Synnytyskertomukset

Mulla ei epi ole vienyt jaloista tuntoa, spinaalista meni tunto alakropasta kokonaan :/
 
En koe että epin laitto olis mulla sattunu ja oli tosi nopeasti ohi. Kipu meni seuraavasta supistuksesta, paineen tunne jäi. Jalat toimi normaalisti. Pissiä en pystynyt, mutten pystynyt ennen epiäkään joten tod näk oli vaan siitä kaikesta supistelusta johtuvaa se.
 
Ei mullakaan epin laitto sattunu vaan ne vitunmoiset supistukset tuntu kahta kauheemmalta kun piti olla täysin liikkumatta ja mulla refleksit aiheutti sen että aina kun neula osui selkään ni mun selkä pakeni :sad001 sit ku se siitä huolimatta tökki ja työns sitä kanyylia sinne ni mua rupes pelottaa sen äänestä kuuluva epävarmuus, menin paniikkiin kun olin ihan varma et kohta joko lähtee taju siitä supistuskivusta tai sit halvaannun loppuelämäks ku pistää väärin ku en osaa olla paikallani. Se epätoivon tunne kun ei halua et enään tökitään selkään ja sattuu supistukset on niin kipeitä et huutoitkee koko supistuksen ajan ja kätilön tarkastaessa tilannetta on kohdunsuu vaan 5cm auki se siinä pahinta oli. No aukeski sitten niin rytinällä (onneks) ettei tarttenu sitä neljättä kertaa tökätä. Ja se tunne kun vauva vihdoin on pihalla, kivut loppuu heti ja se vauvan ensi parkasu :Heartred
 
Mulla ekassa synnytyksessä lähti kaikki tunto epiduraalilla ja ponnistaakin piti monitorin mukaan. Pissahätää en tuntenu, täys rakko esti synnytyksen etenemisen, mut onneks sain pissittyä ku tuotiin semmonen astia sängyn viereen. Nyt tokalla kerralla tunsin supistukset paineena, pissahätää ei tuntunut, mut pyysin varuiks päästä vessaan ja omin jaloin kävin tirauttamassa onnettomat pissit. Ponnistustarve tuli kans ihan normaalisti supistusten aikana. Tällä kertaa repeämisen tunne jalkovälissä yllätti, sattui niin että huusin ja kiemurtelin kivusta...

Epin tökkimisessä kamalinta oli se paikallaan pysyminen, kolmannella kerralla sai menemään perille, vaikka kuin pyöreenä yritti selkää pitää. Epin teho lakkaa ku seinään, et kannattaa uus satsi pyytää heti jos alkaa taas sattua...

Mulla ärsyttävimmät oireet kivunlievityksistä, niin oxynormista, spinaalista ku epiduraalista, on ollut aivan älytön tärinä! Ei sille vaan mahtanu mitään. Ponnistaessakin aluks sai keskittyä rentoutumaan ja piti olla ajattelematta sitä tärinää ja yrittää vaan rentoutua.
 
Mulla epistä sellanen kokemus et pahinta oli sen alkoholin suihkuttaminen selkään kun siis jouduin jo muutenkin olemaan koko ajan makuuasennossa vaan toisella kylellä, ei paljoa siinä voinut liikkua, eli se liikkumattomuus oli jo ongelmana.. Epi autto hyvin ja sen jälkeen oli helpompaa, lisää pyysin heti kun tuntui tarvetta mutta kätilö vähän pitkitti sen antamista ja lopputulos oli se että pitikin jo ponnistaa ja vaikutus oli lakannut.. Noh kiihdytetty synnytys sen imukupin ja epparin leikkauksen avulla sai kyllä kivut nopeesti pois, pahempana kipuna kuitenkin pidin ennen epiduraalia olevia supistuksia.. Varmaan kyllä osaks ollu niin pahat sen takia et piti makuullaan vaan olla ja sit ku meinas iskee epätoivo ja paniikki kun ei kestä kipua ja supistukset ei silti lähteny avaamaa kohdun suuta. Muistan kun tuskailin että supistusten kipu menee ihan yli, lonkkaan sattu jatkuva toisella kyljellä oleminen ja ei saa liikkua ja ilokaasun apu vähäistä ja aiheuttaa huonoa oloa.. Multa kans otettu joskus selkäydinnäyte mut se meni kyllä huonommin ku tuo epi..
 
Roria kiva kuulla että koit epin menneen paremmin kuin selkäydinnäytteen oton! Mun tapauksessa siis kävi niin, että pyysin ennen selkäydinnäytteen ottoa puudutepiikkiä, koska olen erittäin kipuherkkä ja pelkään kipua, mutta lääkäri laittoi vain puudutegeeliä todeten toimenpiteen olevan lähes kivuton ja epin laiton sattuvan huomattavasti enemmän. No, lopputuloksena oli se, että sain lopulta puudutepiikin kun näytteenotto ei muuten onnistunut ja minua piti kolme hoitajaa paikallaan koska olin niin hysteerinen. Joten oli iham mukava lukea hyviä kokemuksia epiduraalin laitosta tämän toimenpiteen suorittaneen lääkärin sanojen takia, KIITOS! :)
 
Mäkin sain epiduraalin kun avautuminen kesti niin julmetun kauan. Epin laitto oli luksusta koska pysäyttivät lääkkeillä supistukset siksi aikaa ja kun epiduraali oli paikallaan, sain nappia painamalla annosteltua ite lisää kun tuli tarve. Käytin kyllä sitä maksimimäärän, ilman sitä olisin varmaan kuollut kipuun. En halua enempää muistella synnytystä tällä erää, kivun kannalta niin shokeeraava toimitus, että uusintaa en halua ikinä elämässäni. Palkinto mitä mahtavin, mutta meidän prinsessa jääköön ainokaiseksi :Heartred
 
Jokohan sais kasattua synnytyksen kasaan :)

