Synnytyskertomukset

Omasta puolesta kovasti toivoo että kaikki jotka ootte sektion läpikäyny niin kirjottasitte tarinanne :)
Auttaa valmistautumaan ja sitten sektion jälkeen mitä oloja on yms, niin voi aatella et "niinhän siel palstalla oli muillakin".
 
juu ja eikä sitä tule ajatelleeks että kuinka erilaisia ne synnytykset oikeesti on ennen ku se on itellä edessä...
 
No nyt kun Tonttu nukkuu hyvin:

Lasken ihmeen alkaneeksi kun kävin itkemään ilman mitään syytä sunnuntaina klo. 16. Aivan mielettömän surkea olo. Klo. 17 vessassa verilimaista vuotoa ja menkkamaisia kipuja, jatkui iltaan kunnes nukahdin. Klo. 3.30 sunnuntain ja maanantain välisenä yönä heräsin vessaan ja nälkään. Kävin veskissä (edelleen vuotoa) ja syömässä yöpalaa. Sen jälkeen alkoi 10 minuutin välein noin minuutin kestävät lievät supistukset noin klo. kahdeksaan kunnes nukahdin pariksi tunniksi uudestaan. Mies meni puol kasiin töihin.

Heräsin ja ei oikein ollu enää mitään. Kävi masentamaan. Söin kuitenkin aika hyvin ja tein viimisiä pakkailuja kassiin.

Noin 13.30 ne alko taas ja kovempaa: supistukset. Laskin niitä kahdessa tunnissa keskiarvo 5minuutin välein noin 65 sekuntia. Näitä tunnustelin ja klo. 18 mies jo halusi soittaa synnärille varoituksen. Päätelmä: kotona särkylääkkeen avulla niin kauan aikaa kuin kestän. Klo. 8 edelleen viiden minuutin välein supistuksia. Särkylääkkeestä ei mitään apua.

Synnärillä käyrille. Tontun vointi ok, 2cm auki. Olisin mennyt kotiin ellei verinen vuoto olisi ollut niin runsasta.

Lepohuoneeseen yöksi oxynormin avulla. Ravasin vessassa klo. 22-02 väliä, veristä vuotoa tuli paljon sekä hillittömän iso limatulppa. Varmaan tennispallon kokonen! Nukuin varmaan 15 jaksoissa kello neljään, jolloin supistukset niin kipeät että soitin kätilön. Sain kipupiikin. Sen jälkeen sain muutaman tunnin unta mut hitto ku heitti päässä.
Heräsin lopulta tiistaina kasilta käyrille. Tonttu edelleen ok. Lääkärille: "voi ei joudunkohan kotiin" kunnes lääkäri tyytyväisenä totesi 5cm auki. Jes!!!!

Aamupalaa meni alas puolikas leipä ja väkisin tungettu suuhun jogurtti. Kätilö saattoi saliin noin klo. 9.30 ja napattiin matkaan myös mies, joka tuli varmaan 5minuuttia sen jälkeen kun lähetin sille viestin :) Ihana :Heartred

Salissa otin vastaan supistuksia ensin ilman mitään huojennusta ja oksensin sit sen puolikkaan leivänkin pois. Kokeiluun ilokaasu. Sattu ihan perkeleesti, ettenkö sanois. Klo. 12 olin 8cm auki. Huojennus: en kärsinyt turhaan! Tuska oli kuitenkin niin kova koko yön supistusten jälkeen että päädyttiin puudutukseen. Olin jo niin hyvin auki että sain minispinaalin epiduraalin sijaan.

Muutuin toiseksi ihmiseksi ihan silmissä. Ei kipuja! Oonko taivaassa. Voinko avautua vaikka ei satu? :) Kyllä!

Vähän ravaamista huoneessa, jotta Tontun pää vielä laskeutuisi. Kerta vielä laatalle, koska yritin syödä omenaa (energiat oli tosi vähissä)

Klo. 14 hienosti auki, reunat poissa. Loppukiri! 38 minuuttia noin 4-5 supistusta kunnes kuultiin Tontun parkaisu! Itku tuli heti, taisteleminen kipuja vastaan oli ohi ja meille tuli terve, siro tyttö! Rakkautta :Heartred

10minuutin kuluttua loput rojut ulos ja paikkaus ilokaasun ja puudutuksen avulla. Poikkeuksellisesti emätin repesi vasemmalta ja oikealta hiukan sisään. Sattuki iha s******sti ponnistukset!

Kehuja jaksamisesta, hienosti kuunneltu ja ponnistettu huutojen kera.

Olihan se helppoa hyvien ohjeiden ja osaavien kätilöiden avustamana. Sai kaksi opiskelijaa siitä myös kokemuksen!

Nopeasti kännykällä naputeltu. Toivottavasti saa jotain selvää :/

Toipumisiin!

Sent from my GT-S7710 using Vau Foorumi mobile app
 
Hienosti kestetty Muruska! Kuulostaa että sait itsekin hienon kokemuksen!


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Kaikessa lyhykäisyydessä minun synnyty oli tämmönen:

27.5 illalla alkoi lapsivesien meno tihuttamalla.
28.5 klo 21.30 saavuin sairaalaan, käyrille, kohdunsuu takana auki sormenpäälle. Supistukset 3 min välein
klo 22.30 mentiin saliin, auki 3cm ja otin kohdunkaulan puudutteen klo 23.
klo 00.45 hirveä kipu, haluan spinaalin. Tarkistetaan kohdunsuun tilanne. Auki 5cm ja ohut reunakin vielä
jäljellä. Anestesia lääkäri kutsutaan paikalle ja sitä ehdin odottaa vartin kun tulee ihan hirveä tarve ponnistaa.
klo 01.05 täysin auki, eli spinaali jää sitten saamatta. Ponnistus aloitettu aktiivisesti 01.15 ja poika oli mulla sylissä 1.27. Ponnistus siis nopea, mutta kuitenkin niin rauhallinen, että tikkejä tuli vain kolme,mutta tuo viimeinen viis senttiä vartissa oli niin kivulias, luulin, että kuolen vähintäänkin :)

Aluksi säikähdin kun en ehtinyt tuota spinaalia saamaan, mutta oli toisaalta mukava kun oli täysillä mukana. Esikoisesta en muista ensi itkua, mutta nyt muistan ihan kaiken. Synnytyksessä mukana oli aivan ihana kätilöopiskelija. Ja koko touhusta jäi tosi hyvä tunne. Ihan sellanen, että tämänhän vois tehdä vieläkin uudestaan.
 
