Synnytys
- Ketjun aloittaja Olivia82
- Aloituspäivämäärä
Äiti×5
Näppärä viestien naputtelija
Olen ensimmäisen lapsen synnyttänyt luomuna ja kolme muuta sitten lievityksellä ja tosiaan lievitystähän se vain oli. En ihan ymmärrä miksi synnytystä ajatellaan pelottavana kun maailman luonnollisin asia. Afrikassa pukataan vauva pusikkoon ja jossain muualla kotona vain synnytetään kuten ennenvanhaankin.
Kertokaahan miksi synnytys aina vain mietityttää ja pelottaa ym???
Luonto hoitaa homman.
Kertokaahan miksi synnytys aina vain mietityttää ja pelottaa ym???
Luonto hoitaa homman.
Runoilijatar89
Näppärä viestien naputtelija
Luulisin että pelko johtuu siitä, kun kaikenlaista voi tapahtua vaikka kuin ois nykyaika ja kaikki kehittyny. Ihmisiähän me kaikki ollaan ja tehdään virheitä, niin ammattilaisetkin. Ja julkisuudessahan noita on esiintynyt nyt enemmän.
Itseä ei sinällään vielä hermostuta ajatus. Mahdollisimman luomuna haluan synnyttää ja ehkä se "synnytysjakkaran" päällä. En haluaisi mitään välilihan leikkauksia tai kalvon puhkaisuja. Ilokaasu saa olla turvaamassa, mutta piikkejä en mielelläni selkääni ota tai muuallekaan. Enkä usko että pystyn paniikkikohtaustaipumuksen takia hereilläkään olemaan ,jos sektio tulee eteen. Kaikkea toki voi suunnitella, mutta tilanne sen sitten ratkaisee miten edetään.
Itseä ei sinällään vielä hermostuta ajatus. Mahdollisimman luomuna haluan synnyttää ja ehkä se "synnytysjakkaran" päällä. En haluaisi mitään välilihan leikkauksia tai kalvon puhkaisuja. Ilokaasu saa olla turvaamassa, mutta piikkejä en mielelläni selkääni ota tai muuallekaan. Enkä usko että pystyn paniikkikohtaustaipumuksen takia hereilläkään olemaan ,jos sektio tulee eteen. Kaikkea toki voi suunnitella, mutta tilanne sen sitten ratkaisee miten edetään.
Minulla ensimmäinen synnytys käynnistettiin yliaikaisena, ja oli kokemuksena kaikkea muuta, kuin luonnollinen 
. Supistukset saatiin oksitosiinitipan avulla käyntiin, olivat pitkään liian lyhyitä ja epäsäännöllisiä. Avautumisvaiheessa saatu epiduraali vei vain kaiken tunnon lantiosta alaspäin ja kiitos sen en tuntenut minkäänlaista ponnistuksen tarvetta. Supistuskivut vatsan ja selän alueella oli helvetilliset eikä epiduraali levittänyt niitä ollenkaan. Seurauksena ponnistusvaihe pitkittyi, imukuppia oltiin jo kaivamassa esiin kunnes lapsi vihdoin kahden tunnin ponnistuksen jälkeen tuli maailmaan ja joutuikin pian tehohoitoon hapenpuutteen takia.
Kivahan se ois että synnytys olisi luonnollinen kokemus, joka etenee omalla painollaan, mutta ei se aina niin mene... Itse ainakaan en epiduraalia halua tässä synnytyksessä ja toivon kovasti että synnytys käynnistyisi itsestään. Suoraan sanottuna mieluummin valitsisin keisarinleikkauksen, mutta koska itse en koe varsinaisesti pelkääväni synnytystä, en usko että siihen ryhdytään. Mitäs sitä ikinä tietää jos tällä kertaa " luonto" olisi armollisempi
...
