Synnytyskertomukset

Mulla taas eppari oli viimeksi kamalin osuus, se kipu jälkikäteen oli aivan sietämätöntä. Siks ihmettelenki sitä, et miten tehdään ilman puudutuksia:hungover: oon omiin tietoihini kirjannut, että haluisin kaikin keinoin välttää sen, että tarvis tehdä eppari myös tässä synnytyksessä.
 
Mulla on tehty eppari molemmissa aiemmista synnytyksissä, molemmat parantui nopeasti onneksi. Kummastakaan en tiedä paljonko piti laittaa tikkejä, kätilö sanoi ettei ala kertomaan. Ilmeisesti piti siis laittaa paljon. Esikoisesta istuin renkaan kanssasen mitä olin sairaalassa, kuopuksesta en tarvinut sitä, istuin vaan vähän kenossa :hilarious:
 
Mulla esikoinen synty sektiolla ja toivoisin sitä tässäkin tapauksessa, ainakin miljoona kertaa enemmän ku mitään alapään repeämiä ja ongelmia. Sektiosta toivuin niin nopeesti että mun kohdalla se ainaki oli superhelppoa. Tietty nyt ois eri juttu ku kotona on 2,5v vaippahousu. Mut isukki on ainaki sen 3 viikkoo kotona ja sen jälkeen takuulla saan apua tarvittaessa kamuilta..

Noh, viikko maksimissaan ni mulla pitäs olla beibe sylissä - katotaan mites hän saapuu..
 
Esikoista tehdessä tehtiin eppari ilman puudutusta, ei tuntunut siinä kivussa missään ja tikattiinkin ilman puudutusta, kun ei tuntunut missään :grin
Tässäkin varmasti eroja, mutta itellä ei ainakaan ollut tosiaan mitään havaintoa ko. toimenpiteistä muuta kuin että sanoivat nyt tehdään näin :)

Joo ei se tuntunutkaan miltään enää siinä vaiheessa, mutta mä sain siis sen Lisäks ne laajat repeämät ni kun kattoivat salissa miten kävi ni huusin kyllä lujempaa kun koko synnytyksen aikana. Ja eipä siitä siis kätilön voimin mitään, leikkaussaliin ja lääkäri sai kutsua toisenkin mokoman, jotta saatiin homma hoidettua.

Sen takia pelkään myös tikkauskipua ponnistuksen jälkeen. Eli vaikka ei noita pahoja repeämisiä tulis ni haluan kyllä jotain lievitystä siihen jos se tuntuu murto-osankaan samalta
 
Epparin leikkaaminen ei tuntunu missään, mutta tikkejä varten piti puuduttaa huolellisesti, ja puudutusta varten hengittää ilokaasua :grin
 
Minulla ma aamulla (vk 38+3) lirahti vähäsen. Menin sitten iltapäivällä lapsivesitestiin synnärille ja haileeta positiivista näytti. Synnytys ei ollut kuitenkaan käynnissä joten käskettiin lähteä käymään kotona ja illalla uusille käyrille ja verikokeisiin. Siitä sitten taas kotiin.

Puolen yön aikaan lirahti sitten vähän runsaammin (ehkä desi) ja vesi oli selkeästi vihreänruskeaa. Käskivät tulla polille samantien.

Sitten oltiin käyrillä kun tarkkaili vauvan vointia kun tuo veden värihän johtuu siitä että vauvalla on ollut joku ahdinko ja on kakannut.

Ti aamulla lääkäri totesi että sen verran olematonta edistymistä on tapahtunut että käynnistellään pillereillä että saan heti puolikkaan, päivällä toisen ja illalla kolmannen ja jatketaan tarvittaessa seuraavana päivänä.

No empä tarvinnut kuin sen ekan kun alkoi tapahtua. Ti klo 15 supistukset jo 3 min välein ja alko oleen kipeitä. Klo 18 mentiin saliin. Sain panadolin, kipulääkepiikin lihakseen ja ilokaasua jotka ei auttanut yhtään. Klo 22 olin jo niin kovissa tuskissa ja 5 cm auki että sain epiduraalin joka luojan kiitos auttoi! Viimeinen sentti vielä kiukutteli aikansa joten sain oksitosiinitipan keskiviikkona klo 5.