Kyllä itselläkin jäi ihan ku Hannanillakin fiilis että tän vois tehdä uudestaankin :D Vaikkakin mun lapsethan pitäs olla tässä :wink
 
Mä koitan kirjottaa jonkinlaisen synnytystarinan, vaikken unettomuuden ja runsaan kipulääkityksen sekotettua pään muista asioita seikkaperäisesti, ajallisesti enkä järjestyksessä.

Keskiviikkoaamuna 28.5. heräsin klo 5 ja tuumasin et voisin käydä pissalla. Ponkaistuani ylös "pissat" tuli housuun. Vessassa kurkkasin sidettä(jota olin jo muutaman päivän pitäny varmuuden vuoksi) ja huomasin veriviiruja nesteen seassa. Lapsivettä! Sama housuihin hulahtaminen tapahtui muutaman kerran tunnin aikana, jonka jälkeen soitin Kättärille. Sain ohjeeksi tulla viim. klo 17 paikan päälle tarkistukseen. Aamupäivän aikana alkoi "supistukset" jotka oli "kivuliaita". Klo 12 päätettiin lähteä taksilla(niin, siis lapseni isä oli mukanani tukihenkilönä), koska koin etten hetken päästä enää pysty matkustamaan autossa istuma-asennossa. Synnärillä todettiin, että olen 1-2 sormelle auki, eli siis kuukauden takaisesta neuvolalääkärin tutkimuksesta ei ollukaan tapahtunu juuri mitään muutosta. Pettymyksen tunne eka kertaa, koska olin jo tuntenut supistukset mielestäni säännöllisinä ja kivuliaina. Sisätutkimuksen jälkeen supistukset voimistui, sain Litalginia kipuun ja käskyn kotiin odottamaan supistusten tihentymistä alle 10 min/ tai vaihtoehtoisesti palaamaan lapsivesien menon vuoksi sairaalaan 24 tunnin päästä, eli to-aamuna, jolloin synnytys käynnistettäisiin.

Klo 23 kivuliaat supistukset oli vihdoin kaksi tuntia alle sen vaaditun 10min ja palattiin sairaalaan. Pääsin käyrille, johon piirtyi supistuksia, mutten kuitenkaan sisätutkimuksessa ollut auennut yhtään sen enempää kun aiemminkaan. Toivin voivani jäädä kivun vuoksi sairaalaan ja sainkin jäädä synnyttämättöminen osastolle tarkkailuhuoneeseen yöksi isän kanssa. Tässä vaiheessa sain ensimmäisen kerran Oxynorm-piikin. Valvoskelin supistusten kourissa ja kahden aikaan pyysin unilääkettä(Opamox), koska olin tähän mennessä nukkunut 2 yönä yhteensä 4 tuntia ja tajusin, että jos nyt tulee uneton yö olen TODELLA uuvuksissa synnytyksessä. No eipä auttanut kumpainenkaan lääke nukkumaan, vaan valvoin koko yön ja kärvistelin sen viimeisen tunnin ennen kuin sain pyytää lisää kipulääkitystä. Klo 5 sain toka kertaa kipupiikin ja tässä vaiheesta lähtien tapahtumista on täysin puuroinen ja epäselvä kuva.

Torstaiaamuna 29. 5. Klo 5.30 meidät siirrettiin synnytysosastolle. Olin kovin kivulias, käyrille piirtyi supistuksia, jotka kuitenkaan ei avanneet kohdunsuuta nimeksikään. Pettynyt ja toivoton olo alkoi valtaamaan mieltä. Imeskelin ilokaasua, ja kärvistelin voimakkaissa supistuksissa koko aamupäivän. Kätilöiden vuorot vaihtui, ei jäänyt kasvot mieleen aamuvuorolaiselta, niin sekaisin olin. Keskipäivällä olin kai 3 cm auki, kivut oli sietämättömiä. Suunnittelin salaa hyppääväni ikkunasta ulos(5 krs.). Huusin etten kestä enää, auttakaa, kuolen ku kätilöt(mulla oli myös opiskelija eli tuplatiimi) kävi huoneessa tarkistamassa vointia. Sain jossain vaiheessa oksitosiinitipan(jos jotain muuta avaavaa olen saanut jo aiemmin, olen sen unohtanut), jota nostettiin säännöllisesti. Ei juurikaan muutoksia avautumisessa. Tunnit kului, olin kauhuissani kivusta. Lapsen isän en antanut koskea itseeni, kun pelkäsin kivun siitä vaan yltyvän. Istui siinä tuolilla koko päivä minua tuijottaen ja koitti huolehtia edes juomisestani, ruokaa kun en kiduksiini huolinut (jälkikäteen kertoi päivän olleen elämänsä hirveimpiä). Välillä oksentelin ja supistelin ristiin. Anelin kätilöiltä, ettei oksitosiinia enää nostettaisi. Olin täysin loppu kipuun, kuoleman pelossa ja tiesin että voimat ei enää riitä tositoimiin.

Jossain vaiheessa kutsuin kätilöt paikalla, koska olin jonkinlaisessa kivunsekaisessa paniikissa. Muistan kiemurrelleeni synnytyspöydällä sekaisin Oxynormista ja ilokaasusta. Olo oli epämiellyttävä, kahden aineen yhteisvaikutuksesta johtuva sekavuustila. Hävetti kun keho käyttäytyis ihan kummasti, ja hoin vaan että auttakaa. Olin kait tässä vaiheessa avautunut 4 cm, jolloin sain vihdoin ekan epiduraalin. Sen laittaminen pelotti, koska en kipukiemurtelun vuoksi pystynyt olemaan paikallaan. Voimakas supistus alkoi joka kerta kun kuulin että jotain ikävää tehtäisiin. Ihme kyllä, sain tsempattua epiduraalin ajaksi itseäni ja hengittelin ilokaasua. Epiduraali auttoi hetken, mutta toi selän alueelle tosi epämiellyttävän paineen tunteen. Tuntui että kätilöt muuttui minua kohtaan tylyiksi. Tunsin olevani ihan yksin koko maailmassa kipuni kanssa ja ajattelin etten selviä mitenkään. Jossain vaiheessa epiä laitettiin lisää ja sain kait kolmannen Oxynorm-piikin ja minut katetroitiin.