. Supistukset saatiin oksitosiinitipan avulla käyntiin, olivat pitkään liian lyhyitä ja epäsäännöllisiä. Avautumisvaiheessa saatu epiduraali vei vain kaiken tunnon lantiosta alaspäin ja kiitos sen en tuntenut minkäänlaista ponnistuksen tarvetta. Supistuskivut vatsan ja selän alueella oli helvetilliset eikä epiduraali levittänyt niitä ollenkaan. Seurauksena ponnistusvaihe pitkittyi, imukuppia oltiin jo kaivamassa esiin kunnes lapsi vihdoin kahden tunnin ponnistuksen jälkeen tuli maailmaan ja joutuikin pian tehohoitoon hapenpuutteen takia.Kivahan se ois että synnytys olisi luonnollinen kokemus, joka etenee omalla painollaan, mutta ei se aina niin mene... Itse ainakaan en epiduraalia halua tässä synnytyksessä ja toivon kovasti että synnytys käynnistyisi itsestään. Suoraan sanottuna mieluummin valitsisin keisarinleikkauksen, mutta koska itse en koe varsinaisesti pelkääväni synnytystä, en usko että siihen ryhdytään. Mitäs sitä ikinä tietää jos tällä kertaa " luonto" olisi armollisempi
...Mua ei pelota, ainakaan vielä. Vastaan otan sen, mitä on tullakseen. Tietysti toivon, että kaikki menee, kuin oppikirjassa, mutten sitä odota tai pidä itsestäänselvyytenä. Luotan, että hoitohenkilökunta tekee parhaansa, jotta minä ja lapsi selvittäisiin mahdollisimman hyvin synnytyksestä. Kivunlievitysten suhteen ajattelin mennä ihan fiiliksen mukaan, kun en yhtään tiedä mitä odottaa. Mitään vastaan tai minkään puolesta en ole, mutta kaikelta turhalta toivon välttyväni. Toiveena olisi päästä mahdollisimman pian kotiin opettelemaan uutta arkea.
Mä luulen, että epiduraalilla mennään tällä kertaa. Esikoisen kohdalla oli epiduraali lakannut jo vaikuttamasta enkä uutta enää saanut, joten ilman kipulääkitystä mentiin tavallaan loppuvaihe...eli sukista kii vaan ja ponnistetaan vaikka kaikki voimat oli jo menny yön aikana.
Mulla oli esikoisen kohalla alkuvaiheessa epiduraali, mutta se oli ennenkuin ponnistusvaihe oli edes käynnissä, ja supistukset vei vaan voimat itteltä ihan kokonaan. Kun se tuikattiin selkään, mulla olo koheni niin, että jaksoin syödä ja jutellakin.
Kun sen vaikutus alkoi laantua, olikin jo ihan erilaiset supistelutuntumat. Tuntui että kaulasta alaspäin kaikki lihakset tekee yhessä työtä, ja työstää jotain alas- ja ulospäin. Siihen ei sitten enää uutta lääkekierrosta enää ehtiny ottaa, mutta ei se mitään leffojen huutokipua ollut. Menkkasäryt nupit kaakkoon-asetuksilla :P
Jahka pää oli ulkona, pahin oli ohi, loppuvartalo melkeenpä luiskahti perässä pois, samoin jälkeiset.
Niin, joo, kyllähän se sattui, mutta ei mitenkään luonnottomasti, eikä niin, että ois pitäny epäillä että kestääkö mun kroppa tämän. Kyllä se kestää, ja vaurioista paranee.
Parit repeämät sain, mutta ne tikattiin.
Paraneminen tuntui pitkältä ajalta, mutta ei se oikeasti ollut kuin pari viikkoa, kun "sotatanner" oli rauhottunut takasin, kaikki tikit liuenneet, ja kävelyjaksaminen oli normitasolla.
Omaan rauhallisuuteen auttoi huomattavasti se, että kätilö ja hoitajat oli rauhallisia, jutteli ja kannusti. Kun ei heillä ollu hätää tai huolta, niin miksipä mullakaan ois. Hehän sitä ammatikseen tekevät, minä vasta eka kertaa.
Kun sen vaikutus alkoi laantua, olikin jo ihan erilaiset supistelutuntumat. Tuntui että kaulasta alaspäin kaikki lihakset tekee yhessä työtä, ja työstää jotain alas- ja ulospäin. Siihen ei sitten enää uutta lääkekierrosta enää ehtiny ottaa, mutta ei se mitään leffojen huutokipua ollut. Menkkasäryt nupit kaakkoon-asetuksilla :P
Jahka pää oli ulkona, pahin oli ohi, loppuvartalo melkeenpä luiskahti perässä pois, samoin jälkeiset.
