen alkoikin supistukset. Niitä tuli ensin 7min välein ja tiheni koko ajan. Siinä välissä sain tietää että streptokokkitesti oli positiivinen ja aloitettiin antibiootti. Samalla puhkastiin kalvot ja lapsivettä tuli hemmetisti. Pyysin sen jälkeen, et mentäisiin saliin ja voisin impata ilokaasua. Sain mitä halusin, mutta siihen paraservikaaliin piti olla 5cm auki. Yritin sinnitellä mutta en pystynyt. Päätettiin laittaa epiduraali..siinä vaiheessa kivut oli jo helvetilliset ja tuli 2min välein. Epid. laiton jälkeen syke katos kokonaan ja palasi tosi heikkona. Olin konttausasennossa ja imppasin happea. Mulle annettiin nitrosuihke kielen alle ja taas happea. Mulla oli vissiin jäänyt joku megasupistus päälle eikä millään saatu sitä laukeemaan. Siinä vaiheessa kyselivät jo sängyn perään ja olivat valmiita kärräämään mut leikkuriin. Syke kuitenkin palasi ja homma normaalisoitui.

Siinä vaiheessa olin vissiin 7cm auki. Ja taas syke laski. Lääkäri otti vauvan päästä verikokeen jossa näkyi hapensaanti. Se oli normaali. Lääkäri totesi et lapsi laskeutuu tosi nopeesti mutta ei voi työntää kunnolla reunaa jäljellä. Toinen kätilö tuli ärsyttämään kohdun suuta ja yhtäkkiä sanoi että rupeeppa työntämään. Ekalla työnnöllä tuli pää ja tolalla muu kroppa. Teki kyllä kipeetä, mutta en revennyt. Virtsaputken viereen tuli pari nirhaumaa.

Siinä hän oli! Maailman söpöin ryppynaama. :HeartblueMiehen kanssa itkettiin ja ihmeteltiin. Kivut loppui kuin seinään synnytyksen jälkeen.
 
Perjantai iltana alkoi supistella 8 aikaa 10min välein. Klo 10 jotakin vetistä valahti lattialle ja nyt aatelin että lapsivedet meni ja soitin synnärille ja lanssin. No sairaalassa selviä että ei ollut lapsivettä mutta supisteli kipeästi 10mim välein ja jäin yötä sairaalaan ja sain kipupiikin. Olin tuolloin vasta sormen päälle auki. Eipä paljon kipupiikkikää auttanut ja nukuun vain supistusten välissä. Seuraavana aamuna olin sormelle auki ja kanava lyhentynyt, supistuksia tuli 8min välein ja jumppapallolla olin ja lueskelin lehteä . klo 15 kivut oli jo aika helvetillisiä ja soitin doulan paikalle. Käytiin suihkussa lievittämässä kipua, eri asennoissa,ammeessa ja tenssiä kanssa käytettiin. Tens ja amme osoittautui parhaimmaksi kivun lievitykseen. Klo 7 illalla supistukset piteni ja koveni yhtäkkiä. Väliki oli 5minuuttia, mutta olin vasta sormella auki vieläkin! Kipupiikkiä taas ja yritin nukkua supistusten välissä. Sunnuntai aamuna olin jo tosi väsynyt ja kipeä. Pari sormeakin vasta auki, menin taas ammeeseen ja tunnin verran ehin olla siellä kunnes kivut muuttuivat yhtäkkiä vielä tuskaisemmiksi ja olin liian väsynyt kestää niitä. Tehtiin päätös kalvojen puhkaisusta jotta synnytys edistyisi ja epiduraalista. 11-12 aikaa Lähettiin saliin ja sain kipupiikkiä taas. Kun kipupiikin vaikutus loppui sain epiduraalin ja kalvot puhkastii. Kello tais silloin olla jotain 2-4 välillä. Olin 3cm auki tuolloin ja synnytys kirjattiin siitä etiäpäin vasta että on käynnissä. Saatuani epiduraalin aloin nukkumaan että jaksaisin loppuun asti kun epäiltiin että tässä menee vielä maanantain puolelle reippaasti. Herättyäni klo 5 aikaa olin 4-5cm auki. Oksetti ja en voinut syödä tai juoda yhtää. Klo 6 mies tuli paikalle doulan lisäksi. Epiduraalikaa ei enää auttanut samalla tavalla. Supistukset olivat vahvoja ja väliä 3-2min, epiduraaliin lisättiin annosta tai jotain kun halusin vielä nukkua. Ei auttanut . 7 eteenpäin olen ollut ihan jossain transsissa sängyllä nojaten vaan säkkituoliin ja tuolloin löysin myös synnytys laulun. Puol 9 aikaa sanoin et alkaa ponnistuttaa ja et haluan pudendaalipuudutuksen olin 9cm auki ja reunoja jäljellä toisella puolella. Ei menny ku hetki ni olin ihan että nyt on pakko ponnistaa. Kätilö kutsui äkkiä lääkärin, reunat kadonnut 10cm auki ja eiku puudutus ja ponnistamaan. Ponnistamisen tarve oli niin kova et jäin ponnistaa kylkiasentoon. Ponnistusvaihe kesti 33minuuttia. Yksi pieni nirhauma tuli ja eppari tehtiin kun alko näyttää et voi revetä virtsaputkeen saakka. 21.46 syntyi sitten pieni poika vihdoinkin.
 