Eli maanantaina aloitettiin ballongilla käynnistelemään, auki olin kahdelle sormelle ja sentti kanavaa. Viiden tunnin päästä ballonki irtosi, mutta nyt löysästi kahdelle sormelle ja edelleen sentti kanavaa. Synnytyssalit täynnä koko illan joten yö osastolla ja katsotaan aamulla tilanne uusiksi.
Tiistaina aamusta lääkärintarkastus, paikat avautuneet 3cm auki. Synnytyssaliin pääsin klo13. Klo13:45 puhkottiin kalvot ja jäätiin odottelee ja eka annos antibioottia strepto+ takia. Vauvan päähän laitettiin pinni seuraamaan sykkeitä. Ja ei supistuksia. Noin klo18 aloitettiin oksitosiinitippa, joka nostettiin tunnin sisällä maksimiin kun ei supistuksia. Maksimiannoksella alkoi pikku hiljaa tulla napakoita supistuksia. Pyysin jumppapallon että pystyin olemaan liikkeessä sykeseurantapiuhoista huolimatta. Alkuun tuli 10min välein ja pikku hiljaa tiheni 5min välein mutta ei niillä ois synnyttäny. Ja todettiinkin klo22:45 että 4cm auki ja synnytys ei käynnissä. Oksitosiini laitettiin paussille koska elimistössä jotkin reseptorit täyttyy ja sen jälkeen turha laittaa enempää. Käsky tuli levähtää sen mitä pystyy. Tänä aikana vauvalla alkoi sykkeet nousta ja pysyi korkeana (takykardinen). Syynä ilmeisesti minun kuivuminen eli laitettiin Ringeriä tippumaan ja otettiin tulehduslabrat vesien takia.
Jatko venyi kun olin nukahtanut suht sikeästi ja kätilöillä oli ollut kiire kun useampi synnyttänyt yhtä aikaa.
Keskiviikkona klo6 laitettiin oksitosiini tippumaan ja klo7 oli maksimissa. Ja saatiin eka supistus. Suht nopeasti alkoivat tulla säännöllisesti mutta klo8 laitoin lepäämään kun tuntui että nukahdan tai taju lähtee istualleenkin. Klo9 herään julmettuun supistukseen ja siihen että ny pistää kohdunsuulle. Ja näitä tulee useampia kunnes puolen jälkeen alan spontaanisti ponnistaa. Seuraava supistus ja sama. Kutsun kätilön ja ihmeissäni selitän. Kätilö tekee sisätutkimuksen ja odotan että sanoo tyyliin että 5cm max mutta kaikkien yllätykseksi olinkin jo 8-9cm auki. Synnytyskertomuksen mukaan klo10 9cm ja klo10:30 10cm. Alettiin miettii ponnistusvaihetta ja asentoa. Selän kipuilun takia ehdotti kylkiasento tai sit kontillaan sängyllä sängyn pystyssä olevaa päätyä vasten. Ekan hylkäsin kun en esikoistakaan siinä saanu pungerrettua pihalle ja toinen hylättiin ku joka supistuksen jälkeen tärisin ku haavanlehti. Itse ehdotin jakkaraa ja ah se autuus. Olihan siin hommansa olla mutta helpotti painetta selässä. Klo11 aloitettiin ponnistaa jakkaralla. Selkään kyll sattui kun vauvan pää meni tietyn kohdan ohi synnytyskanavassa kunnes kaikki paine ja kipu kohdistui häpyhuulialueelle. Epätoivo meinasi iskeä ja pyysin että ottakaa se jo pois. Kätilö selitti että hyvä vaan ku hiukan kestää nii paikat ehtii venyä ja vältytään mahdollisesti repeämiltä. Sain tästä lisää rohkeutta ja voimaa ponnistaa. Pää kun syntyi nii voi ihanuus :) vartalo tuntui hankalalta ponnistaa kun ei nii pahasti aiheuttanut painetta että oisin ponnistuksen osannu kohdistaa oikein. Kuitenki siinäkin onnistuttiin. Klo11:30 syntyi tyttövauva, 50cm ja 3910g sekä pipo 38cm. Yhdeksän pisteen tyttö. Syliin saadessani hänet olin ihan ihmeissäni että onnistuinko minä ja että onko tämä todellista :) turhia ei tyttö itkeny. Ilmoitti että hengittää ja rauhoittui syliin kattelemaan.
Jälkeisiä varten siirryttiin sängylle mutta istukka oli tiukassa tai sitten minä en osannu rentoutua. Kätilö pyysi toisen kätilön kokeilemaan joka käski hengittää ilokaasua ja hyi se olo ku piti nopeasti saada tokkurainen olo että lihakset rentoutuis. No saatiin istukka ulos ehjänä ja päästiin imettämään. Tyttö löysi heti oikean imuotteen ja sillä mentiin.

Olin kyll suunnitellut että ponnistusvaiheessa olisi hyvä ollut olla jokin kivunlievitys, mutta avauduin niin rytinällä ja varkaiten että se oli jo myöhäistä siin vaiheessa. Repeämiä ei tullut. Yksi pieni nirhauma/"repeämä", mutta kätilö sitä mieltä että parantuu ittekseen parhaiten.
Että semmoinen :) ei ihan menny niin ku omissa ajatuksissani mutta mielessäni kävi keskiviikko aamuna että ei ne voi pitkään tätä jatkaa odottamalla ja pelkäsin että joudutaan viel sektioon. Hyvä näin siis :) viikonlopuksi ehditään kotiakin :)
 
Joko sitä saisi synnytyskertomuksen kirjoitettua, ku tyttö on kahden viikon ikäinen :hilarious:

Torstai yönä lähettiin käymään synnärillä, ku supisteluja oli tullut aika säännöllisesti kipeähköinä (luulin silloin, että kipeinä). Olin auki noin 1,5cm ja kohdunsuuta jäljellä 1,5cm, joten jotain oli tapahtunut viime tarkastukseen, muttei paljoa vielä. Lähdettiin kotio nukkumaan tai mies nukkui, mutta ite en saanut nukuttua, kun supisteluja tuli koko aika epäsäännöllisen säännöllisesti. Aamulla tuli verta jonkun verran, joten käytiin uudestaan taas synnärillä. Sisätutkimus ja alkava synnytys saivat vuotelun aikaan. Supistelut olivat kipeytyneet, muttei edelleenkään täysin säännöllisiä. Saatiin valita jäädäänkö kotio vai mennäänkö kotii, joten valittiin palata kotio. 12 tuntia kärvistelin kotona kipeiden supistusten kanssa, jotka tuli noin 5-15 min välein. Parhaiten kivun kesti nojaamalla sängyn reunaan ja tamppaamalla paikallaan.