Niin, joo, kyllähän se sattui, mutta ei mitenkään luonnottomasti, eikä niin, että ois pitäny epäillä että kestääkö mun kroppa tämän. Kyllä se kestää, ja vaurioista paranee.
Parit repeämät sain, mutta ne tikattiin.
Paraneminen tuntui pitkältä ajalta, mutta ei se oikeasti ollut kuin pari viikkoa, kun "sotatanner" oli rauhottunut takasin, kaikki tikit liuenneet, ja kävelyjaksaminen oli normitasolla.
Omaan rauhallisuuteen auttoi huomattavasti se, että kätilö ja hoitajat oli rauhallisia, jutteli ja kannusti. Kun ei heillä ollu hätää tai huolta, niin miksipä mullakaan ois. Hehän sitä ammatikseen tekevät, minä vasta eka kertaa.
Esikoinen käynnistettiin lapsiveden tihkumisen takia, ja käunnistys kesti 4 päivää. Henkisesti se oli paljo raskaampaa ku fyysisesti, enkä missää nimes halua enää käynnistystä jos sen voin välttää. Mulla lääkkeet (cytot) aiheutti vaan todella kipeitä supistuksia mutta ei mitää muutoksia kohdunsuulla, ballonki avas kohdunsuun ja oli ihan ok, sitte oksitosiini sai vaan aikaan todella kipeät supistukset ja hitaasti avas paikat. Onneks sain epiduraalin suht ajois tipan kans ja se toimi mulla ku unelma, vei kaikki kivut mutta ei ponnistuksen tarvetta. Lopulta sen 4pv supistelujen ja käynnistyksen jälkeen kun olin 18h avautunu ja sain alkaa ponnistaa nii ei tullu enää supistuksia ja pusersin pojan vattalihaksin ulos. Väliliha leikattiin, se oli kuukauden kipiä. Ja alkoi kasvaa arpikudosta mitä poltettiin pari kk synnytyksestä. Mulla oli sektiovalmius koko ajan koska pojan sydänäänet katos ja heikkeni vähän väliä ja lopulta imukupin kans poika syntyi, luojan kiitos ei tarvinnu sektiota. Se on toinen mitä en halua.
Mutta joo, tulevaan synnytykseen oon menos rauhallisin mielin, odotan sitä jo innolla. Nyt toivon itekseen käynnistyvää (tai kokeilen varmaan vyöhykkeen ja akupunktion jos tarve) ja todellaki otan epiduraalin ja muut kivunlievitykset, en halua kärsiä kivuista jos ei oo pakko. Kotona pyrin olemaan mahdollisimman pitkään kyllä ja haluan sairaalasta pois mahdollisimman pian.
Ittellä on tosi suuri kohtukuoleman pelko (en tiedä miks, en oo kokenu ku kkm rv12, toki mummulla aikanaan on ollut kohtukuolema mutta muuten lähipiiris ei oo ollu) miks kävin viime raskaudes pelkopolilla ja varmaan pyydän nytki aikaa sinne lähempänä synnytystä. Ja poika oli syntyessään 39+0 3966g joten vähä hirvittää seuraavanki koko. Onneks se koko ei nii meinaa mitää vaan se asento..
Mutta joo, tulevaan synnytykseen oon menos rauhallisin mielin, odotan sitä jo innolla. Nyt toivon itekseen käynnistyvää (tai kokeilen varmaan vyöhykkeen ja akupunktion jos tarve) ja todellaki otan epiduraalin ja muut kivunlievitykset, en halua kärsiä kivuista jos ei oo pakko. Kotona pyrin olemaan mahdollisimman pitkään kyllä ja haluan sairaalasta pois mahdollisimman pian.
Ittellä on tosi suuri kohtukuoleman pelko (en tiedä miks, en oo kokenu ku kkm rv12, toki mummulla aikanaan on ollut kohtukuolema mutta muuten lähipiiris ei oo ollu) miks kävin viime raskaudes pelkopolilla ja varmaan pyydän nytki aikaa sinne lähempänä synnytystä. Ja poika oli syntyessään 39+0 3966g joten vähä hirvittää seuraavanki koko. Onneks se koko ei nii meinaa mitää vaan se asento..
Mua pelottaa kovasti synnytys...
Ihan kaikki siinä, mutta erityisesti kaikki komplikaatiot ja sekä itseni ja lapsen puolesta myös kuoleman pelko. Ja molempien terveys.
