Synnytyskertomukset

JANOCH

Silmät suurina ihmettelijä
Odotan näitä kertomuksia kuin kuuta nousevaa...
Tulkaahan synnyttäneet kirjoittelemaan kun ehditte/jaksatte
 
Maanantaina 4.7 oli neuvola, rv 34+2. Valitin siellä älytöntä vatsakipua ja sitä kun on aivan pinkeä ja kova. Paino oli noussut paljon muutamaan viikkoon, verenpaineet oli koholla ja proteiinia pissassa. Niin terkkari soitti synnärille pitäisikö tulla näytille vai seuraavana päivänä lääkäriin. Synnärillä arpoivat että tullakko vai eikö, mutta päätyi siihen että parempi tulla käymään. Synnärillä olin käyrillä muutamaan otteeseen, supistuksiakin piirtyi vaikken kyllä kaikkia edes tuntenut. Siellä sitten lääkäri ultrasi ja siinä huomasi että vauva on todella turvoksissa (painoarvio 3,7 kg) ja keuhkoissa paljon nestettä. Soitto Oysiin että mitä tehdään. Sen jälkeen vielä käyrille ja laittoivat kortisonipiikin keuhkoja valmistelee.
Illalla ajettiin Ouluun. Siellä taas käyrille ja ultrattiin. Ja ei kun osastolle.
Seuraavana päivänä ultrattiin uudestaan ja painoarvioksi sai 3,9 kg. Lääkäri totesi että tänään tai huomenna leikkaus koska neste painaa todella kovasti keuhkoja. Palaverin aikoi pitää toisten lääkäreiden kanssa ja ilmoittaa mitä tehdään. Ja eikun osastolle odottelemaan, ei saanut syödä eikä juoda mitään. Parin tunnin päästä tuli tieto että keskiviikkona leikataan. Sain vielä illasta toisen kortisoonipiikin. Ja ennen puoltayötä piti viimeiset juomiset ja syömiset suorittaa. Yö meni huonosti nukkuen. Neljän jälkeen jo heräsin, jännitti todella kovasti.
Aamulla suihkuun ja leikkaukseen valmistautua. Kävelin hoitajan ja miehen kanssa leikkaussaliin ja siellä odottikin porukka valmiina.
Samantien sinne saavuttuani rupesivat touhuamaan. Kahdeksan jälkeen oltiin salissa ja tyttö syntyi klo 9.03.
Huoli kasvoi todella suureksi kun onniteltiin tytöstä muttei päästänyt ääntäkään. :sad001

Paikalla oli 3 lääkäriä valmiina tyttöä varten. Siirtyivät toiseen huoneeseen ja joutuivat kuitenkin kutsumaan korvalääkärin paikalle koska eivät saaneet hengitysputkea laitettua koska turvotus oli kova ja ahdisti kovin.
Mies ei päässyt mukaan osastolle saattamaan tyttöä koska oli kuulemma tilanne sellainen ettei ole kivaa katseltavaa. Olikin minun seurassa siihen asti kunnes veivät minut heräämöön.
Tunnin nukuin ja sitten odoteltiin että pystyin istua ja käymään seisaallaan ennen osastolle pääsyä. Mies odotti siellä ja ei meillä hirveästi ollut tietoa miten tyttö voi. :sad001

Yritin soittaa tytön kuulumiset puoli yhden aikaan, muttei kukaan kerinnyt vastaamaan kysymyksiin. Sanottiin että soita tunnin päästä uudestaan.
Uudelleen kun soitin myöhemmin niin sitten sain jo lääkärin puhelimeen.
Tytölle oli laitettu molempiin keuhkopusseihin dreenit imemään nestettä pois ja oli hengityskoneessa. :sad001
Katsomaan pääsimme vasta klo 17 maissa.
Elämäni pisimmät 8 tuntia, olla vain epätietoisuudessa että miten oli asiat ja että pääseekö tyttöä katsomaan. :sad001

Onneksi sektio tehtiin, koska lääkäri epäili että ei olisi kovin montaa aikaa enää kestänyt sitä painetta...

Onni oli matkassa nyt :Heartred
Tyttö syntyi 6.7 klo 9.03.
Paino 3500 g, pituus 48 cm ja päänympärys 35,7 cm.