Olin ihan loppu, kun todettiin että olen täysin auki, mutta lapsi on hieman ylhäällä ja nyt pitäisi alkaa ponnistamaan sitä alemmas. Klo oli tässä vaiheessa kai jotain 17? Aloin ponnistelemaan synnytyspöydällä. En saanut minkäänlaisia neuvoja tähän, ja ihmettelin kun niitä pyysin ettei niitä tule, käskettiin vaan jatkamaan. Seuraavaksi ehdotettiin portatiivin päälle ponnistelua(ei ollut puhettakaan muuten, että tähän huoneeseen olisin saanut mitään toiveitani läpi, kuten amme, relax-birth-tuoli tai jumppapallo mitä toivelistallani oli). Portatiivilla huomasin hajusta, että kakat tulee ainakin. Kun niistä mainitsin, niin asia sivuutettiin, joka tuntui musta vähän pöhköltä, kun se ei mua hävettänyt tippaakaan, vaan ennemminki oisin vaan halunnu tietää mitä alakerrassa tapahtuu. Pyysin neuvoja joita ei herunut. Olin ihan kummissani, että jäinkö nyt tähän hetkeen täysin yksikseni ja se satutti sisäisesti ja loi tosi turvattoman tunteen. Sain kuitenkin kehuja kyvystäni avata lantio erinomaisesti omaperäisessä asennossa(koska olen joskus lapsena treenannut isosiskon määräämänä polvet sillai lattiaan kun jalkaterät on yhdessä)

Jossain vaiheessa synnytyspöydälle lisättiin jalkatuet ja otettiin pöydästä pala pois. Silloin aloin saamaan yhtäkkiä neuvoja. Oli tosi vaikeaa ottaa keuhkot täyteen ilmaa sen kivuliaan supistksen kouristamana ja sitten pusertaa uupuneena vauvaa ulos. Toistettuani tämän muutaman kerran, aloin hautamutumaan itseeni ja tiesin että mun on saatava kätilöt uskomaan nopeesti, ettei mulla ole voimia tähän. Aloin hokemaan etten oikeasti jaksa, ja onneksi minut otettiin vakavasti kait 45 min kohdalla. Aika pian kätilö kysyi haluanko imukupin ja sanoin haluavani. Toivoin myös salaa, että tilanne johtaisi sektioon, olin niin peloissani. Onneksi lääkäri tuli imukupin kanssa paikalle nopeasti ja taisi saada imukupin jo paineistettua samalla supistuksella, joka alkoi kun huoneeseen ryntäsi. Toisella vedolla kuului naks ja vauvan pää vedettiinpuoliksi ulos. Tässä vaiheessa tuli järjetön paine alakertaan ja aloin hätääntyneenä itkemään. Lääkäri vakuutteli, että tietää että tunne joka sillä hetkellä on aivan kamala, mutta muutama minuutti, nii kaikki on ohi. Opiskelija muistutti hengittämään rauhallisesti. Muistan katsoneeni kätilöni kasvoja turvaa hakien. Seuraavaksi vedettiin vauvan pää ulos. Tuntui kummalta supistusta odotellessa kun vauvan pää heilui ulkopuolella. Oli aivan avaruusoliofiilis. Kohta opiskelija auttoi hartiat ulos ja tiesin, että kun nyt hetken kestän niin loppukroppa liukuu ulos vaivatta ja kaikki kamaluus on ohi. Ja niin tapahtui. Tummatukkainen tyttö syntyi klo 19.21, 3320g ja 49cm. Istukka syntyi kokonaisena.

Välilihaa ei onneksi leikattu, emättimeen sain kahteen kohtaan yhdet tikit ja "kissanraapimat" molempiin häpyhuuliin. Häntäluu murtui hetkellä, jolloin kuului naks. Ilmeisesti se on ollut kippuranmuotoinen, eikä vauva olisi päässyt siitä ohi ilman imukupin kanssa rikkomista.

Synnytyskokemukseni oli ikävä. Koen joutuneeni tilanteeseen liian vähän levänneenä ja liiallisesta kivusta kärsivänä. Jos vielä joskus teen lapsia, toivon pääseväni sektioon, koska tällä hetkellä en tällaista kauhujen päivää halua uudelleen kokea.
 
Muokattu viimeksi:
Huh huh mikä kokemus taas! Kurjaa että olit lääkehöyryissä pitkin päivää... Hienosti kuitenkin selvisit!!! Miten se häntäluu nyt?


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Huh, vaikuttaa kyllä kovalta kokemukselta! Tuntuu että toukokuisissa on ollu kyllä tarinoita ihan laidasta laitaan ja kaikki mikä voi mennä pieleen on jollain menny. Hyvin on kaikki kuitenkin selvitty vaikka onkin osalla ollu vähän kuoppasempi tie!

Tsemppiä niin fyysiseen kun henkiseenkin toipumiseen kaikille!
 
Mun häntäluu on suhteellisen ok, syön ihan buranaa ja panadolia säännöllisesti, eikä se kipuile kuin ihan pikkasen joissain asennoissa. Paraneminen voi kestää jopa 2kk.. Muistelin synnytyksen jälkeen lääkärille, et teini-ikäsenä istuin kerran vahingossa lattialla olevan off-hyönteismyrkkypullon päälle koko painollani, ja se jäi sillai hassusti peppuvakoon poikittain, jolloin mul luultavimmin tuli häntäluun murtuma. Se oli kyl sairaan kipeä sillon ja pitkään, piti istua ja nousta hitaasti ja vaivalloisesti. Saattaa olla, että kippuraisuus johtuu tästä vanhasta vammasta ja mahdollisia seuraavia synnytyksiä ajatellen mut pitää kuvauttaa, kuinka luu on asettunu.
 
Kurjan kuuloinen noin pitkä ja kivulias avautuminen ja ponnistus! Toivottavasti sait käydä synnytystäsi läpi kätilön ja/tai lääkärin kanssa huihuihui! Tarjottiinko sulle aikaa pelkopolille?
 
