Synnytyskertomukset

Josko tuota ehtis kertomukseni ny kirjottaan..
Eli 10.11. aamulla menin synnärille toiseen käynnistykseen. Ensimmäisen cytotecin sain joskus kymmenen maissa aamulla ja siitä sitte 4 tunnin välein. Ja koko päivänä ei oikeastaan ollu ku ihan pieniä supistuksia. Siinä sitte pistin miehen kotiin ku ei mitään tapahtunu. Ajattelin, että taas oli tyhjä reissu...
Puol ysin maissa illalla kävin vielä viimisen kerran "pomppimassa" 5 kerroksesta ykköseen raput alas. Sieltä ko pääsin huoneeseen ja vähän aikaa makoilin, niin tuli ensimmäinen kova supistus. Sitte niitä alko tulemaan 3-5 minsan välein. Kaks sormea olin ollu auki jo pari viikkoa ja kanava pehmenny.
n.klo 22 lähin käymään suihkussa, että jos se auttais selkäpolttoihin. Tulivat meinaan tosi kovina heti alusta saakka. Alaselkä ja alamaha oli todella kipeät. No suihkussa käynti pahensi asiaa. Supistukset vaan koveni. Puol 11 kätilö sano, että mennä ammeeseen makaamaan jos se helpottas, mutta taas vaan paheni tilanne.
Kävelin ympäri synnärin käytäviä ja huohotin ja nojailin vähäs missäki kulmassa aina supistuksen tullessa [:D] Vielä ennen puolta yötä kipujen kans pysty olemaan. Kotia soittelin ja sanoin, ettei tänne vielä kannata tulla.
Yheltä yöllä kovan supistuksen aikana kuulu ja tuntui jalkovälistä pikkunen poksahdus ja lapsivedet meni. Kätilö tutki minut ja sano, että liikkeelle ei saa lähteä ko vauva oli vielä niin korkealla kanavassa ja sen takia napanuora oli vaarassa luiskahtaa ulos. Kätilö ehdotti aqua rakkuloiden laittoa ja koska kokemusta asiasta ei ollu, niin suostuin. Ja se oli virhe. Ihan hirmusen kipeää kävivät ja eivät auttaneet mitään. Kätilö kaks ehti laittaa ja kysy, että missä vielä on kipeä kohta ja sanoin, että ei enää yhtään missään ku en halunnu niitä enää lisää.
Vesien menon jälkeen poltot tuli tosi kipeinä ja soitin miehelle, että alkaa tuleen sairaalaan. Odotettiin mies mukaan ja sitte minut kärrättiin synnytys saliin. Kolmeen saakka siellä kärvisteltiin sitte kipujen kans ja sitte kätilö kutsu anestesia lääkärin laittaan epiduraalin. Alaselän tatuoinnin takia piti se laittaa tosi korkealle selkään ja kipeäähän se seki kävi [:D] Mutta siitä parikytä minuuttia ja kaikki kivut katosi. Olin ihan ku taivaassa ko sai muutaman tunnin levätä.
Kuuden jälkeen minut katetroitiin, että sai pissattua. Seittemältä vaihtu kätilöillä vuoro ja siinä vaiheessa olin ihan huomaamatta auennu ihan auki. Jostaki pikku reunasta se kätilö teki selvää.
Puoli kahdeksan maissa kätilö käski alkaa ponnistamaan kylkiasennosta. Jotenki kamalan vaikea oli kohdistaa ponnistusta oikeaan paikkaan. Kaitpa sitä jännitti sitä, että tulee tavarat pöydälle. Kyljellään ponnistamalla saatiin lapsi alas kanavasta ku se oli tosi korkealla.
Sitte vaihdettiin selälleen ja vielä kovemmat ähinät päälle. Olin jo ponnistanu omasta mielestä tosi kauan ja voimat alko loppumaan. Vauva ei liikkunu mihinkään vaikka kätilö kuinka autto päästä käsillä ja väliliha leikattiin. Sitten kätilö teki päätöksen ku en enää jaksanu, että imukupilla autetaan ja lääkäri soitettiin paikalle. Kätilö ja lääkäri kiskoivat imukupilla ja kaks kätilöä painoivat mahan päältä. Siinä kylkiluut vaan rutisi ku päällä pomppivat. Neljä kertaa irtosi imukuppi vauvan päästä ennen ku hänet ulos sieltä saatiin. Välilihaa piti jossaki vaiheessa leikata lisää.
Kyllä mie ajattelin, että kuolen ihan varmasti tähän pöydälle ku tuntu, ettei lasta saada ulos. Juuri ja juuri olin tajuissani kun sitte vihdoin löytyi semmoinen imukuppi mikä pysyi kiinni. Vauva oli ihan sininen ja ei ehtiny olla rinnalla ku vähän aikaa kun se jo juoksutettiin toipumaan vauvalaan. Pää oli todella pahan näköinen kuppien jäljiltä. Neljä pahkuraa päässä ja ihan veresnahalla [:(]
Syynä siihen ettei meinattu saada ulos oli se, että vauva oli kääntyny kanavassa avotarjontaan eli kasvot ylöspäin ja vauvan otsassa oli vielä joku pahka mikä monesti tulee ensisynnyttäjien vauvoille.
Minulle tuli toisen asteen repeytymät ja tikkien määrää voi vain arvailla. 3 kertaa 90cm pätkät lankaa se kätilö sinne solmi joten eiköhän tuo määrä aika suuri ole..
Avautumisvaihe 10h 20 min ja ponnistusvaihe 1h ja 6 min. Jälkeiset joku 19 min kai.
Synnytys oli todella vaikea kätilöiden ja lääkärin mukaan ja siltä se kyllä tuntuiki. Nyt pystyy jo ilman kyyneliä siitä puhumaan ja kirjoittamaan. Vauva oli pari päivää lämpökaapissa toipumassa kovasta kokemuksesta ennen ku hänet vierihoitoon sain. Särkylääkettä piti hänelle laittaa ku niin kipeänä oli raukan pää tuommosen runtelun jälkeen. Mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Neljä päivää oltiin sairaalassa ja sitte päästiin kotiin.
Melkoinen sepustus tästä näytti tulevan ja aika sekavaki, mutta toivottavasti jotaki selvää saa [:D]
 
Jospas minäkin kirjoittaisin synnytystarinani...

To 18.11. (rv 41+3) olin tosi masentunut ja itkuinen koko päivän, makasin vaan sängyssä.
Klo 16.30 mies tuli kotiin ja ehdotin, että hän alkaisi imuroimaan ja minä luuttuaisin sitten perässä lattioita [:D]
Klo 17.00 tuli rkl punaista vuotoa. Pelästyin ja soitin synnytyspolille. Siellä epäiltiin sen olevan lapsivettä, jossa seassa hieman verta. Sanoivat, että voin odotella jopa 12 tuntia kotona, jos ei tule supistuksia. Mutta jos epäilen, että on ihan verta, voin lähteä heti käymään. Odotettiin tunti, jonka aikana lirahteli muutaman kerran lisää, ihan kuin ois menkat alkanut.