Enää en saanut lisää epiduraalia vaan alapääpuudutetta. Klo 8:40 alettiin ponnistaa ja ke 29.11. klo. 8:58 kaunis poikamme saapui maailmaan vk 38+5. Pituutta oli 50cm, painoa 3235kg, pisteet 10 :Heartred Nyt täällä ollaan väsyneitä mutta ikionnellisia!
 
Näin meni meillä. Eli ensisynnytys ja pakko sanoa että traumaattinen kokemus :/

Vedet meni yöllä 29.11. Siitä lähes heti alkoi 5 min välein kipeät supistukset. Ja ei kun kohti Taysia. Kun päästiin sairaalaan alku sujui tilanteeseen nähden ihan hyvin. Sain kipujen edetessä lääkkeitä ja pärjäsin ihan ok. Tarkkailuosastolla oli vielä usko että tää ei oo niin paha rasti. Kipupiikin avulla sain jopa vähän torkahdettua. Aamuyöllä kivut koveni ja vaikka olin ajatellut pärjääväni minimi lääkityksellä alkoi mieli muuttua. Synnytys saliin päästyä kivut alkoi lisääntyä ja kipulääkkeet (etenkin ilokaasu) veti pään ihan sekaisin. Olen käyttäytynyt kuin mielipuoli. Nähnyt hallusinaatioita ja hourinut ties mitä. Vedin ilokaasua niin paljon kun pystyin. Kivut tuntui, mutta pöllyissä niitä ei tajunnut. En aiemmin tiennyt miten kovaa kamaa ne äideille antaa ja ymmärrän kyllä miksi. Pelotti oma käytös, mutta pelotti myös kivut ilman kaasua. Kun en enää kestänyt annettiin kohdunkaulan puudute. Ei auttanut lainkaan. Seuraavaksi epiduraali x3. Olin jo aikoja sitten 10cm auki, mutta vauva liian ylhäällä. Piti laittaa oksitosiinitippa jotta saadaan volyymia supistuksiin. En tuntenut ponnistaminen tarvetta. Kun ponnistusvaihe alkoi olin omillani ilman lääkitystä. Kipu helvetellinen. Piti alkaa vaan väkisin puskemaan vauvaa ulos, vaikka vauva edelleen suht korkealla. Tilanne ei edennyt tunnissa juuri mihinkään. Olin niin poikki, kivuissa ja väsynyt. Vauvan pää oli vinossa ja sitä oli vaikeampi ponnistaa ulos.
Itse yltä päältä hiessä ja kyynelissä. Huusin vaan kurkku suorana, että mä en pysty tähän enää ja ettei jaksa.
Jonkin ajan kuluttua lääkärit pyydettiin paikalle ja vauva päätettiin vetää imukupilla ulos. Toki sekin vaati minulta vielä ponnisteluja. Hirveimmät 15 min elämästäni. Tuntui että halkeaa ja mitään ei tapahdu. Vauva saatiin puoliksi ulos ja sitten piti taas odottaa seuraavaa supistusta jotta voidaan jatkaa. Olin täysin (!!) varma että tulen kuolemaan siihen paikkaan. Muutaman yrityksen jälkeen vauva saatiin kuitenkin vihdoin ulos. Olin niin järkyttyneensä tilassa, että ei siinä mitään euforista äidinrakkautta heti tuntenut. Mies ja lääkäri ottivat vauvan. Mua alettiin parsia kasaan. Kivut edelleen jäätävät. Asento jalat telineissä oli kuin pakkopaidassa siinä vaiheessa. Tikkejen laiton jälkeen kipu alkoi vähän hellittää. Osastolla olin vielä melko shokissa, kunnes kiintymyssuhde vauvaan alkoi.

Nyt sitten tää palautuminen ihan oma lukunsa :/

Nyt viikon ikäinen vauva on muuttanut luonnollisesti koko elämäni. Ihanaa olla äiti!!!
Olisin valmis tuohon koitokseen koska vain uudelleen hänen vuokseen. Silti synnytys rajuudellaan yllätti totaalisesti.
 
