Synnyttäneet --40+++

Sirpa, helppo kalaruoka ilman voimakasta makua tulee pakastekalakuutioista, esimerkiksi lohi tai seiti kuutioita. Ei tarvitse valmisruokia syöttää, jos ei tahdo.
 
Me tultiin Seurakunnan vauvaryhmästä. Väki oli vaihtunut, vain yksi äiti oli ennestään tuttu :) Meidän poika oli toiseksi vanhin ja suurin osa oli 2-5kk ikäisiä.

Vierailevana tähtenä oli Muskarin vetäjä ja leikitti "markkinointi mielessä" koko ryhmän. Tanssittiin Israelilaista vauvatanssia jne...Ihan kiva kokemus, poika tosin oli ymmällään!!:eek::laughing002:laughing002 Kai luuli, että äiti on mennyt päästään sekaisin, kun pyörittiin hurjasti ympäri huonetta vauvoinemme:laughing002:laughing002
 
On noi vauvat hauskoja, sitten leikittiin lattialla lelujen kanssa ja lähes saman ikäinen tyttö tuli ottamaan pojalta lelua kädestä. Poika piti kovin kiinni, eikä luovuttanut! :) No sitten tyttö riuhtas kunnolla ja lelu irtosi - tytön äiti huomasi tilanteen ja otti lelun pois ja antoi takaisin meidän pojalle..soo soo " ei saa viedä toisten leluja"...Sillä sekunnilla tyttö alkoi kovan parun:sad010Leluja oli vaikka miten ympärillä, mutta vain tämä yksi ja sama oli "se" ainoa kiinnostava:joyful: No, hetken päästä poika jätti lelun, joten itse tarjosin sitä tytölle...ei enää kiinnostanut! Äiti nauroi -hahahaa, lelu kiinnostaa vain silloin kun se on jollakulla:laughing002:laughing002
 
Sirpa, helppo kalaruoka ilman voimakasta makua tulee pakastekalakuutioista, esimerkiksi lohi tai seiti kuutioita. Ei tarvitse valmisruokia syöttää, jos ei tahdo.
Ai siis tarkoitat pakastealtaasta? Vai että ite laittaa pakkaseen? Vai mitä...? Mä en oo seitiä syöny vuosikausiin ja lohen valmistan tuoreesta itelleni.

On muuten vähän helvetin hyvää toi riisipuuro ja mangosose! Meitsi alkaa ihan just vauvanruokakuurille...:hungry:
 
Meillä poika alkanut vihdoin syömään puuroa, mutta vasta, kun oli omenan maku -Valion Onni puuro 8+

Nyt puuro kelpaa :) :)
 
Hyvä hyvä! Ootko kuitenkin ennenkin kokeillut sekoittaa jotain sosetta joukkoon? Mä vedän aina Piltti- tai Pirkka -tuubista vähän hedelmäsosetta joukkoon. Välillä luulin jo, että nyt se puuron syönti loppui, mutta nyt on taas maistunut paremmin. :)
 
Myy75 :) Eri makuja vaan kokeillut. Vaikka nyt syö puuroa, niin ei se pidä kylläisenä koko yötä. Mikähän olisi parempi, kuin puuro?

Poika siis syö, kuin ahmatti ihan kaikkea ja täysjyvätuotteita suosin :)
 
Sirpa, helppo kalaruoka ilman voimakasta makua tulee pakastekalakuutioista, esimerkiksi lohi tai seiti kuutioita. Ei tarvitse valmisruokia syöttää, jos ei tahdo.
Mä en ole muuten noita koskaan käyttänyt, mutta olisikin varmaan näppäriä. Peruslohesta/ kirjolohesta tehty on meillä ihan hyvin kelvannut, mutta nuo täytyykin myös muistaa.
 
Myy75 :) Eri makuja vaan kokeillut. Vaikka nyt syö puuroa, niin ei se pidä kylläisenä koko yötä. Mikähän olisi parempi, kuin puuro?

Poika siis syö, kuin ahmatti ihan kaikkea ja täysjyvätuotteita suosin :)
Sanopa se, meillä kans toiveissa, että yösyötöistä vois kohta luopua... Mutta siis tässä iässähän lapsi ei enää energian takia tarvitse maitoa yöllä, enemmän se on sitä lohtua ja läheisyyttä ja tottumusta.
 
Myy75 :) Meillä syö yhä energian tarpeen vuoksi, koska syntyi pienenä. Nyt siis 8kk ja vasta 7,3kg / 70cm.
 