Klo 18.00 saavuttiin sairaalalle. Kätilö laittoi käyrille ja tarkasti vuodon. Epäsäännöllisiä supistuksia, vuoto oli lapsivettä ja verta, kohdunsuu 3 cm auki. Lisäksi käyrällä yksi kova ja liian pitkä, neljän minuutin, supistus. Ne ovat kuulemma huonoja vauvalle. Otti meidät heti sisään.

Klo 20.00 alkoivat säännölliset supistukset. Ajateltiin, että tässä varmaan kestää tuntikaupalla, joten mies lähti vielä kotiin ruokkimaan kissat ja ostamaan naposteltavaa.
Klo 21.15 kun mies tuli takaisin, mua oltiinkin jo viemässä synnytyssaliin epiduraalin laittoon. Supistukset siis voimistuivat ihan hetkessä, kohdunsuu 5 cm auki. Mä olin vain yrittänyt katsoa telkkaria, kun piti olla paikoillaan käyrien takia.

Synnytyssalissa edelleen kovia supistuksia, mutta epiduraalin jälkeen ei sattunut mihinkään. Köllöttelin ja söin rauhassa miehen kanssa eväitä. Ajankulusta synnytyssalissa ei ole mitään muistikuvia. Kutsuin varmaankin klo 23.30 maissa kätilöä, kun supistuksia ei tuntunut ollenkaan ja pelkäsin, että epiduraali on laannuttanut ne. Olinkin jo 8 cm auki eli ihan hyvinä supistukset oli pysyneet.

Epiduraalin vaikutus alkoi hieman vähenemään ja harjoiteltiin ponnistusta eri asennoissa. Tippaan laitettiin oksitosiinia ja harjoiteltiin lisää. Toinen kätilö tuli avuksi, kun varsinainen ponnistusvaihe alkoi klo 00.40. Ponnistin kuulemma hyvin, mutta jokin otti vastaan. Oksitosiinia lisättiin muutaman kerran ja hirveitä supistuksia tulikin. Sain happea aina välissä. Kauhea jalkojen tärinä ja nolotti, kun pissaa ja kakkaa riitti.

Lääkäri pyydettiin katsomaan, tarvitaanko imukuppia. Käski vielä yrittää ilman. Hetken kuluttua olin jo ihan poikki ja supistukset hiipuivat. Vauvan syke jumittui 60:een. Lääkäri hälytettiin kiireellä ja antoi puudutteen välilihaan, joka leikattiin. Klo 01.27 alkoi imukupilla avustaminen. 6 vedolla + toisen kätilön painaessa vatsaa saatiin vauva ulos klo 01.32. Vauva oli hiljainen ja vaisu ja vietiin virkistymään. Lääkäri sanoi heti, ettei sillä ole hätää, mutta tietenkin pelästyin. Vauva tuotiin onneksi pian virkeänä takaisin ja pääsi isänsä syliin. Jälkeiset syntyivät nopeasti ja lääkäri alkoi ompelemaan paikkoja. Toisen asteen repeämä tuli. Tunnin lääkäri ompeli, välillä kätilön avustamana.

Vauva oli ollut vinossa raivotarjonnassa ja mulla vahvat lihakset, näiden takia ei meinattu saada ulos. Imukupista jäi vauvalle suht pieni patti/jälki ja sekin tasoittui pois parissa päivässä. Yöllä en pystynyt pissimään alkuunkaan, joten jouduttiin katetroimaan. Seuraavana päivänäkin se oli tosi hankalaa, mutta onneksi lähti vähitellen sujumaan.

Mulle jäi synnytyksestä jotenkin epätodellinen olo. Siinä tilanteessa välillä tuntui, että olisi katsonut tapahtumaa ulkopuolisen silmin. Vaikka lopussa meno oli miehen sanojen mukaan tosi brutaalia, en ole onneksi hirveän järkyttynyt. Johtuu varmaan palkinnosta [:)]
 
Minunkin tarinani tänne:
11.11.2010 Äippäpolilla käynti. Lääkäri toteaa, että verenpaineet kovin korkeat ja lapsivettä liikaa: Käynnistykseen. Oltiin miehen kanssa aivan sekasi ja yllättyneitä, että nytkö...laskettu aika oli 6 päivän päästä ja nyt jo mennään käynnistämään. Miehen onneksi synnäri oli täynnä (sille iski kauhea stressi että apua nytkö nytkö) joten ootettiin seuraavaan aamuun.

12.11.2010 Synnärille lähtö aamulla. Klo 12 laitettiin oksitosiinitippaan ja seurattiin 6 tuntia. TUli supistuksia, mutta kivuttomia. Hoitajat sanoivat, että ne ovat oksitosiinisupistuksia eli ei mun kropan aiheuttamia vaan lääkkeellä aikaansaatuja. Eivät siksi sattuneet eivätkä avanneet kohdunsuuta. Turhauduin  tosi pahasti ja olin ihan down kun käynnistys keskeytettiin epäonnistuneena klo 18. Menin osastolle 11 yön yli tarkkailuun ja mies lähetettiin kotiin.Olin ihan varma että en saa synnyttää ollenkaan, olin tosi epätoivonen kun käynnistys epäonnistui.

13.11 takaisin synnytysosastolle. Mies tulee aamulla eväiden ja tavaroiden kanssa, että josko tänään. Oksitosiinitippa aloitettiin klo 9, lääkäri tutki klo 9.25. Ei supistuksia. Ajetaan ktg:tä eli oon käyrillä koko synnytyksen ajan (paitsi wcssä). Kohdunsuu oli tarkastuksessa ennallaan 3 cm auki ja pää palloteerasi siinä ylhäällä, eli ei saanut puhkastua kalvoja. Klo 11.45 tulee uusi tarkastus ja yhtäkkiä pää on alhaalla, ja kalvot puhkastaan. Mies on taas siinä vieressä aivan äimänä : " aina tulee yllätyksiä, just kun meinattiin että ei tämä taida onnistua tänäänkään". Siitä sitten lähti lapsivedet tulemaan ja sitä tuli ihan hirveästi, lorotti pitkän aikaa, varmaan joku 1,5 l ainakin.
vauvan päähän laitetaan pinni ja jään tippaan ja käyrille. Syön lounaan.
Supistuksia alkaa tulla. Istun keinutuolissa käyrät ja tipat matkassani ja aina supistuksen tullessa huokaan, hengitän syvään ja laulan matalaa A:ta. Se auttoi vähän. Mies katsoi avuttomana ja yritti lukea lehteä, pääosin kuitenki piti mua kädestä ja rauhotteli. Kysyin, saisinko epiduraalin, mutta saan vasta kun on 4 cm auki.

