Synnytystarinat

Tässä ois mun synnytyskertomus J

Eli 17.12 lauantai-iltana viiden aikaan juttelin mun siskon kanssa ja tuskailin kun ei millään käynnisty synnytys:D Silloin oli 40+2 raskausviikkoja. Noh, mun sisko sitten kertoi mulle vyöhyketerapian vinkkejä, millä sen ehkä sais jopa käyntiin. Kokeilin sitten niitä ohjeita, joihin kuului mm. jalkapohjan luiden painelu kolmesta eri kohdasta. Tein niitä paineluita ehkä 10 kertaa tunnin aikana, ja sit päätin lopettaa.. Menin kattomaan telkkaria, ja 19.00 alkoi ekat lievät supparit. Ja niitä tuli noin 15min välein ja kestoa ei ollut kuin 10sekuntia yhdellä. 21.00 supparit alko voimistua, ja niitä tuli edelleen noin 15min välein, mutta kesto olikin jo 30-45sekuntia. Ajattelin sitten, että kyllä nää kohta loppuu, ja katselin miehen kanssa leffaa. No ei ne sitten loppuneet vaan alkoivat tulla kipeemmiks. Mietin siinä sitten, että meen koiran kanssa lenkille, jos vaikka sais kunnolla käyntiin. Lenkin jälkeen ne taas tuli kipeemmiks, ja sillon ajattelin, että ens yönä tulee lähtö. Painelin sit vielä niitä luita varmuuden vuoks sieltä jalkapohjasta xD

18.12 puolenyön jälkeen supistukset tuli tasan 10min välein ja kesto läheni sinne minuuttiin. Menin sit kuumaan suihkuun ja tajusin, et meillä ei oo panadolia. Onneks se suihkuttelu helpotti oloa, ja pärjäsin vielä kotona. Kolmen aikaan alko olla tosi tukala olo, ja supistuksen aikana oli ihan täyttä tuskaa olla mitenkään päin, sillon sanoin miehelle ekan kerran, että pitää ehkä lähteä KYSsille. Soitin sit synnärille 4.00 ja siellä sanottiin et voi tulla näytille, ja 5.00 me sit lähdettiin.. Supistuksen aikana oksetti ihan hirveesti, ja kauhee tuskanhiki nous naamalle.. Olin kuulemma naamasta ihan punanen. Siitä sitten 05.07 käyrille ja tarkastettiin tilannetta, 1cm auki ja reunat häviimässä. Ajattelin, että voi helkkari, kauhee olo ja sentin vaan auki!!!! No sain sit lämpöpussia selkään ja massulle sekä panadolia, ja mentiin miehen kanssa sit lepäilemään huoneeseen. Nukuin sit aina suppareitten välit sinne kymmeneen asti, kunnes sain Petidin-piikin pyllyyn ja unilääkettä (Dormicum). Niiden avulla sit pärjäsin melkeen sinne kolmeen asti. Ruokaa tuotiin, mut en voinu syödä, join vaan mehukeittoo. Ja sit aloin oksentamaan… Tilannetta taas tarkisteltiin, ja olin auki 4cm ja reunat ohentuneet, supistuksia 4min välein. Eli päästiin saliin 16.00. Siellä sit peräruisketta ja suihkua. Jatkoin kivunlievitystä lämpöpusseilla. Oksensin paljon, eli ilokaasu ei oikeen napannut siinä vaiheessa. No sit mulle laitettiin tippa, ja sinne menemään pahoinvointiin Primperania. Supistukset voimistuu ja lapsivesi menee sit 18.50. Siitä ne supistukset tykkäs, ja ne on jo ihan järkyttäviä, ja pyydän sit epiduraalin. Mut katetroidaan, koska en voi enää ees käydä pissalla, sieltä ei tuu mitään. :D Oon ihan sekasin ja sattuu hirveesti, ja onneks anestesialääkäri tulee sit 20.00, ja laittaa sen epiduraalin, sen laitto ei satu yhtään, vaikka mun mies kauhistelee sitä piikkiä. Kuulemma hirvee. :D No sit ku se epiduraali alkaa vaikuttaa, ni oon taivaassa. Supistus tuntuu vaan pienenä paineena pyllyssä :D Nyt auki 5cm, hidasta hidasta…. Torkun siinä sitten puoleen yöhön. Mies kuuntelee radiota, ja mua ärsyttää.. Kirkasta lapsivettä tulee koko ajan.