Mulle tarjottiin kanssa aikaa polille, mutta jäin miettimään että mitä iloa siitä on? Mulle synnytys oli aika traumaattinen, eikä se asia muutu puhumalla, varsinkin kun mulle on ihan selvä minkä takia asiat meni kuten meni. Sain myös selitykset minkä takia mun pelkoja ei huomioitu, ymmärrän ne kyllä, vaikka olen silti sitä mieltä että asiat olisi voinu hoitaa myös minun kannalta ystävällisemmin. Ei hoidettu, ja sillä sipuli. Pääasia että saatiin terve lapsi, ja mulle ei jää muuta kuin ikäviä muistoja.

Sovittiin että jos joskus raskaudun uudestaan, niin asiat tutkitaan sitten tarkemmin etukäteen (josko tuo lantio tosiaan on liian kapea synnytykseen) ja käyn silloin pelkopolilla. Se riittää.

Onko muut saaneet helpotusta asian käsittelyyn juttelemalla?
 
En oo omaa tarinaani saanut vielä kirjoitettua, mutta imukupin tarvitseminen ei toki ollut toiveissa (kuten ei kai kellään), mutta en osaa vielä sanoa, jäikö tuosta traumaa. Ainakin suunnittelen yhä toista lasta ja kuvittelen jo uutta raskautta ja synnytystäkin ihan iloisen odottavasti, kunhan esikoista saadaan ensin hoivattua ja kasvatettua vanhemmaksi.

Mä ja mies käytiin synnytyskeskustelu hoitaneen kätilön kanssa osastolla ollessamme (oltiin onnekkaita ja saatiin perhehuone, mikä tuntui korvaamattoman arvokkaalta). Itse olin tuolloin toisena synnytyksen jälkeisenä päivänä juuri herkistynyt ja mieskin taisi olla stressaantunut meille juuri siunaantuneesta uudesta tehtävästä pienen ihmisen elämän vaalijana ja oli tullut kinattua vauvan hoitoon liittyvistä asioista. Pillahdinkin heti itkuun sitten synnytyskätilön tullessa huoneeseen vointia kyselemään ja juteltiin varmaan ainakin sellaisen puolisen tuntia synnytyksen kulusta ja sen jälkeisestä ajasta. Koin keskustelun todella lämpimäksi ja hyväksi ja mulle osuikin tosiaan ihana kätilö, joka sai oloni tuntumaan synnytyksen aikana niin turvalliselta, kuin on mahdollista ja ennen kaikkea auttoi saamaan pienokaisemme haasteista (suuri vauva, ensisynnyttäjä, ahdas synnytyskanava, supistusten harveneminen ja heikkeneminen, minun pelokkuus ja kivuliaisuus) huolimatta turvallisesti maailmaan. Mieskin sanoi kokeneensa keskustelun positiivisena, hänetkin otettiin siinä hyvin huomioon, eikä mitenkään "kakkosvanhempana" tai "äidin pikku apurina".

Kätilö tarjosi mahdollisuutta osastolla ollessa tai halutessani myöhemmin milloin vain keskustella synnytyksestä hoitaneen lääkärin kanssa tai hänen kanssaan uudelleen. Pelkopolista ei puhuttu, toivottavasti pelkoa ei tule ja sitä ei tarvitakaan. Mutta jos kuitenkin tulee, niin uskon nyt meneväni sinne mieluusti.

Nyt tiedän paremmin, mitä synnytykseltä voi odottaa, joten mahdolliseen seuraavaan synnytykseen on toivoakseni ainakin vähän helpompaa valmistautua. Tiedostaen, että kaikesta valmistautumisesta huolimatta synnytyksen kulkua ei voi ennakoida ja kontrolloida jatkossakaan täysin ja odottamattomia tilanteita taitaa useinkin tulla eteen. Ennakoivien kipujen ja jännityksenkin takia lienee hyvin tavallista, ettei synnytyksen käynnistyessä hyvin levännyt tai kovin levollinen. Näin oli ainakin mulla, mutta tilanteen jännittävyys piti kyllä tuon kohtuullisen synnytyksen kestoajan (n. 11 tuntia) hyvinkin valppaana.

Mulla on edelleenkin tarvetta jutella synnytyksestä ja miehen kanssa monesti siitä puhunkin. Itse oon ajatellut nyt tuoreeltaan jatkaa asian läpikäymistä, kun se tuntuu vielä olevan niin pinnalla muistoissa ja toivon, että se auttaisi vähentämään synnytyspelkoja jatkossa. Yritän kuitenkin muistaa, etten olisi se ihminen, joka purkaa pelottavia synnytyskokemuksiaan kaikille, kysyipä nämä asiasta tai ei (kuten vielä synnyttämättömille kavereille) :grin
 
voi huihui :Heartred itku tuli ku luin sun kertomusta.... jotenkin toi on niin kamalaa kun joutuu noiden kipujen kanssa olemaan niin pitkään, etteikö muka oikeasti ole nykypäivänä mitään muuta keinoa.... ja voi vaan kuvitella kuinka kauhea kokemus tuommoinen on isällekin.... ja noi kätilöiden asenteet ja tylytys on joskus aivan käsittämätöntä... mutta onneksi se on nyt ohi ja saat nauttia ihanasta vauvasta!!! kiitos tarinastasi ja toivotaan pikaista toipumista!!
*hali*
 
Tässä tulee mun tarinaa.... sori, tosi pitkä, mut mulla vaan on niin paljon ajatuksia koko hommasta..