Kirjoitin pitkän tarinan ja se hävis ku lisäsin tänne. ... no

29.7 osastolle klo 00 mennessä ku vedet oli menny 13:45. Yöksi jäin.
30.7 klo 11 eka cytotec
13:45 eka lievä suppari
14 cytotec X 2
Supparit säännöllisesti koveni 3-5 välein ja kestoltaan 30-54 s
Nopeasti eteni. Ammeeseen jossa jo väliin ponnistutti,tuli kiire saliin. Olin ku riivattu joka kiros ja huusi vaan enkä voinu rentoutua suppareihin ollenkaan, olin puol tajuton ja nukuksissa. Sit tuli toinen esikoisen ainakaan ollut ihana kätilö. Se pelasti tilanteen ja tulin "järkiini". Alko kuitenkin ponnistuttaa vaikka kalvot ehyet ja 8 cm auki. Ponnistin vaikkei olisi saanut. Ihana tinne kin pää oli kanavassa niin että kulmakarvat näky välillä.hartioiden ponnistamisen aikana pystyin hienosti keskittymään pieniin useisiin ponnistuksiin supparin aikana. Eikä sattunut yhtään. 9 pisteen poika. 3290g 49cm rv. 40+1. Maitoa kävi heti juomaan ja maito nousi kunnolla kotiin päästessä. Ihana poika
 

Liitteet

  • 1470239162026.jpg
    1470239162026.jpg
    28.4 KB · Katsottu: 140
Mulla ei synnytys mennyt ihan niinkuin strömssössä.. Lauantaina 30.7 yöllä kahden jälkeen heräsin kipeään supistukseen, josta alkoi supistukset n. 15-10 min välein. Aamulla 9-10 välillä Synnyttäjien vastaanotolle, jossa otettiin käyrää, jonka aikana piirtyi n. 7 min välein supistuksia. Sisätutkimusta tehdessä lorahti pikkusen lapsivettä, olin vajaalle sormelle auki ja kanavaa 2 cm. Minut sitte otettiin osastolle, koska streptokokki näyte oli viimeisellä lääkärineuvola käynnillä testatessa positiivinen. Siitä alkoi antibioottien tiputus suonensisäsesti aina neljäntunnin välein ja säännöllisesti käytiin ottamassa käyrää vauvan sykkeestä jne.. Aloin olemaan jo illalla sen verta kipeänä supistuksista joita tuli aivan säännöllisesti ja tiheään, että mun oli jo yhen kerran pakko oksentaa.. Ennen kymmentä illalla olin jo kolmelle sormelle auki ja kanavaa jäljellä 1 cm. Kymmenen maissa tuli siirto synnytyssaliin, jossa kärvistelin ilokaasua hengittelemällä muutaman tunnin, kunnes anestesialääkäri kutsuttiin paikalle antamaan minulle epiduraalipuudutus.. Voi luoja, miten se helpotti oloa!! Sen jälkeen alettiin tiputtaan oksitosiinitippaa, että saataisiin vauhditettua synnytystä.. Sain yöllä nukuttua jopa muutamia tunteja.. Sunnuntaiaamuna seitsemän aikaan olin avautunut 8 cm, mutta tästä se tilanne sitte lopetti etenemisen.. 9-10 välillä avautuminen ei ollut edennyt ja vauvan pää oli yllättäen kääntynyt avotarjontaan ja vauva oli yrittänyt alkaa puskemaan jo itseään ulos, vaikka en ollut kokonaan avautunut.. Siinä sitten jouduttiin yrittämään konttausasennolla jotta vauva peruuttaisi ja saataisiin muuttamaan pään asentoa, tosin tuloksetta.. Oli yhtä tuskaa, kun ponnistamisen tarve oli jotain ihan hirveää.. Klo 11.45 kätilö ja lääkäri päättivät, että nyt ei löydy enää vaihtoehtoa, kuin siirtyä kiireelliseen sektioon.. Mieheni oli koko ajan synnytyssaliin tulosta lähtien vierellä ja minut siirrettiin lopulta leikkaussaliin.. Tyttö syntyi klo 12.35 ja mieheni lähti hoitamaan kätilön avustuksella vauvaamme siksi aikaa, kun minä lähdin heräämöön toipumaan moneksi tunniksi, että puudutus lakkaa. Oli yhtä tuskaa odottaa monta tuntia erossa vauvasta ja mies laittoi puhelimen välityksellä kuvia vauvastamme.. Kyllä siinä oli melko herkillä.. Lopulta piinaavan odottelun jälkeen pääsin takaisin osastolle ❤ Toipuminen lähti hyvin etenemään. Kivut olivat kamalat, mutta päivä kerrallaan.. Vauvan kanssa imetys oli opettelussa ja sekin lähti etenemään hyvin. Kotiuduimme sairaalasta 3.8 ja en voi vieläkään käsittää kuinka ihanan tyttären olemme saaneet.. Kyllä tässä on kertakaikkiaan niin onnellinen :Heartred Tyttö siis syntyi rv 41+2. Pituus 50 cm ja paino 3660 g. Arki on lähtenyt sujumaan tosi hyvin. Tyttö sai apgar pisteitä 9. :-) Tästä tais tulla nyt vähän sekava, kun yritin lyhyesti kirjoittaa. :-D
 
