Synnytyskertomukset
- Ketjun aloittaja lambi
- Aloituspäivämäärä
Kerkesin jo jonnekin muuhun ketjuun sen laittaa,en viitsi kopioida enää tänne.
Muitten tarinoita kyllä jaksaa kuulla,vaikutti osalta huisin nopeilta vaikka käynnistettyjä
Sen voin lisätä kyllä että vaikkei täs vanha vielä ole (32) niin ompa paljon hitaampaa tää palautuminen kuin 9v sitte
Muitten tarinoita kyllä jaksaa kuulla,vaikutti osalta huisin nopeilta vaikka käynnistettyjä
Sen voin lisätä kyllä että vaikkei täs vanha vielä ole (32) niin ompa paljon hitaampaa tää palautuminen kuin 9v sitte
Muokattu viimeksi:
Mulla tosiaan alkoi maanantaina 17 epäsäännölliset supistukset, mitkä vahvistui iltaa myöten. 21-00 tuli 5-8min välein, sitte alko hiipua ja sain torkuttua. 3 heräsin niin koviin supistuksiin, etten pystyny enää olla kotona. Herätin miehen ja soitin amman ja 4 mais lähdettiin synnärille. Sinne tultaes olin 4cm auki, pääsin saliin. Sain oxynormin ku olin jo niin kipeä, heti alkoi supistukset harventua mutta oli silti tosi kipeitä ja pitkiä. Pian olin 5cm auki, mies lähti kotia ku oli niin huonos kunnos ja äiti tuli tilalle. Puol 9 jouduin ottaa epin ku sattui nii paljo, ja heti alkoi vähentyä taas supistukset mutta kivut katos. 9 olin 7cm auki, 11 puhkastiin kalvot, ei toivottua vaikutusta supistuksiin. Hitaasti silti tilanne edistyi. Olin tosi pettyny itteeni ku halusin kivunlievitystä mutta sitte lähti heti supistukset harvenemaan no, kello 13 sain oksitosiinitipan, mutta sitte alko vauvan sydänäänet aina supistuksen tullen laskemaan joten sitä annosta piti hitaasti nostaa ja taas laskea monta tuntia. Joskus 15 mais olin 8cm auki, sitte nousin ylös ja koitin saada vauvaa laskeutumaan. Kello 18 olin 9cm auki, ja päätettiin pistää vauhtia asioihin, kunnon oksitosiinibolukset ja saatiin hyvät supistukset ja seisoin mikä auttoi vauvaa laskeutumaan. Sitte piti päästä istumaan ja heti ku sänkyyn pääsin alko olla tosi kamala olo ja kätilö kattoi että nyt täältä tullaan ja 8min nii poika syntyi.
Muuten jäi hyvä maku synnytyksestä, mutta olin taas vaan niin pettyny ku oma kroppa lopetti toimimisen puoles välis, haluaisin tietää miks.
no, kello 13 sain oksitosiinitipan, mutta sitte alko vauvan sydänäänet aina supistuksen tullen laskemaan joten sitä annosta piti hitaasti nostaa ja taas laskea monta tuntia. Joskus 15 mais olin 8cm auki, sitte nousin ylös ja koitin saada vauvaa laskeutumaan. Kello 18 olin 9cm auki, ja päätettiin pistää vauhtia asioihin, kunnon oksitosiinibolukset ja saatiin hyvät supistukset ja seisoin mikä auttoi vauvaa laskeutumaan. Sitte piti päästä istumaan ja heti ku sänkyyn pääsin alko olla tosi kamala olo ja kätilö kattoi että nyt täältä tullaan ja 8min nii poika syntyi.Muuten jäi hyvä maku synnytyksestä, mutta olin taas vaan niin pettyny ku oma kroppa lopetti toimimisen puoles välis, haluaisin tietää miks.
Runoilijatar89
Näppärä viestien naputtelija
Itse menin ma 30.1 äitiyspolille jossa päätettiin käynnistäännballonki käynnistyksellä ja siitä naisten osastolle. Osastolla tuli säännöllisesti supistuksia ja laite sisässä oli sellaiset 12 h kunnes tippui.
31.1 menin illasta synnytyslaitokselle kalvojen puhkontaan missä aloiteltiin oksitoniinilla jotta laps saatais alemmas ja suuta isommaksi.
20.00 maissa kahvot puhkastiin..
2100 alko säännölliset supistukset. Sinnittelin ,aamu puol kuuteen ja olin 7 cm auki ja laitettiin epiduraali. Sillä ja oksitoniinilla mentiin sitten seuraavaan pv..
Kauheata oli paastota monta tuntia kun oli sektion vaara olemassa.
1.2 klo.22.30 alko passiiviponnistuksin ja sitten aktiivisiin. Epiduraali yhtä tyhjän kanssa. Maan päällinen helv... Tuli repeämä ja välilihakin leikattiin. Miten paljon kaikki sattuikaan :'(
Lopputuloksena maailman ihanin poika kyllä, Joona nimeltään
oma rakkauspakkaus.
31.1 menin illasta synnytyslaitokselle kalvojen puhkontaan missä aloiteltiin oksitoniinilla jotta laps saatais alemmas ja suuta isommaksi.
20.00 maissa kahvot puhkastiin..
2100 alko säännölliset supistukset. Sinnittelin ,aamu puol kuuteen ja olin 7 cm auki ja laitettiin epiduraali. Sillä ja oksitoniinilla mentiin sitten seuraavaan pv..
Kauheata oli paastota monta tuntia kun oli sektion vaara olemassa.
1.2 klo.22.30 alko passiiviponnistuksin ja sitten aktiivisiin. Epiduraali yhtä tyhjän kanssa. Maan päällinen helv... Tuli repeämä ja välilihakin leikattiin. Miten paljon kaikki sattuikaan :'(
Lopputuloksena maailman ihanin poika kyllä, Joona nimeltään
oma rakkauspakkaus.
1.2. mentiin käynnistykseen. Lähtötilanteessa 2 cm kanavaa ja suu väljästi sormelle auki. Laitettiin minun toiveesta ballonki klo 9.30 ja säännölliset supistukset alkoikin. Supistukset kuitenkin loppui n. klo 14 ja 19.30 ballonki tuli ulos. Supistukset ei palanneet.
2.2. Lääkäri tutki että kohdunsuulla sama tilanne kuin edellisenä aamuna eikä kalvoja voi puhkaista. Päätettiin jatkaa cytotecillä käynnistystä. Klo 10.15 sain murusen kielen alle ja siitä alkoi kevyet supistukset aika pian.
Klo 11.30 söin lounasta ja supistuksia tuli 4-5 min välein mutta ne ei olleet kivuliaita. Klo 14 kätilöharjoittelija laittoi käyrälle ja siihen piirtyi supistuksia n. 3 min välein. Käyrällä ollessa supistukset oli edelleen hyvin siedettäviä.
Klo 14 jälkeen iltavuoron kätilö tuli irrottamaan käyrän ja sanoi että tehdään sisätutkimus, jotta näkee pitääkö antaa cytoteciä lisää. Tutkimuksessa olin 3 cm auki ja kalvorakko pullotti. Kätilö antoi peräruiskeen ja sovittiin että kun en pärjää enää tensin avulla niin laitetaan puudutus.
Siitä lähti liikkeelle sellaiset supistukset että alta pois. Pääsin takas huoneeseen missä mies odotteli. Käytiin yksi kävelylenkki osastolla ja supistukset vaan koveni. Mentiin takas huoneeseen ja kivut oli niin kovat ettei tens auttanut enää yhtään. Käskin miestä soittamaan kätilön. Siirryttiin heti saliin ja kätilö alkoi laittamaan tippaa ja teki supistusten välissä sisätutkimuksen. Olin 7 cm auki. Lääkäri tuli samaan hetkeen ja alkoivat kätilön kanssa laittaa ripeästi spinaalipuudutusta. Supistukset oli tuossa vaiheessa järkyttäviä.
15.50 sain puudutuksen joka ei noussut riittävän ylös, supistuskipu tuntui edelleen alamahalla ja selässä, mutta siedettävämpänä. Jalkoja nostamalla lääkäri ja kätilö yritti saada puudutusta ylemmäs. Lääkäri sanoi että on harvinaista ettei spinaali puuduta kunnolla. Mulla siis puutui jaloista vain lantioon asti.
16.40 olin 10 cm auki. Aloin ponnistaa ensin kyljellään suuntaa hakien. Koska supistukset tuntui niin löysin hyvin ponnistamiseen rytmin. Jonkun ajan päästä siirryttiin puoli-istuvaan asentoon ja tunsin että vauva laskeutuu ja pää tuntuu. Ponnistaminen ei sattunut, se oli helpoin osuus koko synnytyksessä. 16.56 syntyi tummatukkainen poika ja kivut loppui kuin seinään. 5 tuntia tuli synnytyksen kestoksi säännöllisistä supistuksista laskettuna.