Lauantai iltana puhuin äityliinin kanssa puhelimessa vielä klo 22 jälkeen, "onko mitään tuntemuksia?" "no ei kyl oo.... ootan viel juhannuksenaki...."

klo 23 jälkeen mentiin nukkumaan, eikä missään tuntunu mitään.... täyttelin sängyssä ristikkolehtee, kun 23.30 aikoihin rupes supisteleen sillai melko kipeesti.. enpä niitä nyt niin ruvennu siinä hehkuttamaan, mutta toki varuiks kellotin ja ekasta alkaen supistukset tuli melko säännöllisesti 10-12min välein.... ei kauaa menny ku kivut koveni ja oli pakko nousta pois sängystä... iski aivan järkyttävä kakkahätä, mut en pystyny pytyllä istumaan ku supisteli niin kipeesti..... jotku tortut sain sillai puoliseisoma-asennossa väännettyä, mut tunsin, et vatsa ei tyhjentyny kunnolla... haahuilin ja maleksin pitkin poikin hetken aikaa, ku oli pakko mennä ukko herättää.... pyysin sitä nousemaan hetkeks, ties vaikka joutuis lähtee, mut se oli niin unenpöppörössä, et vääntäyty vaan poikittain sänkyyn ja jatko kuorsaamista... aattelin viel et no nukkukoon, kohta nää loppuu kumminki, mut varmaan samalla hetkellä supistukset rupes tihenee ja kovenee... klo oli jotain 00.40 tietämillä.... avasin jo koneen ja aattelin tänne päivittää tilannetietoja, mut sit en pystyny enää istumaan vaan konttasin lattialla ja mölisin.... koira rupes ryömii siinä mun perässä ja ulisi ja siihen se ukko sit lopulta heräs... se vähän säikähti sitä näkyä :grin koska sit rupes tapahtumaan..... mies soitti naapuriin, pakkas pojan kassin, kaappas pojan sängystä peittoineen päivineen ja vei naapuriin hoitoon (MEIDÄN NAAPURI ON KORVAAMATON! :Heartred)

ukko ku tuli takas, otettiin kassit ja lähdettiin sairaalaan. puoli-istuvassa asennossa pysty jollain tapaa olemaan, mut kylläpä tuntu matka pitkältä... normaalisti sen ajaa n. 40-45 min, nyt ukko oli päässy puolessa tunnissa.... mies kellotti supistuksia koko matkan ja mä kiroilin ku syntinen.... jokaisella v-sanalla tunsin ku ukko paino kovempaa kaasua... supistukset tuli koko matkan 3-4min välein ja kesti 1-2minuuttia... sairaalan käytävällä katoin kelloa 01:49 ku yritin lyllertää kohti synnäriä...

synnärillä tuli vastaan aivan mielettömän ihana kätilö!!! otti heti huoneeseen ja tutki, 3cm auki, mutta supistukset niin kivuliaat ja säännölliset, että vei suoraan sieltä saliin ja sain ilokaasua.. oksetti ja pyörrytti ja kiroilin vaan kahta kauheemmin sinne maskiin.. en tiedä kauanko kesti, ehkä reilu tunti, niin kätilö tutki uudelleen, 4cm auki ja tilasi mulle epiduraalin... se lääkäri oli joku ihan ihme hiippari (nainen)... ukko selitti, että se oli ku varjo ku se hiipi sinne huoneeseen... mä olin ihan töttöröö, mut muistan kysyneeni, että "tuleeko se lääkäri kohta" niin tää hissukka kuiskas mun selän takaa "täällä minä olen"..... se oli aika spuugia...... jotain meni siin puudutteen laitossa pieleen... se lääkäri ei millään meinannu saada laitettua sitä, laittaminen sattu ja oikeessa jalassa tuntu sellanen "sätkätys".... loppujen lopuks mulla puutu vaan oikee puoli ja kaikki supistukset tuntu edelleen vasemmalla puolella polvessa asti.... ilokaasua oli pakko käyttää kaverina, mut kyl se onneks jonku verran kipuja helpotti kumminki.... klo oli n. 03.15 ku puudute laitettiin ja noin 03.45 kätilö tutki uudelleen.. meinas että kohta pitää ruveta kalvoja puhkomaan, mut samalla ku työnsi sormet sisään lorahti vedet ja olin 7-8cm auki.. vähän oli vihreetä ja kätilö sillon jo neuvo, että joutuu hetken pidättelee kun pää syntyy, että imevät vedet pois vauvasta... ja sitten tuumas vaan että täs ei varmaan enää kauaa mene. vähän neljän jälkeen rupes supistukset tuntumaan taas ihan huolella eikä ne loppunu.. se oli sellasta järkyttävää yhtäjaksoista koko ajan... roikuin toisella kädellä tippatelineessä ja huusin ilokaasumaskiin, mut ukko ja kätilö jatko rauhassa juttelua... tätä kesti reilu 5minuuttia, kunnes huusin ukolle, "nyt saatana se turpa kiinni ja tule auttamaan"... kätilökin vissiin säikähti ja sano että katotaan sinne alakertaan....

no sieltähän oli jo pää tulossa.. sit tuliki jo kiire, ku ei ollu mitään oikein saanu laitettua valmiiks... kätilö pyysi hetken odottelemaan vielä ja mä jatkoin vaan killumista siinä tippatelineessä... ukko vihelsi vieressä jotain Hevisaurus-biisiä ja mä taisin sillon lyödä sitä... (saatana ku ei koskaan osaa olla hiljaa :mad: ) kätilö kun pääsi paikalla, multa tuli aivan järkyttävän iso kakka ja voi helvetti sitä hajua!!! sillon hävetti ihan oikeesti :oops: onneks se kätilö oli niin asiallinen että siivos vaan sotkut ja jatko hommiaan.... sano että sit saa ponnistaa ku tuntuu siltä, mut kaikki ponnistamisen tarve hävis ku tuhka tuuleen... hetken hengittelin ja hain sitä tunnetta.... kokeilin ihan ihan varovasti ponnistaa ja "BLUMPS" sieltä tuliki jo pää.... taas tuli kiire...... äkkiä kavereita paikalle ja piti pidätellä että saavat ne vedet pois.... voi jestas että tuntu häijyltä!!! kolme kätilöä oli yhteensä.. imut ja sit sai taas ponnistaa... kerran rykäsin kunnolla ja vauva tuli heittämällä ulos... siinä se kätilö nauroikin, että just ja just ehti ottaa kopin.....

