Synnytyskertomukset <3

Jospa sitä kirjottais oman kertomuksensa :) Toivottavasti ei tuu liian pitkää.....

Maanantaina aamulla heräsin seittemän aikaa vessaan ja könysin sitten takaisin sänkyyn. Vatsaa väänsi eikä uni enää tullut. Mies heräsi ja sano et koita nyt vaan nukkua, ties vaikka se tänään syntyy ni jaksat :)
Noh, en saanu unta vaikka yritin. Kattelin sitten telkkaa ja neuloin vauvalle aloittamani pipon loppuun. Vatsaa väänsi oudosti ja kävinkin varmaan neljä kertaa kunnon tyhjennyksellä.
Vähän ennen kymmentä tajusin mistä vatsavaivat johtuivat....
Muahan supisteli!
Rupesin kellottelemaan ja ne oli aikalailla 10 minuutin välein tulevia.
Jatkoin löhöilyä, telkkailua ja neulomista enkä vahingossakaan herättäny miestäni, ei vielä tuntunu siltä enkä halunnu aiheuttaa toiselle mitään paniikkia tai mitään :D
Vähän jälkeen 11 mies heräs ja kysy et sainko nukuttua vielä, sanoin vaan et en koska nyt niitä tulee... supistuksia.... kymmentä minuuttia....
Mies nousi ja "patisti" mua syömään että sitten jaksan... Samalla sitten molemmat ravattiin siellä vessassa kun raukalla meni kanssa maha sekaisin :)
En halunnut mitään hoppua mutta noin puoli kahden aikaan sanoin et nyt voitais lähteä, alko tehdä niin kipeää ja väli oli viidessä minuutissa.

Sairaalaan saavuttiin ja vähän aikaa jouduttiin oottamaan aulassa ennen kuin mut laitettiin käyrille hieman ennen klo 14:sta. Siinä makailtiin puol tuntia ja sit sisätutkimus - 5cm auki!
Siitä siirryttiinki sitten synnytyssaliin ja supistukset oli kovia ja noin tunnin päästä sain epiduraalin, joka tehos mainiosti :)
Samalla siinä multa puhkastiin kalvot ja olin 6 cm auki.
Eteneminen alko vähän hidastumaan ja mulle laitettiinki sitten tippa ja supistuksia lisäävää ainetta. Ei vielä tuntunu ponnistuksen tarvetta ja tipassa olevaa annosta lisättiinki sitten.
Siitä parikymmentä minuuttia olin 10 cm auki ja kymmenisen minuutin päästä olinki jo valmis ponnistamaan.
Ponnistusvaihe alkoi 18.15 ja oli se aika pusertamista. Aloitettiin kyljeltään  ja vähän ajan päästä siirryttiin puoli-istuvaan asentoon. Avuksi tuli toinen kätilö ja lopulta olinki jalat vasten kätilöiden kylkiä ja ankarasti ponnistamassa. 18.38 pieni pirpana pullahti ulos ja jälkeiset 7 minuuttia sen jälkeen.

Mulle tehtiin pieni eppari ja emättimeen sisälle tuli pitkä ja tooosi vuotava repeämä ilmeisesti vauvan päässä olleesta anturista.
Eipä sitten mun paikkaaminen onnistunut siinä, lääkäri suositteli et on parempi mulle että mennään leikkaussaliin ja näin tehtiin noin tunnin päästä synnytyksestä. Isi ja vauva jäivät saliin vielä hetkeksi kunnes isin piti lähteä kotiin ja vauva vietiin osastolle.
Mut paikattiin spinaalipuudutuksessa ja siinä kestikin 52 minuuttia ja olin sitten heräämössä pari tuntia. Itketti vaan koko ajan ku joutu olemaan yksin....
23.45 mut siirrettiin osastolle (vaikka yks lääkäri pelotteli että mut pidetään yö heräämössä, ei kukaan siirrä yöllä) ja sainkin sitten tavarani, syömistä ja vauvani.
Vauva tosin vietti kaksi ekaa yötä hoitsujen hoivassa, kävi vaan syömässä kun ei mulla ollu mitään mahdollisuutta nousta mihinkään kipeiden paikkojen ja yli litran verenhukan takia.
Tiistaina mut pistettiin tiputukseen ja sain litran paikkaavaa verta ja tiistaina alkuillasta nousinki sängystä ekaa kertaa mutta olo oli tosi heikko.
Mutta sitten alko jo elämä voittamaan ja perjantaina päästiinki sitten kotiin :)

Synnytyksen kesto
I.vaihe 8h15min
II.vaihe 23min
III.vaihe 7min
 
Pikaisesti kirjoittelen omasta synnytyksestä nyt, kun tyttö vielä unten mailla ja mies omilla menoillaan. Tämä kertomus on viipynyt, koska synnytys on suurelta osin itsellekin hämärän peitossa - olin todella, todella kipeä ja lisäksi synnytyksen jälkeiset vauvan vaikeudet on vieneet ajatukset ihan muualle... Anteeksi siis viivytys. Kertomuksessa on ihan takuulla aukkoja, älkää pahastuko, kirjoitan kyllä kaiken mikä on itsellenikin tiedossa :) Tarinasta tulee pitkä, mutta niin oli synnytyskin.