(Turvotuksen hävittyä kun saatu nestettä pois, tyttö painaa alle 3 kg. Ja päänympärys 34 cm.)

Muoks.
1/1/3 olivat tytön pisteet.
 
Muokattu viimeksi:
Piiu84: raskas synnytys kokemus! selvisikö mikä nesteen kerrymisen aiheutti vauvalle? Kuinka tyttö voi nyt? Entes sinä ja isä? Voimia!
 
Rankka tarina Piiu! Onneksi tosiaan laittoivat sinne synnärille ja onneksi tehtiin sektiopäätös!
 
Tytöllä on sellainen harvinainen sairaus joka aiheuttaa tuon nesteen kertymisen. Imunestekiertohäiriö, toinen nimitys sille on maitiaisnesterinta.
Tyttö voi yllättävän hyvin vaikka vieläkin on oikeassa keuhkopussissa dreeni imemässä nestettä pois. Saa nähdä pitääkö leikata että se nesteily loppuu :/

Rankkaahan tämä on, mutta kyllä sitä jotenkin aina jaksaa.
Kovasti odotetaan sitä päivää että tyttö on siihen malliin kunnossa että pääsee kotiin :Heartred
 
Rv 37+1 mentiin kaksosraskauden kontrolliultraan, jossa todettiin A-vauvan kasvun edelleen hidastuneen ja verenpaineen olevan nousussa. Olivat laittamassa kotiin ja seuraavana aamuna käynnistämässä, mutta kun ilmaisin huoleni verenpaineesta, päätettiin aloitella käynnistystä Cytoteceilla osastolla. Kun päästiin perille, hämmennys oli meillä molemmilla melkoinen, sillä olimmekin tulleet synnytyssaliin!

Vaihdoin vaatteet, otettiin hetki käyrää vauvoista ja laitettiin kanyyli. Pian lääkäri tuli puhkaisemaan kalvot, tilanteessa 3-4 cm auki ja reunat kaulasta jäljellä.

Melko pian alkoi supistella, koko ajan voimistuen ja tihentyen. Puolitoista tuntia kalvojen puhkaisusta supistukset todella tuntuvina kolmen minuutin välein, lämmiteltiin geelipussit ja mies hieroi selkää. Vartin kuluttua olin jo todella kipeä, sisätutkimuksessa 6 cm auki ja reuna lähes hävinnyt. Sain aloittaa ilokaasun.

Muutaman supistuksen ajan keskityin ilokaasun hengittämiseen, kunnes tunsin ponnistamisen tarvetta ja kerroin siitä kätilölle, joka lähti hakemaan apuja saliin. Seuraavalla supistuksella en millään voinut enää pidätellä ja arviolta puolen minuutin ponnistuksella syntyi 9 pisteen pikkuruinen A-poika ♡. Mies meni käytävään huutamaan pojan syntyneen ja hetkessä sali täyttyi ihmisistä.

Poika otettiin tarkastukseen ja pesulle, joku tarttui ohjaamaan B-vauvaa kohti synnytyskanavaa, lääkäri meni ottamaan B:n vastaan ja oksitosiinitippa aloitettiin. Pian supistukset alkoivat uudelleen 2 minuutin välein ja kohta tunsin ponnistamisen tarvetta uudelleen. Ensin syntyi pää ja seuraavalla supistuksella loput 9 pisteen B-tytöstä ♡. Ponnistusvaihe kesti puolitoista minuuttia ja ikäeroa lapsille tuli 13 minuuttia. Jälkeisetkin ehtivät syntyä samalla supistuksella kuin neiti. Synnytyksen kesto kalvojen puhkaisusta vajaa kaksi ja puoli tuntia.

Kovalla rytinällä eteni, mutta onneksi kaikki meni hyvin ja kivunlievityksen puutekaan ei jäänyt harmittamaan, kun todella kipeitä supistuksia ehti tulla vain vajaan tunnin ajan eikä ponnistusvaiheessa tuntunut kipua tälläkään kertaa :).
 