Mulla kans traumaattinen:hungover: onneksi on lapsiluku täynnä, koska tämän jälkeen en uskaltais enää kyllä synnyttää!
Mulla alko supistukset heti tosi voimakkaina n. Klo 14.15 eilen. Ensin kuulin sohvalla maatessa kohdusta semmosen jännän napsahduksen, mut ei mitään vesiä kotona mennyt. Alkoi vaan noi supparit. Esikoinen oli päikyillä ja mies töissä. Supistuksia oli heti n. 5min välein ja laitoin miehelle viestiä että alko jotain tapahtuun, ja mies lähti kolmen aikaan kotiin. Kun hän tuli sitten siinä, niin olin jo aivan sekaisin kipeistä supistuksista, ja ei enää tahtonut tulla mistään mitään. Esikoiselle kamat kasaan ja porukka autoon. Mies vei mut eka sairaalaan ja lähti viemään poikaa ja koiraa mummolaan. 2v poikakin tietenki säikähti, kun äiti vaan ulisi ja huusi kivuissaan :/

Sairaalassa kätilö teki tutkimuksen ja sano, että 4cm auki,lapsivettä tulee ja saa siirtyä suoraan saliin. Salissa pyysin peräruiskeen. Oli aivan kamalaa tyhjentää suolta niiden supistusten kans, tuntu että kuolen jo sinne vessaan. Kätilö tuli laittaan mut käyrille ja anto ilokaasua, josta ei tällä kertaa mitään apua. Supistukset vaan koveni jos mahdollista. Huusin ja itkin lääkettä. Anestesialääkäri oli toisessa huoneessa, joten ei heti kerennyt paikalle, ja käyrääkin piti ensin saada riittävästi otettua.

No, siinähän sitä sitten alkoi supistusten lomassa käyrällä ollessa ponnistuttamaan aivan järkyttävän paljon, en voinut pidätellä ollenkaan. Koko kroppa meni ikään kuin kramppiin ja ponnisti ilman mitään omaa kontrolliani. Huusin että en tee tätä ilman mitään lääkettä, mutta pakko se tuossa vaiheessa jo oli. Kätilöt ohjas tosi hyvin ja auttoi kudoksia pysymään mukana, vaikka kivut olivat aivan omaa luokkaansa. Sain kuin ihmeen kaupalla kontrolloitua ponnistamista, vaikka helppoa ei ollut. 6min tätä ja tyttö parkaisi komeasti ekan kerran ja kivut loppui siihen. Syntymäaika klo 17.18.

Tää synnytys oli esikoisen synnytykseen (joka kesti 12h) aivan omaa luokkaansa, kun kroppa ei tahtonut pysyä mukana ollenkaan näin nopeassa tahdissa. Positiivista on, että en revennyt juurikaan eikä epparia tarvittu, mikä oli pahin pelkoni etukäteen. Voin siis tosi hyvin fyysisesti nyt, ja veljensä näköinen neiti tuhisee sairaalasängyssä vieressä, mikä sen parempaa :Heartred Loppu hyvin kaikki hyvin, mutta synnyttämään en ala enää IKINÄ.
 
Ite sain tokan kohalla käyttää ilokaasua kun odoteltiin ponnistusvaiheessa vauvan laskeutumista ja puudutteet oli lakanneet. Ei ollut myöskään ponnistustarvetta. Roikuin sitten ponnistusvaiheen kiinni maskissa, aivan sama mitä sieltä tuli kunhan sai kivuissa keskittyä ees johonkin. Eka ja toka lapsi on tullut imukuppiavusteisesti melkoisen säheltämisen jälkeen. :D
 
