Suurperhe kuumeilijat

Meillä on oma reilu 80m2 kerrostalonelikko. Makuuhuoneita on siis kolme, mutta yksi on enemmän kokoa työhuone.. Tuplat nukkuvat yhdessä huoneessa ja nuorin vielä meidän huoneessa. Siirretään jossain vaiheessa varmaan tuohon työhuoneeseen tai sitten vaihdetaan kaikki kolme meidän makkariin ja mennään me pienempään. Katsotaan nyt..

Minä kirjoitin viime vuonna joulukirjeen ja laitettiin lähimmille mukaan perhekuva, joka oli syksyllä lehdessä. Lasten kummeille on paketoitu kerho-/päiväkotikuvat ja oltiin tänäkin syksynä kätevästi taas lehdessä, joten saadaan myös tuore perhekuva niille, joille halutaan antaa. :)

Täytyy tuota megnesiumia kokeillakin! Reumalapsen siskolla on ilmeisesti kasvukipuja ja heräilee niihin välillä paljonkin. Reumaa tutkittiin myös, mutta onneksi häneltä sitä ei nyt ainakaan vielä löydetty! Sisarusten riski on noin 35-50 kertaa suurempi sairastua kuin keskivertolapsella normaalisti. Lastenreumaa sairastaa noin 1/1000 lapsesta.

Minä olen nyt yrittänyt hävittää vauvanvaatteita, kun niistä riittäisi vaikka nelosille käytettäväksi. Jotain ihanimpia olen säästänyt, muuten aika surutta antanut mennä eteenpäin. Kyllä niitä sitten uusia saa, jos tarvetta tulee.. :)
 
Meillä on poika päässy nyt hengitystuesta eroon ja ollaan siirytty tehon puolelta lastenosastolle. Viikonloppuna ois tarkotus tulla kotilomalle ja ens viikolla luultavasti kotiin vihdoin :Heartred

Vaunulenkeillä ollaan jo käyty, odotan sitä että päästään tekee sitä kotoo käsin ja omilla vaunuilla!
 
Onnea deb pojalle voimistumisesta! ♡ Se on maaginen tunne, kun tuo vauvan ensimmäisen kerran kotiin.. :) ikävää, että joudutte vielä takaisin sairaalaan ilmeisesti palamaan, mutta toivottavasti tämä alkaisi olla loppusuoralla jo tältä erää, eikä osastoa tarvitsisi jatkossakaan kuluttaa mielellään yhtään. Onneksi LO:n henkilökunta on ihanaa ja osaavaa väkeä, joten hyvissä käsissä on poika siellä. :)
 
Onnea deb pojalle voimistumisesta! ♡ Se on maaginen tunne, kun tuo vauvan ensimmäisen kerran kotiin.. :) ikävää, että joudutte vielä takaisin sairaalaan ilmeisesti palamaan, mutta toivottavasti tämä alkaisi olla loppusuoralla jo tältä erää, eikä osastoa tarvitsisi jatkossakaan kuluttaa mielellään yhtään. Onneksi LO:n henkilökunta on ihanaa ja osaavaa väkeä, joten hyvissä käsissä on poika siellä. :)

Joo, ensi viikolla siis tarkotus kotiutua kokonaan ja käydä sen jälkeen vaan kontrolleissa aika-ajoin :Heartred
 
Dep onnea hengitystuesta pääsystä :Heartbigred
Ihan mahtavaa!

Kodeista oli juttua... Meillä on omakotitalo 120neliötä jossa 4 makkaria ja lapsia nyt 3 eli jos vielä yksi saadaan niin ei tuu saamaan omia huoneita koska me ei olla tästä mihinkään muuttamassa :rolleyes:
Mun haave ois että kaikilla ois omat huoneet mutta tää koti on rakas enkä halua tästä mihinkään ja mies vielä vähemmän eikä olla asuttu kun 2v vasta tässä. Nyt nuilla 8 ja 7 v:llä on omat huoneet ja pienin on meidän kans.. ei mitään hajua miten sitten jatkossa tekis kun tuo yks huone on ollu tietokone/pleikka/vierashuone (jos mun sukulaisia käy kylässä niin ne on yökylässä koska ne kaikki asuu ympäri Suomea kaukana meiltä) ja nuo vanhemmat lapset on poika ja tyttö niin teini ikää odotellassa ja siihen valmistautuessa en nuita samaan huoneeseen halua laittaa :wtf: varmaan sitten pienin/mät saa sen vierashuoneen ja vieraat joutuu sohvalle olkkariin :coldfeet:
Mää vaan niin rakastan tuota vapaata huonetta ja tilaa ja oon saanut nauttia siitä vasta sen 2v :love017 pitää vissiin rakentaa joku vieras aitta pihalle :grin
 