Illalla 11 aikaan lähdettiin takasin synnärille, ku kipu alkoi käydä jaksamisen päälle. Olin kuitenkin synnärin pihassa, että lähdetäänkö takaisin kotio, että mitään ei ole kuitenkaan vielä tapahtunut. Hyvä, että mentiin supistukset oli säännöllistynyt ja avanneet paikkoja. Sain lihasrelaxantin ja päästiin lepäileen perhehuoneeseen. Pari tuntia eteenpäin niin verta hulahti vähän lisää ja olin avautunut lisää, joten siirryttiin synnytyssaliin. Supistelut kipeytyi entisestään. Sain ilokaasua, mutta siitä ei ollut mitään apua eikä tullut mitenkään outo olo. Loppu aika alkokin olla aika sekavaa siis viimeset kolme neljä tuntia. Kipu oli tosi kovaa ja huusin välillä ku hyeena. En pystynyt liikkua oikeastaan mihinkään. Sain epiduraalin kaksikin kertaa, mutta sekään ei tepsinyt mitenkään mulla. Ei mitään apua.. Voimat alkoi olla aika loppu ja tipahtelin aina supistusten välissä ja aloin kuorsaan. En pystynyt oikein enää vastaileen kysymyksiinkään. Nostin aina käden miehelle ku supistus tuli ja ku se loppu niin tipahdin. Yritin käydä pari kertaa vessassakin, mutta siitä ei tullut mitään niin virtsarakko tyhjennettiin, joka auttoi hetkeksi. Meinasivat laittaa kohdunsuun puudutetta, mutta olikin avautunut kokonaan. Alkoi ponnistusvaihe, joka kesti 10minkylkimakuulla jalasta kiinni pitäen. Syntyi ihana 3,5kg ja 50cm pitkä tyttö :Heartred

Synnnytys oli nopea ensisynnyttäjälle eli 9 ja puoli tuntia ja ponnistuvaihe tosiaan vaan 10min. Kätilökin ihmetteli, miten kipulääkkitys ei toiminut mitenkään mun kohdalla, joten koko kokemus oli jotenkin sekava itselle. Toisaalta synnytys oli sen takia noin nopea enkä saanut kuin pikku nirhaumia. Hyvä fiilis jäi ja kivun kesti ku tiesi, että on ohi menevää ja itelle osui ihana kätilö :)
 
Lyhyesti ja ytimekkäästi. Kivuliaat supistukset alko perjantaina yöllä puoli 2. Panadoli eikä suihku auttanu. N. 4 aikaa lähettii synnärille ja viiden aikaa oltii perillä ja pääsin käyrille. Kätilöt kauhisteli mun pitkiä supistuksia, jotka kesti jopa 5 minuuttia. Olin yhdelle sormelle auki muttei muuta mutta supistukset olivat kestoja ja pitkiä. Mut siirrettii synnytyssaliin. Kokeilin ilokaasua. Kivan pöhnän sai muttei auttanu kipuun ja tuli huono olo. Annoin sen sitten olla. Siinä sitten kärvistelin ja ulvoin supistuksissa kunnes tultiin tarjoomaan nestemäistä oxyconttia? Kysyin että eihä mun saa ottaa noita huumaavia kipulääkkeitä ku se näkyy siinä vauvan kakassa sitten mikä kerätää, kun mulla päihdeseuranta\tausta. Sanoivat että huomioivat sen siinä kyllä, että pakko mun on jotai saada. Lääkkeen jälkee supisteli 5 minuutin välein 4 tunnin ajan ja olin ihme torkku hiekka olossa ja ulisin vain kuutamolla. Sitten tarkastettiin tilanne ja olinki jo 5 senttiä auki. Multa puhkastiin kalvot ja jessus niitä suppareita sen jälkee. Mulle annettii sitte spinaali vaikkei anestesia lääkäri sitä mielellää antanu. Ihana spinaali!!! Puoltoista tuntia ilman mitään kipuja, eikä menny tunto jaloista tai mitää. Juuri oikeeseen aikaan laitettiin. Kahden tunnin päästä alkaa supistukset taas tuntuun ja katottii et oon täysin auki et ala ponnistaa. Puoli istuvas asennos puskin ja pidin sukan varsista kiinni. 10 minuuttia ja tyttö putkahti maailmaan. Luomuna halusin synnyttää mutta ei todellakaan mennyt kun suunnitelmissa! Ammeeseen mua yritettii melkee pakottaa yhessä vaiheessa että olis menny kalvot puhki spontaanisti mutta manasin sillä hetkellä luontaset kivunlievitysmenetelmät eli ammeet alimpaan **** ja ilmotin etten liiku siitä sängystä mihinkään :D
 
Omaa kertomusta:

Aamulla heräsin kuudelta vessaan, ja reissun jälkeen alkoikin supistella. Supistukset tulivat n. 8 minsan välein, ja kestivät 45s, mutteivät olleet kovinkaan kipeitä. Puoli kymmenen aikaan supistuksia tuli 6min välein ja alkoivat olemaan sen verran kivuliaita että oli pakko nousta jalkeille. Puoli 12 soitin miehelle että tulee töistä kotiin, supistusten väli oli alle 5min, mutta eivät edelleenkään mitään mahdottoman kipeitä. Soitin myös synnärille, ja kerroin että kipujen puolesta pärjäisin, mutta välit alkavat olla lähemmäs kahta minuuttia joten käskivät näytille. Vielä autossa sanoin miehelle että varmaan lähettävät takaisin kotiin, ei tää voi vielä olla käynnissä. Jorvissa oltiin 1 aikaan, ja pääsin melkeinpä heti käyrille, sekä kätilö teki sisätutkimuksen, jonka tulos oli 6-7cm auki. Tässä vaiheessa nauroin että et oo tosissas, toki supistusten aikana sai puhallella, nojailla ja pyörittää lantiota, mutta kivut eivät olleet mitään verrattuna esikoisen synnytyskipuihin. Tän jälkeen en muista kellonaikoja, mutta kun aukeaminen oli tullut siihen 8-9 senttiin, supistukset todella kipeiksi. Halusin epiduraalin, spinaalin ja kaikki mitä vaan oli mahdollista saada, mutta kätilö suositteli pundendaalia sillä pahimmassa tapauksessa koko selkäpuudute ei olisi kerennyt vaikuttaa, mutta olisin ollut kahlittuna sänkyyn paikoilleen sen laiton ajaksi. Otin sen pundendaalin, jonka jälkeen kärvistelin ja uikutin. Ennen ponnistusvaihetta supistukset kuitenkin heikkenivät, muistan että makasin ihan koomassa ja toivoin et voisin vain nukkua. :D 15:02 alkoi ponnistus kylkimakuulla, ja 15:09 syntyi poika. :)