Klo 14.46 kätilö tulee kysymään, miten voin. Supistukset voimakkaita mutta en tajunnu et voisin saada kivunlievitystä. Oksitosiinia nostettiin ja supistukset vaan voimistui. Alkoi olla hirveä olla. Käyn vessassa, se on yhtä itkua.
Olin vielä pari tuntia supistusten kanssa luomuna ja kykenin ainoastaan istumaan keinussa ja hengittelemään vaivoin. Soitin kelloa klo 17, että NYT jotain KIVUNLIEVITYSTä

klo 17 kätilö tulee tsekkaamaan. Oon tosi kipeä ja se sanoo, että voin aloottaa ilokaasun. Olin että Jes. Kätilö sanoi että pitkään mä pärjäsinkin ilman kaasua, monet kuulemma jo tähän mennessä käyttänyt vaikka mitä kivunlievitystä. Oon 3 cm auki mut kanava hävinnyt. Oksitosiinia nostetaan ja saan kaasun lisäksi buscobania. Kaasua imiessä supistukset alkaa tuntua voimakkaammilta ja vedän naamari kasvoilla sitä kaasua minkä ehdin. Välissä juttelen miehen kanssa ja edelleen jaksamme vitsailla välillä jotain. Kivut kuitenkin vievät lopulta mut aivan pois tolaltani ja kykenen vain epätoivoisena tuijottelemaan miestäni ja imemään kaasua. Mies näyttää surkealta, on tosi huolissaan kivuistani. Se ravaa röökillä ja istuu muun ajan pitämässä kädestäni kiinni. Puristan joka supistuksella rystyset valkoisina miehen kättä. "purista vaan". Mies jaksaa tukea ja olla vierellä. Kivut käy lähes sietämättömiksi mutta en taaskaan tajua et soittaisin sitä kelloa. Luulen, että näitte kipujen kaa vaan pitää kestää olla, en tajunnu et avaudun kokoajan ja että en ehtisi saada epiduraalia jos vaan yritän kestää kipuja ja kohtu avautuu vauhdilla. Omituista oli, että tunsin pari kertaa kunnon napsahdusta alapäässä, taisi lähtee reveten avautumaan... :D

Klo 19 pääsen vessaan. Sanon kätilölle, että kakattaa. Kätilö tutkii ja myhäilee, mies on tupakalla. Kätilö lähtee ja hakee toisen hoitsun. He tutkivat kohdunsuuta. Fvanhempi kätilö toteaa "hmm. taisit tehdä vanhalle temput". Olin ihan pihalla ja kysyn "eikö se aio syntyä". "Ei kun tämä syntyy nyt". VOI V*TTU, missä mun mies on ja enkö mä saakaan epiduraalia. "et saa epiduraalia, et ehdi. Kohtu on 10 cm auki ja nyt pitää alkaa ponnistamaan." Mies tulee tupakalta ja kysyy "jaa, mitäs tänne". kätilö tokaisee alapäätäni ronklatessaan että no täällä synnytetään, vaimos oli jo hädissään että etkö ehdi paikalle.
Mies: "ANTEEKS MITÄ". Kätilö: "NIIN; TÄÄLLÄ SYNNYTETÄÄN!"

Klo 19.30 aloitetaan ponnistaminen. Mies tulee mua niskasta tyynyllä ja makaan selälläni jalat koukussa ja vedän jalkoja kroppaani vasten polvitaipeista aina ponnistuksen aikana. Ponnistin 24 minuuttia ja vauva oli maailmassa 19.54 ja 9,9,9 apgareilla, vain lämpö oli alhainen. Hengitti ja rääkäisi heti tullessaan, sain rinnalle jonka jälkeen mies meni kätilön kanssa punnitsemaan ja mittailemaan sekä pesulle.Repesin vain pienesti , asteen verran nirhaumia. Jälkeiset syntyi 18 minuutissa ja kohtu tyhjeni melko hyvin jo synnärisalissa, alkoi supistua välittömästi ja hyvin. Mies itki, minä itkin, kun vauva nostettiin rinnalleni. Mies kysyi leikkimielisesti että "millon tehään tälle pikkusisar tai veli" johon vastasin, että "no entiiä kuka senkin aikoo synnyttää!!". Kätilöt nauroivat ja sanoivat että eivät oo hetkeen tavanneet  yhtä hauskaa pariskuntaa synnärillä, oltiin niin humoristisia kokoajan. En ees muista mitä kaikkia juttuja sitä on tullu höpistyä. Ponnistaessa heitin kuitenki vielä kätilöille, että joko saa kiroilla. Ne nauroi. Hiljaa mutisin että "perrrrkele, nyt se vauva ulos sieltä". kaikkia vaan hymyilytti. "Sitkeä nainen" sanoi toinen kätilöistä sille toiselle.

Meidän pojan nimeksi tuli heti Rafael ja siitäkin väännettiin jo että FALAFEL eiku Rafael!!

Kätilöt kiittelivät mua reippaasta ja hyvästä asenteesta , kärsivällisyydestä ja uskomattomasta kivunsietokyvystä. Sanoivat vielä että harvoin on ensisynnyttäjä noin reipas ja osaa ponnistaa heti täydellisesti. Vähän meni hattuun siinä ne jutut, nyt ei enää:D
Olin silti tosi ylpeä että selvisin niin hyvin ja ongelmia ei tullut, kiitos luojalle.

Synnärillä oltiin 2 tuntia ja vaan ihasteltiin uutta asukkiamme<3
 
Kerkeisköhän kertomaan oman tarinan... [:)]

05/11: yö. Raskausajan parasta seksiä [:D] mieskin tuumas puuhailun jälkeen, että "Jos tolla ei lähe syntymään niin ei sitten millään."

06/11: Heräsin aamulla klo 10.30 kovaan pissahätään, lähin vessaa kohti ja sitten valahti lapsivedet. Menin suihkuun ihmeissäni ja innoissani "Hitto, pian se syntyy. [:)]"  Herätin sitten miehen, jota alkoi jännittää kovastikkin. Sitten soitto synnärille, josta ohjeistettiin tulemaan klo 20.00 näytille, ellei kivut yllätä sitä ennen.
Päivä meni leppoisasti, supisteli, mutta kivuttomasti. Ihmetytti kun ei jännittänyt juuri ollenkaan. Eniten ärsytti lapsiveden jatkuva lorahtelu, loppuviimeks olin pyyhe housuissa [:D], normi siteistä ei ollut mitään apua, pysyivät kuivana maximissaan puol tuntia.
Yritin nukkua päivän mittaan, mut en saanut unta.
Klo 20.00 mentiin käymään näytillä. Kohdunkaula kadonnut, n. 2-3cm auki. Saatiin päättää jäädäänkö osastolle vai lähdetäänkö kotiin. Kotiin tietty, ei vieläkään pahemmin kipuja, pientä jomotusta selässä. Kätilö veikkas että tullaan klo 2 yöllä takaisin..
Kotona Miesten vuoro-dokumentti (kannattaa muuten kattoo!!) ja odottelua. Menin sitten vielä nukkumaan. Tosin vaan 2 tunniks, kivut alkoi ilmestymään.
 