Meidän pitäis askarrella lasten kaa joulukortit... jahka nyt selviydytään eka isän päivästä :wink sisaruskuvia ollaan otettu muuten vaan.
Oisko Vinkkejä mitä me tehdään ihmisille joululahjaksi!? Mitään käsitöitä en osaa tehdä... jotain syötävää ja hyvin säilyvää? Olis tarkotus lahjat jakaa joulukk alussa kun pidetään meidän 3v synttärit (1.12)...
 
Äkkiä tulis mieleen äippä esim. Sinappi, itsetehty mysli, keksitaikina johon lisätään vain neste :) Tälläisiä mie oon tehny lahjaksi.
 
Oletteko ottamassa influenssarokotetta?

Meillä reumalapsen lääkityksen takia otetaan koko perhe ja toivotaan, että lähipiiri ottaisi myös. Influenssa voi olla vaarallinen lapselle, joten suojataan niillä keinoilla, mitä on käytettävissä. Itse kuulun myös riskiryhmään reumani takia, joten rokotteen olen ottanut varmaan viimeiset 15v jo..
 
Dep ihanaa että pikkunen on mahdollisesti pääsemässä jo kotio! Aivan mahtavaa :Heartred
Influenssa rokotukset otettiin vauvan takia taas tänä vuonna:) 3 sai kyl nenä sumutteena:wink
 
Mie ja lapset otetaan rokote, mies ei ole koskaan ottanut. Viime vuonna sairastettiin influenssa koko porukka vaikka meidät oli rokotettu :/ katsotaan kuin nyt sitten käy. Miehellä ei aiemmin ole influenssaa ollut ja mie olen usein sairastanut sen rokotteesta huolimatta.
 
Ihanaa deb:Heartred

Äippäx6 mä aattelin tehdä pyykkietikkaa!

Mä joudun rokotteen töiden takia ottamaan, en ottais muuten, koska oon niin paljo kuullu ja nähny ihmisiä jotka sen saa rokotteesta huolimatta että en täysin luota siihen. Mutta pojat sai viimevuonna ja annan tänäkin vuonna niille, mies tuskin taaskaan ottaa.

Mä kävin optikolla ja jäi koulu kahden numeron tunnistamisen päähän, kyllä voi vituttaa ankarasti! Ei auta ku vaan hyväksyä kohtalo ja hakea uudestaan leikkauksen jälkeen.
 
Hyviä ideoita Hulilta.

Zenille :Heartredultrakuulimisista! Varmaan ollut karseeta odottaa tietoa:smiley-ashamed004

Ja deb, aivan upeeta:Heartred

Mä oon sekaisin oloineni - kp 15, muttei mitään varmuuksia oviksen ajankohdasta. oli ehkä jo kp8, missä tapauksessa oltais auttamatta oltu myöhässä.. myös kp11-12 oli sen suuntaista, siihen olis saumat ollut osua. Mutta mutta, nyt täytyis vaan odottaa.. aikaisintaan kp26 meinaan testata-jossei hanat aukee jo ennen.
Odotan kauhulla hiipiikö perus pms päälle, se armoton hermo karjuja viimesinä kiertopäivinä. Jos olo on kun ellun kanalla, oletan olevani raskaana:p...
 
Zeni mahtavaa että masussa kaikki kivasti:)
Niemja kiitos sinullekin vinkistä, ohjetta kehiin :wink varmasti vituttaa!!! Laserin alle vaan ja uutta hakua kehiin:wink
Huli kiitos ohjeista, täytyy perehtyä:) noi keksit olis sinäänsä hyvä idea kun on muutama lapsi perhe tämän tontun listalla! Yhteistä tekemistä joulu päivään:wink
Lambi tärppi tuuli:wink
Sehän noissa influenssa rokotteista on että niiden kyhääjän pitää olla selvän näkiä että menee resepti oikein... viime vuonna siitä ei tainnut olla oikein kelleen mitään hyötyä:/
Mä oon tälleen aikuisena sairastanut influenssan kerran(sikaflunssa) ja sen seurauksena makasin sairaalassa viikon keuhkokuumeessa... oli muuten melko tauti:sad001
 
Takaisin
Top