Koko synnytyksestä jäi kyllä hyvä mieli! Lapsivesi meni vasta ponnistaessa, ja kätilö sanoikin että se voi olla syynä miksi supistuskipu oli niin siedettävää, vesi kun toimii siellä pään ja kohdunsuun välissä "fyllinkinä". Oli aivan mahtavaa että jaksoin ja osasin ponnistaa pojan ulos itse, kun esikoista synnyttäessä jouduttiin avittamaan imukupilla. Myös kätilö oli loistava, antoi ponnistaa rauhassa, ja muutenkaan ei puuttunut liikaa synnytyksen kulkuun. Mitään repeämiä ei tullut, ja topuminenkin on ollut nopeaa. Pakko sanoa et vaikka esikoisen synnytys ei nyt ihan mitään horroria ollutkaan, niin jos siitä jäi jotain hampaankoloon, niin tää kokemus kyllä sovitti ne kokonaan. :)
 
Mulla oli siis kohdunsuu auki 4cm kun käynnistykseen menin 21.12. aamulla, joten kalvot puhkaistiin. Hetken katseltiin, miten omat supparit lähtee ja sitten pikkuhiljaa vauhditettiin oksitosiinitipalla. Alkuun menin kauratyynyllä ja sitten sain ilokaasun. Kaasun avulla kiikuin keinutuolissa suht pitkään. Sitten alkoi tuntumaan, ettei se ihan riitä ja kätilöltä pyysin masiinaan lisää tehoa. Käski pöydälle, että tarkistetaan tilanne. Olin 5cm auki ja siirtymisen jälkeen en enää pystynyt monitorista suppareita seuraamaan. Samaan aikaan niitä alkoi tulemaan aina vaan tiuhempaan. Alkoivat valmistelemaan epiduraalia. Seuraavasta noin kahdesta tunnista mulla ei ole hirveästi muistikuvia... Kipu oli ihan kamalaa ja hengitin maskiin taukoomatta. Epin laitto ei juuri tuntunut, hyvä kun havaitsin lääkärin olevan huoneessa... Ongelma oli, että epi ei vienyt selkäkipua, joka oli aivan kamalaa... Vaikutuksen alkamista odotettiin pitkään ja kätilö totesi, että vauva on hieman huonossa asennossa ja yrittää supistuksien aikana kääntyä ja kipu johtuu siitä. Olin aika epätoivoinen, kun epi ei vienytkään kipua. Sain kohdunkaulan puudutteen ja se vei kivun selästä. Voi sitä helpotusta! Ja epikin siis toimi: suppareita en tuntenut ollenkaan, mutta jalat toimi. Lääkäri sanoi puudutteen laitettuaan, että 6cm auki. Lepäsin ehkä maks. puol tuntia ja sitten tunsin oikeassa pakarassa painetta. Kätilö kokeili kohdunsuun ja täysin auki! Olin siis auennut tosi nopeaan, kunhan sain rentouduttua. Koska vauvan pää oli edelleen vinossa, nousin jalkeille ja odoteltiin vielä hetki. Kun tunsin paineen molemmissa pakaroissa päästiinkin hommiin. Ponnistus sujui ekasta työnnöstä hyvin. 35min siinä meni. Tämä vaihe yllätti rauhallisuudellaan! Olin jotenkin ajatellut, että se olisi erilaista, mutta ihanan rennosti miehen ja kätilön tukemana kolmistaan toimittiin (kunnes lopussa tuli toinen kätilö paikalle). Ponnistin puoli-istuvasta asennosta jalat miehen ja kätilön lantioita vasten. Kätilö puudutti välilihan varuiksi, mutta episiotomiaa ei tarvittu. Enkä myöskään revennyt. Jotain ihan minimaalista nirhaumaa. Synnytyksen kesto 5h ja 3min. Aika nopeaa toimintaa siis ensisynnyttäjäksi ja aikamoista, etten revennyt koko matkalta kun poika olikin 4410g (painoarvio viime perjantaina 3845g)! Vointi on ollut molemmilla hyvä ja imetyskin on onnistunut kivasti. Päästiin perhehuoneeseen ja ihana oli saada heti illasta omat vanhempani ja siskoni perheineen vierailulle. Sokereita pojalta mittaillaan, nyt yöllinen mittaus oli alakanttiin, mutta oltiin just lopetettu syöminen.

Synnytyksestä jäi tosi hyvä kokemus, vaikka siinä kauhunsekaisia hetkiä olikin. Kun sain vihdoin helpotuksen, totesin miehelle, että kyllä tämän kestää uudestaankin, vaikkei se kivaa ollutkaan. Henkilökunta oli tosi mahtavaa. Oon maailman onnellisin tällä hetkellä, enkä malttaisi millään laskea tuota ihanaa tuhisijaa sylistä :Heartred
 
Yritän kirjoittaa synnytyskertomuksen lyhyesti. Eli mulla raskaus oli tosi helppo ja kivuton. Siksi vesien meno lauantaisaunan jälkeen yllätti viikoilla 38 + 5. Meidän sairaalassa neuvottiin tulemaan heti näytille, ja koska pää oli jo niin alhaalla tulossa ja kohdunkaulaa ei enää ollut, otettiin minut heti osastolle. Auki en ollut kuin "rusinan" verran. Supistuksia ei ollut vielä.

Yöllä supistukset alkoi, noin 10 min välein rauhoittuen siitä aamuksi. Sain litalginia särkyyn. Seuraava päivä odoteltiin josko käynnistyisi itsekseen, ei käynnistynyt. Toisena yönä suht säännölliset supistuskivut piti taas hereillä, sain panadolia, nämä särkylääkkeet ei auttaneet kumpanakaan yönä.

Toisena päivänä vesien menosta lääkäri kertoi, että vauva todella alhaalla ja paikat 2 cm auki. Määräsi kuitenkin käynnistyksen samana päivänä mikä oli helpotus. Kivut ja valvominen tuntui raskaalta.