07/11: Klo 2. Supistuksia 7min välein. Tuntui, muttei hirveesti sattunut. Nukuttua ei saanut enää.
Klo 3: Hieman kivuliaampia, 5 min välein.
Klo 4: Kivut veti jo suhteellisen hiljaiseks, supistuksia 4min välein.
Klo 5: Enää ei pystynyt puhumaan kun supistus tuli, oli pakko vaan nojata pöytiin ja keinutella lantioo. Suppareita 3min välein.
Klo 5.30: Kivut pahempia, mies huolestui ja soitti taksin. Supistukset 3min välein edelleen.

Päästiin synnärille klo 5.45. Selitettiin tilanne, kätilö ja opiskelija katsoi alakerran tilanteen: 4-5cm auki. Sitten oli vaatteidenvaihdon ja peräruiskeen aika. Ikinä ei oo kakka lentänyt siihen malliin pönttöön [:D]
Sitten käyrille. Supistuksia 2,5min välein. Ruiske teki kivuista kovemmat. Kätilöt lähti huoneesta pois. Mulla supistukset tuntui vain selässä ja kyljissä, mahassa oli pientä menkkakipua. Joka supistuksella piti keskittyä pelkästään vaan hengittämiseen, tuntui että aina vaipui johonkin horrokseen supparin tullessa. Tästä eteenpäin en oikein muista enää mitään kovinkaan selkeesti, kivut oli niin kovat. Varsinkin ajantaju meni.

Jossain vaiheessa siinä tuli ihan järkyttävä närästys. Sanoin miehelle, että eti jostain kaarimalja, että saisin sylkäistyä edes. Mies kollas kaappeja rauhassa siihen asti kun huusin et "Nyt nopeesti, oksennan!"
Sieltä jostain löytyikin kaarimalja, joka täyttyi yhestä yskäisystä [:'(] Mä tärisin ja oksensin lisää ja lisää (lattialle tietty...) Mies hälyytti kätilön paikalle, joka irroitti mut piuhoista, mä sitten konttasin vessaan oksentamaan. Ne hetket, kun ei supistanut, oli ihan jees, mutta heti supistuksen alkaessa alkoi myös oksentelu. Ai että oli kivaa, niinkuin pelkkä supistus ei aiheuttais jo päänvaivaa... No, makasin vessan lattialla semmosen 15-20min ja sitten menin takas makoilee siihen sängylle.
Kätilö kysyi, että haluanko kivunlievitystä, voisivat antaa oxynorm-injektion. Olin että "Kaikki mulle vaan mikä vie kivun pois."
Ne päätti tutkia vielä paikat. "Kuule, ei sulle nyt mitään pikku piikkiä anneta, viedään sut saliin ja siellä saat epiduraalin jos haluut. Oot 6cm auki."
Kävelin ite saliin täristen, aina supistuksen tullen kippurassa. Tarjosivat pyörätuolia, mut halusin kävellä.

Saliin kun päästiin, oksentelu alkoi taas. Kivut oli yhtä helvettiä. Jossain vaiheessa n. 6.30 lääkäri asteli sisään ja tuikkas epiduraalin. Hitto mikä helpotus. Kivut katos kolmeks tunniks melkein kokonaan. Siitä ajasta puolet taisin nukkua. Säälin kyllä miestä, kun se yritti nukkua keinutuolissa, huonoin tuloksin. Mun viereen ei mahtunut, kun olin kaiken maailman letkuissa kiinni.

Klo 9.30-10 maissa heräsin siihen, kun joku laite alkoi piippaamaan. Se oli se epiduraali-laite, aine oli loppu. Pelko niistä kivuista alkoi hiipimään... Niin myös kivut hetken päästä. Kätilöt saapui paikalle jossain vaiheessa. Kysyivät, että milloin oon käynyt vessassa viimeks, ei mitään hajua... Menin sitten portatiiville, kun piuhat ei riittänyt vessaan asti [:D] Säikähdin kun huomasin, että siteessä oli hirveesti limaista verta ja sitä tipahteli lisää sinne portatiiviin. Kätilöt sanoi, että ei hätää, tarkistetaan paikat.
Kävin sitten siihen takas makaamaan, kätilöt (toinen opiskelija) tarkasti paikat. Olin ihan varma, että mitään edistystä ei oo tapahtunut, samoin mies. No, pelästyin kun kätilö totes, että "Noh näyttäs siltä että.. Saat alkaa ponnistaa." "MITÄ?! EN MÄ OO VALMIS! SIIS OONKO IHAN AUKI?!"

No, sitten alettiin harjottelee ponnistusta. Klo 11.10 alettiin tositoimiin. Se oli ihan hirveää.. Jouduin jonkinlaiseen paniikkiin. "EN MÄ OSAA! EN MÄ PYSTY! MÄ HALKEEN!" yms. Mies tsemppas mua, juotti, hieroi selkää ja tuki päätä mun rintaan kun ponnistin. Ilman sitä en olis kyllä pärjännyt. Jossain vaiheessa kätilöt leikkas mun välilihan, (ei tuntunut muuten missään, turha pelätä) ja siitä muutama ponnistus niin tyttö oli ulkona. Rääkäs hienosti. Mies purskahti itkuun <3 ja ite olin enemmänkin vaan helpottunut, että kaikki oli ohi. Tippa tuli siinä vaiheessa linssiin, kun mies leikkas napanuoran. Tyttö tuotiin sitten mun rinnalle. Siinä sitten ihmeteltiin, kaikki kolme, sen pari tuntia, että mitä ihmettä... [:)] Olo oli maailman onnellisin, on edelleen <3

Tytsy syntyi siis 26h vesien menosta. Synnytys katsottiin kestäneen 11h, ponnistusvaihe 35min ja jälkeiset 5min.



Sori jos kovinkin sekavaa tekstiä, tytsy herpaannuttaa keskittymistä välillä [:)]
 
Niinhän meille sitten kävi, että isukki ei päässyt synnykseen mukaan vaan oli isänsä hautajaisissa samana päivänä. Mutta mulla oli kyllä niin ikimuistoinen synnytys, johon sitten osallistui myös mun äiti ja sisko. Heidän piti olla vain kyydissä minua synnärille, mutta halusivatkin jäädä koko ajaksi mun seuraksi. Aluksi he sanoivat lähtevänsä siinä vaiheessa kun menen salin puolelle, mutta eivät malttaneetkaan vaan olivat koko synnytyksen mukana! Aivan mahtava kokemus synnyttää naisporukalla. Jokainen muisteli omia synnytyskokemuksia ja huumori kukki niin paljon, että välillä oli vaikea olla nauramatta kovien supistusten aikana. En vaihtais sekuntiakaan pois tästä! Ja mikä parasta, mulla sattui sama kätilö kuin esikoisesta ja siitä oli paljon hyötyä, koska tässä tuli samoja ongelmia kuin esikoisesta eikä näin ollen tarvinut kaikkea kertoa juurta jaksaen vaan saatiin hyöty edellisestä synnytyksestä tähän siirrettyä helposti.
 