Eppari piti taas leikata koska mulla on paksu ja joustamaton väliliha ja pojalla oli niin paljon kokoa. Kätilö ilmoitti mulle hyvissä ajoin, että tekee tilaa koska ei saa venytettyä välilihaa pään tieltä. Repeämiä ei siis tullut ollenkaan mutta eppari tietty ottaa nyt aikansa että paranee.
Kivuliaampi oli tämä synnytys kuin esikoisen, mutta mitään traumoja ei jäänyt ja kätilö oli kyllä aivan huippu! Koko ajan tuntui että olen hyvissä käsissä ja asiat tapahtuu ripeästi niin ettei tarvi kärsiä yhtäkään supistusta kätilön hitauden takia.
2.2. Lääkäri tutki että kohdunsuulla sama tilanne kuin edellisenä aamuna eikä kalvoja voi puhkaista. Päätettiin jatkaa cytotecillä käynnistystä. Klo 10.15 sain murusen kielen alle ja siitä alkoi kevyet supistukset aika pian.
Klo 11.30 söin lounasta ja supistuksia tuli 4-5 min välein mutta ne ei olleet kivuliaita. Klo 14 kätilöharjoittelija laittoi käyrälle ja siihen piirtyi supistuksia n. 3 min välein. Käyrällä ollessa supistukset oli edelleen hyvin siedettäviä.
Klo 14 jälkeen iltavuoron kätilö tuli irrottamaan käyrän ja sanoi että tehdään sisätutkimus, jotta näkee pitääkö antaa cytoteciä lisää. Tutkimuksessa olin 3 cm auki ja kalvorakko pullotti. Kätilö antoi peräruiskeen ja sovittiin että kun en pärjää enää tensin avulla niin laitetaan puudutus.
Siitä lähti liikkeelle sellaiset supistukset että alta pois. Pääsin takas huoneeseen missä mies odotteli. Käytiin yksi kävelylenkki osastolla ja supistukset vaan koveni. Mentiin takas huoneeseen ja kivut oli niin kovat ettei tens auttanut enää yhtään. Käskin miestä soittamaan kätilön. Siirryttiin heti saliin ja kätilö alkoi laittamaan tippaa ja teki supistusten välissä sisätutkimuksen. Olin 7 cm auki. Lääkäri tuli samaan hetkeen ja alkoivat kätilön kanssa laittaa ripeästi spinaalipuudutusta. Supistukset oli tuossa vaiheessa järkyttäviä.
15.50 sain puudutuksen joka ei noussut riittävän ylös, supistuskipu tuntui edelleen alamahalla ja selässä, mutta siedettävämpänä. Jalkoja nostamalla lääkäri ja kätilö yritti saada puudutusta ylemmäs. Lääkäri sanoi että on harvinaista ettei spinaali puuduta kunnolla. Mulla siis puutui jaloista vain lantioon asti.
16.40 olin 10 cm auki. Aloin ponnistaa ensin kyljellään suuntaa hakien. Koska supistukset tuntui niin löysin hyvin ponnistamiseen rytmin. Jonkun ajan päästä siirryttiin puoli-istuvaan asentoon ja tunsin että vauva laskeutuu ja pää tuntuu. Ponnistaminen ei sattunut, se oli helpoin osuus koko synnytyksessä. 16.56 syntyi tummatukkainen poika ja kivut loppui kuin seinään. 5 tuntia tuli synnytyksen kestoksi säännöllisistä supistuksista laskettuna.
Eppari piti taas leikata koska mulla on paksu ja joustamaton väliliha ja pojalla oli niin paljon kokoa. Kätilö ilmoitti mulle hyvissä ajoin, että tekee tilaa koska ei saa venytettyä välilihaa pään tieltä. Repeämiä ei siis tullut ollenkaan mutta eppari tietty ottaa nyt aikansa että paranee.
Kivuliaampi oli tämä synnytys kuin esikoisen, mutta mitään traumoja ei jäänyt ja kätilö oli kyllä aivan huippu! Koko ajan tuntui että olen hyvissä käsissä ja asiat tapahtuu ripeästi niin ettei tarvi kärsiä yhtäkään supistusta kätilön hitauden takia.
Michayla
Jostain jotain jo tietävä
Jospa minä jakaisin tänne oman voimasynnytykseni tarinan. Minulla siis alla luonnollinen spontaani synnytys esikoisesta, jolloin kaikki meni hienosti ja minä rakastuin vauvan lisäksi myös itse synnyttämiseen. Näissä tunnelmissa ja samoilla "eväillä" lähdin toiseen synnytykseen
Edellisenä iltana kohtu supisteli aika paljon. Vatsa kovettui, mutta minkäänlaisia muita tuntemuksia ei ollut. Kovettumisen huomasin kaiken touhuamisen lomassa vain siitä, että vatsanahka oli pinkeänä ja vatsa kokeiltaessa kova kun kivi. Illalla kävin nukkumaan normaalisti.
Heräsin yöllä puoli neljältä (ilmeisesti) supistukseen. Supistuksia tuli ja meni, mutta en sen kummemmin kellottanut niitä. Uunin kellosta katsoin, että tulevat ehkä noin 5-7 min välein ja puhelimella kellotin yhden supistuksen keston, joka oli vajaan minuutin. Laitoin iPadiin pyörimään synnytykseen tarkoitetun rentoutusnauhan, kuulokkeet korville ja istahdin jumppapallon päälle keinuttelemaan ja keskittymään rentoutumiseen.
Puoli viideltä alkoi maha toimia ja siitä eteenpäin suoli tyhjenikin suht säännöllisesti. Kävin aina välillä vessassa, söin jogurtin ja join vettä säännöllisesti. Muuten istuin jumppapallon päällä kuuntelemassa rentoutusta tai jotain hyvää musiikkia.
Puoli kuudelta heräsi mies ja oli valmistautumassa töihin. Käskin hänet takaisin nukkumaan ja sanoin, että taisi tulla vähintään etäpäivä. Uskoisin vauvan syntyvän tänään. Tässä vaiheessa taisin mennä lämpimään suihkuun.
Vähän ennen seitsemää sanoin miehelleni, että soittaa äidilleni ja varoittelee vähän valmistautumaan jossain vaiheessa meille tuloon. Jatkoin jumppapallon päällä rentoutusnauhan kuuntelemista. Supistukset olivat suht pehmeitä, mutta olivat jo kuitenkin voimistuneet kun vertasi ensimmäisiin supistuksiin, joihin olin herännyt. Samalla hyväksi todettava reseptillä kuitenkin jatkoin edelleen, jumppapallo ja rentoutus. Joihinkin supistuksiin sain käyttää vähän ääntä apuna - matalaa a:ta. Voimakkaammat tuntemukset tulivat aina kun nousin pois jumppapallolta ja lähdin liikkeelle. Tällöin tietysti rentoutuminen aina hieman häiriintyi.
Mieheni soitti ensimmäisen kerran sairaalaan 7:25 ja kyseli tilannetta ja varoitteli meidän mahdollisesta tulosta jossain vaiheessa. Sitten hän lähti koiran kanssa lenkille. Äitini saapui meille puoli kahdeksan aikaan, herätti esikoisen ja alkoi tekemään aamutoimia, jotta esikoinen pääsisi tarhaan ja siellä retkelle. Minä siirryin olohuoneesta jumppapalloineni ja rentoutusäänitteineni pimeän makuuhuoneen puolelle. Supistusten voima vähän vaihteli, mutta yhä enemmän sain käyttää ääntä, sitä a :ta, mukana. Tosin makuuhuoneessa ollessani mietin, että nyt pääsin ihan uudelle asteikolle rentoutumisessa ja supistukset jopa niinkun "unohtuivat" ja mietin, että nämä varmasti avaavat hyvin kohdun suuta.
Makuuhuoneessa olin niin kauan kunnes äitini lähti viemään esikoista tarhaan noin puoli yhdeksän aikaan. Kun nousin pois pallon päältä sain osakseni ryöpyn voimakkaita supistuksia ja päädyin takaisin pallon päälle a:ta laulamaan. Miehelleni sanoin, että kohta voitaisiin ehkä lähteä sairaalaan, koska mietin miten kohta pystyisin enää nousemaan pois pallon päältä, siinä kun oli niin hyvä ja rento olla. Ja pitihän minun vielä pystyä kävelemään autoon sekä autosta sitten synnytysosastolle. Sairaalasta vastattiin, että voitaisiin lähteä nopeasti sinnepäin, koska heillä meinasi ruveta olemaan täyttä. Mieheni lähti siis 8:40 kuskaamaan tavaroita autoon ja samalla toi auton ovemme eteen. Sanoin miehelleni hänen lähtiessä, että saattaa olla, että meidän täytyy sittenkin tilata ambulanssi eikä lähteä omalla autolla. Supistukset muuttuivat meinaan tässä vaiheessa ponnistaviksi ja tiesin, että nyt oltiinkin siirrytty siirtymävaiheeseen. Tunne oli täysin sama kun esikoisen kanssa, mutta esikoisen kanssa tämä vaihe kesti suht pitkään.