Meille tuli lähtö torstaiaamuna (28.7) kun lapsivedet lorahti suoraan sänkyyn. Ja sittenhän sitä tuli ja tuli. Miehen kanssa naurettiin ja ihmeteltiin, että kaikista mahdollisista skenaarioista, näinkö se lähtö tulikin. Aika rauhallisin mielin lähdettiin kohti synnäriä, supistuksia ei tullut vielä ollenkaan. Ainut huoli oli, että miten selviän taksimatkan ja siitä osastolle sotkematta kaikkia paikkoja.
Päivystyksessä pääsin sitten suihkuun ja siitä hetkeksi käyrälle. Streptokokki oli negatiivinen mutta lapsivesi oli tässä vaiheessa jo vihreää, joten jäin osastolle odottelemaan käynnistymistä. Aluksi sovittiin, että jos ei käynnisty itsestään niin sitten seuraavana aamuna aloitetaan tipalla. Ja sitten odoteltiin. Ja odoteltiin. Mies lähti vielä käymään kotona ja minä ravaamaan pitkin osastoa että saisin aikaan edes jotain suppareita. Koko päivän aikana niitä tulikin ehkä kymmenkunta, heikkoa ja turhauttavaa.
Koska mitään ei tapahtunut ja mulla alkoi kuitenkin tulehdusarvot hieman nousta, päätettiin synnytys käynnistää jo illalla. Kuuden aikaan siirryttiin saliin ja sain oksitosiinitipan. Aluksi tuli heikkoja suppareita. Miehen kanssa naurettiin, että mitäs nyt kun mitään ei tapahdu ja elektroniset laitteetkin on salissa kiellettyjä. Keskustellaanko pitkästä aikaa meidän parisuhteesta.
No, kohta ei enää naurattanut. Tipan voimalla supparit voimistuivatkin todella nopeasti ja tuska oli kova. Yövuorossa oli henkilökuntavaje, joten meidän kätilö joutui avustamaan muissa saleissa paljon. Välillä kävi kurkkaamassa ja totesi, ettei taida juuri edistyä. Olin noin 2-3cm auki ja kanavaa jäljellä paljon. Vauva alkoi poraamaan päätään alas ja se oli todella tuskallista. Huusin, itkin ja oksensin. Onneksi mies pysyi sisäisestä paniikistaan huolimatta rauhallisena ja jaksoi lohduttaa ja hoitaa. Lopulta puolenyön aikoihin sain kipupiikin, joka vei pahimmat kivut. Torkahtelin suppareiden välissä noin tunnin. Sen jälkeen homma jatkui samanlaisena kunnes pidettiin tipasta taukoa. Ja siihen ne supparitkin heikkeni. Omia ei tullut juurikaan. Aamuyöstä aloitettiin uusi tippa ja sain spinaalin ja perään epiduraalin. Niiden avulla nukuin tunnin verran.
Aamulla edelleen sama tilanne, olin auki noin 4cm eikä homma edennyt. Sitten nousikin kuume, sain antibiootti- ja kuumelääketipan. Alettiin keskustelemaan sektion mahdollisuudesta. Lääkärit ramppasi huoneessa tunnin välein arvioimassa tilannetta. Olisi vielä haluttu jatkaa, koska leikkaus on kuitenkin riski ja oman ylipainoni vuoksi vielä suurempi. No siinä sitten vielä pari tuntia imppasin ilokaasua ja huusin. Sain toisen epiduraalin joka taas hetkeksi helpotti oloa. Todettiin kuitenkin, että synnytys ei kunnolla käynnisty ja vauvan sydänäänetkin välillä heikkeni. Puolen päivän jälkeen tehtiin leikkauspäätös ja 15 minuutin päästä olinkin jo salissa. Täydellinen tyttövauva syntyi perjantaina 29.7 klo 13.43 ja pääsi isän kanssa tutustumaan sillä aikaa kun minut kursittiin kasaan. Heräämössä pöpperöisenä kaipasin miestä ja vauvaa kauheasti. Lopulta viiden aikaan pääsin osastolle ja vauva syliin. Tunne oli hyvin sekavan onnellinen.
Sairaalassa jouduttiin olemaan tiistaihin asti minun lievän tulehduksen vuoksi ja se olikin kyllä pitkä aika. Nukuin huonosti koko ajan, ja iltaisin ja öisin kaipasin miestä (ei päästy perhehuoneeseen). Vauva onneksi nukkui aika hyvin ja imetyskin lähti heti sujumaan.
Rankkaa oli mutta nyt kun katsoo tätä tissillä nuokkuvaa täydellistä pakkausta, niin olihan se kaiken sen arvoista :Heartred
 