19.12 Pyydän kätilön paikalle, tunnen järkyttävää painetta. Kuulemma vauva on nyt tulossa ja oon kokonaan auki, en vaan tunne mun jalkoja ollenkaan, enkä mitään ponnistamisen tarvetta.. Kätilö laittaa oksitosiinitipan vauhdittamaan suppareita ja ottaa epiduraalin kokonaan pois.. Pikkuhiljaa tulee jalkoihin taas tunto, mutta ei kunnolla. 01.00 jälkeen tunnen ponnistamisen tarvetta, ja kätilö käskee aina ”ähkäisemään” vauvaa eteenpäin. 01.15 katetroidaan taas rakkoa :D 02.00 aloitetaan sit ponnistaminen ja ihana tyttö syntyy 02.21 ! Painoa oli 3810g. Ponnistaminen oli niin tuskasen rankkaa, ettei mitään rajaa, ja vannoin ettei enää ikinä!!! Mutta sitten ku sain sen tytön rinnalle, niin oli se vaan mun elämän paras hetki <3 Itkin kyllä ihan vuolaasti siinä :D No sit synty istukka ja pari ommelta tuli. Siinä sit olin tunnin ainakin tyttö rinnalla, ja tyttö itki ainakin puol tuntia, ja sit alkoi tissiä imemään<3 Neljän jälkeen sit pääsin osastolle, sitä ennen kävin suihkussa ja saatiin aamupala sekä Pommacia. :D Eli noin vuorokauden kesti synnytys, mutta säännöllisistä suppareista noin 13h.
1.vaihe: 13h 15min 2.vaihe: 21min 3.vaihe: 6min

 
Meidän pikku-ukkeli syntyi 14.12 RV 40+2. Viimeiset päivät tuntui ikuisuudelta, koska esikoinen syntyi 39+2 ja jotenkin sitä odotti, että toinen syntyisi myös samoihin aikoihin. NOH eipä synnytys mennyt mitenkään samalla tavalla kuin esikoisen kohdalla....esikoinen teki tuloaan 37 tuntia lapsivesien menon jälkeen ja tämän toisen kohdalla synnytys kesti aika paljon vähemmän aikaa:) 
Aamu kuudelta heräsin ensimmäisiin menkkamaisiin supistuksiin, joita oli ollut jo useamman viikon....aamun kuluessa tuntemukset eivät loppuneet ja toivoin hiljaa mielessäni että tästä se nyt alkaisi....iltapäivään mennessä tuntemukset jatkuivat enemmän ja vähemmän säännöllisinä. Alku illasta sanoin miehelleni, että kyllä tässä taitaa olla nyt tosi kyseessä kun supistukset voimistuivat ja alkovat tulla tiheämmin. Kahdeksan aikaan soitiin synnärille ja kerroin tilanteen; supistuksia tulee 4 min välein ja kestää vajaan minuutin. Kätilö sanoi, että koeta olla kotona niin pitkään kuin vaan pystyt ja kun et enää kestä kipua niin tulet sitten tänne. Yhdeksän aikaan sanoin miehelleni, että oma kipukynnys on nyt tapissa ja en enää kestä kipua. Olimme synnärillä kymmentä vaille kymmenen. Kätilö otti käyrät ja tarkasti tilanteen....4 cm auki ja supistukset oli jo sietämättömät. Ilmoitin, että haluan kivunlievityksen ja etten halua yrittää luomuna. Kätilö pyysi samantien lääkärin paikalle ja siirryimme synnytyssaliin. Salissa alkoi heti tapahtumaan; sain spinaalipuudutuksen ja ilokaasua ja pikku-ukkeli oli maailmassa 23.01. Ennätin olla sairaalassa 1h 10 min kun kaikki oli jo ohi! Nopeasta tahdista huolimatta en tarvinnut yhtään tikkiä. Kaikki meni paremmin kuin osasin odottaa ja nyt harjoittelemme arkea kotona pikku-ukkelin ja 1.5 vuotiaan esikoisen kanssa.
 