Mieheni saapui auton kanssa etuovelle ja hänen tullessa sisään sanoin, että omalla autolla ei kyllä nyt lähdetäkään, vaan mennään suunnitelma b:llä ja soitetaan ambulanssi paikalle. Kehoni työnsi ja ponnisti kokoajan voimakkaammin. Hätäkeskukseen soitimme 8:50.
Minä olin parkkeerannut itseni vessanpöntölle ja mieheni ajatteli, että ei kai se sitä vauvaa tuonne pönttöön aio synnyttää
En aikonut, siinä vaan oli parhaimman tuntuista olla, kun keho vaan työnsi ja työnsi. Esikoisen synnytyksestä tiesin, että kehoni tekee nämä viimeiset vaiheet todella voimakkaasti ja automaattisesti ja, että minä en oikein voi muuta kun mennä mukaan ja antaa kehon viedä. Pääsin kuitenkin pöntöltä vasemmalle kyljelle meidän kylppärin lattialle.
Ambulanssihenkilökunta tuli paikalle muutamassa minuutissa. Kellottivat supistuksia, jotka kestivät 45s ja pitivät 45s tauon. Minä kerroin omasta tilanteestani taukojen aikana. Kerroin, että kaikki on hyvin. Vauva syntyy ihan kohta ja, että kehoni tekee erittäin voimakkaasti työtä ja minä murisen, mutta minulla on kaikki loistavasti. Supistusten aikana koitin vaan keskittyä siihen, että hengitän happea vauvalle. Noin 9:10 alkoivat ensihoitajat siirtämään minua yhdessä supistusten välissä ambulanssiin paareilla. Minä kerroin ambulanssin sisällä, että tunnen vauvan jo tosi alhaalla, painaa häntäluuta. Kerroin myös, että tämä syntyy ihan kohta.
Peruutimme lanssilla meidän oven edestä talonyhtiömme parkkipaikalle (matkaa reilu 50m) ja kerroin, että nyt tunnen kädelläni vauvan päälaen ulkona. Ei siis muuta, kun jarrut pohjaan ja henkilökunta sisään. Ensihoitajat olivat tilanneet myös lääkäriyksikön paikalle joka sattumoisin juuri oli ehtinyt kurvaamaan meidän parkkipaikalle. Mukaan synnytykseen tuli siis kuulemma kaksikin lääkäriä. Tässä vaiheessa veikkaan kellon olleen n. 9:15. Lapsivesi meni päätä ponnistaessa klo 9:18 ja hieno huutava tyttö syntyi klo 9:19. Päättäväinen nuori neiti, joka tuli vauhdilla maailmaan
Lämpöpeittojen alla sylikkäin maaten lähdimme sitten kohti sairaalaa. Isä tuli meitä lanssiin ensin moikkaamaan, hän kun oli tilan ahtauden vuoksi joutunut seisomaan pihalla synnytyksen aikana. Istukka syntyi ehjänä matkalla sairaalaan. Meiltä kotoa sinne ajoi n. 10min. Ulkona tihutti veden sekaista räntää.
Sairaalaan saavuimme siis valmiina pakettina. Lapsi mitattiin ja punnittiin, minut tutkittiin. Kaikki oli hienosti. Esikoisesta sain kaksi pientä pintanaarmua tästä sain yhden, joka on jo parantunut. Sairaalassa oltiin se pakollinen kaksi vuorokautta minun radi-diagnoosin vuoksi sokeriseurannassa. Nyt ollaan nukuttu kotona ensimmäinen yö. Minä pääsin jo eilen koiran kanssa iltalenkille happea haukkaamaan. Ihanaa, uutta ja ihmeellistä
En ensin ollut ajatellut jakaa tätä tarinaani, mutta sitten mietin, että jos joku muu saisi tästä voimaa ja uskoa omaan tulevaan synnytykseensä, niin se olisi hienoa. Minä annoin sairaalassa kysyttäessä synnytykseni arvosanaksi 10, ihan niinkun esikoisenkin synnytyksestä. Sanoin, että paikka ei ollut ehkä ideaali, mutta ei sekään haitannut.
Onnea kaikille jo synnyttäneille uusista ihmeistään ja onnea teille kaikille, joilla tämä upea kokemus on vielä edessä
Edellisenä iltana kohtu supisteli aika paljon. Vatsa kovettui, mutta minkäänlaisia muita tuntemuksia ei ollut. Kovettumisen huomasin kaiken touhuamisen lomassa vain siitä, että vatsanahka oli pinkeänä ja vatsa kokeiltaessa kova kun kivi. Illalla kävin nukkumaan normaalisti.
Heräsin yöllä puoli neljältä (ilmeisesti) supistukseen. Supistuksia tuli ja meni, mutta en sen kummemmin kellottanut niitä. Uunin kellosta katsoin, että tulevat ehkä noin 5-7 min välein ja puhelimella kellotin yhden supistuksen keston, joka oli vajaan minuutin. Laitoin iPadiin pyörimään synnytykseen tarkoitetun rentoutusnauhan, kuulokkeet korville ja istahdin jumppapallon päälle keinuttelemaan ja keskittymään rentoutumiseen.
Puoli viideltä alkoi maha toimia ja siitä eteenpäin suoli tyhjenikin suht säännöllisesti. Kävin aina välillä vessassa, söin jogurtin ja join vettä säännöllisesti. Muuten istuin jumppapallon päällä kuuntelemassa rentoutusta tai jotain hyvää musiikkia.
Puoli kuudelta heräsi mies ja oli valmistautumassa töihin. Käskin hänet takaisin nukkumaan ja sanoin, että taisi tulla vähintään etäpäivä. Uskoisin vauvan syntyvän tänään. Tässä vaiheessa taisin mennä lämpimään suihkuun.
Vähän ennen seitsemää sanoin miehelleni, että soittaa äidilleni ja varoittelee vähän valmistautumaan jossain vaiheessa meille tuloon. Jatkoin jumppapallon päällä rentoutusnauhan kuuntelemista. Supistukset olivat suht pehmeitä, mutta olivat jo kuitenkin voimistuneet kun vertasi ensimmäisiin supistuksiin, joihin olin herännyt. Samalla hyväksi todettava reseptillä kuitenkin jatkoin edelleen, jumppapallo ja rentoutus. Joihinkin supistuksiin sain käyttää vähän ääntä apuna - matalaa a:ta. Voimakkaammat tuntemukset tulivat aina kun nousin pois jumppapallolta ja lähdin liikkeelle. Tällöin tietysti rentoutuminen aina hieman häiriintyi.
Mieheni soitti ensimmäisen kerran sairaalaan 7:25 ja kyseli tilannetta ja varoitteli meidän mahdollisesta tulosta jossain vaiheessa. Sitten hän lähti koiran kanssa lenkille. Äitini saapui meille puoli kahdeksan aikaan, herätti esikoisen ja alkoi tekemään aamutoimia, jotta esikoinen pääsisi tarhaan ja siellä retkelle. Minä siirryin olohuoneesta jumppapalloineni ja rentoutusäänitteineni pimeän makuuhuoneen puolelle. Supistusten voima vähän vaihteli, mutta yhä enemmän sain käyttää ääntä, sitä a :ta, mukana. Tosin makuuhuoneessa ollessani mietin, että nyt pääsin ihan uudelle asteikolle rentoutumisessa ja supistukset jopa niinkun "unohtuivat" ja mietin, että nämä varmasti avaavat hyvin kohdun suuta.
Makuuhuoneessa olin niin kauan kunnes äitini lähti viemään esikoista tarhaan noin puoli yhdeksän aikaan. Kun nousin pois pallon päältä sain osakseni ryöpyn voimakkaita supistuksia ja päädyin takaisin pallon päälle a:ta laulamaan. Miehelleni sanoin, että kohta voitaisiin ehkä lähteä sairaalaan, koska mietin miten kohta pystyisin enää nousemaan pois pallon päältä, siinä kun oli niin hyvä ja rento olla. Ja pitihän minun vielä pystyä kävelemään autoon sekä autosta sitten synnytysosastolle. Sairaalasta vastattiin, että voitaisiin lähteä nopeasti sinnepäin, koska heillä meinasi ruveta olemaan täyttä. Mieheni lähti siis 8:40 kuskaamaan tavaroita autoon ja samalla toi auton ovemme eteen. Sanoin miehelleni hänen lähtiessä, että saattaa olla, että meidän täytyy sittenkin tilata ambulanssi eikä lähteä omalla autolla. Supistukset muuttuivat meinaan tässä vaiheessa ponnistaviksi ja tiesin, että nyt oltiinkin siirrytty siirtymävaiheeseen. Tunne oli täysin sama kun esikoisen kanssa, mutta esikoisen kanssa tämä vaihe kesti suht pitkään.