Nyt minäkin kerkee rustailee omaa kokemusta:
4.12 klo 23.30 tunsin ekan selvän supistuksen. Odotin seuraavan vuorokauden puolelle ja sit 5.12 00.10 lähtien aloin niitä kellottaa väli oli 10-7 min. Ei juurikaan tuntunu kipua mut ei pystyny kuitenkaan nukkumaan joten siirryin makkarista valvomaan 03 ja naikkarille soitin 04.30. Ohjeisti et pitäis olla väli 4-5 min ja selkeesti kipeitä. 06 supistukset alko harvenee ja 09 oli loppunu kokonaan. Nukuin sit 10-12 kun sain viimein unta. Kävin 15.30 lenkillä jonka jälkeen 19.00 supistukset palas voimakkaampina tällä kertaa. Kun väli oli 3-5min sanoin miehelle et nyt lähdetään. Taustalla siis esikon syöksysynnytys joten ottivat helposti sairaalaan. Sairaalaan kirjauduttiin 21 maissa ja olin väljästi kahdelle sormelle auki ja kanavaa jäljellä 1.5cm. Siinä sit alko 23 supistukset hiipuu mut koska mun taustalla ei uskallettu laskee kotiin niin lähdettiin miehen kaa kävelylle kirpeään pakkayöhön :D Lenkki palautti supistukset, mutta kun edistystä ei ollu yövuoron lopussa tapahtunu päätettiin aamuvuoron tullessa paikalle alkaa jouduttaa synnytystä.

7.12 klo 10.00 lääkäri päätti puhkasta kalvot ja lapsi veden tullessa ulos myös vauva lähti laskeutumaan. Kätilö sano ettei oo ikinä nähny niin paljon lapsivettä :D Supistukset voimistu mutta väli oli 10min joten 12.15 kun olin auki vasta 5cm päätettiin alkaa tiputtaa oksitosiinia. Ei saanut olla pystyssä vaan piti maata sängyllä koska vauva ei ollut laskeutunut ja oli napanuoran luiskahtamisen riski. Siinä sit supistukset tiheni 2-3 minuuttiin sekä kivut kasvo niin että pyysin tenssin kun kaurapussi eikä hengittely enää riittänyt. Kivut alko olee kauheet ja sain viimein luvan nousta liikkeelle. Puhetta oli et menisin suihkuun helpottaa oloa ja kätilö lähti hakee jotain. Nojailin siinä sit sänkyä vasten kun yhtäkkiä tunsin ponnistamisen tarvetta ja huusin miehelle et soittaa kelloa kun lapsi syntyy nyt. Kun kätilö tuli oli jo päälaki näkyvissä enkä kerenny enää sängyn päätyä vasten ponnistamaan niinkuin oli ensin tarkoitus vaan jäin sit sänkyä vasten seisomaan ja siinä tyttö syntyi 4min ponnistusvaiheen jälkeen kolmella supistuksella kerran napanuora kaulan ympäri klo 13.07 hurjin mitoin 4430g ja 51cm.

Iso koko ja napanuora kaulan ympärillä oli saanu vauvan hetkeks jumiin ja vietiin sit heti syntymän jälkeen lisähapetukseen ja sen jälkeen kun selvis et on alhaiset sokerit joutu olee 3h teholla tarkkailussa. Oli sit verensokerin seurannassa 2 päivää ennen ku päästiin kotiin.

Synnytys lopulta oli taas syöksysynnytys, kirjattu alkaneeksi klo 12.15 jonka jälkeen avauduin loput 5cm 48 minuutissa! Et ei ihme jos vähän koski :O Selvisin 4min ponnistusvaiheesta kahdella tikillä :) Synnytyksen kokonaiskesto 52min!
 
Miten tuo syöksysynnytys määräytyy? Onko siis loppuavautuminen ja ponnistusvaihe ne määrittävät? Mulle ei kukaan maininnut tuosta, mutta viimeinen 5cm aukesi alle vartissa ja ponnistusvaihe kesti noin 5min.
Toki sanottiin, että "ens kerralla" osaa vähän aiemmin pyytää puudutteita, kun nyt tietää, että voi edetä noinkin nopeasti :D
Ihan en vielä osastolla ollu valmis juttelemaan "ens kerrasta" :D :D
 
Syöksysynnytys on vähän laaja käsite. Kertoo siitä, että synnytys on todella nopea. Jossain on sanottu että alle 4h kestoinen olisi syöksysynnytys, mut tarkkaa määritelmää kestolle ei ole. Yleensä avautuminen tapahtuu sen verran nopeasti ettei äiti itse välttämättä pysy mukana synnytyksessä. Vauva-lehden artikkelissa sanotaan että ensisynnyttäjällä alle 4h ja uudelleen synnyttäjällä alle 2h. https://www.vauva.fi/artikkeli/raskaus/syoksysynnytysta_ei_voi_ennakoida
 
Mulla itellä kolmas menee tohon määritelmään. Supistukset kyllä alko epäsäännölisinä jo puol viis aamulla, mutta synnytys laskettiin alkaneeksi vesien menosta ja siitä kesti 1h 25min. Sairaalaan mentäessä olin kahdelle sormelle auki klo 11 ja vesien mennessä tilanne oli sama.
 