Kaikki alkoi 5.9. maanantaina rv 37+6 aamuyöstä n. klo 01:00, kun lapsivedet hulahtivat housuun. Vettä tuli tolkuttomasti. Vettä lorahteli kunnolla pitkin päivää, puolenpäivän jälkeen lähdettiin synnärille sairaalakassi olalla. Supistukset olivat todella epäsäännöllisiä ja ponnettomia. Synnytysvastaanotossa suoraan käyrille, johon piirtyi muutama supistus. Olin sormelle auki, kanavaa oli muistaakseni jonkin verran jäljellä. Osastolle mars ja lääkärin päätöksen mukaisesti alkuillasta 25mg Cytotecia suun kautta. Supistuksia tuli edelleen vähän epämääräisesti, olivat napakampia mutta eivät saaneet yhtään mitään aikaan. Kovasti ravattiin miehen kanssa ympäri sairaalaa. Illaksi oli lääkäri luvannut toisen 25mg Cytoa. Mies lähti kotiin nukkumaan, lupasin soitella kun jotain tapahtuu. Mitään ei tapahtunut. Kätilöopiskelija (!) tuli sanomaan illalla klo 21, ettei hän nyt annakaan sitä luvattua Cytotecia enää, "kun noin kivasti supistelee". Mulla oli tottakai hirveä huoli vauvasta, joka ilman vesiä oli masussa, ja yritin selitellä, että olin supistellut samaan malliin kipeästi jo useamman viikon plus että mitään ei ollut tämä ensimmäinenkään Cyto saanut aikaan. Ei vaikutusta. Itkin turhautuneisuuttani sen yön, kun supistukset laantuivat ja lopulta loppuivat kokonaan. Mikä pettymys! No, sitten uuteen päivään. Aamulla tuplaten Cytoa eli 50 mg. Iltapäivällä toinen mokoma. Jo alkoi tapahtua. Supistuksista tuli AIVAN KAMALIA. Niillä ei ollut juuri minkäänlaista väliä ja koko supistus oli yhtä tuskaa. Ainoa apu tässä vaiheessa oli fysiopallo ja illemmalla saatiin avuksi kaulin, joka täytettiin tulikuumalla vedellä ja sillä sitten mies kaulitsi mun alaselkää, joka oli aivan tulessa. Mulla ei ole tuosta illasta ja yöstä ennen saliin menoa hirveästi muistikuvia. Sen muistan, että mitään ei kohdunsuulla oikein tapahtunut, koska olin niin kipeä, etten pystynyt yhtään rentoutumaan. Kivunlievitystä en huolinut. Illalla johonkin aikaan otin peräruiskeen. Oksentelin, supistukset olivat viedä tajun. Puolen yön aikaan en enää yksinkertaisesti jaksanut, oli pakko saada jotain apua jostain. Yökätilö ei muuta keksinyt kuin laittaa meidän saliin. Oltiin sentti auki, kanava sentään muistaakseni hävinnyt. Saliin saavuttiin 00:55. Kahden jälkeen sain epiduraalin. Jossain vaiheessa laitettiin oksitosiinitippa, samoin antibioottitippa. Epiduraali oli taivaallinen helpotus, sain nukuttua hetken aamuyöstä, samoin mies. Mulle nousi yön aikana kova kuume. Kuuden aikoihin olin vasta 3cm auki ja kipu alkoi taas. Pärjäilin pallolla istuskellen, mies hieroi. Palelin ihan tolkuttomasti. Pahimmillaan kuume oli melkein 40 astetta, olin ihan pihalla, höpisin kuulemma omiani. Aamuseitsemän jälkeen alkoi painaa todella tuskaisesti takapuoleen. Kätilö oli sitä mieltä, että pudendaali voisi auttaa. Sain sen kahdeksan jälkeen. Puudutus ei tuntunut missään. Kivut siis jatkuivat, olin tässä vaiheessa 5cm auki. Kuume oli pahimmillaan klo 9, sain koko salissaoloajan suoraan suoneen kuumetta alentavaa lääkettä, mutta kuume laski lopulta vasta synnytyksen jälkeen. Yhdeksän jälkeen alkoi tuntua, että tekee mieli ponnistaa. Klo 10 olin 6-7cm auki. Kivut oli todella järkyttävät. Loput sentit aukesin todella nopeasti, ja 10:20 sain alkaa ponnistaa. Ponnistin kylkiasennossa, vaikka suunnitelmissa oli pysyä poissa sängystä. Vointi oli kuitenkin sellainen, että sängyllä oli parempi olla. Ponnistus oli koko synnytyksen helpoin vaihe eikä se sattunut. Vauvalla oli pinni päässä ja sydänäänet laskivat radikaalisti ponnistaessa. Jos olisin siis ollut jakkaralla, olisin kuitenkin joutunut siitä sydänäänten laskun takia pois. Kätilö öljyili paikkoja Ceridalilla, mies piti kädestä kiinni ja tsemppasi. Lopulta mies sai soittaa kelloa ja paikalle saapui toinen kätilö. Ponnistin minkä jaksoin ja kätilöt arpoivat, tekevätkö epparin. Lopulta parinkymmenen minuutin ponnistuksen tuloksena syntyi pikkuinen tyttö klo 10:43, epparia ei tarvittu ja sain vain kaksi pinnallista limakalvorepeämää, joita ei tikattu. Tytöllä oli napanuora kertaalleen kaulan ympäri. Lapsi ei huutanut, hän oli sininen ja veltto. Kätilöt tekivät kovasti töitä herätellessään vauvaa. Itse olin ihan sokissa tietysti. Lopulta kovan herättelyn tuloksena tytöstä saatiin pientä vikinää. Isä ei saanut edes leikata napanuoraa, kun vanhemman kätilön mielestä siihen ei ollut aikaa. Tyttöä käytettiin rinnalla pieni hetkonen, jonka jälkeen häntä vietiin juoksujalkaa vastasyntyneiden teholle hengitysvaikeuksien vuoksi. Pisteitä tyttö sai minuutin iässä 4 ja viiden minuutin iässä 8. Salissa tyttö vain punnittiin (3350 g), pituutta ei ollut aikaa ottaa. (Pituus otettiin myöhemmin teho-osastolla muistaakseni 3 vrk:n iässä, 47,5cm.) Synnytyksen kokonaiskesto papereiden mukaan lähes 20 h. Ilman vesiä tyttö oli kohdussa melkein 2 ja puoli vuorokautta! Itse kotiuduin seuraavana päivänä omasta vaatimuksestani, tyttö oli melkein viikon tehohoidossa vakavan yleisinfektion vuoksi, jonka sai koska oli liian pitkään masussa ilman vesiä. Voitte uskoa, että aion selvitellä tapahtumia tarkemmin, kunhan arki normalisoituu. Esimerkiksi antibiootit pitäisi tällaisessa tilanteessa aloittaa mun käsityksen mukaan jo paljon aikaisemmassa vaiheessa juurikin tuon infektioriskin takia.

I vaihe: 19 h 20 min.
II vaihe: 23 min.
III vaihe: 7 min.
Verenhukka: 150 ml.
Vauriot: 2 pinnallista limakalvorepeämää, ei tikkejä.
Istukan paino: 750 g.

Pahoittelut pitkästä postauksesta.
 
porvoon sairaalaan sisälle tarkkailuun to 25.8 raskausmyrkytysvaaran takia. perjantaina puolen yön aikaan kova ylävatsakipu ja kätilön painostuksesta ambulanssilla kiireellä naisten klinikalle, lääkäri olisi halunnu tehä sektion porvoossa. naistenklinikalla heti ultraan, neiti onneksi virkeenä ja liikkuvainen, joskin lääkärin mukaan pienikokonen. kaks senttiä auki ja lääkäri päätti sitte sormineen vähän avittaa tilannetta, hetken päästä meni lapsivedet, ei muuta vaikutusta. aamulla synnytyssaliin, jossa ajatuksena käynnistää synnytys tipan avulla. reilu kolme tuntia meni siinä odotellessa, eikä supistuksen supistusta. epiduraali laitettiin kans valmiiks mahdollista kivunlievitystä tai hätäsektiota varten. sitte vihdoin iltapäivällä päätettiin että sektio tehdään ja leikkaussaliin pääsin kuuden aikaan illalla. salissa anestesialääkäri sitte hiffaski, ettei epiduraalia voidakkaan käyttää koska sitä kautta ei oo laitettu esikipulääkitystä eli sit oli pakko laittaa spinaali... leikkaus suju onneks hyvin ja neiti näki päivän valon klo 18.37. neiti tosi terhakka ja hyvä kuntonen, sai keskosena jopa 9 pistettäki. äiti salista sitte heräämöön.

ja siitä se painajainen sitte alko...

virtsan tulo loppu ja munuaisten toiminta lakkasi kokonaan ja maksan toiminnassa ongelmia. mulle laitettiin heti alussa diapamia suoneen, joten olo aika tokkurainen. lääkäreitä pyöri ympärillä ja paljon kuiskailtiin. huomasin heti, että nyt ei oo kaikki kunnossa, kun yrittävät pitää mua pimennossa. puudutus ei meinannu mennä millään ohi, jalat oli pelkkää spagettia, ei mitää tuntoa. diagnoosia ei heti keksitty ja siks monta lääkäriä pyöri ympärillä. nefrologi onneks sitte saatiin paikalle joka ilmeisesti suomen huippu ja se osas sanoo, että kyse on sellasesta syndroomasta kuin hellp. tilanne oli sen verran paha, että siirrettiin teholle. turposin ku ilmapallo, koska kaikki nesteet jäi kroppaan. silmät muurautu lähes umpeen ja silmämunat turpos pingispallon kokosiks, koko kroppa muutenki ihan pingottunu turvotuksesta. kaulan kautta laitettiin kanyylit sisään josta hoitona plasman vaihto. kaikki plasma vaihdettiin kerran päivässä seittemän päivän ajan, lisäks tehtiin kolme kertaa nesteen poisto dialyysillä. teho-osastolla olin kolme päivää jonka jälkeen siirrettiin osastolle. hiljalleen alko elämä voittaa ja hoidot tehoamaan. sairaalassa vietin kolme viikkoa. ennen äidit kuulema poikkeuksetta kuolin tähän, eikä ilmeisesti ollu mullakaan kaukana.

nyt oon kotona toipumassa. vieläkin näkö heikohko ja kunto surkee. jaksan kävellä max 50 metriä ja sitte meinaaki jo mennä taju.. onneks on upeita ihmisiä ympärillä jotka on ollu apuna pikkuneidin hoidon kanssa, kun isi joutu menemään jo töihin. isi onki joutunu aikamoiseen kouluun, kun on joutunu olemaan yksin vastuussa pikkusesta ensimmäiset kolme viikkoa. mutta ei mitään niin huonoa, etteikö jotain hyvääki, isille ja neidille on kyllä kehittyny ihan ainutlaatusen upee suhde tona aikana.

tällänen syndrooma kuulema tulee noin yhessä raskaudessa tuhannesta, joskin yleensä ei ihan näin rajuna. saattaa uusiutua myöhemmissä raskauksissa, joten en voi enää tehdä lisää lapsia. onneksi olikin suunnitelmissa vain tämä yksi.

elämä voittaa ja neiti on ihanaaki ihanampi. kasvaa hurjalla vauhdilla. nyt kuukauden ikäsenä painoaki. saatu kertymään jo 2665grammaa. <3



 
teeta
sinull on kyllä ollut todella rankka reissu takana! :( mutta onneksi oot jo parempaan päin ja neitikin terve! <3 paljon nyt viel paranemisia ja voimia jotta saat itsesi kuntoon<3
 