Mieheni saapui auton kanssa etuovelle ja hänen tullessa sisään sanoin, että omalla autolla ei kyllä nyt lähdetäkään, vaan mennään suunnitelma b:llä ja soitetaan ambulanssi paikalle. Kehoni työnsi ja ponnisti kokoajan voimakkaammin. Hätäkeskukseen soitimme 8:50.
Minä olin parkkeerannut itseni vessanpöntölle ja mieheni ajatteli, että ei kai se sitä vauvaa tuonne pönttöön aio synnyttää
En aikonut, siinä vaan oli parhaimman tuntuista olla, kun keho vaan työnsi ja työnsi. Esikoisen synnytyksestä tiesin, että kehoni tekee nämä viimeiset vaiheet todella voimakkaasti ja automaattisesti ja, että minä en oikein voi muuta kun mennä mukaan ja antaa kehon viedä. Pääsin kuitenkin pöntöltä vasemmalle kyljelle meidän kylppärin lattialle.
Ambulanssihenkilökunta tuli paikalle muutamassa minuutissa. Kellottivat supistuksia, jotka kestivät 45s ja pitivät 45s tauon. Minä kerroin omasta tilanteestani taukojen aikana. Kerroin, että kaikki on hyvin. Vauva syntyy ihan kohta ja, että kehoni tekee erittäin voimakkaasti työtä ja minä murisen, mutta minulla on kaikki loistavasti. Supistusten aikana koitin vaan keskittyä siihen, että hengitän happea vauvalle. Noin 9:10 alkoivat ensihoitajat siirtämään minua yhdessä supistusten välissä ambulanssiin paareilla. Minä kerroin ambulanssin sisällä, että tunnen vauvan jo tosi alhaalla, painaa häntäluuta. Kerroin myös, että tämä syntyy ihan kohta.
Peruutimme lanssilla meidän oven edestä talonyhtiömme parkkipaikalle (matkaa reilu 50m) ja kerroin, että nyt tunnen kädelläni vauvan päälaen ulkona. Ei siis muuta, kun jarrut pohjaan ja henkilökunta sisään. Ensihoitajat olivat tilanneet myös lääkäriyksikön paikalle joka sattumoisin juuri oli ehtinyt kurvaamaan meidän parkkipaikalle. Mukaan synnytykseen tuli siis kuulemma kaksikin lääkäriä. Tässä vaiheessa veikkaan kellon olleen n. 9:15. Lapsivesi meni päätä ponnistaessa klo 9:18 ja hieno huutava tyttö syntyi klo 9:19. Päättäväinen nuori neiti, joka tuli vauhdilla maailmaan
Lämpöpeittojen alla sylikkäin maaten lähdimme sitten kohti sairaalaa. Isä tuli meitä lanssiin ensin moikkaamaan, hän kun oli tilan ahtauden vuoksi joutunut seisomaan pihalla synnytyksen aikana. Istukka syntyi ehjänä matkalla sairaalaan. Meiltä kotoa sinne ajoi n. 10min. Ulkona tihutti veden sekaista räntää.
Sairaalaan saavuimme siis valmiina pakettina. Lapsi mitattiin ja punnittiin, minut tutkittiin. Kaikki oli hienosti. Esikoisesta sain kaksi pientä pintanaarmua tästä sain yhden, joka on jo parantunut. Sairaalassa oltiin se pakollinen kaksi vuorokautta minun radi-diagnoosin vuoksi sokeriseurannassa. Nyt ollaan nukuttu kotona ensimmäinen yö. Minä pääsin jo eilen koiran kanssa iltalenkille happea haukkaamaan. Ihanaa, uutta ja ihmeellistä
En ensin ollut ajatellut jakaa tätä tarinaani, mutta sitten mietin, että jos joku muu saisi tästä voimaa ja uskoa omaan tulevaan synnytykseensä, niin se olisi hienoa. Minä annoin sairaalassa kysyttäessä synnytykseni arvosanaksi 10, ihan niinkun esikoisenkin synnytyksestä. Sanoin, että paikka ei ollut ehkä ideaali, mutta ei sekään haitannut.
Onnea kaikille jo synnyttäneille uusista ihmeistään ja onnea teille kaikille, joilla tämä upea kokemus on vielä edessä
Muokattu viimeksi:
Tämä synnytys lähti sitten su illalla leffaa katsoessa kun kuului sisuksista "naps".Lapsivettä ja kirkasta limaa rupes ministi tihkumaan siitä asti.1.30 yöllä alkoi polttavat supparit enemmän tai vähemmän säännöllisinä.Soittelin tossa 13.00 sairaalaan,että mitä mieltä täällä ollaan.Halusivat tarkistaa ettei ole streptokokkia,kun tihkunut vettä niin kauan.
14.30 otettiin näytteet ja olin sydänkäyrällä.Auki 3cm.
15.00 lähdettiin ulos käppäilee,testituloksia odotellessa.Ei oltu puolta tuntia pois niin supparit koveni 4min välein.Vedet pamahti 15.30.Jouduin takas ottaa käyrää.Joskus vähän yli neljä oli salin ammetta täytetty,supparit oli niin kovia että halusin jo sinne.8cm auki ammeeseen mennessä.Rupesi ponnistuttamaan muutaman supparin jälkeen.5.ponnistusta,olikohan 5min niin tyttö oli sylissä 16.55.
Kaikki hirveistä kivuista huolimatta meni taas niin nopsaan lopulta ettei uskoisi.3vrk jouduttiin olemaan laitoksella,sokerit vähän heittelivät kun oli niin pikkuinen
14.30 otettiin näytteet ja olin sydänkäyrällä.Auki 3cm.
15.00 lähdettiin ulos käppäilee,testituloksia odotellessa.Ei oltu puolta tuntia pois niin supparit koveni 4min välein.Vedet pamahti 15.30.Jouduin takas ottaa käyrää.Joskus vähän yli neljä oli salin ammetta täytetty,supparit oli niin kovia että halusin jo sinne.8cm auki ammeeseen mennessä.Rupesi ponnistuttamaan muutaman supparin jälkeen.5.ponnistusta,olikohan 5min niin tyttö oli sylissä 16.55.
Kaikki hirveistä kivuista huolimatta meni taas niin nopsaan lopulta ettei uskoisi.3vrk jouduttiin olemaan laitoksella,sokerit vähän heittelivät kun oli niin pikkuinen
Elikkäs:
7.2 rv 39+6 yöllä minulle nousi kuume. Flunssa kun oli. Koko yön tunsin jotain mahakipuja jotka aamulla hoksasin olleen supistuksia.
Aamulla herättyäni mietin että nyt on ainut päivä jolloin en halua synnyttää.
Hentoisia supistuksia tuli 6-7min välein.
11.00-14.00 supistuksia oli tullut 5min välein, mutta olivat hentoisia edelleen. Päätettiin lähteä sairaalaan kun matkaan menee 1,5 tuntia.
16.00 käyrällä supistukset laantui täysin, 1,5cm auki ja 2cm kaulaa jäljellä. Meidät käskettiin kotiin.
Mentiin ikeaan syömään ja klo 18.00 päätettiin lähteä kotiin kun kätilö oli niin kehoittanut. Supistuksia tuli 5min välein.
Klo 19.30 oltiin kotona, join kahvit ja mies lämmitteli kauratyynyä, supistukset tuntui napakoilta aivan alamahassa.
Klo 20.30 lähdettiin takaisin sairaalaan, tiesin matkan pituuden ja en pärjännyt enää kotona. Matkalla supisteli 4min välein, sain hyvin rentouduttua niiden aikana. Juuri ennen sairaalaan saapumista lapsivedet poksahtivat. Sairaalaan on kirjauduttu noin klo 22 jolloin huomataan veden olevan vihreää. Kohdunsuu auki 3cm. Olen todella kivulias tässä vaiheessa, kätilö puhuu antibiootin aloituksesta lapsiveden takia ja minä haluan kipulääkettä.
Siirrytään saliin 22.15 jolloin kutsutaan myös lääkäri antamaan kohdunkaulanpuudutetta.
Tässä vaiheessa 7cm auki ja minua alkaa samalla ponnistuttaa 22.25.
Lääkäri ei kerkeä laittaa puudutetta kun olen jo täysin auki. Vauva syntyy 22.28 kahdella ponnistuksella, toisella pää ja toisella vartalo.