Rv 38+0 pamahti viime lauantaina, eli 23.7. Heräsin silloin yöllä kahden aikaa vessaan ja siellä alkoi hirveä vatsakipu. Luulin että istuin vain huonossa asennossa pöntöllä kun kipu helpottui vähän ajan päästä. Sänkyyn päästessäni huomasin että samantyyppinen kipu tuli hiljalleen takaisin ja silloin tajusin että ne olivatkin supistuksia.

Aluksi supistuksia tuli epäsäännöllisesti ja neljältä ne olivat säännöllisiä jotka tulivat 10 min välein. Kuuden aikaa aamulla herätin sitten miehen ottamaan minut kainaloon jotta voisin keskittyä johonkin muuhun kun kipuun.

Säännölliset supistukset loppuivat kuitenkin seittemän jälkeen aamulla ja ehdin jo luulla ettei lähtö tullutkaan vielä. Klo 12 päivällä supistukset tulivat voimakkaina ja säännöllisinä takaisin ja klo 15 menimme synnärille tarkistukseen. Olin käyrillä mutta siihen ei piirtynyt supistuksia. Lääkäri koitti kohdun suun ja kertoi että kohdunkaulasta on vain reunat jälellä mutta en ollut auennut viime tarkistuksesta enempää joten meidät passitettiin kotiin vaikka supistuksia tuli säännöllisesti.

Kotona kävimme pienen lenkin ja saunassa ja supistukset vain voimistuivat.

Klo 22 soitin synnärille ja menimme uudestaan tarkistukseen. Kätilö ilmoitti että olin jo 5 cm auki joten pääsin vaihtamaan vaatteet ja pääsimme synnytyssaliin. Klo 23 olimme synnytyssalissa ja klo 01.04 oli pieni tyttö maailmassa. Epiduraalin otin ja sen jälkeen en tuntenut kipua ollenkaan. Mies oli synnytyksessä mukana ja pärjäsi loistavasti. Ponnistusvaiheeni kesti 19 min joka oli kätilön mielestä nopeaa toimintaa ensikertalaiselle. :)
 
Tämä on sitten sellainen hieman pahempi kokemus joten kovin herkkien ei kannata lukea, pahoitteluni..

Maanantaina 25.07 sovitusti käynnistykseen osastolle. Cytotecillä aloitettiin suun kautta joka saikin aikaan supistuksia jo vähän liiankin tiheään joten sen päivän yritykset oli siinä..

Tiistaina kohdunsuulla tilanne sama (kahdelle sormelle) ja asennettiin ballonki.

Keskiviikkona aamulla ballonki tippui pois mutta yhä edelleen tilanne alakerrassa melko samanlainen ja jatkettiin käynnistelyä sitten taas suun kautta. Supistuksia alkoi tulla 8-10min välein jo aamupäivästä ja iltaa kohden lisää lääkettä.. Yötä vasten alkoi tulla omia supistuksia mukaan ja oli yhtä tuskaa osastolla kun kipupiikitkään eivät tuoneet mitään apua.

Torstaina aamulla lääkärin tarkastuksessa melkein neljä senttiä auki ja päätös lähteä synnärin puolelle.. Vastassa siellä oli vanhempi kätilö joka ei oikein mitään mistään kertonut eikä tehnytkään.. Onneksi päivällä vaihtui kiva nuori kätilö jonka aikana lääkäri kävi puhkomassa kalvot ja siitäpä ne oikeat supistukset vasta alkoivatkin.. Kovin kivuliaana menin alkuun lämpöpussien ja miehen hieronnan avulla mutta iltaa kohden oli pakko ottaa ilokaasu mukaan.. Kohdunsuun tilanne tässä vaiheessa vain viisi senttiä auki ja reunatkin vielä paksut.. Jossain vaiheessa sain kuitenkin epiduraalin jonka laitto meni suht hyvin ilokaasun avustuksella. Muutamien tuntien avun jälkeen teho kuitenkin katosi vaikka lääkelisäyksiä oli tehty monen monta. Kohdunsuulla tilanne edelleen sama ja sain nukuttua yön aikana vain supistusten välissä (joita tuli 4-5min välein).. Aamuyöllä monen lääkärin ja kätilön tutkimuksen ja ihmettelyn jälkeen tilanne suulla ehkä vain hieman edennyt ja päätös uudesta epiduraalista minun kipujeni käytyä sietämättömiksi. Tässä vaiheessa alkoi myös itselläni kuume ja tulehdusarvot nousta. Anestesialääkäri saapui vihdoin ja kummasteli edellisen epiduraalin toimimattomuutta ja alkoi laittaa uutta.. Minä tuskissa kiemurtelin sängyllä ilokaasua milteinpä koko ajan hengitellen kunnes uusi katetri oli paikoillaan.. Yhtäkkiä synnärin ovelle tuli paniikki ja anestesialääkäriä tarvittiin leikkuriin erittäin kiireelliseen tapaukseen.. Minä jäin makaamaan katetri paikoillaan helvetin kovissa kivuissa sängylle kun ei ehtinyt lääkettä ruiskuttaa katetriin ja kätilö ei sitä saanut tehdä.. Meni tunti ennen kuin anestesialääkäri ehti takaisin ja koko tämän ajan huusin kivusta ilokaasumaskiin kätilön arpoessa vieressä tuleekohan vauva vai lääkäri ensin.. Tässä vaiheessa miehen piti jo käydä alas istumaan ja hörppiä mehua ettei taju lähtisi kun tilanne oli niin kamala.. Vihdoin sain kuitenkin tujut lääkkeet epiduraaliin joskin tälläkään kertaa se ei vienyt kipua kuin hieman pois jolloin pystyin taas nukkua supistusten välit (edelleen 4-5min)..