Tässä kuitenkin mun synnytyskertomus:
 
Perjantaiaamuna 26.11 oltiin siis synnärillä käyrillä ja kaikki ok. Mies lähti sitten ajamaan toiselle puolelle Suomea isänsä hautajaisiin, jotka pidettiin 27.11. Menin aikasin nukkumaan ilman mitään tuntemuksia.
Heräsin 23.30 ja selkä oli kipeä. Tosin laitoin sen huonon sängyn piikkiin ja yritin nukkua.
Klo: 02.00 heräsin siihen, että selkä edelleen kipeä ja vauva oli tosi hiljaa kohdussa. Yritin saada vauvaan eloa tunnin verran juomalla mehua. Vihdoin vauva taas osoitti potkuilla olevansa hereillä ja sain taas unen päästä kiinni. Silloin jo huomasin, että selkäkipu oli aaltoilevaa 15min välein. Sain kuitenkin nukutta viiteen.
klo: 05.30 nousin ylös ja selkäjuiliminen oli sitten 4-5min välein kivuliasta, mutta vatsanpuolella ei mitään tuntemuksia. Synnärille soitin seiskalta ja pyysivät käymään.
Synnärillä olin klo: 9.30 ja siellä kätilö sanoi, että olin 2cm auki, eikä kotiin ollut asiaa. Menin sitten äipän ja siskon kanssa tarkkailuhuoneen puolelle. Pyysin jumppapallon, jonka päältä katselin sitten mäkihyppyä [:D] ja otin vastaan keskivertosupistelua.
klo: 12.00 pyysin kätilöltä sairaalavaatteet ja silloin sanoin, että kohta varmaan pitäis saada jotain lievitystä kipuihin. Hän tutki ja olin silloin 4cm auki. Menin pallon kanssa suihkuun ja siellä sitten sinnittelin 1,5h. Äippä ja sisko kantoi suihkuun suklaata ja mehua juotavaksi. Klo. 14.00 pyysin saliin ja puudutuksen.
Kätilö tutki ja olinkin sitten jo 8cm auki! Ajattelin pärjääväni ilman puudutetta, mutta kolmas supistus tästä oli aivan järisyttävä, joten nostin kädet pystyyn ja spinaalipuudutus toi helpotuksen elämään. Sitten vain odoteltiin ja kätilökin luuli, että 2h ja homma paketissa.
Mutta sitten tuli samat ongelmat kuin esikoisesta. Vauva ei laskeutunut alas, ja käänteli päätä tietämättä missä asennossa tulla ulos. Ei kun paikalle taas anestesia lääkäri, joka antoi uuden puudutteen sekä aloitettiin oksitosiinitippa. Ja uudelleen pallon päälle istumaan. Ei edelleenkään toivottua tulosta.
Tässä vaiheessa kätilö alkoi epäillä että vauva on tosiaan isompi kuin päältä päin tunnustetuna tuntui ja olivat sitten pitäneet anestesia lääkärin kanssa palaveria, mahtuuko vauva tulemaan alas ollenkaan. Esikoinen kun oli tiukka hartioista (ja oli siis pienempi kuin tämä). No kesken palaverin minä ilmoittelin, että nyt kyllä en enää pysty istumaa vaan paine on todella kova. Vauva oli kuin olikin asettunut alas ja olin täysin auki!
Ponnistusvaihe oli helppo siinä mielessä, että oli helppo löytää suunta ponnistukselle ja voimaa oli!. Mutta ne hartiat! Ne jäivät taas hetkeksi kiinni. Kolmella kätilön vedolla vauva saatiin syntymään. Samalla kun hartiat syntyi kuului paukahdus ja mulla antoi häpyliitos periksi. Mitään kipua siitä ei jäänyt onneks.
Koko synnytys oli siis nopea ja suht kivuton. Ponnistusvaihe kesti 9min.
 
Ja kätilön tutkittua istukkaa, huomattiin muumioitunut kohta istukassa, mikä viittaisi kaksoisraskauteen! Mulla siis toinen raskaus on heti keskeytynyt alkuviikoilla. Tulihan pikku yllärinä meille tämä tieto.
 

Sunnuntai 24.10.2010 ( rv 37+5 )


10:00 Olen juuri heräilemässä, kun huomaan, että jotain märkää lorahtaa sänkyyn. Nousen ylös, ja lorina vaan jatkuu ja lattialle tulee lammikko vaaleanpunaista nestettä. Totean heräilevälle avokilleni sen olevan varmaan nyt sitä lapsivettä. Kiiruhdan vessaan ja laitan paksun siteen. Mitä ihmettä, laskettuun aikaan 9.11. on vielä 2,5 viikkoa, eikä synnytyksen alkamisesta ole ollut minkäänlaisia merkkejä! Maha oli pieni ja sievä eikä ollut laskeutunut eteenpäin, niinkuin usein tuntuu tapahtuvan, ja keskiviikkona lääkärintarkastuksessa ei näkynyt vielä mitään tavallisesta poikkeavaa. Soitan siskolleni ja pakkailen samalla sairaalakassia, jota ei oltu vielä editty laittaa valmiiksi...

11:15 Soitan äitiyspolille ja kysyn miten toimitaan. Kätilö neuvoo tulemaan tarkistamaan tilanne tunnin, parin sisään. Arvelee, että saatetaan päästä silti vielä takaisin kotiin. Syödään aamupala rauhassa ja mietitään että mitäköhän päivä vielä tuo tullessaan.

11.30 Tunnen ensimmäiset, täysin kivuttomat supistukset. Niitä tulee harvakseltaan n. 10 min välein. Tuntuvat kuukautiskivuilta mutta eivät satu. Päätämme käydä vielä kaupassa ostamassa evästä ja porukoillani vaihtamassa autoon talvirenkaat, kun sekin on jäänyt viimetinkaan, pikkupakkasia on kuitenkin jo ollut. Mikään kiire ei tuntunut olevan, ja olin asennoitunut siihen, että ensisynnytys kestää kauan ja kotona voi rauhassa odottaa montakin tuntia siitä kun supistukset ovat alkaneet.

13:00 Olemme juuri ajaneet vanhempieni pihaan, kun supistukset ovatkin tihentyneet ja muuttuneet kivuliaksi. Sanon miehelle, että nyt taitaa jäädä renkaat vaihtamatta. Lähdemme ajamaan Hämeenlinnan suuntaan. Puolen tunnin pituisella matkalla mittailen kännykällä supistusten pituuksia ja välejä, ja ne tihentyvät matkan aikana kahdeksasta minuutista neljään minuuttiin.