Jos vihdoin saisin kertomuksen tänne :)

Torstaina 21.7. oli pitkin päivää ollut vähän erikoista oloa, menin iltapäivällä päiväunille ja olo oli hieman etova. Helpotti kuitenkin iltaa kohti mutta illalla klo 20 kun olin saanut esikoisen peiteltyä unille jouduin ryntäämään vessaan huonon olon vuoksi ja tyhjennystä tuli molemmista päistä. Aavistelin että h-hetki on lähellä mutta seuraavaksi aamuksi oli sovittu yliaikaiskontrolli eikä illalla enää tapahtunut mitään suurempaa napakoita harkkareita lukuunottamatta.

Nukuin yön sikeästi ja heräsin 6:15 unenpöpperöisenä outoon paineen ja säryn tunteeseen lantiossa, ajattelin että sikeiden unien takia rakko vain päässyt liian täydeksi.. Menin vessaan enkä voinutkaan heti istua kun paine ja kova särky tuli taas ja tajusin että nyt taitaa kyseessä ollakin oikeat supparit ja niitähän sitten alkoikin heti tulla 2-5min välein. Soitin 7:00 sairaalaan ya-kontrolliin liittyen , sovittiin että tullaan joka tapauksessa näytille ja tarvittaessa ohjaavat suoraan synnärin puolelle, tai jos siltä tuntuu niin voisin soittaa jo aiemmin synnyttäjien numeroon. Jouduin soittamaan jo 30min myöhemmin 7:30 koska supistukset jatkuivat tiheinä ja kipeinä. Sovittiin että tulen suoraan synnyttäjien osastolle kun ollaan saatu aamupalat hoidettua ja esikoinen hoitoon. Sairaalassa oltiin klo 9

Säännöllisiä supistuksia oli ollut jo 3h joten odotin että olisi jo hyvää edistymistä tapahtunut. Olin kuitenkin vasta 2 sormelle auki. Meitä kehotettiin hakemaan vauhtia kävelyltä ja pyörittiin puistossa 1,5h. Nojailin aina 2-5min välein mieheen kun tuli supistuksia. Totesin että onneksi ei asuta sairaalan lähellä että ei todennäköisesti tule tuttuja vastaan :D pettymykseksi osastolle palatessa klo 11:30 ei juurikaan ollut edistystä, tunsin epätoivoa koska kipeitä supistuksia oli kestänyt jo 5h.