1.1.2012

Noniin, Elikkä noin 01.30 täällä kotona alkoi järkyttävät kivut, niinku salama kirkkaalta taivaalta, ei muutaku panadolia naamaan ja kuumaan suihkuun. No eihän se mitään auttanut, mä pyörin ja kiemurtelin täällä kotona eikä mikään ollu hyvä. Huomasin pöntöllä käydessäni veristä vuotoa ja seassa oli myös hyytymiä. Isi sitte heti soittamaan oulaskankaalle ja sieltä sanoivat, että heti ambulanssilla sinne. Ambulanssi tuli ja laittoivat mut heti tippaan. Verenpaineet oli taivaissa koko matkan. Supistuksia tuli 2 min välein ja kesti noin minuutin kerrallaan. Oltiin sit Oulaisissa n. klo 3.30. Heti kätilö tutki minut muttei saanu vauvan sykettä kuuluviin sillä käyrä koneella. Lääkäri tuli paikalle ja sanoi että kohtu on liian pinkeä et katotaan ultralla. Vauvan syke oli enää 50-60 ja lääkäri sano et heti hätäsektio. Toinen kätilö rupes soittaan leikkurin väkeä paikalle ja toinen komensi ambulanssimiehet avukseen ja juoksun kans leikkuria kohti. Matkalla repivät multa vaatteita pois. Ite en muista tästä mitään ku olin niin shokissa. Isi vaan kerto et mentiin niin kovaa vauhtia ettei hän meinannu perässä pysyä. Isi päästettiin vaan heräämöön asti. Leikkurista muistan sen et ambulanssikuski silitti mun päätä ja hoki et ei hätää, kaikki menee hyvin. Sit pimeni. Heräämössä sitte ensimmäinen kysymys missä isi ja vauva? Mulle sanottiin, et he tulevat ihan pian mua kattomaan, ku ovat vauvalassa. No nehän tuli sit mun tykö ja totta kai olin onnellinen, mutta pökkyrässä nukutuksesta. Isi sano, et vauva oli tuotu leikkurista klo.3:56. Jonka jälkeen he menivät kätilön kanssa hapettamaan vauvaa ja kattomaan et kaikki on kunnossa. Ja tietty pesulle. Kätilö oli laittanu vauvan happikaappiin ja melkeen heti todennut et ei tämä mitään lisähappea tartte. Oli huutanu ku syötävä. Kätilö sanoikin jälkeen päin ku käytiin läpi tuota iltaa, et oli iso ristiriita siinä, et vauvan syke oli oikeesti ollu matala ja olivat luullut et sieltä tulee tosi huonokuntonen vauva, mut oliki ollu niin hyvässä kunnossa ettei ollut tarttenu mitään ylimääräistä hoitoa. <3 Meidän pikku taistelija. Lääkäri sanoi, että istukka oli irronnut silleen sieltä keskeltä, et reunat oli kiinni vielä kohdussa, niin vauva oli saanu happea tarpeeksi sitä kautta. Onni onnettomuudessa. Eilen päästiin kotiin ja vauva on itse rauhallisuus. Voi olla, että toista lasta emme heti perään uskalla tehdä. Oli sekä henkisesti, että fyysisesti niin raskas kokemus molemmille meistä. Varsinkin isille, kun hän kuitenkin muistaa melkein kaiken. Sanoi, että kaikista pahinta oli jäädä siihen ovien taakse odottamaan. Ja kun vauva oli tullut ulos hengissä, seuraava huoli oli ollut että miten minä voin. Mut loppu hyvin kaikki hyvin. <3 Tälläinen tarina meidän perheellä.