Jos voisi varmasti tietää, että lapsi tulee alateitse ulos - niin se olisi ykkösvaihtoehto. Kamalinta olisi, että ensin punnertaisi alateitse ja sitten tulisi hätäsektio. Elektiivinen sektio olisi 2. Vaihtoehto. Sektio pelottaa kaikkien riskien vuoksi. Onhan se kaikkea muuta kuin luonnollista ja iso leikkaus.
Lisäksi kun itsellä on tuo verenpaine koholla, niin pelottaa kaikki siitä aiheutuvat komplikaatiot. Ja tietty ikä ja sen tuomat lisäriskit niin raskauteen kuin synnytykseen.
Notta paljon on pelättävää.
Ihan kaikki siinä, mutta erityisesti kaikki komplikaatiot ja sekä itseni ja lapsen puolesta myös kuoleman pelko. Ja molempien terveys.
Jos voisi varmasti tietää, että lapsi tulee alateitse ulos - niin se olisi ykkösvaihtoehto. Kamalinta olisi, että ensin punnertaisi alateitse ja sitten tulisi hätäsektio. Elektiivinen sektio olisi 2. Vaihtoehto. Sektio pelottaa kaikkien riskien vuoksi. Onhan se kaikkea muuta kuin luonnollista ja iso leikkaus.
Lisäksi kun itsellä on tuo verenpaine koholla, niin pelottaa kaikki siitä aiheutuvat komplikaatiot. Ja tietty ikä ja sen tuomat lisäriskit niin raskauteen kuin synnytykseen.
Notta paljon on pelättävää.
Äiti×5
Näppärä viestien naputtelija
Luottakaa siihen että kaikki menee hyvin. Jos ajattelee valmiiksi kaikesta jo negatiivisesti,on vaikea löytää niitä hyviä asioita. Saati on kuullu kamalia juttuja toisilta. Synnytys on unohtumattomin kokemus ja upein,voin sanoa vaikkakin yhtä kärsimystä. Niin se on tarkoitettu mutta lopussa kiitos seisoo.
Rohkein odottavin mielin kohti mahtavaa synnytyksen maailmaa!!!
Rohkein odottavin mielin kohti mahtavaa synnytyksen maailmaa!!!
Michayla
Jostain jotain jo tietävä
Minä oikeastaan odotan synnyttämistä. Esikoisen synnytys oli kaikin puolin luonnonmukainen. Itselläni on korkea kipukynnys ja olin innoissani ja utelias synnytyksen suhteen, niin mentiin alusta loppuun oman kehon voimin. Yksi naarmu, ei tikkejä, kaikin puolin mahtava ja voimaannuttava kokemus. Olin yrittänyt valmistautua mahdollisimman hyvin.. miten nyt voi tuntemattomaan valmistautua :) Se mikä ehkä hieman yllätti oli se oman kehon voima mikä synnytyksessä oli, yritin vaan parhaani mukaan pysyä menossa mukana. Synnytys oli aika pitkä, ja minä ja vauva nukuttiinkin molemmat aika makeasti se ensimmäinen yö. Hän syntyi puoli kymmenen hujakoilla illalla.
Toivon ja luotan, että tämä seuraavakin tulokas saadaan samalla tyylillä saatettua maailmaan, esikoisen jalan jäljissä
Toivon ja luotan, että tämä seuraavakin tulokas saadaan samalla tyylillä saatettua maailmaan, esikoisen jalan jäljissä
Äiti×5
Näppärä viestien naputtelija
Hienoa kuulla Michayla! Sanoit hyvin että miten tuntemattomaan voi valmistautua. Pätee erityisesti ensisynnyttäjään mutta myös useasti lapsen maailmaan saattaneille. Sen takia onkin vaan luotettava että synnytys etenee kuten on luotu!! Toisilla vaikeimman kautta mutta eipä yksikään lapsi ole masuun jäänyt .
Mulla on mielikuva että mitä enempi koko juttua pohtii ja tarinoita kuulee, sen enempi tulee kysymyksiä pelkoja ja epävarmuutta koko synnytyksestä. Hyvähän peloista ym tunteista on puhua mutta joillekkin se voi tuoda vaan enempi negatiivisia juttua.