Aa, onko teille siis ohjeistettu, että edelleen tässä iässä yölläkin tarvitsee niin sanotusti lisäenergiaa? Se on tietty sit eri juttu, mutta normaalisti tämän ikäisten ei enää pitäisi tarvita yötankkausta, minkä suhteen tietysti jokainen joka tapauksessa tekee itsestä parhaalta tuntuvan ratkaisun. Ja siis tarkoitan,että varmasti saa öisin ruokkia, mutta vauva pärjää myös ilman, jos ei mikään erikoistilanne ole kyseessä. Mutta meillä vaikka nyt vähän painonkehitys oli tyssännyt, niin sanottiin, että yösyönnistä voi silti hyvin vieroittaa.
 
Myy75 :) 8kk neuvolalääkäri sanoi, että voi hyvin syödä yöllä, koska on painossa edelleen kirittävää muihin ikäisiin nähden, koska syntyi aika pienenä. Siis joo, syö ihan luvalla:joyful: Ja nälkäinen on yöllä, maito ei riitä.

Mikä teillä paino ja pituus?
 
Tähti, tytöllä pituus sama kuin teillä eli 70cm ja paino nyt noin 8,2 kg. Eli lukuina ihan ok, mutta paino oli lisääntynyt hänen kasvukäyrällään 6 kk:n painosta suht vähän ja itse asiassa ylimääräisestä 7 kk:n mittauksesta jopa laskenut 30g. Tyttö on kyllä ollut kipeänä, jolloin ruokahalu ollut huonompi ja tietty nyt vaihe, että liike vie paljon energiaa, mutta itseäni tietysti huolettaa vähän, miksi kasvu on hidastunut. No, terkka yritti lohdutella, että ei kannata huolestua tässä vaiheessa. Nyt lisätään öljyä ruokaan ja ylimääräinen kontrolli 10 kk iässä.
 
Meillä yösyötöt supistui yhteen siinä 5kk iässä kun yöllä keksin laittaa tutin vaan suuhun syönnin sijaan. Tosiaan nukahti, saattoi vähän kitistä, mut mä silittelin sen uneen. Sitte 6kk iässä kun oli saanut puuroa illalla, tein saman kun heräs yösyötön aikaan. Ja se tepsi, nukahti tutti suussa. Tossa oli muutama levottomampi yö, ni lisäsin päivällä ruokamääriä, alkoi sitte taas nukkumaan paremmin. Kerran yössä se on nyt itkeny tuttia.

Vauva muuten on nukkunu pinniksessä makuupussissa, mutta ei enää pysy siinä ja kiemurtelee ittensä niin, et pää on aamulla siellä pinnasängyn laitasuojan takana :). Tänä aamunakin heräs silleen, et oli "piilossa". Mä varmaan otan sen makuupussin nyt pois. Mut peittoa sille ei varmaan vielä laiteta?

Me saatiin seuraava nla-aika 3vkon päähän kun pyysin. Ois antanu ajan vasta 2kk päähän.

Mä laskeskelin tässä kaappeja ja laatikoita ja montako turvajuttua pitää hommata ku toi alkaa liikkumaan. Miten ootte lukinnu kaapit ja laatikot vauvalta? Ikea-tuotteilla?
 
Myy75 :) Toivottavasti ei ole mitään kummempaa. Kannattaako öljyä lisätä, en ole kuullutkaan. Piltti/ Bona purkeissa mainitaan hyvä rasvan koostumus, en lisäisi mitään.

Miten pitkiä itse olette? Entä oliko isoveljen kasvu ihan taista? Mun kokemuksen mukaan pituus lisääntyy hyppäyksinä.
 
Meillä yösyötöt supistui yhteen siinä 5kk iässä kun yöllä keksin laittaa tutin vaan suuhun syönnin sijaan. Tosiaan nukahti, saattoi vähän kitistä, mut mä silittelin sen uneen. Sitte 6kk iässä kun oli saanut puuroa illalla, tein saman kun heräs yösyötön aikaan. Ja se tepsi, nukahti tutti suussa. Tossa oli muutama levottomampi yö, ni lisäsin päivällä ruokamääriä, alkoi sitte taas nukkumaan paremmin. Kerran yössä se on nyt itkeny tuttia.

Vauva muuten on nukkunu pinniksessä makuupussissa, mutta ei enää pysy siinä ja kiemurtelee ittensä niin, et pää on aamulla siellä pinnasängyn laitasuojan takana :). Tänä aamunakin heräs silleen, et oli "piilossa". Mä varmaan otan sen makuupussin nyt pois. Mut peittoa sille ei varmaan vielä laiteta?

Me saatiin seuraava nla-aika 3vkon päähän kun pyysin. Ois antanu ajan vasta 2kk päähän.

Mä laskeskelin tässä kaappeja ja laatikoita ja montako turvajuttua pitää hommata ku toi alkaa liikkumaan. Miten ootte lukinnu kaapit ja laatikot vauvalta? Ikea-tuotteilla?