Perjantaina aamulla olin jo melkein shokissa kivusta, voimat menneet ja kuume sekä tulehdusarvot koholla.. Lääkäri tutki tilanteen ja kaiken sen tuskan jälkeen olin auki vain 7 senttiä jolloin päätös kiireellisestä sektiosta. Eikä mennyt kuin hetki ja oltiinkin leikkaussalissa minä puoliksi ehkä tajuissani ja mies hyvin häkeltyneenä kaikesta. Spinaalipuudutus saatiin onneksi toimimaan ainakin alkuunsa ja niinpä maailman ihanin tyttömme syntyi klo 9.10 (ainoa asia mitä muistan leikkauspöydältä) ja huokaisin helpotuksesta.. Mies kävi kätilön kanssa mittailemassa vauvan ja tuli mitat kertomaan minulle ennen kuin lähti. Minä jäinkin sitten yksin ja spinaalin vaikutus alkoi heiketä pikkuhiljaa ja kohdun ja masun painallukset ja paikkailut ei ollu kivoimmasta päästä.. Siitä kuitenkin selvinneenä pääsin heräämöön nukkumaan useaksi tunniksi.
Ehkä elämäni pisimmät minuutit oli odottaa hoitajia hakemaan minut heräämöstä pois jotta pääsisin miehen ja lapsen luo. Ilon määrä oli ylimmillään kun kaikki kolme oltiin kunnossa ja yhdessä :-)

Nyt päiviä myöhemmin kaikki kivut ja tuska on vain muistona kun katsoo tuota pientä tuhisijaa :Heartred
 
Ei todellakaan ole ollut paras kokemus sinulla Ouhi :sad001

Onnea on terve tyttö, vaikka saitkin hänet karmean kokemuksen kautta :Heartred
 
Meille ei tullutkaan sellaista synnytystarinaa kuin kuvittelin, mutta loppu peleissä kaikki meni vielä paremmin!

4.8 meillä oli määrä mennä sype-sektioon, mutta minullapa onkin jo käärö sylissä. Maanantaina 1.8 katselimme telkkaria mieheni kanssa, luulin tyhmänä että kärsin hirveästä ummetuksesta jonka takia olin niin kipeä(alamaha,selkä ja ihanku pepusta joku vänkäis ihteää). Nukahin kahentoista maissa ja heräilin tunnin väliin vessaan ja kipuihin. Neljän aikaan nousin lopullisesti ylös, "ummetus" oli kauheaa ja kipu ihan hirveää...
Yö/aamu meni seilatessa turhaan pöntön ja olkkarin väliä, kahdeksan aikaan olin jo tosi kipeä ja loppu (ja kyllä, edelleen olin siinä uskossa että ummetusta se vain on), soitin neuvolaan ja sieltä käskettiin vain hakea apteekista microlaxi peräruiskeita. Lähetin mieheni niitä mulle hakemaan kun itse en pystynyt edes pukemaan päälleni... peräruiskeet ei tuntuneet tuovan helpotusta juurikaan, ihankuin siellä olisi joku hirveä tukos...