Saiskohan sitä ite jonkisortin tekstiä tähän aikaiseksi.

Ma 4.12 klo 10 oli yliaikatsekkaus, silloin olin auki n 2cm, ja ronkkimisen ansiosta sillon iltapäivällä 15 aikaan kotona supistukset selvästi tuntuivat jo, ehkä n 10 min välein mutta oli pidempiäkin taukoja. Klo 19 soitin synnärille, pyysivät tulla käymään. Siellä todettiin että olen edelleen sen n 2cm auki ja supistukset sen verran harvoja että laittoivat kotiin. Oltiin kotona klo 22 aikaan ja siitä lähtien supistuksia oli 6 min välein KOKO YÖ.. ai että oli rankkaa. Mutta kun tilanne oli sama koko ajan niin en soitellut mihinkään vaan aattelin et mennään sit klo 9 sovittuun käynnistykseen.
Ti 5.12 klo 9 mentiin käynnistykseen mutta totesin sairaalassa että tarviikohan tätä kauheesti käynnistellä kun selvästi jo niin supistelee. Mulle tehtiin sisätutkimus, edellee vaan 2cm auki. Mutta se tehosti taas supistusten voimakkuutta. Päättivät siinä sitten klo 10.50 puhkaista kalvot. Pääsin siinä siis myös käyrille.
Joskus klo 13 aikaan mentiin synnytyssaliin kun supistukset oli jo niin usein ja voimakkaita etten jaksanut enää niitä siinä ottaa vastaan.
Synnytyssalissa ilokaasu käyttöön - aah, helpotus.. olin auki 3-4cm.
Kokeilin tens-laitettakin mutta en tykännyt yhtään.
Klo 14 jälkeen alko ponnistuttaan, sitä vastaan taas taistelin siinä pari tuntia. Kunnes totesin että tää homma alkaa muistuttaa niin paljon esikoisen synnytystä (joka päättyi siis kiireelliseen sektioon ja vauvalla oli ablaatio). Aloin kyseleen mahdollisuutta sektioon (jota olin pyytänyt jo siis pitkin raskautta mutta kaikki vaan sanoivat että kyllä se syntyy alakautta..). Mies kyseli onko kivunlievityskeinoa jolla saatas minut mahdollisesti aukeamaan nopeammin. Spinaalia ehdotettiin ja siihen päädyttiin. Ultrasivat ja totesivat myös että lapsi on avosuisessa tarjonnassa. Spinaali kyllä helpotti mun oloa niin että sain vähän torkahdella, mutta kun ponnistutti niin se tuntui kyllä rajusti. Klo 19 aikaan spinaalin vaikutus alkoi häviämään ja tsekattiin aukiolo. Edelleen 4cm. Siinä vaiheessa lääkärikin sanoi että voidaan me jatkaa lisää puudutustakin mutta ei siitä välttämättä oo hyötyä.. saatiin lupa sektioon.
Lapsi ulkona klo 20.01. 9/10 pisteillä.

Synnytyskertomuksessa lukee että sektio synnytyspelon vuoksi, mutta olen siihen kyllä tyytyväinen, koska en halunnut tätäkin lasta vaaraan. Sektiossa myös löydettiin oikealta munasarjakysta, joka on luultavasti syy mun turhaan umpparileikkaukseen puoltoista vuotta sitten. Siitä kontrolli 6kk päästä jollei oireile sitä ennen.
 