Kivunlievityksenä menin seuraavaksi suihkuun ja suihkun jälkeen vedin ilokaasua vaikka alkuun en olisi halunnut kun en esikon aikaan kokenut siitä hyötyä. Toiveenani oli kuitenkin mahdollisimman lääkkeetön synnytys joten kätilö kannusti vielä suihkuun uudestaan ja kun kohdunsuun tila oli huonosti edennyt niin lääkkeet olisivat voineet hidastaa. Klo 12 jälkeen kivut alkoi jo koventua melkoisesti ja klo 13 jälkeen suihkussa itkin, huusin ja anelin että nyt en pysty enää enkä jaksa kipua. Suihkusta en meinannut selvitä edes pois kun supisteli niin tiheästi ja säikähdyksestä huusin mitä nyt tapahtui kun tuntui että vauva "tipahti" alaspäin. Sisätutkimuksessa selvisi että vedet ilmeisesti meni koska nyt tuntui vesikalvon sijaan "paljon tukkaa" ja liikutuksen kyyneleet tulivat silmiin. Homma alkoi etenemään paremmin ja olin järkyttävän kipeä. Onneksi kätilö soitti tässä vaiheessa (klo 14) anestesialääkärin ja sain epiduraalin, laittaminen oli vaikeaa koska supisteli melkein koko ajan ja paikallaan pysyminen oli vaikeaa vaikka kaiken energiani koitin siihen paikallaoloon laittaa.

Epiduraali toimi juuri niinkuin piti. Tunsin vielä supistukset paineena mutta kipu helpotti hiljalleen noin 20min kuluessa. Klo 15:30 aikoihin alkoi hiljalleen tuntua ponnistamisen tarvetta ja varsinaisesti ponnistus aloitettiin 15:40 toivomassani asennossa kontillaan, nojasin pystyyn sängynpäätyyn.

Painovoima auttoi alkuun hyvin ja tuntui että tämähän alkoi hyvin. Valitettavasti kuitenkin melko pian kätilöt alkoi supattaa jotain selkäni takana ja tajusin ettei kaikki ole hyvin, näin vauvan sydänkäyrän laskeneen 140:sta 60:een eikä se enää noussut. Jouduin vasten tahtoani vaihtaa kylkiasentoon mutta tein heti työtä käskettyä koska tajusin että vauvan voinnista oli kyse. Kätilö joutui tekemään epparin koska edellinen arpikudos kiristi liikaa ja repeytymän riski oli iso. Kätilö selitti myös nopeasti kun pää tuli näkyviin että nyt on imettävä hengitystiet heti kun vauva olikin kakannut lopussa veteen ja vesi oli ihan vihreää liejua. Tämän jälkeen kätilö veti vauvaa ulos kun käski minua ponnistaa niin lujaa kuin pystyin. Vauva syntyi sinertävänä hapenpuutteesta mutta alkoi heti parkua ja huutaa kovasti eikä siitä tullutkaan sitten 20minuuttiin loppua :p

Vauva kasvoi koko raskauden keskikäyrillä sf mukaan ja vielä synnytysaamuna kätilö arvioi "3600g". Tyttö syntyi kuitenkin rv 41+3 , 22.7. komein mitoin 4202g ja 53cm :D jälkeenpäin olen kiitollinen ettei päästy yliaikaiskontrolliin asti. Jos olisin tiennyt vauvan koon olisin jännittänyt ihan turhaan. Ponnistus oli kaikenkaikkiaan kivuttomampi ja helpompi kuin 3v sitten esikon kanssa.

Tunti synnytyksestä oma olo meni oudoksi ja tuli vähän hengenahdistusta ja huimaava olo. Kätilö sai paineltua hyytymiä kohdusta puolisen litraa :s en saanut syödä koska vuotoa seurattiin ja nälkä vain pahensi oloa. Onneksi kuitenkaan vuoto ei jatkunut joten klo 19 aikaan sain syödä ja sen jälkeen suihkun kautta lapsivuodeosastolle. Kotiuduimme seuraavana päivänä klo 17:30 ja seuraavalla viikolla kontrolloitiin sairaalassa vielä vauvan bilirubiinit ja paino kahteen otteeseen, kaikki oli kunnossa ja paino lähti kolmannen päivän jälkeen nousuun. Viikon iässä syntymäpaino olikin jo ylittynyt.