Selkä ja maha olivat älyttömän kipeät, jossain vaiheessa tajusin että tässähän taitaa supistellakin, kun kipu välistä voimistui. Kipu oli siis koko ajan jatkuvaa, välistä se vain tuntui selvemmin. (Niin joo, ennen microlaxejen tuloa mulla pääs hirvee oksukin luultavasti siksi kun olin niin kipeä:Dd)

Yhden aikaan, luulisin, päätin mennä istumaan lämpimän suihkun alle. Siinä mä istuin ja keinuttelin itteeni varmaa joku puol tuntia.. kohta se lämmin suihku ei enää auttanukkaa, joten menin epäröiden soittamaan synnytyssairaalaan, ja sieltä käskettiin tulla näytille. Tänne kun päästiin, olin TODELLA kipeä. Otettiin ensin käyrää ja kätilö puhui mulle että tehää päivystys sektio jos alapäässä siltä näyttää. Käyrillä ollessa en pystynyt olemaan maate, kun koko aja tuntu ponnistus tarvetta, tosin tässäkin kohtaa luulin kyseessä olevan kakka eikä vauva :D yritin käydä vessassa vielä ennen sukututkimusta, heh turhaan. Tutkimusta tekemässä ollut kätilö järkyttyy , ja tuumaa et sähän oot ihan auki, ja vauvakin on tässä! Se haki juosten lääkärin ja jotai muita, ne yritti mulle selittää ettei enää voi tai kannata leikata, ensin vänkäsin vastaan, sit suostuin synnytyksee ja vaadin paljon lääkkeitä... sain spinaalin joka oli ku taivas! Lääkärit ja kätilöt kävi mua ihmettelemässä et miten ihmeessä ensi synnyttäjä on selvinnyt tähän asti kotona :D spinaali ku alko vaikuttaa musta lähti kaikki kipu, ja tunto jaloista. En tuntenu supistuksia joten ne kerto aina millon ponnistaa. (Olin niin kivuton että ponnistusten välissä Heittelin kätilöjen ja miehen kans läppää.. :D) Jossain vaiheessa kuitenki rupesin ite jo hahmottaa ponnistus tarpeet ja saatiin tyttö maailmaan :Heartred sillä oli naama ihan harmaa ku oli napanuora kiertyny kaulan ympärille, oli nielly lapsivettä jonka takia ei ruvennu huutaa ja mitähän vielä! Noh nyt kuitenki kaikki hyvin ja oon tosi ylpee itsestäni, selvisin kotona pahimman ohi (joskin naurattaa etten tajunnu synnytystä aikasemmin) ja ponnistus meni hyvin, ilman kipuja ja alapäähänkään ei tarvinnut paljon tikata :) sori tuli pitkä ja sekava teksti!
 
Laitetaas tämä tännekin puolelle :)

Kävin maanantaina (rv40+0) vyöhyketerapiassa ja sen jälkeen masu naksui ja poksui koko illan ja muutenkin tosi menkkamaista juilimista. Vyöhyketerapeutti laittoi myös korvanastat avittaan synnytyksen käynnistymistä. Illalla korvanastat oli tosi kipeät ja jouduin ottamaan osan pois kun kipu oli niin kauhea. Heräsin sitten klo 23.30 vessaan ja samalla kun nousin sängystä niin jotain lorahti pikkareihin. Siitä sitten soittamaan synnärille ja isovanhemmille että synnytys alkaa käynnistymään että valmistautuvat esikoisen hakuun nopeallakin aikatululla :)

Supistukset alkoivat oikestaan yhden korvilla yöllä ja mies laittoi tenssin anturat mun selkään. Mies lähti takaisin nukkumaan yläkertaan. Supistuksia tuli noin 10min. välein. Viiden aikaan supistuksia tuli 5min. välein ja hälytin isovanhemmat kuudeksi hakemaan esikoista hoitoon että päästään lähtemään synnärille ja supistukset oli kyllä jo tosi napakoita ja saattoi kestää minuutinkin. Seitsemän aikaan oltiin synnärillä ja supistuksia tuli n. 3min. välein, mutta pärjäsin ihan ok vielä tenssillä. Olin 4cm auki ja pääsin suoraan saliin. Samalla otettiin streptokokko-näyte. Toivoin spinaali-puudutetta ja kätilö sanoi että sen voisi ottaa vasta kun olen 7cm auki että kerkiää vaikuttaa vielä ponnistuksessakin. Salissa olin noin 30 min. ja olin 8cm auki joten spinaali pystyttiin tilaamaan. Samalla tuli myös streptokokin tulos positiivisena joten pistettiin antibiootit jylläämään.