täts it..... sellanen oli vähä fiiliskin.... siinäkö se muka oli?!?!?!!!! niin jumalattoman kipeetä teki alkuun, mutta..... kätilö meinas, että niin nopee oli tahti avautumisessa ja muussa, että ehkä siks se sattuki niin pajon... yhtään en revenny, eikä siis yhtäkään tikkiä tullu... kerrankin voin olla tyytyväinen leveästä hanurista :wink

virallinen synnytyskesto 3h27min, ponnistus 3min, jälkeiset 7min (istukan paino 800g ja napanuoran pituus 95cm)... ja siis niin uskomatonta kuinka erilainen tää synnytys oli ekaan verrattuna, jolloin siis kaikki meni niin pieleen ku vaan olla ja voi.... eka kesti 4päivää, toinen 4h, mitköhän kolmas olis ?! :p ainoo mikä jäi vähän harmittaa oli se epiduraali.... otinko sen liian hepposasti? olisinko kumminki pärjänny ilman? mut tietty sillä hetkellä ku melkein oksentaa kivun takia ja pelkää kuolemaa ja pää on ihan sekasin, on valmis ottaa mitä vaan.... ehkä se ei ollu turha... eihän kukaan tienny, et se synnytys eteni noin nopeesti... pisteitä annoin synnytykselle kuitenkin 9.

mä oon niin fiiliksissä, ettei mitään rajaa!! leijuin pilvissä koko sairaalassa olo ajan, että koti-ikäväkin iski vasta vikana iltana... tosin eihän me oltu yhteensä ku 2ja½ päivää laitoksella.. ja ihana oli nähdä, miten erilainen henkilökunta oli viime kertaan verrattuna... nyt hoitajat oli tosi mukavia ja ystävällisiä ja lämpimiä.... mut tosi paljon oli henkilökunta vaihtunu, ehkä siinä oli syy..... mä varmaan hymyilin koko ajan itekseni...
mut niin voittaja fiilis oli koko ajan ja on edelleen, etten voi olla hehkuttamatta!!!!!!!! :happy093 JEEJEEJEEE!

ai niin... ja siis vauva on ihana!!:grin

mua niin naurattaa ja kaikkee koko toi synnytyskokemus ja varsinki se kakan haju... ja eilen meinas tulla pissat housuun kun avasin koneen... sillon yöllä ku oon yrittäny tänne kirjautua, oon saanu muistilapulle tohon naytönsäästäjälle aikaseks tällasen tekstin:

" kkkkkktstttskkkkkkkkkkklxY66tSma555555ap009w000kjsnnmmnm "

Mitäköhän mä oon yrittäny koodaa teille?! o_O

päässä pyörii ja ajatuksia lentää sinne tänne.... mut olisin valmis synnyttää ihan millon vaan uudelleen, vaikka heti!! mut raskaus-aika on se mikä mietityttää, että uskaltaakohan enää..... mut josko sekin kauhu unohtuis jossain vaiheessa......

kiva jos jaksoitte lukee :grin mut jos ette niin nou hätä, mä kiteytän: JEEJEEEJEEEEE!!!! WOUWOUWOU!!!!

P.S. ja siis laitokselle jäi ihan peräti 4kg o_O vissiin dietin paikka :grin:p:wink

P.P.S suosittelen siis sitä Lyytin ehdottamaa ruohonleikkuuta...!
 
Repeilen, Kyfixfix! Mies viheltämässä Hevisaurusta kun toisella on melkein vauva lahkeessa! Jätkä leikki hengellään.
 
Jos oisit postannut sun öisen mysteeriviestin tänne, eiköhän me oltais hoksattu mistä on kyse.
 