Eli tyttö saapui hiukan kiireellä 7.2 klo 22.28 :)
7.2 rv 39+6 yöllä minulle nousi kuume. Flunssa kun oli. Koko yön tunsin jotain mahakipuja jotka aamulla hoksasin olleen supistuksia.
Aamulla herättyäni mietin että nyt on ainut päivä jolloin en halua synnyttää.
Hentoisia supistuksia tuli 6-7min välein.
11.00-14.00 supistuksia oli tullut 5min välein, mutta olivat hentoisia edelleen. Päätettiin lähteä sairaalaan kun matkaan menee 1,5 tuntia.
16.00 käyrällä supistukset laantui täysin, 1,5cm auki ja 2cm kaulaa jäljellä. Meidät käskettiin kotiin.
Mentiin ikeaan syömään ja klo 18.00 päätettiin lähteä kotiin kun kätilö oli niin kehoittanut. Supistuksia tuli 5min välein.
Klo 19.30 oltiin kotona, join kahvit ja mies lämmitteli kauratyynyä, supistukset tuntui napakoilta aivan alamahassa.
Klo 20.30 lähdettiin takaisin sairaalaan, tiesin matkan pituuden ja en pärjännyt enää kotona. Matkalla supisteli 4min välein, sain hyvin rentouduttua niiden aikana. Juuri ennen sairaalaan saapumista lapsivedet poksahtivat. Sairaalaan on kirjauduttu noin klo 22 jolloin huomataan veden olevan vihreää. Kohdunsuu auki 3cm. Olen todella kivulias tässä vaiheessa, kätilö puhuu antibiootin aloituksesta lapsiveden takia ja minä haluan kipulääkettä.
Siirrytään saliin 22.15 jolloin kutsutaan myös lääkäri antamaan kohdunkaulanpuudutetta.
Tässä vaiheessa 7cm auki ja minua alkaa samalla ponnistuttaa 22.25.
Lääkäri ei kerkeä laittaa puudutetta kun olen jo täysin auki. Vauva syntyy 22.28 kahdella ponnistuksella, toisella pää ja toisella vartalo.
Eli tyttö saapui hiukan kiireellä 7.2 klo 22.28 :)
Kiitos ihanista synnytystarnoistanne ja paljon onnea kaikille ihanista vauvoista[emoji173]️ erityiskiitokset näistä hyvin sujuneista alatievoimasynnytystarinoista! Ne kannustaa kovasti, että asiat voi sujua hienosti! Michayla on kunnon tiikeriemo[emoji1]
Voisin itsekkin tänne vähän kertoilla millanen synnytys meillä oli. Varoituksen sana: en aio kaunistella tapahtumia vaan kerron ihan rehellisesti miten itse koin synnytyksen. En halua pelotella ketään, oikeasti synnytys meni todella hyvin, vauvan sydänäänet kuului koko ajan hyvin eikä tullut mitään komplikaatioita tai ongelmia. Sain ponnistaa toivomissani asennoissa, sain haluamani kivunlievitykset, istukka irtosi helposti jne. Eli täydellinen synnytys, paitsi mun henkinen kantti ei kestänyt! Olin itseeni ja "nössöyteeni" aika pettynyt synnytyksen jälkeen, mutta nyt oon jo päässy asiasta yli. 
Pointtini on ehkä seuraava: erityisesti ensisynnyttäjät, olkaa itsellenne armollisia älkääkä vaatiko että kroppa tai mieli toimii täydellisesti ja vaistojen mukaan synnytyksessä. Ja jokainen synnytys ja synnyttäjä on erilainen.
Klo 24 maanantaiyönä alko supparit, luulin melkein 4 h et maha on vaan edelleen sekaisin, kun oli koko päivän ollu tunnin parin välein ripulia. En kyl ihan tajunnut yhdistää sitä synnytykseen kun maha on ollut aina vähän omituisesti toimiva... Aloin kellottamaan supistuksia neljän aikaan yöllä, tuli reippaan tunnin ajan 6 min välein, sitte alko menee miten sattuu mut oli vähän kivuliaammat. Soitin kättärille seiskan aikaan aamulla, sanoivat et tuu vasta ku 5 min väli tai liian kovat kivut. Mies lähti kuitenkin töihin ku aateltiin että menee vielä monta tuntia (työmatka hällä 30-40 min). Soitin sitte miehelle jo tunnin päästä eli kasin aikaan että lähtee takas hakemaan mua laitokselle koska olo alkoi olla jo niin kipeä ja pelokas. Vieläkin vähän epäilytti että onko tässä nyt tosi kyseessä vai onki vaan kivuliaita harkkasuppareita. En pystynyt enää kivuilta keskittymään kellottamiseen, joten tiheydestä ei olli hajuakaan. Mies lähti siis ajamaan kotiin mutta juuttui ruuhkaan ja mä olin jo aika pulassa kotona. Onneks ei ollu vedet menny, muuten oisin soittanu lanssin koska tuntui et vauva on jo puoliks ulkona ja supparit vei jalat alta. Mut epäilin et ensisynnyttäjänä ois paikat auki vast pari senttii ku päästiin kättärille lopulta puol kympin aikaan. Mut olinkin jo 7 cm auki siinä vaiheessa. Siinä vaiheessa oli jo aika kovat kivut. Kesti (omasta mielestä) ikuisuus että sain epiduraalin vaikka anelin sitä joka supistuksen jälkeen, joita tuli about 3 min välein. Vetelin varmaan litratolkulla ilokaasua tossa vaiheessa, se autto ainaki vähän. Sit sain onneks sen epiduraalin ja olo helpottu. Supparit tuntui silti edelleen ja paikat avautui nopeesti loppuun eikä tarvittu oksitosiinibuustia vielä. Ehin siinä pari tuntia lepäillä (mutta en nukuttua) ennen ku alkoi itse synnytyspoltot ja odoteltiin että vauva laskeutuis mahd. alas ennenkuin kannattaa alkaa aktiivisesti ponnistamaan. Tuo siirtymävaihe tai mikälie kesti tosi kauan vaikka vauva oli jo alhaalla ja olin täysin auki. Sain ponnistusvaiheeseen pudendaalipuudutuksen, mutta se ei kyllä tuntunu kauheesti auttavan. Sen laitto sattui kyllä ja paljon! Aktiivinen ponnistusvaihe alkoi sitten joskus, ja siinä sain onneks välttää toiveitteni mukaan puoli-istuvaa asentoa. Kokeilin ponnistaa kyljeltään ja kontiltaan ja viimeisin osuus synnytysjakkaralla. Se oli kyl hyvä vempele! Mies pystyi pitämään mua kasassa ja retkotin sen sylissä kuin löysä spagetti ponnistuksen loppuvaiheessa. Aktiivinen ponnistusvaihe kesti lopulta 40 min! Se oli jotain aivan järkyttävän hirveää... Kipu oli kovempaa kuin olin ikinä osannut odottaa, ja se myös sai aikaan sen että ponnistaminen pelotti aivan järkyttävästi! Ponnistaminen tavallaan helpotti, mutta tuntui myös jotenkin luonnottomalta ja "väärältä", varsinkin siinä vaiheessa kun pää syntyi, ja tunsin kuinka jotain repesi, ja kipu oli lähes tainnuttava. Ponnistaminen oli todella hankalaa kun mulla meni kivun ja pelon takia koko lantio ihan lukkoon ja ihan ku ois vaan krampannu kaikki lihakset. Osaltaan sen takia varmaan kestikin nii kauan ku ponnistin pitkään aika hyödyttömästi. Myös (kivun) pelolla oli iso vaikutus, ja olin todella varma että en selviä hengissä synnytyksestä. Anelin kätilöiltä apua ja hoin koko ajan että en pysty, sattuu liikaam En oo ikinä tuntenut itseäni niin avuttomaksi ja epätoivoiseksi. Tuo tunne todella yllätti. Onneksi mies oli aivan käsittämättömän mahtava läpi koko synnytyksen! Jos mä tein sen fyysisen työn ponnistuksessa niin mies hoiti henkisen puolen. Se oli aivan korvaamaton apu kun kannusti mua lakkaamatta ihan korvan juuressa ja sekä fyysisesti että psyykkisesti piti mut kasassa koko 40 min. Ei voi oikeesti liikaa korostaa puolison/tukihenkilön roolia synnytyksessä. Samoin kätilöt oli aivan mahtavia ja jaksoivat uskoa muhun vaikka itsellä ei ollut enää toivoakaan. Vaikka pään syntyminen tuntui todella rajulta, niin ei onneksi tarvinnut tehdä episitomiaa, luonnollisia repeämiä tuli vähän sinne sun tänne ja vaati tikkejä, mutta ei pahoja. Se hyvä puoli tuossa pitkässä ponnistusvaiheessa kyllä oli. Sain vauvan heti syliin jakkaralla kykkiessäni ja siirryttiin heti sängylle. Saatiin harjoitella imettämistä heti ja siinä oltiinkin ihan rauhassa pari kolme tuntia ennen punnitusta.