Spinaali auttoikin vaan osittain sillä olin varmaan kerennyt jo ponnistusvaiheeseen joten tunsin supistukset napakoina koko puudutteen ajan. Oli kyllä ihana saada levätä kuitenkin hetki ennen ponnistusta ja jutella miehen kanssa niitä näitä :) klo 9.30 jälkeen sain alkaa ponnistelemaan jos vaan siltä tuntui ja puolisen tuntia ponnistelin miehen avustuksella seisten. Sitten kätilö tuli ja ponnistin lopun puoli-istuvassa ja tytsy syntyi 10.26 :) Välilihaa ei leikattu ja yksi pieni tikki laitettiin, mutta muuten tuli tosi nätisti pihalle..
 
Hihi, Anskimanski!!! Olis tehny mieli painaa voittaja, sekä tykkää ja vielä hauska nappia! :D Onnea pienestä ihmeestä :)
 
Ihania tarinoita! Anskimanski mulle tuli ihan kyyneleet kun luin tarinaasi kun muistan kuinka tärkeää sulle oli pelkojen takia saada sektio :Heartred ja sit kaikki menikin näin ihanasti ja hyvin :) oot todella voittaja! Onnea tuhannesti! :)
 
Voi Ouhi! Oot kyllä joutunut aikamoiseen koettelemukseen! Toivottavasti sulla ei jää mitään traumoja tuosta (ei se kyllä ihme olisikaan). Jos yhtään jää kaivelemaan mieltä, niin ole yhteydessä synnytysosastoon, että saat jälkeenpäin purkaa tilannetta! Onneksi loppu hyvin, kaikki hyvin!

Anskimanski, huikeaa! Taisit voittaa itsesi kunnolla! Onnea!!

Ihana lukea kaikkien tarinoita. Jokaiseen tunnen samaistuvani, kuvittelen itseni niihin hetkiin, joissa olette muut olleet. Tulee kyynel silmäkulmaan :'/
 
Meijän synnytyskertomus. :)
Eli torstaina 28.7. meillä oli aika käynnistykseen. Maanantaina oli katottu, että tyttö on 3800g, joten otetaan käynnistys samalle viikolle. Heti kun viikko 38 tulee, niin voidaan käynnistää. Torstaina mentiin OYSiin ja lääkäri tutki, että kun oon sormelle auki nii kokeillaan ballongilla alottaa. Siitä tuli muutama supistus, mutta ei muuta. Perjantaina se sitte tipahti itekseen pois. Sitte jatkettiin cytoteceillä, joita sain kaks puolikasta. Seuraavana yönä oli muutama kipeähkö supistus. Noh lauantaina ei ollu lääkäri heti paikalla, joten tutkittavaksi pääsin kolmen aikoihin. Lääkäri totes, että sen verran auki jo niin voiaan lähtä synnytyssaliin kalvojen puhkaisuun. Siitäpä se alko sitte 30 tunnin kituminen, oottaminen ja turhautuminen. Kipulääkkeitä sain ihan mahottomasti. Lauantai iltana halusin epiduraalin. Sen laitto ei onnistunu ja se anestesialääkäri värkkäs tunnin mun selässä. Niin kauan, että mulla meni hartiatki ihan jumiin. Sitte jatkettiin sunnuntaina epiduraalin laittoa. Seki piti kahesti laittaa, ku ekalla kerralla se ei ollu juurikaan suorassa.
Sitte koitti sunnuntai-maanantai välinen yö. Siinä ennen puoltayötä mietittiin, että ei tää kerkiä ennää heinäkuiseksi. 10 yli 00 tuli tarve kokeilla mitä on tallella. Ponnistin muutaman kerran. Tunsin nimittäin tarpeen ponnistaa.Tyttö synty 1.8. Klo00.52. :) kesti kauan, mutta kaikki ok vauvalta. Hyvä että päästiin nuin helpolla, nii mahtu tämä 4800g ja 54cm pitkän ponnistamaan alakautta pois. :)
 