Mulla on mielikuva että mitä enempi koko juttua pohtii ja tarinoita kuulee, sen enempi tulee kysymyksiä pelkoja ja epävarmuutta koko synnytyksestä. Hyvähän peloista ym tunteista on puhua mutta joillekkin se voi tuoda vaan enempi negatiivisia juttua.
Mua pelottaa, mutta en mä silti ajattele omasta mielestäni mitenkään negatiivisesti. Esikoinen syntyi nopeasti kolmen päivän käynnistelyjen jälkeen. Oli iso ja repesin, oli paljon tikkejä, menetin paljon verta synnytyksessä ja itse synnytys meni kovissa kivuissa. En tiedä siis Pelottaako mua synnytys vai taas se toipumisen aika, kun on todella kipeä. Aina voi toivoa, että toinen ois helpompi.
Mä en myöskään halua uudelleen käynnistykseen, onneks kai section kokeneita ei yleensä käynnistetä? Tai jotain sellaista neuvolantäti sanoi että kun ne supistukset voi käynnistettynä olla voimakkaampia niin yleensä ainakin niitä ensin testataan että kestääkö se sectioarpi sen.
Mutta mulla oli aika samanlainen kokemus kun sulla niemja, paitsi sectiolopputulemalla. Muutaman päivän käynnistys (lääkkeet, ballonki, kalvojen puhkaisu), sit vajaan vuorokauden avautuminen, parin tunnin ponnistus, imuvetoyritys, sit poika tuupattiin takas ja leikattiin kun oli virheasennossa. Pelkoja ei ole jäänyt mutta käynnistystä en halua vaan haluaisin yrittää mahd.luonnonmukaista synnytystä (tällä tarkoitan itsestään alkavaa, kipulääkkeitä huolin kyllä :)). Pelottaa vaan että ne määrää mut suoraan sectioon kun poika käynnistettiin siis 1,5vkoa etukäteen 4kg:n koko arvion vuoksi, syntyi siis viikon etuajassa ja painoi 4145g (oon itse 155cm pitkä mutta testattiin kyllä että nelikilonen pitäis hyvin mahtua). Mä ja mies on molemmat oltu isoja vauvoja ja luulen että seuraava ei oo paljon pienempi (mies oli syntyessään melkein 5kg eli geenit kohillaan ).
Mutta mulla oli aika samanlainen kokemus kun sulla niemja, paitsi sectiolopputulemalla. Muutaman päivän käynnistys (lääkkeet, ballonki, kalvojen puhkaisu), sit vajaan vuorokauden avautuminen, parin tunnin ponnistus, imuvetoyritys, sit poika tuupattiin takas ja leikattiin kun oli virheasennossa. Pelkoja ei ole jäänyt mutta käynnistystä en halua vaan haluaisin yrittää mahd.luonnonmukaista synnytystä (tällä tarkoitan itsestään alkavaa, kipulääkkeitä huolin kyllä :)). Pelottaa vaan että ne määrää mut suoraan sectioon kun poika käynnistettiin siis 1,5vkoa etukäteen 4kg:n koko arvion vuoksi, syntyi siis viikon etuajassa ja painoi 4145g (oon itse 155cm pitkä mutta testattiin kyllä että nelikilonen pitäis hyvin mahtua). Mä ja mies on molemmat oltu isoja vauvoja ja luulen että seuraava ei oo paljon pienempi (mies oli syntyessään melkein 5kg eli geenit kohillaan
).
Kauhean yleiseltä tuntuu tuo käynnistely? Itselläni ei esikon synnytystä käynnistetty, mutta lähes kaikilla kavereilla on menny käynnistykseen.
Mun synnytys käynnistyi supistuksilla rv 39+3 aamupäivällä ja vauva syntyi pari tuntia puolenyön jälkeen rv 39+4. Mä sain eka synnytyksessä epiduraalin ja olin siihen kyllä tyytyväinen. Jos tää toinen menee samalla kaavalla niin varmaan haluan taas puudutuksen. Vaikka oon ymmärtänyt että epiduraalia ei niin helpolla uudelleen synnyttäjälle laitettais?
Nostan kyllä hattua kuka siitä koettelemuksesta selviää ilman puudutuksia!
Tällä kertaa haluaisin päästä sairaalasta nopeammin kotiin vauvan kanssa. Viimeks me oltiin 4 yötä, eli päästiin vasta viidentenä päivänä kotiin.