Tässä synnykseni kulkua:
23.9 klo 22 alkoivat supistukset heti 5 min välein ja kestivät 30-40 sek. Kävelin ympäri taloa joka auttoi hyvin kunnes n. klo 01.45 herätin mieheni ja sanoin ,et nyt lähdetään ,supistukset alkaa jo tuntua liian kipeiltä. Olin koko ajan odottanut,et vedet menee ja sit vasta lähdetään... Sairaalaan saavuttiin klo 02.30 ja  sanoin miehelle et kotiin en kyllä enää lähde .
Käyrillä olin 20 min ja olin auki 4 cm eli synnytyssaliin siis. Ammeessa olin tunnin eli n klo 04.00 asti. Sitten pyysin jotain, mikä vaikuttaa nopeiten. Klo 04.15 lääkäri tuli laittamaan kohdunkaulanpuudutteen joka ei muuten sattunut ollenkaan. Olin 7 cm auki. Kivut loppu melkein heti,ainoastaan tunsi painetta alapäässä supistaessa. Sitten ei menny kauaan kun alkoi ponnistuttaa ja vedet meni vasta tässä vaiheessa!! Poika syntyi klo 4.52  7 min ponnistuksen jälkeen  ! 3880g ja 50 cm, pää 35,5 cm, pisteet 9,9,9 . Väristä vähensivät.
Synnytys oli helppo!! Enpä uskonut et, vois näin "helpolla" päästä. Tikkejä ei tarvittu ollenkaan. Istukka painoi 450g, joka oli kätilön mielestä vähän. Ihmetteli monesti sitä ja et on vauva kasvanu noinkin isoksi sen kokosella istukalla.
Sanoivat, et jos vielä teen lapsia, kannattaa tulla hyvissä ajoin sairaalaan,saattaa meinaan syntyä nopeesti jos vedet menee kotona.. En ollu ajatellutkaan tekeväni enempää lapsia,ikä tulee vastaan ... Mutta ehkä nää hormoonit saa pään sekasin ja toi helppo synnytys, tekisin vielä lisää..... No ,36 vuotta täyttäneenä täytyy olla tyytyväinen, et sai vielä tämän terveen pojan. IHANAA!!!
Nyt ollaan jo kotona .
 
Koitan kirjoittaa omaa kertomustani. Katsotaan kuinka pitkälle pääsen tässä. Jos jää kesken niin lähetän ja jatkan toisella kertaa. Niin ja kirjoitan ulkomuistin varassa kun terkka vei varsinaisen kertomuksen ja neuvolakortin, mutta korjataan virheitä myöhemmin. Ja upsista tästä tuli vähän pitkä. Eli...
Menin tiistaina laskettuna aikana ensin äitipolille, toivoen että odotus saisi jotain käännöstä. Olo alkoi olemaan jo melkoisen tukala. Radin takia oli varattu kontrolliaika. Tai siis ensin radin vuoksi painoa seurattiin ja sitten pienen kasvun vuoksi.

Polilla todettiin että lapsvesi oli käymässä vähiin, tarkkaa kokoa ei saatu. Joten ei ollut tietoa että onko vaavi kasvanut lainkaan edellisesta reippaan viikon takaisesta käynnistä. Ei kun osastolle käynnistykseen. Ennen käynnistystä he testasivat oksitosiinitipalla että vauva kestää lääkkeellisen käynnistämisen tabletein. Testi näytti aika hyvää, ja tuumattiin että seuraavana aamuna aloitetaan. Olin osastolla yön seurannassa, käyrää otettiin aina välillä, yleensä ne olivat hyviä. Aamupäivällä lääkäri teki tutkimuksen ja totesi että vanhan kaavan mukaan aloitetaan käynnistys, lapsen pää liikkuu vielä melko korkealla. Lääkkeitä oli tarkoitus ottaa 3 x vrk. Sain ekan aamupäivällä ja sykkeen seuranta ei mennyt ihan putkeen, vaavilla oli vähän liian hauskaa. Sykkeet oli paikoin 180 perustaso 170. Seuraava seuranta toi pari laskua, joten en saanut silloinkaan jatkoa, vain lonkat kipeäksi makaamisesta käyrillä. Hoitaja passitti mut lääkärille sen iltakierrolla. Lääkäri tutki ja tuumasi että olen noin kahdelle sormelle auki, mutta kaula on vielä kokonaan jäljellä. Hän laittaa ballongin, eli sellaisen pallon jota laajennetaan kohdunkaulan sisällä vedellä, ei kuulosta kovin hauskalta, eikä tuntunutkaan kyllä. Oiskohan kello ollut jotain 6 maissa illalla. Kärvistelin ja pyysin hoitajalta Panadolia, sainkin tietenkin. Se vähän teki oloa mukavammaksi. Sain samalla unilääkkeen, mutta vähän ennen kymmenen uutisia, kun muut rupesivat osastolla nukkumaan tuli sellanen levoton olo. En uskaltanut ottaa unilääkettä. Supisti, eikä oikein osannut maata paikoillaan. Lähdin mittaamaan käytäviä, mittasin käytävää useamman kerran. Supistukset olivat melkein säännöllisiä siitä asti. Yhdentoista maissa kyselin hoitajalta että missä vaiheessa kannattaisi tehdä jotain muuta kuin kävellä, alkoi puhalluttaa jo ihan kiitettävästi. Väli vaihteli 4 ja 7 minuutin välillä. Hoitaja laittoi mut käyrälle käytävälle keinutuoliin ja tutki sen jälkeen. Olin jo reippaasti 3 sormelle auki ballonki tippui tutkittaessa. Soitin mieheni paikalle ja kätilö haki minut saliin.

Menin ensin suihkuun, mutta ei siellä tarjentunut kauaa olla, halusin altaaseen. Pääsin käyrille altaaseen menoa varten, kun mieskin saapui paikalle. Altaassa mies "vahti" vieressä ja toi juotavaa. Siellä olikin hyvä olla jonkin aikaa. Olin tässä vaiheessa 6-7 cm auki ja tuntui olin altaassa niin pitkään kun se tuntui hyvältä. Tämän jälkeen siirryin jumppapallon päälle ja nojailin säkkituoliin joka oli sängyn päällä. Imin ilokaasua minkä pystyin, välillä oli oksettava olo ja välillä nauratti, mutta sekin auttoi jonkin aikaa. Mutta supistukset laimenivat.  Väli oli ollut 4 minuutissa jo pitkään mutta alkoi olemaan 7-8 minuuttia. Mulla laitettiin tippa auttamaan vauhtia, ja ilokaasun teho alkoi hiipumaan. Sain kohdunkaulan puudutteen, kalvot puhkaistiin. Minulta kysyttiin lupa tähän, olin otettu. Niin ja vaaville laitettiin samalla se antenni päähän. Vähän tämän jälkeen tuli järkyttävä ponnistamisen tarve. Olin noin 7-8 cm auki ja suu oli vielä taittunut jotenkin hassusti. Puudute uusittiin noin tunnin päästä, jolloin olin 8 cm auki. Vielä kaksi supistusta ja kaikki reunat hävisivät. Ulkomuistista muistelen että ponnistusvaihe olisi kestänyt 5 min, jälkeiset 3 min. Kolme tikkiä pieniä repeämiä ulko- ja sisäpuolelle.
 
Kamala reissu sulla takana Teeta, kauheesti voimia sulle ja vaaville ja miehelles, onneks olet hengissä ja pikkuhiljaa kuitenkin toipumassa!!
 
Teetalle kovasti tsemppiä! Hurja kokemus. Mahtavaa, että miehesi on ollut vauvan kanssa. Onnea teille molemmille paljon!
 