 
Meillä mentiin reippaasti ohi LA joka oli jouluaattona. Eka ya-kontrolli oli 5.1. Jorvissa. Painoarvio 4,1-4,3kg, kohdunsuun sai jo venyteltyä 4 senttiin, mutta tultiin kotiin kasvamaan eikä ruvettu käynnistelemään.
 No, 7.1. vielä aamupäivällä ulkoiltiin 11 aikoihin esikon kanssa ja otin vielä arkistoihini  masukuvankin rv42+0. Olo oli mainio, eikä mitään merkkiä lähestyvästä synnytyksestä ollut ilmassa. Siis toki joo joku harkkasuppari ulkona peuhutessa, mutta noilla viikoilla enempi jokapäiväinen ilmiö.  
Esikko sitten simahti päiksyille hiukan puolenpäivän jälkeen ja isi lähti iltavuoroon töihin 13. Niinpä pojun herätessä päiksyiltä hiukka ennen 14, ajattelin että otetaanpa välipala aikaisessa, tehdään pieni vaunulenkki ja lähdetään sitten leikkimään serkkutyttöjen luo kun tästä näytä tänäänkään tulevan valmista. Olin siis jo ihan asennoitunut seuraavan aamun yliaikakontrolliin Jorvissa klo 09. 
Eka supistus, siis synnytyssellainen,tuli siinä pojun pupeltaessa banaaniaan eli olisko ollut 14:10. Oli sellainen napakka, ei mitenkään järin kivulias eikä pitkä, ehkä 30-40s. Sitten about 14:30 kuulin heikon poksahduksen, mutta sepä siinä, ei tuntunut erilaiselta tai mitään. Toinen supistus tuli sitten siinä pojun välipalatiskejä pestessä heti poksahduksen jälkeen, samanlainen kuin eka. Mutta sitten alkoikin tapahtua. Tarkat kellonajat alkaa toki hämärtyä mielestä, mutta olisko ollu 14:50 kun siinä ulkokamojani hakemaan mennessä iski lorahduksen tunne. Vessaan tarkistamaan tilanne ja kas, side oli pinkki ja tuoksahti imelältä. Siinä samassa tulikin järjetön tarve hätäistunnolle. Pökäle pönttöön ja käsiä tiskatessa iski se 3. supistus...ei yhäkään pitkä, saman 40s max, mutta voi kiesus sitä kipua.  Yhteys isiin että kotiin sieltä töistä niinku nyt, lähtö tulee tänään sittenkin. Sitten kello olikin jo muutaman minuutin yli 15, kun soitin siskolle joka oli töissä (työaika loppui passelisti 15 ) että olethan autolla liikkeellä? Vastaus oli että juu, hur så? No jospa tulisit sitten hakemaan pojun, meille tulee lähtö ja isi on jo tulossa himaan. 
Siinä puheluita tehdessä pistin 5L vesikattilan tulille kuumavesipulloja varten . Onneksi pojun hakeminen lennosta oli siinä mielessä helppoa, että siskon nuorempi tyttö matkustaa samanlaisessa britaxin multitechissä kuin meillä on toisessa autossa. Tosin matkustussuunta on pojun ikään nähden "väärä", eli nenä menosuuntaan. Tässä kohdin, kun supistusten väli spurttasi 5 minuuttiin, niin istuin kelpasi niine hyvineen. Eikä matkustettavaakaan ollut tiedossa kuin 3,5km.
Sitten aloinkin pakkaamaan pojun reppuun puuttuvia tavaroita, eli purkkiruokia, lisää vaippoja, unilelut ja-haalari yms. Reppu oli ekan yliaikakontrollin jäljiltä semivalmis ja matkasänky, syöttötuoli ja matkarattaat yhä siskon luona valmiina. Onneksi.  
Isi tuli kotiin samoihin aikoihin kun siskoni, joten siinä sitten kärvistelin järkyttävän voimakkaiden joskin onneksi alle minuuttisten supistusteni kanssa joiden väli tosin alkoi lyhenemään, kun valmisteltiin pojua matkakuntoon.
Sisko lähti pojun kanssa about 15:35 ja siinä vaiheessa supistukset teki rehellisesti sanottuna helvetillisen kipeää. Sitten se ajatti vielä uudestaan p*skalle ja vessan oven läpi karjaisin isille että soitapas mulle sittenkin lanssi. Hätäkeskuksen täti tahtoi vielä jutustella munkin kanssa, joten siinä lavuaaria vasten kippurassa kiroten varmistin osoitteen, lapsiveden värin ja supistusten välin...sitten sain kuulla ilmoituksen että paikallinen lanssi on vapaana ja lähetetty meille. 
