Suurin huolesi, pahin pelkosi?

Uusperhesatu

Uusperhesatu

Asioista perillä oleva
Onko teillä joitain sellaisia asioita lastenne suhteen, joita pelkäätte enemmän kuin muita? Joitakin pahimpia pelkoja?

Itse en osaa olla kovinkaan huolissani kaatumisista ja vastaavista, mutta hukkuminen on yksi melko mittava pelko. Siksi olen todella tarkkana lasten kanssa veden äärellä. Toinen on liikenne ja erityisesti autot. Meillä onkin parkkipaikalla juokseminen ehdottoman kiellettyä, ja mieluiten pidän isompiakin kädestä kiinni parkkialueilla.
 
Lapsen kuolema millä tavalla vain on varmaankin jokaisen äidin (ja isän) pahin pelko. Itselläni ainakin. Kaiken muun kanssa jotenkin selviää ja varmasti oppii elämään, mutta menetettyä lasta ei takaisin mitenkään saa. :(
 
Mulla kanssa toi lapsen kuoleman pelko ja myöskin vakava vammautuminen syystä kuin syystä tai joku todella vakava sairaus, syöpä tms... niin ja tietysti tälleen tyttölapsien äitinä että joku tekee pahaa näille (raiskaa tms):(
Äitinä olo osaa olla kamalaa kun saa pelätä millon mitäkin eikä varsinaisesti mitään realistista pelkoa ole, vaan se ”mitä jos” pelko o.O
 
Joo kyllä täälläkin ne pahimmat on kuolema, vammautuminen, sairaus ja sellaiset asiat. Pelottaa myös se aika, kun äiti ei olekaan aina mukana vahtimassa, että mitä vaarallista keksitään.

Meillä se ikä menossa, että mitään ei uskota vaikka naama punasena karjuis ja tehään just päinvastoin. Vaikka kuinka selittää ensimmäiset 100 krt päivässä nätisti, mutta eihän toinen ymmärrä. Onneksi asutaan rauhallisella alueella ja tien päässä.
 
Olin vähän epäselvä aloituksessani. :) Kuolema on varmasti kaikille vanhemmille se suurin pelko. Mutta onko teillä arjessa joitain tiettyjä juttuja, joiden kanssa olette erityisen tarkkana? Eli asioita, joiden parissa pelkäätte lapsenne puolesta erityisen paljon
 
Ehkä just että mitä keksivät kun en oo mukana tai että jotain pahaa tapahtuu... meidän esikko on 7v ja liikkuu jonkun verran yksin kavereiden kanssa, vaikkakin kotipihassa ja ei ole lupaa poistua vielä yksin sen kauemmaksi! Ens vuonna pitäis kans aloittaa koulutie, jossain kohtaa pitäis toi lyhyt matka (vajaa 1km) taittaa yksinkin... entä jos siinä tapahtuu jotain? Tämmöistä kuoleman pelon lisäksi...
 
Mulla on se, että lapset tukehtuu. Joko syödessään tai just vedessä leikkiessään. Syömisen opettelu on mulle ihan sitä pahinta aikaa, kun ne kakoo ja muuta. En kestä yhtään :/
Toinen on se, että kun riehutaan (hypitään hulluna jossain sohvalla, trampalla, pomppulinnassa), että sattuvatkin jollain tavalla tulemaan niskoilleen alas ja halvaantuvat sen johdosta..
 
Ei oikeastaan ole pelkoja...semmosta perustervettä, mutta ei auta kuin luottaa ettei mitään pahempaa satu.

Yks juttu mihin kiinnitän paljon kyllä huomiota on ääritunteiden hallitsemaan oppiminen ja olen siinä aika paljon pojalleni apuna. Poika on periny sen minulta, eli tunnetaan vain skaalan ylä ja alapäitä. Yläpäässähän ei ole ongelmaa, sillä siellä saadaan uskomattomia suorituksia irti, mutta se toinen pää on ongelmallinen ja sitä joutuu käsittelemään läpi elämän. Tässäkin asiassa ei auta kuin luottaa että poika pärjää ja pystyisin tässä olemaan mahdollisimman hyvänä tukena ja hän ymmärtäisi joskus, että sen lisäksi että joutuu voimakkaasti itse käsittelemään tätä, hän löytäis löytäis läheisen kelle pystyis näitä asioita purkamaan joka en ole minä.
 
Mulla yks iso pelko taitaa olla että lapsi sairastuu vakavasti. Tausta huomioon ottaen ei ole edes ihan hatusta temmattu pelko varsinkaan kun miehen syöpä on perinnöllistä tyyppiä.
 
Ei nyt varsinaisia pelkoja vielä.. Mutta käyny mielessä että pyörittäisi likan kuplamuoviin kun on koko ajan jossain päällänsä xD
 
Oman lapsen sairastuminen vakavasti on varmasti se suurin pelko, varsinkin kun suvussakin on paljon pyörinyt syöpää. Samoin pelkään että joutuuko oma lapsi samaan koulukiusaamiskierteeseen kuin itse aikoinaan ja jääkö hänkin ilman kavereita ja ystäviä, ujous ja epäsosiaalisuus on myös aika periytyviä juttuja..
 
Astmalapsen kanssa on huoli, että lapsi kuolee astmakohtaukseen. Flunssan aikaan yöt jäävät minulta lähes kokonaan nukkumatta, kun pitää tarkkailla lapsen hengitystä, antaa lääkettä ja arpoa pitääkö lähteä päivystykseen ja vai pitäisikö soittaa hätänumeroon. Onneksi nykyään lääkitys on sen verran hyvä, että näitä huonon hengityksen öitä on vähemmän. Tammikuussa käytiin astman takia päivystyksessä 10 kertaa, pari kertaa jäätiin osastolle. Tämän onneksi pitäisi kasvaessa helpottaa, sitä odotellessa.
 
Takaisin
Top