Aika hurja on juu Teeta tuo sun kertomus! Ihan kylmät väreet virtas ja puistatti kun luin. Loppu hyvin, kaikki hyvin! Tsemppiä ja onnea <3
 

Tässä tulee meidän 'Nökön' synnytyskertomus ♥

21.09 RV 40+5 noin klo 11 ollaan tekemässä lähtöä Ikeaan ja Jumboon ostoksille. Menen käymään vielä vessassa ja pyyhkiessäni huomaan, että paperiin tulee veristä limaa. Samantien alkaa lievä särky mahassa. Mietitään uskalletaanko lähteä, mutta ajatellaan sitten että eihän tuo vielä välttämättä tarkottaisi että mitään tapahtuu moneen päivään. "Menkkasärky" jatkuu koko päivän ja aina vessassa käydessä paperiin tulee veristä limaa. Kun ajellaan takaisin kotiin päin kysyn mieheltä josko mentäis miehen porukoille yöksi jos jotain vaikka sattuiskin tapahtumaan.
Siinä illalla käydään sitten rauhaksiin saunassa, laitetaan Jemina nukkumaan ja katsellaan telkkaria.
N. klo 23 tuntuu ensimmäinen lievä supistus. En kuitenkaan osaa aavistaa että se olis menoa nyt.

22.09.2011 RV 40+6 N. klo 00 mennään sänkyyn ja soitan äitille, että muutamia hassuja supistuksia on ollut. Siinä samalla kun äitin kanssa juttelen niin tuleekin paljon voimakkaampi supistus, mahasta kuuluu "naps" ja lapsivedet lorahtaa. Äitille sanon vaan, että nyt tais mennä lapsivedet että soitellaan myöhemmin ja hätistän miehen hakemaan äkkiä pyyhettä. Nousen ylös ja vedet vaan lorisee reisiä pitkin. Siitä samantien alkaa voimakkaat supistukset tasan 2 minuutin välein.
Aika pian alan olemaan jo aika kipeä. Kävelen ympyrää anoppilan ruokapöydän ympäri. Liike auttaa kestämään kipua ihan niinkuin Jeminankin synnytyksessä.
Hetken päästä pyydän miestä lähtemään irrottamaan Jeminan turvaistuinta autosta. Jemina kun oli jäämässä mummolle ja papalle hoitoon. Mies tulee takaisin ja tokaisee vain, että ei lähdetä ennen kun hän on saanut juotua aamukahvit ja luettua aamulehden. Pian kuitenkin sanon, että nyt on lähdettävä tai en enää kestä automatkaa.
Mies hakee auton oven eteen, odotetaan yksi supistus ja samantien kun se alkaa helpottaa hyppään autoon ja lähdetään ajamaan sairaalalle. Tasan yksi supistus matkan aikana ehtii tulla ja sekin meinaa olla liikaa. Hyppään pois autosta jo ennen kuin mies ehtii parkkeerata auton, jotta ehtisin ulos ennen seuraavaa supistusta. Edelleen supistaa tasan 2 minuutin välein.
Klo 1.14 Saavutaan synnytysvastaanottoon ja kätilö ohjaa mut valmisteluhuoneeseen. Ensimmäisenä tehdään sisätutkimus, jotta tiedetään missä mennään. 4cm auki. Kätilö yrittää laittaa käyrille, mutta olen jo niin kipeä että käyrän otosta ei tule mitään. Lisäksi siihen saadulle käyrälle piirtyy pari aika voimakasta sykkeen laskua.
Kiireen vilkkaa siirrytään synnytyssaliin, auki 5cm. Vauvalle laitetaan scalp-pinni päähän ja minä saan ilokaasu maskin kaverikseni. Siitä lähtien sitä en enää kädestäni laskenutkaan.
Supistukset on todella kipeitä. Jeminan synnytyssupistukset eivät ole mitään näihin verrattuna ja vedän ilokaasua ihan hulluna. Jos en ole karmeiden supistusten kourissa niin olen ihan kuutamolla ilokaasusta.
Vauvan päähän joudutaan vaihtamaan uusi scalp-elektrodi koska edellinen oli ilmeisesti irronnut.
Klo 2.09 synnytyslääkäri tulee tarkistamaan vauvan sydänäänikäyrän koska syke oli välillä laskenut jopa 60:een. Synnytys kuitenkin etenee niin hyvin ja vauvan sykekin palautuu heti takaisin niin lääkäri antaa luvan puuduttaa.
Klo 2.11 Kätilö tilaa spinaalin ja klo 2.21 anestesialääkäri tulee sen laittamaan. Minut siirretään kylkiasentoon ja lääkäri alkaa laittaa puudutetta. Tuleekin supistus ja alkaa ponnistuttaa. Koska tiedän, että jos sanon että mua ponnistuttaa niin en saa spinaalia niinpä päätän pitää turpani kiinni ja yrittää vaan pidätellä.
Spinaalipuudutuksesta ei ole mitään apua ja vedän ilokaasua edelleen ihan hulluna. Kätilö alkaa ihmetellä miksi spinaali ei tehoa ja kertoo, että yleensä se ei poista kipua jos on täysin auki.
Klo 2.40 Kätilö tekee sisätutkimuksen, täysin auki. Aktiivinen ponnistusvaihe alkaa.
Puudutuksesta johtuen ponnistaminen on todella helppoa ja jopa hauskaa! En tunne lainkaan pään syntymisestä aiheutuvaa painetta enkä kipua ja ihmettelen silmät pyöreänä kun kahden supistuksen ja kolmen ponnistuksen jälkeen klo 2.44 syntyy käsi poskella meidän kaunis ja täydellinen tyttövauva ♥
Siinä saadaankin ihmetellä pientä tulokasta hyvän aikaa kun istukka ei meinaa irrota. Kätilö laittaa oksitosiinitipan ja painelee kohtua, jotta istukka irtoaisi. Minä vuodan aika paljon verta. Lopulta klo 3.14 jälkeiset syntyvät täydellisinä. Minä selvisin täysin ehjänä, episiotomiaa ei tarvittu tehdä eikä repeämän repeämää tullut. Jutellaan kätilön kanssa polikliinisestä synnytyksestä ja niinpä meitä ei siirretä salista mihinkään.
Klo 4.15 kätilö pesee ja punnitsee vauvan. 3450g ja 50cm täyttä kultaa ♥ py. 35cm. Isä pukee vauvan.
Otan vauvan rinnalle ja niinkuin siskonsakkin tämä tapaus tajuaa jutun jujun heti ja imu on todella hyvä, vähän liiankin hyvä. Käyn siinä suihkussa ja vessassa ja sillä aikaa isä ja tytär saavat tutustua toisiinsa. Kätilö tuo miehelle säkkituolin ja nukutaan ja odotellaan siinä että vauvalle tulee 6 tuntia ikää täyteen ja lastenlääkäri tulee tutkimaan vauvan.
Puoli yhdentoista aikaan lastenlääkäri tulee tytön tutkimaan ja mitään estettä varhaiselle kotiutumiselle ei ole. Saadaan aika uuteen tarkistukseen seuraavalle päivälle klo 12 ja päästään lähtemään kotiin ♥

 
Kannanpas korteni kekoon synnytystarinoissa, vielä kun jotain muistikuvia on.

Kävin aamulla rv41+3 yliakaiskontrollissa, jossa tehtiin vähän kovakourasempi sisätutkimus. Tuolloin tilanne oli 2cm auki ja sentti kanavaa jäljellä.

Klo19 alkaa supistaan heti 3-4min välein. Napakoita, hymyilyttää, jännittää, käveleskelen ees taas ja alan laitteleen lapsia iltatoimille.

klo20 soitan miehelle et sun on syytä tulla töistä kotiin, en ole vielä lähdössä laitokselle mutta liian työlästä hoitaa lasten iltatoimia. Soitan anopille et jos hän lähtee sit ajeleen tänne meille kunhan joutaa, ei mitään kiirettä...

klo20.30 mies on tullut jo kotiin, käydään suihkussa ja hän hermoilee että nyt kyllä lähdetään. Pakko soittaa naapurille että voitko tulla katsoon lapsia siihen asti että mummo ehtii paikalle.

klo 21 päästään synnärille. Ensi järkytys, mieskätilö ! Isikin näyttää vähän hämmästyneeltä. Kätilö puhuu ihan julmeton paljon, niin paljon että sanon miehelleni et jos tuo nyt kohta ei oo hiljaa niin onhan se kumma. siinä yritetään ottaa käyrää mut supistukset voimistuu ja haluan lähteä ammeeseen. Tutkimus: edelleen sama tilanne kun aamulla 2cm auki. (ajatus:hitto tässä menee vielä valovuosi)

Joskus 21.45 sit pääsen sinne ammeeseen, joka vähän helpottaa oloa. Labra käy ottaan myös siellä verikokeen. Mies alkaa kuitenkin vaatimaan et lähdetään jo saliin (vähän hermostunut :))
En tiedä monelta ollaan siirrytty saliin, yritän heti mennä vessaan, mutta ei siitä mitään tule, tulee vain tarve ponnistaa.
22.20 kätilö pyytää sisätutkimukseen ja sanoo että katetroidaan tarvittaessa sitten. (ajatus:piru ku ponnistuttaa niin perkeleesti) Tulos:8,5cm auki, kätilö puhkaisee kalvot ja alkaa laittaan jotain puudutetta alakertaan ja minä kiljun et ku PONNISTUTTAA, kätilö on itse rauhallisuus ja sanoo vaan et anna ponnistuksen tulla jos siltä tuntuu. Hetken päästä tunnen jo vauvan pään.
22.28 Meille on syntynyt tummatukkainen tyttö. Ja täytyypi sanoa että ponnistus vaihe tapahtui "huomaamatta" (jos asian näin voi ilmaista)

Avautuminen taisi sitten tapahtua aika ennätysvauhtia (Sitä ei voi tietää saanko kiittää sitä vyöhyketerapiaa ?) Ponnistus vaihe kesti kokonaiset 3min.

