Synnyttäneiden vaivat- näistä ei puhuta.

Kyfi9012530

Oman äänensä löytänyt
Näistä ei puhuta! Mutta suurimmalle osalle synnyttäneistä nämä tulee tutuksi :depressed: Gynekologinen laskeuma esimerkiksi!
 
Last edited by a moderator:
Synnyttäneiden vaivosta itselle tuli heti mieleen, että kukaan ei ollut kertonut miten kipeänä paikat tulee olemaan synnytyksen jälkeen. Toki minä jotenkin olin ajatellut, että varmasti araksi jää paikat, mutta itse en pystynyt moneen viikkoon edes kunnolla istumaan, saati kävelemään kauhean pitkää matkaa. Tämä nyt ehkä meni vähän ohi aiheen, mutta itseä kummastutti miten kaikesta muusta juteltiin, mutta moni yritti kaunistella synnytystänsä ja sen jälkeistä aikaa.. Toki ymmärrän, ettei tuo ole sellainen ihan perus kahvipöytä keskustelunaihe ja kaikki ei halua puhua tuommoisista, mutta itse oon ainakin pystynyt kertomaan aika rehellisesti, jos joku on kysynyt. :)
 
Virtsankarkailu!!
Riesana vieläkin, jos sattuu vaikka aivastamaan kun rakko täynnä, niin ei pikkarit kuivana säily.
Todella ärsyttävää ja kiusallista. ja ikää vasta 25.
Kolmatta odotan.
 
Ainiin, ja ystävälle jäi vaivaksi myös ulosteen pidätyskyvyn heikkeneminen. En ollut moisesta ennen kuullut. varmasti todella harmittava riesa. :sad001
 
Synnyttäneiden vaivosta itselle tuli heti mieleen, että kukaan ei ollut kertonut miten kipeänä paikat tulee olemaan synnytyksen jälkeen. Toki minä jotenkin olin ajatellut, että varmasti araksi jää paikat, mutta itse en pystynyt moneen viikkoon edes kunnolla istumaan, saati kävelemään kauhean pitkää matkaa. Tämä nyt ehkä meni vähän ohi aiheen, mutta itseä kummastutti miten kaikesta muusta juteltiin, mutta moni yritti kaunistella synnytystänsä ja sen jälkeistä aikaa.. Toki ymmärrän, ettei tuo ole sellainen ihan perus kahvipöytä keskustelunaihe ja kaikki ei halua puhua tuommoisista, mutta itse oon ainakin pystynyt kertomaan aika rehellisesti, jos joku on kysynyt. :)

Hei pakko tähän sanoa, että mä yllätyin positiivisesti! :D kaikki kokemukset mitä kuulin synnytyksestä ja sen jälkeisestä ajasta, olivat ihan järkyttäviä. Mäkään en moneen viikkoon istunut, mutta luulin silti, että se olisi paljon pahempaa. Kuukausia meni, ennen kun pystyin edes 2km kävellä ilman kipuja. Silti kuvittelin kaiken sen olevan pahempaa! Ehkä ihan positiivista näin päin. :)
(Kakkaamisesta puhumattakaan, mä olin ymmärtänyt että se on täysin mahdottomuus synnytyksen jälkeen ja pidätin monta päivää peloissani, mutta ihan turhaan. Ei se kivaa ollut, mutta ei niin paha mitä kerrottiin.) :D

Minä en myöskään ole synnytyksessäni mitään kaunistellut jos joku kysyy, kerron kaiken ihan miten menikin. :)
 
Mä olisin halunnut kuulla ennen synnytystä, että kaikki eivät välttämättä pysty pissaamaan synnytyksen jälkeen. Mä jouduin tästä syystä vuorokaudeksi katetriin ja se oli tosi ikävää. Samoin en pariin päivään pystynyt pidättämään pieruja, luulin että joku sulkijalihas meni pilalle, vaikka tämäkään ei kuulemani mukaan ole harvinaista. Siis ettei ilma pysy sisällä. :D

Peräpukamat on yksi ikävä ja vaiettu vaiva...
 
leipälapio: Mutta tuohan oli sitten ihan positiivinen yllätys sulle, kun olit ajatellut, että synnytyksen jälkeinen aika ois ollut paljon pahempaa. :happy: Ehkä mäkin olin vähän hölmö siinä mielessä, että luulin, että synnytys vaan sattuu, ettei se nyt jättäisi kauheita kipuja alapäähän, mutta joo nytpä tiedän tuonkin. :grin Ja hei noi peräpukamat kans yllätti ihan tyystin. Olin aiemmin luullut, että se on vaan vanhojen ihmisten vaiva, mutta kyllä ne mullekkin tuli... Ja sitten kun se pissaaminen oli synnytyksen jälkeen ikävää, saati sitten isomman hädän tekeminen. Ei oo ikävä niitä aikoja yhtään.. :meh:
 
Muokattu viimeksi:
Joo itseasiassa pissaaminen itsessään oli tosi pitkään ikävää ja vähän kirvelevää! Varmaan kuukauden tai kaksi en uskaltanut pissata ilman, että suihkuttelin samaan aikaan lämpimällä vedellä. En tämmösistä ollut kuullutkaan ennen synnytystä!