Käynnistys alkoi klo 13 oksitosiinitipalla. Lähes saman tien kivut muuttui sietämättömiksi ja tuli tosi huono olokin. Mitkään aiemmin suunnitellut kivunlievitykset ei toimineet; allas ( ei käytössä koska vedet menneet), kiikkutuoli ja jumppapallo ( en pystyny istua huonon olon ja paineen tunteen takia alapäässä ja peräsuolessa), ilokaasu ( oksensin muutenkin ja ajatuskin siitä yökötti), nojailu säkkituoliin Tms ja lantion pyörittely pahensi oloa, samoin musiikin kuuntelu. Pyysin jotain lääkettä särkyyn koska tuntui että en kestä enää, takana 2 valvottua yötä ja päivät kipujen kanssa. Kätilö suositteli oxynormin ja panadolin yhdistelmää tilanteessa jossa olin 2 sormella auki eikä tietoa eteneekö synnytys kuinka hitaasti ja esim epiduraali voisi pysäyttää etenemisen tässä vaiheessa. Otin särkylääkkeet ja niiden voimin pääsin makuulle. Siihen asti pystyin vain seistä ja hengittää supistusten aikana joita oli lähes tauotta. Kyljellään maaten ja rauhassa hengittäen ohitse kivuliaat supistukset, tässä vaiheessa jopa nukahtelin välillä.

Kätilö tarkisti tilanteen noin 3 tunnin päästä käynnistyksestä ja totesi minun olevan lähes täysin auki ja ettei epiduraalia enää ehditä ottaa. Kätilö aloitti valmistelut spinaalia varten. Lääkäri oli kuitenkin kiireinen, ja koska ponnistustarve tuli noin 4 tuntia aloituksesta, aloitin ponnistamisen kyljelläni, siitä vaihdoin pian puoli-istuvaan koska voimat ei riittäneet liikkua synnytysjakkaralle tai polvilleen joita olin suunnitellut asennoiksi. Koko synnytyksen ajan jalat tärisi välillä ihan horkassa enkä saanut rakkoakaan tyhjäksi muuta kuin katetroimalla.

Lopulta synnytin siis vahingossa luomusti vain särkylääkkeillä ilman puudutteita. Ponnistusvaihe kesti puoli tuntia ja oli paras osa koko tapahtumaa. Kätilö oli ihanan kannustava, ja ponnistustarve ohjasi toimimaan. Kivut ja työn määrä ei ollu mitään avautumisvaiheeseen verrattavaakaan. Yhtäkkiä tyttö tupsahti maailmaan, virallinen kesto taisi olla n.5 tuntia.

Sairaalassaolopäiviä tuli kuitenkin vesien menon takia pari päivää enemmän. Huomenna aatonaattona päästään toivottavasti kotiin joulun viettoon parhaan joululahjan kanssa ikinä :Heartred
 
Muokattu viimeksi:
Tiistaina 22.12 kävin yliaikaiskontrollissa josta passitettiin kotiin odottamaan, silloin olin 3cm auki ja kaulaa ei jäljellä. Sisätutkimus aiheutti mojovia supistuksia, muttei tarpeeksi kipeitä. Tiistai meni kotona supistellessa, panadol ei auttanut, lämmin kauratyyny tuntui mukavalta, joten sitä lämmittelin vähän väliä. Yö meni torkahdellessa.
Seuraavana aamuna kuudelta soitin kätilöopistolle, tuntui etten enää uskalla olla kotona. Mentiin miehen kanssa taksilla kättärille ja siellä todettiin että tilanne ei ole eilisaamusta muuttunut miksikään. Suosittelivat kotiin palaamista, en suostunut kotiin lähtemään kun supistukset kipeytyivät koko ajan. Kahdeksalta en tiennyt mistä toinen supistus alkaa ja mihin toinen päättyy. Pääsin osastolle ja supistukset oli niin kipeitä että en edes osaa kuvailla niin kauheaa kipua. 10 aikaan kysyin saisiko kipuun jotakin, kätilö tarkisti kohdunsuun tilanteen ja totesi että olen reilu 5cm auki, eli suoraan synnytyssaliin. Salissa sain ilokaasua ja spinaalin, oi sitä autuutta kun viidessä minuutissa kaikki kivut olivat poissa!
Sitten kun spinaali ei enään vaikuttanut tuli tarve ponnistaa. Ponnistus sattui aivan jäätävästi ja tuntui todella pitkältä ajalta, mutta kestikin vain 5minuuttia. Kätilö oli aivan ihana ja kannustava!!
Lopulta kaikki meni aika nopeasti siitä kun säännölliset, kipeät supistukset alkoivat vauva syntyi 5h päästä.
Hyvä kokemus kättäriltä, koko henkilökunta aivan ihania. Tähän on hyvä lopettaa lapsien teko :)
 
Kätilö sanoi, että tätä tarinaa kannattaa jakaa ensisynnyttäjille, joten täältä pesee.

Kolmen aikoihin heräsin supistuksiin, joita alkoikin tulla heti alle kymmenen minuutin välein. Yritin vielä nukkua, mutta aika pian supistukset ajoivat ylös keskittymään hengitykseen, nojailemaan sängynlaitaan ja pyörittelemään lantiota. Otin Panadolin, mutta sillä ei ollut vaikutusta. Supistukset vaan tihenivät.

Kuudelta soitin sairaalaan, josta kehottivat vielä menemään suihkuun. Reilun puoli tuntia suihkuttelin. Lämmin vesi lievitti kyllä kipua, mutta muuten supistukset jatkuivat. Pesin hampaat (mistähän sekin tuli mieleen?), puin ja söin vähän aamupalaa. Sitten soitto sairaalaan ja menoksi.

Puoli kahdeksan aikaan päästiin perille. Esikoisen synnytyksen perusteella arvelin, että meidät vielä passitetaan kotiin, tai että ainakin homma olisi vielä alkutekijöissään, mutta kas, 8 cm auki ja suoraan saliin. En vielä kaivannut kivunlievitystä, mutta ilokaasumaski pantiin valmiiksi. Siinä nojailin sänkyyn, heiluttelin ja hengittelin. Yhtäkkiä supistukset voimistuivat tosi koviksi ja otin ilokaasun käyttöön. Muutama supistus ja alkoi ponnistuttaa kovasti. Kiipesin sänkyyn ja kätilö tarkasti tilanteen. Täysin auki, mutta kalvot edelleen ehjät. Kätilö puhkaisi ne (olivat kuulemma harvinaisen sitkeää laatua).