15:55 olin lanssissa,varusteena pelkkä äitiyskortti,päälläkin vain sisävaatteet ja eteisestä hätäisesti jalkaan sipaistut lipokkaat ja lähdettiin matkaan. 
Isi  lähti perään omalla autolla, koska milläs sieltä olis muuten himaan päässyt aikanaan. Siellä oli sitten mun takki,lompakko, sairaalakassi jne. Enhän mä nyt ajatellut että lopussa tulee oikeasti niiiin kiire sairaalaan. Kun lanssin tahdoin lähinnä siellä olevan makuumahdollisuuden takia, tuntui että autossa istuminen ei tällä kertaa luonnistuisi. 
Lanssissa takana mun kanssa matkustanut ensihoitaja,vankasti ruotsinkielinen nainen, kyseli tietoja. Vasemmalle kyljelle mua asetteli, mutta sepäs olikin ihan karsea asento ja yllättäen oikealla paaaaljon parempi. Plus että niinpäin maaten sieltä löytyi sitten myöhäisemmässä vaiheessa tarpeelliseksi osoittautunut tuuman rautatanko. Kun täti sitten pyysi kertomaan, milloin supistaa ja milloin helppaa, alkoi totuus valkenemaan. Keli ei ollut paras mahdollinen, mutta kuskin nilkka alkoi ojentumaan ja pillit siirtämään hitaampia pientareelle, kun väli oli alle 2 min ja kesto minuutin eikä oltu päästy edes sitä 35 kilsaa Tammisaareen. Kyyti oli röykkyistä ja lanssissa yllättävän kylmä. Tärinän takia tuntui, että supistukset ei päässeet helppaamaan välillä laisinkaan. Mutta Jorviin oltiin yhä menossa. Tultiin Karjaalle, jossa mun teki jo mieli karjua. Kun lanssissa ei ole edes ilokaasua helppaamaan oloa. Niinpä käytin myytinmurtajienkin todeksi testaamaa kivunlievityskeinoa...kirosin kuin metsäpiru. Jos se täti ei vielä osannut kaikkia suomen "sivistyssanoja", niin tuon 45min matkan aikana sai melkoisen intensiivikurssin. 
No, tultiin Karjaalle ja silloin lanssihenkilökunta soitti varuiksi jo Lohjan sairaalaan joka on siis noin 30km lähempänä kuin Jorvi. Suunnittelivat, että ensiapuun tulee kätilö tsekkaamaan tilanteen notta voidaanko/kannattaako jatkaa sinne asti. Se suunnitelma hylättiin kuitenkin jo samaisen puhelun aikana kun tultiin Mustiolle. Silloin totesin että nyt ponnistuttaa,vankasti. Enkä siis puhunut enää kakkoshädästä.  Silloin se päätettiin että jeps, lattavat mulle salin valmiiksi Lohjalla ja tullaan ensiavun sijaan suoraan synnärille. Puhelimen toisessa päässä ollut kätilö kuuli ilman lisäapuja, kun murisin että siellä on sitten p*rkele parempi olla ilokaasu valmiina kun tullaan. Sitten ensihoitajat soitti isille, että lasareetti vaihtui. 
Se rautatanko oli mun paras ystävä ja vihollinen, kun Mustiolta reissattiin viimeiset 20km. (Näin jälkikäteen ajatellen siitä olis vielä ollut siis 50km Jorviin...tuskin oltais oltu siellä vielä perilläkään, kun Kirppu oli jo maailmassa. )
Joka ikinen supistus sattui s**tanasti ja se rautatanko sai kokea kovia. Pahoinpitelemällä sitä yritin kanavoida kivun, mutta ensisijaisesti ponnistustarpeen nyrkkien kautta pihalle. Ensihoitaja kannusti, että kyllä sä jaksat pidättää, vajaat 10min sairaalaan. Multa meinasi kyllä siihen usko loppua kun supistus seurasi toistaan puolen minuutin välein. Vasta kun näin sairaalan kyltin kun mua paareissa kärräsivät sisään, uskoin että ehditään sittenkin. 
Sisällä salissa olin 16:40. Ja siellä oli se ilokaasumaski. 3 hönkäisyä ja sain itseni supistuksista huolimatta alas lanssin paareilta ja siirryttyä metrin sänkyä vasten nojalleen,pyyntö vessaan pääsystä hylättiin tässä kohdin vaikka musta tuntui että lasken kohta alleni molemmilla tavoilla. Maski takaisin naamalle ja joka hönkäyksen välissä vastasin kätilön pikaisiin kysymyksiin eli nimi/hetu/lähin omainen,samalla kun toinen riisui multa kengät,sukat ja mammalökärit. Esitietolomakehan oli luonnollisesti Jorvissa. Etäisesti kuulin kuinka ensihoitaja soitti isille, kertoi että oltiin salissa. Kun isi kertoi olevansa hiukan Karjaan paremmala puolella, sanoi rehellisesti ettei usko tulevan isin ehtivän ajoissa. 