Huh hurja kokemus Suski.81! Onneksi kaikki meni hyvin :Heartred
 
8.12 klo 1.00 heräsin hieman kivuliaisiin supistuksiin, joita tuli 7-10 min välein. Jatkoin sängyssä makoilua jos vaikka menisivät ohi. Supistukset kuitenkin jatkuivat ja puol 4 aikaan soitin naistenklinikalle ja kysyin vinkkejä. Ota panadolia ja mene lämpimään suihkuun oli neuvo. Selvä homma, näin tein ja sain torkuttua klo 7-10 välin aamulla. Heräsin ja taas tunsin supistuksia samoin tasaisin väliajoin. Kävin uudestaan lämpimässä suihkussa, joka hieman auttoi. Klo 15 aikaan soitin naistenklinikalle, koska vaaleanpunaista limaista vuotoa tuli käydessäni vessassa. Ohje oli sama, ei huolta, ota panadolia ja mene suihkuun. Ja taas tein näin. Jossain vaiheessa söinkin jotain vaikka supistukset jatkuivat. Pitkin iltaa supistukset jatkuivat ja tuntuivat kivuliaammilta. Kävin suihkussa ja selätin supistuksen kerrallaan. Suoli oli aloittanut tyhjentämisen jo iltapäivällä, varmaan 20 kertaa piti käydä tyhjennyksellä. Klo 01 9.12 soitin naistenklinikalle, että supistusten väli on ollut pidemmän aikaa 4 minuuttia ja jatkuvat vaan. Taas sain vastauksen, olet ensisynnyttäjä, mene suihkuun ja ota panadolia, nämä jutut kestää ensikertalaisilla. Supistukset muuttuivat aina vaan kivuliaammiksi ja sisulla kärvistelin kotona kun kerran ei annettu lupaa lähteä sairaalalle. Supistukset voimistuivat, mutta edelleen olin kotona. Yhtäkkiä tunsin maatessani sängyssä, että lapsivesi meni. Soitin klo 6 9.12 aamulla naistenklinikalle, että lapsivesi meni ja supistukset tulee 2-3 min välein ja ovat tulleet jo muutaman tunnin niin tiheästi. Tässä vaiheessa ajattelin, että jos eivät anna lupaa tulla niin on vaan pakko lähteä sinne, en kestä kipua enää niin kovaa se oli. Minulle sanottiin, että voit nyt lähteä sitte varmaan tulemaan, mutta ei mitään kiirettä, syö rauhassa aamupalaa ja tulkaa kun ehditte. Kivut alko olemaan aivan hirveitä, matka kotoa autolle vei puoli tuntia kun supistuksia tuli niin tiheään ja ne oli todella kipeitä. Automatka kesti 15 min naistenklinikalle ja tuntu etten pysty autossa istumaan yhtään. Huusin autossa kivusta ja pyysin mieheltä anteeksi huutoa ja kiroilua. Päästiin naistenklinikalle ja suoraan synnytyshuoneeseen. Kätilö sanoi, että vaikutat niin kivuliaalta että voit vaihtaa sairaalavaatteet päälle, tuskin kotiin lähdette enää. Seuraavaksi kipusin sängylle ja kätilö totesi, että oot kokonaan auki nyt ruvetaan synnyttämään. Ilokaasua naamaan ja ponnistamaan. Kirjauduin naistenklinikalle klo 7.25 ja klo 8.15 meillä oli poika sylissä.

31 tuntia supistuksia kotona ja 45 minuuttia ponnistamista sairaalassa. Voin sanoa, että kätilöt naistenklinikallakin ihmettelivät ettei aiemmin saatu lupaa lähteä sairaalaan. Puhuin kuitenkin molempina öinä saman yöhoitajan kanssa joka muisti minut ja aina vaan kehotti suihkuun ja syömään panadolia. Ei olis menny kauaa kun mies ois saanu toimis kätilönä kotona ja tilanne ois ollu aikalailla erilainen.

Mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Huomenna luultavasti päästään kotiin
 
Ämpäri oot kyllä sissi, ite en olis kuunnellu kätilöitä vaan oisin lähteny paljon aikasemmin jo näytille.
 