<3 Tyttö 3345 g 49 cm pipo33,5cm pisteet 8-9 <3
 
Teeta, olipas karmea reissu kyllä sulla! Onneksi kaikki nyt hyvin ja pojot kotiin myös isille:)

Tässä synnytyskertomusta:

Viikkoja 40+5. Neuvolassa käynti maanantaina ja siellä sisätutkimus. Sen jälkeen alkoi tuntumaan hieman erilaisia supistuksia kun mitä aikaisemmin oli tuntunut. Yöllä 1:18 sitten heräsin kipeisiin supistuksiin joita tuli n 7 min välein tunnin ajan. Kipulääke ei auttanut mihinkään jotenka käytiin mutka sairaalassa. Laittoivat tosiaan takas kotiin kun "ei ollut vielä mitään edistystä tapahtunut".

Kotona sitten alkoikin tapahtua - 4 tuntia tuskailin supistusten kanssa ja olisin vielä muka jäänyt kotiin sinnittelemään mutta mies sanoi että nyt lähdetään kun vielä voit kävellä. Olin ihan varma että sanovat sairaalassa ettei vieläkään ole mitään edistystä mihinkään suuntaan. No olihan siinä - 5 cm auki, ei muuta ku synnytyssaliin. Siellä sitten olikin jo muistaakseni 7 cm auki. Ensin laitettiin kohdunkauluan puudutus josta ei ollut mitään apua. Sitten heti perään epiduraali = TAIVAS!!! Siitä parin tunnin päästä oli poika maailmassa. Vähän piti auttaa imukupilla kun laski pojan sydänäänet pariin otteeseen melko alas. Se oli muuten aika jännä hetki kun ne äänet tippui - yhtäkkiä huone on täynnä kätilöitä ja lääkäreitä ja mut komennetaan kontilleen ja otetaan näytteitä ja tehdään vaikka ja mitä eikä kukaan kerro miksi. Siinä  vaiheessa iski kyl paniikki että apua, nyt vauvan käy huonosti. Mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Synnytyksen kesto siis yhteensä noin 11 h ekasta kipeästä supistuksesta.

Synnytys kokemuksena näin ensikertalaiseksi ei mielestäni ollut mitenkään kauhean traumaattinen kokemus. Tietenkin kun kaikki meni aika noepasti ja helpohkosti niin mistäpäs niitä traumoja tulisi. Kun puhutaan että synnytystä voi vertailla maratoonin juoksemiseen niin mun kohdalla se oli ehkä enemmän sellaiset 15 km, mutta ne kyllä juostiin sitten kans täysillä ja verenmaku suussa.

Onkohan muuten muilla ollut samanlaista oloa kun mulla: eli olin aina ajatellut että itken ilosta ja meen ihan sekaisin onnesta kun vauva laitetaan syntymisen jälkeen ensi kertaa mun mahalle. Mutta mulla oli vaan sellainen ihan tyhjä olo, aivan kun se olisi ollut jonkun muun vauva. Tunsin jopa enemmän yhteyttä vauvaan silloin kun se oli mun vatsassa ja jotekin luulin että ehkä isillä on enemmän ongelmallista ymmärtää että hei, tässä se meidän lapsi nyt on.
Nyt vasta kun vauvaa on hoitanut ja pitänyt vieressä tässä pari päivää niin se alkaa tuntumaan omalta.
 
Niin ja sitä piti vielä ihmettelemäni että kun puhutaan että supistusten alkuvaiheessa kipua lievittää lämmin suihku ja keinutuolit jne jne mitä niitä on, niin itse en ainakaan pystynyt tekemään mitään muuta kun nojamaan eteenpäin ja kiroilemaan kovaan ääneen:) Mutta riippuuko se sitten siitä että miten äkkiä nuo paikat avautuu ja kaikki tapahtuu? Onkohan mulla sitten ollut niin nopea avautuminen tai sitten vaan heikko kipukynnys:)
Masokisti tahtoisi heti uudestaan raskaaksi ja uuden synnytyksen jotta voisi verrata:)
 
Faabio.mulla kävi n oin ku esikko synty. en oikeen osannu reagoida siihen niinkuin kaikki muut tuntuu tekevän.kylhän se side siitä alko sit kehittyyn heti pian mut kun sain sen ekaa kertaa syliin niin en itkeny.
mulla on avautumiset tapahtunu todella vauhdikkaasti ,ekasta autto kuuma suihku ja kävely alkuun mut tästä pikkuakkosesta en kyenny ku makaan petissä.
 