13:45 Saavumme sairaalaan ja siirrymme hetkeksi käyrille seuraamaan supistusten voimakkuutta ja vauvan sydänääniä. Kätilömme tulee esittäytymään ja kyselee mahdolliset toiveet. Pyydän perhehuonetta ja pääsyä ammeeseen. Sanoin myös ottavani varmaankin kaiken madollisen kivunlievityksen. Kätilö ohjaa meidät tutkimushuoneeseen, jossa hän toteaa vuodon tosiaan olevan lapsivettä, ja että kohdunsuu on 1-2 cm auki. Hän kertoo, että käyriltä oli huomannut, että supistuksia tulee vielä aika harvakseltaan, ja kehottaa meitä lähtemään vielä vaikkapa kävelylle tai kaupungilla käymään. Pääsemme eteisaulaan asti aikeenamme lähteä käymään kanttiinissa, mutta supistukset muuttuvat niin kipeiksi, että kiemurtelen sohvalla ja kyykyssä yrittäen pärjätä kivun kanssa.

15:00 Emme pääse eteistä pidemmälle, vaan palaamme takaisin. Vaihdan vaatteet sairaalakaapuun ja siirrymme synnytyssaliin. Kätilö kytkee minut taas hetkeksi käyrille, ja tutkii kohdunkaulan tilanteen. Se on jo 5 cm auki! Kätilökin vähän yllättyy kuinka nopeasti synnytys etenee. Hän yrittää laittaa kanyylin käteeni, mutta kahden epäonnistumisen jälkeen toinen kätilö tulee pistämään sen paikoilleen. Supistukset jatkuvat aika kipeinä, lattialla kyykyssä on helpoin olla, ja kokeilen myös jumppapallon päällä keinumista. Mies hieroo supistuksen tullessa alaselkääni, ja siitä on suuri apu. Sitten pääsenkin ammeeseen lilllumaan. Veden on sanottu helpottavan synnytyskipua, mutta kauaa en kestä ammeessa koko ajan kivuliaammiksi muuttuvia supistuksia, vaan soitamme kelloa ja pyydän kivunlievitystä. Lääkäri tulee laittaman kohdunkaulanpuudutteen, joka tehoaa heti enkä tunne supistuksia vähään aikaan. Samalla todetaan synnytyksen etenevän todella reipasta vauhtia, sillä kohdunkaula on auennut 8 cm! Lääkäri laittaa samalla vauvan päähän ns. pinnin joka mittaa elintoimintoja. Tämän jälkeen ei ollut enää ammeeseen menemistä.

Puudutteen vaikutus alkaa hiipua n. tunnin kuluttua, ja supistukset muuttuvat hetkessä tuskallisiksi. Hälytän kätilön paikalle kun tunnen kovaa painetta takapuolessa, ja hän pyytää toisen kätilön laittamaan minulle pudendaalipuudutteen häpyhermoon. Sillä hetkellä olen 10 cm auki ja synnytyksen viimeinen vaihe on käsillä!

17:35 Ponnistusvaihe alkaa. Olen sanonut aiemmin kätilölle, etten mielellään synnytä perinteisessä selinmakuuasennossa, vaan haluan olla mahdollisuuksien mukaan pystyasennossa ja kokeilla muitakin asentoja. Aloitan olemalla pystyssä nelinkontin pitämällä kiinni sängynpäädystä ja miehen kädestä. Supistusten välit ovat kovin pitkiä, joten saan niitä edistävää lääkettä suoneen tippumaan. Apuna pyörinyt toinenkin kätilö jää auttelemaan synnytyksen loppuun, ei malta kuulemma lähteä vaikka pitäisi jo olla toisaalla. Jossain vaiheessa vauvan sydänäänet katoavat, joten joudun pyllistelevään asentoon, jolloin todetaan, että piuha vaan oli huonosti tai jotain. Ja homma jatkuu. Vaihdan asennon kyljelleen ja mies tulee kannattelemaan jalkaa ja jelppimään viereen. Kipua ei juurikaan tunnu, ainoastaan inhottavaa kiristämisen tunnetta ja ponnistaminen vie voimia. Supistukset tuntuvat erilaisilta ja eri paikassa. Aluksi ne olivat selällä ja vatsalla, nyt jokainen supistus alkaa vatsalta ja siirtyy siitä pepun puolelle. Alan tuskastua ponnistamiseen kun tuntuu ettei mitään tapahdu, vaikkakin kätilö kannustaa kokoajan ja sanoo että vauva liikkuu hienosti alemmas. Kun vauvan pää alkaa näkyä, saan koittaa sitä kädellä ja se antaa lisää voimia urakkaan. Kätilö suosittelee asentoa, jossa makaan puoli-istuvassa asennossa ja otan jaloilla tukea kätilöiden lonkista jotta saan niistä voimaa ponnistukseen. Näin tehdään ja urakka jatkuu.

18:37 Olen saanut ponnistettua vauvan pään ulos, ja kätilö auttaa tytön syntymään. Tarvittavat testit otetaan ja piikit annetaan, napanuora katkaistaan, tyttö saa rannekkeen ja hänet ojennetaan rinnalle. Apgarin pisteitä tulee yhden minuutin iässä 8 ja viiden minuutin jälkeen 9. Vauva alkaa melko heti imeä rintaa ja siinä ihailemme häntä samalla kun kätilö painelee vatsaani ja auttaa jälkeiset ulos, jonka jälkeen ompelee muutaman tikin alapäähän, selvisin vain parilla pienellä nirhaumalla. :)

Synnytyksestä jäi tosi hyvä mieli, se sujui ensisynnyttäjäksi nopeasti ja helposti. Voisin tehdä saman vaikka huomenna uudestaan!

Avautumisvaihe: 6 h 5 min

Ponnistusvaihe: 1 h 2 min

Jälkeisvaihe: 7 min

Tytön pituus: 48,5 cm

Paino: 2980 g

Pään ympärys: 33 cm

 
Tiistaina 16.11.2010 (rv 40+1)

Oltiin jo edellisenä päivänä käyty sairaalalla kun neuvolassa huomattiin turvotus + painonnousu, pissa 2plussalla ja verenpaine korkealla jotka viittasivat raskausmyrkytykseen. lähettivät sieltä sitten kotio kun eivät katsoneet aiheeksi käynnistää. Kyllä niiin raivostutti!!!
No mutta itseasiaan, seuraava päivä alkoi normaalisti esikoisen kanssa leikkien ja siivoillen. Mies saapui töistä ja lähdimme siitä sitten kaupoille. Kello oli jotain 5 iltapäivällä ja kun istuin autoon ja auto liikahti, tunsin ensimäisen supistuksen. Siinä sitten istuessa autossa supistuksia tuli kiitettävästi, en niitä juuri tuossa vaiheessa kovin seurannut. Kauppareissut tehtiin kunnialla, pienillä pysähdyksillä kävelessä. Kotio saavuttiin kuuden jäljestä ja supistukset sen kun jatkuivat ja kovenivat. seiskan aikaan oli pakko päästä suihkuun, sen aikana en tuntenut supistuksia mutta jatkuivathan ne sieltä pois tullessa. No ennen kahdeksaa soitin synnytyssaliin ja sitten soitettiin taksi ja minä hyppäsin sinne. Mies lähti viemään esikoista vanhemmilleen. Taksimatkalla supistukset voimistuivat ihan kamalaliksi!!!! Kirosin jonkun verran mutta onneksi oli kiva taksikuski joka kehotti ja muistutti että "Hengitä" :D

