Suuri (toteuttamiskelpoinen) unelmasi?

Uusperhesatu

Asioista perillä oleva
Mistä sellaisesta te unelmoitte, jonka voisitte toteuttaa? En siis aja nyt takaa ihan mahdottomia unelmia, vaan sellaisia haaveita, jotka olisi mahdollista toteuttaa - eri asia sitten, tuleeko koskaan toteutettua. :)

Itse olen hyyyyvin kauan haaveillut siitä, että kirjoittaisin kirjan. Aina ajattelen että "Vielä jonakin päivänä...", mutta koskaan ei vain tunnu olevan aikaa moiselle. Päässäni kuitenkin on jo tarina, jonka aion joskus vielä siirtää paperille. :)

Toinen haave on asua joskus lempimaassani Italiassa. En minä sinne lopullisesti muuttaisi, mutta olisi ihana asua siellä vaikka yhden vuoden verran. Parasta olisi asua vuosi Italiassa ja pyhittää tuo aika kirjan kirjoittamiselle, mutta siihen tarvittaisiin jo pieni lottovoitto. :D
 
Haluaisin todella kovasti toisen lapsen :Heartred Tuntuu typerältä mennä töihin takaisin, kun toiveenani oli olla poissa töistä niin kauan että lapset on tehty. Raskaus ja stressaava, kuormittava työni eivät sovi hyvin yhteen, joten niinhän tässä käy jos tulen raskaaksi joudun taas saikuttelemaan ja tekemään kevennettyä työtä.. mutta sen ajan murhe se:joyful:
Mutta joo, jos meitä siunataan toisella terveellä lapsella voisin sen jälkeen alkaa haaveilemaan vaikka ylennyksestä :rolleyes:
 
Unelmani on aina ollut asua ulkomailla lämpimässä maassa. Unelma toteutui hiukan yli 2 vuotta sitten kun tuli lopullinen eläkepäätös työtapaturman johdosta ja muutin Turkkiin.
Toivoin rentoa elämäntapaa ja lumetonta talvea, ne on todellakin toteutuneet.
 
Uuden ammatin opiskelu on haaveena ja se että saan kropan kuntoon nyt kun on lapset tehty!
Ensimmäinen on vielä täysin haave asteella muta toka on jo hyvällä mallilla ja painoa on tippunut tässä 2,5kk aikana jo 7kg :)
Vielä olis kovin monta pois tiputettavana et pääsis edes siihen mitä paino oli ennen kun alettiin odottamaan tätä viimeisintä...
 
Mä haaveilen asumisesta Irlannissa, onneksi mies on samoilla linjoilla. Joku päivä vielä lähdetään, kun ollaan saatu asiat sellaiselle mallille, että voidaan lähteä.
 
Mä haaveilen asumisesta Irlannissa, onneksi mies on samoilla linjoilla. Joku päivä vielä lähdetään, kun ollaan saatu asiat sellaiselle mallille, että voidaan lähteä.

Uteliaisuudesta: Miksi juuri Irlannissa? Kiinnostaa, koska se on toinen maa johon olen tykästynyt - eksä (esikoiseni isä) on sieltä, ja paljon olen siellä reissannut ja viettänyt aikaa useita kuukausia.
 
Olin siellä nuorena au pairina ja sen jälkeen on tullut pyörittyä siellä enemmänkin. Ihmiset ovat tosi välittömiä, maisemat huikeita ja pubeja joka pikku kylässäkin. :p Työmahdollisuudet ovat hyvät omalla ja mieheni alalla, mikä on tietysti tärkeää.

Toivottavasti saat lottovoiton, jotta pääset Italiaan viettämään kirjailijaelämää! :wink
 
Toivotaan. :grin Mutta joo, Irlanti on kyllä monin tavoin ihana. Nyt on 3,5 vuotta viimeisimmästä visiitistä, joten sinnekin pitää taas lähivuosina suunnata. :) Onko teillä tähtäimessä jotain tiettyä kaupunkia, jossa haluaisitte asua?
 
Cork olisi sopivan kokoinen kaupunki ja ymmärrän niiden puhettakin. :grin
 
Hyvä ketju! Itse yritän löytää täältä inspiraation. Mulla ei tunnu olevan unelmia/tavoitteita tällä hetkellä ja se jotenkin harmittaa.

Ennen oli unelmana (tai tavoitteena) asua omassa omakotitalossa, väitellä tohtoriksi ja saada esikoinen 30. ikävuoteen mennessä. Nämä toteutuivatkin. Sitten unelmoin toisesta lapsesta ja sekin toteutui. Nyt olen jo jonkin aikaa yrittänyt keksiä mikä olisi se pitkän tähtäimen unelma mutta mitään järkevää ei tule mieleen, tässä vaan eletään päivästä toiseen, ihan tyytyväisenä tosin.

Joten jatkakaa vain, ehkä täältä löytyy inspiraatio! :wink
 
Cork olisi sopivan kokoinen kaupunki ja ymmärrän niiden puhettakin. :grin

Cork on eksäni kotikaupunki, joten juuri siellä olen itsekin viettänyt eniten aikaa. Kiva kaupunki, ja sopivan kokoinen. :) Ja joo, puhettakin ymmärtää, vaikka Corkin aksentti on kuulemma Irlannin Turun murre - yhtä pilkattu. :D
 
Uuden (liikunta-alan) ammatin opiskelu on yksi haaveista. Päällimmäinen haave on että saisin itseni kuntoon. Olen ollut jo pitkään kipeä ja väsynyt, sain "tuomionkin" muutama päivä sitten. Maailmanlopun asiasta ei oo kyse, mut jospa tämä joskus helpottaisi ja pääsisin taas liikunnan (juoksun) pariin,vaikka paranemaan ei ilmeisesti täysin pääse..
 
Hyvä ketju! Itse yritän löytää täältä inspiraation. Mulla ei tunnu olevan unelmia/tavoitteita tällä hetkellä ja se jotenkin harmittaa.

Ennen oli unelmana (tai tavoitteena) asua omassa omakotitalossa, väitellä tohtoriksi ja saada esikoinen 30. ikävuoteen mennessä. Nämä toteutuivatkin. Sitten unelmoin toisesta lapsesta ja sekin toteutui. Nyt olen jo jonkin aikaa yrittänyt keksiä mikä olisi se pitkän tähtäimen unelma mutta mitään järkevää ei tule mieleen, tässä vaan eletään päivästä toiseen, ihan tyytyväisenä tosin.

Joten jatkakaa vain, ehkä täältä löytyy inspiraatio! :wink
Minä käyn myös mielenkiinnosta katsomassa muiden isoja unelmia. Itselläni on vain pieniä, esimerkiksi että saisin tehdä osa-aikatyötä kun palaan töihin tai että laihtuisin muutaman kilon.

Ja epärealistisia unelmia, esimerkiksi että olisin terve. Eikä toteuttamiskelpoinen ole edes pienempi haave suhteellisesta terveydestä.

Mutta olen silti tyytyväinen elämääni. Oi, kunpa huomennakin olisi ihanan tylsä päivä eikä tapahtuisi mitään ihmeellistä.
 
Toinen ja ehkä kolmaskin lapsi. Toiveissa siintää myös pieni tyttö, poika kun on jo. Omakotitalo. Kirjan kirjoittaminen (haaveilen sekä romaanin että keittokirjan teosta) ja ulkomailla käyminen, toivelistalla olis ainakin Norja (vuonot!), Islanti (suurin matkahaave, geysirit, upean näköinen luonto muutenkin jne) ja Skotlanti (viskiä! :hilarious:).
 
Takaisin
Top