Mä toivon spontaania synnytystä. Kokemus esikoisen käynnistetystä oli supistusten osalta verran tuskainen. Ekan synnytyksen alussa mukana ollut vanhempi kätilö laukoi kuin absoluuttisena totuutena, että ensisynnytykset kestää kauan. Ei myöskään millään olisi antanut edes ilokaasua (sanoi vaan, että "hengittele vaan syvään" ja "me naiset kyllä kestetään kovempaakin kipua"), ellei mies olis vaatinut katsottuaan mun kärvistelyä, kun 10 minuutissa tuli 6 supistusta. Kun kätilöiden vuoronvaihto tuli, sain ihanan mieskätilön, joka heti tilas epiduraalin ja sanoi, että turha väsyttää kroppaa kovin supistusten kanssa, kun voimia tarvii sit ponnistusvaiheessa. Koko synnytyksen kesto oli n. 6,5h ja ponnistusvaihe 9 min.
Toinen käynnistyi spontaanisti ja kroppa ehti mukautua supistuksiin. Vedet meni aamukuudelta, sairaalassa olin seiskalta (taksimatka meni pari esikoiselta napattua vaippaa housuissa :D ), iltaviideltä kätilö puoliksi pakotti mut ottamaan särkylääkkeen, kun näytin kuulemma niin tuskaiselta. Siinä vaiheessa mies saapui paikalle ja synnytys on kirjattu alkaneeksi. Ennen iltakasia tuli käsky siirtyä synnytyssaliin ja mä yritin vääntää vastaan, kun olin vasta 3cm auki, että eihän siinä mikään kiire vielä ollut. Varttia yli kasin tanssin samban tahdissa vessaan kuunnellen Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaa. Vessasta en sit päässytkään enää omin avuin pois, vaan alkoi sellainen vauhdikas show, jossa mun piti saada spinaalipuudutus, mutta sattuneista syistä en sitä ehtinytkään saada. Siinä vaiheessa, kun olisin voinut saada, tuli jo tarve ponnistaa, joten ilokaasulla mentiin. Kokonaiskesto 4,5h, josta ponnistusvaihe 5min. Se, että jouduin suoriutumaan hommasta pelkällä ilokaasulla, oli mulle superiso juttu esikoisen todella kivuliaan avautumisvaiheen jälkeen. Sellainen voimaannuttava kokemus. Siitä huolimatta en kyllä epäröi pyytää kivunlievitystä, jos yhtään siltä tuntuu.
Ja lyhyet synnytykset on mulla hyvin linjassa lyhyempien raskauksien kanssa eli melko pieniä poikia oon päässyt pakertamaan.