Muokattu viimeksi:
Oih mielettömiä synnytystilanteita! Nyt vasta löysin tämän viestiketjun ja lukaisin kaikki läpi kyyneleet silmissä:)
Hienoa että kaikilla loppu hyvin kaikki hyvin, vaikka tuskaisia ja pelottavia kokemuksiakin mahtui
joukkoon.

Nämä kertomukset auttaa kyllä itseä valmistautumaan.. ei jotenkin pelota tai jännitä vaan enemmänkin tuntuu, että kyllä se vauva sielä ulos tulee. Ja kaikki se kipu ja tuska unohtuu kyllä kun nyytti on sylissä :D
 
Mä lähdin 3.8. äitipolille tarkastamaan tilannetta kun vauva oli ollut vaisumpi. Seuraavana päivänä olisi ollut aikakin vauvan kasvukontrolliin, koska vaikutti pieneltä viikkoihin nähden. Rv 38+5 siis.

Vauvan käyrä oli hyvä ja pääsin lääkärin ultrattavaksi. Pyysin koittamaan myös kohdunsuun tilanteen. Se oli sen verran auki että lääkäri päätti siltä istumalta että käynnistetään ballongilla. Ballongia laittaessaan sanoi että on sittenkin jopa 2cm auki, joten lähdetään suoraan kalvojen puhkaisuun. Typertyneenä soitin siinä miehelleni että veisi pojan hoitoon ja tulisi nyt, synnytys alkaisi!

Salissa puhkaistiin kalvot pinnillä, joka jäi anturiksi vauvan päähän. Kätilö sanoi että jolleivat supistukset alkaisi kahdessa tunnissa, laitettaisiin oksitosiinitippa. Supistukset alkoivat 10 minuutissa. Tihenivät ja voimistuivat nopeasti. Pääsin kokeilemaan ilokaasua, joka sekoitti pään, mutta helpotti hieman.

Lopulta jouduin tuskanhiessä läähättämään että haluaisin kipulääkettä. Kätilö valmisteli pöydän anestesialääkärille ja soitti hänelle: - Hän oli jossakin kiinni eikä päässyt tulemaan! Kipu oli jo musertava. Kätilö antoi Petidiniä lihakseen mutta sen vaikutus ei tainnut ehtiä edes alkaa, sillä yhtäkkiä tunsin että vauva tulee. Toinen kätilö tuli huoneeseen ja sain luvan ponnistaa. Huusin kivusta ja pelosta ja puristin kynteni mieheni käsivarteen. Tuska oli repivä, mutta ponnistusvaihe vain 8 minuuttia ja kuulin ihanimman parkaisun, mikä teki kaikesta sen arvoista :Heartred
Pieni poikamme 3200g ja 47cm syntyi 2h 15 minuutissa :)

En edes revennyt vähäistä nirhamaa lukuunottamatta vaikka kivun vuoksi luulin muuta. Nyt olin kokenut luonnollisen ja hyvin nopean synnytyksen, niin erilaisen kuin kaksi edellistäni.

Kätilö halusi jutella ja pahoitteli kuinka synnytyssuunnitelmani ei toiminut lainkaan. Mutta minä unohdin kaiken kivun heti ja tunsin muutenkin voivani tosi hyvin :)

Tänään sitten selvisi että anestesialääkäri oli ollut laittamassa spinaalia toiselle synnyttäjälle. Kätilö sanoi ettei koskaan ennen ollut käynyt niin! :P
 
Kopioin tämän tuolta salaiselta puolelta myös tänne :)