Nyt kaikki on hyvin. Vauva on ihana ja tyytyväinen. Nukkuu ja syö paljon. Ei kitise turhista. Tuntuu hyvältä kun unelmani kahdesta lapsesta on täyttynyt ja perheessä on nyt tyttö ja poika :Heartred
 
Muokattu viimeksi:
Voisin vähän avata omankin synnytyksen.

Ke 20.7 illalla alkoi säännölliset supistukset 2345. Puoli 4 aikaa sairaalaan kun kipeitä olivat. Olin kahdelle sormelle auki ja kanavaa vähän mutta korkeat reunat. Jäin sisälle. Nukkumaan kipupiikkien ja panadolin avulla. Tunnin päästä soitin kelloa ja sain kunnon lääkkeen oxinestin. Hetken nukuin ja tunsin ett supistukset vähenee ja vähenee ja aamulla niitä ei ollukkaan ..tuli käsky kotia. Kotona leikkasin nurmikkoa,nukuin ja heiluteltii peittoa..iltaa kohti supistukset alkas uusiks ja heti säännöllisesti. Illalla taas synnärille. Tilanne kolmelle sormelle ja reunoja edelleen..yöksi kipulääkkeet.sama setti kun edellisyönä ja aamua kohti supistukset taas lakkas. Kävelyä kävelyä ja portaita ja sain tuntii yhen supistuksen.pyysin päästä kotiin .samantien kun mies haki alkas autos säännölliset supistukset..sitkuttelin 2230 asti kotona ja sitte oli pakko taas mennä. Ja tilanne sama kun aamulla. Ei hitto. Aivan hermostuin ja sanoin että vaadin käynnistystä tai kalvojen puhkaisua.kuulemma ei yöllä sitä tehdä vaan nukutaa tai synnytetään. Sain nukahtamislääkkeen ja kipulääkkeen.nukuin 2.5h ja heräsin kun sängys ujelsin..supistulset tuli kuitenkin 10min välein ni en painanut nappia. Tunnin kärvstelin ja sitte kutsuin kätilön..ja hups olin 6cm auki. Lähettii saliin ja mies tuli 20min päästä. Streptokokin takia annettii antibiootti ja ilokaasulla meninbplus valmisteltiin spinaalia. Muutama kova supistus tuli ja pyysin tuleeko se lääkäri. Tutkimus ja kätilö pyöräytti silmiä. Olin täysin auki. Ei mitää lääkkeitä enää..siitä 2min niin poika oli pihalla ja syntyessään tuli hunnut yllä eli sikiöpussin sisällä. Pisteet 9-10-10. 3194g ja 50cm. Ja synnytyspäivä oli 23.7.16

Het rinnalle ja täysimetys alkas. Ei repeytymiä ja sain heti mennä suihkuun.istuminen onnistu heti ja vatsakin toimi seuraavana päivänä. Ihan voittaja olo.

Luomusynnytys siis. Aikamoinen mutt jälkeenpäin olen helvetin ylpeä :)
 
Tässä meidänkin tarina lyhyesti. ((Muoks: ei tainnut tulla lyhyesti sittenkään!))

Tyttöni oli jo ennen viikkoa 30 kääntynyt pää ylöspäin, ja siinä nökötti. Jalat olisi tulleet ensin ja pääkin arvioitiin liian isoksi alatiesynnytykseen, joten meille sovittiin sektio kohtaan 39+0, 22.7. Minua supisteli kipeästi monta viikkoa ennen sovittua aikaa, ja jouduin yhden yön olemaan sairaalassakin supistusta estäviä lääkkeitä popsimassa, mutta onneksi synnytys ei kuitenkaan ehtinyt käynnistyä ennen sovittua aikaa.