Sain luvan ponnistaa, mutta eipä siinä paljon lupia olisi kysytty, kun kroppa alkoi omatoimisesti puskea vauvaa pihalle. Ekalla supistuksella kakat, tokalla pää ja kolmannella loput vauvasta. Ponnistusvaiheen kesto 6 min ja tunnin verran ehdittiin olla sairaalassa. Tikkejä nolla ja tietysti se tärkein, hyvävointinen poika kainalossa.

Ja sama kuin Mir77:lla: hieno kokemus ja ihana henkilökunta, tähän on hyvä lopettaa.
 
No niin, tässäpä olisi tarkempi synnytyskertomus täältäkin. :)

Maanantaina 21.12. mentiin Oysille äippäpolille käynnistykseen. Raskausviikkoja oli kasassa 41+2, ja varhaistettuun käynnistykseen päädyttiin vauvan ison koon takia. Mulla oli olleet paikat kypsänä ja vauva kiinnittyneenä jo viikkoja, limatulppa mennyt ja kipeitä supistuksia ollut lähes päivittäin, mutta synnytys ei vain ollut käynnistynyt. Onneksi käynnistämistä ei viivytetty enää pidemmälle! Vauvan painoarvio oli tuolloin 4,1 kg, mutta sekin oli vielä alakanttiin.

Lähtötilanne oli siis kohdunsuu parille sormelle auki, kohdunkaulaa jäljellä n. 1,5 cm, kun ballonki laitettiin yhdentoista maissa aamulla. Laitto ei sattunut ollenkaan, mutta supistukset alkoivat melkein saman tien. Sain jäädä osastolle suoraan, koska ultrassa näkyi vauvan suoliston olevan täynnä kakkaa. Lääkäri halusi seurata käyriä supistusten aikana, ja kai siinä jokin tulehdusriskikin oli, jos vauva päättäisi kakata lapsiveteen. Mulla oli vielä lisäksi streptokokki positiivinen, joten sekin puolsi sairaalaan jäämistä.

Tunnin päästä supistusten väli oli jo n. 3 minuuttia, ja olin kauhuissani, että joko näin alussa kivut olisivat niin kovat. Osasin odottaa pitkää synnytystä, kun aiempikin edistyminen oli ollut niin hidasta. Kivut kuitenkin laantuivat hieman päivän mittaan, ja sain jopa nukuttua päikkärit. Illalla supistukset alkoivat pikkuhiljaa hiipumaan, ja mietin jo, olisiko ballonki irronnut. Nykäistessä se ei liikkunut kovin helposti, mutta pöksyihin ilmaantui veristä vuotoa, jolloin kätilö päätti tarkistaa tilanteen. Ballonki oli kuin olikin irronnut ja jäänyt vain jumiin emättimeen. Olin 3 cm auki ja sain mennä nukkumaan odottelemaan joko aamua tai supistusten kovenemista.

Yöllä puoli kahden aikaan heräsin taas koviin supistuksiin, ja nousin ilmoittamaan kätilölle asiasta. Pääsin käyrille, johon piirtyikin säännöllisesti supistuksia 6 minuutin välein. Olin avautunut neljään senttiin, joten sain kehotuksen pyytää mies paikalle synnytyssaliin siirtymistä varten. Salissa oltiin neljän aikaan, ja strepton takia mulle laitettiin heti antibiootti suoneen. Käyrät piirsivät säännöllisiä supistuksia, jotka tuntuivat jo todella kipeiltä. Yritin liikuskella, pyöritellä lantiota ja hengitellä niiden tahtiin, mutta kipu yltyi lopulta niin sietämättömäksi, että aloin oksennella. Sitä jatkuikin sitten useamman tunnin ajan, ja sain nestetipan, etten kuivuisi ihan kokonaan. Antibiootit tiputettiin neljän tunnin välein.

Yhdeksältä lääkäri tuli tarkistamaan tilanteen, mutta edistystä ei ollut juuri tapahtunut, joten multa puhkaistiin kalvot. Se tehostikin supistuksia hetkellisesti, mutta ei tarpeeksi. Yhdentoista aikaan olin kivuista, oksentelusta ja syömättömyydestä niin voimaton, että päätin luopua ajatuksestani yrittää selvitä ilman kovia kipulääkkeitä. Sain kohdunkaulan puudutteen, jonka laitto kävi todella kipeää. Hetkeksi se toi helpotusta, mutta pian kivut jo yltyivät takaisin sietämättömiksi. Kätilö oli päätynyt tehostamaan supistuksia oksitosiinilla, minkä seurauksena aloin jälleen oksennella, joten pyysin epiduraalia. Sainkin sen melkein heti, eikä puudutteen laitto sattunut ollenkaan! Toimenpide oli paljon helpompi, kuin mitä olin etukäteen ajatellut. Kymmenen minuutin päästä sain kokea kuuluisan "taivaan aukeamisen", kun kivut ja pahoinvointi olivat poissa. Kello oli tuolloin n. yksi. Onnistuin nukahtamaan hetkeksi, ja sain siitä kerättyä voimia tulevaan.

Puolentoista tunnin päästä epiduraalin vaikutus alkoi heiketä, ja sain sitä uuden annoksen. Oksitosiinitippaa oli nostettu pikkuhiljaa 40 milliin, ja tuossa kohtaa sitä nostettiin taas. Olin avautunut seitsemään senttiin, joten pelkäämäni epiduraalin synnytystä hidastava vaikutus ei käynyt toteen. Päinvastoin tuntui, että rentoutuminen sai synnytyksen etenemään paljon jouhevammin! Toisen epiduraaliannoksen jälkeen aloin pikkuhiljaa tuntea voimakasta painetta kankussani, ja pyysin kätilöä auttamaan minut vessaan. No, eihän se mikään kakkahätä ollut, vaan vauvan pää siellä alkoi painaa paikkoja. Menin takaisin sänkyyn, ja kätilö kehoitti pyytämään hänet paikalle, mikäli paine voimistuisi.