Tässä "vähä" stoorii , jota oon kirjottanut sairaalassa ja loput sitte kotona



eilen 26.9.2011 soitin kätilöopistonsairaalaan ja kerroin heille että on supistellut aamu 6 saakka ainaskin ja luulen että lapsi vettä tulee. He sanovat että heillä on täyttä ja täytyy soittaa joko naistenklinikalle tai jorvin sairaalaan. Jorvissa kuulemma ainaskin on tilaa. Soitan seuraavaksi naistenklinikalle, heille kerron nämä samat asiat ja he pyytävät minut päivystykseen. Ukki lähti viemään minua ja semiä n klo 19.00 naistenklinikalle. Menin päivystykseen ja he ohjaavat minut huoneeseen 7, jossa minun tulee odottaa kätilöä joka ottaa minut käyrille ja sen jälkeen tehdään tutkimus. Käyriltä näkyy että supistuksia tulee alle 10 min välein.Tämän jälkeen menen tutkimushuoneeseen ja semi odottaa odotushuoneessa. Tutkimushuoneessa selviää että kohdun kaulaa on vielä jäljellä ja vain sormella auki. Samoin tutkimuksissa selviää että lapsivettä se tosiaan on mitä vuotaa. Kätilö käskee minun laittaa sairaalavaatteet päälle ja kertoo että semin täytyy lähteä kotiin. Menen tämän jälkeen odotushuoneeseen jossa semi on ja sanon että semin pitää lähteä kotiin ja purskahdan itkuun. Tulee niin haikea olo jäädä tänne yksin. Soitan ukille ja pyydän tuomaan mokkulan, ruokaa ja hakemaan semin. Ukki lähtee tulemaan.Kätilö ohjaa minut 4 kerrokseen huoneeseen josta saan valita oman paikan. Otan ikkunapaikan. Semi kantoi kassini ylös ja hyvästelee minut. Soitan ukilleni ja kysyn missä hän on ja hän on aivan naistenklinikan vieressä, joten menen ala aulaan hakemaan tavarat. Ukki ja semi lähtee kotiin. Menen takaisin osastolle ja yritän asentaa mokkulaa, ei toimi, eli nettiä ei sitten ole.. Koko illan yritän laittaa nettiä, mutta turhaan. Lopulta menen 1 aikaa yöllä nukkumaan. 2 aikaa herään niin hirveään supistukseen että on pakko jo hakea lääkettä. Lääke alkaa auttaa ja nukahdan, mutta herään myöhemmni uusiin supistuksiin. Tähän mennessä kamalimmat kivut ja yö on hirveä. Aamulla klo 7.25 kätilöopiskelija tulee laittamaan minut käyrille ja kertoo että lääkäri tulee n 30min - tunnin päästä. Lääkäri lopulta saapuu n 20 min kuluttua ja tekee sisätutkimuksen ja laittaa kypsyttävät lääkkeet. noin kello 10 saakka makaan käyrillä ja lopulta pääsen syömään aamupalaa. klo 11.00 oli lounas ja siitä kello 12 tultiin laittamaan mut taas käyrille. Lääkärin oli tarkoitus tulla laitamaan lisää kypsyttävää lääkettä, mutta ei laittanut viel, sillä käyrien aikana oli todella kovia supistuksia. Kypsyvää lääkettä ei tarvinnut laittaa, supistukset on todella kipeitä ja säännöllisiä. Otin n klo 17.00 kipulääkettä. Kävin sitä ennen sisätutkimuksessa, jossa todettiin että en ollut avautunut yhtään enempää ja kaulaa oli jäljellä vielä n 1,5cm. Kätilö alko jo puhumaan sektio mahdollisuudesta, mutta nyt katsotaan lähteekö avautumaan vai ei.menin uudelleen tutkittavaks noin kello 20.00 sitä ennen kävin käyrillä jonka aikana ja ennen oli todella kipeitä ja kovia supistuksia. Sisätutkimuksissa selvisi että olin lähtenyt avautumaan 2 sormen verran ja kanava lähes kokonaan kadonnut. Sain tutkimuksen jälkeen todella vahvaa kipulääkettä, joka oli hirveän makuista ja pisti pään todella sekaisin. Ihan ku humalassa olis ollut. Lääke auttoi hieman ja vaikutus kesti vain noin 2 tuntia, mutta kovat supistukset eivät tulleet enään niin pahoina takaisin. Lämpöni mitattiin ja se oli 36.8. Nyt kello on 23.23 ja menen nukkumaan, katsotaan lähteekö supistukset taas voimistumaan ja väli tihenemään. Yöllä supisteli, mutta ei niin tiheästi eikä sietämättömäl kivulla. Aamulla kello 7.20 tultiin ottamaan verikoe ja noin kello puol 8 tuli kätilö ja lääkäri tarkistamaan kohdun suun tilanteen ja lääkäri tuli siihen tulokseen että laitetaan vielä yksi kypsyttävä tabletti ja katsotaan jos se siitä lähtis taas etenemään. Kello on nyt 10.25 eikä supistele vielä sietämättömällä tavalla eikä kovin tiheästi, ehkä noin 15 minuutin välein.Myöhemmin alkoi supistelemaan kipeämmin ja tiheämmin. Lähdin synnytys saliin joskus 3 aikaa päivällä. 15.42 puhkastiin kalvot mitkä oli viel ehjät. Kalvojen puhkaisusta säännölliset kipeet supistukset alkoi 16.15. Siitä sit alotin kivunlievityksen ilokaasulla, josta menin ihan totaalisen sekasin aina hetkeks. Semiki hengitteli sitä. Sain myöhemmin jotain kipulääkettä ku tuntu et ei enään pärjää ilokaasulla, siitä sit seuraava kivunlievitys oli jumppapallon päällä istuminen ja ilokaasu, joka oli tosi hyvä niin kauan ennenku sekää ei enää toiminu. Hoitajat kutsu anestesia lääkärin joka laittoi mulle epiduraalin ja ku se alko toimii nii supsitukset alko vähenee ja en tuntenut enään muutenkaa mitää kipua, pari tuntia siitä eteepäi ni kipu palas ja otin uuden annoksen epiduraalia.Pari tuntia taas eteenpäi ja kolmas annos, Puoli kahden aikaa yöllä olin vasta 5cm auki. En muista tarkkaan juuri mitää enään tästä synnytyksen loppuosasta, mutta jossain toisen epiduraalin kohdalla aloin tulla kipeäksi. Lämpö alko nousta, alko oksettaa ja pyörryttää enkä nähnyt enään pitkälle. Tilanne paheni koko aika ja avautumisvaihe kesti todella pitkään. 3 epiduraalin kohdalla alettiin puhua sektiosta, sillä minun tilanne alko näyttää huonolta ja lääkäri totesi että olen täysin auki vasta n 7-8 aikaa aamulla. Kello oli tällöin siis jotain 3 yöllä. 4 epiduraali tultiin laittamaan n puol 4 aikaa, epiduraalin vaikutus ei alkanut tehoamaan enään 4 kerralla. Järkyttävät kivut tuntuivat kaiken näiden läpi ja yritin tuskissani imeä ilokaasua joka veti vaa päänsekaisin eikä auttanut muuten mitään ja makasin kuumeessa ja kipeänä vaan sängyllä. Lääkäri sanoi että vauvan sydän äänet alkoivat heitellä että lähettäisiin sektioon. Kysyin koska se tapahtuisi, lääkäri vastasi että olisi tarkoitus että puolentunnin päästä lapsi olisi pihalla. Hoitajat menivät ilmoittamaan semille, joka lepäsi käytävän sohalla että nyt lähetään sektioon että menee vaihtamaan vaatteet. Minua lähdettiin viemään kohti leikkaussalia, josta en juuri muista mitään, sillä olin todella väsynyt ja kipeä. Ennen leikkaussaliin sisään menoa minulle annettiin jotain todella pahanmakuista litkua, josta hoitajat sanoivat että älä nyt sitä sitte oksenna ettei tarvitse uutta antaa. Olin valitellut pahaa oloa jo todella pitkään ja janoa. Kun otin litkun, siitä pari sekunttia ja aloin oksentaa, onneksi oli pussi mukana. Ei mulle sitte mitää uusia litkuja onneks annettu. Minut siirrettiin leikkauspöydälle. Hetken päästä semi tuli huoneeseen ja alkoi rauhoitella minua. Pelotti niin kauheesti. Minulle alettiin laittaa puudutuksia, ei tehonnut, laitettiin lisää ja lisää, koko aika vaan lisää koska tunsinen edelleen terävän piston vatsalla navan alla kun koitettiin tuntoa. Hoitaja joka laittoi puudutusta sanoi että nyt laitetaan viimeinen puudutus että jos ei tehoa niin sitte nukutetaan. Aloin mennä ihan paniikkiin, sillä pelkään nukutusta. Odoteltiin hetki ja puudutus alkoi toimia. Semi rauhotteli mua ja silitti päätä. Minua alettiin leikkaamaan, tunsin kyllä sen leikkauksen, mutta ei se sattunut, oksetti vain. Lopulta vauva otettiin ulos klo 04.50, aloin itkeä kuulin ääntä sellaista rohisevaa ja luulin että vauva on kuollut.Hengitysteitä ilmeisesti yritettiin imeä auki. Itkin siinä pöydällä ja semi sanoi "kuuletsä ei se oo kuollu, sielä se itkee" ja sieltä mä kuulin pienen vauvan itkun äänen. Olin kuvitellut ihan erillaiseks meiän vauvan itkun, tää itku oli paljon miellyttävämpi mitä olin kuvitellut ja tuntui jotenki todella vieraalta, tai jotenki oudolta, en tiiä vaikee selittää sitä oloa. Mua alkoi yhtäkkiä sattua todella pahasti vasempaa kylkee ja aloin huutaa. Kukaan ei tienny miks mua sattu ku sinne ei oltu edes koskettu. Ne oliki jo sitä mieltä et nyt nukutetaa, mä sanoin hysteerisenä että ei mä kestän tän kivun mielummin ja yritin skarppaa ja esittää et ei sattuis, vaikka sattu helvetisti. Ne anto mulle kipulääkkeitä. Sain vauvan hetkeksi syliini. Sitten se vietiin pois seminkaa ja mua alettii operoimaa kiinni. Mä olin niin väsynyt et nukahdin siihen pöydälle ku ne ompeli mua, ku oltii valmiita heräsin ja ne siirs mut toisee sänkyy, jossa totesin et nyt lentää laatta, ja aloin oksentaa, kaikki oskennukset tyynylle ja hiuksille ym. no ne sit vaihdettiin ja mua lähdettii kuljettaa heräämöön, jonne nukahdin ja heräsin siinä tunnin päästä sieltä kello oli noin 20 yli 6, kun semi tuli käymään hoitajan kanssa. Semi oli ottanut vauvasta kuvan ja näytti mulle. Se oli maailman kaunein näky. Oli todella uskomatonta ajatella että toi on mun vauva, mun. Se oli jotain niin uskomatonta.. Semi sanoi että lähtee kohta kotii nukkumaa ja menee kolmeks sit töihin. Oltii hetki siinä kahestaa ja se lähti. Mua nukutti iha kauheesti mut oli tosi vaikee enää nukkua, mä sit siinä vaa makasin ja hoitaja kävi kyselee et tunnenko mun jalkojan sanin että joo tätä oikeeta pystyn jo liikuttaa vähä mut vasenta en vielä. Hoitaja oli aivan ihmeissää et noin noepasti vaikka sain todella paljon puudutetta että se on ihme. siitä puol tuntii varmaa eteepäi ja aloin pystyä liikuttaa jo vasentaki. Mua alko sattuu vatsaa kauheesti. Sain suonen sisäisesti kipulääkettä, joka vaikutti varmaa vaa puol tuntii, sit tuotii jtn kipulääkkeitä lisää. Hoitajien piti tulla hakemaan mut vissi kello 8, mutt ei niitä näkyny, puol 9 aikaa soittivat uudestaan että mut vois hakea osastolle, no sieltä sit tuli mun hoitaja yhdekältä hakemaan ja kuljetti mut osastolle. Aloin osastolla saamaan kipulääkkeitä, ei auttanu mikää siihe sietämättömää kipuu.. en pystyny liikkumaa yhtää ku sattu, mulla oli noussut kuume 38 asteesee. Mulla oli aivan hirvee olo, sattu ja väsytti. Vauva oli viety tarkkailuun. Oli ollut paksua vihreää lapsivettä ku olin sektioon joutunut. Vajaan puolentunnin iässä se oli viety vastasyntyneiden valvonta osastolle koska oli roikottanut saturaatioitaan. Oli saanut lisähappea, jonka tarve oli väistynyt nopeasti. Soitin osastolle ja kysyin tilannetta, sanoivat että keuhkot olki kuvattu ja ei ollut mitään, lääkäri tulee tarkastamaan tilanteen että soita klo 11 aikaa uudestaan. No mä soitin, ei ollut vielä lääkäri tullut, sanoivat että soittele tässä vaan uudestaan. En ollut ku pienen hetken kerennyt vauvaa pitää sylissäni ja silti mulla oli ikävempi kuin koskaan mitään muuta. Soitin vissii 1 aikaa uudestaan ja sanoivat että lääkäri kävi mutta keuhkot pitää kuvaa uudestaan koska kuvat oli teknisesti epäonnistuneita. No mä sit soitin varmaa 3 aikaa ja sanoivat että vauva pääsee osastolle. sieltä ne toi noin 4 aikaa vauvan osastolle mun luokse. Se oli maailman kaunein näky. Mulle tuli tunne jota ei koskaan ennen ole tullut. Se oli jotai aivan uskomatonta, niin sanoin kuvailematonta. Kun mä olin raskaana en olis voinut kuvitellakkaan että näin suuri rakkaus voi olla jotain toista kohtaa. Tuntu ku en olis koskaan rakastanut ennen mitään, koska se oli niin erillaista rakkautta ku tämä. Mä olin niin onnellinen, vaikka mua sattu jokapaikkaa silti mä olin niin onnellinen. Maailman onnellisin. Vauva nostettii mun vieree, se nukku, se oli niin kaunis. 6 aikaa mulle alko tulee vieraita, ja olin antanut vähä liia monelle luvan tulla samana päivänä. Tupa oli iha täynä. No 7 aikaa ne vieraat sit lähti. Mä olin niin väsynyt. En voinut silti nukkua ku mulla oli niin kaunis prinsessa kainalossa<3 Siitä sit oltiin sunnuntaihin 2.10.2011 saakka parantelemassa sairaalassa ja pääsin sit kotiin. Vaikka synnytys oliki jotai niin hirveetä siitä synty jotai niin hienoa ja kaunista et en voi katua tätä kokemusta. Kaikki toi tuska oli just tän arvosta.