Sovittuna aamuna meinimme sairaalaan klo 7:45. Meidän oli tarkoitus olla päivän toinen sektio, ellei edellemme tulisi kiireellisiä tapauksia. Minua jännitti ja itketti kauheasti. Pelkäsin, että menettäisin liikaa verta ja että lapselle kävisi jotain tai että hän olisi jotenkin epänormaali, koska oli väärinpäin. Olin itkun partaalla, ja mies ja kätilö yrittivät lohduttaa. Sitten tulikin tieto, että pääsisimme leikkaukseen sittenkin aivan ensimmäisinä ja saman tien! Minut kärrättiin saliin ja valmistelut aloitettiin. Ja tässä kohtaa mielessäni tapahtui käänne: kaikki jännitys ja pelko katosi ja tilalle tuli voitontahtoinen tsemppi! Sain kovasti kehuja puudutusten (epiduraali ja spinaali) laitosta, kun pystyin olemaan paikallani ja pitämään oikealla tavalla kaarella. Oli mukavaa saada hyvää palautetta. Tiimi vaikutti hyvältä: tosi skarpin oloisia naisia kaikki!

Puudutukset tehosi erinomaisesti. En tuntenut yhtään mitään, en edes sitä, että vauva kaivettiin esiin, käännettiin ja nostettiin. Verhon takaa alkoi kuulua itkua, ja siitä tiesimme, että lapsi oli ulkona. Vauva oli ihan valkoisen kinan peitossa. Sellainen olen äitini mukaan ollut itsekin, ja se lupaa kuulemma hyvää ihoa :wink. Pisteet 10/10/10. Mies pääsi heti mukaan vauvaa putsaamaan ja ihmettelemään. Olisin saanut vauvan siitä heti rinnalleni ompelun ajaksi, mutta ikävä kyllä epiduraali oli vahingoittanut jotakin hermoa selässä niin, että sain todella kivuliaan piston hermon toiseen päähän eli hartiaani. Mies tuli sitten vauva sylissään ihan siihen viereeni siksi aikaa, että minut ommeltiin kiinni. Oli hyvä ja huojentunut olo, tyttö oli hauskannäköinen paksussa mustassa tukassaan (poikani on vaalea), ja mieheni näytti leikkaussalivaatteissa aika hottikselta myös :D.

Leikkauksen yhteydessä selvisi, että minulla on hertan muotoinen kohtu, eli ylhäällä on pieni väliseinä, mikä selittää, miksi molemmat lapseni ovat olleet vain toisella puolen kohtua ja miksi eivät ole isompana enää kääntyneet ympäri asti. Eka lapsi oli oikeinpäin - eikä olisi voinut kääntyä - ja tää toinen sitten harmiksi jäi juuri väärinpäin siihen lokeroon. Istukka oli tällä kertaa lähes kilon painoinen, ja kun se irrotettiin, pelkäämäni verenhukka toteutui taas. Menetin 2 litraa verta. Tällä kertaa en kuitenkaan ollut joutunut valvomaan monta yötä niinkuin synnytyksessä, joten oma kroppani korjasi tilanteen eikä lisäverta lopulta annettu ollenkaan. Vointini oli hyvä, vaikkakin olin ihan lakananvalkoinen monta päivää. Kävin seuraavasta päivästä asti vessassa itse ja kolmantena päivänä menin jo suihkuun. Tiistaina, kun aamupäivällä kotiuduimme, kävelin kilometrin bussipysäkiltä kotiin. Ei se kivaa ollut, mutta selvisin.

Leikkaushaava ei ollut kovin kipeä missään vaiheessa! Aralta se tuntui ja välillä vihloi, mutta lääkkeet tehosivat riittävän hyvin. Ensin oli se epiduraalipumppu, sitten sain yhden vuorokauden ajan pitkävaikutteista kolmiolääkettä Panadolin ja Buranan lisäksi, ja sen jälkeen pärjäsin Panadolilla ja Buranalla. Tokalla viikolla otin lääkettä enää satunnaisesti ja nyt tokan viikon lopussa en ole enää moneen päivään tarvinut lääkettä ollenkaan! Pääsin paljon vähemmällä kuin pelkäsin. Ei mitään punoitusta saati tulehduksia, maito nousi hyvin jne. Arpi on siistinnäköinen, tasainen sauma, siinä kaikki. Ja tällä kertaa ei ole ollut vaikeuksia pissan pidättelyn kanssa, kuten synnytyksen jälkeen. Jälkisupistukset oli tosi häijyjä ja imettäminen oli siksi piinallista ekan viikon, mutta niillä on tietenkin tärkeä tehtävä kohdun palautumisessa.

Vaikka kauheasti halusin synnyttää ja olin harmissani, on rehellisyyden nimissä kokemukseni perusteella tunnustettava että - jos menetän järkeni ja hankin kolmannen lapsen - voisin jopa haluta sektion. :)
 
Muokattu viimeksi:
Takaisin
Top