Kolmen maissa paine alkoikin käydä niin kovaksi, että pidättely aiheutti jo voimakasta tärinää. Puuskuttelin supistusten välissä ja sanoin miehelle, että nyt taitaa olla hetki lähellä, kun työnnättää niin kovasti. Kätilö pyydettiin paikalle ja tosiaan, olin 9 cm auki! Loppuavautuminen sujui siis nopeasti, kun muuten synnytys oli edennyt niin hitaasti. Kätilö neuvoi minulle ponnistamisen suunnan ja pyysi tekemään kevyitä harjoitusponnistuksia, jotta aukeaisin sen viimeisenkin sentin. Puoli neljältä olinkin täysin auki, ja sain pikkuhiljaa alkaa tekemään enemmän töitä.

Ponnistelin aluksi vain kevyesti kylkiasennossa, jotta vauva laskeutuisi synnytyskanavassa oikeaan kohtaan ja asentoon. Vähän ennen neljää kätilö tarkisti tilanteen, ja valmisteli vuoteen puoli-istuvaa asentoa varten. Sain aloittaa ihan täysitehoiset ponnistelut, ja sain ponnistettua kolmen työnnön verran lähes joka supistuksella. Kätilö oli ihan mahtava tsemppari! Välillä meinasi tosissaan usko loppua noinkin lyhyessä ajassa, kun isokokoinen vauva tuntui todella repivän paikkoja auki. Jatkoin silti sinnikkäästi punnaamista, miehen kättä puristaen. Kätilö tuikkasi varalta puudutuksen epparia varten, mutta sitä ei onneksi tarvittu. Tiistaina 22.12.2015, vuoden pimeimpänä päivänä, kello 16.15 poikamme näki ensimmäistä kertaa päivänvalon.

Kokoa vauvalla tosiaan riittikin, rv 41+3 pituutta oli 52 cm ja painoa 4445 g. Pipo oli kuitenkin "vain" 36,5 cm, joten vaikeampaakin olisi voinut olla. Sain lieviä repeämiä, jotka kätilö ompeli jälkeisten tultua pihalle. Synnytyksen kokonaiskesto oli 14 h, ponnistusvaihe 15 min ja jälkeisvaihe 15 min.

Rankkuudesta huolimatta minulle jäi synnytyksestä päällimmäisenä todella hyvä mieli. Mieheni oli ihan mahtava tuki: Hän hieroi paikkojani, kanniskeli ruokaa ja juomaa, asetteli peittoja ja tyynyjä, tyhjenteli oksupusseja ja kannusti ponnistusvaiheessa tosi hienosti. Kokemus oli molemmille lähentävä ja ikimuistoinen, tuli todella valittua oikea mies! :) Ja onhan tämä pieni ihme jokaisen tuskan kyyneleen arvoinen. :Heartred
 
En tajua mihin tää aika oikein menee, ei mulla vaan ole aikaa kirjoitella tänne enää, saatika lukea mitään!
Tosiaan säännölliset supistukset alkoivat 20.12. iltapäivällä, kuitenkin vasta 21.12. aamulla 7.00 synnärille, kun oli kivut niin inhottavia ettei pelkkä lämmin suihku ja panadol auttaneet. Koko yön valvoin ja nukuin vain supistusten välillä. Synnärillä sain oxynormia pari annosta aamupäivän aikana, olin vain sormelle auki... Noin kolmen-neljän aikaan iltapäivällä olinkin jo 4cm auki ja pyysin päästä ammeeseen. Ammeessa kieriskelin kivuissa ties kuinka kauan ja kun ammeesta pääsin pois olin jo 7cm auki. Vasta tässä vaiheessa mentiin saliin. Ilokaasut viriteltiin, kokeilin neljään supistukseen mutta eipä ollut minun juttu, aivan kauhean sekava olo tuli, halusin kuitenkin pysyä tilanteen tasalla! No, siinä sitten sinnittelin seisoen, sänkyyn nojaten akupainannan ja miehen paijauksen avulla suhteellisen kauan kunnes pyysin epiduraalin, joka toimi siis uskomattoman hyvin. Moni pitää minua varmasti outona mutta minulle tuli huono omatunto kun en tehnyt mitään synnytyksen etenemiseksi, makasin vain, enkä epiduraalin ansiosta tuntenut mitään, sain kaksi lisäannosta vielä ensimmäisen jälkeen. Kalvot puhkaistiin puoli ysin aikaan illalla että alkaisi tapahtua nopeammin, olin nimittäin aivan uupunut! Sain myös oksitosiini tipan vauhdittamaan supistuksia. Ja alkoikin tapahtua! En kuitenkaan tuntenut mitään kiitos epiduraalin mutta puoli yhdentoista aikaan olin täysin auki. Ponnistusvaihe kyljellään 00:35 ja poika 3965g 49cm syntyi seuraavan päivän puolella klo.01:01 eli ponnistusvaihe kesti 25min. Jouduin ponnistamaan ilman supistuksia, sillä ne minulla loppuivat kesken kaiken... Toisen asteen repeämä, lääkäri tikkasi reilu tunnin, vasta vartin yli kaksi sain vauvan syliini :sad001
Synnytys meni kuitenkin kaikenkaikkiaan hyvin ja ei todellakaan vastannut pahimpia kauhukuviani. Kiitos tästä kuuluu aivan ihanalle miehelleni ♡
 