Tänää (14.12) klo:4 lurahti lapsivedet sängyssä. 5 aikaan alkoi vasta supistelut, mutta tulivat epäsäännöllisesti. Klo 6 kävin miehelle sanomassa, että voisi soitella äiteelleen, tällä kun kestää tunnin verta ajella meille. No siitä sitten supparitkin voimistuivat. Pari kertaa kävin kakalla, suoli tyhjeni ihan itsestään.

Anoppi tuli puol 8 aikaan ja siitä aika pian lähdettiinkin sopivasti kahdeksan ruuhkaan ajelemaan onneksi matka sairaalaan ei kestänyt varttituntia kauemmin, se autossa istuminen oli tuskaa!!
Auto sairaalan parkkihalliin ja kävellen sairaalaan, aina kun jäin johonkin nojailemaan supistuksien kanssa niin paikalle kerkes kyselijöitä

Ilokaasua hetken aikaa, mutta sitten oli jo saatava epiduraali. Ennen epiduraalia nojailin sänkyyn. Epiduraalin laiton alussa olin 3cm auki, sitten jäinkin sänkyyn makoilemaan. Se ei kerennyt kauaa vaikuttaa kun jo sitten alkoi paineen tunne alapäässä. Kätilö sanoi, että se vaan tulee lisääntymään ja seuraava tunne on kakkahätä kun ponnistuttaa. Tuosta kommentista 10min ja käskin miehen soittamaan kelloa, nyt se tulee!!

Klo:10.20 kolmen ponnistuksen jälkeen syntyi terve tyttö. Vauva pieni 2600g ja 46cm, viikkoja kasassa 40+0. Vauva oli tosi virkeä ja ensi-imetys onnistui. Itselle ei tullut mitään repeämiä ja vointi on oikein täydellinen. Jälkivuoto niukkaa toistaiseksi.

Synnytyksessä mukana oli mies harjoittelija.

Sairaalaan pitää nyt sit kuitenkin jäädä kahdeksi vuorokaudeksi, koska vauva on niin pieni ja pitää seurailla sokereita varalta.
Istukka oli kunnossa joten sekään ei ole syy pieneen kokoon. Kolmesti oli napanuora kaulan ympärillä, mutta ei puristanut mitenkään.
 
No kaikkihan lähti siitä, kun isälleni mainittin alhaisesta sähkönkulutuksestani, ja hän totesi että et taida paljoa saunaa lämmitellä. Esikoinen oli isällään, joten päätimpä nappasta saunan päälle vastaten että jospa sillä lähtis synnytyski käyntiin. Laitoimpa jalkakylvynkin, ja vyöhyketerapian tehosta kuulleena hieroskelin huolella jalat läpi...

Aamulla kun heräsin ja nousin, niin meni vedet :D Kello 10. Ajattelin, että esikoisen synnytystä peilaten empä luota että ois synnytyshommia välttämättä vielä vuorokauteen, enkä kyllä istuskele oottelemassa supistuksia turhaan koko päivää. Siispä oltiin matkalla ruokaostoksille esikoisen ja isänsä kanssa kun soitin sairaalaan että illaksi näytille ellei ala ennen, eiks vaan? Vastaus oliki että eiku tule streptokokkinäyte antamaan samantien, ja katsotaan sitten.

Kello 12 olin siellä ja laittoivat näytteenoton lisäksi käyrille, ja alkoki supistella siinä samalla. Olin kahdelle sormelle auki, sama ku edellisviikon lääkärikäynnillä. Sain lähteä sairaalan ravintolaan syömään, ja kellotin supistuksia samalla itse. Söin kunnolla, ja mietin että no onneksi on suht helposti oksennettavaa safkaa jos tulee synnytyksen aikana ylös. Supisti kolmen minuutin välein. Lasten isä tuli viemästä esikoista mummolaan.

Takaisin tarkkailuhuoneeseen, tens selkään ja käyrille. Supistukset kipeni lisää, ja yhtäkkiä tuli semmonen suunnaton vitutus siittä kivusta, ja päätin yhtäkkiä että otan kaiken kivunlievityksen mitä on tarjolla. Taisin kai olla jo aika kipeä. Piti kutsua kätilö paikalle että saisko jotain epiä tai semmosta samantien. Tarkasti että jaaha, 5 cm auki, lähetäämpä saliin, ja suositteli spinaalia kun olin niin nopeasti avautunut että ehtisin varmaan synnyttää ennenku sen vaikutus loppuis.