Niin ja tosiaan avautumisvaihe kesti näin kauan sillä vauva oliki loppujenlopuks virhtarjonnassa, kasvot edellä tulossa ja jotenki vähän oudosti sivusta.
 
koitanpa minäkin onneani ja yritän kirjoittaa kertomukseni.

29.9. aamulla kuuden maissa havahduin "menkkakipuihin" ja päätin käydä kellottamaan kipuja josko ne vaikka olisi niitä kuuluisia supistuksia ;) Illalla nukkumaan mennessä puheltiin mieheni  kanssa että ei yhtään kiinnostas mennä huomenna neuvolaan kun siellä ei mitään uutta kuitenkaan tapahdu ja toivottiin jospa vaavi päättäskin aloittaa matkansa maailmaan ennen 10.00 neuvolaa.
 Noooh, tämä toive toteutui :))
Jo ensimmäisen tunnin kellotettuani huomasin että supparit tulee tasan kympin välein, mietin kerronko asiasta miehelleni jos tämä onkin turha hälytys?? Kun mieheni oli syönyt aamupalan ja teki lähtöä kohti töihin sanoin että ei ehkä kannata lähteä kun on supistellut jo reilun 2h kympin välein. Mies soitti töihin ja jäi kotiin "varmuuden vuoksi".
Noin yhdeksän maissa supistuksien väli alkoi olla 5min jollloin päätin soittaa kättärille ja tiedustella mitä tehdä, olla kotona vai lähteä kättärille.
 Puhelimessa sain ohjeet olla kotona niin pitkään kuin mahdollista koska olen ensisynnyttäjä ei minulla olisi kiirettä lähteä. Selitin puhelimeen että minulla on korkea kipukynnys enkä tiedä mikä on sellaista kipua että en pärjää? sain ohjeen ottaa panadolia, koska kykenin vielä puhumaan ei kiirettä lähteä mihkään. Panadoli ei arvatenkaan auttanut :(
Tästä eteenpäin supparit tulivat 5-10min välein.
Noin 11.30 luovutin ja soitin uudelleen kättärille, nyt synnäri osastolle. Sieltä sain kuulla että heillä on sulku päällä ja minun tulisi ottaa yhteýttä esim.naistenklinikalle. Päätin että yritän vielä selviytyä kotona jos vaikka sulku olisi pian ohitse.
 Ei ehkä mikään paras idea koska supistukset olivat nyt jo todella kivuliaita ja 5-7min välein.
 Yritin maata sängyssä liikkumatta jos se hidastaisi suppareita. Noin 2h sinniteltyäni päätin soittaa ja koittaa josko sulku olisi purettu. Puhelu oli työläs koska välillä supisteli alta 4min, lopulta sain lähtöluvan kättärille ja ei kun menoksi :)
Kättärille päästyäni pääsin käyrille tarkkailtavaksi, 15min saapumiseni jälkeen käyrillä ollessani housuissa poksahti eli lapsivedet meni :) Kätilö kysyi kestänkö vielä olla käyrillä ja minähän otin haasteen vastaan :)

Kätilö päätti 15min vesien  menon että nyt olisi tarpeeksi oltu käyrillä, olisi hyvä paikka tarkistaa onko kohdunsuu minkä verran auki. Tästä kohtaa muista kätilön hölmistyneen ilmeen ja sanat; voiko olla mahdollista? tämä on 9cm auki? joo,o, totta se on! Sinähän olet varsinainen fakiiri ;D minäpä lähden hakemaan sulle vaatteet ja sit mennään synnytyssaliin sukkelaan ..
Saliin päästyäni asetettiin vauvalle (ilmeisesti päähän) KTG-rekisteröinti?  pysyttelin jalkeilla ja jossain vaiheessa salissa pyörähti 2kpl lääkäreitä jotka tokaisi vain että hyvin menee. Tässä vaiheessa mieheni kysyi voisinko saada epiduraalin johon lääkäri vain naurahti että ei enää tässä vaiheessa :)
Vähän jälkeen neljän sain pudendaalipuudutuksen jonka jälkeen en halunnut enää olla jalkeilla. Synnytys jynnäsi paikoilllaan ja synnyttäjä oli kiukkuinen. Muunmuassa papereissa lukee : ei halua koskettavan, puhuttavan. Mieheni sai siis tyytyä istumaan hiljaa ja kuuntelemaan karjuntaani ;)
16.50 siirryin kylki-asentoon, päälijalka telineeseen. Tämän toivottiin edistävän tilannetta ja  17.15 pääsin ponnistamaan, 17:31 syntyi hyvä kuntoinen tyttö :)
II-asteen repeämä välilihaan, ei paha :)

Jännää sinällään, kun yritän muistella synnytskipuja en saa mieleeni niitä? mikä on varmaan hyvä asia :) 
nyt synnyttäneenä voin sanoa että ei se synnytyskipu niin kauhea ole vaan ne jälkeiset päivät  kun ei kärsi istua, yskiä, nauraa, kävellä kunnolla ynms..

nyt tyttö jo heräilee ja vaatii päästä rinnalle mutta enköhän jo saanut kaikki oleelliset kerrottua ja vieläpä aika piiiitkäääältiii...
 