Tässäpä ihan törkeen pitkä tarina mutta tämä nyt on mullekki muistoks enkä kehtaa alkaa eri versiota tänne rustaa joten pakko ei oo lukea. :)
Helatorstaina 29.5.2014 iltapäivällä aloin tuntea menkkamaista jomotusta alaselässä ja tasaisin väliajoin alavatsalla. Yritin kellottaa mahdollisia supistuksia mutta jomotus sekottui alaselän jomotukseen joten ei niitä pystynyt kellottaa. Joskus klo. 16-17 aikaan leikkasin nurmikkoa. Sisälle tulin noin klo.18. Sohvalla maatessa jomotus tuntui voimistuvan mutta ei sietämättömäksi eikä siihen tarvinnut lääkettä ottaa. Edelleenkään näitä "supistuksia" ei voinut kellottaa, se oli vain jomotusta. Vessassa käydessä noin klo.19 tuli taas todella vetistä valkovuotoa jossa oli vähän veriviiruja seassa. Kipitin autotalliin jossa mies oli tekemässä remonttihommia ja sanoin että kannattaa alkaa tulla sisälle syömään ja pesulle, ens yönä taidetaan lähteä. Aloin itekkin siinä syömään ja mies tuli myös kohta sisälle syömään ja teki jo varuilta eväsleivät jääkaappiin. Laitettiin vielä sauna lämpiämään. Jomotusta vaan oli ja oli mutta ei mitään kivuliasta edelleenkään ja välillä vuodon seassa tuli veriviiruja ja välillä ei. Käytiin saunassa ja olo oli edelleen ihan siedettävä. Saunan päälle pötköttelin sohvalla ja mies kävi vielä hetken aikaa tallissa. Taisin jo lämpötyynyä lämmitellä ja selän puolella pitää mutta ei mitään kivuliasta. Soitin synnärille ja se perinteinen ohje, kotona niin pitkään kun pystyy. Ehkä noin klo.23 aikoihin mentiin nukkumaan että jos se lähtö tulee ni saa edes hetken nukutuks. Mies nukahti heti ja mää valvoin ku jomotus alko tuntua ahistavalta. Herätin miehen jossaki välissä että auttas mua nukahtaa mut pah, sehä nukahti taas ite kuorsaa! Joskus puoli yhen jälkeen taisin nukahtaa hetkeksi, ehkä kymmeneksi minuutiksi, kunnes heräsin jo oikeesti kipeään supistukseen! Otin 1g panadolin ja yritin nukkua mutta ei siitä mitään tullu! Herätin miehen että alkaa tehä kipeetä, mies ehotti että lähettäs jo ajeleen, matkohin kuitenki menee melkein tunti, mutta totesin lähteväni kuumaan suihkuun. Olin suihkussa ehkä 20 minuuttia ja se ehkä vähän hellitti mutta olo alkoi olla tukala! Supistukset alko siis heti ja yhtäkkiä tulla kivuliana ja 3-5minuutin välein! Kävelin tuskissani ympäri taloa ja koitin keikkua jumppapallon päällä mikä oli kyllä iha hiton inhottavaa! Kävin herättää miehen että nousee kahvin keittoon, kohta lähetään. Aloin pukea ja kattoa sairaalakassiin viimeset kamat. Lähettiin ajelee synnärille klo. 1.50. Mies ajeli rajoitusten mukaan kunnes tiuskasin että polkasee kaasua, oon kipiä! Supistukset tuli koko matkan tosi kipeinä ja 2 minuutin välein. Kestoltaan 40-60 sekuntia. Perillä oltiin joskus klo. 2.30 ja kätilö tutki heti kohdunsuun tilanteen, auki 4cm ja käyrille. Kätilö kehotti miestä siirtään autoo siinä vaiheessa pois oven edestä parkkipaikalle. Sillä välin sain peräruiskeen, kätilö itse kysyi halusinko ja halusin, niinkö olin suunnitellutki. Peräruiskeen jälkeen vietin ehkä 5 minuuttia vessassa ja sen jälkeen siirryttiin synnytyssaliin. Olo oli jo tukala, supistukset tuli tosi tiheään kipeinä eikä oloa helpottanut mikään. Tässä vaiheessa tais vaihtua kätilö, herttainen vanhempi täti mutta vähän höperö. Yritin haahuilla huonetta ympäri ja halailla miestä mutta pah, kipu oli sietämätön. Kävin vielä kerran vessassa jolloin tyhjeni loputki suolesta. Kipua, kipua kipua... Kutsuin kätilön ja sain ilokaasun. Tais jo silloin tarjota epiduraalia mutten halunnu koska haaveilin etten sitä ottais. En osannu käyttää ilokaasua, kipu tuntu jatkuvalta joten oli tosi vaikea yrittää hengitellä sitä oikeeseen aikaan, sain vaan huonon olon. Niinä muutamina kertoina ku osasin sitä ilokaasua hengitellä, se vei supistuksilta pahimman huipun. Tämän jälkeen mun muistikuvat muuttuu aika hatariksi, niin miehenki ku yritin kysellä että mitä tapahtu missäki vaiheessa. Kutsuin kätilön ja pyysin epiduraalia. Ei mitään käsitystä miten pitkään tästä meni että sain sen. Sen muistan että kätilö kilautti anestesia lääkärille toisen kerran että missä hää viipyy. Sitten taidettiin yrittää laittaa kanyylia ja höperö kätilö lävisti sen suonen! Toiseen suoneen se sai sen laitettua "oikein". Enkä muista olinko sen 5cm auki ennen vai jälkeen epiduraalin. Joka tapauksessa, ku anestesialääkäri tuli, pieni pelko hiipi perseeseen ku kuulin että tyyppi oliki ulkomaalainen. En oo rasisti, mulla vaan ei ollu kovin suurta luottoa hoituuko homma ihan niinkö pitäis. Epiduraalin laitto oli inhottavaa ja kipeetä. Uikutin ja puristin miehen kättä ja kätilö silitteli mun jalkaa, hyi helvetti mikä paineen tunne!!!!! Kätilö jo kysyi että tekeekö se nuin kipeetä ja vastasin että paineen tunne selässä oli aivan kamala! Mutta epiduraali helpotti oloa paljon! En ois pärjänny ilman. Ainiin, koko aikana käyrät ei piirtyneet ollenkaan! Ei vauvan syke eikä mun supistukset, siinä vehkeessä oli jotain vikaa! Ja pissatti, ja katetroitiin. Jossaki vaiheessa aloin saamaan oksitosiinia että avautuminen nopeutus. Vähä ennen klo. 6 puhkastiin kalvot että saadaan vauvan päähän anturi mittaamaan sykettä kun niitä ei piirtyny siis ollenkaan. Olin aivan taju kankaalla, ei mulla juurikaan muistikuvia oo mistään. Pyysin toisen kerran kätilöä katetroimaan ku pissa hätä tuntu olevan kova mutta sanoi että ei tartte ku edelliselläkään kerralla ei tullu paljoa pissaa. Muistaakseni klo.7 vaihtu taas kätilö ja sen seurassa oli kätilöopiskelija. Tämä kätilö oli mukava, mutta topakka ja opiskelija oli jotenkin tosi rauhoittava. Samantien pyysin näiltä sitä katetrointia ja tättärää, pissaa tuliki mahtavat 500ml!! Ihmekkös tuo jos vähä pissatti! Siinäpä sitten ooteltiin jotain tapahtuvaks. Kohdunsuun tilanteenha ne tutki mutta ei mitään muistikuvaa mikä tilanne oli sillon. Vauva oli tosi alhaalla. Oksitosiinia nostettiin että ponnistusvaihekki helpottuis. Sitten alettiin noin klo.9 ponnistelee vähä niinkö malliks että saadaan vauvaa laskeutuu vielä alemmas. Ja täysin auki, vähä tais olla reunaa jäljellä mut sittenpä alettiinki ponnistelee aktiivisesti, se tuntu tosi vaikeelta aluks ku ei jotenki tienny mitä sitä ponnistaa. Ja mun pylly nousi koko ajan siitä sängystä, se oli joku pakko liike josta huomauteltiin koko ajan. Mä muistan kattoneeni vaan kelloa ja ajattelin että perkele, taas menny yks kymmenen minuuttia eikä vauva ees oo ulkona! Lopulta lopetin sen kellon vahtaamisen, iski epätoivo ettei tää synny ikinä. Olin väsyny ja hitto se tosiaan tuntu että perseestäkö se tuleeki! Ponnistusvaihe tuntu tolkuttoman pitkältä ja valitin koko ajan etten enää jaksa. Kätilö tsemppas tosi hyvin, yhen tunnin se kylläki vaan hoki että loistavaa, loistavaa, kohta syntyy, vähän vielä. Sitten vihdoinki se pikkunen tulla tupsahti maailmaan! Äiti oli niin katkipoikki ettei oikeen tajunnu koko vauvaa eikä muutenkaa koko tilannetta. Muutaman kyyneleen taisin tiputtaa, mies meillä oli se joka volisi enempi. Napanuora oli kuulemma melko lyhyt, mittaa en tiijä. Asteen repeämä, tulikohan neljä tikkiä. Gynekologi kutsuttiin tarkistamaan tilanne kun tuli tunne että peräsuolessa on jotain ylimääräistä mutta turvotus oli vain niin hurjaa että se aiheutti sen tunteen. Vauvan syntymä ph oli vähä alhainen jonka seurauksena jouduttiin sokeriseurantaan. Elikkäs meidän täydellinen pieni poika syntyi 30.5.2014 klo.10.36 Apgar 9/9/9

Aika kultaa muistot, synnytys ei tunnu enää läheskään niin kamalalta, eikä se kamala ollutkaan. Synnytys kesti 9h50min ja ponnistusvaihe 1h16min.
Ihan suunnattomasti mua harmittaa että en tuon synnytyksen kulkua juurikaan muista ja se mun reaktio syntyneeseen vauvaan, kun en siis oikein osannu reagoida mitenkään.
 