Sängyllä odotti jo anturivyöt,jotka kytkivät kun kaasupieruinen mamma könysi sängylle. Saivat sykkeen kuuluviin ja kätilö kokeili että mikäs se kellarin tilanne oikeasti onkaan. Ai pää onkin jo tässä, siitä sitten voidaankin aloittaa ponnistamaan. Myöhemmin kätilö naureskeli, ettei ehtinyt edes kysyä missä asennossa haluan ponnistaa, kun olin jo kuulemma siinä paljon parjatussa ja ulkoistumista mahdollisesti hidastavassa puoli-istuvassa asennossa kysyvä ilme kasvoilla että ihan aikuisten oikeesti joko mä viimein saan ponnistaa??? Juu, anna tulla vaan. Eka työntö tuntui taivaalliselta helpotukselta ja jaksoin ponnistaa piiitkään...ponnistuksen jatkuessa kätilö kertoi että pää syntyi hienosti mutta sitten sanoi jotain mitä en halunnut kuulla-pysäytä. Onneksi sentään tottelin, vaikka mielessä oli pikemminkin kärkäs kommentti että mitä v*ttua sä akka meinaat tuolla että pysäytä. Johan mä lanssissa pidättelin ja sä et sitten anna työntää kuin kerran.
Lupa toiselle työnnölle, hartiat ulkona. Kolmas olikin sitten sellainen loppusilaus kun loputkin Kirpusta sujahti ulos. 3 työntöä, ponnitusvaihe 7min ja 16:49 meillä oli toinen lapsi. Ja kivut tiessään.
Kirppu oli hiukan veltto, napanuora tiukasti kaulan ympäri mutta ynisi ja yritti hengittää itse. Alkoivat hieromaan Kirppua ja hetken kuluttua katkaisivat napanuoran. Silloin toinen kätilö lähti viemään Kirppua anestesialääkärin virkisteltäväksi, eikä mennyt kuin pari minuuttia kun pikkuinen testasi keuhkojaan kunnon desibelien saattamana. Muutaman hönkäyksen olivat antaneet kuulemma ylipainemaskilla. Äidin helpotus parkaisun kuuluessa oli suuri. Pisteet oli huonot, 1min 5 ja 5min 8. 
Ehjä 800g istukka syntyi 17:00 Kirpun ollessa virkityshoidossa. Verenhukaksi kirjattiin papereihin 400ml eli ei verenluovutusta kummempaa. Vanha eppariarpi repesi taistelun tuoksinassa, siihen tuli 3 syvää ja 2 pinnallista tikkiä. Kätilö sai juuri työnsä päätökseen kun isi saateltiin saliin.
Vasta tikattuna sainkin sitten Kirpun rinnalle ja yllätykseksi jaksoi heti imeä ja topakasti poika imikin.  :D 
Siinä sitten makoilin reippaasti yli tunnin, isi avitti vielä Kirpun toiselle tissille kun tippaletkun takia mulla oli hankala nostaa itse toiselle puolelle. Kätilö tuli onneksi just, kun aloin isille puhumaan että alkaa tulla vilu märissä verisissä lakanoissa. Onneksi sentään vaihtoivat jossain vaiheessa alustat, kun häpeäkseni ihan oikeasti laskin isomman hädän alleni ponnitaessa. Mulla oli yhäkin päällä oma toppi ja fleece..eka synnytyskin oli nopea,mutta ehdin sentään vaihtaa sairaalakuteisiin.
Siitä sitten suihkun jälkeen osastolle omin jaloin ja kaffen juontiin. Isi kävi mun suihkutellessa Kirpun seurana pesuilla ja mittauksissa,komeat mitat  55,5cm ja 4525g, pipo 38,0cm.

Siinä sitten osastolla valkeni pojan käden tapaturma eli solisluun murtuminen kun kätilöt poikaa tutkailivat...tosin synnytyskätilö jo sitä epäilikin kun oli kuullut napsahduksen.
Isi lähti kotiin ilta 9 kieppeillä ja haki meidät pojun kanssa sitten ma 9.1. kotiin.


Jos jokin tässä toisessa kierroksessa yllätti oikein toden teolla, niin jälkisupistukset. Niitä tuli paaaaaljon ja pitkään joka ikisellä imetyksellä. Olivat vielä varsin kivuliaita ja pitkiäkin, niillä olis vielä helposti yhden muksun lisää synnyttänyt. Ei meinaan viikko riittänyt kun joka imetyksellä supisteli ja tuntui että joku humauttaisi metrin koivuhalolla mahaan. 

 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top