Ei oo tosiaan joo yhtään ikävä näitä aikoja, mutta kohtahan mulla tää on taas edessä.. :D saa nähä mitä pukamille käy..:shy:
 
Joo samaa mä tein, että piti suihkutella, kun kävin vessassa..

Mutta siis nää ikävät asiat olinkin jo ehtinyt tyystin unohtaa ennenkuin luin näitä viestejä ja aloin taas muistelee synnytyksen jälkeistä aikaa. Ja eipä tuo synnytys tai synnytyksen jälkeinen aika oo ainakaan itselle jättänyt minkäänlaista kauhukuvaa, vaan kokemuksena oli molemmat kivuliaita, mutta ehdottomasti haluan uudestaan kokea. :wink
 
Ei mullekkaan kyllä oo, jotenkin meen paljon luottavaisemmin mielin synnyttämään ja innolla odotan sitä. Toivotaan tietty, että toipuminen olisi nopeempaa näin toisella kerralla, kun kroppa vähän tietää mitä tehdään. :p
 
Toivottavasti toivut nopeammin ja kyllä minä voisin kuvitella, että niin tapahtuu, kun synnytys on kropalle jo entuudestaan. :)
 
Onpas paljon tullut myös seikkoja mitkä ei ole omalle kohdalle käynyt ja tulleet ihan uutena tietona, että tällaistakin voi olla.. eli näistä asioista ei vaan tosiaan puhuta.. :confused:
 
Mäki kyllä ennemminkin yllätyin positiivisesti, kun olin koko raskausajan saanut kuunnella, kuinka hirveetä lopussa tulee oleen ja vielä hirveenpää kuulemma synnytyksen jälkeen :D

Oli kyllä peloteltu peräpukamilla ja liitoskivuilla ja kuinka synnytyksen jälkeen pystyy istumaan vaan jonkun renkaan päällä sun muuta. Ja kuulemma voi revetä sitten ylöskin päin, ettei pelkästään vaan väliliha/peräsuoli repeä. Ja värkki on aivan erilainen synnytyksen jälkeen, eikä seksi tunnu enää itsestä tai miehestä miltään ja kannattaa pyytää lisäompeleita, jos jotain joudutaan paikkaileen.
Kyllähän siis niitä kohdunlaskeumia jne varmaan joillekin tulee, mutta epäilisin, ettei niitä hirveen helposti ensisynnyttäjille tuu, varsinkin jos perus- ja lihaskunto on edes suhteellisenhyvät. Uudelleen synnyttäjillä varmaan paikat on jo sen verran antanut periksi enemmän, että herkemmin ehkä tuleekin.

Eli kaikkeen hirveyteen olin osannut varautua, mutta itseäni eniten ihmetytti vatsa heti synnytyksen jälkeen, se oli tosi erikoisen näköinen lyllyvä lötkö :D Tai tuntui oudolta suihkussa käydessä.
 
Itseasiassa kaksi kolmesta synnyttäjästä saa gynekologisen laskeuman. Ja niitä on ihan ensi synnyttäjissäkin. Ja joskus lantiopohjalihaksien kunnolla ei valitettavasti ole osaa eikä arpaa laskeumien synnyllä jos omaa kudos heikkouden. Ja sillehän ei voi mitään.
 
Jos kaksi kolmesta saa laskeuman, kuuluuko näistä suurin osa kuitenkin siihen kategoriaan joka "paranee" ajanmyötä ja jumpan/fysioterapian avulla?
 
Postspinaali päänsärky heti synnytyksen jälkeen. Kaikille ei tule, mutta itse kuulun niihin, jotka sen sai. Viisi päivää kesti. Heti, kun nousi makuulta, iski hirvittävä pääkipu. Käytännössä en pystynyt olla jalkeilla, kuin kovien kipulääkkeiden avulla.
 
Aika jännä, jos niitä kaksi kolmesta saa ja esim itse en tunne yhtäkään, vaikka muita vaikeitakin repeytymiä ja hätäsektioita on jouduttu tekemään. Ettei siis kaikilla oo ihan putkeen mennyt synnytys, mutta laskeumia ei oo ollut.
Vai onko ne vaan semmoisia, jotka jossain lääkärintarkastuksessa todetaan, vaikkei itse ole siitä tietoinen?
 
Niin ja mikä sitten luokitellaan laskeumaksi? Kyllähän tuota toki itsekin synnytyksen jälkeen pisti merkille että kuukausia meni, ennenkuin kohdunkaula oli noussut "normaalimmalle" paikalleen. Mutta itse luokittelisin laskeuman semmoiseksi, joka aiheuttaa vaivaa ja vaatii mahdollisesti toimenpiteitä, tai että tulee ihan ulos saakka kurkistelemaan :eek:
 
Takaisin
Top