Meillä oli La ssiis jouluaattona, ja aattoyönä vessaan herätessäni lorahti reilusti jotain housuun ja pönttöön plus pari tippaa kirkasta verta. Mentiin käymään näytillä, mutta tälläkertaa oli kyseessä väärä hälytys, eikä kyse siis ollut lapsivedestä niinkun luulin, eli päästiin takas kotiin vielä. Illalla käytiin koirien kera tunnin rauhallinen lenkki jonkajälkeen saunaan istumaan, 22.30.alkoi supistamaan ja jo 23 maita supistukset alkoi olla kivuliaita ja tulla n.5-10 min välein,kestoltaan lähemmäs minuutin, ja suoli tyhjeni. Mies meni nukkumaan että saisi hieman levättyä jos lähtö tulee.klo.01.30.herättelin hänet että nyt on lähdettävä koska en enää kestänyt kipua eikä panadol,suihku ja sauna tuntunut helpottavan oloa yhtään. Sairaalassa oltiin 03.30. Ja sisätutkimus tehtiin n.04.00.jolloin olin sormelleauki,siirryttiin synnytyssaliin. Klo.06 sain oxynormia joka ei auttanut yhtään, 06.30 sain lämpöpussin helpottamaan oloa mutta tämä sai vain oksentamaan ja sitten menikin jo lapsivedet.08.30.menin suihkuun tunniksi,tämäkin helpotti vain aluksi ja vähänväliä jouduin oksentamaan :sad001 n.10 sain suoneen oxynormia,ei edelleenkään hyötyä..supistukset tuli jo 5min välein säännöllisesti ja kesto minuutin. 11 koitettiin tenslaitetta, en tykännyt,pahensi vain oksetusoloa. Jouduin ravata vähänväliä vessassa kun tuntu et valun verta ja lapsivettä yliäyräiden ja edelleen kamala ulostamisentarve vaikka mitään ei enää tullutkaan, mies sai ihan muutamasti vaihtaa lakanat ja aluset kun siteet ei pitänyt.. klo 12.30 sain koettaa ilokaasua, se auttoi kestämään supparit kunhan muistin vain ottaa sitä tiuhaan tahtiin, ei aiheuttanut pahaaoloa, huimausta tmv.. klo.14 pyysin ja sain epiduraalin koska voimat ja sietokyky alkoi olla jo aika lopussa. Epin laitonnaikana tuli mielettömän kipeitä suppareita enkä olisi ominavuin pystynyt olla paikallani joten mies piti pääpuolesta ja kätilö alavartalosta kiinni ja tsemppasi kestämään vielä hetken kun huusin ja itkin että sattuu enkä kestä enää kauan kyljelläni paikallaan, onneksi toimitus oli nopeasti ohi ja taivas aukeni n.puolentunnin kuluttua niin että pystyin jo hetkittäin lepäämäänkin :) tähänmennessä olin auennut suurinpiirtein 5cm, loput aukenikin vauhdilla.klo.14.45.kätilö sanoi että varmaankin parituntia menee että voi alkaa valmistautua ponnistusvaiheeseen jos kaikki menee hyvin mutta 15.15.toinen kätilö sanoi että ei mene kun hetki että voit alkaa jo ponnistamaan.paikalle kutsuttiin toinen kätilö ja hetkenkuluttua myös lääkäri tuli paikalle.aloin jo tuntea ponnistamisentarvetta ja 15.46.sain luvan alkaa ponnistaa,imukuppi oli otettu avuksi koska vauvan sykkeet heitteli ja kävi välillä 90. Sain melkein jo paniikkikohtauksen kun toinen kätilö alkoi laittaa imukuppia sisälle imupäällä jolloin lääkäri huusi ettei ikinä imukuppia laiteta paikalleen imupäällä kun huusin taas kivusta ja kyselin mitä hittoja ne tekee kun tuntuu että sisuskalut repee matkalla! Imukuppi saatiin paikalleen ja ja aloin jälleen ponnistaa, pahin vaihe oli pääntullessa ulos jolloin luulin että tulee pahatkin repeämät ja aloin jälleen tuntea paniikkia, puristin toisella kädellä miehen, ja toisella toisen kätilön kättä, yritin olla ajattelatta kovaa kipua ja tuntematta paniikkia,avitin ponnistamista karjumalla vaikka kiellettiinkin mutta minua se raivo auttoi jaksamaan loppuunsaakka. Poika syntyi 15.58. :) kyllä siinä pääsi itku niin tuoreelta äidiltä kun isältäkin, jakun poika tuotiin rinnalle niin kaikki se kipu unohtui hetkessä, niin kliseiseltä kun se kuulostaakin :) vähän sekavaa tekstiä ja ihan kaikkea en edes enää muista mutta minua hoitaneet kätilöt ja lääkäri oli kyllä asiansa osaavia ammattilaisia ja osasivat kannustaa ja tsempata juuri oikeissa kohdissa :) ei jäänyt kammoa tmv vaikka siölon tuntukin että mihin tässä on oikein ryhdytty :D
 
Tässä myös mun kertomus.

La 26.12. ja poika syntyi 27.12. Rv 40+1.

27.12. yöllä menkkakivut pahenivat ja noin kl 2 alkoi jotain isompaa märkää lorahdella.
Ennen viittä soitin synnärille kun kivut alkoi olla jo inhottavat ja meiltä ajomatka synnärille se 70km.
Hiljalleen lähdettiin kohti Porvoota ja noin klo 7 oltiin siellä. Supistukset automatkan aikana muuttuivat tiheämmiksi ja kipeämmiksi, mutta sairaalassa supistukset loppuivat kun pääsin käyrälle.
Kovinkaan kauaa ei mennyt kun supistukset taas alkoivat ja nyt vielä kivuliaampina. Neste mitä luulin lapsivedeksi ei testin mukaan ollut sitä, mutta kätilön mukaan kyllä. Sitä hulahteli supistusten mukana lisää.
Vähän klo 8 jälkeen saliin, ja kaikki valmiiksi. Vauva ei vielä ollut tullut alas mutta olin lähtenyt avautumaan nopeasti. Supistukset oli tässä vaiheessa jo todella kipeitä. Ilokaasua meni mutta ei oikein auttanut.
Noin klo 9.30 sain vihdoin spinaalin ja olotila muuttui hyväksi! Siinä rentouduttiin miehen kanssa ja noin klo 11.30 sain ponnistaa. Klo 12.05 poika syntyi.
Kokoarvio meni hiukkasen pieleen - odoteltiin noin 3,1kg kun pojan syntymäpaino oli huimat 3562g.
Selvisin ilman repeämiä, yksi tikki laitettiin kun kätilö tokaisi että meillä olis miehen kanssa jatkossakin kivaa yhdessä ;-)
Ehdin hyvin jutella kätilön kanssa synnytyspelosta ja kaikesta synnytyksen aikana, hän huolehti todella hyvin etten tuntenut mitään repeämistä tai kipuja. Ponnistusvaihe kesti kuitenkin huimat 35min, joten edelleen häntäluun alue on kipeä.

Synnytyksen kokonaiskesto oli 4h 10min.

Vauva-arki on käynnistynyt hyvin, imetys sujuu rintakumien avulla ja olotila on onnellinen. Pientä väsymystä on kun rytmi on niin erilainen, ja silti kotityöt täytyy tehdä ja esikoista viihdyttää. Mutta eiköhän se tästä :)
 
Takaisin
Top