Synnytys ei kyllä ollut mulle mikään "voimaannuttava" kokemus enkä kokenut yhteyttä naiseuteeni tms, tai oikeestaan nauttinut koko jutusta sekuntiakaan. En myöskään pystyny ponnistusvaiheessa ees aattelemaan koko vauvaa enkä pystynyt muistamaan että mikä koko homman pointti ees on, mulla oli vaan ihan järjetön jano koko ajan ja mietin vettäKun vauva lopulta tuli ulos ja nostettiin syliin, olin aivan ymmälläni. Mä siis unohin koko lapsen melkein koko synnytyksen ajaksi, hullua! 
Olisivat voineet antaa mulle vaikka koiranpennun tai tyynyn syliin, en ois varmaan tajunnut eroa... Ja ei kyllä mennyt ihan niin että kaikki kivut häviäis sit ku saa vauvan syliin, kyllä siinä vaiheessa oli koko alapää niin tulessa että oli vaikea keskittyä koko vauvaan. Olihan koko homma lopulta toki tuon ihanan palkinnon arvoista, mutta ei sitä kyllä osannu sillon kipujen keskellä miettiä. Mulla ainakin kesti aika kauan tajuta tapahtunutta ja että mitä sieltä ulos tuli. Ja en nyt siis tarkoita minuutteja vaan tunteja. Oikeestaan vasta perhehuoneeseen kun päästiin niin aloin tajuamaan että vauva on ulkona
muokkailen tätä vielä, nyt syöttöhommia
En halua pelotella ketään, oikeasti synnytys meni todella hyvin, vauvan sydänäänet kuului koko ajan hyvin eikä tullut mitään komplikaatioita tai ongelmia. Sain ponnistaa toivomissani asennoissa, sain haluamani kivunlievitykset, istukka irtosi helposti jne. Eli täydellinen synnytys, paitsi mun henkinen kantti ei kestänyt! Olin itseeni ja "nössöyteeni" aika pettynyt synnytyksen jälkeen, mutta nyt oon jo päässy asiasta yli. Pointtini on ehkä seuraava: erityisesti ensisynnyttäjät, olkaa itsellenne armollisia älkääkä vaatiko että kroppa tai mieli toimii täydellisesti ja vaistojen mukaan synnytyksessä. Ja jokainen synnytys ja synnyttäjä on erilainen.Klo 24 maanantaiyönä alko supparit, luulin melkein 4 h et maha on vaan edelleen sekaisin, kun oli koko päivän ollu tunnin parin välein ripulia. En kyl ihan tajunnut yhdistää sitä synnytykseen kun maha on ollut aina vähän omituisesti toimiva... Aloin kellottamaan supistuksia neljän aikaan yöllä, tuli reippaan tunnin ajan 6 min välein, sitte alko menee miten sattuu mut oli vähän kivuliaammat. Soitin kättärille seiskan aikaan aamulla, sanoivat et tuu vasta ku 5 min väli tai liian kovat kivut. Mies lähti kuitenkin töihin ku aateltiin että menee vielä monta tuntia (työmatka hällä 30-40 min). Soitin sitte miehelle jo tunnin päästä eli kasin aikaan että lähtee takas hakemaan mua laitokselle koska olo alkoi olla jo niin kipeä ja pelokas. Vieläkin vähän epäilytti että onko tässä nyt tosi kyseessä vai onki vaan kivuliaita harkkasuppareita. En pystynyt enää kivuilta keskittymään kellottamiseen, joten tiheydestä ei olli hajuakaan. Mies lähti siis ajamaan kotiin mutta juuttui ruuhkaan ja mä olin jo aika pulassa kotona. Onneks ei ollu vedet menny, muuten oisin soittanu lanssin koska tuntui et vauva on jo puoliks ulkona ja supparit vei jalat alta. Mut epäilin et ensisynnyttäjänä ois paikat auki vast pari senttii ku päästiin kättärille lopulta puol kympin aikaan. Mut olinkin jo 7 cm auki siinä vaiheessa. Siinä vaiheessa oli jo aika kovat kivut. Kesti (omasta mielestä) ikuisuus että sain epiduraalin vaikka anelin sitä joka supistuksen jälkeen, joita tuli about 3 min välein. Vetelin varmaan litratolkulla ilokaasua tossa vaiheessa, se autto ainaki vähän. Sit sain onneks sen epiduraalin ja olo helpottu. Supparit tuntui silti edelleen ja paikat avautui nopeesti loppuun eikä tarvittu oksitosiinibuustia vielä. Ehin siinä pari tuntia lepäillä (mutta en nukuttua) ennen ku alkoi itse synnytyspoltot ja odoteltiin että vauva laskeutuis mahd. alas ennenkuin kannattaa alkaa aktiivisesti ponnistamaan. Tuo siirtymävaihe tai mikälie kesti tosi kauan vaikka vauva oli jo alhaalla ja olin täysin auki. Sain ponnistusvaiheeseen pudendaalipuudutuksen, mutta se ei kyllä tuntunu kauheesti auttavan. Sen laitto sattui kyllä ja paljon! Aktiivinen ponnistusvaihe alkoi sitten joskus, ja siinä sain onneks välttää toiveitteni mukaan puoli-istuvaa asentoa. Kokeilin ponnistaa kyljeltään ja kontiltaan ja viimeisin osuus synnytysjakkaralla. Se oli kyl hyvä vempele! Mies pystyi pitämään mua kasassa ja retkotin sen sylissä kuin löysä spagetti ponnistuksen loppuvaiheessa. Aktiivinen ponnistusvaihe kesti lopulta 40 min! Se oli jotain aivan järkyttävän hirveää... Kipu oli kovempaa kuin olin ikinä osannut odottaa, ja se myös sai aikaan sen että ponnistaminen pelotti aivan järkyttävästi! Ponnistaminen tavallaan helpotti, mutta tuntui myös jotenkin luonnottomalta ja "väärältä", varsinkin siinä vaiheessa kun pää syntyi, ja tunsin kuinka jotain repesi, ja kipu oli lähes tainnuttava. Ponnistaminen oli todella hankalaa kun mulla meni kivun ja pelon takia koko lantio ihan lukkoon ja ihan ku ois vaan krampannu kaikki lihakset. Osaltaan sen takia varmaan kestikin nii kauan ku ponnistin pitkään aika hyödyttömästi. Myös (kivun) pelolla oli iso vaikutus, ja olin todella varma että en selviä hengissä synnytyksestä. Anelin kätilöiltä apua ja hoin koko ajan että en pysty, sattuu liikaam En oo ikinä tuntenut itseäni niin avuttomaksi ja epätoivoiseksi. Tuo tunne todella yllätti. Onneksi mies oli aivan käsittämättömän mahtava läpi koko synnytyksen! Jos mä tein sen fyysisen työn ponnistuksessa niin mies hoiti henkisen puolen. Se oli aivan korvaamaton apu kun kannusti mua lakkaamatta ihan korvan juuressa ja sekä fyysisesti että psyykkisesti piti mut kasassa koko 40 min. Ei voi oikeesti liikaa korostaa puolison/tukihenkilön roolia synnytyksessä. Samoin kätilöt oli aivan mahtavia ja jaksoivat uskoa muhun vaikka itsellä ei ollut enää toivoakaan. Vaikka pään syntyminen tuntui todella rajulta, niin ei onneksi tarvinnut tehdä episitomiaa, luonnollisia repeämiä tuli vähän sinne sun tänne ja vaati tikkejä, mutta ei pahoja. Se hyvä puoli tuossa pitkässä ponnistusvaiheessa kyllä oli. Sain vauvan heti syliin jakkaralla kykkiessäni ja siirryttiin heti sängylle. Saatiin harjoitella imettämistä heti ja siinä oltiinkin ihan rauhassa pari kolme tuntia ennen punnitusta.