Sairaalaan päästyäni, odotin pitkään yksin huoneessa, silloin itkin ja huusin, niin kovin sattu!!! No vihdoin kun sieltä kätilö suostui saapumaan, olin 3-4 senttiä auki!!! Kätilö totesi että menen suoraan sängylle makoileen ja ilokaasua nassuun! voi sitä ilokaasua!! <3
Epiduraalin sain myös mutta en tiedä vaikuttiko se enään, no ainakaan ponnistusvaiheessa en tuntenut ponnistustarvetta! Mutta siis muistan katsoneeni kelloa 22.20, jolloin tarkastettiin kohdun suu, täysin auki! Ei muuta kun hommiin, mieskin saapui juuri paikalle kun aloin ponnistamaan! :D  Lapsen sydänäänten laskiessa, turvauduttiin imukuppiin. Tyttö syntyi klo 22.46 :) 2835g ja 49cm. Neiti vietiin heti pois, muistan kuulleeni sanat " tosi huonokuntonen", olin niin tokkurainen etten osannut ajatella sanoja silloin sen tarkemmin, vasta näin jälkikäteen. Sitten tulikin lastenlääkäri kertomaan ett tyttö virkosi nopeasti ja on siirretty tehopuolelle. Siinä sitten odoteltiin tikkaamista ja saimme myös leipää, kahvia ja kaakaoa siinä odotellessa xD Sitten suihkun kautta tyttöä katsomaan, pieni ruskea silmäinen prinsessa katseli meitä sängystä.. Niin kaunista ja toisaaltaan myös surullista katsoa omaa lastaan kaikkien piuhojen seasta.. sitten hyvästit miehen kanssa ja omaan huoneeseen. uni ei meinannut tulla silmää ollenkaan. Asiaan tarkennus! Neiti siis oli hörpännyt lapsivettä joka oli vihreän ruskean puuromaista..

Neiti vietti 4 ensimmäistä päiväänsä siellä tehopuolella ja sitten siirtyi jonkuntapaiseen seurantahuoneeseen 2 päiväksi. Minä kävin häntä hoitamassa 4 kertaa päivässä. Imetyksen alottamisesta meinasi tulla kina, kun neiti oli tissillä, alkoi hoitaja touhottaan pullon hakemista ja antamaan siitä loput. Sanoin sitten kauniisti mutta jämäkästi että jos nyt koitetaan saako hän tissiltä tarvittavan määrän, sai kun saikin!!! sen jälkee ei pulloa ehdotettu ;) Sieltä osastolta sitten vielä yhdeksi yöksi minun viereeni koska halusivat katsoa kuinka yö sujuu. Viikko siellä sairaalassa vierähti, mies ja esikoinen kävivät muutamia kertoja katsomassa. Muuten sain nauttia rauhasta ja tutustua tyttöön sen mitä pystyin.

Ihana kokemus joka tapauksessa, nyt tuossa vieressä tuhisee 4kk ikäinen terve pieni tyttö <3 Jolla on syksyllä 3 vee täyttävä isoveli :)

Saa kysyä jos jäi jotain epäselväksi! :D

Synnytyssairaala oli siis SATKS.
 
Raskauteni meni reippaasti yliajalle.30.11 oli laskettu aika,mutta mitään ei kuulunut.10.12 kävin yliaikais kontrollissa sairaalalla.Kohdunsuu 1,5cm auki.Ultraaja teki löydöksen lapsen munuaisista samalla.Vasen munuais allas oli suurempi kuin oikea.Kävi pelottamaan kun lääkäri vaan sanoi että luultavammin leikataan heti lapsen synnyttyä.Kun mieheni kanssa pääsimme autoon sairaalan pihalla,purskahdin itkemään.Juttelimme mieheni kanssa tovin ja lähdimme kotiin.Käynnistys ajaksi sain 14.2.

14.2 klo.10 menimme sairaalaan jossa ensin menin käyrille.Sitten lääkäri tuli tutkimaan,eikä edistystä viime kertaan ollut tapahtunut.Vaihdoin sairaalavaatteet päälle ja menimme synnytys saliin jossa laitettiin oksitosiinitippa.Tietyin väliajoin määrää käytiin lisäämässä.Kun kello oli 19 illalla,kätilö sanoi että kun ei mitään kuulu,lopetetaan tippa tältä päivältä. Kysäisin samalla että voidaanko lähteä yöksi kotiin kun meiltä vain 10min.ajomatka sairaalaan.onneksi saimme luvan,koska inhoan sairaaloita yli kaiken.Kotiin tullessamme irtosi limatulppa,mutta muuta ei käynyt.Seuraavana päivänä klo.9 menimme taas sairaalaan,jossa jouduin olemaan 45min.käyrillä.Lääkäri tutki taas ja sanoi että ei edelleenkään mitään muutosta.Sitten taas sairaalavaatteet päälle ja sain ekan cytotec tabletin.Meidän ohjattiin naistentautien vuodeosastolle,jossa jouduin olemaan koko aika käyrillä.4 tunnin kuluttua lääkäri tuli ottamaan mut käyriltä pois ja taas passitettii synnäriosastolle tippaan.Klo.17 alkoi tapahtumaan.Lapsivedet meni.Lääkäri tutki ja sanoi että 3cm on auki.Samantien kätilö pyysi anestesia lääkäriä laittamaan epiduraalin.Olisin kyllä ilokaasunkin avulla selvinnyt. Ensimmäinen yritys meni pieleen kun epiduraalikohdasta alkoi verta tulemaan mutta toinen kerta onnistui.Kivaa rääkkiä piikkikammoiselle :s Kun ei enempää edistystä tapahtunut,epiduraalin voimin nukuin yön yli.seuraavanakaan päivänä ei edistystä,joten lääkäri teki 16.2  klo.17 päätöksen että sektioon.Olin niin helpottunut koska en olisi jaksanut enää koko rääkkäämistä.Sain spinaalipuudutteen,jonka jälkeen mut vietiin leikkaus saliin.Mieheni haettiin vähän ajan kuluttua myös paikalle.En edes tajunnut mitään että leikkaus oli alkanut.Ainut mikä tuntui kauhealta,oli se kun lapsi oli jotenkin vähän jumittunut ja ne joutuivat tovin tekemään hommia että saivat sen ulos.Muistan aina lapsen ekan parkaisun.Siinä sitten tuli tippa linssiin :) Mieheni ja vauva vietiin synnytys saliin ja itse jäin saliin parsittavaksi.Jossakin vaiheessa mun verenpaineet läks nopeaa laskuu ja sain sitte tipan kautta koval vauhdil jotakin mikä esti paineiden tippumist.Joksikin aikaa jäin leikkaus salin käytävälle seurantaan,jonka jälkeen pääsin vauvan ja miehen luo leikkaus saliin.Mies innoissaa sano että valitsi neidille pinkin pipon ku ties että on mun lempiväri.ja sanoi myös että hän oli ensimmäinen joka sai neitiä syöttää.Oli niin ihana tunne katsella miestä niin iloisen näköisenä ja kun oli jaksanut koko ajan yötä myöten olla tukena.N.klo 22 pääsimme synnyttäneiden vuodeosastolle.Ihmettelen vaan kun mulle sanottiin että pitävät ekan yön vauvaa vauvalassa koska olin niin kovin lääketokkuras ym.että en vahingossa tiputa vauvaa tms.mutta kumminkin herättivät klo.4 yöllä ja toivat vauvan luokse.Nukuin sitten yöni vauva vieressä.
 