Kai mäkin yritän jotain kertoa :)

Lauantaina 31.05 Aloin itse aistimaan, että nyt on jotain tekeillä, mutta koska yliaikaa oli menty olin pessimistisellä kannalla asiaan.. Aamulla kävin normaalisti tunnin jumpan&lenkin. Outo olo, mutta jaksoin kun ennenki. Kotona lepäilin ja bongailin pari supistusta, mitä mulla ei oo ennen ollu lähes yhtää varsinkaan keskellä päivää. Lähdin kaverin kanssa kaupoille ja supistukset jatku. Niitä tuli sillon tällön ei vielä säännöllisesti. Illalla tulin kotiin ja tokasin miehelle, että etkai oo sopinu huomiselle menoja. Sillä nyt on eka kerta, kun mä ite veikkaan, että kohta mennään :)

Su 01.06 En ollut nukkunu kokoyönä supistuksia oli tullut 19.00-09.00 säännöllisesti 5-10min välein. Ne ei ollu tarpeeksi napakoita, että olisin ensisynnyttäjänä lähteny vielä. Sit ne loppukun seinään. Voihan v!! Noo. Kinusin mieheltä vähän seksiä, että jotain alkais tapahtuu :) -sehän autto! Limatulppa lähti! Ja supistukset tuli takas. Käytiin miehen kanssa kävelyllä päivällä ja mä menin saunaan puskuttaan. Supistukset tuli 10min välein säännöllisesti. 5? Iltapäivällä miehen käskystä lähdettiin synnärille, edelleen 10min väliä, mutta nyt teki pirun kipeetä! Synnärillä otettiin käyrille ja katsottiin tilanne ---> kanava kadonnu, 1, 5cm auki. Mä ajattelin siinä vaiheessa,että moro kotio takas. Mutta kätilö anto mulle huoneen äitipolin puolelta ja jäin seurantaa, koska musta näki, että en pärjää kotona enää kivun kanssa. Siellä huoneessa menikin sit se yö.. edelleen 10min välein ja pitkiä kipeitä supistuksia, mutta mitään edistystä ei tapahdu! Kipupiikeistä ei ollu mitää hyötyä. Kävin suihkussa, oli geelityynyt. Mikään ei auta!

Ma 02.06 Aamulla kätilö tuli siihen tulokseen, että antaa mulle supistusten estolääkettä ja jtn droppia, että saan nukuttua, koska olin valvonut jtn 48h? Niin enhän mää kohta jaksa edes synnyttää. Se autto,sain nukuttua kokonaiset 2,5h. Kun lähdin liikkeelle supistukset alko tuleen takas, mutta voin kertoa se 2,5h olikun taivas! Katottiin tilanne-jos lepo ois auttanu. 2cm auki. Hitto jee! 2 pvän kärvistelyt ja tämä on edistys. Kätilö päätti kuitenki laittaa mut saliin, että saisin parempaa kivunlievitystä.

Klo 11.30 alotettiin ilokaasu+tens+keinutuoli, supistusväli edelleen 10min. Se aika oli yhtä helvettiä, mä en tiennyt, että ihmistä voi ees sattua niin paljon. Kivunlievitys oli ihan ok, mutta ei se juuri auttanu.

Klo 14 maissa kalvot puhkaistiin, lapsivesi kertoi, että poika oli päässy siihen kakkii, mutta sydänkäyrä oli kokoajan hyvää, joten ei syytä huoleen

Klo 15.30 supistukset tiheni eikä enää välistä hajua-niitä tuli kokoajan. klo 17.00 pääsin taivaaseen ja sain epiduraalin. Olin silloin 4cm auki. Sit loppu menikin melkei ku elokuvissa. :) Kattelin näytöltä kuinka supistaa, mutta mitään ei tunnu, supistuksia tuli usein ja hyvin, kun mulla oli tietty se oksitoonitippa vauhdittaa tahtia. Tätä kesti kuitenki klo 23 asti illalla ilman edistystä, mutta samapa se mulle, kun kipua ei tuntunut (kyllähän elokuvissaki on juonen käänteitä :wink ) ainoo oli se, ettei saanu juoda/syödä. Hei se pirun mehulasi siinä pöydällä! !! MÄÄ HALUUUN. Sillä jos ei ala tapahtuu, niin leikkaussali kutsuu. No 23 jälkeen lääkäri tuli kattoo tilanteen, aletaanko ultraa ja miettii leikkaussalia vai aletaanko ponnistaa.. Reipas 9cm auki ja pikkureuna jäljellä-kohta synnytetään!! Kätilö seuraili tilannetta, pojan pää alko lähestyy. . Piti kertoa ku tulee tarve ponnistaa, tässä vaiheessa minä (viisas) hei se kohdunkaulan puudutus, mitä olin pyytänyt jo saliin tullessa. Eihän sellaista ny enää- kohta ponnistetaan. Iski siinä vaiheessa panikki. -Kohta sattuu! Epiduraali siis onneks vaikutti edelleen. Ääh. 23min tosi rauhallisesti ponnistusta, keskityin asiaan ja hengittämiseen. Kätilö oli myös ihanan tyyni :) Klo 01.21 poika tuli maailmaan ja äiti sai pari tikkiä sekä mustelman, jotka on pirun kipeitä! !

Pitkä alku, onnellinen loppu ♡♡♡
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top