Saliin siis noin kello 14. Kätilöillä vaihtu vuoro siinä samalla, ja toinen kätilö suositteli ensin kohdunkaulanpuudutetta, ja että laitetaan spinaali heti perään jos siitä ei ole apua. Niin tehtiin, eikä se puudute vaikuttanu mihinkään. 7cm auki. Spinaali sitten, tens irti sen laittoa varten, ja ku tuli vielä supistus ennenku kerkesi spinaalin laittaa, niin huomaspa että oli siitä tenssistä apua. Spinaali alko vaikuttaa, ja sen jälkeen homma oli oikeastaan mukavaa :D Kätilö sanoki jälkeenpäin että se ei läheskään yleensä toimi noin hyvin, että vaikuttaa tasaisesti molemmin puolin, menee kipu mutta ei tunto, ja ponnistuksenki tuntee. Ja vielä riittää vaikutusaika loppuun saakka.

Siinäpä juteltiin mukavia kätilön kanssa, oli muuten harjottelija jota selvästi vähän jännitti, mutta oikein hyvin se meni :) Kokeneempi kätilö oli mukana kaikissa "tärkeissä" vaiheissa ja kävi tsekkailemassa välillä muutenki. En laittanu tenssiäkään takasin ku supistukset ei enää ollu kipeitä, keskityin vain rentoutumaan jotta pääsevät tehoamaan hyvin.

Sitteppä alko ponnistuttaan ja tsekattiin että auki on. Koska olin niin kivuton, niin harjottelijaki sai aivan rauhassa opetella että missä suunnassa vauvan pää on pään luiden tunnustelun mukaan. Kätilö sano että saat ruveta ponnistamaan ku haluat, ja mietin että no vaikka seuraavalla sitten, jos vielä vähän voimistuu se tarve. No voimistu se, ja aloin puskea. Sieltäpä se alako tulla sitten, ja minä mietin että eikö tämän enempää tarvi ponnistaa, tuntu tapahtuvan vaikken täysillä työntänykkään. Enemmän täytyy välillä paskalla käydessä pukata... Kun pää alko tulla niin kätilö tuki käsillään kudoksia ja neuvo koko ajan että milloin työntää ja vähän oottaa ja työntää lisää ja oottaa. Pystyin tosi hyvin tekemään just niin, edelleenkään ei ollu muuta kipua ku se alakerran venyminen. Sitten oli tuskallista oottaa seuraavaa ponnistusta vauvan pää puolitiessä, mutta yhteensä 4 ponnistusta ja poika oli pihalla varttia vaille neljä. Synnytyksen kesto siis vajaa 4 tuntia.

Melkein huono omatunto kirjottaa tätä, ku oli niin sujuva ja nopea ja kivuton spinaalin saannista lähtien, mutta ehkä tämä lievittää jonkun synnytyspelkoa :D Sain kaksi niin pientä repeämää ettei tarvittu tikkejä. Pikkusen huimas seistessä synnytyksen jälkeen, mutta aikamoinen kontrasti kun esikoisen jäljiltä en pysynyt pystyssä moneen päivään taikka istunu ilman uimarengasta.. Esikoisen synnytys oli vaan jotain kamalaa joka tapahtu mulle halusin tai en, ja tämä oli enemmän semmonen "minä synnytin" -tapaus, oikein eheyttävä kokemus. Tuntu että jopa ennen spinaalin laittoa pystyin paljon paremmin keskittymään supistuksissa rentoutumiseen kuin ekaa tehdessä, ja seki varmaan autto avautumaan niin nopeasti.

Viimeksi meni 10 kuukautta ennenku pystyin puhumaan synnytyksestä itkemättä, nyt vaan hymyilytti heti samantien. Vointi jälkikäteen mainio, pystyin heti kävelemään ja istumaan normaalisti. 4 päivää synnytyksen jälkeen tein lumitöitä ja reuhasin esikoisen kanssa hangessa, nauttien vaan ku maha ei oo enää tiellä. :)
 
Muokattu viimeksi:
Takaisin
Top