Synnytys ja syöminen

Uusperhesatu

Asioista perillä oleva
Oletko pystynyt syömään synnytyksen käynnistyttyä?

Minä en. Kaksi ensimmäistä synnytystä kestivät lähes vuorokauden, mutta en silti pystynyt syömään niiden aikana juuri mitään. Jotain mehukeittoa sain vähän syötyä ja yhden jugurtin taisin syödä jomman kumman aikana, mutta muuten lähinnä vain join vettä ja pillimehuja. Jälkikäteen olikin sitten nälkä. :grin
 
Oon syönyt kaikkien synnytysten aikana jotain, ihan ateriakin on taidettu tuoda joka kerta sairaalassa. Mutta kovin ei ruoka ole mielessä niin se on ollut sivuseikka, hyvin oon jaksanut pienellä syömisellä (synnytykset 24, 28 ja 10h).
 
Muokattu viimeksi:
Itse en alkuun saanut edes syödä, kun odotettiin magneettikuvan tuloksia että voinko edes yrittää synnyttää (perätila). Oltiin menty aamulla synnärille ja päivällistä sitten sain syödä. Se taisi maistua hyvin. Sen jälkeen olisin illalla/yöllä saanut syödä jugurttia, mutta sen syöminen alkoi oksettaa muutaman lusikallisen jälkeen.
 
Mulla oli kauhee nälkä ja pyysin kätilöltä lupaa syödä, en saanut, söin silti puol sairaala-ateriaa, onneks mies toi jossain vaiheessa KAHVIA. Kätilö pelotteli oksentelulla, eikä mua edes oksettanut missään vaiheessa vaikka olin syönyt
 
Just ennen sairaalaan lähtöä söin häthätään jogurtin, sairaalassa hörpin vain nesteitä ponnistamisten välissä.. Oli sen verran nopea tapaus ettei sairaalassa kerenny eväitä miettiäkään, ruoka tuli saliin sitten päivällisaikaan vauvan jo synnyttyä.. Onneks sattu olemaan ruokana jauhelihakeittoa, mitään sen kiinteämpää ei olis yhtään teny mieli syödä, keitoin sai kuitenki lusikoitua alas..
 
Esikoisen synnytys aloitettiin käynnistyksellä ja jotenki olin täynnä pyhää vihaa siinä vaiheessa kun mulla oli ne kemialliset supistukset menossa parin minuutin välein ja mulle kannettiin siihen jumppapallon luokse lautasellinen jauhelihakeittoa... En voinu muuta ku ihmetellä että onko toi ny ihan tosissaan?! Sen leivän sain syötyä mikä siihen kylkeen oli laitettu. Aika pienellä ruokamäärällä menin synnytyksen, sen mitä sitä yritystä pari päivää kesti ennenkuin päädyttiin sektioon.
 
Aamupäivällä söin hieman pinaattikeittoa ja illalla mustikkakeittoa - vauva syntyi alkuyöstä. Ja oksensin myös ihan huolella, että syömisestä tuskin oli hirveästi hyötyä :D
 
Ei ollut nälkä, enkä olisi varmaan ehtinytkään :woot:
Esikoisen synnytys pyöreästi 4 tuntia, enkä saanut syödä, koska oli riski joutua leikkaukseen.
Kakkosen synnytys pyöreästi 5 tuntia, ei ehtinyt nälättää. Oltiin alkuillasta miehen kanssa vietetty leffailtaa ja herkuteltu, sitten puolilta öin tuli lähtö. :rolleyes:
 
En ole voinut syödä kesken synnytyksen. Olen voinut pahoin eikä kipujen keskellä ollut nälkä. Jälkeenpäin on ollut kyllä sudennälkä ja on siinä tainnut mennä miehenkin tarjoilut parempiin suihin :smiley-angelic006
 
Mulla käynnistettiin synnytys ja supistusten alettua pystyin vielä syömään jonkun aikaa. Sitten kun tihenivät ja voimistuivat ei menny ruokakaan enää alas tosin salissa ei olisi enää edes ruokaa annettu. Ja sektioonhan sit päädyttiin... Sektio tehtiin aamuyöstä ja aamulla osastolla ensin meinasivat etteivät anna aamupuuroa mutta, koska olin ollut yli vuorokauden syömättä niin sain vähän aamupalaa :) Nälkä oli kyllä kova :D
 
Takaisin
Top