Laitanpas minäkin nyt oman synnytys stoorini vaikkakin vähän jälkijunassa..

Eli 27.11 menin aamuyöllä taas tavalliseen tapaan vessaan. Alkkareihin oli tullut semmonen isohko lima klöntti ja päättelinkin sen olevan lima tulppa. Koko päivä meni ihan normaalisti, mieskin oli kotona koska oli viikonloppu. Lähdettiin vuokraamaan leffaa klo 17.00 ja tarkoituksena viettää kaksistaan rauhallinen karkin möyssytys ehtoo. Aloitettiin elokuvan katselu klo 19.00 jolloin mua jo supisteli, en kuitenkaan pitänyt asiaa mitenkään erikoisena koska mua supisteli päivittäin aina rv 19 alkaen. Leffan edetessä supparit kuitenkin voimistui ja aloin niitä klo 22.00 kellottelemaan jolloin suppareitten väli oli 15-20 min. Kivut vaan koveni ja olo muuttui tukalaksi, aikamme pohdittuamme päätettiin lähteä TYKS:iin ajelemaan ajatuksella että kyllä ne sitten kotiin lähettää. Ruokein vieläsuppareiden välissä kissat, pissatin koirat ja katsoin muutenkin että elukoilla oli kaikkea :D

 Oltiin TYKS:issä perillä klo: 01.20 (meiltä ajaa Turkuun siis reilun tunnin ) jolloin kivut oli jo aika kovat mutta pystyin hengittelemään niitten läpi. Kätilö otti vastaan ja laittoi käyrille, hänestä kuitenkin paistoi läpi että tää on nyt tämmönen hysteerinen ensi synnyttäjä ja sanoikin että "älä ole sitten pettynyt kun ei synnytys ole välttämättä vielä kunnolla käynnistynyt." Olin käyrillä 45min ja kätilö tuli tutkimaan klo: 02.20, sanoi edelleen että saattaa olla että lähdette vielä kotiin odottelemaan.
Toisin kävi, tutkimuksessa selvis että olen 4cm auki. Kätilö lähti juosten etsimään vapaata huonetta ja törkkäs mulle sairaala kuteet syliin. Vaihtelin siinä sitten vaatteet ja siirryttiin saliin.
Sain heti ilokaasua josta olikin iso hyöty. Kolmen jälkeen meni lapsi vesi jonka jälkeen pyysin kätilöltä jotain vahvempaa, alkoi kivut olemaan sitä luokkaa että mieheltä meinas käsi murtua kun sitä niin kovasti puristin. Kätilö hälytti lääkäriä paikalle jonka tulo kesti miehen sanojen mukaan 15min, mun mielestä ikuisuuden. Lääkäri siinä sitten tutkiessaan totesi että ei tänne mitään epiduraalia enää ehdi laittaa, sä oot 8cm auki. Pcp puudutus ehdittiin laittamaan mutta vain toiselle puolelle. Vielä kun ilokaasu otettiin pois niin mä ajattelin että voi perse, melkeinkö luomuna tässä nyt sitten pitää mennä ! Ja niinhän sitä mentiin !

Ponnistaminen aloitettiin klo:04.00 joka osoittautuikin 20v. kestäneen ratsastus uran takia aika haastavaksi. Vatsa lihakset oli juu kunnossa ja voimaa riitti mutta niin oli alapäänkin lihakset !!! Aina kun sain vauvaa ponnistettua ulos päin, luiskahti hän takaisin saman verran. Muistan sanoneeni jossain kohtaa että kun pää näkyy, otatte korvista kiinni :D
50 min ponnistettuani rupes olemaan paikat aika maitohapoilla, mies juotti aina välillä ja yritin rentoutua supistusten välillä. Kun oli mennyt ponnistaessa melkein tunti ja mä olin jo ihan puhki, tuli apuun kaksi melko riuskaa kätilöä jotka painoi mua mahasta samalla kun ponnistin. Sattui muuten aivan saa***asti !! Näin avustettua sain ponnistettua vauvan pään ulos, kipu oli siinä kohtaa ihan käsittämättömän kova !!!! Yhdellä ponnistuksella tuli loputkin vauvasta ulos. Se ensimmäisen itkun aiheuttama tunne aalto oli ihan käsittämättömän hieno, itkettiin molemmat miehen kanssa. Poika syntyi siis 28.11 klo: 05.05 painoa oli 3750 kg ja pituutta 51cm, rv 41+4. Pisteitä vauva sai 9-9-9.

Makailin siinä sitten vauvan kanssa sängyllä tunnin verran. Saatiin heti saliin aamupalaa ja mies haki mulle cocista kun oli olo vähän heikko. Suihkuun pääsin klo. 7.00 jonne kävelin ihan itse. Alapää oli tietty aika hellänä mutta mulle ei tarvinnu laittaa kun yksi tikki vaikka jossain vaiheessa tuntui että repee ihan taatusti kahtia ! Multa ei leikattu myöskään välilihaa.
Mä toivuin synnytyksestä tosi nopeesti ja kotiin päästiin 1.12
Se suihkuun meneminen oli muuten aika koomista : vauva kakkasi mun päälle kaavun sisään ja verta oli tietty joka paikassa. Suihkuun mennessä tuli joku nuori isä vastaan käytävällä ja se muuttu ihan valkoiseksi kun mä vaapuin vastaan, mahdoin olla aika hehkee näky : ) Yltäpäältä kakassa ja veressä :D

Synnytyksestä mulle jäi ihan hyvä maku ja yllätyin omasta kipu kynnyksestäni vaikka tiesinkin sen olevan aika korkea. Ainoastaan pään syntyminen sattui niin että meinas taju lähteä.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top