Synnytys ei kyllä ollut mulle mikään "voimaannuttava" kokemus enkä kokenut yhteyttä naiseuteeni tms, tai oikeestaan nauttinut koko jutusta sekuntiakaan. En myöskään pystyny ponnistusvaiheessa ees aattelemaan koko vauvaa enkä pystynyt muistamaan että mikä koko homman pointti ees on, mulla oli vaan ihan järjetön jano koko ajan ja mietin vettä
Kun vauva lopulta tuli ulos ja nostettiin syliin, olin aivan ymmälläni. Mä siis unohin koko lapsen melkein koko synnytyksen ajaksi, hullua! Olisivat voineet antaa mulle vaikka koiranpennun tai tyynyn syliin, en ois varmaan tajunnut eroa... Ja ei kyllä mennyt ihan niin että kaikki kivut häviäis sit ku saa vauvan syliin, kyllä siinä vaiheessa oli koko alapää niin tulessa että oli vaikea keskittyä koko vauvaan. Olihan koko homma lopulta toki tuon ihanan palkinnon arvoista, mutta ei sitä kyllä osannu sillon kipujen keskellä miettiä. Mulla ainakin kesti aika kauan tajuta tapahtunutta ja että mitä sieltä ulos tuli. Ja en nyt siis tarkoita minuutteja vaan tunteja. Oikeestaan vasta perhehuoneeseen kun päästiin niin aloin tajuamaan että vauva on ulkona muokkailen tätä vielä, nyt syöttöhommia
Muokattu viimeksi:
Ihan tippa linssissä luin tota sun juttua, Wadalma! Toivottavasti saat tilaisuuden käydä läpi ton synnytyksen vaikka hoitohenkilökunnan kanssa, ja toivottavasti ei jää mitään traumaa tai synnytyspelkoa. Ittellä olis toi homma edessä, sunnuntaina on la. Oon lukenut vielä paljon kauheampia synnytyskertomuksia, mitenkään sun kokemusta vähättelemättä! Ja siltikään en osaa pelätä tai jännittää. Vissiin jotain vikaa korvien välissä Onnittelut pikku nyytistä!!
Onnittelut pikku nyytistä!!Mieki liputan synnytysjakkaran puolesta! Esikoisen synnytyksessä oli jakkara ja se tuntu tosi luonnolliselta asennolta synnyttää.. ja mies tykkäs ku sai keskittyä mun selän takana tukemaan mua ja kannustaan eikä ollu pelkoa et näkee mitään ylimäärästä mitä ei halua ja seki sai istua ja keskittyä siihen omaan hommaansa 
toivottavasti täs tulevassa synnytyksessä onnistuu samallalailla!
toivottavasti täs tulevassa synnytyksessä onnistuu samallalailla!
Wadalma, mullakin oli kauhea jano ja ekoja asioita syntymän jälkeen oli kun kyselin juomisen perään :D ja jota ei heti luvattu jälkivuoteluiden takia.
Ja tuokin kohta sun synnytyksessä, eli se vauva unohtuu koko ajaksi, varsinkin kun on kipuja. Sitä vaan odottaa että ne loppuu ja saa huokaista. Vauva ei ole sillä hetkellä mielessä. Itse en kyllä olisi tyynyä tai muutakaan huolinut syntymän jälkeen mutta jokainen kokee sen eri tavalla :)
Ja tuokin kohta sun synnytyksessä, eli se vauva unohtuu koko ajaksi, varsinkin kun on kipuja. Sitä vaan odottaa että ne loppuu ja saa huokaista. Vauva ei ole sillä hetkellä mielessä. Itse en kyllä olisi tyynyä tai muutakaan huolinut syntymän jälkeen mutta jokainen kokee sen eri tavalla :)
Meille siis kahden päivän käynnistelyn jälkeen syntyi pieni poika. Viikkoja oli 38+2 ja synnytys käynnistettiin oletetun suuren koon ( yli 4 kg ) ja aiemman synnytyksen hankaluuksien ( ja siihen liittyvien pelkojen) vuoksi.
Eka vuorokausi käynnistettiin ballonkilla, joka toimi alkuun lupaavasti, aiheutti säännöllisiä ja kohtuullisen kipeitä suppareita n. 4 tunnin ajaksi, kunnes supistelu loppui kokonaan. Saatiin olla kotona ballonkin kanssa.
Seuraavana aamuna mentiin sovitusti synnärille, jolloin ballonki tulikin itsestään pois. Oli toiminut niin, että olin auki 3, 5cm, mutta kanavaa oli vielä 2cm jäljellä. Sain cytoteccejä 2 satsissa tuona päivänä, jonkun verran supisteli, mutta kohdunsuun tilanne pysyi samana iltaan asti. Odottelu kävi hermostuttamaan tuossa vaiheessa, olin varma, että seuraavana päivänä jatketaan cytoteccien antoa.
Pe- aamuna kaula oli lyhentynyt reiluun senttiin ollen yhä 3, 5cm verran auki. Lääkäri päätti puhkaistua kalvot klo 9. Supistuksia alkoi tulla, kuitenkin n.klo 13 lisättiin oksitosiinia kehiin, jolla saatiin pikkuhiljaa supparit säännöllisemmiksi. Synnytys merkittiin alkaneeksi n klo 15. Otin ilokaasun käyttöön ja se toimikin varsin hyvin tuossa vaiheessa. Jumppapallon päällä istuin ja mies hieroi selkää supistusten aikana. Kivut kävi kovemmiksi, joten pyysin kohdunkaulan puudutteen n klo 17. Tuossa vaiheessa olin 5cm auki ja niin kipeä, että vaikka puudute toi jonkin verran helpotusta, varattiin välineet spinaalin laittoa varten. N. Klo 18 spinaalin laitto, kivut oli niin kovat, että ilokaasusta tai hieromisesta ei ollut enää mitään hyötyä. Spinaali toimi mahtavasti! Kivut katosivat lähes kokonaan n. 1,5 tunnin ajaksi . Sain kerätä voimia ja tuona aukana olin auennut 8 cm asti. N.puoli 8 sain toisen kohdunkaulan puudutteen juuri kreivin aikaan, kun oli vielä hieman kaulaa jäljellä. Vähän sen jälkeen tunsin, että spinaalin vaikutus alkaa lakata. Etukäteen oltiin puhuttu epiduraalin laiton mahdollisuudesta spinaalin jälkeen, pyysin siis sitä. Kätilö kuitenkin pyysi sinnittelemään, tilanne olikin jo niin pitkällä, että olin jo miltei täysin auki ja pian alkoikin ponnistuttamaan. ( Aqua-rakkuiloita laitettiin tuolloin muutama lantion alueelle, toivat hieman helpoitusta nekin) Oli ihan mahtavaa TUNTEA tällä kertaa ponnistuksen tarve, se sai miltei unohtamaan kivut. Kohdunkaulanpuudute toimi juuri kuten pitääkin, enkä tuntenut voimakasta venytysä, vaan vauvan etenemisen kanavassa. Poika saapui maailmaan vajaan 6 tunnin synnytyksen jälkeen. Ponnistusvaihe kesti 12 min, ei tarvinnut leikata, eikä tullut yhtään repeämiä! Poikakin oli odotettua pienempi, 3630g.
Täytyy sanoa, että onneksi pelkopolilla oltiin suunniteltu kivun levitystä, ja mikä parasta, juuri sama kätilö oli hoitamassa synnytystä. Puudutteiden ajoitus meni täysin nappiin ja ylipäätään koko kokemus oli kaikkea sitä, mitä yhden hankalan synnytyksen (epäonnistunut epiduraalin laitto, pitkä ponnistusvaihe, eppari, repeämät, lapsen happivaje yms) läpikäyneenä toivoin.:)
Eka vuorokausi käynnistettiin ballonkilla, joka toimi alkuun lupaavasti, aiheutti säännöllisiä ja kohtuullisen kipeitä suppareita n. 4 tunnin ajaksi, kunnes supistelu loppui kokonaan. Saatiin olla kotona ballonkin kanssa.
Seuraavana aamuna mentiin sovitusti synnärille, jolloin ballonki tulikin itsestään pois. Oli toiminut niin, että olin auki 3, 5cm, mutta kanavaa oli vielä 2cm jäljellä. Sain cytoteccejä 2 satsissa tuona päivänä, jonkun verran supisteli, mutta kohdunsuun tilanne pysyi samana iltaan asti. Odottelu kävi hermostuttamaan tuossa vaiheessa, olin varma, että seuraavana päivänä jatketaan cytoteccien antoa.