Katilii83
herranpieksut nainen! sulla ON korkea kipukynnys jos ilman apuja oot siihen 9cm päässy :D en mäkään nyt kauheina synnytyskipuja pidä mut en mä silti ilman ilokaasua lähtis yrittään :D
 
Tässä ois mun synnytyskertomus vielä kun siitä jotain muistan..

Ma 3.10 klo 9 mentiin sovittuun käynnistykseen kun viikkoja oli kertyny jo 42+1. Päivä aloitettiin sisätutkimuksella ja todettiin että olin vasta 1 sormelle auki ja kanavaa 2,5cm. Päätettiin että menen osastolle käynnistykseen. Klo 11 sain ensimmäisen cytotecin suunkautta ja tunti sen jälkeen aloin tuntemaan joitakin supistuskipuja (en ollut tuntenut supistuskipuja ollenkaan raskauden aikana ni en tienny miltä ne tuntuisi). Mies lähti kotiin syömään. Klo 15 sain uuden cytotecin ja olin 1 sormelle auki ja kanavaa 2cm. Tämän jälkeen alkoi tulemaan suht kivuliaita supistuksia 5-10 min välein kestoltaan puolisen minuuttia. Hoitelin supistuksia suihkulla ja kaurapussilla. Soitin miehelle että nyt alkaa tapahtumaan että tuu tänne.
Noin kello seitsemän alkoi olemaan jo helvetilliset kivut ja anelin särkylääkettä.. sain litalginia ja jotain muuta särkylääkettä. Sisätutkimuksen mukaan olin edelleen vasta kahdelle sormelle auki ja kanavaa edelleen 1cm.
Kymmenen aikaa roikuin jo suihkussa kun tuntui että mikään muu ei auttanut, oksensin kaikki ruuat pihalle ja yritin olla keinutuolissa. Anelin yöhoitajilta taas kipulääkettä mutta käskivät vain kokeilla kaurapusseja.
Klo 02 koko kroppa tärisi, supistukset olivat järkyttäviä. Sisätutkimuksessa olin edelleen 2 sormelle auki ja kanavaa hieman jäljellä. Mutta koska huusin kun hyeena kätilö lähetti meidät saliin.
Klo 03 Järkyttävät supistukset jatkuivat, kätilön mielestä kuitenkin eivät olleen vielä "oikeita" synnytyssupistuksia vaan cytotecin aiheuttamia. Kokeilin ammetta mutta pystyin olemaan siellä vain viitisen minuuttia. Roikuin ilokaasussa kiinni, tuntui että se on ainut keino keskittyä hengittämään ja välttämään paniikkia supistusten taas alkaessa.
Klo 06 Oli edelleen vasta 2 sormelle auki ja kanavaa ei enää ollut. Huusin kuin viimeistä päivää, tärisin ja oksensin. Kätilö olisi halunnut minulle epiduraalin mutta olin vasta niin vähän auki että se oli mahdotonta. Sain oxynormia ja pahoinvointilääkettä mikä auttoi hetkellisesti ja nukuin hieman.
Klo 09 Lääkäri tuli käymään. 3cm vasta auki ja lääkäri puhkaisi kalvot, myös limatulppa irtosi.
Klo 10 alkoi mielettömät supistukset 10 min välein jotka kestivät varmaan minuutin verran. Sain epiduraalin joka oli ihan mielettömän ihana, kivut hävisivät ja sain vihdoin nukuttua.
Klo 14 Sain uuden epiduraaliannoksen, alkoi kivut ja paine alapäässä lisääntyä. Kätilö päätti tehdä sisätutkimuksen ja kaikkien yllätykseksi olinkin jo 10cm auki ja sain luvan ponnistaa. Ponnistus oli yllättävän helppo vaikka kesti 40 min.

Pari pinnallista repeämää tuli ja muutama tikki. Tosin mulle tuli aivan jäätävät peräpukamat joista nyt vieläkin kärsin aivan hirveesti.

Muutama päivä sitten sanoin vielä kaikille etten ikinä enää pystyis synnyttää, kivut oli niin kamalat mutta toi vauva on kyllä niin tuhiseva rakkauspakkaus että on kaiken kivun arvoinen <3
 
tässäpä tulee minun synnytyskertomus  perjantaina 16.9 klo 4.30 heräsin järkyttävän huonoon oloon supisteli tihiään mutta epäsäännöllisesti oksentelin enkä oikeen tolpillani meinannu pysyä hälytin äidilleni että ny on mentävä tarkastaan tilanne...
synnärillä mut pistettin käyrille maata pitkäksi aikaa ja sama meininki jatkui tiheinä mutta epäsäännöllisiä.....

otettiin pissanäytteet verenpaineet yms... kun edelliskerran neuvolassa oli todettu alkava raskausmyrkytys.... no juu oli siin pissassa sitten protskut oli ++++ ja paineet pilvissä... päätettiin ruveta käynnistämään cytoteciä sain pe-su suun kautta ja voi jessus kun olin kipee koko sen ajan vaan edidtystä ei tapahtunu (olin siis 2cm auki mutta kanavaa jäljellä 2,5cm) lauantaina mulla repes kalvotjostain ylempää ja huomatiin veden olevan vihreää (sanoi siihen hoitaja että luultavasti vauva päästäny hätäkakan veteen jos napa nuora ollu lintassa hetken) maanantaina alettiin laittamaan cytoteciä alateitse kun ei ollu edistystä tapahtunu tuohon mennessä ja kipuilu jatkui aivan alkoi jo itkettään siinä kohtaa kun mitään ei tapahdu ja silti on niin kipee ettei nukuttuakaan saa... no tiistaina aamulla lääkäri tutki kanava oli hävinny mutta silti 2cm auki mut siirrettiin klo.9.00 saliin tippaan niin sain suoraan suoneen sitä supistuksia voimistavaa ainetta viimein klo.11.00 alkoi supistukset säännölisinä .... 30min välein nostettiin tippa annosta niin saadaan kunnolla ytyä supistuksiin klo.14.00 pyysin ilokaasua kun en vaan enää kestäny kipua (no eipä ilokaasusta mulle mitään hyötyä ollu kun ei muutenkaan meinannu pystyä hengittämään supistuksen yhteydessä ) pian siitä pyysinkin epiduraalin joka oli aivan hirveetä neulakammoinen kun olen ja paikalaan pitäis yrittää pysyä... ja voi sitten olinkin taivaassa kun kivusta ei ollu tietoakaan... tasaisin väliajoin sitä ainetta sit lisättiin aina klo.19.35 saakka kunnes tuli hirmuinen ponnistamisen tarve ja olin täysin auki joten sain luvan ponnistaa....
 ((väsynyt olin mutta alitajuisesti tiesin että nyt kun laittaa viimeiset voiman rippeet kehiin niin sit on neiti sylissä) koko sairaalassa olo aikana en ollu nukkunut kuin korkeintaan tunnin yhteensä kipuilujen takia...)
19.43 neiti oli ulkona napanuora löyhästi 2xkaulanympäri (siinä se "lintassa ollut napanuora")

I vaihe 8h 35min
II 8min
III 13min
sanoi kätilö että ihailtavan ripeää toimintaan ensisynnyttäjältä joka ei ollu nukkunu pitkiin aikoihin kunnolla....

apgar 9-8-8 napanuoran kiertymisen tähden neiti oli sininen syntyessään....
pian hoksattiin että verensokeri oli alhainen pikkuisella ja syönnistä huolimatta vain laski jonka tähden neiti vietiin vastasyntyneidenteholle... siellä huomattiin kohonneet tulehdus arvot joka johtui vihreästä vedestä....
minä kotiuduin pe 23.9 ja neiti hiukan myöhemmin ti 27.9

ja voi tätä onnen määrää olen täysin rakastunut tyttööni <3
vaikeuksien kautta voittoon :)))
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top