Torstaina 4.8. Otettiin osastolle käynnistelyihin. Torstaina laitettiin ballonki. Kohdunkanavaa 3cm ja kohdunsuu sormenpäällä auki. Perjantai aamuna lääkäri otti sen pois ja laitto saliin oksitosiini tippaan ja ei muutosta. La meinasivat kalvoja puhkaista, mutta ballongilla vähän auki saadut paikat olivat menneet takasinpäin kiinni ja kalvoja ei voitu puhkaista. Sitten annettiin cytotecejä se päivä pehmentämään kohdunsuuta. Sunnuntaina lääkäri sano, että tilanne on parempi ja lähdettiin saliin. Kalvot puhkastiin siinä klo 11 aikoihin. Ja klo 12 sain oksitosiini tipan. Eka ei tullu supistuksen supistusta. Sitten kohtuun laitettiin viimein se anturi joka mittaa supistukset ja niitä alkokin sit piirtymään pikku hiljaa kun annosta nostettiin. Klo 19 pyysin ekaa kipulääkettä kun oli mahalla jatkuva polte supistusten välissä. Sain 5 mg litalginia kankkuun, joka vei pahimman kokoaikasen poltteen pois. Oksitosiini laitettiin tauolle klo 19 ja alotettiin klo 20 uudestaan. Sitten klo 23 kätilö tuli ehdottaan oxanestia, että saisin nukuttua. Eka epäröin kun tuli esikoisen aikaan niin huono-olo siitä. Sit päätin kokeilla sitä kun nukkuahan se tarkotus oli. Eihän se mitään kipuja vieny pois, hyvä kun päässä tuntu. Olin just soittamassa kätilöä kun se tuli klo 24 sisään ja ilmotti, ett mulle laitetaan nyt epiduraali. Noin klo 1 tuli anestesia lääkäri. Ja oksitosiinia alettiin laittaan ihan syötöllä. Klo 2 meni oksitosiini tauolle ja klo 4 jatkettiin. Sitä alko menemäänkin jo aika isoina annoksina. Klo 9 tuli lääkäri ja sano, että jos ei ala tapahtumaan puoleen päivään mennessä, niin sitten lähetään sektioon. Kohdunsuu oli auki 4 cm ja kanavaa noin 1 cm jälellä vielä klo 9. Kätilökin sano, että onhan tämä aika epätoivoista yritystä, koska supistukset ei ole tarpeeksi kovia, että ne saisi jotain aikaan. Ja kaikki oli aika varmoja, että sektioon mennään. Klo 12 lääkäri tuli tutkimaan ja olinkin kaikkien yllätykseksi 8 cm auki ja kanavasta oli pieni reuna enään jäljellä. Eli oksitosiinia nostettiin 180ml/h. Tässä vaiheessa mulle nousi kuume ja annettiin antibioottia kun tulehdusarvot oli lähdössä nousuun. Klo 15 olin melki 10 cm auki. Ja ponnisteluharjotuksia alettiin 15.30. Aktiiviponnistusvaihde (mikä merkittiin kirjoihin) oli 1h25min. Välilihan leikkasivat vähän ennen syntymää. Sitten suopistukset loppu kuin seinään ja istukka ei lähteny syntymään vaikka mitä yrittivät. En vuotanu, niin uskallettiin odotella leikkaussaliin pääsyä. Klo 19 soitin kelloa, että nyt lorisee ja sitten lähdettiin kiireesti saliin. 22.30 pääsin osastolle takaisin heräämöstä. Olin litran menettänyt verta toimenpiteessä. Istukka oli kalkkeutunut, eli toksemia tehnyt tuhojaan. Kätilö sanoi, että onneksi tytöllä oli ollu normaalia paksumpi napanuora, mikä oli pelastanu tilanteen ja pitäneet virtaukset kunnossa :)
 
Viikko jälkeen lasketun ajan ja hullu vitutus on taattu. Tunsin ensimmäiset supistukset 9.8 aamuyöllä ja aloin hiljalleen laskea niiden väliä. Toisin kuin aiemmissa synnytyksissä, supistusten välit olivat pitkiä! Lähdin aamulla sairaalalle kuitenkin näytille ja yllätyksekseni kohdunsuu olikin jo 5-6cm auki ja pääsin saliin. Ilokaasulla ja spinaalilla olin taivaassa ja pieni poikamme syntyi 2min ponnistuksen tuloksena. Kaikki meni siis hyvin, vauva voi hyvin ja kotiinkin pääsin nopeasti! Nyt elämään taas kerran vauva-arkea ihanissa hormonihuuruissa!
 
Takaisin
Top