Pe- aamuna kaula oli lyhentynyt reiluun senttiin ollen yhä 3, 5cm verran auki. Lääkäri päätti puhkaistua kalvot klo 9. Supistuksia alkoi tulla, kuitenkin n.klo 13 lisättiin oksitosiinia kehiin, jolla saatiin pikkuhiljaa supparit säännöllisemmiksi. Synnytys merkittiin alkaneeksi n klo 15. Otin ilokaasun käyttöön ja se toimikin varsin hyvin tuossa vaiheessa. Jumppapallon päällä istuin ja mies hieroi selkää supistusten aikana. Kivut kävi kovemmiksi, joten pyysin kohdunkaulan puudutteen n klo 17. Tuossa vaiheessa olin 5cm auki ja niin kipeä, että vaikka puudute toi jonkin verran helpotusta, varattiin välineet spinaalin laittoa varten. N. Klo 18 spinaalin laitto, kivut oli niin kovat, että ilokaasusta tai hieromisesta ei ollut enää mitään hyötyä. Spinaali toimi mahtavasti! Kivut katosivat lähes kokonaan n. 1,5 tunnin ajaksi . Sain kerätä voimia ja tuona aukana olin auennut 8 cm asti. N.puoli 8 sain toisen kohdunkaulan puudutteen juuri kreivin aikaan, kun oli vielä hieman kaulaa jäljellä. Vähän sen jälkeen tunsin, että spinaalin vaikutus alkaa lakata. Etukäteen oltiin puhuttu epiduraalin laiton mahdollisuudesta spinaalin jälkeen, pyysin siis sitä. Kätilö kuitenkin pyysi sinnittelemään, tilanne olikin jo niin pitkällä, että olin jo miltei täysin auki ja pian alkoikin ponnistuttamaan. ( Aqua-rakkuiloita laitettiin tuolloin muutama lantion alueelle, toivat hieman helpoitusta nekin) Oli ihan mahtavaa TUNTEA tällä kertaa ponnistuksen tarve, se sai miltei unohtamaan kivut. Kohdunkaulanpuudute toimi juuri kuten pitääkin, enkä tuntenut voimakasta venytysä, vaan vauvan etenemisen kanavassa. Poika saapui maailmaan vajaan 6 tunnin synnytyksen jälkeen. Ponnistusvaihe kesti 12 min, ei tarvinnut leikata, eikä tullut yhtään repeämiä! Poikakin oli odotettua pienempi, 3630g.
Täytyy sanoa, että onneksi pelkopolilla oltiin suunniteltu kivun levitystä, ja mikä parasta, juuri sama kätilö oli hoitamassa synnytystä. Puudutteiden ajoitus meni täysin nappiin ja ylipäätään koko kokemus oli kaikkea sitä, mitä yhden hankalan synnytyksen (epäonnistunut epiduraalin laitto, pitkä ponnistusvaihe, eppari, repeämät, lapsen happivaje yms) läpikäyneenä toivoin.:)
Muokattu viimeksi:
Nanna88
Puuhakas puhuja
Tässä lyhyeesti oma kertomus mikä nyt ei itseasiassa muutenkaan ollu kovin pitkä.
Torstai iltana menttiin ajoissa nukkuu ja nousin ekan kerran vessaan pissalle 23.45 jonka jälkeen menin takasin sänkyyn nukkuu (oikealle kyljelle) hetken päästä käänyin kun toiselle kyljelle ja siitä se sit lähti!
Aivan äärettömän kauhee kylki kipu ja vatsa meni ihan kivikovaks/kramppiin.. Ähkyin ja ouhkuin koska pieni kin liike teki todella kipeetä enkä pääsy omin voimin sängystä ylös vaan miehen piti auttaa mut ylös. Tunnin sinnittelin ja sit lähdettiin synnärille ja oltiin täällä joskus 1.30..
Käytille heti ja vauvan syke oli 180 ja hetken päästä sain ite kipulääkettä joka helpotti ihan todella nopeesti. Vaikka ittelään loppu kivut niin vauvan syke ei laskenu joten lääkäri teki nopeen päätöksen että vauva leikataan ulos kiireelisesti (epäili istukan repeymää) pääsin aika nopeesti siitä sit leikaus saliin, spinaali puudutus ja vatsa auki.. 03.01 oli kello kun pieni poika saapu maailmaan istukka oli ehjä ja se lähetettiin patoloogille vielä tutkittavas..
Vaikka kaikki kävi niin arvaamattomasti ja nopeesti niin oon äärimäisen tyytyväinen että kaikki loppu hyvin ja vauva ja minä voidaan nyt hyvin = ) ja voin sanoa että myös kokemusta rikkaampana kokonu nyt esikoisen kanssa luonolisen alatiesynnytyksen ja nyt sektion.
Torstai iltana menttiin ajoissa nukkuu ja nousin ekan kerran vessaan pissalle 23.45 jonka jälkeen menin takasin sänkyyn nukkuu (oikealle kyljelle) hetken päästä käänyin kun toiselle kyljelle ja siitä se sit lähti!
Aivan äärettömän kauhee kylki kipu ja vatsa meni ihan kivikovaks/kramppiin.. Ähkyin ja ouhkuin koska pieni kin liike teki todella kipeetä enkä pääsy omin voimin sängystä ylös vaan miehen piti auttaa mut ylös. Tunnin sinnittelin ja sit lähdettiin synnärille ja oltiin täällä joskus 1.30..
Käytille heti ja vauvan syke oli 180 ja hetken päästä sain ite kipulääkettä joka helpotti ihan todella nopeesti. Vaikka ittelään loppu kivut niin vauvan syke ei laskenu joten lääkäri teki nopeen päätöksen että vauva leikataan ulos kiireelisesti (epäili istukan repeymää) pääsin aika nopeesti siitä sit leikaus saliin, spinaali puudutus ja vatsa auki.. 03.01 oli kello kun pieni poika saapu maailmaan
istukka oli ehjä ja se lähetettiin patoloogille vielä tutkittavas.. Vaikka kaikki kävi niin arvaamattomasti ja nopeesti niin oon äärimäisen tyytyväinen että kaikki loppu hyvin ja vauva ja minä voidaan nyt hyvin = ) ja voin sanoa että myös kokemusta rikkaampana kokonu nyt esikoisen kanssa luonolisen alatiesynnytyksen ja nyt sektion.
Tässä lyhyesti minun tarinani. Sunnuntaina, mikä olikin laskettu aikaa, tuli 23 maissa ekat supistukset jotka muuttuivat säännölliseksi neljän minuutin välein 2330. Ei ollut epäillystäkään että oli oikeat supparit, niin kipeitä että jumppapallon päällä istuminen oli ainut mikä tuntui sietävältä. Joskus aamu yöllä lähdettiin sairaalaan jossa todettiin synnytystä alkaneeksi, mutta kohdunkaula vielä sentti jäljellä. Oltiin pari tuntia siellä mutta supparit ei tehonneet ja harvenivat 7 min välein.
Mentiin takaisin kotiin jossa heti rupesin tihkumaan lapsivettä ja supparitiheys taas 4 min. Sinnittelin jumppapallolla luonasaikaaan saakka, söin edes jotain pientä ja palattiin sairaalaan. Siellä jatkui pitkä ja kivulias avautumisvaihe, ekasta säännöllisestä supparista noin 24 H. Minulla oli ihanaa kätilö joka tarjosi kaikki vaihtoehtoismenetelmät kuten akupunktio, amme, tens, jumppapallo, guasha kampa hieronta, ilokaasua jne, ennen kun olin riittävästi auki epiduraalille.
Epiduralin jälkeen pystyin vihdoin menemään kylkiasentoon rentoutumaan ja avautuminen jatkoi vauhdilla, kahdessa tunnissa olin valmis synnyttämään. Juuri ennen syntymä sain epiduraaliin tehosteannosta, ja ponnistus vaihe oli ohi reilussa 20 minuutissa. Vauva oli lähellä jumiutua matkalla ja hänen sykkeensä laski liikaa. Väliliha leikattiin nopeasti, sen jälkeen kolmas kätilö panoi vatsani ja seuraavalla supistuksella vauva oli ulkona! Hapetus arvot oli just alle rajaarvon, mutta oli 1 H seuranassa jo noussut hyvin, eikä hänelle jäänyt haittaa jumiutumisesta.
Mentiin takaisin kotiin jossa heti rupesin tihkumaan lapsivettä ja supparitiheys taas 4 min. Sinnittelin jumppapallolla luonasaikaaan saakka, söin edes jotain pientä ja palattiin sairaalaan. Siellä jatkui pitkä ja kivulias avautumisvaihe, ekasta säännöllisestä supparista noin 24 H. Minulla oli ihanaa kätilö joka tarjosi kaikki vaihtoehtoismenetelmät kuten akupunktio, amme, tens, jumppapallo, guasha kampa hieronta, ilokaasua jne, ennen kun olin riittävästi auki epiduraalille.
Epiduralin jälkeen pystyin vihdoin menemään kylkiasentoon rentoutumaan ja avautuminen jatkoi vauhdilla, kahdessa tunnissa olin valmis synnyttämään. Juuri ennen syntymä sain epiduraaliin tehosteannosta, ja ponnistus vaihe oli ohi reilussa 20 minuutissa. Vauva oli lähellä jumiutua matkalla ja hänen sykkeensä laski liikaa. Väliliha leikattiin nopeasti, sen jälkeen kolmas kätilö panoi vatsani ja seuraavalla supistuksella vauva oli ulkona! Hapetus arvot oli just alle rajaarvon, mutta oli 1 H seuranassa jo noussut hyvin, eikä hänelle jäänyt haittaa jumiutumisesta.