Mun synnytys käynnistyi supistuksilla rv 39+3 aamupäivällä ja vauva syntyi pari tuntia puolenyön jälkeen rv 39+4. Mä sain eka synnytyksessä epiduraalin ja olin siihen kyllä tyytyväinen. Jos tää toinen menee samalla kaavalla niin varmaan haluan taas puudutuksen. Vaikka oon ymmärtänyt että epiduraalia ei niin helpolla uudelleen synnyttäjälle laitettais?
Nostan kyllä hattua kuka siitä koettelemuksesta selviää ilman puudutuksia!
Tällä kertaa haluaisin päästä sairaalasta nopeammin kotiin vauvan kanssa. Viimeks me oltiin 4 yötä, eli päästiin vasta viidentenä päivänä kotiin.
Kyllä uudelleen synnyttäjäkin sen epiduraalin saa, jos sen ehtii antaa. Ainahan näin ei ole, usein toinen tulee liukkaammin, varsinkin jos edellisestä on vähän aikaa. Lääkäri selitti mulle jotain kehonmuistista, mut ehkä on kuitenkin yksilöllistä.
Minulla 2 hyvää kokemusta takana. Molemmista olen ollut noin 3-4 cm auki sairaalaan mennessä.
1.kerran tyttö syntyi 38+6 viikoilla. Käynnistyi muutama päivä aiemmin itsekseen. Sairaalaan lähdettiin aamulla ja ilta kuudelta hän oli sylissä. Kalvot puhkaistiin tunti ennen ponnistusta ja spinaalin sain, jonka teho hupeni hiukan ennen ponnistusta. Ei tikkejä ja 17min ponnistus, kaikki tosi hienosti. Uskallus ponnistaa oli isoin kysymysmerkki. 3,5kg kaunotar.
2. Kerralla jälleen spinaali, joka mukana vielä ponnistusvaiheessa ja tämä synnytys oli helppo! Kysyin lapsen synnyttyä, että tuliko se jo muka:)!?! 8min ponnistus ja 3,0kg kaunotar rv 39+0 ei tikkejä ja seuraavana aamuna jo kotiuduttiin. Kalvot puhkaistiin n.1h ennen ponnistusta.
Jännittää jälleen synnytys, luonnollisesti. Kotona haluan olla mahd.pitkään ja varmaankin loppuvaiheeseen tuo spinaali jos mahdollista. Ilokaasu ei toimi minulla, en osaa maskia käyttää ja olo pahenee puhaltelusta maskiin. Luotan ammattilaisiin ja itseeni. Eikai tässä muutakaan voi :) asentoja mietin, ensimmäisen synnytin puoli-istuvassa, toisen lähes selällään polvet lähes kainaloissa...toinen ehkä parempi?
1.kerran tyttö syntyi 38+6 viikoilla. Käynnistyi muutama päivä aiemmin itsekseen. Sairaalaan lähdettiin aamulla ja ilta kuudelta hän oli sylissä. Kalvot puhkaistiin tunti ennen ponnistusta ja spinaalin sain, jonka teho hupeni hiukan ennen ponnistusta. Ei tikkejä ja 17min ponnistus, kaikki tosi hienosti. Uskallus ponnistaa oli isoin kysymysmerkki. 3,5kg kaunotar.
2. Kerralla jälleen spinaali, joka mukana vielä ponnistusvaiheessa ja tämä synnytys oli helppo! Kysyin lapsen synnyttyä, että tuliko se jo muka:)!?! 8min ponnistus ja 3,0kg kaunotar rv 39+0 ei tikkejä ja seuraavana aamuna jo kotiuduttiin. Kalvot puhkaistiin n.1h ennen ponnistusta.
Jännittää jälleen synnytys, luonnollisesti. Kotona haluan olla mahd.pitkään ja varmaankin loppuvaiheeseen tuo spinaali jos mahdollista. Ilokaasu ei toimi minulla, en osaa maskia käyttää ja olo pahenee puhaltelusta maskiin. Luotan ammattilaisiin ja itseeni. Eikai tässä muutakaan voi :) asentoja mietin, ensimmäisen synnytin puoli-istuvassa, toisen lähes selällään polvet lähes kainaloissa...toinen ehkä parempi?