Sirpa :) Täälläkin oltiin joku yö ihan jopa syömättä siinä 5-6kk paikkeilla ja iloitsin jo, että nyt se sitten helpotti. Mutta ei mitään, taas syödään ja yhdistän sen pituuskasvuun.

Normisti mennään keskikäyrällä ja kasvupyrähdyksen aikaan, lähes alarajalla, ja silloin poika syö kuin hevonen, myös yöllä :)
 
Me tultiin Seurakunnan vauvaryhmästä. Väki oli vaihtunut, vain yksi äiti oli ennestään tuttu :) Meidän poika oli toiseksi vanhin ja suurin osa oli 2-5kk ikäisiä.

Vierailevana tähtenä oli Muskarin vetäjä ja leikitti "markkinointi mielessä" koko ryhmän. Tanssittiin Israelilaista vauvatanssia jne...Ihan kiva kokemus, poika tosin oli ymmällään!!:eek::laughing002:laughing002 Kai luuli, että äiti on mennyt päästään sekaisin, kun pyörittiin hurjasti ympäri huonetta vauvoinemme:laughing002:laughing002
Kivaa Tähti.

Mua kyllä nyt harmittaa. Olin niin henkisesti valmistautunut aloittamaan kerhoilut tänään. Tiedossa on ke klo 10-11.30, mutta paikasta kaksi mielipidettä! Yritin soittaa seurakuntaan, mutta kukaan ei vastaa. Jäi siis menemättä ja nyt ryhdyn pesemään pyykkiä ja pyyhkimään pöytiä. Niin kuin aina. Plääh.
 
Vauva muuten on nukkunu pinniksessä makuupussissa, mutta ei enää pysy siinä ja kiemurtelee ittensä niin, et pää on aamulla siellä pinnasängyn laitasuojan takana :). Tänä aamunakin heräs silleen, et oli "piilossa". Mä varmaan otan sen makuupussin nyt pois. Mut peittoa sille ei varmaan vielä laiteta?
Tää meidän 2,5-kuinen jannu on nukkunut syntymästään lähtien peiton alla. Ehlä ekan viikon siihen kapaloituna sairaalan tapaan. Miks ei pitäis peittoa käyttää? :wideyed:
 
Ai siis tarkoitat pakastealtaasta? Vai että ite laittaa pakkaseen? Vai mitä...? Mä en oo seitiä syöny vuosikausiin ja lohen valmistan tuoreesta itelleni.

On muuten vähän helvetin hyvää toi riisipuuro ja mangosose! Meitsi alkaa ihan just vauvanruokakuurille...:hungry:
Tarkoitan kaupan pakastealtaasta. Yksi kuutio on hyvän kokoinen maistiaiseksi. Hyvin harvoin on ollut ruotoja. Olen ollut todella huono kalaruokia(kin) laittaja. Noista pakasteista aloitin opettelun.
 
Meillä yösyötöt supistui yhteen siinä 5kk iässä kun yöllä keksin laittaa tutin vaan suuhun syönnin sijaan. Tosiaan nukahti, saattoi vähän kitistä, mut mä silittelin sen uneen. Sitte 6kk iässä kun oli saanut puuroa illalla, tein saman kun heräs yösyötön aikaan. Ja se tepsi, nukahti tutti suussa. Tossa oli muutama levottomampi yö, ni lisäsin päivällä ruokamääriä, alkoi sitte taas nukkumaan paremmin. Kerran yössä se on nyt itkeny tuttia.

Vauva muuten on nukkunu pinniksessä makuupussissa, mutta ei enää pysy siinä ja kiemurtelee ittensä niin, et pää on aamulla siellä pinnasängyn laitasuojan takana :). Tänä aamunakin heräs silleen, et oli "piilossa". Mä varmaan otan sen makuupussin nyt pois. Mut peittoa sille ei varmaan vielä laiteta?

Me saatiin seuraava nla-aika 3vkon päähän kun pyysin. Ois antanu ajan vasta 2kk päähän.

Mä laskeskelin tässä kaappeja ja laatikoita ja montako turvajuttua pitää hommata ku toi alkaa liikkumaan. Miten ootte lukinnu kaapit ja laatikot vauvalta? Ikea-tuotteilla?
Peittoa olen käyttänyt vauvoilla alusta asti. Vauva saa potkittua sen pois, jos tulee kuuma.

En ole lukinnut kaappeja tai laatikoita mitenkään. Olen vain siivonnut vaaralliset tavarat pois alakaapeista. Enkä nosta mitään koristeita piiloon. Kaikki saa olla paikoillaan. Opetan vain mikä on sallittua ja mikä ei.
 
Takaisin
Top